Kun näin ensimmäisen kerran Punaisen osoitekirjan kannen, siitä tuli mieleeni Wiener Nougat -konvehtirasia. Ja tulee edelleen. Se johtuu fontista, eiköhän kyseisen suklaarasiankin nimi ole kirjoitettu samanlaisella kauniilla fontilla.
Kannessa kirjaa luonnehditaan vuoden koskettavimmaksi. No olihan tämä aika imelä tarina, mutta ei ehkä vuoden koskettavin. Kirja ei saanut minua itkemään, ei lähellekään. Tämä oli sellainen historiallinen elämäntarina nuoren (ja sittemmin vanhan) naisen käänteistä. Aika paljon tuli mieleen Enni Mustonen. Mukava tarina, helppolukuinen, sujuva. Ihan kiva kirja.
Päähenkilö Doris on syntynyt Ruotsissa, maailman melskeet vievät hänet Ranskaan, Yhdysvaltoihin, Englantiin ja takaisin Ruotsiin. Matkalla hän kohtaa ystäviä, pettureita, rakastettuja, työnantajia ja elämänsä rakkauden. Näitä hän muistelee viimeisinä elinpäivinään osoitekirjansa avulla ja kirjoittaa sukulaistyttärelleen muistiinpanoja.
Vanha 2017 Helmet-haaste:
| 42. Esikoisteos |