Näytetään tekstit, joissa on tunniste * Nuortenkirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste * Nuortenkirjat. Näytä kaikki tekstit

lauantai 3. tammikuuta 2026

Annukka Salama; Sulamispiste

 


Annukka Salama oli minulle toistaiseksi ihan tuntematon kirjailija, mutta en olekaan näitä nuortenkirjoja pahemmin lukenut. Sulamispiste oli nyt tällainen poikkeus. Kirja kertoo nuorten jääkiekkomaajoukkueen pelaajista, päähenkilöinä Oliver ja Niklas. Nuoret homot, jotka tulevat aivan erilaisista taustoista ja päätyvät samaan nuorten maajoukkueeseen. En tiedä kuinka realistista tämän kirjan tarina olisi, mutta olihan tämä aika silmiä avaavaa ja erilaista. Kirjan kieli oli hyvää ja helppoa, joskin keskellä oli sarjakuvamaista kuvitusta, joka ei ollut ihan kauheasti mieleeni. Homous, LGBT, queer; nämä kaikki ovat päivän trendi ja hyvä kun asioista kirjoitetaan, uskon että monelle nuorelle on hienoa saada tällaista kirjallisuutta käsiin.

Mutta varsinainen ahaa-elämys ja isku tuli kirjan jälkisanoista. Siis kirjahan ammentaa oikeasti edesmenneen homo-jääkiekkoilija Janne Puhakan tarinasta! Janne Puhakka, joka ensimmäisenä avoimesti homoseksuaalina jääkiekkoilijana eli homosuhteessa norjalaisen puolisonsa kanssa – ja joka joutui tämän samaisen puolisonsa murhaamaksi vuonna 2024. Janne Puhakan kirja Ulos kopista julkaistiin vuonna 2022 ja se kertoo hänen jääkiekkourastaan homona ammattikiekkoilijana ja sm-liigapelaajana. Huh.

Itse en ymmärrä enkä oikein edes pidä jääkiekosta lainkaan. Luin tämän koska tarvitsin kirjan Helmet -haasteen kohtaan 9. Kirjassa on jääkiekkoilija. Ja hyvä kun luin. Oli kasvattava kokemus ja taidan lukea vähän lisää Salamaa haasteen muihin kohtiin. Kivahan se on kokeilla jotain ihan erilaista kirjallisuutta.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2022

Sarah Crossan; Kuunnousu


Helmet-haasteeseeni tarvitsin kirjaa, jossa päähenkilö on alaikäinen. No, ajattelin että otan sitten jonkun minkä tahansa nuortenkirjan tähän, koska on kiva avartaa omaa tajuntaa ja lukea välillä jotain laatikon ulkopuolelta. Eli sellainen kiva kevyt näppärä teinikirja. Ja sitten menin valitsemaan tämän! Kirjan kuolemaantuomitusta! Siis onko tämä nuortenkirja? Jotenkin tuli mieleen jopa klassikko Kuin surmaisi satakielen. Paitsi että Kuunnousu oli sata kertaa kamalampi.

Kirjan päähenkilö on 17-vuotias Joe, jonka isoveli Ed odottaa Texasin kuolemaantuomittujen vankilassa teloitustaan.  Päivämäärä lähenee, eikä kukaan ole käynyt katsomassa Ediä kymmeneen vuoteen! Kunnes Joe lopulta matkustaa paikalle ja tapaa veljensä pleksin takaa ja voi jutella tämän kanssa puhelimen välityksellä. Texas - tuo hullu osavaltio. Amerikka - tuo hullu maa. Kirja oli aivan kamala. Hirveä. Vastenmielinen. Lohduton. Toivoton. Järkyttävä. Vangitseva. Hyvä.

Kirja on säeromaani. Inhoan niitä. Mutta ehkä sen avulla pystyin yleensä lukemaan näin koskettavan tarinan. Se auttoi vähän irtautumaan ja hengittämään. Ehdottomasti vuoden rankin kirja, jossa kaikki oli niin vastenmielistä, niin vastenmielistä. Pidin kirjasta. Ja en pitänyt. 

Helmet-haasteessa: 28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen


perjantai 14. tammikuuta 2022

Tuula Kallioniemi; Risteys


 En ole lukenut nuortenkirjoja ollenkaan, joten en oikein tiedä mitä niiltä odottaa ja kun nyt ei ole mitään vertailukohdetta, niin sanoisin että Risteys oli ainakin ihan kiva. Uskoisin, että olisin nuorena tykännyt siitä paljon. Kirja on helppo lukea ja sen juoni tehoaa ihan varmasti teineihin. Kirjassa ilkeänä häirikkönä häärännyt Mika ajaa kolarin lainaamallaan skootterilla ja rajatilassa saa uuden mahdollisuuden. Hän saa valita kumpaan suuntaan lähtee. 

Helmet-haasteessa kohtaan: 13. Lasten- tai nuortenkirja, joka on julkaistu 2000-luvulla