Viime viikolla sain viettää puutarhassani erilaisen, hyvin mukavan
illan, sillä puutarhaan tuli vieraita, iloinen joukko Liikkuvia
Marttoja.
Illalla oli tärkeä teemakin, sillä aiheena oli haitalliset vieraslajit.
Olimme saaneet alustajaksi puutarhuri, hortonomiopiskelija Jenni
Paavolan. Hänen kanssaan keskustelimme tämän päivän kasviharmeista,
vieraslajeista, joista pitäisi pyrkiä pääsemään eroon. Saimme jokainen
VieKasLIFE- oppaan, jossa kerrotaan Suomen vieraslajeista ja niiden
tunnistamisesta ja
torjunnasta, lainsäädännön velvoitteista ja siitä, mitä voisi istuttaa
vieraslajien tilalle. "VieKasLIFE -hanke (VierasKasvi,
engl.FinvasiveLIFE) on Suomen suurin haitallisten vieraslajien haittojen
vähentämiseen keskittyvä valistus- ja kansalaistiedehanke."
Itselläni on tuossa asiassa haaste: Ennen tähän pihapiiriin muuttoamme
oli edellinen asukas ehtinyt istuttaa kokonaisen aidanteen kurtturuusua!
Pensaita oli myös muualla pihalla ja ne hävitin jo alkuvaiheessa.
Mutta tuoksuvina, kauniina ja melko helppoina olen antanut
kurtturuusujen olla osana aitaa - tähän asti. Kyselin, mitäs jos en ole
kolmessa vuodessa ruusujani poistanut, hakevatko viranomaiset rouvan
puhutteluun tai kaltereiden taakse?! Innokkaat martat "lupautuivat"
hävitystalkoisiin, jos saisivat jokainen mukaansa oman ruusupensaan ;D
Ei, vaan leikki leikkinä ja hävittämään aidannetta. Vaihtoehtokin kyllä
löytyy: saan pitää ruusut, jos poimin ruusun kiulukat ennen niiden
kypsymistä, etteivät linnut pääse levittämään siemeniä ympäristöön.
Kumpi lie sitten helpompaa??
Jennin osuuden jälkeen kiertelimme pikkuista puutarhaani, liljat ja kärhöt esittivät parastaan, vaikka aamupäivällä oli kotikulmille iskenyt raekuurokin. Ei onneksi syntynyt suurempia tuhoja, vain hiukkasen varisseita kärhöjen terälehtiä.
Silloin, kun oma puutarha näyttää hyvältä, on mukava jakaa iloa ja ideoita toisillekin. Ilta päättyi kahvihetkeen, kiitos Eija -martan, ja arpajaisiin, jonka myötä yksi osallistujista sai kotiinsa hyöteishotellin.( tekijänä sama mies, joka minullekin hotellin askarteli:) Kiitos myös Leila-ystävälleni, joka keksi tuoda martat retkelle puutarhaani <3