Katrine Enberg; Harhalaukaus

 Harhalaukaus saattoi olla jo hieman parempi kuin Enbergin kaksi edellistä Werner/Körner -kirjaa. Sanoisin tätä kahden pisteen romaaniksi. Kirjassa teini-ikäinen poika katoaa ja poliisit haastattelevat ja tutkivat perhettä, koulukavereita, opettajia sekä kaukaisia sukulaisia. Samoihin aikoihin jätteenkäsittelylaitoksesta löytyy ruumis. Laitoksessa työskentelee kadonneen pojan tyttökaverin isä. Näin jälkeenpäin en muista tarkkaan, mutta kirjan käännöksessä on jotain mielenkiintoisia ratkaisuja puhekielisistä sanoista. Harmittaa, kun aina lukiessa kuvittelee muistavansa ne, mutta aina kaikki unohtuu.

Katrine Enberg; Lasisiivet

 Enbergin Lasisiivet ei ollut juuri kummempi kuin aikaisemmin lukemani Krokotiilinvartija. Melko latteaa dekkaria, jota nyt lukee dekkarinnälkään, mutta siinä kaikki. Päähenkilöt ovat ihan plääh, eivätkä herätä hirveästi myötätuntoa. Minulta on näiden järjestys nyt sekaisin, kun joudun ottamaan mitä käsiini saan ellibs-järjestelmästä. Tässä romaanissa Anettella on vauva, mutta ei juurikaan äidillisiä tunteita tätä kohtaan. Yhteys aviomieheen ja vauvan isään hiertää pahasti, kun tämä sankaripoliisi paahtaa yksinäisen suden tavoin maanalaisissa käytävissä ja etsii murhiin liittyviä henkilöitä. Murhia kirjassa tapahtuu useita, ensiksi alaston nainen suihkulähteessä. Kun tutkimukset etenevät, jäljet johtavat psykiatrista hoitoa vaativien nuorten osastolle. Jo lakkautetun osaston henkilökunnassa ja potilaissa on jotain hämärää. Anetten äitiysloman aikana tutkimuksia johtaa rikostutkija Jeppe Körner.