Anni Kytömäki; Margarita

 Margaritan myötä olen aika sanaton. Kirjassa oli kaikki niin kohdallaan, että nyt on vähän takki tyhjä. En ole varma, oliko tämä parempi vai saman tasoinen kuin Kytömäen aikaisemmat Kultarinta ja Kivitasku. Ehkä vielä parempi ja mukaan tempaavampi. Mutta en suinkaan lukenut kirjaa ahmien päivässä tai kahdessa, koska kirja oli myös ahdistava ja surullinen. Minun on vaikea lukea kirjoja, joissa käsitellään puiden kaatoa, metsänhoitoa ja eläinten elinalueiden tuhoutumista. Olin juuri ennen kirjan aloittamista sattumalta lukenut artikkelin raakun eli jokihelmisimpukan kohtalosta vesistöissämme. Masentavaa ja traagista. Ihmisen taloudellinen ahneus on rajaton. Se tekee surulliseksi. Ihmiskohtaloista ei niin väliä, ihmiset eivät ole tärkeitä. Ei edes Senni, kirjan päähenkilö, joka hieroo asiakkaita kylpylässä ja hullaantuu miehestä. Taistelee valtion päätäntävaltaa vastaan, ei saa oikeutta. Ja kaikki tämä on kuin vain pieni, mitätön, ohikiitävä hetki simpukan elämän rinnalla. Ja kuoleman, joka on elämän lyhyin hetki.

Kytömäen Margarita voitti siis vuoden 2020 kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Eikä turhaan.

Kirja kolahtaa Helmet -haasteessa kohtaan: 40. Kirjassa kerrotaan eläinten oikeuksista
ja
Popsugar -haasteessa kohtaan: 18. A book about a subject you are passionate about

Anni Kytömäki; Kivitasku

No huh, mikä kirja! Ehdottomasti toistaiseksi vuoden paras, mikä kuulostaa kauhean laimealta, kun eletään vasta tammikuuta, mutta voin veikata, ettei tänä vuonna kovin montaa parempaa voi tulla jatkossakaan. Jos yhtään?

Pidin Kivitaskusta paljon, paljon enemmän kuin Kytömäen aikaisemmasta kirjasta Kultarinta, joskin pidin siitäkin. Mutta tämä oli ihan täyttä tavaraa koko 650 sivua. Muutamat viimeiset päivät jarruttelin lukemista, säädin itselleni, että saan lukea korkeintaan 50 sivua päivässä hidastaakseni vauhtia, mutta sitten en voinut enää mitään ja annoin mennä.

Kirjassa eletään kolmea eri aikakautta, jotka lopulta nivoutuvat kiehtovalla tavalla yhteen. Ensin kerrotaan Helenasta ja on vuosi 1959. Levoton Helena joutuu mielisairaalaan. Tämä oli ehkä kirjan vähiten vetävä osuus. Mutta sitten hypätään vuoteen 1849, jossa toisinajattelija Sergei on vangittu ja seisoo teloituslavalla odottaen tuomiotaan. Voi miten elämä ihmistä kuljettaakaan!

Näiden kahden lisäksi seurataan nykypäivässä Vekaa. Olin ihan häikäistynyt miten Vekan arkea ja elämää metsämökillä kuvaillaan. Juuri sellaista, jota itse haluaisin elää. Ehkä se teki aiheesta niin sydämeenkäyvän. Ihana yksinäisyys ja erakkomaisuus keskellä metsää. 

Luontokuvailu oli taas aivan ylitse muun.

Lopussa kun kaikki asiat tavoittivat toisensa, odotti myös yllätys, jota en mitenkään osannut aavistaa, vaikka sitä asiaa olikin pitkin kirjaa ihmetellyt. 

Kertakaikkisen hieno kirja.

Pari kertaa itkin. Toiseen syynä oli tämä lause: "Vuoriston metsien sylissä itkevät puut, ihmiset ja sienet, elämä joka hajoaa maailman tuuliin".

Helmet 2020 -haasteessa kirja menee kohtaan: 

46. Kirjassa on sauna

Anni Kytömäki; Kultarinta

Voi mikä kirja. Ihan erilainen kuin mikään muu, aivan omanlaisensa. Jo olikin aika saada aito luontoromaani. Tässä oli metsän mystiikkaa ja tummaa taikaa sekä kansantarujen salaperäisyyttä. Olen ennenkin ihastellut kovin, jos kirjailija on ymmärtänyt lintujen päälle. Tässä linnut olivat isossa osassa. Itkin muutamaan otteeseen, en ihmisten tähden, vaan metsän ja luonnon ja eläinten. Luonto on maailman tärkein asia, eikä millään muulla ole oikeasti mitään väliä.

Kirja jakautuu kahteen osaan, ensimmäisessä osassa päähenkilö on Erik, joka kasvaa pikkupojasta aikamieheksi ja isäksi. Jälkimmäisessä osassa päähenkilö on Malla, joka joutuu sijaisperheeseen isälle sattuneen onnettomuuden myötä.

Näitä kahta ihmistä yhdistää ikiaikainen rakkaus luontoon, metsään ja puihin. Matkallaan eri suuntiin he kohtaavat ihmisiä, joista jotkut ovat hyviä ja jotkut eivät ehkä niin hyviä. Varsinaista pahuutta kirjassa ei ole, mutta lukijana tavallaan olin vähän varpaillani koko ajan, pelkäsin pahuutta. Sillä kirjaa lukiessa tietää, miten paha ihminen voi olla metsälle ja eläimille, ilman että kirjan tarvitsee sitä kertoa. Hieman odotin ja pelkäsin koko ajan, että milloin tulee ensimmäinen sietämätön kohtaus. Mutta ne muutamat ”pahat” eivät olleet ihan niin pahoja, kuin olin pelännyt. Yritin lukea ne ilman aivoja.
Karhujen kohtalo eniten surettaa; miten ahtaalle ihminen onkaan eläimet ja metsän ajanut!

Kirjassa oli n. 650 sivua. Mielestäni siinä oli ehkä pari sataa liikaa. Varsinkin alkupuolta olisi voinut hieman tiivistää. Totesin jossain sivulla 180 ollessani, että ”no niin, nythän tämä saa vauhtia!”.

Helmet-haasteessa kirja menee minulla kohtaan 5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi (ollut mm. Finlandia-ehdokas).