Ihana äitienpäivä takana, vietetty rakkaimpien kanssa, herkuteltu ja nautittu auringonpaisteesta!
| Metsäalppikello |
Juuri ennen vappua kävivät toimittaja ja valokuvaaja Kouvolan Sanomista kyselemässä viherpeukaloiden kevätpuuhista. Mukana oli myös pelargoniguru Juha Peltonen Peltosen puutarhalta. Juttu tuli vapun jälkeisenä sunnuntaina (5.5.2019), juuri kun kylmyys koetteli meitä pahimmillaan. Vähän harmitti, kun pihassa ei näkynyt juuri mitään kukkivaa ja vihreää. Juttu itsessään oli hyvä, ja puhetta oli sekä kevätpuuhista että muusta puutarhaharrastukseen liittyvästä. Otsikko kertoo kaiken, keväällä puutarhahöperöt eivät katsele kelloa vaan ottavat kaiken irti pihapuuhista!
Nyt säiden taas lämmettyä ja ihanan sateen jälkeen vihreys valtasi puutarhan!
Kylmänkukat ihastuttavat toista kevättä, näitä haluaisin lisää, värisävyjä kun löytyy muitakin. Vaaleanpunainen on erityisesti toivelistalla.
Menetin upean Mahoniani kovana lumettomana talvena muutama vuosi sitten. Nyt uusi ikivihreä Mahonia tekee jo nuppuja. Päätin, että jatkossa se saa peiton korviinsa joka talvi, varsinkin, jos ei ole lunta suojaksi.
Kirjopikarililjat ovat muutamien vuosien ajan olleet trendien huipulla. Niiden suuret nuokkuvat ja upeat shakkiruutuhameet löytyvät monen puutarhaharrastajan kukkapenkeistä.
Metsäpuutarhapenkissä kukkiva Metsäalppikello tuntuu viihtyvän paikassaan, kukinta on reilusti lisääntynyt viime vuodesta. Pieni mutta niin kaunis!
Helmililjat vasta aloittelevat, niitä putkahtelee eri paikoista valkoisen ja sinisen sävyissä. Yhdessä penkissä oli jänis keväämmällä syönyt kaikki esiin nousseet lehdet. Onneksi kukkanuput näihin tulevat paljon myöhemmin.
Vieläkin on värejä niukanlaisesti. Nuppuisia tulppaaneja on joka puolella. Mitä sieltä onkaan aukeamassa, tekee tästä puuhasta niin mielenkiintoisen. Vanha punainen (nimikin jo unohtunut) sai kunnian olla ensimmäinen!
| Kiinankeltakärhö `tangutica´ |
Kärhöt ovat erityisen aikaisin liikkeellä, johtuisiko siitä, että maa jäi sulaksi, kun alkoi tulla kinoksittain lunta. Nyt herääminen on voinut alkaa heti lumien sulettua. Yllä Kiinankeltakärhön tukeva versorypäs.
Äitienpäiväksi sain upean valkoisen krysanteemikimpun ja punaisen runkoruusun. Nuppuja uudessa ruusussa on valtavasti. Toivotaan, että ruusunen tulee viihtymään yhtä hyvin kuin vanha, jo vuosia sitten saatu äitienpäiväruusu.
Nautitaan tästä lämpenevästä keväästä! Mukavaa viikkoa kaikille!