Lukupäiväkirjani, kirjojen herättämiä ajatuksia ja muuta kirjallista pulinaa.
tiistai 6. elokuuta 2024
Ninni Schulman; Viimeiset leikit
Wau, nyt oli vetävä dekkari. Kuuntelin tämän osin äänikirjana ja osin lukien e-kirjaa. Päähenkilö on juuri vankilasta vapautunut ex-poliisi Ingrid Wolt, joka on menettänyt poliisioikeutensa. Hän muuttaa Taalainmaalle piiloon menneisyyttään, entistä aviomiestään ja toivoo samalla saavansa tavata tytärtään, joka on joutunut sijaiskotiin Ingridin vankilareissun takia. Ingrid aloittaa yksityisetsivänä ja saa ratkaistavakseen menneisyydessä tapahtuneen 12-vuotiaan pojan katoamisen. Kirjaa kerrotaan osin Ingridin silmin ja osin kadonneen Mattiaksen silmin. Schulmanilla on aina ollut uskomaton kyky herättää romaanihenkilönsä todella eloon, niin myös edellisessä Hagfors-sarjassa, kuin tässäkin. Tämänkin kirjan henkilöt tulivat aivan tutuiksi tunteineen ja tekemisineen. Kyllä nyt oli laadukas uuden sarjan aloitus.
torstai 29. joulukuuta 2022
Ninni Schulman; Juhlimaan tulkaa
Tämä loppuvuosi on mennyt älyttömän hyvien dekkarien parissa. Sellainen oli tämäkin Ninni Schulmanin Juhlimaan tulkaa, joka nyt jää tämän vuoden viimeiseksi kirjaksi. Ja miten mukavaa ja tunnelmallista oli lukea jouluna ja joulun jälkeen kirjaa, joka sijoittuu aikavälille jouluaatosta vuodenvaihteeseen. Se toi mukavasti samaistumiskohdetta. Ja kirjan kansi sekin on niin ihastuttava ja jouluisa.
Aikuiset lapset saapuvat lapsuudenkotiinsa omine lapsineen. On tarkoitus viettää oikea sukujoulu ja kokoontua yhteen. Mutta lapsuuskodissa kukaan ei vastaa puhelimeen ja talo näyttää hiljaiselta. Isovanhemmat löytyvät kuolleina. Tästä lähtee liikkeelle jouluinen jännitystarina. Sivussa seurataan myös poliisien ihmissuhdekuvioita. Christer ja Torun odottavat ensimmäistä lastaan, Petra on sössinyt avioliittonsa pettämällä miestään toisen poliisin, Geirin kanssa. Paikallislehden toimittaja Magdalena Hanssen on puolestaan parantunut masennuksestaan, jota kärsi sarjan edellisessä kirjassa. Näiden päähenkilöiden osalta langanpäät nivotaan nyt lopulta yhteen, sillä kirjasarja päättyy tähän. Älyttömän hyvä ratkaisu päättää sarja silloin, kun se on parhaimmillaan.
Jäi kiinnostamaan ruotsalaiset joulutavat. Kuulin kerran jonkun päivittelevän, että kyllä ne suomalaiset on hulluja, kun käyvät jouluna haudalla. Ei heillä Ruotsissa ainakaan sellaista harrasteta, koska joulu on iloinen juhla ja vain suomalaiset voivat olla niin melankolisia, että yhdistävät joulun ja haudoilla käynnin. No, uskoin sitä silloin, mutta tässä kirjassa ainakin käydään jouluna haudalla. Kauheasti jäi kiinnostamaan, mikä on totuus haudalla käymisen suhteen. Kirjoissa ihan parasta on löytää juuri näitä silmiä avaavia asioita, jotka herättävät kysymyksiä. Aina pitää kysyä miksi, mistä syystä ja mitä varten, eikä tyytyä valmiiseen!
Tämän jälkeen uusi vuosi ja uudet kirjat.
maanantai 26. joulukuuta 2022
Ninni Schulman; Kun kellot seisahtuvat
Ninni Schulman; Tervetuloa kotiin
Murhamysteeri luokkakokouksessa. Toimittaja Magdalena Hanssonin luokka järjestää luokkakokouksen. Alkoholin sävyttämän juhlaillan kuluessa käydään läpi vanhoja kaunoja, klikkejä, kiusaamista, romansseja ja niinhän siinä käy, että aamulla yksi on joukosta poissa. Ihan perus.
lauantai 19. syyskuuta 2020
Ninni Schulman; Älä kerro kenellekään
Kolmas Magdalena Hanson -sarjan dekkari käsitteli perheväkivaltaa. Tämä oli raskasta luettavaa. Olen joskus ajatellut, etten lue enää yhtään tällaisia tarinoita, mutta eihän nyt sarjaa voi kesken jättää ja kirja oli toki taas laadukasta tavaraa. Mutta huh-huh. Pistää taas kerran ihmettelemään, miten nämä naiset eivät lähde väkivaltaisesta suhteesta ajoissa.
Magdalena Hanson tekee lastensuojeluilmoituksen Svenssonien perheestä, mutta sosiaalityöntekijä ei saavu koskaan paikalle. Hän katoaa. Sitten metsästä löytyy verinen auto. Tuttavia, työkavereita ja sukulaisia haastatellaan.
Kyllä oli taas niin jännittävä tarina, että oksat pois.
sunnuntai 3. toukokuuta 2020
Ninni Schulman; Vastaa jos kuulet
Tässä osassa tapahtuu hirveä tragedia hirvimetsällä, kun Pär Sanner löydetään passipaikaltaan ammuttuna. Metsällä mukana ollut uhrin tytär katoaa metsästä jälkiä jättämättä. Poliisipäälliköksi vastikään valittu Petra Wilander on mukana metsästysseurueessa, joten hän ei voi johtaa tutkimuksia, koska kaikki metsästysseurueen jäsenet ovat epäiltyjä. Petran osaksi jää tutkia kadonneen tytön ja aikaisemmin sattuneen salakaadetun suden arvoitusta. Suden salakaadon epäillään olevan kuitenkin jotenkin yhteydessä metsästysonnettomuuteen.
Kirja oli dekkaria parhaimmillaan.
Helmet 2017 -haasteessa tämä menee minulla kohtaan:
| 5. Kirjassa liikutaan luonnossa |