Kesätunnelmaa
Näytetään tekstit, joissa on tunniste siementen keruu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste siementen keruu. Näytä kaikki tekstit
torstai 5. syyskuuta 2019
Siementen keruuta
tiistai 4. syyskuuta 2018
Siementen keruuta
Tänä vuonna aloitin siementen keruun kesäkukkien osalta huonepalsamilla (Impatiens balsamina) eli sillä vanhalla kunnon mummonpalsamilla. Tämän kukan ominaisuuksiin kuuluu siementen kypsyttyä niiden kimpoaminen siemenkodasta itsekseen metrinkin päähän. Tätä ei pidä sekoittaa samaa sukua olevaan jättipalsamiin, jonka siemenet säilyttävät itävyytensä Suomen talvessa. Huonepalsami on siis nimensä mukaisesti yksivuotinen kesäkukka, jota ennen vanhaan kasvatettiin huonekasvina.
Keräsin siemenkodat varovasti kämmenen sisään ja laitoin samantien muovipussiin. Ravistelin sitten pussia voimakkaasti, jolloin sain kodat poksahtamaan muovipussin sisään. Koska siemenet ovat sen verran suuria, oli helpompi kerätä siemenet roskien seasta, kuin roskat siemenistä. Viime vuonna kasvatin kukkani siemensekoituksesta, ja nyt halusin eritellä kaikki värit eli punaisen, lilan, valkoisen ja vaaleanpunaisen erikseen.
*
Ahkeraliisa (Impatiens walleriana) kuuluu myös
palsamien sukuun,
joten senkin siemenet poksahtelevat ympäriinsä kypsyessään.
Vikkelä täytyy olla, jotta saa edes vähäsen kerättyä siemeniä.
Tätäkin keräsin erikseen valkoisena, pinkkinä ja punaisena mutta
jossain vaiheessa kupit, kipot ja laput menivät sekaisin
joten yhdistin sitten kaikki samalle lautaselle kuivumaan.
Tässä vähäsen kahdenlaista krassia, Strawberry Blonde- samettikukkaa
sekä ahkeraliisaa.
Vielä olisi tarkoitus kerätä ainakin keijunmekosta, tulikruunusta, mustasilmästä,
sinitähtösestä sekä ruusupavuista siemeniä. Krassien kohdalla olen ollut
omavarainen jo varmaan parikymmentä vuotta, mutta tänä kesänä minulla oli lisäksi
kahta erilaista lajiketta mitkä tahdon lisäykseen.
Nyt vielä jotain muuta höpinää . .
| Pyrstö kuuluu Annelille, sitten on Anita ja takana Alli. Armilla oli jotain tärkeää tekemistä, kun ei joutanut kuvaan. |
Nyt kun yöt ovat olleet tosi lämpimiä,
ovat tipuset saaneet olla ulkotarhassa yötä.
Illalla menen kahdeksan maissa tarkistamaan orrella olevan tipurivistön,
ovatko kaikki tallella -
no ei kuitenkaan ole nimenhuutoa ;D
Tämmöinen pikkuinen postaus tällä kertaa -
- eli ei tämän kummempaa.
Aamusella on mukavaa ihailla usvaista maisemaa.
Mukavia alkusyksyn päiviä kaikille lukijoille!
* Tuulikki *
sunnuntai 18. syyskuuta 2016
Arvatkaas mitä?
No, minä kun olen täällä blogissa hehkutellut ties monissa postauksissa krassin kauneutta, komeutta, helppohoitoisuutta ja ties mitä, niin hehkutanpa vielä lisää!!
Nimittäin ajankohtaista juuri nyt on niiden siementen keruu. Minä en malttanut lopettaa keräämistä, kun kuuntelin peltoreilla mieliohjelmaani radiosta, eikä käsiäkään palellut ja muutenkin oli hyvä sää.
Yleensä olen jättänyt keruun niin myöhäiseksi, että on täytynyt lopettaa kerääminen, koska kädet ovat menneet kohmeisiksi.. Ensi viikolla saattaa täällä olla hallaa, joten nyt jos koskaan se täytyi tehdä, muuten ne olisivat saattaneet jäädä keräämättä. Tunti meni minulla noita kerätessä, siemeniä jäi sinne vielä vaikka kuinka paljon, mutta liika on liikaa enkä jaksanut enää kerätä.
Paljonkohan mahtaisi olla näiden kilohinta.. No kuivattaessa niiden painosta tietenkin katoaa suurin osa, mutta silti.. Voi olla että keväällä tulee järjestettyä pieni arvonta, ja osan noista voisi käyttää vaikka palkinnoksi.
Nyt vaan siemenet kuivumaan laakealle vadille, taitaakin nyt tarvita uunipellin, tai kaksi. Taidan puhdistaa ne vasta kuivumisen jälkeen, niin on helpompi. Jos ei ensi kesänä minulla muu kuki, niin krassi ainakin.
Hyvä minä, vaikka itse sanonkin :D
Tilaa:
Kommentit (Atom)