Intian ollessa kyseessä näen jotenkin koko ajan mielessäni brittiläisen Intian aikakauden ja sen, miten brittiläiset pysyttelivät aika lailla omissa porukoissaan ja miten alentuvasti he intialaisia kohtelivat. Monet intialaiset tuntevat vielä tänäkin päivänä kaunaa brittejä kohtaan, ja tunnen eräänkin pariskunnan, joka ei halua olla brittien kanssa edes sen vertaa tekemisissä, että lentäisi British Airwaysilla. Syynä on se, että pariskunta sai kerran lentoyhtiön taholta huonoa kohtelua, mikä johtui tietenkin pelkästään siitä, että he olivat intialaisia. Ulkomaalaisten ylläpitämät yhdistykset ja britit yhdistyvät mielessäni aina jotenkin toisiinsa, vaikka kyseessä on tietenkin aivan eri asia. Siltikin olen sitä mieltä, että jos muuttaa vieraaseen maahan ja on tekemisissä pelkästään muiden ulkomaalaisten kanssa, sopeutuminen vieraaseen maahan ja kulttuuriin hidastuu. Ulkomaalaiset ovat vieraassa maassa enemmän tai vähemmän ulkopuolisia, ja heidän oma kulttuuritaustansa vaikuttaa siihen, miten he asiat kokevat. Jos ei halua olla missään tekemisissä paikallisväestön kanssa, paikalliseen elämään ei minusta voi koskaan oikein todella sopeutua, ja silloin on tullut perustaneeksi vain oman minikokoisen siirtokuntansa.
Turvapaikkoja ulkomaalaisille. |
Toisinaan näen ulkomaalaisten käyttäytyvän niin, että minua suorastaan hävettää. Viime viikolla näin kassalla länsimaalaisen naisen, jonka naamasta näki selvästi, että hänen mielestään kassaneiti oli sekä hidas että tyhmä ja yritti vielä huijatakin. Nainen vahti haukkana jokaista kassakoneelle ilmestyvää hintaa, ja kun Pringles-paketista ilmestyi koneelle ilmeisesti väärä hinta, nainen rupesi huutamaan kassaneidille, että tämä oli ottanut väärän hinnan. Kun kassaneiti kumartui ottamaan Pringles-pakettia takaisin, jotta hän saisi hinnan korjattua, nainen huusi suurieleisesti, että ei tarvitse, antaa olla, minä maksan! En voinut muuta kuin ihmetellä: mitä järkeä naisen on mesota tuolla tavalla, jos hän ei edes halua korjata hintaa oikeaksi? Pitikö naisen päästä vain pätemään: kassaneiti oli tehnyt virheen ja hän, tarkkasilmäinen länsimaalainen, oli huomannut sen?
On ulkomaalaisten yhdistyksissä tietysti hyvätkin puolensa. Vieraaseen maahan muuttaminen helpottuu, kun on jokin paikka, josta saa tietoa, neuvoja ja uusia tuttavuuksiakin. Me olemme pyörineet Hyderabadissa vuodesta 2009, joten emme enää hirveästi tarvitse opastusta paikalliseen arkeen.
Liityimme TEAan vihdoinkin viime viikolla. Kävin viemässä paperit yhdistyksen kerhotiloihin, jotka sijaitsevat kauniissa kolmekerroksisessa talossa. Yhdistys on majaillut kyseisessä talossa vasta kaksi vuotta; sitä ennen yhdistyksellä oli vain pieni toimistotila. Uusien tilojen myötä toimintakin oli laajentunut, ja minusta oli hämmästyttävää, miten paljon yhdistyksellä on kaikenlaista - täysin vapaaehtoisvoimin järjestettyä - toimintaa. Kerhotiloissa järjestetään jumppatunteja, kokkaustunteja, käsityötunteja ja niin edelleen. Yhdistys järjestää myös paljon erilaisia tapahtumia, muun muassa urheilupäiviä, joulumyyjäisiä, työpajoja ja retkiä, ja se on mukana myös hyväntekeväisyydessä ja vapaaehtoistyössä monella eri tapaa. Jäseniä TEAlla on 350, joista viitisenkymmentä on aktiivisemmin toiminnassa mukana. Enemmistö jäsenistä on kuulemma ranskalaisia ja saksalaisia, ja pohjoismaalaisiakin löytyy, mutta suomalaisia ei kuitenkaan yhtään.
Sain liittyessäni jäsenkortit, kerholehden sekä kaupunkiopas-kirjan, jossa on kaikenlaista tärkeää tietoa uudelle tulokkaalle.
Kun kuulin, että kerhotiloissa järjestetään aerobic-tunteja kolmena päivänä viikossa, innostuin heti hirveästi. Sinne minä haluan mukaan! Meidän joogaopettajakaan ei pidä nyt kesällä joogatunteja, koska katolla sijaitseva joogahuone on sellainen pätsi, että ei siellä kukaan pysty olemaan. Voisin siis aivan hyvin tehdä pienen syrjähypyn aerobicin puoleen.
Jos tehokasta liikuntaa halusin, niin nyt sitä kyllä sain. Opettaja oli nuori ja trendikäs rastatukkainen pohjoisintialainen (ei siis todellakaan mikään joogapapparainen, hih), ja musiikki oli jotain aivan muuta kuin lintujen laulua ja om-hyminää.
Nyt olenkin sitten kärsinyt ensimmäisen tunnin jälkimainingeista niin, että en pystynyt menemään tänään aerobic-tunnille lainkaan. Unohdin nimittäin maanantaina ottaa lenkkarit mukaan, joten vedin koko tunnin paljain jaloin. Sen seurauksena sain pohkeeni niin kipeiksi, että hyvä jos pystyn edes kävelemään. Ottaa päähän niin perusteellisesti - tyhmästä päästä kärsii todellakin koko ruumis! Kävin eilen hakemassa anoppilasta anopin tekemää kalacurrya, ja sain sieltä mukaani vihreitä kookoksia. Minun pitäisi kuulemma nyt juoda paljon kookosvettä, koska "kookosvesi viilentää lihakset ja rentouttaa ne". Haha, anopilla on aina lääkitys valmiina, oli vaiva sitten mikä tahansa! (Join yhden kookoksen puoliväkisin, ja kun se ei auttanut, en viitsinyt enää enempään itseäni pakottaa.)
Grillijuhlat golf-kerhon ihanassa puutarhassa. |
Kohta saadaan herkkuja grillistä! |
Olemme olleet TEAn jäseniä vasta niin lyhyen aikaa, että en osaa sanoa, mihin suuntaan tämä kehittyy - innostunko toiminnasta enemmänkin vai huomaanko, että tämä ei ole minun juttuni ollenkaan. Aerobic jää varmasti ainakin pysyväksi harrastukseksi, sikäli mikäli jalkani palautuvat vielä ennalleen. Sitä odotellessa nautiskelen mangokauden antimista. Voiko maailmassa olla mitään parempaa kuin täydellisen pehmeä ja makea mango, joka on niin mehukas, että koko käsi on syömisen jälkeen rannetta myöten mangossa.