Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kjellsdotter Nilla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kjellsdotter Nilla. Näytä kaikki tekstit

tiistai 13. tammikuuta 2026

Nilla Kjellsdotter; Merkitty - Mija Wadö tutkii osa 2


Tämä Murhia Pohjanmaalta -sarjan ensimmäinen kirja on jaettu kyllä aika tyhmästi kolmeen osaan. Nyt luin kakkososan Mija Wadö tutkii - Merkitty osa 2. Onko tämä nyt sitten yksi kirja vai yksi kolmasosa kirjaa, en tiedä. Menee tilastot sekaisin, kun oma lukuluettelo näyttää eri lukemia kuin Goodreads-sivusto, josta tätä ei löydy kuin yhtenä painoksena. Kirja itsessään on aika kiva, joskin ensimmäinen osa (Lyöty) tuntui vähän paremmalta. Tämän kirjan osaksi tuli ehkä vähän liikaa aikuisten poliisien (Ronny ja Mija) hyvin teinimäistä punastelua ja hapuilevaa ihastumista. Poliisikaksikko jatkaa ensimmäisessä osassa tapahtuneiden murhien (muistin virkistykseksi: väkivaltaa kokenut perheenäiti Ulrika ja pyörätuolinainen Monika) selvittelyä.  Veronique Designsin toimitusjohtaja Veronica saa tässä osassa osakseen samanlaisia uhkailuja, kuin aikaisemmat murhatut edellisessä osassa. 

maanantai 15. joulukuuta 2025

Nilla Kjellsdotter; Mija Wadö tutkii 1; Lyöty


 Mija Wadö - Murhia Pohjanmaalla -sarjan ensimmäinen kirja on jaettu kolmeen osaan, tämä on niistä ensimmäinen enkä tiedä miksi Goodreadsissakin on vain tämän suomentamattoman I rättvisans blod -version kuva. Suomeksi kirja on nimeltään Mija Wadö tutkii 1; Lyöty. Kuuntelin tämän äänikirjana. Kirjassa kuvaillaan jonkin verran ahdistavaa perheväkivaltaa. Ensimmäinen murhan uhrikin on perheenäiti, joka löytyy murhattuna kotipihaltaan. Kirjan edetessä uhreja tulee lisää. Juoni jää tietenkin kesken jatkuakseen sitten seuraavassa miniosassa. Pidin tästä kirjasta ja odotan jo hyvää hetkeä aloittaa sarjan seuraavaa.

lauantai 11. lokakuuta 2025

Nilla Kjellsdotter; Ei sinun lapsesi

 


Neljäs osa Mija Wadö -sarjaa. Oikein jännittävä lapsen katoamistapaus, poikkeuksellisesti äänikirjana kuunneltuna.

maanantai 22. heinäkuuta 2024

Nilla Kjellsdotter; Jo joutuvi yö


 Kaksi karmeaa murhaa Vaasassa. Kun paikallinen dekkarikirjailija Zarita Roos kuulee murhista, niissä on hänen mielestään jotain todella tuttua... Aikaisemmista osista tuttu Mija Wadö saa selvitettäväkseen melkoisen rikostapauksen. Tämä taitaa olla sarjan neljäs romaani, mutta suomeksi näitä ei kyllä löydy kuin kolme, jos en ihan väärässä ole. Pidän sarjasta ja toivon seuraavan osan ilmestyvän pian.

keskiviikko 5. heinäkuuta 2023

Kjellsdotter Nilla; Taivaankartano


 Taivaankartano
jatkaa Mija Wadö-sarjaa. Kirjan tarina alkaa kesäleiristä, joka on suunnattu uskonlahkoon kuuluville nuorille tytöille. Yksi tytöistä löydetään kuolleena metsästä. Kirjassa kuvataan tyttöjen välisiä suhteita, joissa on jännitteitä, vihaa, ystävyyttä, näyttämisenhalua ja kaikkea sellaista ahdistavaa, mikä nyt tyttöporukoissa tuntuu olevan. Mutta myös seurakunnan vastaavien suhteita, menneisyyttä ja etsitään kieroja luonteenpiirteitä. Murhaaja oli tavallaan piilotettu aika hyvin kirjan henkilöiden joukkoon, mutta aloin epäillä sitä silti varhaisessa vaiheessa. Oikein mukava dekkari.

keskiviikko 30. marraskuuta 2022

Nilla Kjellsdotter; Kivipuiston tyttö


 Kivipuiston tyttö aloittaa uuden Murhia Pohjanmaalla-dekkarisarjan, jossa vaasalainen etsivä Mija Wadö ratkoo murhia. Kirjan rakenne oli mielenkiintoinen ja lievästi kliseinenkin, sillä varsinkin pohjoismaalaisten dekkarien tapaan tässäkin kuljetettiin kahta eri tarinaa, josta toisen päähenkilö oli vain hän. Vasta lopussa paljastettiin tämä salainen henkilöllisyys ja se tuli aika yllätyksenä, vaikka kirjassa selvästi oltiin viitattu rivien välissä asiaan jo aiemmin.

Kirjan alku on hurjan jännittävä; talvipakkasessa hortoilee vähäpukeinen teinityttö nääntyneenä ja kylmettyneenä. Tyttö ei puhu mitään, mutta hän on selvästi kokenut kovia ja hänessä on sitomisen jälkiä. Toinen mysteeri on kuuluisan diabetes-tutkijan murha. Mies löydetään kotoaan kuolleena, perhe on matkustanut pois, eikä kenelläkään pitäisi olla mitään tätä kunnon perheenisää vastaan.

Kirjassa paljastuu nuorten tyttöjen hyväksikäyttöä ja kaikkea iljettävää, mutta näillä asioilla ei mässäillä ylettömästi, joten kirja sopii herkemmällekin lukijalle. Mitään verta ja suolenpätkiä tai pahoinpitelykohtia ei avata kirjan sivuilla. 

Suurenmoinen nippeli-seikka löytyi kirjan sivuilla jo alussa, tästä en meinannut päästä yli! Joulu lähestyy ja Mija toteaa ihmisten ikkunoissa olevan suosittuja Usko, toivo ja rakkaus-jouluvaloja. Siis mitä ihmettä? En ole koskaan kuullutkaan tuollaisista, enkä koskaan nähnyt niitä kaupoissa. Googletettuani kuvahaulla sain muutamia osumia, mutta ei ole varmaan kovin yleinen valosarja Suomen oloissa? Ilmeisesti jotain hyvin pienen ruotsinkielisen alueen ominaispiirteitä. Eikä muuten  ole edes kovin kauniita jouluvaloiksi, vaan aika kolhoja.