Kirsti Ellilä; Lepra

Diakonissa Matilda saapuu Lepran sairaalaan Orivedellä. Suljettuun sairaalayhteisöön, jossa hoidetaan lepratautisia. Hänen täytyy ottaa siellä sisarensa Helmin paikka, sillä Helmi on sairastunut eikä voi toimia enää Lepran johtavana diakonissana. Tästä alkaa 1920-luvulle sijoittuva Matildan tarina. Kirja perustuu todellisten henkilöiden väliseen kirjeenvaihtoon. Kiehtova aikamatka sen ajan suljettuun sairaalamaailmaan. Kirjan lopussa selviää, kuka on kertojana tarinassa, siitä mukava yllätys.

Vaikka tarina on omalla tavallaan vahva ja voimakas, se on samalla myös lämmin ja kevyt. Luin kirjan yhden päivän aikana. En vaan voinut laskea kirjaa käsistä, vaan halusin "vielä yhden luvun... ja vielä yhden...". Ihan pikkuisen siinä itkeä tirautin lopun kauniin paatoksen aikana. 

Tämä oli pieni lempeä tarina.

Kirsti Ellilä; Miehen tuoksu

Kun Miehen tuoksu ilmestyi, muistan ajatelleeni, että hyi helvetti, tuota en ainakaan ikinä lue. Ja miksikö? Kansikuvan ja romaanin nimen perusteella. Kannessa on siis farkkujen peittämä perse ja sen alla teksti miehen tuoksu. Ei tullut mieleen mitään muuta, kuin piereskelevä mies. Pierun ja puutteellisen hygienian hajun ajatuskin sai minut sairaaksi. Yäk!

Lainasin sitten kuitenkin kirjan uteliaisuuttani, koska halusin päästä eroon asenteellisuudestani ja ennakkoluuloistani.

Tarinasta plussaa sille, että tämä oli ihan ainutlaatuinen! Museotyöntekijöistä en olekaan ennen lukenut ja asiantuntemus tuntui olevan paikallaan. Pidin päähenkilöstä, hänen ajatuksistaan ja kärsin hänen kanssaan samoista asioista ja nautin hänen arjestaan. Mutta olihan tämä taas romanttinen hömppäromaani, eli missiromaani. Eli mies saa naisen ja plaa plaa plaa. Tai nainen miehen.

Pidän Ellilän tekstistä, haluan lukea näitä lisää. Mutta tuosta kirjan nimestä ja kansikuvasta en vaan toivu, en ikipäivänä. Edelleen ajattelen perseen hajua, kun näen kannen. Se kuulostaa ihan kamalalta kirjoittaakin noin, mutta halusin nyt oksentaa tuon ajatuksen päästäni ulos. Piilotan kirjan pinoni alimmaiseksi. Miksei kansikuvassa voisi olla vaikka mieluummin miehen ylävartalo, vaikka kainalon seutu. Muistaakseni kainalohien mukana erittyy eniten feromoneja, joihin kirjan nimi siis viittaa. Tai voisiko tämän kirjan nimetä vaikka jotenkin uudestaan =).

Kirsti Ellilä; Nainen joka kirjoitti rakkausromaanin

Kirsti Ellilä on minulle ihan uusi tuttavuus ja minulla on pikkuisen sellainen tunne, että saatoin aloittaa nyt väärästä kirjasta. Siis tämähän kertoi naisesta, joka kirjoitti rakkausromaanin =). Jo toistamiseen saan todeta, että minähän sitten en lue rakkausromaaneja ja olen maailman epäromanttisin ihminen.

Rakkausromaaneissa ja naisten hömppäviihteessä minua eniten häiritsee ja ärsyttää se, että ne keskittyvät miehen metsästämiseen. Ja vaikka ei keskityttäisi, niin lopputulos se on kuitenkin aina. Ja tämä ehkä siksi, että miehen metsästys on niin kaukana minun luontoani kuin kuu maata. Aivan kuin loppu ei olisi onnellinen, ellei sankaritar löydä miestä. Höh. Ovatko kaikki maailman naiset läheisriippuvaisia ja tarvitsevat miestä ollakseen onnellisia? En jaksa enkä halua uskoa siihen. Luin siis väärän kirjan, koska tässä käsiteltiin nyt nimenomaan tätä rakkausromaanin  kirjoittamista ja hömppäkirjallisuuden aitoutta.

Mutta jos ei juonta oteta laskuun, niin pidin kirjan hyvästä kielestä ja helppolukuisuudesta ja oli tämä  ehdottomasti laadukkaampaa kamaa kuin vastaavat amerikkalaishömpät, nämä lindahowardit ja sen sellaiset. Yleensäkin arvotan suomalaiset kirjailijat hieman korkeammalle kuin amerikkalaiset kollegansa, ja suomalaisen kirjallisuuden kautta aikojen ihan toisiin sfääreihin, kuin amerikkalaisen.