Matti Rönkä; Levantin kyy

Levantin kyy päättää Viktor Kärppä –sarjan, josta olen nauttinut suunnattomasti. Mutta on tosi hyvä aika lopettaa nyt. Tätä samaa juonta ei kyllä yhtään voisi pitkittää enää. Muuten juoni alkaisi olla saman toistoa. Ja onhan se tähänkin asti sitä vähän ollut, mutta jokaisessa romaanissa on ollut kuitenkin oma keissinsä, vaikkakin samoissa kehyksissä.

Tämä viimeinen oli surullinen, haikea, tummasävyinen. Että elämä sitten menee niin kuin menee eikä siinä oikein vastaankaan voi pyristellä. Hyvää matkaa tappajan näköiselle miehelle.

Matti Rönkä; Väärän maan vainaja

Jos pitäisi valita kaikista romaanihenkilöistä yksi, jonka kanssa joutuisi autiolle saarelle kaksin, niin Viktor Kärppä olisi yksi suosikkini =). Mikähän siinä onkin, että Viktor Kärppä vetoaa johonkin piiloksissa olevaan sisäiseen pisteeseeni, jota en tunnista.

Tällä kertaa Viktor ja Kiurun perheen poika löytävät ruumiin yksityisasunnosta. Mies on kuristettu rautalangalla. Herkkämielinen Viktor ei oikein tahdo kestää näitä ruumis-juttuja, hyi olkoon, ja ilmoittaa kontaktilleen poliisiin. Vitsejä sanaileva poliisi Teppo Korhonen lähtee rikospaikalle, mutta toteaa, ettei siellä mitään ruumista ole.

Kirjan aikana Roman Putron ruumis seikkailee milloin kenenkin ulkorakennuksessa, autokatoksessa tai mattokäärössä. Ja Viktor lupautuu selvittämään murhatun äidille, mitä oikein on tapahtunut. Hautaanhan poika pitää saada, kun vaan ruumis löytyisi.

Jopas oli taas viihdyttävä lukukokemus.

Matti Rönkä; Tuliaiset Moskovasta

Edelleen vakuuttavaa Viktor Kärppää, näistä tykkään hullun lailla. Luin Tuliaiset Moskovasta ja muutama viikko sitten, joten en muista juonen käänteitä niin tarkkaan, että niistä kannattaisi tähän mitään kirjoittaa. Olen vaan vähän heikkona Viktoriin, ei sille minkään voi =).

Matti Rönkä: Isä, poika ja paha henki

Monialayrittäjä Ilves Kärppä saa tällä kertaa niskoilleen liikekumppanin huumekauppasotkut ja toteaa omistamiensa asunto-osakkeiden olevan ties minkä ihmiskaupan käytössä. Sitä paitsi pakastin on täynnä huumeita! Hyi hitto, Viktorhan ei huumeita kauppaa. Eikä kestä nähdä ruumiita. Tämä ei käy päinsä. Siinäpä monta sotkua, jotka pitää selvittää. Suhteet ovat kaikki kaikessa. Kuka on velkaa kenellekin ja mitä palveluksia, keneltä voi saada apua, kuka taas on uhkana… on nämä melkoisia juonivyyhtejä! Ja aivan ihania sellaisia. Tykkään niin.

Isä, poika ja paha henki oli kyllä vähän surullinenkin romaani, joskus se hyväkin voi kuolla ja viattomat kärsiä. Paha saa silti melkein aina palkkansa.

Matti Rönkä on niin konstailematon ja kauniskielinen kirjoittaja, että näistä ei voi kuin nauttia.

Matti Rönkä; Hyvä veli, paha veli

Vihdoin pääsin treffeille Viktor Kärpän kanssa, mikä ihana mies! Röngät ovat kirjastossa kai aika suosittuja, olen helmikuusta asti yrittänyt metsästää tätä turhaan. Haluan lukea Viktor Kärpän seikkailut oikeassa järjestyksessä, eikä mikään muu ole kelvannut. Niin pitkälle en sentään ole mennyt, että olisin kirjaa varannut. Maailma on täynnä upeita kirjoja, kyllä minulla on aikaa odottaa haluamaani. Luen sillä aikaa jotain muuta. Itse asiassa ainoa koskaan varaamani kirja on George RR Martinin Valtaistuinpeli, jonka varasin ja sittemmin lainasin kesäkuussa Amislaiselle, sille mitään lukemattomalle tapaukselle. Jos Amislainen tosiaan pyytää luettavaksi jotain kirjaa, niin silloin kannattaa toimia ja hakea vaikka kuu taivaalta.

Mutta Kärppään. Ihan taattua testosteroni-tavaraa taas jännän tarinan muodossa. Minusta on niin ihana seurata Kärpän laillisia, tai ainakin lähes laillisia, liiketoimia. Kun kaiken sen pullistelun, kukkoilun ja aggression alla piilee ritarillinen mies.

Hyvä veli, paha veli –kirjassa Suomen markkinoille on tuotu superheroiinia ja kaikki merkit viittaavat itämafiaan ja kohta niin itämafia kuin poliisikin on syyttä suotta Viktorin ja tämän veljen perässä. Eihän siinä auta muu, kuin puhdistaa oma maineensa. Asian selvittelyyn Viktorin pitää hakea vauhtia sieltä idästä, rikosmaailman silmäätekeviltä. Ja ihana huumori mukana koko ajan.

Nämä ovat oikein anti-rasisti –kirjoja. Tekisi hyvää monelle suomalaiselle avata silmät sille, miten yhtä me olemme venäläisten veljiemme kanssa. Sukua suorastaan. No, varsinkin inkeriläisten paluumuuttajien. Vaan venäjä kulkee siinä käsi kädessä. Meillä on yhteinen menneisyys. Politiikka on mitä on, sille ei tavallinen ihminen voi mitään, mutta kokemukset ovat nivoutuneet yhteen.

Matti Rönkä; Tappajan näköinen mies

Paluumuuttaja Viktor Kärpän seikkailut alkavat tästä. Kirjasta tehtyä elokuvaa/tv-sarjaa en ole nähnyt, onneksi. Siinä Kärppää esitti kuulemma Samuli Edelman, ei ei ei, ihan väärän näköinen mies. Viktor Kärppähän on tappajan näköinen mies, eikä Samuli Edelmannin. No okei, ehkä Edelman voisi... jos valo oikein sattuu. Viktor Kärpän täytyy mielellään olla rosoisempi, rumempi ja venäläisemmän näköinen kuin Edelman.
Kärppä on kyllä tosi symppis, tämä on toinen romaani, jossa hänen seikkailuistaan pidän ja olen jo ihan menettänyt sydämeni tälle melkein kaidalla polulla pysyttelevälle miehelle. Testosteronia! Ja huumoria. Kovia otteita. Pehmoiluakin vähän.
Mutta mitä nämä kirjat oikein ovat? Ovatko nämä dekkareita, trillereitä....? Ei jännitystä nimeksikään, ei myöskään perinteisiä murhajuttuja...  Nyt on saatava lisää ja mielellään madollisimman pian.

Matti Rönkä; Ystävät kaukana

Ennen aakkoshaastettani vuoden ensimmäinen kirja oli tämä. Matti Rönkä; Ystävät kaukana. Oikeastaan etsin kirjastosta Tappajan näköistä miestä, mutta kun en sitä löytänyt, niin tartuin tähän. Ystävät kaukana vei retkelle sellaiseen maailmaan, jota olen aina vähän halveksinut ja pitänyt arveluttavana. Enpä olisi uskonut nauttivani tästä kirjasta näin paljon. Rönkä kirjoittaa kaunista, puhdasta ja selkeää kieltä. Tykkään.