Håkan Nesser; Koston jumalatar

 Koston jumalatar on takuuvarmaa helposti luettavaa Nesseriä. Vähän viipyilevää ja nautiskelevaa, ei koskaan liikaa väkivaltaa eikä suunnattoman merkillisiä psykopaattitappajia. Albin Runge on bussikuski, jonka ajama linja-auto joutuu liikenneonnettomuuteen ja 17 nuorta oppilasta kuolee. Vuosia myöhemmin hän alkaa saada uhkauskirjeitä, joissa häntä syytetään murhaajaksi ja vaikka Gunnar Barbarotti ja Eva Backman yrittävän selvittää kirjeiden lähettäjää, asia ei selviä. Päinvastoin. Runge katoaa ja kaikki merkit viittaavat siihen, että uhkauskirjeiden kirjoittaja on murhannut miehen. Lopulta hänet julistetaan kuolleeksi. Mutta sitten jälleen vuosia myöhemmin Barbarotti ja Eva Backman törmäävät lomamatkallaan mieheen, joka näyttää aivan Rungelta...

Håkan Nesser; Vasenkätisten seura

 Kaksi keskenkasvuista poikaa perustaa vasenkätisten seuran, koska tuntevat kokevansa vääryyttä vasenkätisyytensä vuoksi. Myöhemmin seuraan liittyy pari poikaa lisää ja vielä kaksostytötkin. Lapset vanhenevat nuoriksi, kuuntelevat musiikkia, harjoittelevat seurustelun ensi askeleita, tekevät kesätöitä lapsenvahtina... ja sitten sattuu katastrofi. Monta kymmentä vuotta myöhemmin vasenkätiset kutsutaan jälleen kokoon ja illanistujaiset päätyvät surmatyöhön. Yhtä osallistujaa epäillään, mutta tämä pakenee eikä häntä löydetä koskaan. Ennen kuin taas parikymmentä vuotta myöhemmin, mutta käykin ilmi, ettei hän ole voinut olla murhaaja.

Van Veeteren ja Barbarotti lyövät fiksut päänsä yhteen. Vanha murhatutkinta pitää avata uudestaan. Miellyttävä dekkari lukea. 

Helmet -haasteessa: 1. Kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa

Håkan Nesser; Carmine Streetin sokeat

Eipä ollut tämäkään Nesser niin hyvä kuin aikaisemmat kunnon perus-dekkarit.
Erikin ja Winnien tytär Sarah kidnapataan kotitalon edestä. Tästä seuraa monenmoista tapahtumaa; perhe muuttaa New Yorkiin, Winnie käyttäytyy kummallisesti ja hokee, ettei Sarah ole kuollut. Erik vakoilee vaimoaan ja ajautuu peitellyn totuuden jäljille.
Loppu on tavanomainen ja aivan lässähtänyt! Miten niin nerokas Nesser voi tehdä näin, pilata koko kirjan. Toisaalta kirjassa ei ollut paljon pilaamista, se oli varsin tasapaksu tarina. Melkein kuin jokin ihan... jokin... tavallinen jännäri! Mutta ei ihan sitäkään.
Jos tämä olisikin ollut tavallinen dekkari, jossa poliisit etsivät kidnapattua lasta ja kidnappaajaa, homma olisi toiminut. Mutta kun päähenkilöinä oli kidnapatun lapsen vanhemmat, jotka eivät edes herättäneet minkäänlaista myötätuntoa, vaan olivat ihan tunteettomia puunaamoja koko ajan, niin nyt ei toiminut.
Erikoisen vaivaannuttavana pidin jatkuvaa kadunnimien, puistojen, talonnumeroiden ja kaupunginosien selostamista. Se saattoi pahentaa asiaa, että kuuntelin tämän äänkirjana.

Håkan Nesser; Cafe Intrigo

Cafe Intrigossa on yli viisi ja puolisataa sivua, mutta ne ovat niin lyhyitä sivuja, että koko teos on hyvin kevyt kokemus. Myös luonteeltaan. Kansien välissä on 5 novellia, joista kaksi on kohtalaista, yksi (se pisin) huono ja kaksi vähän vähemmän huonoa. Onneksi oli luettu nopeasti. Harmi, että Nesser, yksi lemppareistani, petti näin pahasti. Novellien on tarkoitus olla ilmeisesti puoliksi satiireja, eräänlaisia veijari-romaaneja ja puoliksi trillereitä. Nääh, metsään meni. Osa tästä negatiivisuudestani johtuu ehkä siitäkin, että en vain pidä novelleista. Jonain toisena päivänä voisin olla armollisempi, mutta nyt tuntuu tältä. TAI! Tai sitten olen niin ihastunut Nesserin koko muuhun tuotantoon, että tämä vähän erilaisempi tuotti sen takia pettymyksen. Kun ei ollutkaan sitä samaa vanhaa tavaraa.

Håkan Nesser; Taivas Lontoon yllä

Taivas Lontoon yllä ei ollut lähellekään edellisen Nesserin Eläviä ja kuolleita Winsfordissa veroinen. Mutta ihan tällainen pikku-näppärä teos. Tai ei pikku-, sillä kirja oli kyllä kunnioitettava tiiliskivi. Teemana kuolevan miehen viimeiset syntymäpäiväkutsut, joille hän kutsuu vaimonsa, tämän kaksi aikuista lasta ja kaksi muille tuntematonta tekijää.

Kirjassa vähän jujutetaan lukijaa ja oman arvoituksensa kokevat kirjan henkilöt. Outoja ratkaisuja, itse tykkään vähän suoraviivaisemmasta toiminnasta ja tapahtumaketjusta. En sellaisesta, jossa yksi kirjan henkilö on kirjailija, joka kirjoittaa muita kirjan henkilöitä mukaan. Eli tällaista kokeellista kirjallisuutta, onhan näitä vuosien varrella ollut vastaavanlaisia kokeiluja muillakin. 

Kirjassa matkustetaan muutaman kerran metrolla, joten tämä istuu Helmet-haasteen kohtaan 31. Kirjassa kuljetaan metrolla.

Håkan Nesser; Elävät ja kuolleet Winsfordissa

Yksi tämän vuoden parhaista lukemistani kirjoista. Aivan ihana Nesser osaa kyllä nämä jutut. Tämä ei olekaan vanhaan tapaan dekkari, vaan vähän enemmin trilleri. Ei yhtä trillerimäinen kuin esimerkiksi Karin Fossum, mutta vähän sinne päin. Eli sellainen, missä luodaan ihana taianomainen tunnelma ja maiseman yllä häälyy koko ajan tummat uhkaavat pilvet. Sellainen, missä lukija on vähän varuillaan koko ajan, sydän melkein kurkussa; mitä seuraavaksi tapahtuu… vihjataan, vihjataan… vaan ei kerrota suoraan =). Tässä tapauksessa vihjaillaan menneisyyden suuntaan ja avataan pikkuhiljaa tapahtumia. Jännittävyydestä huolimatta kirjassa on uskomattoman lämmin tunnelma ja miten kauniisti Nesser kirjoittaakaan. Tämä on taas kerran sitä tekstiä, jota ei tarvitse lukea ollenkaan, vaan se vain tulee.

Päähenkilö on Maria Holinek, joka muuttaa koiransa kanssa Exmooriin. Yksin. Hän alkaa käyttää nimeä Maria Andersen. Koira taas on rhodesiankoira Castor (ihana rotu muuten, ihana!). Ja pikkuhiljaa tarinassa keritään auki menneisyyttä; mitä Maria pakenee, miksi hänellä on tarve aloittaa kaikki alusta, ainoana tavoitteenaan elää pitempään kuin koiransa.

Yksi valtavan suuri plussa kirjalle siitä, miten koira oli osattu kirjoittaa tarinaan oikein. Näitä olen ennenkin pohtinut. Sen kyllä näkee, kuka kirjailija (suomentaja??) on koiraihminen. Marian ajatukset ovat juuri oikeita koiranomistajan ajatuksia.

Yksi valtavan suuri miinus kirjassa (suomennoksessa) sille, miten fasaania nimitetään fasaaniurokseksi. Olin pudota tuolilta. Yleissivistykseen kuuluu tietää (kuuluuhan?), että lintu on aina koiras, ei koskaan uros. Fasaanista kun puhutaan, niin kyseessä on kanalintu ja näiden uroksia tavataan kutsua kukoiksi. Se on fasaanikukko, mutta ikinä missään tapauksessa se ei ole uros-fasaani. Tämä ei häirinnyt lukunautintoa, se vain oli kiperä kieliseikka minulle, joka rakastan intohimoisesti kaikkea suomenkieleen liittyvää. Rakastan etsiä näitä omituisuuksia kirjoista. Eikä ne aina ole virheitä, vaan on kiva oppia uutta ja kuulla eriskummallisuusia. Mutta Maria ei ehdottomasti löytänyt portailtaan kuollutta fasaaniurosta, vaan kuolleen fasaanikukon.

Håkan Nesser; Pikku-Burman teurastajatar

Barbarotti on kohdannut oman elämänsä tragedian. Surun ja masennuksen hoitoon poliisilaitoksella on tarjota hänelle vanha murhajuttu tutkittavaksi. Tokkopa tuo tuosta ikinä selviää, mutta onpahan jotain näplättävää Barbarottilla.
Vaan niin vie tutkinta miestä ja lukijaa tummasävyisessä, hitaahkossa juonenkuljetuksessa luvusta seuraavaan. Pikku-Burman teurastajatar tappoi ja paloitteli miehensä vuosikymmeniä sitten ja istui tästä teostaan vankilatuomion. Uusi murha avaa vanhat tutkintalinjat, perhehelvetin, pelon, raadollisuuden ja ihmisen avuttomuuden tunteet. Sääli ihmistä, monella tapaa.

Håkan Nesser; Yksinäiset

Yksinäiset -trillerissä Barbarotti tutkii jyrkänteeltä pudonneen miehen kuolemaa. Kuolema voisi olla vaikka onnettomuus, mutta jotain erikoista tapauksessa täytyy olla: samalla paikalla on 35 vuotta aiemmin kuollut miehen silloinen tyttöystävä. On sukellettava menneeseen ja selvitettävä, mitä silloin tapahtui. On kaksi pariskuntaa, ystäväpiiri ja vaiettu salaisuus. Kuka heistä valehtelee vai valehteleeko kukaan ja mitä he jättävät kertomatta? Juonen rinnalla kuljetaan 30 vuotta vanhassa tapauksessa, joka saa karmean kliimaksinsa. Minusta vähän iljettävänkin sellaisen, hui ja hyi. Vähän oli inhottava lukea, mutta tarina koukutti täysillä. Ei ihan yhtä vetävä Barbarotti, kuin aikaisemmat.

Håkan Nesser; Herra Roosin tarina

Voihan tuska, nyt on varmaan kymmenen kesäajan kirjaa bloggaamatta ja pakkohan ne on saada tänne kokonaisuuteen mukaan.
Herra Roosin tarinasta tykkäsin kovasti, ehkä enemmän kuin Nesserin muista Barbarotti -sarjan romaaneista. Ja ehdottomasti enemmän kuin Van Veeteren -sarjasta. Tässä on päähenkilöinä Valdemar Roos, joka rikkoo rajansa tekemällä kerrankin jotain, joka näkyy. Ja toisena päihdehoitolaitoksesta karkaava narkkari. Lyömätön yhdistelmä. Valdemar Roos ostaa tarinan alkupuolella itselleen piilopirtiksi mökin tiettömien taipaleiden ja jumalten selän takaa. Tunsin hienoista yhteenkuuluvuuden tunnetta Valdemariin. Minäkin haluaisin tehdä valdemarit...

Håkan Nesser; Kokonaan toinen juttu

No niin, nyt päästiin taas asiaan. Tämä talviloma on aivan mahdoton työstää, kun luen niin paljon, etten ehdi millään näitä blogipostauksita tekemään samaa vauhtia. Saatan vain istua koko päivän sohvalla lukemassa, mitä nyt pari päivälenkkiä ja ruuanlaitto tulee väliin katkaisemaan putkea.
En osaa sanoa kumpi Barbarotti -sarjan romaaneista olisi parempi, Kokonaan toinen juttu vai aiemmin lukemani Sukujuhlat. Ehkä se aiempi.Tämä oli vähän kiero ja kierous oli niin tekemällä tehtyä, että se vei vähän lukunautinnosta. Murhatarinat vaan ovat aina hyviä, heikoimmillaankin.

Kokonaan toinen juttu alkaa Ranskan Bretagnesta, jossa ruotsalainen seurue viettää lomapäiviään. Lomalla tapahtuu jotain epämiellyttävää ja joku pääsee hengestään. Paljon myöhemmin Barbarotti alkaa saada nimettömiä kirjeitä, joissa uhataan tappaa Bretagnen lomalle osallistuneet ruotsalaiset yksi kerrallaan.

Mielenkiintoista: Barbarottilla on erakko nero-ystävä, joka harrastaa suomalais-ugrilaisia kielitieteitä. Tämä on nimennyt 70-kiloisen leonbergiläiskoiransa Saarikoskeksi.

Håkan Nesser; Tapaus G - Murha menneisyydessä

Tapaus G - Murha menneisyydessä on Van Veeterenin uran mitta. Murha, joka jäi selvittämättä vuosikausia sitten. Kirjassa Van Veeteren alkaa tutkia G:n tapausta uudelleen. G:n tapaukseen on viitattu muutamia kertoja Van Veeteren -romaaneissa, joten olihan tämä pakko lukea. Juuri ja juuri jaksoin kahlata läpi ja menihän siihen aikaa. Tietysti olen tyytyväinen, että luin; sainhan sarjan kunniallisesti pulkkaan.

Håkan Nesser; Syntymämerkki

Van Veeteren tiimeineen saa selvitettäväkseen murhasarjan, jossa uhrit ovat saaneet häirintäsoittoja puhelimitse. Puhelimesta on kuulunut vain yhtä ja samaa musiikkikappaletta. On selvitettävä, mikä miehiä yhdistää ja mitä juuri tämä musiikkikappale tarkoittaa. Sen tutkimiseksi joudutaan kaivelemaan vanhoja vaiettuja tapahtumia. Niitähän alkaa löytyä.
Nesserit eivät ole koskaan mitään herkullisia eivätkä iloittele värikkäällä juonellaan. Nämä ovat tämmöisiä vähän tummia ja tasaisia, mutta ihan sujuvasti luettavissa.

Håkan Nesser; Ewa Morenon juttu

Ewa Moreno on oikeasti lomalla, mutta niinhän siinä käy, ettei kunnon poliisi voi täysin lomailla koskaan. Ei, vaikka suunnittelilla on romanttinen lomareissu sulhasen kanssa. Ewa tapaa junassa 18-vuotiaan Mikaelan, joka on matkalla Lejniceen tapaamaan isäänsä, jota hän ei ole koskaan ennen nähnyt. Vähän ajan päästä paikallisella poliisilaitoksella vieraillessaan Ewa saa hämmästyksekseen kuulla, että Mikaela on kadonnut tämän tapaamisen jälkeen. Ja pian katoaa myös isä. Tapausta pitää lähteä purkamaan menneisyyden mysteereiden kautta, eikä Ewa Moreno saa rauhaa, ennen kuin tapaus on ratkaistu.

Pidin tässä nesseristä paljon, harmi että tämä sarja alkaa olla kohta kahlattu läpi. Vielähän näitä olisi lukenut enemmänkin.

Håkan Nesser; Carambole

Rattijuoppo ajaa nuoren pojan kuoliaaksi ja päättää paeta rikospaikalta. Yliajolle on kuitenkin silminnäkijä, joka alkaa kiristää rattijuoppoa. Sitten kiristäjä löydetään ravintolan parkkipaikalta murhattuna. Järkytyksekseen pojan yli ajanut mies saakin uuden kiristyskirjeen ja joutuu entistä syvemmälle pahuuden suohon. Miten pienistä ratkaisuista kaikki onkaan kiinni, miten niillä voikaan tuhota kokonaisen elämän, jossa ei pitänyt olla mitään moitteen sanaa.
Kirjan nimi viittaa carambole -nimiseen biljardiin, jota pelataan pussittomalla pöydällä ja kolmella pallolla. Pelissä on tärkeitä ohuet osumat pallosta toiseen, sellaiset joissa pallo vain juuri ja juuri muuttaa suuntaa. Tämä aika hyvin kuvaa kirjan tapahtumia.
Carambole oli jännittävä ja parempi kuin Nesserin moni muu. Voin suositella.

Håkan Nesser; Pääsky, kissa, ruusu, kuolema

Jotenkin onnistuin unohtamaan tämän heinäkuun lopussa lukemani kirjan kokonaan, ehkä syynä oli kesäloma ja mökkeily. Kirjassa ei ainakaan ollut mitään vikaa, tämä oli mahdottoman mukaansa tempaava tapaus, vähän sellainen surumielinen ja alakuloinen. Mieluummin sitä, kuin tuulihattupäistä höttöä. Tykkäsin todella.

Håkan Nesser: Münsterin juttu

Münsterin jutussa ei rikostutkintaa suorittanutkaan komisario Van Veeteren, vaan nimensämukaisesti kollega Münster. Hyvä näin, sillä minusta Münster on vähän inhimillisempi ja ystävällisempi hahmo kuin tuo seipään niellyt jäykkä Van Veeteren.

Vanhus murhataan vuoteeseensa kostean juhlaillan jälkeen. Toinen saman seurueen jäsenistä katoaa ja kolmanneksi vielä yksi naapureista häviää kuin tuhka tuuleen. Jotainhan näillä tapauksilla on oltava tekemistä keskenään, mutta mikä voi olla yhdistävä tekijä. Jossain vaiheessa aloin arvata, mikä tämä juonikuvio on. Ihan ok, mielestäni ehkä hieman parempi kuin muut Nesserit.

Håkan Nesser: Kotiinpaluu

Nessereiden ihmeellinen tunnelma ei häiritse enää niin paljon, kuin alussa. Kotiinpaluu alkaa siitä, kun kaksi murhaa tehnyt murhaaja vapautuu vankilasta ja sitten katoaa. Lähes vuotta myöhemmin hänetkin löydetään murhattuna ja silvottuna. Nesser apureineen alkaa selvittää myös vanhoja murhia: onko joku kostanut murhaajalle vai onko muinoin tuomittu sittenkään oikea syyllinen? 

Tämä oli sellainen kirja, jonka läpi solui aikaa tappaakseen. Selvästi kaurapuuroa.

Håkan Nesser; Sukujuhlat

Suhteeni Håkan Nesseriin on tosi kimurantti. Tykkään ja en tykkää hänen tavastaan kirjoittaa. Van Veeteren –sarja on sekä kiinnostavaa että kiukuttavaa.  Tämä Barbarotti –sarjan aloitus oli selvästi tuota sarjaa mielenkiintoisempi, mutta oli tässäkin jotain sellaista, minkä vänkäsi hieman vastaan.

Hermanssoneilla vietetään sukujuhlia ja ensin katoaa yksi suvun jäsen, kohta toinen. Tykkäsin tästä kirjan alkuosasta paljon, kun Hermanssonien sisäisiä suhteita kuvailtiin ja varsinkin vanhan rouvan Rosemarien tunne-elämä oli aivan suurenmoinen. Miten kyllästynyt hän olikaan aviomieheensä, pedagogihonkaan, Karl-Erikiin.

Ja sitten lapsenlapset Kristoffer ja Henrik. Voi näitä kasvukipujensa kanssa sählääviä veljeksiä. Veljessuhdekin on niin nerokkaasti ja tarkkanäköisesti kehitelty. Jo vain Nesser osaa.

Mutta Barbarotti ei osaa. Lukija tiesi koko ajan enemmin, kuin poliisi, se jotenkin vähän kiukutti. Tavallaan koko dekkarin juoni annettiin silmille sitä mukaa, kun asiat tapahtui ja jännittävimmät odotukset lässähtivät. Koukussa kuitenkin olin ja varmaan aion lukea lisää Barbarotti –sarjaa.

Håkan Nesser; Komisario ja hiljaisuus

Komisario ja hiljaisuus sai aloittaa minun tämänvuotisen luettuja –listan. En ole erikoisen ihastunut Nesseriin, mutta luen näitä silti. Nesserin kirjoissa on jotain vanhahtavaa (teitittely työkavereiden kesken?), joka ei tahdo istua minusta sivuille ollenkaan. Ja ihmeelliset puolikkaat lauseet, joita yleensä käytetään taiteellisena tehokeinona, mutta kuka haluaa taiteellisia tehokeinoja dekkariin? Minä en ymmärrä Van Veeterenin hahmoakaan sen paremmin. Hän on tavallaan ilkeä ja tunteeton. Ja sitten vielä se, että murhaaja löytyy aina ilman, että lukijalle paljastettaisiin ajatusketjua, joka on johdattanut syyllisen jäljille. Ensin kaikki on usvan peitossa, kukaan ei tiedä mitään. Sitten kerrotaan, että Van Veeteren on keksinyt, kuka on murhaaja. Ja seuraavassa kappaleessa murhaaja pidätetään. Lukijalle ei anneta mitään vihjeitä etukäteen, eikä edes jälkikäteen, mikä sai Van Veeterenin keksimään syyllisen. Karkeasti se menee noin. Mutta onhan näissä oma viehätyksensä. Ehkä se mikä dekkareissa yleensäkin; salakuunnella romaaniin kirjoitettujen henkilöiden mieltä ja etsiä joukosta murhaajaa. Ja lopulta kokea ahaa-elämys, kun se löytyy.