Minna Canthiin tutustumista jälleen. Miksiköhän tuo suuri kirjailija-rouva kirjoitti tällaisia pienoisromaaneja? Olisihan tätä lukenut pitkänkin romaanin verran. Itse asiassa luulin kirjan olevan pitempi. Mutta tämä olikin vain tällainen novelli, jossa osa jää aivan kertomatta. Mutta siis olihan tämä hyvä. Ihan ehdoton. Canth on ollut melkoinen taikuri aikanaan. Elävää, mukavaa kieltä ja tällainen perusraadollinen tarina köyhästä perheestä. Tällaisia asioita olen aina ajatellut ja mielessäni pyöritellyt. Mikä on ihmisen elämän tarkoitus, jos se on vain köyhyyttä, nälkää ja kärsimystä. Syntyä ja kuolla, eikä siinä välillä mitään, millä olisi merkitystä. Ei mitään iloa, ei saavutuksia, ei mitään. Köyhyyttä vain. Energian tuhlausta. Minna Canth ei tässä pyrkinyt selvästi pohtimaan sitä, sen pohtiminen herää minulle lukijana aina eloon tällaisia lukiessani. Kirja puolestaan selvästi pohtii maailman eriarvoisuutta, rikkautta ja köyhyyttä ja äärimmäistä osattomuutta. Sellaista meidän on tänä päivänä todella vaikea ymmärtää. Että vaatetta ei voi paikata, kun silmäneulasta on mennyt kärki poikki. Ja mistä saisi edes kangasta paikaksi.
Kirjalla Helmet-haasteen kohtaan: 11. Kirja kertoo köyhyydestä