Kirja upposi haaseen kohtaan: 34. Kirjassa mennään piiloon
Lukupäiväkirjani, kirjojen herättämiä ajatuksia ja muuta kirjallista pulinaa.
Kirja upposi haaseen kohtaan: 34. Kirjassa mennään piiloon
Kirja oli kiinnostavuudeltaan kohtalainen, mutta aika pitkä ja välillä tuntui ettei se lopu koskaan. Ehkä tässä oli minulle vähän liikaa yliopistomaailmaa.
Helmet-haasteessa sain tämän vaikeaan kohtaan: 44.Kirja on ollut ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi
Tässä kirja, jonka kanssa minulla kävi hullusti. Aloitin tämän e-kirjapalvelusta joskus viime vuonna, mutta sitten lukuaika tuli täyteen, kun kirjaa oli luettu 86 prosenttia ja niinhän tämä jäi kesken. Nyt sattumoisin sain tämän kirjastossa käsiini ja päätin lukea kirjan loppuun. Vaan eihän siitä mitään olisi tullut, kun muistin vain suunnilleen tapahtumat, joten aloitin kirjan alusta uudelleen. Eli on tätä nyt luettu kerrakseen, melkein kaksi kertaa.
Koko totuus on yhtä hyytävän jännittävää tarinaa Adam Fawleyn murhatutkinnoista, kuin sarjan aikaisemmatkin osat. Vähän olen jo tottunut tähän tapaan sotkea kirjan sekaan kuulustelupöytäkirjoja, mediaa ja rikosartikkeleita. Adamin vaimo Alex on viimeisillään raskaana tässä osassa ja oman jännitystarinan tuo sekin, kun kostoa vannonut sarjamurhaaja uhkaa Fawleyn perhettä. Fawley itsekin joutuu epäillyksi rikoksesta - tämä alkaa kyllä olla vähän kulunut juoni rikosromaaneissa. Mutta kokonaisuutena erittäin jännittävä tarina.
Helmet-haasteessa tämä meni minulla kohtaan: 8.Kirjassa ei rakastuta
Tämä on tainnut tulla joskus televisiosta, jos en väärin muista. Onneksi ei ole siitä tarkempaa kuvaa, niin en voinut pilata juonikuvioita itseltäni. Kirjana ihan ok, mutta jotenkin kauhean vaikeaselkoinen. Sellaisia pitkiä lauseita, joissa ei aina ihan voinut olla varma, kuka on lauseen "hän" tai "nainen". Nämä vanhat brittidekkarit tapaavat olla vähän hienostelevaa tekstiä.
Sain tästä itselleni Helmet-haasteessa kohdan: 50, Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä
Helmet-haasteessa tämä kirja menee kohtaan 31. Kirjassa on soittolista tai kirjassa mainitaan jokin biisi
Helmet-haasteessa kohtaan: 12. Kirjan nimestä ei voi päätellä, millä kielellä kirja on kirjoitettu
Helmet-haasteessa: 47. Trilogian toinen osa
Helmet-haaste: 11. Kirjassa on 400–500 sivua
Helmet-haaste: 33. Kirjan päähenkilö on yli 60-vuotias
Niin ihanan herttainen ja helppo jatko Tuulia Raja-sarjaan. Tässä kirjassa Tuulian yksityisetsivä-ura on selvästi jo alkanut ottaa ilmaa alleen. Hän pääsee tutkimaan nuoruudentuttavansa ongelmaa, jossa tämän alastonkuvia on levinnyt nettiin. Epäilyksenalaiseksi joutuu kuntosaliyrittäjä, ex-poikaystävä. Tämä epäonnen hahmo vaan joutuu murhatuksi kuntosalillaan. Lukijalle mukava iisi cozy crime -tarina.
Helmet -haaste: 23. Cozy crime -dekkari
Helmet-haasteessa tämä menee kohtaan: 38. Kirjassa keräillään jotain
Päähenkilö on rikosylikonstaapeli Ville Karila ja ehkä vähän myös oikeuslääkäri Viola Kaario. Tämän cozy crime-tyyppisen murhamysteerin uhri on hieman eksentrinen naishahmo, joka löytyy kotoaan kuolleena. Naisen kuolemasta epäillään eräänlaista Auervaara-hahmoa, joka on tehnyt tuttavuutta tämän kanssa. Kirjassa kuvataan mukavan tarkasti, kiireettömästi ja autenttisesti ruumiinavausta, mikä selvästi poikii kirjan nimen. Eli vainaja kertoo tarinaa vielä kuolemansa jälkeenkin ja oikeuslääkäri osaa tulkita tämän perusteella, mitä on tapahtunut. Aivan ihana kirja ja mukavaa, kun sarjaa on jäljellä vielä tämän jälkeenkin.
Kirjalla kuittaa Helmet-haasteen kohdan: 10. Kirjassa leikataan.
Helmet-haasteessa: 22. Kirjan kannen pääväri on sininen tai kirjan nimessä on sana sininen
Oi miten söpö jatko-osa tämän sarjan ensimmäiselle kirjalle, jonka kuuntelin äänikirjana joskus vuonna 2021. Eihän tämä nyt täydellinen ollut ja jotkut kirjan tapahtumat tai henkilöt tuntuivat hyvinkin epäaidoilta... mutta silti, niin hyvän mielen kirja kuin olla voi. Sama päähenkilö Polly ja pieni rantaleipomo saaristossa taas uusilla seikkailuilla varustettuna. Herttaista, lempeää kerrontaa.
Helmet-haasteessa tämä menee kohtaan 7. Romanttinen viihdekirja
Helmet -haasteessa kohtaan: 2. Kirjan nimessä on sana tähti tai sen taivutusmuoto
Kirjalla kohtaan: 26. Sateenkaarikirja, jossa on onnellinen loppu
Helmet-haasteessa tämä kirja menee kohtaan: 28. Kirjassa tanssitaan
Helmet-haaste: 3. Kirja liittyy Agatha Christieen (kuolemasta 50 v.)