Eppu Nuotio; Hopeamedaljonki

 Helppo kevytdekkari Rakel Oksasta, joka remontoi vanhaa asuntoa ja löytää johtolankoja vanhaan mysteeriin. Kirjassa eletään kahta eri aikaa, Rakel Oksan tätä päivää ja toisaalla kesää 1975, jolloin kolmen ystävän porukka yrittää selvitä arkielämän kipeistä tapahtumista. Pidin tästä osasta ehkä enemmän kuin kahdesta aikaisemmasta Rakel Oksa-kirjasta. Toivottavasti sarja jatkuu.

Eppu Nuotio; Leinikkimekko

 Uuden sarjan aloitus. Raakel Oksa on puuseppä, joka remontoi koteja. Tässä ensimmäisessä kirjassa remontoitavan kaupunkiasunnon seinän sisältä löytyy peltilaatikko, jossa on muinaisia aarteita: leinikkikuvioinen mekko ja tytön leikattu hiusletti. Raakel haluaa selvittää peltilaatikon arvoituksen ja lopulta onnistuukin. Kirjassa seurataan kahta eri aikakautta, Raakelin remonttipuuhia ja mennyttä aikaa, jossa nuori viulunsoittajatyttö saapuu pohjoisesta Helsinkiin suorittamaan viulunsoiton opintoja. Miellyttävä hyvän mielen kirja.

Helmet-haasteessa: 3. Kirjan nimessä on kasvi
ja
KM-haasteessa: 13. Kirja, joka aloittaa kirjasarjan.

Eppu Nuotio; Anopinhammas

 Puoliksi kuunneltu, puoliksi luettu. Ihan kiva cozy crime -dekkari Ellen Läheen tutkimuksista. Suomalais-espanjalainen pariskunta viettää häitään Espanjan turistikohteessa. Yksi häävieras kuolee. Mutta rikos onkin menneisyydessä, perheen aikaisemmissa sukupolvissa. 

Ohessa seurataan edellisessä kirjassa tutuksi tulleiden Samuelin ja Sindin parisuhdetta, Siljan ja Pilken arkea sekä tietenkin Ellen Lähteen intohimoista elämää. Ei sitä oikein voi olla kuvailematta muuten kuin intohimoiseksi, kun vanhenevan naisen seksielämää kuvataan näinkin alleviivaavasti. Vähän provosoiden ehkä. Eppu Nuotio on taitava kyllä luomaan hyvin eläviä ihmishahmoja, kuten jo edellisessä kirjassa totesin.

Tämäkin sarja on nyt sitten luettu kokonaan, vaikka vähän väärässä järjestyksessä. Eli mitäs nyt Eppu Nuotiolta? 

Eppu Nuotio; Myrkkykeiso

 Myrkkykeiso on ensimmäinen Ellen Lähde -kirja. Luin aiemmin sarjan kolmannen osan, mutta tämä ensimmäinen oli parempi. Meneeköhän se keskimmäinen sitten näiden kahden väliin...

Kirja esittelee Ellen Lähteen, puutarha-harrastuksesta innostuneen eläkeläisen. Nuori perheenäiti katoaa Ellenin naapurustossa. Kirjassa käydään läpi kyseisen perheen ihmissuhteita ja sattumuksia, jotka johtavat katoamistapaukseen. Lukija saa tutustua myös muutamaan muuhun lapsiperheeseen ja naapuruston asukkaaseen. Tässä pienessä piirissä tapahtuu rikos. Ihmisten ja luonteiden kuvaus erittäin elävää ja taidokasta. Kelpo pikku tarina. 

Eppu Nuotio; Elämänlanka

 

Kävi niin hassusti, että nappasin tämän Ellen Lähde -sarjan viimeisimmän kirjan, vaikka en ole lukenut vielä niitä kahta edellistäkään. Noo, jos siitä jotain positiivista löytää, niin ainakin sen, että sosiaalisessa mediassa tämä viimeisin on arvioitu heikoimmaksi, joten jos jaksan jo tämänkin lukea, niin miksikäs sitten en kahta ensimmäistä. Ja jaksoinhan minä tämän lukea. Ei mitään huikeaa iloittelua ja super-jännää, vaan leppoisaa ajankulua ja viihdettä.

Tämä on näyttelijä-kolmikon jännitystarina. Johannes Svärd on ohjaaja, jolla on ex-vaimo Elke ja nyk vaimo Aino, eikä kaikki ole niin hehkeää ja siloista, kuin julkisivu antaa ymmärtää. Kuuntelin kirjasta puolet ja luin e-kirjana puolet. Nyt en suoraan sanottuna muista, mikä Ellen Lähteen osuus koko tarinassa oli, vaikka lopetin kirjan vain muutama tunti sitten. Hm... ei kai mikään. Tämmöinen helposti luettava kesäkirja, josta ei jäänyt oikein päähän mitään. Tai kyllä jotain jäi; lopussa koettiin pieni kohauttava paljastus siitä, mitä oikeasti olikaan tapahtunut. Sellainen pikku twisti.

Eppu Nuotio & Pirkko Soininen; Punainen vaate

Punainen vaate on Salome Virta -sarjan kolmas jonkin oikean taideteoksen inspiroima jännäri. Tällä kertaa kirjan taideteos on Elin Danielson-Gambogin omakuva. Ihastuttava teos itsevarmasta ja omanarvontuntoisesta naismaalarista (1861 - 1919).

Samanlaisen persoonan omistaa Salome Virta, joka pääsee taideväärennöksen jäljille ja veuhtaa taas edes-takaisin pitkin Eurooppaa, kuten aiemmissakin romaaneissa. Osa kirjasta koostui Elin Danielson-Gambogin ja toisen nais-taidemaalarin Dora Wahlroosin väliseen kirjeenvaihtoon. Aluksi kirjeet olivat mielestäni vähän laimeampia, mutta loppua kohden niistä tuli koko ajan kiehtovampia ja viimeisiä en meinannut malttaa odottaa!

Ja taas kuten aiemminkin kun kirjoissa esiintyy oikeita ihmisiä ja historiallisia tapahtumia: minun oli pakko googlettaa lisää tietoa, mutta monta kertaa piti jättää wikipedian sivukin kesken, sillä en halua spoilata lukukokemustani sillä, että tietäisin etukäteen, miten oikeasti käy! Vasta romaanin jälkeen uskalsin lukea pidättelemättä kaiken kirjassa esiintyneistä maalareista. Vaikka kummankin maalarin nimi oli minulle vieras, niin jokunen maalaus oli hyvinkin tuttu.

Kirja istuu Helmet 2017 -haasteen kohtaan: 

9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja

Eppu Nuotio & Pirkko Soininen; Sakset tyynyn alla

Sakset tyynyn alla on Salome Virran toinen seikkailu, mielestäni ehkä hieman parempi kuin ensimmäinen, mutta tässä oli muutamia todella ärsyttäviä piirteitä. En pidä Salomesta yhtään. Hän on itsekäs ja ajattelematon ja täysin tuulihattu.
Dekkarisarjan idea on valloittava! Nämä liittyvät aina johonkin maalaukseen. Tällä kertaa Elwellin tauluun Girl with a cigarette. Kaksi saksilla murhattua uhria löydetään kyseisen maalauksen kopio rintaan iskettynä. Pitää palata ajassa taaksepäin natsi-Saksan aikaiseen Antwerpeniin, jotta selviää, mistä kaikki on lähtöisin. Kiva tarina, jossa Salomen osuus oli ärsyttävä.

Helmet-haasteessa kohtaan: 

44. Kirjassa on kirjeenvaihtoa

Eppu Nuotio; Loppu

Pii Marin -sarjan viimeinen osa Loppu oli minulle vähän pettymys. En oikein osaa sanoa mitään tästä kirjasta, se oli niin tasapaksu ja mitäänsanomaton. Vähän kerrattiin edellisen kirjan tarinoita, uutena tuli hometalo-helvettiin joutunut pariskunta ja eno, joka haluaa vain tehdä hyvää. Voin vain sanoa, että hyvä kun nyt sarja on luettu.

Eppu Nuotio; Paine

Luulin lukeneeni jo tämän Pii Marin -sarjan loppuun, mutta näitähän olikin vielä kaksi kirjaa lukematta. Tässä niistä ensimmäinen. Kirja oli niin jännä, että suorastaan imaisin sen kahdessa päivässä. Toisaalta kirjassa selvitettiin Piin kauan sitten kuolleen isän Zersenayn arvoitusta ja toisaalta nuoren avoparin, Iriksen ja Pasin, suhdetta. Kauheasti en jaksanut innostua Piin isän arvoituksesta, joka koskee tämän kadonneen toimittajan kohujuttuja vuosikymmenien takaa. Mutta Iriksen ja Pasin tarina on hedelmällinen. Siitä olisi saanut koko kirjankin kantavan voiman.

Iris omistaa asuntonsa, mutta ei saa sieltä Pasia mitenkään ulos. Pasi väittää, että he ovat edelleen pariskunta ja hän ei aio muuttaa talosta, Iris on päästään sekaisin ja tarvitsisi hoitoa. Hirveän herkullinen asetelma.

Harmillisen hyytävästi tämäkin kirja jäi koukuttavaan loppukohtaukseen. Nyt pitäisi muistaa sitten lainata se sarjan viimeinen osa...

Eppu Nuotio & Pirkko Soininen; Nainen parvekkeella

Nainen parvekkeella oli aika hauska jännäri. Lähdin lukemaan tätä hyvin epäilevällä mielellä ja ennakkoluuloisena. Mutta sitten juoni ahmaisikin minut mukaansa. Kirja koostuu pitkälti kahden eri henkilön sähköpostivaihdosta - Salomen, joka haluaa tehdä dokumenttia Albert Edelfeltin maalauksesta "Nainen parvekkeella" ja A.S. Joenmaan, joka omistaa kyseisen maalauksen. Oman sanansa saa kuuluviin myös Joenmaan poika. Kirjassa liikutaan maalauksen syntysijoilla Pariisissa. Välillä palataan vuoteen 1883, eli aikaan jossa Naista parvekkeella maalataan. Oikeastaan aika kiehtovaa! Kirjan rakenne on niin ilmava ja sen sisältämät luvut ja sähköpostiviestit niin lyhyitä, että kirja on puolen päivän lukuhetki.

Helmet -haasteen kohtaan 21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja. En tiedä onko Eppu Nuotio nyt niin julkisuuden henkilö. Mutta onhan hän näyttelijänä ainakin vähän tunnettu. Itse pidän kriteerinä tässä nyt kuitenkin sitä, että kirjoittajan täytyy olla julkisuuden henkilö jostain muusta kuin kirjailijan urasta.

Eppu Nuotio; Varjo

Nämä Nuotion dekkarit ovat jotenkin siinä mielessä jänniä, että kun yritän viikkojen päästä palauttaa juonta mieleeni, niin en millään muista, kuka oli murhaaja. Murhan motiivi myös on päässyt unohtumaan. Silti ovat mukavia mutkattomia dekkareita. Kuten tämä Varjo.
Lapsijoukko löytää rantavedestä lillumasta naisen ruumiin. Naisella on maailman kaunein morsiusasu ja lakatut varpaankynnet.
Pii Marin järkyttyy, kun saa kuulla, kuka murhattu sankaritar on. Ehkä kyseessä on kunniamurha. Maahanmuuttajataustainen nainen on ollut menossa naimisiin suomalaismiehen kanssa. Myös mies on kadonnut...

Eppu Nuotio; Kosto

Jatkoa Eppu Nuotion Musta -romaanille. Toimittaja Pii Marin aloittaa työt eräänlaisessa Big Brother -teemaisessa tv -konseptissa. Yksi osallistuja murhataan. Piin ja konstaapeli Heinon orastava suhde elää omaa tahtiaan. Ihan kiva sujuva dekkari.

Eppu Nuotio; Musta

Nyt pääsin Eppu Nuotion ensimmäiseen Pii Marin –kirjaan, kun olin jo aikaisemmin lukenut sieltä jonkun välistä. Musta oli mukava nopealukuinen jännäri ja tästä on hyvä sitten jatkaa sarja loppuun.

Pii Marinin mystinen syntyperäkin nyt sitten paljastui minulle, kun siellä sarjan keskivaiheesta aloittaessani tämä jäi vähän auki. Eli Pii on suomalainen mustaihoinen tv-toimittaja, joka on yleisen painostuksen voimasta siirretty maakuntatoimitukseen (mihin, tämä ei tainnut selvitä?).

Iso osa kirjasta on toimituksen keskinäistä ihmissuhdekuviota. Piin suhde kollegoihin ja pomoihin oli jotenkin erikoinen. Tavallaan Pii nöyristeli, osittain piti päänsä ylpeänä pystyssä. Jotain vähän erikoista työpaikka-dynamiikkaa, josta ei oikein saanut selvää. Kirjassa on vähän myös rasismin pelkoa, ei niinkään itse rasismia. Varmaan ihan sopiva annos tähän kirjaan. 

Muuta pelkoa on sitten vähän enemmän. Tapaushan on viimeisillään raskanaa olevan naispapin murha. Murhaajan muistan, mutta motiivi, hm, unohdin sen jo?

Eppu Nuotio; Maksu

Maksu on kolmas Pii Marin -sarjan dekkareista. Vetäisin tämän hyllystä ihan hatussa enkä edes yrittänyt etsiä sarjan ensimmäistä tai kolmatta. Siis aivan vieras käyttäytymistapa minulle! Näiden kansien väliin mahtui ihan kiva sujuva dekkari pikkulapsen kidnappaamisesta ja nuoren miehen pahoinpitelystä. Koska en ole lukenut aikaisempia kirjoja, en tiedä ketkä näistä kirjan hahmoista oli vakiohenkilöitä Pii Marinin lisäksi. Siinäpä muuten kiva nimi. Piin veli ehkä? Työkaverit? Kaksi mainittua poliisia, joiden nimiä en edes muista? Jotain ihmissuhdesoppaa sillä suunnalla oli.
Seuraavaksi on hankittava lisää Pii Marin -kirjoja ja otettava selvää, mistä näissä on kyse.

Eppu Nuotio; Onnellinen loppu

Ihan mahtavaa! Olen viimeinkin päässyt vuoden 2014 viimeiseen kirjaan asti!
Onnellinen loppu on jatkoa Peiton paikalle ja Neitsytmatkalle. Pidin kahdesta ensimmäisestä enemmin, mutta tämä käärii tarinan kasaan. Hyvä niin. Annukka Lehmus oli lapsuuden ja nuoruuden kirjoissaan miellyttävä hahmo, mutta en tykännyt Annukasta enää tässä kirjassa. Annukka on jotenkin ilkeä ja tympeä, hänessä ei ole mitään, josta voisin pitää. En käsitä Annukan valintoja ja mielipiteitä.

Eppu Nuotio; Neitsytmatka

Lukiessani Peiton paikkaa, en tiennyt, että kirjalle on jatko-osakin. Neitsytmatkan otin ihan vahingossa ja vasta kotona tajusin, että tämä on jatko. Mutta mikä hienointa: tälle on myös kolmas osa, joka on sitten metsästettävä seuraavaksi.

Vaikka kyseessä ei ole mikään maata kääntävä ja suuria tunteita herättävä romaani, niin sen verran minua kuitenkin kiinnostaa Lehmuksen perheen tarina, että se kolmaskin on vielä lainattava. Peiton paikka käsitteli Annukka Lehmuksen lapsuutta mieleltään järkkyneen äidin ja poissaolevan isän perheessä traumoineen. Neitsytmatkassa taas elettiin Annukan nuoruusvuosia entistä pahemmin mieleltään järkkyneen äidin ja tehtailija-isän perheessä. Ajankuva on mainio. Tuo kannen teinari on ihan super. Muistan ne omasta nuoruudestani, vaikka tämä kirja sijoittuikin vielä ehkä 10 vuotta vanhempaan aikaan, kuin minun nuoruuteeni. Tämmöistä helppoa ja kevyttä.

Eppu Nuotio; Peiton paikka

Heh, minulta meni aika kauan aikaa, ennen kuin tajusin mistä tuo kirjan nimi Peiton paikka tulee. Hykerryttävän hauska idea. Ja niin oli kirjakin.Tai siis ei hauska, sen verran hurjaa tragiikkaa tämä oli, mutta lukuelämys oli valtava. Taas lapsuuskuvaus, niitä rakastan! Ja taas mahtava ajankuva, ihan mahtava.
Lapsen ja äidin symbioottinen suhde se ei aina olekaan ihan itsestäänselvä. Tässä kirjan päähenkilön äiti oli mieleltään jotenkin vaurioitunut ja se sitten tietysti vaikutti koko perheeseen. Hm, näistä herää kyllä aina vaan pahempi uteliaisuus, minä haluaisin tietää miksi joku tekee niin tai näin. Ja mistä johtuu esim. tässäkin äidin "häiriöt" tms.
Tämä oli aakkoshaasteen N.