Muutama vuosi sitten perustettu metsäpuutarha ei nyt näytä lainkaan siltä, mitä suunnittelin. Toisaalta ei se näytä huonoltakaan, mutta erikoiselta se näyttää! Kun raivasin aluetta tuleville kasveille ja siivosin metsää aiemman omistajan jäljiltä (mm. useamman kilon lasia ja kaikenlaista ruostunutta metalliromua), silmissäni siinteli alppiruusujen täyttämä metsikkö. Kyllä siellä nyt kasvaa myös alppiruusuja, mutta taimet ovat pieniä ja kukintaa saadaan vielä odottaa.
| Toukokuun loppu 2023 |
Kun kasvit ovat vielä pieniä, on kaikilla myös runsaasti tilaa levitä, jos vain halua riittää. Eniten tuntuu viihtyneen tuoksumatara! Se on levinnyt jo isolle alueelle, kukki alkukesästä kauniisti ja pitkään. Samaan aikaan kukassa oli myös kellukka Mai Tai. Tuolloin valoakin oli enemmän. Nyt puut ovat jo vahvasti lehdessä ja varjoa on tullut lisää.
| Kesäkuu 2023 |
Suuren kiven suojissa kasvavat varjohiippa ja tiarella. Etenkin tiarellan kukinta oli vahvaa ja valloittavaa. Oliisiko merkki siitä, että paikka on sille sopiva?!
Mutta mikä onkaan tuo valtaus, ketkä ovat omineet metsän itselleen? Alue oli kovin tyhjän oloinen vielä toissa vuonna. Niinpä kokeilin, saisiko sormustinkukilla väriä ja korkeuseroja edistämään alueen näköä sillä aikaa, kun varsinaiset perennat aloittelevat kasvuaan. Kylvin valkoisen sormustinkukan siemeniä kuin maamies konsanaan, heittelin sinne tänne uskoen, että ehkä joku itää. Jos yhtään tunnet sormustinkukkaa, niin jo yhdestä kukkavarresta saat tuhansia siemeniä levitettäväksi. Olisipa kaunista, jos alueella kasvaisi joitakin valkoisia kookkaita kasveja, mutta usein sormustinkukkien värit eivät ole sitä mitä haetaan. Koska digitalikset ovat kaksivuotisia, joutuu kukintaa odottelemaan vähän pidempään. Viime kesänä alkoikin näkyä vahvoja lehtiruusukkeita ja uskoin sormustinkukkien lehtien myös samalla suojaavan vielä pieniä taimia talvelta - ehkä myös myyriltä, koska tuskinpa myrkylliset sormustinkukat myyrillekään maistuvat.
Kun tänä keväänä lumet sulivat, olivat sormustimet viimein valmiina lähtemään uuteen kukkaisaan kesäkauteen. Ja tässäpä tulos:
Keskellä rantametsikköä, pihlajien, leppien ja kuusentaimien seassa kasvaa nyt siis sormustinkukkamaa - ylväänä uskoen vallanneensa koko metsikön! Ja niiden juurella sinnittelevät varsinaiset puutarhan asukkaat. En raaskinut repiä komeita kukkavarsia ennen aikojaan, mutta siementämään en niitä päästä, en ainakaan kaikkia. :D Jatkossakin saavat luvan tulla suojelukasveiksi, koska metsäpuutarhanihan laajenee pikkuhiljaa... Miten tällaiseen puutarhaan aikoinaan on päädytty, siitä voit lukea aiemmista postauksista täältä ja täältä.
| Heinäkuun alku 2023 |
Siirsin kotipihalta myös tuoksukurjenpolvea. Se kukkii siellä valtavasti ja siitä riitti mättäitä myös metsään. Toistaiseksi näyttää viihtyvän, mutta sormustinkukkien juurella on pelottavat oltavat - ovathan ne ihan jättiläisiä pieneen kurjenpolveen verraten.
Mökkitontilta toisaalta siirretyt sinivuokot myös tykästyivät paikkaan, samoin taponlehti, kuunliljat ja vähän kosteampaan paikkaan siirretty kullero New Moon. Se kukkikin todella komeasti tänä kesänä. Oikeasti tämä on sen neljäs paikka, ja nyt vasta taisi löytyä se oikea!
No, tuliko valkoisia sormustimia? Eipä juurikaan. Lila on niin dominoiva väri. Alla olevassa kuvassa näkyy muutama valkoinen, loput ovatkin sitten enemmän ja vähemmän sinililan sävyjä.
Lähellä puutarha-aluetta on kovin kostea paikka. Mietimme, olisiko siinä lähde, kun kaiken aikaa keväällä paikka oli hyvin märkä. Kaivoin jo pienen lammikon, toiveena tehdä metsän keskelle pikkuruinen lampi. Vettä kertyi koko ajan lisää ja vähitellen alue alkoi ollaa laajemminkin haastava liikkua. Palautin kaivamani montun takaisin alkuperäiseen muotoon ja ohjasin veden kulkua puron kautta alemmas tontille. Istutin märimpään kohtaan rannalta siirtämiäni rentukoita ja keltakurjenmiekkoja. Ainakin rentukoille paikka on mieleinen, aurinkoakin riittää ja pohjakosteutta pitkälle kesään. Paikka ehti jo kuivahtaa, joten voi olla, että kevään nopeasti syntyneet hellepäivät vain nopeuttivat maan sulamista ja vesisuonien kohdalle syntyi pieni "tulva", niin kuin kävi pohjoisen joille. Lähipäivien vesisateet ovat nyt kyllä kostuttaneet maan uudestaan. Lähellä tuota paikkaa tuntuu viihtyvän jo aiemmin mainitsemani tarhakullero New Moon. Sen viereen istutin omalle pihalleni aikoinaan eksyneen luonnonkulleron, joka tosin ei nyt kukkinut lainkaan. New Moon on kuin pionin kukka pienoiskoossa!
Joutomaata siis riittää, joten kokeilut jatkuvat. Luonto tekee kaikkensa, että en pääse helpolla! Maa täyttyy nopeasti koivujen, leppien ja pihlajien siementaimista, vadelma valtaa herkästi puuttomia alueita ja kosteikoissa viihtyvä leinikki nauttii olostaan. Sen rönsyt ehtivät nopeasti myös raivattuun kukkamaahan. Tämä on vapaaehtoista harrastusta, vaatii välillä hikeä ja hyttysmyrkkyjä, mutta joka ikinen kerta, kun tulen mökille, kuuluu metsäkävely ensimmäisiin puuhiini. Sanotaan, että metsän ja puutarhan terapeuttiset vaikutukset näkyvät jo muutamien minuuttien jälkeen. Totta joka sana! Linnunlaulun säestyksellä kiertelen metsäistä tonttiamme, huomaan pienet yksityiskohdat ja ihmettelen, miten nopeasti kasvit voivat kasvaakaan, kun niillä on suotuisat olosuhteet. Istahdan hetkeksi ja vain kuuntelen, katselen ja nautin. Eikä tietenkään voi väheksyä järven tuomaa raikkautta ja tuoksuja, sen asukkaita ja elämää eri vuodenaikoina.
Sormustinkukkien tuoma hupsuttelu ei vähennä mielihyvän tunnetta, nämä vieraat eivät ole uhka.