Stephen King; Mersumies

 

Eläkkeelle jäänyt rikosetsivä Bill Hodges saa kirjeen rikolliselta, joka haastaa hänet uuteen takaa-ajoon ja voimien mittelöön. Mersumies on sarjamurhaaja, jota Hodges ei ole aikoinaan työvuosina saanut koskaan kiinni. Nyt on aika korjata tämä asia. Stephen Kingiltä vaihteeksi (onneksi!) jotain ihan muuta, kuin yliluonnollista tarinaa. Ja miten hyvä kirjoittaja King onkaan - voi kun näitä perusdekkareita olisi enemmin. Tämä on kuulemma kolmiosainen sarja ja pahasti pelkään, että olen kuullut sen viimeisen osan sisältävän yliluonnollisia piirteitä. Tämä oli meillä lukupiirissä luettavana kirjana ja olipa hyvä valinta. Kirjan hahmot heräsivät oikeasti eloon. Heidän puolestaan iloitsi, suri, sääli ja toivoi. 

Stephen King; Liseyn tarina

Liseyn tarina kertoo kirjailija Scott Landonin vaimon tarinan. Itse Landon on kuollut, mutta elinaikanaan hän on vienyt Liseyn Lumokuuhun, mielikuvitusmaailmaan, joka parantaa hengen ja ruumiin. Lumokuu on eräänlainen mielikuvituksen lähde. Nyt kun Lisey saa vainoojan peräänsä, Lumokuusta on hänelle verrattomasti apua. Tai jotain sellaista.

Oli nimittäin niin sekava kirja, että eihän tästä mitään tolkkua saanut. Olisin varmasti jättänyt kirjan kesken, ellei Stephen King olisi kuitenkin äärettömän taitava kirjoittaja. Epämiellyttävä tarina kirjoitettu hyvin. Tarinassa oli myös kuvottavan vastenmielisiä ja lohduttomia kohtauksia, joiden rinnalla mikä tahansa verellä mässäily -dekkari jää kakkoseksi. Niitä ei ollut paljon, mutta oli kuitenkin.

Olen nyt yrittänyt aloittaa uudelleen näitä Kingejä, mutta kovin vaikeaa tuppaa olemaan, kun en näistä vaan pidä. Sitten tulee huono omatunto, kun arvioin niitä oman makuni mukaan kovin huonoiksi ja voin pahoittaa mieleni sellaisilta, jotka ovat suuria King-faneja.

Jos antaisinkin kirjalle vain yhden pisteen, niin nyt täytyy sanoa, että suomentaja saa ainakin neljä, ellei viisi! On nimittäin niin vaikeita ratkaisuja höpö-höpö -kielestä ja murreleikeistä, että siihen ei ihan mikä tahansa heppu pysty ja tässä ne oli siirtyneet rautaisella ammattitaidolla suomenkieleen. Ihailen tällaista ammattitaitoa.

Minulla tämä menee Popsugar 2020 -haasteessa kohtaan: 
21. A book published the month of your birthday

Stephen King; Piina

Luin Piinan joskus nuorena vähän sen jälkeen, kun se ilmestyi suomeksi vuonna 1989. Taisi olla niitä viimeisimpiä lukemiani Kingejä. Tuntuu olevan ihan vetävä kauhutarina, jonka osapuilleen muistin ulkoa, mutta en kaikkia yksityiskohtia, enkä loppuhuipennusta.

Kirjan päähenkilö on kirjailija-Paul, joka ajaa pahan autokolarin. Annie Wilkes korjaa miehen parempaan talteen tien poskeen ryttääntyneestä autosta. Paulin jalat ovat pahasti ruhjoutuneet ja kivut ovat sietämättömät. Epätasapainoisen Annien hoteissa Paul kokee äärimmäisiä kauhun- ja kivunhetkiä. Sattumoisin Annie on Paulin ykkösfani ja hän on suuttunut siitä, miten Paul on Misery-kirjasarjan viimeisessä osassa tappanut romaanien päähenkilön. Paulin pitää nyt korjata asia ja kirjoittaa tarinalle uusi loppu. Annie on hyvissä suostutteluasemissa puolustuskyvytöntä potilastaan vastaan.
Kirjan tarina on hyvä ja ainutlaatuinen (onko vastaavaa konseptia tullut vastaan keneltäkään?), ei liian piinaava kuitenkaan luettavaksi. Olen melkein varma, että lähes kaikki tietävät tämän kirjan juonen...


Helmet 2020 -haasteessa kohtaan 

12. Kirjasta on tehty näytelmä tai ooppera (näytelmä, ainakin Tampereen teatteri lokakuussa 2019)  ja  Popsugar 2020 -haasteessa kohtaan  8. A book published in the 20th century

Stephen King; Tapahtumapaikkana Duma Key

Nyt sitten kirja, jolla on ehkä maailman kaunein kansikuva? Yllä olevassa kuvassa ei näy takakansi, mutta upea maisema jatkuu sinne. Stephen Kingin Tapahtumapaikkana Duma Key. Luin nuorena Stephen Kingin kirjoja (eikö kaikki nuoret lue?!), mutta sitten joskus vuoden 1990 jälkeen julkaistuja en ole lukenut ainuttakaan. Kyllästyin tai kasvoin niistä ulos. Pidin Carriesta, Christine tappaja-autosta, Uinu uinu lemmikkini -kirjasta ja mitä niitä nyt oli. Pidin todella. Luin muitakin sieltä ennen vuotta -90 julkaistuja. Sitten sain tarpeekseni, kun mielestäni King alkoi toistaa itseään liikaa ja olla liian täynnä omaa erinomaisuuttaan. Kyllästyin kirjojen rakenteeseen, kaikki alkoivat olla täynnä kursiivia, vajaita rivejä, kolmia pisteitä, käsittämättömiä kielikuvia, yhden sanan rivejä, höpö-höpö lauseita, kuvia ja grafiikkaa tekstin seassa ja muuta älytöntä kikkailua. Sellaista tekotaiteellista. En tiedä, jatkuivatko ne myöhemmissä kirjoissa ja jatkuvatko vielä tänä päivänä Kingin romaaneissa. Tässä kirjassa oli kursiivia (paljon) ja grafiikkaa (ihan vähän) tekstin seassa ja vähän höpö-höpö -kieltä, enkä tarkoita kielellä nyt sitä, että aivovamman saanut ihminen sanoo vääriä sanoja tai unohtelee niitä. Se kuului tässä juoneen. Vaan vähän muunlaisia kielellisiä asioita.
Pidin silti kirjasta enemmän kuin aluksi uskalsin toivoakaan ja haastan nyt itseni lukemaan lisää Kingiä, sekä niitä alkupään kirjoja, että uudempia, joita en ole koskaan noteerannutkaan, tämä kauhugenre kun ei ole minua yhtään kiinnostanut. Mutta ehkä on aika laajentaa tajuntaa.
Duma Keyn päähenkilö on Edgar Freemantle, joka joutuu pahaan onnettomuuteen ja menettää kätensä. Hyvä ettei henkeään. Hän muuttaa Duma Keyhyn toipumaan ja alkaa maalata tauluja hullun raivolla. Sananmukaisesti. Pikkuhiljaa hän tutustuu naapuriinsa; vanhaan Elizabeth-rouvaan ja tämän avustajaan Wiremaniin. Edgarin Big Pinkiksi ristimässään talossa on salaisuuksia, jotka haluavat nousta pintaan. Naapurit liittyvät siihen selvästi. Ja sitten äijää viedään.

Tästä tulikin vuoden ensimmäinen kirja, jota en saanut enää sujautetuksi Helmet -haasteen mihinkään kohtaan, mutta Popsugar -haasteessa tämä on:

35. A book with a three-word title