Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa
Näytetään tekstit, joissa on tunniste höpinöitä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste höpinöitä. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. heinäkuuta 2020

Tahtoisin muuttaa . .




. .  kasvihuoneeseen asumaan! 🥰😉
Aina kun astun kasvihuoneen ovesta sisään, mieleni valtaa jokin käsittämätön rauha. Rauha ja onni. Siellä ne minun kasvatit ovat -  ne, joita olen maaliskuusta asti siemenestä kasvattanut, hoivaillut ja tarkkaillut yötäpäivää. (No, ei ihan yöllä kuitenkaan, taisin vähän liioitella) No mutta suunnilleen noin kuitenkin.
Kaikenlaisia ajatuksia ja kysymyksiä sitä pieneen mieleen pöllähtääkin kuten -


Oxheart - häränsydän

Tigerella
Red Pear

Pihvitomaatti Vintage Wine

. . kuinka osuvasti eri lajikkeet
on nimetty . .


. . miksi sakset ovat vikkelämmät kuin kädet . .
Nips, naps ja hups 🥺

Minitomaatti Venus

. . kuinka mahtavat voida ne tomaatit,
jotka on laitettu kasvamaan yli puoli vuotta sitten.
Tammikuun alun pakkasilla.
Ovatkohan vielä hengissä.
(On viisi tainta vielä) . . 

Kirsikkatomaatti Rosella

. . miltähän mahtanee maistua 
tomaattiraadin (= minä) kahden vuoden ajalta 
parhaimmaksi tomaatiksi, The Tomaatiksi,
valitsema lajike tänä vuonna . .
(Vastaukseen tarvitaan kaikki tomaattilajikkeet
kypsinä, joten vielä vierähtänee vähän aikaa
tuloksen saamiseksi)


. . miksi joku ei ole katkaissut 
kaikkien tomaattikasvien latvoja samalla kertaa
 vaan jättänyt pari  katkaisematta . .
(No tuo ongelma on äkkiä ratkaistu ✂️ )

Honeycomb

. . miten kauniita jotkut tomaattitertut ovat -
kuin helminauhoja! . . 

Pensastomaatti Lizzano

 . . kuinka rattoisaa - suorastaan rauhoittavaa -
on laittaa tukinaruja oksille, jotka kaipaavat tukemista.
Joskus jopa oksasta toiseen, tai
peräti kolmanteen tarvitaan apuja.


. . ja se, että kun tämä ei olekaan mitään totista touhua,
vaan joskus suorastaan huvittavat kaikenlaiset viritelmät.
Kuten tässä annoin pensastomaatti Lizzanolle 
”vapaat kädet” levittäytyä jokaiseen ilmansuuntaan.
Koska onhan se pensastomaatti 😊
Nämä muuten ovat laitettu silloin tammikuun pakkasilla,
ja meno senkun yltyy!
Jossain vaiheessa palautumista takaisin ruotuun tarvitaan,
jos meinaa saada kypsiä tomaatteja.
Saksiakin tarvittiin . . ja tarvitaan vielä . .

Runkotomaatti Paola

Oxheart

. . kuinka apua tarvitaan tässäkin muodossa . .

Paola

. . ja mihinkäs ne sakset aina katoaa näköpiiristä,
joku ne aina jonnekin vie vaikka
eihän täällä ole muita kuin minä.
Yhtenä keväänä taimihuoneessa sakset katosivat tyystin,
ja luulin jo menettäneeni ne.
Kunnes ne vuoden päästä löytyivät ihan eri huoneesta.
Olen varma että niillä on jalat.


. . ylikypsiä tomaatteja ei ole kerätty, miksi . .
Puolustuksena voin sanoa etten huomannut, anteeksi 🤭🤫

Red Pear

. . miksi tomaattitertun kasvu ei pysähdykään 
tomaatteihin, vaan alkaa kasvattamaan uutta vartta . . 

No sehän on kuin minä -
alan kohta jo odotella uutta kasvukautta
vaikka edellinenkään ei ole vielä lähimainkaan taputeltu 😉
Mielessä on nimittäin jo uusia kasvateltavia,
mutta täytynee tyytyä 
huolellisiin muistiinpanoihin.
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.



Minä täällä jatkan tomaattien kypsyttelyä parhaani mukaan, vielä ei ole kiire mutta elokuu kolkuttelee ovelle ja yöt viilenevät. Vielä en aio sanoa sitä viisikirjaimista s:llä alkavaa sanaa,
vaan toivottelen oikein mukavaa heinäkuun viimeistä viikkoa teille kaikille! 🌿☀️🍅🌿🍅☀️🌿





Ps. Tänä vuonna minulla on kasvatuksessa 19 eri tomaattilajiketta. Jos haluat käydä kurkkaamassa mitä ne ovat, ne löytyy helmikuun postauksesta täältä.



tiistai 18. helmikuuta 2020

Tänäkin vuonna



Ajatukset keväässä
kasvatusten ympärillä.




Ei ole poikkeus tänäkään vuonna,
niin se vain on.




Etsien uusia alkuja,
ihan pienenpieniä.
Pienet ilahduttavat suuresti.




Tarkastellaan kasvatuksia
miltei nenä kiinni niissä.




Jotkut "vanhat" ovat arvokkaita.




Niistä saadaan uusia.




Elämän kiertokulku jatkuu




siemenistä tai pistokkaista.




Kevät, olet tervetullut!



perjantai 23. helmikuuta 2018

Kevään kylvöjä, osa 1 - ryhmät A ja B eli rutikuivaa tilastotietoa


Tämä aihe ei varmaan kiinnosta muita kuin minua, mutta jos nyt joku jaksaa lukea tämän alusta loppuun, niin nostan hattua. Tuo edellä kirjoitettu lause on niitä, mitä blogissa ei pitäisi käyttää - se vie mielenkiinnon heti alussa lukijalta. Kuviakaan ei ole luvassa ollenkaan, ei ainakaan kasveista. Tiedossa on siis melko yksitoikkoinen postaus, jota lukiessa ajatus karkailee varmasti tulevaan kesään. Mutta jos jollekulle on tästä apua, tai saa vinkkejä tai innostaa kokeilemaan - niin oikein hyvä. Asun kolmosvyöhykkeellä, joten koska Suomi on pitkä maa, jokaisella kasvattajalla on varmasti omat mielipiteensä kukkasten kylvö-ajankohdista, ja siemenpussin kyljessäkin on myös suositukset. 
Kokosin siis yhteen tiedot tähän mennessä laitetuista kylvöistä, jonka varmasti tulen lukemaan vuoden päästä ensimmäisenä näitä asioita pohtiessani. Hankikylvöjä en ehkä tänä vuonna tee, koska entisetkin ovat valeistutuksessa - mietittävää siis riittää mihinkä ne sijoittaisin.



Ensimmäisessä osassa ovat aikaisista aikaisemmat, siksi koska ne
A) tarvitsevat pitkän kasvatusajan ja
B) kasvatan emotaimia

Kasvin jälkeen mainittu luku on kylvöpäivä. Taimettumiset, koulimiset sun muut tiedot löytyvät sitten omista käsinkirjoitetuista muistiinpanoista.

•  Ahkeraliisa omista siemenistä 3.1.  B
•. Lumihiutale lila 3.1.  B
•. Lumihiutale valkoinen  3.1.  B
•. Paprika California Wonder 3.1.  A
•. Paprika Marconi Rosso 3.1.  A
•. Granaattiomena, ei itänyt, 3.1.  A
•. Tulikruunu siemenet Espanjasta 3.1.  A
•. Hämähäkkikukka 25.1.  A
•. Keijunmekko 25.1. A Omista siemenistä
 - laatikko putosi lattialle alaspäin >> poistettu
•. Huovinkukka 25.1.  A, B
•. Pikkuvitja 25.1. A, B
•. Chilipaprika Anaheim 25.1.  A
•. Pikkupetunia Kabloom White 25.1.  A
•. Pikkupetunia Grave Strawberry Star 25.1.  A
•. Tomaatti Heartbreaker 28.1. 
•. Keijunmekko lisää, omista siemenistä 1.2.  A
•. Pikkupetunia Kabloom White, lisää  2.2.  A
•. Pikkupetunia Picobella 2.2.  A
•. Lumihiutale lila, lisää 4.2.  A
•. Lumihiutale valk. lisää 4.2.  A
•. Sinitähtönen valk. 4.2.  B
•. Sinitähtönen sininen 4.2.  B
•. Kelloköynnös valk. 4.2.  A
•. Kelloköynnös sininen 4.2.  A
•. Heliotrooppi 15.2.  A, B
•. Sarviorvokki sekoitus 15.2.  A
•  Tarhaorvokki Florist Strain 15.2.  A
•. Petunia Flirtini 10.2.  A
•. Petunia Prism Blue 10.2.  A
•. Petunia Cascade 10.2.  A
•  Petunia Prism Sunshine 10.2.  A
•. Hopealehti 15.2.  A
•. Sinitähtönen sininen 2. erä 17.2.  B
Lisäys:
*  Sinitähtönen, uusinta 24.2.
*  Sarviorvokki lisää 24.2.
*  Mustasilmäsusanna 24.2
*  Ahkeraliisa 26.2.

Tuossa olivat siis tammi-helmikuun kylvöt. Suurin osa on itänyt, enkä nyt tähän laita kuvia pikkuriikkisistä taimista - laitan sitten kun ovat kasvaneet tunnistettaviksi. Kylvöissä pidän nyt pienen tauon ja huomenissa koulin ainakin muutamia, ja siitä sitten melkein päivittäin aina jotakin eli mielekästä puuhaa riittää jo taimettuneiden kanssa. 24.2. koulittu yhteensä 146 tainta, joissakin lajeissa samassa ruukussa 3-5 kpl.

Tuo ensimmäisten kylvöjen lista näyttää pitkältä mutta ei se tosiasiassa niin kovin suuri ole, näyttää pitkältä kun ovat allekkain. Lisäkylvöjä olen laittanut muutamille, en vain siksi etteikö olisi itänyt ollenkaan vaan siksi kun tahdon vaan saada lisää joitakin. Kylvöt noudattavat minulla melko lailla perinteistä, jo totuttua aikataulua ja suurempia muutoksia ei ole. Paitsi tänä vuonna laitoin viikon- pari myöhemmin melkein kaikki viime vuoteen verrattuna, tarkoituksella.

Toisessa osassa tulee maalis-huhtikuun kylvöt, kolmannessa osassa lyhyen kasvatusajan tarvitsevat sekä suoraan maahan laitettavat kasvit, joista suurin osa on syötäviä. Niistä postaus tulee sitten ajallaan tietysti.

 
Helmikuun välilehden tausta on nyt tyhjä -
- siemenet kylvetty ja siemenpussukat siirretty taaimmaiseksi laatikossa.
 Pian siirrytään maaliskuun lehden taakse
- silloin onkin jo ihan oikea kevät!
 
Kurkkasin maaliskuulle:  samettikukat, kukontöyhtö, nukenkaulus, mustasilmä,  tomaatit ..



Siemenarkisto-laatikon oikea puolisko on varattu siemenille, joita ehkä saatan käyttää tai ovat sekalaisissa nyyteissä mitkä nyt kertakaikkiaan eivät mahtuneet tuonne välilehtien sekaan siististi. Kasvimaan syötäville (herneet, pavut, porkkanat yms.) tulee sitten ihan oma laatikko.

Olipas virkistävää tehdä tällainen postaus, tykkään tehdä listoja ja tiivistelmiä asioista. Tästä  onkin suuri apu seuraavalle vuodelle koska ei tarvitse miettiä kylvöajankohtia.
 
Hyvää viikonloppua sinulle, joka jaksoit lukea tämän loppuun!
 
 
No, laitan nyt kuitenkin kuvan ahkeralissusta,
kevään ensimmäisestä kylvöstä.

torstai 25. toukokuuta 2017

Taimiyllätys


Kesäkukkien kasvatus on aika yllätyksellistä touhua, nimittäin joka kevät tulee aina joitain ylläreitä kasvatteluissa - milloin siemenpussissa on tyystin eriväristen kukkien siemeniä kuin mitä siellä pitäisi olla tai joskus myös sattuu, että lajikin on ihan muuta kuin sen pitäisi olla - toisinaan tunnistan sen kasvun edetessä, joskus taas ei ole harmainta aavistustakaan mikä se voisi olla.

Tänä keväänä pelargonin siemenpussi ammotti tyhjyyttään kun aloin kylvämään, sekä tomaatin siemenpussissa oli jotain ihan oudon näköisiä siemeniä ja ajattelin kokeilla mutta sitten en kehdannut kasvattaa pidempään kun taimet alkoivat näyttää ihan salaateilta ja tilaa ei ollut tuhlattavaksi. Kasvatin myös sinivaleunikkoa, ja tämmöiset taimet niistä tuli




Eivätkös näytäkin ihan lobelioilta? (Klikkaa suuremmaksi) Ja minä kun kasvattelin kahdeksaa tainta helmikuusta asti ..
Olin himoinnut jo kauan sinivaleunikkoa, mutta kun en mistään saanut taimia viime syksynä, päätin kasvattaa niitä itse siemenestä ja näin siinä nyt sitten kävi  :( Koskaan ei siis voi olla varma mistään. Voisin kyllä tehdä reklamaation kyseiseen siemenfirmaan mistä postitse niitä tilasin - ja sen kyllä teenkin, kuvan kera! Sinivaleunikon siemenet olivat muistaakseni aika arvokkaita, joten senkin takia valitan. Toivottavasti saisin uuden pussin tilalle, mutta taas täytyy odottaa sitten yksi vuosi.. ja ehkä enemmänkin kunnes se sitten lopulta kukkii. Pah.
Vielä kivempaa olisi jos saisi paitsi uuden siemenpussin, korvauksen hukkaan menneestä ajasta ;D

Kasvattelen näitä vielä, ja odottelen ihmettä tapahtuvaksi ja näiden muuttumista yhdessä yössä karvalehtisiksi ihanan sinikukkaisiksi sinivaleunikoiksi. (Tosiaan VALE-unikoita ovatkin.)

No nyt on valitukset valitettu, ja siirryn kivempaan aiheeseen, nimittäin kamerakierros  pihamaalla tähän aikaan vuodesta piristää kummasti mieltä, se on kai sitä puutarhaterapiaa.














Alppikärhö kukkii aivan pian.


Kuolanpioni


Kotkansiiven keväistä heräämistä - uuh joko on aika nousta ylös?


Kuten muutkin puutarhabloggaajat, sanon minäkin että
nyt ei aika millään tahdo riittää täällä koneella istumiseen, työkin verottaa 9 tuntia päivästä joten nytkin kirjoittelen tätä iltamyöhään. Joskus pitää kuitenkin levähtää, ja ottaa se kamera kätöseen, kierrellä tuolla puutarhassa kun se kevät ja kesä nyt viimein näytti saapuneen.
Kunhan kaikki kesäkukkaset on istutettu ja kasvimaalle kylvökset tehty, sitten hoppu hellittää. Tämä on tämmöistä positiivista kiirettä, homma etenee tärkeysjärjestyksessä, siitä suunnattomasti nauttien!


Laitan alle vielä pari luontokuvaa.



Näihin kuviin, tunnelmiin ja aatoksiin -
oikein mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille jotka täällä blogissani piipahtavat.
Tuulikki