Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kelloköynnös. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kelloköynnös. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 23. elokuuta 2020

Kelloköynnös





Kelloköynnös (Cobaea Scandens)
on kesäköynnösten aatelia.






Täällä vietetään tänä syksynä
oikeaa kelloköynnösjuhlaa kahdentoista
kasvin voimin. 




Niitä sijoittelin kahdelle seinustalle,
aitaan  ja kahteen obeliskiin.












En osaa edes veikata kukkien määrää, 
mutta niitä on ihan mielettömästi.
Nyt palkitaan maaliskuun alusta alkanut kasvatus.

🌱🌿🌸✨🏅🏆🙏

-   -   -

Ps. Laitan tähän loppuun erään mystisen kasvin, mikä ei ole minulle ainakaan tuttu, tai en muista nähneeni sitä koskaan Löysin sen ojan pientareelta läheltä vanhaa hylättyä taloa. En tiedä onko se lähtöisin sieltä, tai liittyykö edes ollenkaan mitenkään siihen talon pihapiiriin. Kävin kurkkimassa olisiko talon pihalla tätä, muttei ollut. Siis kysymys kuuluu tunnistaako kukaan mikä tämä puuvartinen kasvi mahtaa olla?




perjantai 24. huhtikuuta 2020

Petunioita



Olen jättänyt tarkoituksella leikkaamatta joitakin petunia-
lajikkeita ihan vaan nähdäkseni minkälaista kukintaa
on tulossa.
Tulevasta kesästä näyttäisi tulevan
vaaleanpunainen ja vähän myös valkoista,
niin kuin sunnittelinkin.


Kuvauksen jälkeen lähti viimeisetkin kukkavanat ja
taimet saavat rauhassa keskittyä
uusien versojen kasvattamiseen.






Pikkupetunia Crave Strawberry Star saa tästedes olla
rauhassa saksimisiltani.



Kelloköynnökset matkalla kasvihuoneeseen.
Viikon viivähdys pihamökin ulkoeteisessä on paikallaan.
Vapun aikaan olisi tarkoitus kantaa taimet sinne
jos ilmat eivät nyt ihan mahdottomiksi ala.
Ja siltikin, sisätiloissa kun alkaa olla melkoisen ahdasta.


Jotkut taimet siellä jo ovat,
orvokit ja hopealehdet.
Vein yhden hauskannäköisen petunian
 sinne jo tunnustelemaan..

Mukavaa perjantaipäivää ja tulevaa viikonloppua.

- Tuulikki -


keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Kelloköynnös



Kelloköynnös Cobaea scandens
 
Kelloköynnös kuuluu minullakin
 halutuimpien kesäköynnösten joukkoon,
koska se kukkii niin suurin kellokukin, aivan ihana
kesäköynnös.
 
 
Minun, ja monien muiden kasvattajien mielestä
 tämä kuuluu hankalimpien idätettävien joukkoon.
 Joskus siemenet eivät meinaa itää millään,
 joskus taas siemeniä plumpsahtelee mullasta tiuhaan tahtiin.
Vuonna 2016 kävi näin. 
 
 
Tänä vuonna noin puolet laittamistani siemenisä iti,
valkoisista vain kaksi.
Lilaa minulla on nyt kaikkiaan kolmetoista kappaletta.
Ne kyllä riittävät, mutta valkoista olisin tahtonut lisää . .
Olen jättänyt vielä kylvöastian talteen siltä varalta,
jotta sieltä vielä jotain nousisi, eli optimistisia ollaan.
 
 
Kylvin kelloköynnökset 3.2. - ja siitä viikon päästä mullan pinnalta alkoi nousta harvakseltaan koukkuja. Jokainen itänyt taimi on eräänlainen riemuvoitto, minä onnistuin!! Muutamalle taimettuneelle jouduin tekemään kirurgisia toimenpiteitä eli auttamaan kovan siemenkopan sirkkalehtien ympäriltä pois.
 
 
Nyt ovat taimet ihan hyvässä alussa, koulittu ja haaroittuneetkin jo. Katkon ainakin kasvun alussa luikertelevat kärhöt pois, jolloin taimi ei ystävysty liikaa ympärillä oleviin kasveihin. Joistain voisi ehkä ottaa myöhemmin latvapistokkaita juurtumaan,mutta silloin se saattaa myöhäistää kukintaa.
 
 
Nämä ovat nyt 3,5 viikon ikäisiä itämisestä,
joten kukintaa pitäisi olla luvassa ennen syksyä,
toivotaan ainakin.
 
1.5.2018
 
Tämmöiset kuulumiset nyt kelloköynnösten osalta.
Vihreät ajatukset jatkuvat nyt kylvöjen osalta -
eilen kylvin kolmea eri väriä sinitähtöstä,
 ahkeraliisaa ja uutena lajina hopealiisukkaa.
Oisikohan seuraavana sitten samettikukka,
 mutta loppukuusta vasta.
Ja hei -
samettikukka Strawberry Blonde on aivan ihana,
sitä suosittelen!!
 
 
 
Aurinkoista loppuviikkoa kaikille!
- Tuulikki
 

tiistai 14. elokuuta 2018

Elokuun alun kukkakimara ja vähän muutakin


Nyt on kesä edennyt jo sadonkorjuun aikaan, eipä jaksaisi uskoa että kukoistavin kesä on takanapäin. Vaan vielä on kesää jäljellä, ainakin mitä on kukkasiin uskominen. Muutama syyskukkija - kesäpäivänhattu ja asteri ovat aukaisseet nuppunsa, siis syksyä kohti mennään. Daaliat ovat vielä nuppu-asteella, joten postaus niistä sitten myöhemmin.
Kävinpä äsken kuvailemassa pihan kukkijoita itselleni muistiin, ja jos näistä on toisillekin iloa, niin hyvä juttu!


Vaahtera-aulio Abutilon x Hybridum
 
Yksi rakkaimmista sisäkukkiin luokiteltavista kukkasista on minulle vaahtera-aulio. Näitä olen kasvatellut vuosia, värien suhteen aika huonolla menestyksellä. Kaikki taimeksi varttuneet ovat olleet vaaleanpunaisia, vaikka värisekoitus-pussissa luvataan olevan myös keltaista, jota väriä himoitsen. Mutta kaunis on myös tämä vaaleanpunainen. Tätä en pidä talvella sisäkukkana, vaan talvehtii pelargonioiden sun muiden kanssa talvetushuoneessa.
 
Kelloköynnös Cobaea scandens
 
 
Hämähäkkikukka Cleome hassleriana
 
Auringonkukka Helianthus annuus
 
 
Kesäpäivänhattu Rudbeckia hirta
 
 
Ryhmäsamettikukka Strawberry Blonde
 
 
Ahkeraliisoja (Impatiens walleriana) eri paikoissa
 
 
 
 
Alapihan ahkeraliisa-kukintaa metsän siimeksessä,
siellä missä mikään muu kesäkukka ei oikein tahdo menestyä.
 
  
 
Krasseja eri paikoissa
 
 
 
Petunia Cascade
 
Pikkupetunia Crave Strawberry Star
 
Tulikruunu Lantana Camara
 
Ruusupapu Phaseolus coccineus

 
Kasvihuoneen tomaatteja tulee napsittua suoraan -
varsinkin kirsikkatomaatit katoavat sitä mukaa kun kypsyvät.


Pensastomaatti Heartbreaker


Rosella
 
Bumble Bee
 

Moneymaker
 
Yksi satoisimmista tomaattilajikkeista lienee tämä Moneymaker.
Tätä en olekaan kasvattanut vuosiin, enkä ehkä olisi nytkään
laittanut, mutta sain siemenpussin Espanjan tuliaisina,
joten multiin vain.
Toivon nyt pikaista kypsymistä näille.
Mitäs niitä kypsymisenedistämis- kikkoja nyt olikaan ..
 
Tigerella
 
Brandywine

Ihan mahdottoman kookas pihvitomaatti.
Nyt nämä pitäisi saada kypsymään pikaisesti, joten
alanpa poistamaan lehtiä. Latva onkin katkaistu
jo ajat sitten.
Eka kertaa kokeilussa.
 
Marmande
 
Pihvitomaattina todella maukas ja mehukas,
suosikkini viime vuodelta.
 
 
 
Kesäomenasta  (lajia en muista) riittää rouskutettavaa pitkäksi aikaa, mutta kooltaan ovat aika minimaalisia joten sose/hillo-omeniksi niistä ei nyt taida olla.
 
 
Talviomena Antonovka tekee ihan hyvän sadon tänä vuonna.
 Puu on viiden vuoden ikäinen ja nyt on suurin sato koskaan. Näistä saan varmasti kellariin säilytettäväksi, paperin sisään käärittyinä maukkaita piirakkaomenoita alkutalveksi. Nam etukäteen :D
 
Muita pihan kukkijoita:
 
Kallionauhus (Ligularia dentata)
  
Kanadanpiisku Solidago canadensis
 
Kultapallo Rudbeckia laciniata
Tämä on peräisin lapsuuskotini pihamaalta.
Mainio leikkokukka, kestää hyvänä pitkään.
 
The Fairy
 
Maanpeittoruusu The Fairy istutettuna ruukkuun,
vien talveksi kellariin.
 
Loistokärhö Hagley Hybrid
 
 
Kärhö, nimen olen hukannut
Nämä kaksi kärhöä kasvavat ruukuissa.
Vien ne talveksi kellariin.
 
 
Lopuksi vielä muutama kuva,
sunnuntaina sateen jälkeen otettuja.

 

 
Mukavaa, kun jaksoit lukea ja katsella loppuun asti :D
Toivottelen nyt sinulle oikein leppoisaa viikon jatkoa!!
 
❤️  Tuulikki  ❤️