Unelmaduuni?

Intiassa näkee paljon ikäloppuja ja/tai hirveässä kunnossa olevia ajoneuvoja, mutta jos pitäisi nimetä kaikkein järkyttävimmässä kunnossa olevat ajoneuvot, palkinto menisi ehdottomasti roska-autoille. Ne ovat joka kulmasta rutussa, lavan reunat repsottavat ylitäysien kuormien alla ja ohjaamon ovet pysyvät tuskin kiinni. Muutama päivä sitten näin niin kauhean näköisen roska-auton, että minua pelotti ajaa sen takana (ylämäessä vielä mentiin). Auto nimittäin näytti siltä, että kuorma saattaa levitä tielle hetkenä minä hyvänsä. Lavan sivulaidassa oli iso halkeama, josta roskat tursusivat ulos, ja ohjaamon ovi oli sidottu narulla kiinni, kun ei se enää muuten pysynyt!

Jokin aika sitten satuin kävelemään yhden roska-autoaseman ohitse, ja jos en olisi omin silmin nähnyt autojen lähtevän ja tulevan sieltä ja jos en näkisi näitä samaisia hirvityksiä liikenteessä päivittäin, olisin varmasti luullut tämän olevan roska-autojen hautausmaa.

Avoauto - ei ovea.

Tässä on sentään ovet tallella, mutta ajovalojen tilalla on tyhjät aukot ja ohjaamon seinät ovat täynnä seiniin syljeksittyjä paan-tahroja.

Ihanat autot asemalla.

Sääliksi käy niitä kuskeja, jotka joutuvat näissä hirvityksissä päivänsä viettämään!

Paperinkeräystä Intian malliin

Lauantaiaamuisin voisi kuvitella saavansa nukkua pitkään, kun ei tarvitse lähteä aamulla aikaisin mihinkään. Voisi myös kuvitella, että kaikki muutkin ajattelisivat samalla tavalla ja antaisivat toisilleen rauhan nauttia lauantaiaamun kiireettömyydestä.

Intiassa asiat eivät tietenkään mene näin. Koska suurin osa ihmisistä on melko varmasti lauantaiaamuisin kotosalla, lauantaiaamut ovat otollista aikaa kaikille niille, joilla on jonkinlainen tarve käydä soittelemassa ihmisten ovikelloja. Maitopoika käy hakemassa maksunsa kerran kuussa lauantaiaamuisin, kuten myös lehtipoika. Lehtimaksut sentään haetaan nykyään myöhemmin kuin ennen, jolloin lehdenjakaja soitti ovikelloa ja otti maksunsa samaan aikaan kuin hän lehdet jakoikin, eli puoli seitsemän ja seitsemän välillä. Nykyään maksut käydään keräämässä sentään vasta yhdeksän jälkeen. Roskienkerääjäkin hakee maksunsa kerran kuussa lauantaiaamuisin, mutta tämä tapahtuu sentään vasta joskus yhdentoista jälkeen.

Vakituisten kävijöiden lisäksi lauantaiaamuisin ovikelloa saattaa soittaa myös joku satunnaisemmilla asioilla liikuskeleva, kuten lehtimyyjä, jotka käy kaupittelemassa Deccan Chronicle -sanomalehteä erikoishintaan, tai talonvahti, joka käy keräämässä nimiä listaan niistä, jotka ovat halukkaita osallistumaan taloyhtiön uudenvuoden juhliin.

Tänä lauantaina ovikello soi puoli kymmeneltä, enkä osannut yhtään arvata, kuka siellä mahtaisi olla. Ovella seisoi kaksi kaveria, jotka kyselivät, oliko meillä vanhoja sanomalehtiä. Kun mieheni ihmetteli, että mitäs te niillä teette, he antoivat tarkemman selvityksen: he ostavat vanhoja lehtiä ja myyvät ne edelleen uusiokäyttöä varten.

Kaikenlainen jätteiden kierrätys on Intiassa varsin surkeassa jamassa, sillä esimerkiksi paperista vain 14 prosenttia päätyy kierrätykseen, kun Euroopassa vastaava luku on 70 prosenttia. Jätteiden lajittelu ja kierrätys on Intiassa muutenkin varsin erikoista puuhaa, sillä se on kokonaan yksityisen sektorin, "yksityisyrittäjien", vastuulla. Kotitalouksissa kaikki jätteet pannaan samaan pussiin, ja sitten joku kyseisen alueen jätehuollosta vastaava tulee hakemaan roskapussin kotoa, yleensä päivittäin. Jätteet kuljetetaan johonkin roskienkeräyspaikkaan, jossa ne vasta lajitellaan roskienlajittelijoiden (ragpickers) toimesta. Lajittelijat erottelevat jätteistä - useimmiten paljain käsin ja jaloin, ja muutenkin ilman minkäänlaisia suojavarusteita - kaiken kierrätyskelpoisen, kuten muovin, metallin ja vaatteet. Koska työolosuhteet ovat sellaiset kuin ovat, on sanomattakin selvää, että lajittelijat saavat kaikenlaisia terveysongelmia, kuten haavoja, allergioita ja hengityselinten sairauksia.

Olin aiemminkin lukenut systeemistä, että jossakin paikoissa lajitellut kierrätyskelpoiset jätteet (metalli, muovi ja paperi) käydään hakemassa kotiovelta ja että niistä jopa maksetaan: paperista 4 rupiaa per kilo; muovista ja metallista 2 rupiaa per kilo. En kuitenkaan koskaan ollut omakohtaisesti törmännyt tällaiseen palvelumuotoon. Sanomalehtikierrätys oli ollut minulle iso musta aukko, ja sanomalehdet tuppasivatkin kasaantumaan meidän huushollissamme aina harmiksi asti. Olin siis suunnattoman ilahtunut tästä uudesta palvelusta!

Paperinkerääjät kertoivat maksavansa sanomalehdistä 60 paisaa kappaleelta. Tämä on mielestäni aika paljon, sillä jos uuden sanomalehden hinta on 2 rupiaa, lehden hinnasta saisi melkein kolmasosan takaisin. Minä olisin kyllä voinut antaa lehdet ilmaiseksikin, kunhan vain pääsisin niistä jotenkin eroon.

Kannoimme vanhat sanomalehdet paperinkerääjille ovensuuhun. He ottivat lehdet, istuivat käytävälle oven eteen ja rupesivat laskemaan.

Sanomalehtiä oli 70 kappaletta, mikä teki siis 42 rupiaa.


Rahasummaa suurempi ilo tuli kuitenkin siitä, että pääsimme lehdistä näin helposti eroon. Mieheni oli niin ilahtunut hyvästä palvelusta, että otti vielä miesten puhelinnumerotkin. Miehet lupasivat tulla joka tapauksessa taas kuukauden päästä uudestaan. :-)

Mitä tapahtui roskienkerääjänaiselle?

Yhtenä päivänä reilu viikko sitten roskienkerääjänainen pyysi minua laittamaan seuraavana aamuna roskapussin oven ulkopuolelle, koska hän itse olisi huomenna vapaalla, ja "poika tulisi hakemaan roskat". Hieman ihmettelin, miksi roskapussi pitäisi laittaa ulos, koska olihan poika ennenkin soittanut kelloa ja hakenut roskat ovelta. Vielä enemmän ihmettelin tätä pyyntöä, kun huomasin, että naapurista poika kyllä haki roskat ovelta. Kai minun miten kuten päällä roikkuvat kotikolttuni ovat aiheuttaneet pojalle niin pahat traumat, ettei hän pysty enää kohtaamaan meikälästä! :-D

Poika oli seuraavana päivänä hakenut roskat niin kuin pitikin, ja sitä seuraavana päivänä odottelin taas roskienkerääjänaista saapuvaksi. Kello tuli kuitenkin kaksitoista, eikä häntä vain kuulunut. Yleensä nainen on tullut viimeistään puolen päivän aikaan, mutta nyt ovikello ei soinut koko päivänä. Kun kysyimme seuraavana aamuna watchmanilta, eikö roskienkerääjä tullut eilen, watchman vastasi vain, että ei tullut. Seuraavaksi tiedustelimme watchmanilta, voisimmeko viedä roskat itse johonkin - pussihan alkaa aika nopeasti haista näissä lämpötiloissa, eikä haisevia pusseja viitsi päivätolkulla katsella. Kertoisiko watchman, missä roskalaatikko on. "Se on tuolla", mutisi watchman ja viittilöi johonkin Andromedan galaksin suuntaan. Pussi jäi siis edelleen meidän harmiksemme, ja uusikin alkoi jo uhkaavasti täyttyä.

Kello tuli taas kaksitoista, eikä ovikello soinut. Kuulin, kun naapuri avasi oven ja puuhaili jotakin käytävässä, ja minä menin tietysti heti kyttäämään verhon raosta, että mitä se naapuri siellä rapistelee. Jaahas! Se laittoi roskapussinsa oven ulkopuolelle käytävään! Minä kanssa! Siinä meidän pussimme sitten tönöttivät käytävässä koko päivän, ilman että kukaan haki niitä siitä pois.

Seuraavana aamuna ovea raottaessani elättelin toiveita, että joku olisi käynyt vaikka pöllimässä roskat yön aikana, mutta toivoni oli tietenkin turha. Kohtahan koko käytävä haisisi, jos pussit joutuisivat olemaan käytävässä päivätolkulla! Pitäisikö minun kuitenkin ottaa oma pussini ja viedä se vaikka parvekkeelle? Näin se ei ainakaan haisisi yleisissä tiloissa, vaan meidän parvekkeellamme. Sitten kuitenkin päätin, että hitot minä mitään vie - jos roskienkerääjä ei hae roskia, se ei ole minun ongelmani.

Koska uusi roskapussikin oli täyttynyt, otin sen, ja vein sen vanhan pussin viereen käytävään. Minähän lataan näitä pusseja tähän käytävälle riviin, kunnes joku ne siitä korjaa! Iltapäivällä läksin asioille, ja siinä ne pussit edelleen nököttivät käytävässä. Kun myöhemmin palasin, pussit olivat sentään onneksi kadonneet! Helpotuksen huokaus!

Tämän jälkeen roskat on kyllä haettu päivittäin, mutta huomattavasti aiempaa myöhemmin. Roskienkerääjänaista ei ole enää kuitenkaan näkynyt, vaan nyt ihan oudon näköiset ukot käyvät hakemassa roskat. Yhdenkin ukon kanssa pelaan aina koripalloa, koska hän ei ilmeisesti viitsi ottaa roskapussia käteensä: ukko pitää mustan jätesäkin suuta auki, ja minä viskaan roskapussini ovelta säkkiin.

Intian jätehuolto on ihan omaa luokkaansa muutenkin. Alkuaikoina kysyin anopilta, lajitellaanko lasi, metalli ja muovi jotenkin. "Ei niitä mitenkään lajitella; kaikki pannaan samaan pussiin!" Entä sanomalehdet, mihin ne viedään? "Tuo autokuski aina vie ne ja myy eteenpäin." Okei, tämähän selvensi asiaa huomattavasti. Anoppilassa myös muovisten vesipullojen kohtalo oli arvoitus, sillä anoppi otti aina tyhjän pullon ja vei sen johonkin, vaikka minä yritin aina tiedustella, mihin pullot laitetaan - olisinhan itsekin voinut viedä ne roskiin. Yhtenä päivänä anoppi ilmeisesti kyllästyi jatkuvaan kyselyyni ja paljasti likaisen salaisuutensa: hän avasi yhden pariovellisen keittiön alakaapin, jossa oli varmaan ainakin puolensataa tyhjää vesipulloa iloisessa kasassa! :-D Tämä oli siis anopin vesipullojen kierrätyspiste!

Anoppi oli muuten väärässä: kyllä täällä jätteet lajitellaan, mutta hieman eri vaiheessa kuin olisin osannut ajatella. Ne nimittäin lajitellaan sen jälkeen, kun roskat on kerätty ja viety roskalaatikoille. Kun roskakuorma on saapunut roskalaatikolle, roskienlajittelijat tulevat ja erottelevat käyttökelpoisen aineksen ja "roskat". Monelle roskien lajittelu on oikein bisnes; he erottelevat roskien joukosta esimerkiksi kaiken muovin, jonka he sitten myyvät eteenpäin ties kenelle. On karmaisevaa katsoa, mikä kuhina käy roskalaatikolla, kun roskakuorma on tullut. Siellä ne minunkin jätteeni varmasti käydään läpi. Ihmisten lisäksi saalista ovat jakamassa tietenkin myös eläimet - sikapossut, koirat, lehmät...

Roskien polttaminen on myös yksi paljon käytetty jätteenkäsittelymuoto. Kun katukojujen myyjät illalla lähtevät kotiinsa, he päättävät työpäivänsä polttamalla muvikuopit ja muut roskat kojunsa vieressä. Iltaisin näitä roskanuotioita näkeekin todella paljon.

Vapaat maaläntit päätyvät useimmiten kaatopaikoiksi.

Kaikki tämä ihmisten välinpitämättömyys saa todella surulliselle mielelle. En tiedä, mitä asialle pitäisi tai voisi tehdä, sillä ongelman juuret ovat niin syvällä. Koulutetut kaupunkilaiset kyllä ymmärtävät ongelman ja ovat varmasti valmiita tekemäänkin jotakin puhtaamman ympäristön puolesta, mutta hökkelikylissä asuvat eivät varmasti piittaa ympäristöasioista pätkän vertaa. Heille pääasia on, että joka päivä on jotakin syötävää.