Näytetään tekstit, joissa on tunniste villiviini. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste villiviini. Näytä kaikki tekstit

maanantai 2. lokakuuta 2017

Kun yksi piha ei riitä!







  Oman pihan syystyöt ovat tuoneet mukanaan suuren joukon jakoperennoja, joista en tietenkään halua luopua heittämällä niitä kompostiin. Onneksi miehisen miehen pihamaa suorastaan huutaa lisää kukkivaa:) Viikonloppuna siis puuhasteltiin pihalla nro 2.



 Vanhat omenapuut eivät tänä vuonna tuottaneet satoa, mutta kauniilta näyttävät syysväreissään.



 Pihasaunan vallannut villiviini on joka syksy huikean kaunis!


 Itse siemenestä kasvatetut kosmoskukat ovat alkaneet vihdoin viimein kukkia. Pituutta on kertynyt reilusti, mutta nuppuja olisi vielä paljon avautumatta.

 Kurkistetaanpa sisälle puutarhahuoneeseenkin.



Puutarhahuoneen tomaattiviljelmät ovat pilottiporukka, ensi vuoden suunnitelmat kehkeytyvät tämän kesän kokemusten perusteella.
`Tummy´
Kaupan luumukirsikkatomaateista otetut siemenet, nimestä en tiedä.


 Sweet million ja Sungold tomaatit eivät päässeet kuviin, mutta ovat tuottaneet myös mukavasti satoa, osa taimista on kypsynyt omalla pihallani keväällä rakennetussa taimikasvarissa.



  Ahkeraliisa kukkii edelleen ahkerasti. On viiniköynnöksen kanssa samassa kolosessa, joka jätettiin puutarhahuoneen lattiaan. Tarkoitus on suojata viiniköynnös talvelta jonkinlaisella styroxeristeellä.




Tuoksupelargoni
Keväällä puutarhalta ostettu nimetön, vielä iloisesti kukassa

 Valokatteen alla olevat aukot on suljettu laudoilla talveksi,  muutamalla ruuvilla kiinnitetyt laudat on helppo poistaa taas keväällä. Pakkasenkestävät lattialaatat odottavat asennusta lähiviikkoina.
Mutta siirrytäänpä takaisin pihalle.

`Ville de Lyon´
  Heinäseiväsaidanteessa kukkiva kärhö jaksoi tänä kesänä kukkia iloisesti, nyt ei jäljellä ole enää kuin muutama kaunokainen.


 Puutarhahuoneen terassi valmistui alkukesästä, mutta istutuksia täytyy miettiä rauhassa. Toiseen kulmaan istuttelimme omalta pihaltani yli jääneitä jaloangervoja.


Toisessa nurkkauksessa oli jo keväällä istutettu rautatienomenapuu. Sen juurelle siirsin omalta pihaltani Siperiankurjenmiekkoja. Lemmikkejä siinä tietenkin jo kasvaa, ja myöhemmin maahan pääsevät tulppaaninsipulit.

 



Jos haaveeni toteutuvat, syntyy puutarhahuoneelta talolle päin kujanne, jota pensaat ja perennat reunustavat. Blogin nimihän jo velvoittaa haaveilemaan - mahdottomiakin unelmia:)



Hortensiahuumassani ostin kotipihalle uuden Syyshortensia Lime Lightin, mutta miehen puutarhaan hankin Pallohortensia Annabellen, (lumityöt kun ovat hänelle intohimo, niin saakoot lumipalloja kesäksikin):) Koska omalla tontillani jo kasvaa valtava Diabolo Heisiangervo, kaivoin toisen, huonossa paikassa kituvan Diabolon  Annabellen kaveriksi. Täydentävät väreineen toisiaan, toivottavasti myös viihtyvät yhdessä.



Nyt on jo lokakuu, eli pimeää ja täysin luvallista viritellä valoja korostamaan pihapiirin kauniita yksityiskohtia!  Sateista säätä luvassa, siis mukavaa villasukkaviikkoa kaikille!