Pää pyörällä

Nyt se on taas iskenyt. Nimittäin jokakeväinen polkupyöräkuume. Joka vuosi käy niin, että kun tiet alkavat olla lumesta paljaat ja aurinko lämmittää, minä alan haikailla polkupyörän perään. Pyöräily olisi ihana tapa liikkua paikasta toiseen, sillä pyörällä pääsisi pidemmälle kuin kävellen, ja matkantekokin olisi nopeampaa. Pyöräillessä kokisi myös olevansa osa luontoa, toisin kuin autoillessa. Olisi ihana tehdä kaikenlaisia tutkimusmatkoja, ottaa eväät reppuun ja pysähtyä välillä evästauolle vaikkapa rantakallioille. Oikein jo näen itseni istumassa kimaltelevan meren äärellä, kun aurinko paistaa ja lokit kirkuvat. Pyörällä kiitäessä saisi nauttia ihanasta vapauden tunteesta, ja olisihan pyöräily myös yksi liikuntamuoto lisää.

Miksi sitten en ole hankkinut pyörää, vaan olen aina vain tyytynyt haaveilemaan asiasta? Tähän on montakin syytä, eikä pienin ole suinkaan se, että kaksi edellistä pyörääni varastettiin. Ei tunnu kivalta ajatukselta elää jatkuvassa pelossa, milloin tämäkin pyörä taas vohkittaisiin. Talossamme on erittäin kehno pyörävarasto, jossa ei juurikaan ole tilaa ylimääräisille pyörille. Joutuisin luultavasti jättämään pyörän ulos, ja ulkoa pyörä varastettaisiin varmasti ennemmin tai myöhemmin.

Masentava pyörävarasto.

Minua myös hieman epäilyttää, että pyöräilyinnostukseni saattaisi lopahtaa alkuunsa, ja pyörä jäisi käyttämättä. Muistelen, että pyöräily ei ole koskaan ollut - silloinkaan, kun minulla oikeasti oli pyörä! - mikään lempiharrastukseni, enkä osaa sanoa, onko asiassa tapahtunut vuosien saatossa muutosta. Viimeisin, eikä vähäisin, syy kariutuneisiin pyöräunelmiini on nykyinen polkupyörätarjonta. Minun ei tarvitse kuin mennä jonkin pyöräliikkeen sivuille tai selata urheilukaupan mainoslehtisen pyörätarjontaa, kun jo tuskastun: milloin pyöräilystä tuli tällaista tiedettä?

Tavallista polkupyörää ei tunnu enää olevan olemassakaan; on vain hybridipyöriä, citypyöriä, maastopyöriä, cyclocross- ja maantiepyöriä. Jo itselleni sopivan pyörätyypin valinta tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. Pyörämerkkejäkin on valtava määrä, ja joka merkillä tuntuu olevan kiihkeät kannattajansa.

Pyöräkuume on tänä vuonna kuitenkin sen verran kova, että innostuin hieman googlettelemaan eri pyörätyyppejä ja etsimään neuvoja polkupyörän hankintaan. En tiedä, oliko siitä tosin mitään hyötyä, sillä ohjeet saivat pääni entistä enemmän sekaisin. Pyörän ostossa näyttää olevan niin monta asiaa, jotka pitäisi ottaa huomioon, kuten esimerkiksi:

Rungon koko

"Väärän kokoinen runko saa tekemisen maistumaan puulta eikä voima välity parhaalla mahdollisella tavalla, jos runko on täysin väärän kokoinen. Rungon mitoitukseen on olemassa monta kaavaa. Netti on valitettavasti pullollaan erilaisia laskureita ja kaavoja, miten pyörän oikea koko määritellään. Kokenut harrastaja osaa kasata pyörän paperillakin, verraten geometriaa vanhoihin pyöriin käyttäen omaa kokemustaan." (Lähde.)

Kiitos. Tämä selvensikin paljon.

Jarrut

Ensin pitäisi tietää, haluaako jalkajarruja ensinkään, vai riittävätkö pelkät käsijarrut.

"Jalkajarrullisella pyörällä ei hätäjarrutukseen pysty. Hurja väite, joka vaatinee muutaman perustelun. Jalkajarrulla on kaksi tehokasta jarrutusasentoa (=polkimet vaakasuorassa). Takapyörä vastaa vain kolmannesta jarrutustehosta (verrattuna etu-+ takapyörä). Etukäsijarrun käyttö jalkajarrun kanssa on vaikeaa ja paniikkitilanteessa lähes mahdotonta." (Lähde.)

Kuulostaa lupaavalta.

Sitten pitäisi vielä tietää, haluaako rumpu-, rulla-, vanne- vai levyjarrut. Huoh.

Varusteet

"Mieti mitä varusteita tarvitset. Enemmän pyöräilevä saattaa tarvita esimerkiksi lukkopolkimia, ketjusuojaa tai pyörälaukkuja. Pyöräilyhousut, hanskat sekä ajolasit lisäävät käyttömukavuutta." (Lähde.)

Miten olisi ihan vain se polkupyörä näin alkuun?

Vaihteet

Olen ajanut vanhempieni luona äidin kolmivaihteisella pyörällä, ja olen pärjännyt mielestäni ihan hyvin, vaikka maasto onkin aika mäkistä. Miksi nykyajan pyörissä näyttää olevan järjestään 27 tai 30 vaihdetta? Mitä ihmettä ihminen tekee niin monella vaihteella?

Koeajo

Polkupyörä pitäisi ilmeisesti ensin koeajaa ennen ostamista, mikä kuulostaakin hyvin järkeenkäyvältä. Jotenkin tuommoisen koeajon toteuttaminen käytännössä kuitenkin epäilyttää. Annetaanko kaupasta pyöriä muka noin vain ulos koeajettavaksi?

Sopiva paikka evästauolle.

Monella sivulla kehotettiin ensin kartoittamaan, millaiseen tarkoitukseen hakee pyörää, siis millaisessa maastossa tavallisesti pyöräilee, miten pitkiä lenkkejä tekee, kuinka usein pyöräilee, kuinka kovaa pyöräilee, millaisen ajoasennon haluaa jne. Tämä onkin ainoa asia, joka on minulle täysin selvä: Haluan mahdollisimman kevyen ja rullaavan pyörän, jonka ajoasento saisi olla suhteellisen kumara. Tulen ajamaan yksinomaan asfaltilla ja luultavasti myös kohtuullisen vauhdikkaasti, luultavasti korkeintaan 30-40 kilometrin lenkkejä pari kertaa viikossa. En ehdottomasti halua paksuja renkaita (en tosin mitään euron kolikon paksuisiakaan) enkä mitään toripyörää, jonka satulassa törötetään kuin kirkossa.

Eri pyörämalleista lueskeltuani päädyin sellaiseen hataraan lopputulokseen, että minulle saattaisi sopia maantiepyörä tai jonkinlainen hybdiripyörä. Maantiepyöristä tuli tosin sellainen mielikuva, että ne on tarkoitettu tosipyöräilijöille, siis sellaisille, jotka treenaavat ihan tosissaan. Maantiepyörä olisi minulle ehkä liian "edistynyt", onhan minun tarkoitus pyöräillä lähinnä peruskuntoilu- ja hupimielessä. Sitäkin rupesin miettimään, että pääsisiköhän maantiepyörällä edes niille rantakallioille? Mitä jos kuitenkin haluaisin ajaa muuallakin kuin asfaltilla, esimerkiksi Espoon ihanalla rantaraitilla?  

Voisin tietysti hankkia kokeeksi käytetyn pyörän, mutta käytetyn pyörän ostaminen tuntuu aivan liian monimutkaiselta ja jännittävältä tapahtumalta. Käytetty pyörähän saattaisi olla vaikka varastettu! Kun en muutenkaan tiedä pyöristä mitään, on parempi ostaa uusi, ettei kukaan vain viilaa minua linssiin. (Sivuhuomautuksena sanottakoon, että entinen hulttiopoikaystäväni varasti kerran pyörän, jolla hän sitten tyytyväisenä ajeli. Sitä ennen hän kuitenkin maalasi pyörän mustaksi, ettei pyörää vain tunnistettaisi. Minä en pystynyt edes koskemaan pyörään, kun omatuntoni kolkutti niin paljon - saati sitten ajamaan pyörällä! Naamastani olisi varmasti paistanut kilometrin päähän, että tässä sitä ajellaan varastetulla pyörällä.)

Yhden pysähdyksen taktiikka.

Ei kai tässä auta muu kuin mennä johonkin pyöräliikkeeseen, esittää toiveeni myyjälle ja luottaa siihen, että asiantuntija osaa auttaa minua. Epäluulo ei kuitenkaan jätä rauhaan: kun myyjä tajuaa, että olen ihan pihalla pyörien kanssa, hän yrittää taatusti myydä minulle jonkin ylikalliin härpäkkeen, vaikka saisin ehkä halvemmallakin tarpeisiini riittävän pyörän. Käyköhän tässä kuitenkin taas niin, että polkupyörä jää hankkimatta, ja haaveilu jatkuu jälleen ensi keväänä?


Tykkäätkö sinä pyöräillä? Millainen pyörä sinulla on?

Stressinpaljastin

Stressi on varmasti enemmän tai vähemmän tuttua meille kaikille. Suuri osa stressistämme saattaa kuitenkin olla tiedostamatonta, jota voi olla vaikea havaita. Tiedostamattoman stressin syytkin olla usein vähemmän ilmeiset kuin esimerkiksi työuupumuksen, ja pahan olon taustalta voi löytyä vaikkapa tukahdutettuja tunteita. Liiallista stressiä olisi kuitenkin tärkeä välttää, sillä stressi voi aiheuttaa monenlaisia sairauksia, tai ainakin olla osasyy niiden kehittymiseen. Mutta kuinka välttää stressiä, jos ei edes tajua stressaavansa, saati sitten tiedä stressin aiheuttajaa? Eikö olisi kätevää, jos olisi olemassa stressinpaljastin? Olisihan se valtavan näppärää, jos olisi laite, joka paljastaisi, millaisissa tilanteissa stressaannumme. Niin osaisimme ottaa rauhallisemmin ja eläisimme elämämme onnellisina loppuun asti.

Itse asiassa sellainen laite onkin jo olemassa, tai näin ainakin kuulin väitettävän. Spire on mindfulness- ja aktiivisuustunnistin (mindfulness and activity tracker), jonka toiminta perustuu hengitystaajuuden ja -rytmin analysointiin. Hengitys nimittäin paljastaa mielentilamme: Kun hengitämme hitaasti ja tasaisesti, olemme rauhallisia, ja kun hengitämme nopeasti ja tasaisesti, olemme keskittyneitä. Stressaantuneina tai jännittyneinä hengityksemme on sen sijaan nopeaa ja epätasaista. Spire pystyy havaitsemaan rintakehän laajenemisen ja palautumisen ja määrittelemään rintakehän liikkeen perusteella hengitystaajuuden ja -rytmin. Hengitys puolestaan paljastaa mielentilamme: hengitysrytmi on siis yhtä kuin mielemme rytmi.

Miksi ihmisen pitäisi sitten tietää, miten hän hengittää? Siksi, että samalla kun hengitys voi paljastaa stressin, hengitys on myös keino kontrolloida stressiä. Hengitys on asia, johon pystymme itse vaikuttamaan. Hengittämällä syvään pystymme rauhoittamaan itsemme, ja kun stressi vähenee, ajatuksemme toimivat kirkkaammin, ja meistä tulee tuottoisempia ja luovempia.

Kuulostaa aikamoiselta, vai mitä? Minusta Spire kuulosti ihan huuhaalta, mutta niin utelias olin, että piti tilata laite itselleni. Halusin testata, toimisiko Spire ja voisiko siitä olla jotain hyötyäkin.

Selvennykseksi sanottakoon vielä, että Spire-kokeilu on tehty täysin omaehtoisesti ja omakustanteisesti. Kukaan ei siis ole lähestynyt minua asian tiimoilta, ja laitteenkin olen maksanut itse. En tiedä, saako Spirea suomenkielisenä tai ylipäänsä Suomen markkinoilta vielä ollenkaan, mutta itse en ainakaan löytänyt Spiresta minkäänlaista suomenkielistä tietoa. Kertokaahan, jos tiedätte asiasta jotakin.

Spire ja kaunis korkista tehty langaton laturi.

Spire on melko tarkalleen tulitikkuaskin kokoinen.

Spire kiinnitetään joko rintaliiveihin (kuppien väliin keskelle) tai housunkaulukseen ensimmäisen vyölenkin tienoille. Itse olen käyttänyt Spirea vain rintaliiveissä, joten en osaa sanoa, miten hyvin laite housunkaulukseen asetettuna toimisi, mutta rintaliiveissä se ainakin tuntuu toimivan moitteettomasti. Vaikka laite näyttää kylmän metalliselta, se ei sitä ole, vaan sitä on oikeastaan aika miellyttävä käyttää. Olen kokeillut laitetta nyt kymmenisen päivää, joten pystyn tekemään jo jonkinlaisen yhteenvedon.

Spire toimii Bluetooth-yhteydellä kännykkään, ja kännykästä voi tarkkailla hengityksensä aaltoilua ja hengitystiheyttä reaaliajassa.

Tuntuu jotenkin rauhoittavalta katsella, kuinka oma hengitys piirtää aaltomaista viivaa. Kuka mistäkin hupinsa saa! 😀

Spire tunnistaa hengityksestä kolme eri mielentilaa: rauhallisen (calm), keskittyneen (focus) sekä stressaantuneen/jännittyneen/hermostuneen (tense). Mielentilojen lisäksi Spire tunnistaa aktiivisuuden sekä paikallaan olon. Spiren mittayksikkö on jakso (streak), joka alkaa, kun samaa mielentilaa tai aktiivisuuden tasoa on jatkunut vähintään kaksi minuuttia.

Spireen voi asettaa erilaisia hälytyksiä omien toivomustensa mukaisesti. Jos siis haluaa tietää vaikkapa sen, kun stressitilaa on jatkunut kaksi minuuttia, Spiren voi laittaa hälyttämään kahden minuutin stressijakson jälkeen. Hälytykset voi asettaa sekä kännykkään että Spireen tai vain jompaankumpaan. Hälytykset voi jättää kokonaan poiskin, jos vain haluaa tutkiskella tuloksia jälkeenpäin.

Itse asetin Spiren ilmoittamaan, jos olen ollut stressaantuneena kaksi minuuttia tai vetämättä henkeä syvään tunnin. Kaksi minuuttia on minusta sopiva aika stressihälytykselle, sillä silloin saa itsensä "rysän päältä" kiinni. Pystyy heti tuoreeltaan miettimään, mitä teki tai ajatteli kyseisellä hetkellä, ja stressin aiheuttaja paljastuu.

Hälytykset voi yhdistää myös karttapaikannukseen ja kalenteriin, jotta näkee, missä oli tai mitä teki kyseisen hälytyksen aikana.

Tule Ikeaan, meillä stressataan. 😀

Kun laite aivan ensimmäisen kerran värähteli stressin merkiksi, suorastaan pelästyin. Olin istunut sohvalla kaikessa rauhassa läppärini kanssa ja unohtanut koko laitteen. Pomppasin säikähtäneenä ylös ja ihmettelin, miksi laite hälytti. Enhän minä ollut mitään tehnyt! Sitten tajusin, että olin ajatellut yhtä menneisyydessä tapahtunutta juttua, joka on jäänyt kaivelemaan minua. Spire havaitsi mielipahani ja hengitykseni muuttumisen ja ilmoitti siitä nyt minulle. Uskomatonta.

On ollut äärimmäisen mielenkiintoista - joskus jopa huvittavaakin - havaita, millaiset asiat saavat minut stressaantumaan. Kun kävin siivotessani läpi vanhoja lapsuusajan valokuvia, Spire värisi ahkeraan, mikä pani miettimään. Kun olin kaupan sovituskopissa sovittamassa vaatteita, myyjä kävi jatkuvasti kiekumassa sovituskopin ulkopuolella, että jos haluaisin muita kokoja, minun pitäisi vain pyytää häneltä. Hermohan siinä meinasi mennä, kun en saanut rauhassa keskittyä sovittamiseen, ja Spirekin huomasi tämän. Spire hälytti myös, kun istuin ravintolassa ja yritin valita ruoka-annostani, tai kun puhuin puhelimessa univaikeuksistani. Jos luin netistä jotakin mieltäni kuohuttavaa, Spire huomasi senkin. Tuntui melkein, että Spire osasi lukea ajatukseni. Erityisen huvittavaa oli, kun lueskelin netistä silmäpusseista ja siitä, miten silmäpusseista pääsisi mahdollisimman nopeasti eroon. Eiköhän Spire ruvennut värisemään sen merkiksi, että olen stressaantunut. Stressin aihe tämäkin!

Vastaavasti olen ollut keskittynyt esimerkiksi lukiessani, syödessäni, autolla ajaessani, kirjoittaessani, televisiota katsoessani, valokuvatessani - ja anopin kanssa puhelimessa puhuessani!

Todistettua tietoa joogan rauhoittavasta vaikutuksesta!

Spiressa on myös kuunneltavia ekstroja (boosts), jotka pitävät sisällään muun muassa apukeinoja rauhoittumiseen, työntekoon ja keskittymiseen sekä opastettuja meditaatioita.

Itse en ole noista ainakaan vielä sen suuremmin innostunut, vaikka jotkin niistä ovatkin ihan ok.

Hengitys kuuden minuutin stressinvähennysekstran jälkeen.

Yksi ekstra (Get Revitalized) oli suorastaan omituinen. Sen loppuhuipennus oli: "Now, get off that couch and go make some shit happen."

Okei.

Mielenkiintoinen lisäelementti Spiressa ovat sähköpostit, joita tulee Spirelta ensimmäisen käyttöviikon ajan.

En ole tällaiseen "henkilökohtaiseen" opastukseen minkään muun laitteen yhteydessä ennen törmännyt, ja käytäntö on tuntunut todella mukavalta. Tulee sellainen olo, että laitteen käyttäjistä oikeasti välitetään.

Aktiivisuusmittarina Spire on surkea. Spire laskee toki askeleet (mitään muuta se ei sitten aktiivisuudesta kerrokaan), mutta tulosten oikeellisuus arveluttaa. Käytin kolmena päivänä Spirea ja Polarin urheilukelloa samanaikaisesti, jotta voisin vertailla niiden askelmääriä toisiinsa. Spiren laskema askelmäärä jäi jokaisena päivänä paljon alle Polarin askelmäärän, ja jonakin päivänä ero oli niinkin huima kuin reilut 3000 askelta. En tosin tiedä, kumpaan laitteeseen enemmän uskoa, kun nuo ranteessa pidettävät mittarithan laskevat jokaisen kädenheilautuksen askeleeksi.

Suurin ongelma Spiressa on minusta se, että Spire joskus ikään kuin jumittuu aktiivisuusnäyttöön aktiivisuusjakson jälkeen, ja saattaa kestää kymmenenkin minuuttia, ennen kuin Spire palautuu normaaliin hengitystiheysnäyttöön.

Spire siis näyttää tätä, vaikka olisin istunut jo kymmenen minuuttia.

Askeleet ja kaloritkaan eivät tuossa näytössä näy, vaan nuo lukemat näyttävät aina nollaa. Olen antanut kummastakin asiasta palautetta Spirelle, ja toivon, että niihin tulee tulevaisuudessa parannus. Ainakin Spirella tunnutaan suhtautuvan palautteeseen erittäin myönteisesti, ja tuotetta kehitetään jatkuvasti käyttäjien toiveiden mukaiseksi.

Toinen asia, jota hieman ihmettelen, on se, että Spire ei aina tunnista stressiäni, vaikka itse aivan selvästi tunnen stressaavani tai jännittäväni. Yksi mahdollinen selitys on se, että jännitys ei näy hengityksessäni, vaikka se kehossani muuten tuntuisikin. Joskus taas Spire on ilmoittanut minun olleen stressaantuneen, vaikka en todellakaan ole sitä ollut. Näitä sattuu kuitenkin aika harvoin, ja yleisesti ottaen Spire on hämmästyttävän tarkka. Laite on ollut todella myönteinen yllätys.

Spiresta voi lukemani mukaan olla hyötyä varsinkin sellaisille, joilla on ADHD tai jotka kärsivät paniikkikohtauksista tai ahdistuksesta, mutta Spire on erinomainen apuväline myös kaikille muille, jotka haluavat tulla tietoisemmaksi omasta stressistään ja stressin syistä. Itse olen ollut Spireen erittäin tyytyväinen, eikä sadan euron hinta ollut minusta lainkaan paha, kun ottaa huomioon, millaisen hyödyn Spiresta voi saada. Ei tarvitse edes joogata tai meditoida, kun pelkästään hengittämälläkin voi saavuttaa tasapainoisemman mielen!

Jos Spire kiinnostaa, suosittelen katsomaan Spiren perustajan, Neema Moravejin erinomaisen 12 minuutin mittaisen esittelyn aiheesta:
What your breath is telling you

Tämä video puolestaan herätti minun kiinnostukseni Spirea kohtaan:
Kassandra Reinhardtin arvostelu Spiresta:
Mindfulness & Activity Trainer - Spire Review

Rauhallista sunnuntaita!

Edit. kello 18.00. Tein äsken uuden päivityksen Spireen. Nyt nuo molemmat ongelmat, joista kerroin antaneeni Spirelle palautetta, oli korjattu! Aivan käsittämättömän tehokasta toimintaa!

Tyhjän jauhantaa

Ei ollut tarkoitus höpistä yhdestä pesukoneesta näin paljon, mutta kun minulta pyydettiin kuvaa koneesta, niin höpinä jatkukoon.

Kone toimitettiin ajallaan, ja asennus sujui nopeasti ja moitteettomasti (totta kai, kun Suomessa ollaan). Vaikka olisin osannut asentaa koneen itsekin, täytyy tunnustaa, että oli aika ihanaa, kun ei tarvinnut tuskailla letkujen ja kiinnitysten kanssa. Viime kerta on nimittäin vielä tuoreessa muistissa. Ukkelista ei ole hirveästi apua tämmöisissä jutuissa, vaikka hän insinööri onkin, koska kotihommissa vaaditaan kotitalousinsinöörin tutkintoa, ja sitähän ukkelilla ei ole.

Kotitalousinsinööri ratkaisee: jos yksi putkiklemmari ei pidä, niin pannaan kaksi. Niidenkin on hyvä olla erilaiset.

Pesukone ei taida loppujen olla sen kauniimpi kuin pesukoneet yleensäkään, mutta minun silmääni tämä miellyttää.

Pöntöllä istuminenkin muuttui kertaheitolla mielenkiintoisemmaksi, kun voi seurata livelähetystä suoraan pesukoneen uumenista: siellä ne sukat ja pikkuhousut pyörivät!

Kyllä on elämä jännittävää.

Uusi kone on joka tapauksessa ainakin paljon kivemman näköinen kuin vanha.

Tylsä. Mutta kesti kuitenkin 20 vuotta!

Kun ukkeli kysyi, millainen pesukone on (hän ei ollut vielä nähnyt konetta), minä vastasin, että hiljainen, tehokas, vakaa, kaunis ja älykäs - aivan kuten vaimosikin. Johon ukkeli totesi, että hän kyllä karsisi tuosta listasta pari ominaisuutta pois.

Sen mitä olen kerennyt konetta kokeilemaan, olen ollut oikein tyytyväinen. Kone on todellakin hiljainen, ja ilmeisen fiksukin se on, kun se osaa tunnistaa pyykin määrän ja veden lämpötilan ja laskea niiden pohjalta tarvittavan vesimäärän ja pesuajan. Huh huh. Lisäksi koneessa on pari pesukoneelle hyvinkin tärkeää ominaisuutta: siinä vilkkuvat pesun aikana monenlaiset valot (vilkkuvia valojahan on aina kiva katsella), ja kone myös luikauttaa pesun päätyttyä pienen laulun: nyt sopisi tulla kaivamaan pyykit ulos.

Jee! Vilkkuvia valoja!

Seuraavan koneen (jota ei toivottavasti tarvitse hankkia kovin pian!) toivoisin olevan sellainen, että loppumusiikiksi saisi ladata haluamiaan kappaleita. Kyllä olisi hienoa, jos pesun päätyttyä ilmoille rävähtäisi esimerkiksi Safri Duon Adagio. (Meinaan muuten tilata tuon biisin hautajaisiini. Pitääkin muistaa kertoa asiasta ajoissa muille. En kyllä meinannut ihan vielä kuolla.)

Taisi tulla tehtyä vahingossa ihan hyvä ostos?

Koska elämä ei kuitenkaan ole pelkkää auvoista pyykinpesua, ostin itselleni myöhästyneeksi joululahjaksi Eniten vituttaa kaikki -kalenterin.

Olen aiemmin ostanut kalenteria vain lahjaksi, mutta tänä vuonna oli pakko saada tämä itsellenikin. Kun sen vielä osti tarpeeksi myöhään, sai lukea kerralla monen päivän tekstit. Hieman harmistuneena olen ollut havaitsevani, että kalenterin taso on hieman laskenut menneistä vuosista (jos tämmöisen kalenterin taso nyt ylipäänsä voi laskea), mutta kyllä tammikuussakin on tullut jo pari ihan hauskaa oivallusta vastaan. (Siveellisten ihmisten kannattaa lopettaa lukeminen tähän. Mitään järkevää ei ole edelleenkään tulossa.)

Hyvää päivän jatkoa.

Kilpparit kilpasilla

Marraskuu alkaa olla lopuillaan, mutta talvesta ei ole vielä tietoakaan. Minua se ei kyllä haittaa lainkaan, vaikka voisihan talvisuus tuoda vähän vaihtelua.

Vietin muuten tässä taannoin yhtä vuosipäivää:  minulle tuli kolme vuotta täyteen siitä, kun minulla oli viimeksi flunssa. Olen siis saanut olla ilman flunssaa jo kolme vuotta (yskää minulla oli tosin vähän jossakin vaiheessa)! En oikein ymmärrä, miten tämä on mahdollista, koska en ole mitenkään erityisesti tavoitellut flunssattomuutta. Ehkä tämä lohduttaakin kaikkia niitä, jotka ajattelevat, että flunssattomuus voidaan saavuttaa vain terveellisiä elintapoja noudattamalla ja vitamiineja syömällä. En ole nimittäin syönyt ensimmäistäkään vitamiinia, enkä ole ollut muutenkaan mikään terveellisyyden perikuva, vaan olen elänyt välillä kuin sika pellossa. En mitenkään väheksy terveellisiä elintapoja, mutta flunssattomuus voidaan saavuttaa näköjään näinkin.

Viime viikolla minulla oli erikoinen kohtaaminen parin eläinkunnan edustajan kanssa. Havahduin yhtenä iltana kummalliseen surahteluun, joka tuli selkäni takaa keittiöstä. Kun menin tutkimaan asiaa, löysin keittiöstä ampiaisen, joka pöristeli pöydällä vähän kohmeisen oloisena. Myöhemmin illalla löysin keittiöstä vielä toisenkin ampiaisen. Miten ihmeessä kerrostalossa voi olla marraskuussa ampiaisia?! Yritin keksiä, mistä ampiaiset olisivat voineet tulla sisälle, ja etsin keittiöstä jopa ampiaispesää, mutta en (onneksi) löytänyt mitään. Lukemani mukaan ampiaisia saattaa tulla sisälle joskus keskellä talvellakin puuvajasta tuotujen klapien mukana, kun klapien mukana sisään kulkeutuneet ampiaiset virkoavat hereille sisätilan lämmössä. Meillä tämä selitys ei kyllä päde, sillä eihän meillä mitään klapeja käsitellä. Hyvä jos tulitikkuja. En siis ymmärrä, mistä ampiaiset olisivat voineet tulla, kun ulkonakin oli niin kylmä, etteivät ne selviäisi ulkona hengissä, enkä ollut edes pitänyt ovia tai ikkunoita auki. Todella kummallista.

Eläinkunnan edustajista tuli mieleen, että minullahan on postaamatta jääneitä Sea Lifen kuvia. Kävimme Sea Lifessa parisen viikkoa sitten, ja onneksi olin ehtinyt siirtää kuvat koneelle. Ei kuvissa kyllä mitään kovin ihmeellistä ole, sillä suurin osa kuvista on epätarkkoja tai muuten vain epäonnistuneita. Kilpikonnia oli kuitenkin ihan hauska ja helppo kuvata, sillä ne pysyivät aika hyvin paikallaan ja valaistuskin oli riittävän hyvä.

Aluksi oli hauska katsella pikkuista kilpikonnaa, joka lekotteli tyytyväisenä ilmeisesti äitinsä kilven päällä. Myöhemmin jouduimme kuitenkin todistamaan harmillista perhetapahtumaa.

Mamman kyydissä.

Parivaljakon vieressä makaillut toinen iso konna, ehkä isäkonna, tuli nimittäin kateelliseksi pikkukonnalle ja päätti ajaa pikkukonnan törkeästi pois ja vallata paikan itselleen.

Hus matkaan siitä!

Auttakaa mua, kaverit! Iskä vei mun paikan!

Mitä veikkaisitte, mikä tässä seuraavassa kuvassa voisi olla?

Kuvassa on hain muna, jota sanotaan myös merenneidon kukkaroksi. Emo pudottaa munat pareittain veteen, ja ne kiinnittyvät kuvassa näkyvien kiinnittimien avulla meren pohjaan. Noin yhdeksän kuukauden päästä munista kuoriutuu sitten pieniä hain poikasia.

Eikö olekin suloinen veijari?

Tämä on nyt ensimmäinen postaus, jonka kirjoitan uudella läppärillä. Viime päivät olen yrittänyt harjoitella Macin käyttöä, ja on pakko tunnustaa, että Windowsista Maciin siirtyminen on ollut aika työlästä. Macin koneessa kaikki tuntuu olevan toisin: ikkunoita ei suljetakaan oikeasta yläkulmasta vaan vasemmasta; delete-toiminto ei olekaan delete vaan move to trash; kansiot eivät olekaan hierarkkisesti C-levyn alla vaan Finder-nimisen napin takana, hiiri toimii ihan eri periaatteella, kuten myös ylälaidassa oleva komentorivistö vai miksi sitä nyt sanotaan. Käyttöliittymäkin vaikuttaa paljon Windowsia alkeellisemmalta, ja monien ohjelmien, kuten Photoscapen, Mac-versio on paljon Windows-versiota riisutumpi. Huokaus.

Aluksi olinkin sillä kannalla, että haluan ehdottomasti "tavallisen" läppärin, jossa on Windows ja jossa kaikki toimii totutulla tavalla, mutta loppujen lopuksi vaaka kallistui kuitenkin Macin puoleen. Ensinnäkin olin kyllästynyt siihen, että koneen tuuletin huusi jatkuvasti ja kone kuumeni todella paljon (tällaisia ongelmia ei Macin kanssa pitäisi olla). Toiseksi koneen omat järjestelmät ja toiminnot vievät Macissa paljon Windowsia vähemmän muistia, joten muistitilan kanssa ei tarvitse jatkuvasti taistella. Kone käynnistyy myös todella nopeasti, ja akku kestää ihan uskomattoman pitkään (täydessä latauksessa yli 11 tuntia). Mac ei ole myöskään yhtä altis viruksille kuin Windows, ja järjestelmä on muutenkin Windowsia vakaampi. Ilmeisesti myös synkronointi muiden laitteiden - kameran, kännykän jne. - kanssa on helpompaa - mutta tätä en ole kuitenkaan päässyt vielä kokeilemaan, kun niitä muita laitteita ei tällä hetkellä ole.

Kaikista näistä eduista huolimatta en siltikään ole vielä varma, olenko ihan tyytyväinen päätökseeni valita Mac. Minulla on teknisissä laitteissa jonkinlainen muutosvastustus: kun olen tottunut yhteen tapaan käyttää jotakin laitetta, tuntuu kauhean vaikealta sopeutua uuteen laitteeseen. Varsinkin kun erot ovat niin suuret kuin Windowsissa ja Macissa - tuntuu, että joutuu järjestämään koko ajattelutapansa uudelleen. Toivon kuitenkin, että ratkaisu osoittautuu ajan myötä oikeaksi, sillä vanhaan läppäriin ei ole enää paluuta. Sen akku on niin surkea, että konetta ei voi käyttää ilman virtajohtoa enää lainkaan, eikä akku virtajohdostakaan huolimatta enää lataudu. On tässä uudessa koneessa ainakin se etu, että tämän kanssa pystyy ihan oikeasti liikkumaan ja pitämään konetta - nimensä mukaisesti - vaikka sylissä, kun kone on niin kevytkin. Mietin jo, miten mukavaa matkustaminenkin voisi tämmöisen koneen kanssa olla, kun voisi katsella esimerkiksi elokuvia ihan omalta koneelta.

Hyvästi jää...

En ole koskaan hinkunut viimeistä huutoa olevien puhelimien tai muiden teknisten vimpaimien perään. Mitä sitä suotta vaihtamaan vanhaa uuteen, kun kerran vanha laitekin vielä pelaa! Joskus tulee kuitenkin tulee vääjäämättä se aika, että tekninen laite tulee tiensä päähän, ja sen tilalle pitää hankkia uusi. Nyt on tullut aika sanoa hyvästit vanhalle kännykälleni, joka on palvellut minua hyvin ja pitkään, muistaakseni ainakin kuusi tai seitsemän vuotta. Kuulunkin kai niihin suomalaisiin, jotka vaihtavat kännykkänsä aivan liian harvoin ja joiden takia Nokiakin on lähtenyt luisumaan alamäkeen.

Ikä painaa kännykkääni selvästi. Puhelimen joka kulma on hieman lommoilla, koska kännykkä on pudonnut niin monta kertaa lattialle, kadulle ja milloin minnekin. Näyttöruutukin on kaikkien naarmujen ja tahrojen takia lähes lukukelvoton, ja pölykin on jotenkin löytänyt tiensä näytön sisään. Puhelin toimii kuitenkin edelleen loistavasti, vaikka suurin osa puhelimen toiminnoista saakin olla nykyään lähes jouten. Silloin kun puhelin oli uusi, olin laitteesta kovinkin innostunut: latailin puhelimeen uusia soittoääniä, napsin kameralla hämäräperäisiä kuvia ja pelasin ikävystyksissäni rallipeliä tai kummallistakin kummallisempaa agenttipeliä. Viime vuosina en ole kuitenkaan enää jaksanut vaivautua, ja samat soittoäänet ovat olleet puhelimessa jo iät ja ajat: Katri Helenan Puhelinlangat laulaa, Haddawayn ysäriklassikko What Is Love ja Röyksoppin Eple.

Puhelimeni on nähnyt maailmaa ja elämää. Sen sisällä on ollut mitä kummallisempia sim-kortteja, joista yhden - malesialaisen - mukana taisi tulla jonkinlainen virus, koska sen sisäänlaiton jälkeen kaikkien kansioiden sisältö levisi auki pitkin menua. Puhelin on vastaanottanut ja lähettänyt viestejä, joissa on näkynyt elämän koko kirjo syntymästä kuolemaan. Ainutkertaisimpia viestejä en ole raaskinut poistaa, vaan ne ovat olleet huolellisesti talletettuina puhelimeen vuosien ajan: "Tiesitkö että Suomi voitti juuri euroviisut?!"; "Yli 4-kiloinen tyttö syntynyt 8 maissa." Puhelimeeni ovat puhuneet minun itseni lisäksi monet muut, jopa eläinkunnan edustajat. Kerrankin soitin Kiteen eläinpuistosta sika-aitauksen edestä miehelleni, jotta mieskin saisi kuulla hieman sikojen röhkimistä. Sika-äänet kuulostivat minusta niin hassuilta, että miehenkin piti ehdottomasti päästä kuulemaan niitä. Mies ei tainnut hirveästi innostua.

Puhelin on ollut korvallani autolla ajaessanikin, vaikka kuuliaat kansalaiset käyttävät tietysti handsfreetä. Yksi ja ainoa handsfree, joka minulla on ollut, osoittautui nimittäin sellaiseksi liikenteen vaarantajaksi, että katsoin handsbusyn turvallisemmaksi vaihtoehdoksi. Viimeiseksi jääneen handsfree -puhelun aikana laitteen piuha irtosi puhelimesta, ja puhelin singahti jonnekin auton etuistuimen alle. Linja jäi auki ja joku - en muista enää, kuka - jäi langoille huutelemaan. Yritin ajaessani kalastella puhelinta lattialta ja pitää samalla pääni sen verran ratin yläpuolella, että näkisin hieman tietäkin. Toisaalta handsfreen määritelmä tuntuu nykyään olevan sen verran laaja, että ehkä minäkin voisin kehitellä jonkinlaisen spede-version handsfreestä. Totesihan liikenneguru Esko Riiheläkin taannoin, että mikään ei estä käyttämästä esimerkiksi hikinauhaa handsfree -laitteena.

Puhelin on aiheuttanut myös hupaisia tilanteita. Tekstiviestiäänenäni on ollut jo vuosien ajan kukon kiekaisu, ja kerran satuin olemaan kirjastossa, kun sain tekstarin. Vieressäni seissyt, kirjoja rauhassa tutkaillut, nainen alkoi äänen kuultuaan pälyillä epäuskoisena ympärilleen: mistä se tuli? Lopulta paljastin naiselle, että kiekaisu oli tullut puhelimestani, ja koko homma suli nauruksi.

Koska olen joskus hieman lahopää, puhelin on toiminut myös näppäränä muistikirjana. Pankkikorttien tunnusluvut ovat olleet talletettuina puhelinluetteloon, tietenkin asianmukaisten nimien taakse naamioituina: Vähänen ja Niukkanen. Puhelin on myös toiminut tehokkaana taskulamppuna Intiassa, jossa sähkökatkoksia tulee usein ja ilman ennakkovaroituksia. Kännykän valovoimaisen näytön avulla on ollut hyvä suunnistaa huoneesta toiseen... mutta ensin pitäisi kuitenkin löytää se puhelin.

Nyt odottelen sitä, että vanha numeroni aktivoidaan uuteen puhelimeen. Kyseisen tapahtuman laskettu aika on 7.7, ja sen jälkeen vanhasta rakkaasta puhelimestani tulee elektroniikkaromua, jonka voin käydä nakkaamassa esimerkiksi YTV:n Sortti-Asemalle.

Toivottavasti minulle ja uudelle puhelimelleni tulee vähintään yhtä pitkä ja värikäs yhteinen historia kuin vanhan puhelimen kanssakin. :-)