Agatha Christie; Sininen juna

 

Kyllä nyt ei ollut parasta Christietä tämä. Vai oliko vika suomennoksessa, en osaa sanoa miksi tämä tökki ihan tosissaan. Ja tuntui vanhahtavalta, mitä Christie yleensä ei ole iästään huolimatta. Toisaalta olen lukenut näitä niin kauan aikaa sitten ja jälkeenpäin tipottain vuosikymmenien ajan, että voi myös muistot haalistua ja tuottaa virheellistä dataa. Minua esimerkiksi häiritsi koko kirjan ajan se, miten rikollisista puhuttiin apasseina. "Pari apassia hyökkäsi kimppuumme" jne. Koko ajan mielessäni näin ja ihmettelin, että mitä ihmettä, miksi intiaaneja. Apasseja. Miksi ihmeessä rikollisista käytetään intiaaniheimon nimeä. Kirjan jälkeen googletin, että totta tosiaan 1900-luvun alun nuorisokulttuurissa Ranskan kaduilla rikollisia nimitettiin apasseiksi (kirjan tapahtumat sijoittuvat paljolti Ranskaan). Vastausta oli muuten todella vaikea löytää edes googlella ja jouduin turvautumaan nyt tekoälyyn, mutta todennäköisesti tähän vastaukseen voi luottaa varauksin. Nimensä mukaisesti rikoksen tapahtumapaikka on sininen juna, jossa miljonääritytär Ruth Kettering  murhataan ja josta tämän kohuttu rubiini varastetaan. Poirot sattuu matkustamaan samaisessa junassa eikä aikaakaan, kun maailman paras yksityisetsivä ratkaisee niin murhan kuin jalokivenkin arvoituksen. 

Helmet-haaste: 3. Kirja liittyy Agatha Christieen (kuolemasta 50 v.)

Agatha Christie; Neiti Marplen viimeinen juttu

 Neiti Marplen juttu on julkaistu vasta Agatha Christien kuoleman jälkeen vuonna 1976. Kirja kertoo nuoresta parista, joka ostaa asunnon Dillmouthista ja yllättäen pariskunnan nuori rouva saa muistikuvia menneisyydestään, lapsuudenaikaisista tapahtumista kyseisessä talossa. Hän on nähnyt siellä murhan. Pariskunta alkaa selvittää mistä merkilliset muistikuvat putkahtelevat esiin. Neiti Marple saapuu apuun ja yhdessä kolmikko haastattelee salavihkaa kylän vanhoja asukkaita.

 Kirjassahan ei nyt sikäli ollut mitään oikeaa vikaa, mutta pikkuisen ahdisti, kun tätä on nähty televisiosta niin himputin monta kertaa. Yritin ensin kuunnella kirjaa äänikirjana, mutta sitten totesin ettei näyttelijä Lars Svedbergin eläytyvä näyttely-tyyli sovi minulle ollenkaan. Jatkoin loppuun e-kirjana. Ihana näyttelijä ja lukija kyllä; olisin voinut kuunnella Svedbergin ääntä vaikka läpi yön napit korvilla, mutta ei kirjaa kuunnellen. Pidän enemmin eleettömästi luetusta äänikirjasta, jota ei näytellä eikä repliikeihin ladata tunnetta ja äänensävyjä. Lukeminen lukemisena.

Helmet -haasteessa: 30. Kirja on julkaistu kirjoittajan kuoleman jälkeen
ja Popsugarissa:  11. A book about forgetting

Agatha Christie; Roger Ackroydin murha

Vanha kunnon Agatha Christie ja Roger Ackroydin murha. Tämän olen lukenut nuoruudessa vähintään yhden kerran ja nähnyt televisiossa ainakin tuhat kaksi kertaa. Siitä poikkeuksellinen Christie, että tällä kertaa kertoja, tohtori Sheppard, kertoo minä-muodossa kirjan tapahtumat. Ja poikkeuksellinen vähän muussakin...
Kirjan alussa rouva Ferrars löytyy murhattuna, vähän ajan päästä herra Ackroyd. Pieneen King's Abbotin kylään eläkepäiviä viettämään muuttanut Hercule Poirot saa tohtori Sheppardin avukseen murhatutkimukseen.

Mielenkiintoista: yhdessä luvussa pelattiin mahjongia ja se kuvailtiin hyvin tarkkaan. Peliä pelattiin yhteispelinä ja sen etenemistä kuvattiin tietyin fraasein. Minulle tietokoneajan ihmiselle mahjong on sellainen tietokonepeli, jossa saa poistaa pareittain vapautuvia tiilejä. Ihan kiva ajantappopeli. Oikea fyysinen mahjong on näköjään jotain aivan muuta! Olisipa jännä nähdä se alkuperäinen versio.

Helmet-haaste: 

22. Kirjassa on epäluotettava kertoja ja Popsugar -haaste:  4. A book set in the 1920s

Agatha Christie; Salainen vastustaja

Christien Salainen vastustaja -dekkarissa seikkailevat Tommy ja Tuppence, nuo jännittävistä mysteereistä kiinnostuneet nuoret. Sattumalta he sekaantuvat valtionsalaisuuksia sisältävien asiakirjojen etsintäoperaatioon, ja joutuvat itsekin monenmoiseen vaaraan. Pariskunta ei oikein voi tietää, keneen voi luottaa ja ovatko salaperäiset henkilöt niitä, joita väittävät olevansa.

Kiva christiemäinen perusdekkari sieltä kirjailijan ihan tuotannon alkupäästä. Mukavaa vaihtelua Poirotiin ja Marpleen.

Agatha Christie; Stylesin tapaus

No niin, nyt lähti sitten taas uusi kierros Christietä, jonka aion tällä kertaa lukea ilmestymisjärjestyksessä, erikoisena intressinä seurata Poirotin kehitystä vuosikymmenten saatossa. (Plus se, että minulla on pakkomielle lukea kaikki järjestyksessä =)). Niin, luen toki myös Marple- ja muut dekkarit siellä välissä.

Stylesin tapaus aloittaa Agatha Christien ”sarjan”. Ja kun oikein keskityn ja luen ajatuksella, saatan pysyä jopa kärryillä näissä brittinimissä ja siinä, kuka on kenenkin vaimo, mies, poika, äitipuoli, palvelija… Joskaan se ei ole aina kovin selvää, kumpaa sukupuolta jokin hahmo edustaa. Esimerkiksi palvelija nimeltä Dorcas… mies vai nainen? Tituleerattaisiinko naista palvelijattareksi tai sisäköksi, onko palvelija mies. Dorcas kuulostaa vähän miehennimeltä, mutta taisin kallistua naisen kannalle jossain vaiheessa. Vaan samapa tuo, jäi vain mietityttämään.

Stylesin tapaus on kirjoitettu vuonna 1920. Ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestyi 1970 (miksi vasta tuolloin?? Eikö salapoliisiromaanit olleet muotia Suomessa esim. 30-luvulla, 40-? 50-? No okei, sota-aika, ehkä kääntäjätyö oli vähän tauolla). Kirjassa oli taas ihastuttavia mielenkiintoisia vanhoja sanoja (sekä kirjoitusvirheitä!), voi miten rakastan tätä kielen tutkimista ja sieltä silmille hyppääviä erikoisuuksia. Siinä missä Sherlock Holmes ja tohtori Watson polttivat sigarretteja, Poirot pistää palamaan paperossin. Nopea googletus tietää kertoa, että se on vanhanaikainen pillitupakka. Pillitupakka? Tulee mieleen ilman filtteriä itse kääritty sätkä. Olenkohan jäljillä.

Kaksi hyvin merkillistä kirjoitusvirhettä. Lause jossa esiintyi sana ”siitä” esim. siitä johtuen tapahtui tms… oli yhdessä kohtaa kirjoitetteu siira. Tällaisia korjauksia tekevät huonot ennakoivat tekstinsyötöt, mahdollisesti jopa word saattaa vaihtaa sanan toiseen… mutta minkälainen mekaniikka näitä kirjojen sanoja korjaa?! Toisessa kohtaa naisen nimi oli vaihtanut paikkaa. Kirjassa oli lause ”Kun Cynthia meni naimisiin Johnin kanssa…” mutta Cynthian paikalla olisi pitänyt lukea Mary. Cynthia oli aivan toinen ihminen, joka ei vielä ollut ehtinyt naimisiin kenenkään kanssa, hän oli nuori neiti. Kysyn vaan, että kuinka tällaiset virheet on mahdollisia! Ei minua haittaa, ei närkästytä, ihan sujuvasti osaan korjata tekstin oikeaksi, mutta kun haluaisin tietää.

Niin juoni? No, Styles-nimisessä kylässä on kartano, jonka emäntä murhataan ja syytteessä ovat vuoroin kaksi poikapuolta, Lawrence ja John ja vielä suuremmin epäilykset kohdistuu uuteen aviomieheen, joka on selkeästi lurjus ja kelmi. Ihan hyvä juoni. Myrkytys tietenkin, sehän on Christien erikoisalaa. Kartanossa lomaileva Hastings sattumoisin tapaa vanhan belgialaisen tuttavansa Poirot'n, joka tulee apuun yllättävän kuolemantapauksen sattuessa.

Agatha Christie; Salaperäiset rukiinjyvät

Vaikka aina vannon, että en koskaan lue samaa romaania kahteen kertaan, niin nämä Christiet tekevät poikkeuksen. Ensimmäisen kerran luin ne teinityttönä, ja monet niistä toisen kerran vielä myöhemmin. Tässä on menossa kai kolmas kerta. Ja miksi näin? Siksi, koska en koskaan muista murhaajaa! Tai juonta. En koskaan. Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta tietenkin. Kaikki tietää 10 pienen neekeripojan tarinan ja Idän pikajunan ja Ikiyö on myös yksi tällainen, joka jostain syystä jäi päähän. Ihmettelen oikein, miten ihminen voi olla näin hattarapää. Kun näen Christien dekkarin, en muista kuka siinä on tutkijana, Poirot, Marple vai joku muu. En muista kuka on murhaaja. En muista murhatun nimeä, murhatapaa, en mitään.

Salaperäisissä rukiinjyvissä surmansa saa ensin liikemies Fortescue. Komisaario (kyllä – kahdella aalla  ja muutenkin kirjassa oli ihastuttavia vanhoja kirjoituasuja =)) Neelen epäilyksen kohteeksi joutuvat mm. Fortescuen nuori vaimo Adele, tytär, kaksi poikaa; Percival ja Lancelot, näiden puolisot ja erinäinen joukko palveluskuntaa.

Mutta sitten talossa tapahtuu toinenkin murha, ja kolmas.

Kun nti Marple astuu näyttämölle, hän toteaa murhien liittyvän lastenrunoon A Pocket full of rye. Muuten Marplella oli melkoisen pieni näyttämö tässä dekkarissa. Ai että harmittaa, kun nykyään tv-sarjojen Marple-hahmo on astunut nuoruudenaikaisen Marple-mielikuvani tilalle enkä enää saa kiinni siitä, minkälaisena Marplen näin kirjoissa 80-luvulla. Nyt näen vain näyttelijä Geraldine McEwanin. Josta kieltämättä pidän. Se on minulle se ainoa oikea Marple-näyttelijä.

Ihastuin taas täysillä Christieen, vaikka välillä pidin näitä vähän hm… yksinkertaisina. Aina sama vähän naiivi kaava. Mutta ei kun uudelle kierrokselle! Salaperäiset rukiinjyvät vastaa Helmetin haasteeseen 36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa. Oikeasti kai Helmetin tarkoituksena on lukea ennen lukemattomia kirjoja, ei uusintakierroksia, mutta kun nyt on saatava lukea uudelleen nämä herttaiset dekkarikuningattaren kirjat. Ja puolustuksekseni voin sanoa, että nämä tulevat minulle aivan kuin uusina.