Tulipa taas käytyä pari viikkoa sitten kampaajalla. Minullahan oli elämä varsin helppoa parikymppisestä aina vuoteen 2016, kun tukkani oli tasapitkä, ja pidin hiuksiani melkein aina kiinni. Ei tarvinnut käydä kampaajalla laisinkaan, kun ukkeli tai äiti hoiti hiusteni lyhentämisen. (Minun on kyllä nyt jostain syystä ihan hirveän vaikea kuvitella ukkelia leikkaamassa hiuksiani, joten piti oikein varmistaa ukkelilta, että näin on joskus tosiaan tapahtunut ja ettei koko juttu ole vain minun kuvitelmaani.)
Vuonna 2016 rupesin siis käymään uudestaan kampaajalla, ja elämä vaikeutui huomattavasti. Sehän on nimittäin niin, että kun rupeaa käymään kampaajalla, siellä on sitten juostava jatkuvasti, ellei halua päästää kuontaloaan ihan hirveän näköiseksi. Minusta kaikki säännölliset huoltotoimenpiteet – oli kyseessä sitten tukka, hampaat, auto tai polkupyörä – ovat ihan hirveän rasittavia. Kun jokin asia laitetaan kerran kuntoon, sen pitäisi pysyä kunnossa hamaan loppuun asti! Ja minulla on sentään pidempitukkaisena vielä aika helppoa, kun voin venyttää kampaajakäyntien välit pariin kolmeen kuukauteen. En varmaan voi ikinä leikkauttaa itselleni lyhyttä tukkaa ihan vain siitä syystä, että minulle olisi sula mahdottomuus käydä kampaajalla esimerkiksi kerran kuussa.
Silloin viisi vuotta sitten tukkani oli ihan hirveässä kunnossa, koska olin pitänyt hiuksia parikymmentä vuotta ponnarilla. Kaikki sivuhiukseni olivat katkeilleet kumilenkkien nirhaamina monen sentin matkalta, ja kampaaja oli suorastaan järkyttynyt, kun näki hiukseni. Onneksi hän oli kuitenkin taitava ja kokenut ja sai muotoiltua kaameasta pehkostani tosi kivan kampauksen.
| Uuden kampauksen kanssa vuonna 2016 Tirupatissa Intiassa. Sitä ennen olimme käyneet Taj Mahalilla (postaus siitä täällä), ja Taj Mahalin -reissu olikin syy siihen, että olin mennyt viimeinkin kampaajalle. |
Itse asiassa tykkäsin tuosta "pakon edessä saksitusta kampauksesta" niin paljon, että haluaisin uudelleen samanlaisen. Jotenkin koen, että tuommoinen voimakkaasti kerrostettu ja ehkä vähän räväkämpi tyyli sopii persoonalleni paremmin kuin nykyinen tätitukkani. En ole oikein kotonani nykyisessä hiustyylissäni. Kukaan kampaaja ei ole kuitenkaan ymmärtänyt, kun olen yrittänyt selittää, että haluan kerrostetun tukan. Kyllähän kampaajat ovat kerrostaneet hiuksiani, mutta eivät mielestäni tarpeeksi. Ehkä en ole ilmaissut itseäni tarpeeksi selvästi, tai ehkä en ole käynyt oikeanlaisella kampaajalla. Ukkeli on nimittäin opastanut minua menemään kampaajan sijaan hiusstylistille, mutta mikä se semmoinenkin stylisti on. Kuulostaa pelottavalta. Ja mistä sellaisia edes löytää? Sitten ovat tietysti myös nämä alemmuuskompleksit, ikäkriisit ja mitä näitä nyt on, jotka muistuttavat, että tällaisen vanhan eukon on ihan turha yrittää ponnistella ulkonäkönsä tähden. Voi että miten ihailen Lenita Airistoa ja muita hänen kaltaisiaan, jotka viis veisaavat iästään. He haluavat näyttää upeilta, ja niin he totisesti näyttävätkin!
| Rakastaisin oikein räikeää punaista väriä hiuksissa, mutta kun punainen ei oikein tuppaa pysymään päässä. Kuva vuodelta 2017. |
Se, millaiseksi kokemukseksi kampaajalla käyminen muodostuu, riippuu ihan hirveästi kampaajasta. Paras tilanne olisi minusta sellainen, että juttu luistaisi kampaajan kanssa vaivatta ja että kampaajakäynnistä jäisi hyvä mieli (mieluusti myös kampaajalle eikä vain minulle). Minusta on ihan hirveän kiusallista istua kampaajan tuolissa niin lähellä toista ihmistä tunti tai pari, jos juttu ei luista ollenkaan. Näin on käynyt varsinkin nuorten kampaajien kanssa, joilla ei ole ehkä vielä ollut hirveästi kokemusta kampaajatyöstä ja jotka elävät hyvin erilaista elämänvaihetta kuin minä itse, jolloin yhteistä keskusteltavaakaan ei oikein löydy. On kiusallista yrittää aloittaa keskustelua milloin mistäkin ja saada vastaukseksi vain sana tai pari. Minäkään en sitten viitsi väen vängällä yrittää saada jotain keskustelua aikaiseksi.
Viimeisin pitkäaikaisempi kampaajani Espoossa oli tässä suhteessa ihan mahtava, sillä juttua riitti niin, että välillä melkein harmitti, kun tukka tuli valmiiksi ja oli aika lähteä kotiin. Olinkin todella harmistunut, kun kyseinen kampaaja joutui lopettamaan ja vaihtamaan muihin hommiin. Se tarkoitti tietysti myös sitä, että minun piti etsiä itselleni uusi kampaaja, mikä on yksi maailman ärsyttävimmistä puuhista. Ideaalitilanne olisi varmaan, jos joku osaisi suositella hyvää kampaajaa, mutta sekään ei välttämättä aina toimisi (mikä on hyvä yhdelle, ei ole välttämättä toiselle).
| Tämäkin tyyli on vuodelta 2017. (Kantti ei kestä laittaa näitä omia naamakuvia isoina!) |
Päädyin parin mutkan kautta nykyiselle kampaajalleni, jolla olen käynyt nyt muistaakseni neljä kertaa. Yleensä jos juttu ei luista uuden kampaajan kanssa, äänestän jaloillani ja vaihdan paikkaa, mutta tämän kampaajan kanssa ei käynytkään niin. Kampaaja on nimestään ja vieraasta aksentistaan päätellen jostakin muualta kuin Suomesta, ja kun hän ei ensimmäisellä kerralla oikein intoutunut jutustelemaan, arvelin sen johtuvan ehkä puutteellisesta suomen kielen taidosta. En tiedä vieläkään, osaako kampaaja ihan täydellistä suomea, eikä sillä ole mitään väliäkään, sillä kampaaja on valtavan ystävällinen ja mukava, eikä minulla ole yhtään (tai ainakaan kovin paljon 😅) kiusaantunut olo, vaikka olemme enimmäkseen hiljaa. Kaiken lisäksi kampaaja on todella varmaotteinen ja nopea, joten voin istua penkissä luottavaisin mielin: homma hoituu kyllä. Olen myös ajatellut, että koska kampaaja työskentelee niin nopeasti, jutustelu saattaisi häiritä hänen keskittymistään. Mutta nämä ovat pelkkiä arvailuja, ja arvailuiksi ne varmaan myös jäävät.
Siitä ihan ensimmäisestä kampaajasta luopuminen harmitti myös, sillä hän oli todella pitkän linjan ammattilainen ja taitava leikkaamaan hiuksia. Hänellä oli keskikaupungilla oma kampaamo, ja kun kampaamossa ei ollut muita kampaajia, se tarkoitti myös sitä, että kampaamossa ei ollut koskaan muita asiakkaita samaan aikaan. Olen kova häiriintymään muista ihmisistä varsinkin silloin, jos koen itseni jollain lailla epävarmaksi, ja kampaajan tuoli on varsin otollinen paikka epävarmuuden tunteille (jo siitäkin syystä, että kampaamot ovat täynnä peilejä). Oli siis melkoista luksusta saada koko kampaamo itselleen.
| All by myself. |
Tätä kuvaa (joka on ehkä vuodelta 2016 tai 2017) katsoessani huomasin, että käytin näköjään vielä tuolloin vihkisormusta. Minähän en ole käyttänyt vihkisormusta useampaan vuoteen siitä syystä, että se rupesi ahdistamaan. Kun jouduin lentämään aiemmin niin usein, sormeni turposivat aina lennoilla, ja sormusta oli mahdoton saada pois sormesta. Minusta tuntuu ihan hirveältä, jos sormus ei lähde sormesta pois (menen melkein paniikkiin), ja rupesin ottamaan sormuksen aina ennen lentoa pois. Sitten unohdin laittaa sormuksen takaisin, ja pikkuhiljaa sen käyttäminen unohtui kokonaan. Onneksi avioliitto ei ole yhdestä sormuksesta kiinni. 😆
Kävin sillä ensimmäisellä kampaajalla aika monta kertaa, mutta lopulta oli pakko myöntää, että huonoja puolia oli enemmän kuin hyviä: sovitut tapaamisajat eivät aina pitäneet, kampaaja oli aivan järkyttävän kallis, eivätkä väritkään kestäneet päässä paria viikkoa kauempaa. Joka tapauksessa olin iloinen, että olin päätynyt kyseiselle kampaajalle, sillä kampaajakammoni hävisi tai ainakin väheni hänen myötään.
| Kampaaja laittoi myös aina minulle jonkinlaisen kampauksen, ja oli kiva, kun tukka oli kerrankin laitettu. |
Olen nykyään jotenkin alistunut samaan hiusmalliin siitäkin syystä, että en ole koskaan ollut niitä ihmisiä, jotka menevät kampaajalle jonkin lehtileikkeen kanssa, että haluan tällaiset hiukset kuin Jennifer Anistonilla. En tiedä hiusjutuista yhtään mitään, ja siitä syystä toivoisin, että kampaaja osaisi tuoda omaa ammattitaitoaan esille, kertoa, millainen leikkaus ja väri minulle sopisi, ja sitten toteuttaa näkemyksensä. Kyllä kai nyt kampaajat näkevät, mikä sopii kenellekin? Minähän olen täysin tumpelo näissä asioissa, enkä osaa muutenkaan olla objektiivinen itseni suhteen, ja kaipaisin siitä syystä apua. Olen kuitenkin havainnut, että kampaajat eivät tee mielellään aloitteita leikkauksesta tai väristä, eivätkä he tuo mielipidettään mielellään julki sittenkään, vaikka sitä heiltä kysyisikin. En tiedä, onko se epävarmuutta, haluttomuutta ottaa vastuuta toisen hiuksista vai mitä. Asiakkaan pitäisi osata itse kertoa, mitä haluaa, ja minä taas haluaisin, että kampaaja osaisi ehdottaa minulle jotakin. Hänellähän sitä ammattitaitoa on; ei minulla.
| Nykyinen tasapituisempi hiusmalli. Tulipa mieleen tätä kuvaa katsellessani, että pitänee alkaa käyttää taas meikkiä. Kyllä on kertakaikkisen alastoman näköinen naama. 😱 |
Kampaajat tuntuvat myös leikkaavan mielellään asiakkaan hiukset aina samalla tavalla. Olen yrittänyt muutaman kerran ehdottaa, että muutettaisiin hiustyyliäni jotenkin, mutta lopulta homma on mennyt kuitenkin aina siihen, että hiukseni on leikattu enemmän tai vähemmän samalla tavalla kuin ennenkin. Ehkä on laitettu jotain raitoja "piristykseksi", mutta siinä se. (Nyt tulee taas yksi epäsuosittu mielipide, ja se on se, että raidat ovat minusta ihan perseestä. En vain kerta kaikkiaan ymmärrä, mitä järkeä niissä on.) Tuntuu, että jos haluaa radikaalimman muutoksen, on melkein vaihdettava kampaajaa. En tiedä, onko kyse osaamisesta, uskalluksen puutteesta vai ihan vain kommunikaatio-ongelmista. Minusta olisi hauska leikitellä hiuksilla, ja voisin suostua oikeastaan mihin vain (paitsi lyhyeen tukkaan!), jos kampaajalla olisi silmää nähdä, mikä minulle sopisi, ja jos kampaaja osaisi myydä ideansa minulle.
Myymisestä tulee mieleen, että olen huomannut senkin, että kampaajat eivät ole kovin innokkaita myymään kampaamotuotteita. Tykkään ostaa kampaajakäynnin yhteydessä aina shampoon ja hoitoaineen, ja voisin ostaa muitakin tuotteita, jos niiden käytössä opastettaisiin. 😆 Joskus olen kohdannut suorastaan hämmennystä, kun olen kysynyt kampaajalta, mitä tuotteita hän voisi suositella minulle. Oletan, että kun kampaaja on puuhastellut hiusteni kimpussa sen tunnin tai pari, hän on kyllä havainnut, millainen hiuslaatuni on ja mitä hiukseni kaipaavat, ja siitä syystä toivoisin kampaajalta suosituksia. Innokasta myyjää en ole vielä tähän päivään mennessä nähnyt. Mutta ehkä vika onkin minussa: ehkä olen vain liian vaativa ja vaikea asiakas.