Sophie Kinsella; Hääyöaie

Pikkukiva romanttinen tarina tämä Hääyöaie. 

Lottien sulhanen antaa Lottielle rukkaset ja siitä suivaantuneena Lottie menee naimisiin vanhan poikaystävänsä kanssa. Lottien sisko Fliss tekee kaikkensa, ettei hätäisesti solmittu avioliitto toimi eikä hääyö ehdi sinetöidä liittoa. Siis todella kaikkensa. Fliss on varma, että kostomielialassa solmittu avioliitto on suuri virhe. Kirja rakentuu tähän hupsutteluun ja on iloista romanttista komediaa kannesta kanteen. 

Tällä romaanilla sinetöin Helmet 2020 -haasteen suoritetuksi ja tämä viimeinen menee siis kohtaan: 

2. Iloinen kirja Ja nyt voin aloittaa vuoden 2017 Helmet -haastetta, koska en tuolloin vielä ollut tutustunut tähän mukavaan lukuhaasteeseen ja se on jäänyt suorittamatta. Jatkan sitä niin pitkään, kuin vaatii, vaikka menisi monta vuotta. Ohessa suoritan vielä Popsugar 2020-lukuhaastetta, mutta pidän Helmet -haasteita mukavampina.

Kjell Westö; Kangastus 38

Yleensä pidän näistä historiallisista Suomen kuvauksista, sota-ajoilta tai muiltakin, ja tämäkin oli ihan mukava. Mutta ei sentään kiehtova. Ajankuva oli mainio. Minä ja Westö emme ole vielä oikein väleissä, tämä oli tosin vasta toinen lukemani kirja häneltä. Varmaan jatkan vielä tutustumista joskus jatkossa.

Kirjan päähenkilö on rouva Matilda Wiik, joka toimii Claes Thunen asianajotoimistossa konttoristina. Thunen luona käy asiakkaiden lisäksi Keskiviikkokerhoksi nimetty kaveriporukka. Rouva Wiik tunnistaa yhden näistä miehistä, se liittyy hänen menneisyyteensä. Muuten hän on salannut koko menneisyytensä niin Thunelta kuin muiltakin. Lukijalle vaiettu menneisyys selviää pikkuhiljaa. 

Hyvin erikoista kirjassa oli aivan vallattomat pilkkusäännöt. Jossain puolessa välissä aloin kiinnittää siihen niin kovasti huomiota, että saatoin välillä lukea koko aukeaman tajuamatta tarinasta mitään:

"Siellä oli punainen lippu joka paukahteli tuulessa". Lauseesta puuttuu pilkku ennen joka -sanalla alkavaa sivulausetta. Eikä pilkku puuttunut vain kerran tai pari, vaan tällaisia kohtia oli paljon.

Kirjalla vastaan Helmet 2020 -haasteen kohtaan: 

37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa

Hiro Arikawa; Matkakissan muistelmat

Matkakissan muistelmat oli erikoinen, omituinen, lyhyt ja lämminhenkinen kissan ja tämän omistajan tarina. Se alkaa siitä, kun mies löytää auton alle jääneen kulkukissan ja päättyy siihen, kun tuttavukset lopulta eroavat. Väliin mahtuu yhteinen matka Japanin kaupungeissa ja maanteillä. Välillä pysähdytään miehen lapsuudentuttaville kyläilemään ja muistelemaan mennyttä, elämään menneessä. Vaikka mies yrittää etsiä samalla uutta kotia kissalleen, Nanalle, yhteenkään näistä perheistä kissa ei jää. Niinpä matka jatkuu yhdessä kohti seuraavaa etappia. 

Alkuosan kirjaa en ollut kauhean ihastunut. Menin tavattoman sekaisin näistä japanilaisista nimistä, varsinkin kun samaa ihmisitä saatettiin välillä kutsua suku- ja välillä etunimellä. Eikä ihmisiä edes esiintynyt koko kirjassa kovin montaa! Mutta sitten päätin, etten anna sen häiritä; on oikeasti ihan sama kuka kukin oli, kunhan luin. Lopussa oli kaunista vähän runollista taiteellisuutta, siitä pidin niin paljon, että muuten aika vaatimaton tarina parani heti vähintään puolella. Pelkästään sen takia kirja kannatti lukea.

Tämä oli jotenkin vähän kansantarumainen ja hivenen lastenkirjan tyyppinen. Vai onko tämä ihan lastenkirja? Luin kirjan sähköisenä e-kirjana ellibs -palvelusta, joten en tiedä miten tämä luokitellaan. On muuten vallattoman huono sovellus, esim. nettiselaimella lukiessa ei voi seurata sivunumeroita lainkaan ja kirjanmerkkejä en saanut tallentumaan. Kännykällä ei ole näitä ongelmia, mutta siinä taas yhdelle "sivulle" eli näytölle tulee ainoastaan muutamia rivillisiä, jolloin koko ajan saa olla liu'uttamassa uudelle sivulle.

Kirjalla Helmet 2020 -haasteen kohtaan: 

29. Japaniin liittyvä kirja tai sarjakuva ja Popsugar 2020 -haasteen kohtaan:  5. A book set in Japan, host of the 2020 Olympics

Matti Aikio; Ruijan rannoilta - tarina Norjan Lapista

Matti Aikion ikivanha romaani Ruijan rannoilta - kertomus Norjan Lapista meni täysin pakkopullana. Mutta meni kuitenkin, onneksi se oli lyhyt. En pitänyt kirjasta juuri lainkaan. Helmet-haastetta varten halusin lukea yhden saamelaiskirjailijan romaanin ja koska kirjastostamme löytyi vain kirjasarja saamelaiselta (enkä halua aloittaa uutta sarjaa), minun oli pakko valita ihan mikä tahansa muu. Eikä näitä ole muuten paljon. Tämän sain e-kirjana omalle koneelleni ja hampaat irvessä luin luvun tai pari per päivä.

Kirja kertoo Biettar Oulasta ja hänen perheestään sekä lähipiiristä. Porovarkauksia, petoksia, vähän perhe-elämää. Porojen tappamista (huvin vuoksi) ja koirien lyömistä, niille kiroilua ja huutamista. Väkivaltaa, alkoholia ja ylenkatsomista. Ei kiitos. 

Helmet 2020 -haasteen kohtaan: 

5. Saamelaisen kirjailijan kirjoittama kirja

Charles Dickens; Kolea talo

Charles Dickensin Kolea talo oli 936 sivua henkilökavalkadia, jonka opin tuntemaan vasta kirjan loppupuolella. Koko alkuosan olin henkilöistä jokseenkin sekaisin. Paitsi tietysti päähenkilöistä -  Estheristä, Adasta ja Rikhardista - kolmesta orpo-raukasta, joiden suojelijaksi Bleak Housen isäntä herra Jarndyce ryhtyy. Mutta kun lopulta aloin muistaa, kuka kukin on, kirja alkoi kulkea vauhdikkaammin. No, kirjan puolessa välissä totesin myös, että lopussa (!!) on henkilöluettelo. Miksi henkilöluettelo ei voi olla kirjan alussa, eihän siitä ole mitään hyötyä enää silloin, kun kirja on luettu. Tiedän; voisinhan selata kirjan loppusivut ennen romaanin aloittamista, jolloin mahdollinen henkilöluettelo tai vaikkapa sanaselitykset löytyisivät, mutta kartan sitä kuin ruttoa. Jos vahingossakaan näen viimeisten sivujen tekstiä, mielestäni kirja on pilalla. 

Päähenkilöiden arkea hallitsi Jarndyce vs. Jarndyce -oikeusjuttu, jota oli käyty vuosikymmeniä. Henkilöhahmot olivat humoristisia, hullunkurisia ja käyttäytyivät usein aivan päättömästi. Tämä on satiirinen kuvaus viktoriaanisen ajan luokkayhteiskunnasta, jäykästä byrokratiasta ja samaan aikaan rakkaustarina sekä jännityskertomus. Mitäpä tämä ei olisi. Kaikki yksissä kansissa.

Kolea talo on alun perin julkaistu sanomalehden jatkokertomuksena, siksi se on varmaan venynyt näin pitkäksi. Alkuperäinen versio sai päivänvalon v. 1852 -1853, mutta suomeksi Kolea talo on julkaistu vasta v. 2006 Kersti Juvan suomennoksena. Suomennos on muuten äärettömän hyvä.

Helmet 2020 -haasteessa lykkään tämän kohtaan: 

1. Kirja on vanhempi kuin sinä

J. L. Runeberg; Vänrikki Stoolin tarinat

Tunnustan, että en ollut ikinä aikaisemmin lukenut Vänrikki Stoolin tarinoita. En edes koulussa; joskus näitä kuulemma luetettiin koulukkaille pakosta, mutta ei enää minun aikanani. Sen verran runoelmaa varmaan on käsitelty, että otteita on sieltä täältä lukaistu, jotta tiedetään mistä on kyse. Ja huh, on muuten hyvä ratkaisu tämän jättäminen pois pakollisesta koulu-lukemistosta. Kyllä ihmettelen, miten joku teini-ikäinen mopopoika saisi menemään puoli sivua tällaista.

Ei ole paljon hyvää sanottavaa kirjan hyväksi. No, onhan tämä vanha ja ehkä mahdollisesti nostattanut jotain isänmaallista paatosta ja taisteluintoa... mutta. Armottoman vanhanaikaista runomuotoista tarinaa yksi toisensa jälkeen. Itse asiassa 35 kappaletta. Ihan saman toistoa alusta loppuun. Sitä miten on kaunista kuolla, varsinkin nuorena. Aina parempi jos on vain 15- tai 16-vuotias. Ja jos väistelee luoteja ja jääkin henkiin, on se kauhean noloa. Morsmaikkukin itkee häpeissään, jos sulho palaa sodasta. Olisi parempi itkeä siellä sankarihaudan äärellä. Niin ja jos on nuori mies onkin vähän pölhö ja höpsähtänyt, niin taistelutantereella hän voi kuitenkin olla mitä mainioin taistelija. Tätä. 35 lukua. Ai vitsi. Tietenkin tämä on kauhean koomista ja sitä voisi pitää kirjan ansiona... mutta kun kirjan ei ole tarkoitus olla koominen.

Kieli oli raskasta ja sen rytmistä oli tosi vaikea saada kiinni. Jouduin monta kertaa "lukemaan ääneen äänettömästi", että edes tajusin mitä tekstissä sanottiin, enkä silti aina tajunnut.

Ei vaan on yksi hyvä asia mainittava! Mukavat tehdyt sanat ja sanonnat, jotta runomuotoisuus säilyy ehjänä. Osa näistä sanoista oli lyhennelmiä, osa pidennyksiä. En pysty edes kuvittelemaan, mikä ammattitaito on täytynyt Paavo Cajanderilla olla kääntäessään nämä runot ruotsista suomeksi! Miten sellainen on edes mahdollista.

Nyt se on luettu. Kansalaisvelvollisuus täytetty.

Kirjalla vastaan Helmet haasteen kohtaan:

27. Runomuotoinen kertomus, runoelma tai säeromaani

 

Helena von Zweigbergk; Kuka jäljelle jää

Kuka jäljelle jää on vankilapastori Ingridistä kertovan sarjan viimeinen ja paras osa. Ihan huippujännittävä panttivankitarina. Neljä vaarallista rikollista karkaa vankilasta ja ottaa Ingridin panttivangikseen. Ingrid kertoo, miltä tuntuu katsoa kuolemaa silmästä silmään, kun aseen piippu painetaan ohimoon. Ja hän kertoo rikollisten keskinäisestä dynamiikasta karkumatkan aikana. Siitä, miten välit kiristyvät, mitä kaikkea voi tapahtua, kun elämä on vaakalaudalla ja äärimmilleen venytettynä viulunkielenä.

Mielestäni Zweigbergkin romaaneista on yllättävän vähän nettibloggauksia ja Goodreads ei tuntenut edes kirjojen suomennettuja versioita! Nämähän ovat ihan huippuja, lyövät laudalta useimmat keskivertodekkarit. Ainakin tämä osa sopii luettavaksi myös irrallisena osana, ei ole väliä vaikka ei tuntisikaan aiempien kirjojen tapahtumia.

Helmet 2020 -haasteessa kohtaan: 

26. Kirjailijan sukunimi alkaa kirjaimella X, Y, Z, Å, Ä tai Ö

Antti Heikkinen; Kehveli

Mainio artopaasilinnamainen veijariromaani tämä Kehveli. Tarjoilee lukijalle vaihtoehtoisen historian siitä, mitä Suomessa olisi tapahtunut sotien jälkeen, jos rintamakarkuri Kehveli olisi osunut Onnin pitämälle nauristilalle pakoreissunsa päätteeksi. Vähän kuin nykyaikaan päivitettyä Arto Paasilinnaa. Nopea- ja helppolukuinen pikkutarina.

Helmet-haasteen kohtaan: 

11. Vaihtoehtohistoria

Stuart Turton; Evelynin seitsemän kuolemaa

Evelynin seitsemän kuolemaa oli ihan huisin erilainen dekkari. Mitään tällaista en tosiaan ole koskaan lukenut, joskin alitajunnassa on pientä kellojen soittoa, että tämä konsepti ei olisi ihan vieras... Ainakin on tarinoita, joissa herätään aina uudelleen samaan päivään, kunnes joku mysteeri on ratkaistu. Tässä kirjassa pitää ratkaista Evelynin murha.
Kirjan päähenkilö Aiden Bishop on kutsuttu englantilaiseen maaseutukartanoon juhliin. Juhlapäivän iltana kello 23 Evelyn murhataan. Mutta ei vain yhden kerran, vaan sama päivä toistuu yksi toisensa jälkeen ja jokaisen niistä iltana Evelyn kohtaa loppunsa. Päähenkilö herää samaan aamuun milloin kenenkin juhlavieraan hahmossa ja tätä hyväksi käyttäen hänen on selvitettävä murhan tekijä, jotta kierre saadaan katkaistua.
Tähän kirjaan mahtui jännitystä, joskin tarkkana sai olla, ettei mene sekaisin henkilöistä ja jotta pysyy jonkinlainen ote juonesta. Minulla ei aina ihan pysynyt. Kirjan alku oli uudenlaisen juonensa takia järisyttävän jännittävä, sitten se vähän kyykkäsi ja keskiosa kesti aika pitkään... kunnes puolen välin jälkeen kirja sai taas vauhtia. Ihan loppu ja mysteerin selitys oli vähän lattea. Osittain toivoin kierompaa loppua.


Helmet 2020-haasteessa kohtaan: 

49. Vuonna 2020 julkaistu kirja ja Popsugar 2020 -haasteessa kohtaan:  3. A book with a great first line

Britt Karin Larsen; Finnskogen - elämän kehto

Tähän kirjaan suhtauduin hyvin ennakkoluuloisesti. Ja osin nämä ennakkoluulot pitivät sitten paikkansa. Finnskogen - elämän kehto aloittaa 7-osaisen sarjan metsäsuomalaisista. En ollut tiennyt tämmöisestä kansasta mitään! Suorastaan ihmettelen itseäni, sillä olen hyvin kiinnostunut historiasta ja myös historiallisista kirjoista. Missään ei ole aikaisemmin edes sivuttu tätä aihetta, eikä koulukaan tainnut opettaa metsäsuomalaisista mitään? Ruotsin prinssi Daniel on kuulemma metsäsuomalaisten jälkeläisiä. 

Metsäsuomalaiset ovat keskisestä Suomesta, Savosta ja Pohjois-Hämeestä jo 1580-luvulla lähteneiden suomalaisten heimoa, joka asettautui eteläisestä Ruotsista Lappiin asti ulottuvalle alueelle ja Norjan puolelle samaten. No huh, opin ihan uuden asian.

Kirjassa kuvataan 1800 -luvun puoliväliä, jossa metsäsuomalaisia elää vaatimattomissa maakuopissa ja metsästysmajojen tapaisissa vaatimattomissa asuimistoissa. Päähenkilöitä on muutama, Lina, jota alussa kutsutaan vain naiseksi. Taneli, villimies ja karhunkaataja. Sekä kylässä vähän paremmin asuvat perheet. 

Kirjan kansi oli niin vastenmielinen, että se jo herätti epäluuloja. Siitä tuli mieleen joku teini-ikäisten keskiaika-fantasia, vähän yliluonnollisia piirteitä ja taikuutta herättävä trendi-tarina. Vähän sellainen nuorille aikuisille tarkoitettu. Mystiikkaa, noituutta, salaperäisyyttä... No ihan sellainen kirja ei ollut, mutta sen tekotaiteellisuus ärsytti. Onneksi kirja oli hyvin nopeasti luettu. Minusta siitä puuttui koko kehyskertomus, tämä oli kuin irti repäisty still-kuva jostain aiheesta, josta olisi voinut tehdä isomman tarinan. Ihmisten taustaa olisi voinut kertoa enemmin, heidän nimiään, tuntemuksiaan... syvemmälle, syvemmälle!

Ei ole halua jatkaa sarjan parissa, ellei mieli nyt jostain syystä muutu kummasti. Itse metsäsuomalaisuus on kyllä kiehtova aihe.

Korona-viruksen takia pelkään aivan tavattomasti, että kirjastot suljetaan, joten haen tänään toiset kymmenen romaania varmuuden vuoksi kotiin. Ei maailma siihen kaatuisi, jos siellä joku tällainen Finnskogen olisi mukana, vaikka ensisijaisesti välttelen nyt kyllä tätä sarjaa.

Helmet 2020-haasteessa kohtaan: 

3. Kirja, johon suhtaudut ennakkoluuloisesti

ja

Popsugar 2020 -haasteessa kohtaan: 

24. A book on a subject you know nothing about

Barbara Taylor Bradford; Cavendon Hall - Uuden ajan portailla

Kirjan kannessa Cavendon Hallia suositellaan Downton Abbeyn faneille. Ja kyllähän tämä oli juuri samanlaista englantilaista aristokratian sukusaagaa. En ole lukenut Downton Abbey -kirjoja, mutta tv-sarjana se oli ammattitaidolla tehtyä laadukasta työtä. Näyttelijät olivat ihania, puitteet hulppeat, kaikki ihan viimeisen päälle. Ehkä kirjana ei olisi ollut? Ehkä se olisi ollut samanlaista kuin nyt lukemani Cavendon Hall? Sillä tämä oli naiivia historiallista romantiikkaa, sellaista... naisille kirjoitettua hölynpölyä. Kyllähän nämä tiedetään. Uskon, että tästä olisi kuitenkin voinut tehdä täsmälleen yhtä vaikuttavan tv-sarjan, kuin Downton Abbeystä. Kirja vaan toimii eri tavalla.

Cavendon Hallia isännöi Inghamin suku, joka kuuluu yhteen Englannin tärkeimmistä aatelissuvuista (tämä muistettiin kirjassa sanoa monta kertaa, niin lukijalle kuin kirjan henkilöt toinen toisilleen muistuttaakseen asiasta). Kaikki on hulppeaa, äärimmäisen loistokasta ja täydellistä ja aatelisperhe vieläpä niin herttaista ja ystävällistä ettei jaarlista ole koskaan sanottu pahaa sanaa edes alaisten kesken. Ja tyttäret ovat kauniita kuin kiiltokuvat.

Mutta sitten tapahtuu jotain pahaa ja ainakin yhden perheenjäsenen elämä muuttuu ikuisiksi ajoiksi. Mutta; ei mitään niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Vastoinkäymisistä vaan seuraa uudenlaisia positiivisia ratkaisuja ja toimintamalleja ja jälleen ja edelleen kaikki on hyvää ja kaunista ja äärimmäisen loistokasta. Alkoi jo vähän ahdistaa tämä niin täydellinen elämä.

Minua häiritsi dialogissa se, miten keskenään keskustelevat sisarukset kuvailivat iltapukuja tai muita vaatekappaleita kehuessaan niitä. "Kylläpä tuo sinun viininpunainen iltapukusi on hieno!" ja "Olet yhdistellyt ruusunpunaista satiinia ja tylliä aivan ihanasti!". Kerran jopa perheen 14-vuotias Miles-poika kehui sisarensa tanssiaispukua "Roosanvärinen sifonkimekko sopii sinulle niin hyvin!" (kuka teini-ikäinen poika muka käyttää tuollaisia sanoja?!) Yleensä kirjassa kertoja kuvailee miltä vaatekappaleet näyttävät tai mitä materiaalia ja värejä ne sisältävät, mutta dialogi tekee siitä ihan tökeröä. Mutta kyllä: tästä tulisi upea pukudraama televisioon.

Kai minun on luettava seuraava/seuraavat osat, ettei tämän kirjan kanssa vietetty aika mennyt ihan hukkaan? Hm...


Helmet 2020 -haasteessa kohtaan 

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Emelie Schepp; Ikuisesti merkitty

Ikuisesti merkitty oli mielestäni hieman outo dekkari. Ei kauhean hyvä, mutta luettava. Kirjan hahmot olivat huonoja, heidän välinen dialogi ontui. Ja jäin pohtimaan, miltä näyttää kieroon katsova hylje? Eräs kirjan hahmoista näytti kuulemma kieroon katsovalta hylkeeltä. Mietin tätä kauheasti, saan tavallisen hylkeen naaman eteeni, sellainen viiksekäs ja aika söötti, mutta miten hylkeen silmät voivat edes katsoa kieroon, nehän ovat suuret ja eteen tapittavat, kuin kosteat metsälammet.

En pitänyt kirjan syyttäjästä, Jana Berzeliuksesta, enkä mysteeristä, joka hänelle rakennettiin. Se muuten paljastui aika kirjan alussa. En pitänyt Mia-poliisista, joka eli yli varojensa, ryyppäsi pubissa rahansa ja varasti! Yksi tällainen epämiellyttävä ja epärehellinen poliisi riittää ja se on Jenny Rognebyn Leona. En tosin pidä hänestäkään. Kolmas poliisihahmo Henrik jäi todella ohueksi. Mutta en pitänyt siitä, miten hän pyysi vaimoltaan lupaa voidakseen aloittaa urheiluharrastuksen kaksi kertaa viikossa. Ja vaimo ei antanut lupaa! Tämä kaikki oli niin avaruuden tuolta puolen, että en pystynyt ollenkaan käsittämään näitä ratkaisuja.

Pidinkö sitten mistään tässä kirjassa? Kai jostakin, koska luinhan sen kuitenkin loppuun. 

Tämän juoni alkaa niin, että maahanmuuttoviraston työntekijä löytyy kodistaan kuolleena. Murhaaja on tullut ja poistunut ikkunasta ja siitä löytyy lapsen sormenjäljet. Pariskunnalla ei kuitenkaan ole omia lapsia eikä kyläileviäkään lapsia. Toinen löytyvä ruumis on sitten 9-vuotiaan pojan. Poika on täynnä heroiinia ja ruumiin vierestä löytyy ase. Poliisilla ei ole aluksi mitään, mistä lähteä tutkimaan asiaa. Mutta sitten hyvin kitsakkaasti aukeaa tutkintalinja ihmisten salakuljetuksesta ja muusta rikollisesta toiminnasta.

Vaikka en tästä kirjasta hirveästi pitänyt, siinä oli kuitenkin jotain, joka saattaa vielä kehittyä. Voisin lukea kirjailijalta lisää.

Helmet-haasteessa kohtaan: 

21. Pidät kirjan ensimmäisestä lauseesta

George Orwell; Animal Farm

Animal Farm eli Eläinten vallankumous ei paljon esittelyitä kaipaa. Tämähän on satiiri siitä, miten eläimet tekevät vallankumouksen tilallaan, ajavat huonon isännän pois ja uudeksi johtohahmoksi valikoituu Napoleon-sika. Vaikka kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, jotkut eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. Eläimet nousevat sortovallan alta päätyäkseen... sortovaltaan.
Maatilan eläimet tekevät työtä nääntymykseen asti, mutta siat ja koirat niittävät maineen ja korjaavat sadon. Kirja kuvaa Venäjän vallankumousta eläinsadun muodossa.
Löysin mökin kirjahyllystä tällaisen äitini vanhan englanninkielisen painoksen vuodelta 1962, alun perin kirja on ilmestynyt vuonna 1945.
Animal Farm on kirja, joka jokaisen olisi hyvä lukea. Toisaalta jokainen taitaa osata tämän tarinan jo muutenkin, joten onko sillä lukemisellakaan enää niin väliä. Kirjasta on tehty jopa piirrettyjä lastenohjelmia, mutta niiden loppu on muutettu onnelliseksi.

Helmet 2020 -haaste: 

31. Kirjassa kerrotaan elämästä maaseudulla ja Popsugar 2020 -haaste:  27. A book featuring one of the seven deadly sins

S. K.Tremayne; Jääkaksoset

Olipas huippukiva jännäri tämä Jääkaksoset. Epäuskottavuuksia kyllä löytyi ihan roppakaupalla ja loppuratkaisu oli mielestäni huono ja laimea, mutta koko matka sinne oli jännittävää ja sujuva-lukuista tekstiä. En  ollut aikaisemmin lukenut mitään Tremaynelta ja tein muuten hirvittävästi töitä löytääkseni tiedon, onko kyseessä mies- vai naiskirjailija! (Koska kokoan tilastoa siitä, mikä on vuosittainen mies-/naiskirjailijoiden osuus lukemistani kirjoista). Kyseessä oli mies.

Kirjan perhe on menettänyt lapsen, toisen identtisistä kaksostytöistä. Perheessä on ongelmia, surua ja vaikeuksia ja siksi he päättävät muuttaa Skotlantiin majakkasaarelle pois vanhoista elinympäristöistä. Toipumaan. Tällaisista tykkään: suljetuista ympäristöistä, maalaiselämästä, extreme-selviytymisestä, koska ne ovat usein hyytävän jännittäviä, mutta myös koska löydän niissä aina jotain epäuskottavuuksia. Tässä niitä epäuskottavuuksia oli enemmän, kuin jaksaa luetella. Mutta jännittävää oli se, ettei mihinkään voinut luottaa ja uskoa. On aina kiva, kun lukijaa vähän huijataan hyvän maun puitteissa ja välillä saa hölmistyä ja ihmetellä, miten tämä kaikki nyt oikeasti onkaan. Jääkaksosissa lukijan on tarkoitus epäillä, tapahtuuko saarella jotain yliluonnollista, miksi eloon jäänyt tytär väittää olevansakin se kuollut sisar. Peilata omia tunteitaan: pelottaisiko minua, jos olisin nyt tämä äiti ja tyttäreni käyttäytyisi, kuten hän kirjassa käyttäytyi. Ja onko vanhemmilla jotain tekemistä menneen tragedian kanssa. Ja jos, niin kummalla heistä.
Ai niin; muutaman kerran tuli kyllä mieleen Stephen Kingin Hohto =).

Aion lukea lisää Tremaynelta.

Helmet 2020 -haasteessa menee kohtaan: 

41. Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan ja Popsugar 2020 -haasteessa kohtaan:  12. A book that passes the Bechdel test

Virpi Hämeen-Anttila; Kirkkopuiston rakastavaiset

Ihana Björk ottaa tässä romaanissa apulaisjohtajan pestin sukulaisensa sähköfirmassa. Sen mutkikkaat liike-elämän juonittelut liittyvätkin yllättäen Björkin vapaa-ajallaan tutkimaan kaksoismurhaan. Nuori pariskunta on löydetty puistonpenkiltä kuolleena. Pian poliisille selviää, että kyseessä ei ole itsemurha, vaikka se on yritetty lavastaa näyttämään siltä. Ei, kyseessä on kaksoismurha.

Jos edellisessä romaanissa, Tiergartenin teurastajassa, tutkittiin kuvottavaa murhatapausta, niin on kyllä tässäkin ilkeä rikolliskuvio. 

20-luvun Helsinki on lumoavaa luettavaa. Erikoisen paljon pidin autoilu-kohtauksesta, jossa Helsingistä Kotkaan ajetaan 4 tuntia auton huippunopeuden ollen 65 km/h. Tosin moinen vauhti huonokuntoisilla teillä ei toki onnistu. Auto on muuten Citroen. Ihan huippua!

Mieleen jäi kuitenkin myös kohtaus, jossa Björk ja apulaispoika Frans Valkama ovat murtautuneet pimeyden turvin rikollisten taloon ja liikkuvat kynttilän turvin pimeässä huoneessa. Kun he uhkaavat tulla huomatuiksi, he puhaltavat äkkiä kynttilän sammuksiin ja piiloutuvat sohvan taakse. Pahikset tulevat huoneeseen, mutta eivät epäile mitään. Mutta kyllähän nyt puhalletusta kynttilästä nousee kauhea käry, kun sen sammuttaa. Ehkä rikollisilla on onneton hajuaisti?

Helmet 2020 -haasteessa kirja menee kohtaan: 

17. Tutkijan kirjoittama kirja ja Popsugar 2020 -haasteessa kohtaan:  9. A book with a map

Eppu Nuotio & Pirkko Soininen; Sakset tyynyn alla

Sakset tyynyn alla on Salome Virran toinen seikkailu, mielestäni ehkä hieman parempi kuin ensimmäinen, mutta tässä oli muutamia todella ärsyttäviä piirteitä. En pidä Salomesta yhtään. Hän on itsekäs ja ajattelematon ja täysin tuulihattu.
Dekkarisarjan idea on valloittava! Nämä liittyvät aina johonkin maalaukseen. Tällä kertaa Elwellin tauluun Girl with a cigarette. Kaksi saksilla murhattua uhria löydetään kyseisen maalauksen kopio rintaan iskettynä. Pitää palata ajassa taaksepäin natsi-Saksan aikaiseen Antwerpeniin, jotta selviää, mistä kaikki on lähtöisin. Kiva tarina, jossa Salomen osuus oli ärsyttävä.

Helmet-haasteessa kohtaan: 

44. Kirjassa on kirjeenvaihtoa

Alexandre Dumas; Kolme muskettisoturia

Varmaan kaikkien aikojen paras television lastenohjelma oli  Kolme muskettikoiraa. Minun täytyi olla jo yli kymmenvuotias, kun sitä katsottiin, mutta katsoipa sitä äitinikin. Sydämeni väpätti varsinkin Aramikselle, sillä se oli "kiharatukkainen" cockerspanieli. Aah..! Sitä romantiikkaa! D'Artagnan oli kai beagle tai jokin vähän typerännäköinen ajokoira ja Pothos tietenkin iso pointteri, saksanseisoja tms. Athoksen rodusta ei mielikuvaa.

En muista onko Kolmea muskettisoturia tullut tv-sarjana, mutta jotenkin minulla on sellainen kuva, että olisin muulloinkin rakastunut Aramikseen ja yleisesti ottaenkin muskettisoturien värisyttäviin varusteisiin; sulkahattuihin, viittoihin, polven-yli-saappaisiin... eikö kaikki nuoret tytöt olekin aivan vellinä sellaisen korean miehisyyden edessä?

Saattaa olla, etten kuitenkaan lukenut Kolmea muskettisoturia koskaan nuoruusvuosina, en ainakaan kokenut mitään ahaa-elämyksiä nyt tätä kirjaa lukiessani. Ja luulenpa, etten olisi nuorena jaksanut kahlata tätä läpi. Kirja ei ollut mitenkään erityisen koukuttava tai jännittävä, mutta omalla tavallaan viehättävä kuitenkin. Alku oli melkeinpä puuduttava, mutta sai sitten lisää vauhtia. Tuli mieleen sellainen entisvanhain nuorille pojille tehty seikkailuromaani, kuten viisikot ja vastaavat. Romantiikkaa miehiseen näkökulmaan. Kovin kesyä ja herttaista ja vähän hauskaa ilonpitoakin. Hyvä, että tämä 958-sivuinen seikkailu on nyt luettu. En tule lukemaan sitä toistamiseen.

Kirja on ilmestynyt vuonna 1844. 

Helmet-haasteessa valitsen tämän kohtaan: 

4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä

Camilla Grebe; Kun jää pettää alta

Camilla Grebe oli minulle ihan uusi tuttavuus ja Kun jää pettää alta aivan mainio trilleri-dekkari! Olin alusta asti ihan koukussa.

Kirjassa on useita päähenkilöitä, mutta Emma oli ehkä heistä eniten päähenkilö. Hänellä on rakkaussuhde oman yrityksensä toimitusjohtajaan Jesperiin, mutta kihlajaispäivänä Jesper tekeekin oharit. Pikkuhiljaa lukijalle selviää, että suhteessa on ollut enemmänkin vialla. Jesperin asunnosta löydetään murhattu nainen.

Peter on poliisi, joka tutkii edellä mainittua murhaa. Hänen hahmostaan en pitänyt niin paljon. Peter kuvataan masentuneeksi ja mielestäni tunnekylmäksi.

Kolmas tärkeä hahmo on Hanne, joka 59 -vuotiaana kärsii alkavasta muistihäiriöstä. Tämä oli kiva erikoinen ratkaisu. Tällaisia hahmoja ei ole romaaneihin paljon kirjoitettu, eikä varsinkaan dekkareihin! Hanne toimi poliisin apuna käyttäytymistieteen asiantuntijana.

Loppu oli herkullinen. Ja vaikka sen saattoi aavistaa, tai ainakin pitää todennäköisenä jo vähän aikaisemmin, niin silti se riemastutti koukullaan! Tosin vielä ihan viimeisille sivuilla saakka ajattelin, että jos tässä onkin kaksois-bluffi ja tuo ravisutteleva ratkaisu ei sittenkään ole niin, vaan...!

Mielenkiintoinen seikka: kirjan alkuperäisnimi on Älskaren från huvudkontoret. Sepä olisi ollut hyvä nimi suomennoksellekin! Suomessa ei ole kai tapana nimetä kirjoja noin, ehkä meidän mielestä ne vaikuttaisivat harlekiini-sarjoilta, mutta olisikohan jo aika unohtaa vanhat painolastit, tuo olisi ollut sopiva nimi kirjalle. Siinä selvästi viitataan jo alussa siihen, että rakastajassa tai rakkaussuhteessa on jotain erikoista, kun se annetaan kirjan nimeksi. Suomalaiselta lukijalta se pieni vivahde jää nyt kokonaan kokematta. Muutenkin Kun jää pettää alta on vähän riman alitus, aika pliisu ja mitäänsanomaton tusinanimi.

Helmet 2020 -haasteessa kohtaan 13. Kirjassa eksytään

Elly Griffiths; Januksen kivi

Januksen kivi on arkeologi-Ruth Galloway -sarjan toinen osa. Pidin ensimmäisestä osasta ja pidin tästä. Jotain lievää epäuskottavuutta on (esim. Ruth ei ymmärrä äärettömän helppoa latinankielistä lausetta, jonka jopa latinaa opiskelematon lukija ymmärtää auttavasti). Ja myös se, että Ruth joutuu jo toisen kerran pulaan ja hyökkäyksen kohteeksi. Näyttää tuo arkeologin elämä olevan vaarallista! Tällä kertaa Ruthilla on suojeltavana myös pieni elämänalku - hän on edellisen kirjan tapahtumien jäljiltä raskaana.
Kirjassa rakennustyömaan alueelta löytyy lapsen luuranko ilman päätä. Se on haudattu oviaukon kynnyksen alle ja kun arkeologi-tiimi lyö päänsä yhteen, todetaan että näin uhrattiin Janukselle - kaksikasvoiselle jumalalle roomanvallan aikana. Näppärä tarina.
Ja se lausehan muuten meni näin: omnia mutantur, nihil interit.

Helmet 2020 -haasteessa:

38. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on puu

Arnaldur Indridason; Petsamo

Kolmas romaani Arnaldurin Islanti-sarjaa, jossa seikkailevat sotapoliisi Thorson ja Islannin oma poliisi Flovent. Tässä kirjassa vuonna 1940 evakuoidaan islannin kansalaisia takaisin kotimaahansa sodan jaloista pois. Suomelle kuuluvan Liinahamarin satamasta Petsamosta lähtee laiva. Laivalla tapahtuu epäonninen sattumus, kun yksi matkustajista katoaa yön aikana.
Islannin maaperällä taas löydetään kuoliaaksi pahoinpidelty nuorimies. Thorson ja Flovent joutuvat selvittämään kumpaakin mysteeriä.
Kirjassa pisti taas silmään sama, kuin kaikissa Arnaldurin dekkareissa: poliisien haastattelemat kansalaiset ovat kaikki aina hyvin negatiivisia. Kukaan ei koskaan halua kertoa vapaaehtoisesti tai mielellään poliiseille mitään. Vastaukset pitää kiskoa todistajilta väkisin, siitä seuraa "en nyt yhtään pidä tästä haastattelusta" tai "en halua sotkeentua asiaan" -repliikkejä. Oikeassa elämässä olen sitä mieltä, että suurin osa kansalaisista päinvastoin mielellään vastailee poliisien kysymyksiin, jopa vähän innokkaammin, kuin olisi ehkä tarpeenkaan. Ihmiset ovat sensaatiohakuisia ja uteliaita ja yleensä suhtautuvat poliiseihin ylikorostetun innokkaasti.

Sitten jännä kielellinen huomio: kun nainen meikkaa ja kaunistautuu ravintolailtaa varten, hän laittaa kasvoihinsa silmänvarjoa. Englanniksi eye shadow, islanniksi mikä lie, mutta suomeksi se on kyllä luomiväri. Silmänvarjosta tulee mieleen lähinnä jokin silmätauti. Kirjan naishenkilö myös maalasi ripset. Ehei, ripset värjätään tai laitetaan ripsiväriä/maskaraa. Ei ripsiä maalata. Huulet voi maalata. Kasvotkin voi "maalata", ei ripsiä. (Kirjalla on muuten miespuolinen suomentaja).
Kolmas erikoinen sana on tulikiukkuinen, joka esiintyi kirjan sivuilla monesti. Suomessa tällaista sanaa ei käytetä, se on ovela käännös jostain islannin tyypillisestä sanasta. Suomessa ei ole oikeastaan parempaa kuin pelkkä kiukkuinen tai ehkä hyvin kiukkuinen. Tulikiukkuinen on aivan tehty sana. Ei sen puoleen, sanana ihan hyvä. Tulee mieleen vähän muumien kieli. Pikku-Myy voisi olla tulikiukkuinen.

Kirja oli hyvä, nautin tästä kannesta kanteen, kuten kaikista näistä Islanti-dekkareista.

Helmet 2020 -haasteessa:

10. Kirja sijoittuu maahan, jossa on vähemmän asukkaita kuin Suomessa