Syyskuulumiset kysymysten kautta

Blogi palasi vähän aikaa sitten pitkältä tauolta, ja ajattelin, että voisin avata vähän kuulumisia kysymysten kautta. Mitä minulle oikein siis kuuluu ja mitä on meneillään eri elämän osa-alueilla:

Mitä yleisesti kuuluu?

Yleisesti voin sanoa, että kuuluu oikein hyvää.  Syksy pitää aina sisällään tunteen uudesta alusta ja siksi se on minulle aina inspiroivaa aikaa. Toisaalta taas liikkuvia palasia tässä ruuhkavuosien keskellä todellakin riittää. Itseni tuntien kun tiedän vielä olevani tyyppinäkin sellainen, että minulla on aina monta rautaa tulessa, niin onhan tässä kaikenlaista. Tavoitteeni tälle syksylle onkin löytää sopiva balanssi eri asioiden välillä.
Tämän postauksen kuvituksena on vielä vähän kesämuistoja Italiasta, jossa kesäloman viimeiset viikot perheen kanssa matkailtiin. Me vietettiin koko kesä intensiivistä perheaikaa, joten elo- ja syyskuussa palaaminen työ- ja päiväkotiarkeen otti sopeutumisaikaa. Nyt arki rullaa jo kuitenkin yllättävänkin hyvin.

Mitä tapahtuu työrintamalla?

Tänä lukuvuonna työkuvioni täyttyvät pääasiassa varsinaisen ammattini töistä teatteriopettajana. Teen sekä päivä- että iltaopetuksia, ja teatterityöni koostuvat useasta ei palikasta. Minulla on neljä taiteen perusopetuksen ryhmää kahtena iltana viikossa, eli niin sanotut omat varsinaiset ryhmäni. Kierrän tänäkin vuonna myös  Espoon kouluja pitämässä Kulps-tunteja eli opettamassa teatteri-improvisaatiota. Lisäksi vierailen myös päiväkodeissa Kulttuurikurkkaus -hankkeeseen liittyen. Päiväkodeissa opetan lapsia sekä koulutan kasvattajia. Olen myös vuoden verran ollut mukana hankkeessa, jossa tutkitaan teatterin ja sirkuksen yhdistämistä, ja siitä meillä on viikon päästä tulossa ensi-iltaan teatteri- ja sirkusopettajien esitys. Tämän some-maailmaa käsittelevän esityksen kanssa tulemme myös kiertämään kouluja. Lavalle astuminen pitkän tauon jälkeen jännittää aika lailla.

Kuten tuosta teatteritöiden listasta voi päätellä, niin aikaa muille luoville oman yritykseni töille ei juurikaan jää. Varsinkaan pidempiä projekteja en pysty ottamaan, sillä ei elämä pelkkää työtä kuulu olla. Innostus visuallisiin töihin ei silti ole kadonnut mihinkään. Teatteritöiden osalta työaikani ovat vaihtelevia, ja pystyn itse aikatauluttamaan niistä suuren osan. Tämä mahdollistaa sen, että satunnaisia projekiluontoisia töitä saatan silloin tällöin tehdä.

Vaikka työkuvioni saattavat kuulostaa melko silpulta, niin minähän nautin tästä moninaisuudesta. Tässä vaiheessa syksyä itselläni alkaa olla sellainen olo, että eri palaset ovat hyvässä balanssissa. Blogin ja instagramin suhteen myönnän silti etsiväni nyt vähän sitä oikeaa muotoa. Miten harrastus- tai ammattimaisesti tätä teen? Millaiset aihemaailmat lävistäisivät sekä omat, että teidän kiinnostuksen kohteet? Mihin kanaviin keskittyä ja mistä luopua? Uskon, että tässä syksyn aikana löydän vastauksen näihinkin kysymyksiin.

Parisuhde/perhe/ystävät?

Tästä kysymyksestä tulee ensimmäisenä mieleeni ajankäyttö. Sitä toivoisi, että aikaa olisi paljon niin perheelle, parisuhteelle kuin ystävillekin, mutta fakta on, että vuorokaudessa on vain 24h.
Riittämättömyydentunne tulee milloin mistäkin tämän kysymyksen osa-alueesta. Ainoa ratkaisu, jonka olen keksinyt on se, että yritän keskittyä pieniin hetkiin.
Perheen kanssa parhaita hetkiä nyt syksyllä ovat olleet koko perheen leffa-illat ja pienet ulkoiluretket. Yksi erityisen kiva syysretki oli Koiramäen pajutilalle Kurpitsakarnevaaleille. Kurpitsakarnevaaleilta kuvia ja tunnelmia löytyy instagramista kohokohdissa kansiossa Fall Vibes.
Kahdenkeskinen aika on armotta kortilla tässä elämänvaiheessa. Lokakuussa odottaa kuitenkin pieni odotettu irtiotto.
Ystäviäkin haluaisin nähdä niin paljon enemmän. Kun kaikilla ystävillä aikaa on yhtä rajallisesti, niin liikunta-, lounas ja kahvittelutreffit on käteviä. Tähän syksyyn on onneksi mahtunut myös useammatkin ihanat juhlat, joita on järjestetty ja vietetty ystävien kanssa. Vaikka aina ei olisi mahdollista nähdä, niin onneksi vertaistuki, vinkit, myötäeläminen ja arjen hassut hetket lentelevät tarvittaessa vaikka maiden rajojen yli Whats Appin kautta.

Koti ja sisustus?

Inspiraatiota sisustamiseen on näin syksyllä tarjolla sisustustapahtumassa jos toisessa, ja niistä se rummutetuin oli tietysti Habitare. Vaikka kalenteri näytti täydeltä, niin kävin siellä avajaispäivänä itsekin. Sisustusinspiraatio oli kesän jälkeen vähän hukassa, mutta ihan viimeistään Habitare laittoi taas sisutuskelat pyörimään. Habitaresta ajatuksia ja poimintoja löytyy lisää instassa kohokohdista.
Sisustusprojekteja ja suunnitelmia on yhtäkkiä käynnissä useampiakin.
Yleisesti huomaan säätäväni kodin tunnelmaa kesän raikkaudesta utuisempaan syksyisempään suuntaan ja haen kotiin entistä parempaa toimivuutta. Järjestelyintoa olisi, mutta siihen käytettävää aikaa ei niin paljon kuin toivoisin. Iso projekti saa odotella, vaikka se olisi varmasti sekä tiloja että mieltä puhdistava. Pienempikin järjestely selkeyttää silti aina ja on eteenpäin.
Yksi isompi sisustushaave kotona on myös tässä syksyllä toteutumassa, ja siitäkin sitten lisää.
Näin syksyllä huomaan ajattelevani kotia ennen kaikkea paikkana, jossa voi latautua. Koti-spa, leffailta ja syyspuuhat ulkona, ovat nyt parasta.

Matkat?

Matkailussa itse matkalla oleminen on tietysti ihanaa, mutta annan paljon arvoa myös matkojen muistelemiselle ja odottamiselle. Viime kesän Italian matkaan olen palannut monessa kohtaa  mielessäni jo tässä syksyllä, ja aion palata siihen myös täällä blogissa, kunhan sopiva hetki tulee.
Toisaalta matkojen suunnittelu ja niistä haaveileminen tuo jo itsessään vastapainoa arkeen, kun on jotain ihanaa mitä odottaa. Kaksi matkaa on nyt odottamassa; pieni kahdenkeskinen syysmatka lähelle Tallinnaan ja talvella ison porukan matka aurinkoon. Niistä molemmista lisää sitten, kun ne ovat ajankohtaisia.

Harrastukset ja hyvinvointi?

Harrastusten ja hyvinvoinnin kanssa olen saman balanssi-aiheen äärellä. Olen lähtenyt muuttamaan ennen kaikkea ajatteluani, ja sitä kautta myös toimintaani. Oikotietä onneen, kun ei oikeasti ole.

Omasta fyysisestä kuunnosta ja sitä kautta terveydestä huolehtiminen on ollut viime vuosina haastavaa. Olen toki ollut perusterve, mutta toisaalta flunssakierre keväällä luultavasti kertoi huonontuneesta peruskunnosta. Kesällä taas nautiskelin herkuista sillä seurauksella, että ryhtiliike oli syksyllä tehtävä.

Ruokavalion suhteen en ole oikeastaan tehnyt mitään muuta kuin jättänyt herkut pois. On aika kiva fiilis, kun naapostelu on hallinnassa ja herkut kuuluvat vain erityishetkiin juhlissa. Turvotus on kadonnut ja muutama kilokin. En mitenkään erityisesti laihduta, vaan etsin oloa, joka tuntuu hyvälle.
Liikunnan suhteen olen laskenut rimaa. Koska työni on niin epäsäännöllistä, olen hyväksynyt, että minun on kerättävä liikuntahetkeni vähän mistä sattuu ja milloin sattuu. Aiemmin kävi helposti niin, että jäin harmittelemaan sitä, että en voi treenata vaikka joka maanatai samaan aikaan, ja sitten en helposti tehnyt mitään.  Nyt pyrin tekemään jonkinlaisen treenin vähintään kolme kertaa viikossa, sellaiseen kohtaan päivää mihin se nyt sattuu sopimaan. Välillä teen lounaslenkin ja välillä käyn ystävän kanssa tekemässä porrastreenin. Lenkkeily on selvästi se mikä on helpoiten toteutettavissa. Sen kun laittaa lenkkarit jalkaan, avaa oven ja lähtee liikkumaan. Hankin myös itselleni Suunto3 fitness kellon/mittarin, joka on motivoinut keräämään askelia ja muutenkin treenaamaan, ja toisaalta taas auttanut seuraamaan unta ja palautumista.

Mitä odotan?

Olen sosiaalinen ihminen ja innostun toisista ihmisistä ja sytyn yhdessä tekemisestä. Samalla työni luonne on sellainen, että päivittäinen sosiaalinen kuormitus on myös aikamoinen. Laskin, että opetan viikon aikana noin 100-125 ihmistä. Siihen päälle kaikki muut päivän ihmiskontaktit. Kun koittaa kohdata aidosti jokaisen ja tekee tunnetyötä, niin vastapainoksi tarvitsen ihan vain omaa aikaa, jossa en ole ketään toista varten. Odotan siis pieniä hengähdyshetkiä, sellaisia vain minä, ajatukseni ja kahvikuppi -hetkiä.

Ehkä näiden vastausten kautta pääsitte vähän kartalle, siitä mitä minulla on tänä syksynä meneillään, ja mitä on tulossa täällä blogissakin. Mukavaa syksyä kaikille!

Arkisia kuulumisia kysymysten kautta

Mitä teet juuri nyt?

Otin koneen syliin, ja ajattelin kirjoittaa teille tällaisen arkisen postauksen kysymysten kautta. Bongasin kysymykset jo aika pitkän aikaa sitten Caritan Char and the city blogista. Tykkään lukea tällaisia kysymys ja vastaus -tyyppisiä postauksia muiden blogeista, joten päätin tarttua sellaiseen pitkästä aikaa itsekin.

Mitä on päälläsi?

Pienemmällä pojalla on tänään kotipäivä ja menen illaksi töihin, joten mukavat vaatteet joilla voi liikkua ovat tämän päivän juttu. Yllä on siis lemppari college, joka näkyy tässä instakuvassa, ja mustat legginsit.

Mitä viimeksi ostit kaupasta?

Jos ruokakauppaostoksia ei lasketa niin pyöreän korilaukun. Tykkään siitä ihan tosi paljon ja se varmasti tulee olemaan kovassa käytössä, kun kesä tulee. Laukku tulee varmasti näkymään täällä blogissakin. Mies vähän naureskeli, että kuka hankkii kesälaukun maaliskuussa, mutta tämä ei ollut mikään heräteostos vaan pitkän etsinnän tulos. Pyöreätkorilaukuthan olivat aikamoinen hitti jo viime kesänä, ja minäkin niitä ihastelin, mutta en sitten kuitenkaan hankkinut. Syyslomamatkalle Omaniin ihan etsin sellaista, mutta en sitten enää löytänyt. Nyt kun juuri täydellisen korilaukun löysin Mangosta, hankin sen jo kesäasut mielessä.



Mitä olet tehnyt viime aikoina?

Niistänyt. Tämä taudista tautiin -juttu ei oikein enää naurata. Talviloman jälkeen perheessä on ollut sairaana koko ajan joku. Arki on sekaisin, kun joudutaan jatkuvasti miehen kanssa järjestellä töitämme, että pystytään jäädä hoitamaan milloin isompaa ja milloin pienempää lasta kotiin. Viime viikonloppuna 5-vuotiaan kaverisynttäritkin jouduttiin siirtää. Nyt kun pojat olisivat terveenä, ja kylkiluumurtumani suurinpiirtein parantunut, niin sitten tuli tämä flunssavuoro itselle. Kuumeessa en ainakaan vielä sentään ole, eikä yskääkään onneksi, mutta ai että toivon, että pääsisin vihdoin ihan kunnolla terveidenkirjoihin ja lenkille tuonne keväiseen aurinkoon.

Mitä päivän ohjelmaasi kuuluu?

Pienemmällä pojalla on kerran viikossa kotipäivä hoidosta ja tänään on hänen kotipäivä. Päivä on mennyt tähän asti leikkiessä, kirjoja lukiessa ja pieniä kotipuuhia tehdessä. Nyt kun hän on unilla ajattelin kirjoitella teille näitä kuulumisia, koska illaksi lähden sitten taas opettamaan teatteria. Töissä alkaa olla jännittävät vaiheet, kun isompien ryhmissä kevään esitykset ovat jo ihan lähellä.

Mitä on To do-listallasi?

Jos ei puhuta nyt juuri tästä päivästä, vaan vähän laajemmin, niin viime aikoina isoin projekti on ollut uusien sivujen tekeminen. Blogiuudistus on siis työn alla ja olen siitä tosi innoissani. Olen jo pidemmän aikaa kaivannut vähän uutta ilmettä ja linjauksia blogiin, ja niitä on nyt sitten luvassa. Täytyy silti heti samaan hengenvetoon todeta, että pieniä teknisiä haasteita on ja aika kortilla, mutta eiköhän uudet sivut tässä kevällä aukea.

Mitä hyvää ja huonoa tässä päivässä on ollut?

Huonoa tänään on, no tämä hemmetin flunssa.
Hyvää on pienet hetket kuopuksen kanssa. Hänkään ei nyt äidin flunssan takia päivällä päässyt ulos, joten piti keksiä muuta puuhaa. Istutettiin sitten rairuohoa ja se oli pienen mielestä mahtavaa puuhaa.
Olen myös ihan super innoissani menossa taas opettamaan illalla. Innostun lapsellisen paljon teatteriopettajan työstäni kaikkien työvuosien jälkeenkin tai ehkä juuri niiden ja kokemuksen ansiosta yhä vain enemmän. On aina niin palkitsevaa nähdä miten teatterin tekeminen antaa lapsille ja nuorille rakennuspalikoita ei vain vuorovaikutukseen ja esiintymiseen, vaan omaan ajatteluun ja laajemmassa mittakaavassa koko elämään.


Tällaisia pieniä kuulumisia tänään. Tällä viikolla lupaan vielä paljastaa, että mikä oli tämän kolme vuotta sitten tehdyn talon ensmmäinen remontti ja miksi se tehtiin?

5 x energiaa tuovat talven ilot

Täällä sitä ollaan sydäntelven ytimessä, ja kaikki potenttiaali talvihorrokseen vaipumiselle on olemassa. Sen sijaan, että annettaisiin kuumetautien, lukemattomien vaatekerrosten, lumitöiden ja takkuilevan liikenteen uuvuttaa itsemme, yritetäänpäs kääntää rattikelkka sellaiseen kulmaan, että talvi tuntuisi hyvältä. Tammikuun jälkeen en siis itsekään ole se jo kuukauden vihermehuja pillistä imenyt, alennusmyynneistä sukset hankkinut hyvän fiiliksen lähettiläs, mutta uskon, että helmikuussa on silti kaikki mahdollisuudet (ehkä jopa paremmat kuin tammikuussa) sopivan balanssin ja hyvän olon löytämiseen. Tämä ei kuitenkaan  ole lista laihdutusvinkeistä tai jumppaohjeista, vaan olkoon tämä lista pienistä talven iloista, joista ammentaa armollisesti energiaa itselleen.

Hyvä aloitus päivälle

Emme ole pitkään aikaan käyneet brunssilla, mikä voi hyvinkin johtua siitä, että talvella liikkeelle lähteminen on yllä mainittujen talvihaasteiden takia aikamoinen operaatio. Sen sijaan tavallista erityisempi aamiainen kotona on tullut taas viikonloppuisin tavaksi. Kun aamulähdöt nyt vain auttamatta ovat arjessa vauhdikkaita, niin viikonloppuna tehdään toisin. Katetaan pöytä kauniisti, puristetaan c-vitamiinit appelsiineista mehuksi, ja mies innostuu aina välillä jopa leipomaan itse leipää. Hän on selvästi ottanut missiokseen täydellisen, mutta silti helpon leipäreseptin löytämisen. Koen hänen tekemät lämpimät sämpylät aamiaispöydässä aina myös suurena rakkaudentekona. Kiireetön aamu, jossa kivaa fiilistä kohotetaan yhdessä leipätaikinan kanssa, lupaa yleensä onnistuneen päivän. Kiitän tässä kohtaa myös ilmoille kajahtavaa Ryhmä Haun tunnaria, joka sunnuntai aamuisin on merkki mahdollisuudesta juoda (ja ehkä jopa nauttia) cappuccinonsa kaikessa rauhassa.

Luminen maisema

Valkoinen kun on lempivärini, niin olen ihan sulana (voiko lumesta olla sulana? ;) ) tämän lumeen hautautuvan maiseman äärellä. Yksi parhaista asioista tässä kodissa on se, että maisema tulee melkein sisään suurista ikkunoista. Kun makaa sohvalla olohuoneessa lumisateen aikaan, tuntuu melkein siltä kuin olisi ulkona, lumihiutaleet vain eivät putoile kasvoille. Ennen kuin kevättalven kurakelit alkavat, täytyy nauttia pakkaspäivien kuulaasta kauneudesta.


Pulkkailu

Riehakas meno pulkkamäessä on ehkä parasta rentoutumista lapsiperheessä. Lapset nauttivat, kun aikuiset hulluttelevar, ja leikkiminen tekee meille aikuisillekin niin hyvää. Viime aikoina on laskettu mäkeä omassa pihassa aurauslumien muodostamassa pulkkamäessä, ja rakennettu lumilinnaa, joka vain laajenee ja laajenee sitä mukaa, kun lunta tulee lisää. Suojasäätä ollaan odotettu, että rakennelmille saataisiin pihaan vielä lumiukko vahdiksi.

Rauhoittava kävelylenkki jäällä

Auringonlasku tyynellä loputtomana jatkuvalla merenjäällä, jos mikä, saa mielen lepäämään.
Tässä yksi viikonloppuiltapäivä päätettiin lähteä merenjäälle, vaikka todettiin, että perille päästyä saattaa jo olla pimeää. Ajoitus oli kuitenkin ihan täydellinen. Sininen hetki ja ulkoilijoiden jättämät jäljet siellä täällä risteilevinä reitteinä oli super kaunis näky. Jäällä kävelemisessä yksi juttu on perspektiivin vaihtaminen. Tuntuu sopivalla tavalla vähän oudolta kävellä samassa kohdassa, missä kesällä keinuu aallot.
Olen vilukissojen vilukissa, mutta pimeässä loistava ja höyryävä avantopaikkakin näytti niin maagiselta, että melkein teki mieli mennä kokeilemaan jäiseen veteen kastautumista. Ehkä joskus vielä uskaltaudun.

Oman kodin turvassa lämmitely

Kaakaot kahvilassa lämmittävät ulkoiluretkellä, mutta osa pakkaspäivien juttua on se, että voi käpertyä omaan kotiin turvaan kylmältä ja lumelta. Sauna lämpenemään tai kuuma kylpyvesi laskemaan, ja odotellessa varpaat sulavat jo takkatulen äärellä.

Uskon siis, että helmikuussa on monta mahdollisuutta pieniin piristäviin hetkiin: inspiroivia kohtaamisia töissä luovien ihmisten kanssa, halauksia ystävänpäivänä, akkuja lataavaa hyvinvointia talvilomalla... Ai niin, ja tänäänhän on myös lupa pienelle herkuttelulle Herra Runebergin kunniaksi.

Hyvää Runebergin päivää ja nautitaan talvesta!

Kuvia kodinhoitohuoneesta ja pyykkipäivän ajatuksia arjesta

Rumpujen pärinää, sillä vihdoin, melkein kolmen vuoden jälkeen, olisi luvassa kuvia meidän kodinhoitohuoneesta, jota ei siis ole vielä koskaan aiemmin kunnolla täällä blogissa nähty. Ajattelin kirjoittaa ihan vain huoneen sisustuksesta ja ratkaisuista, mutta täällä meidän kodin komentokeskuksessa päädyinkin pohtimaan arkea ja loppuun kokosin jopa vinkkejä arkistressin taltuttamiseen.

Elämä on pienten lasten kanssa monesti niin kiinni konkretiassa, että minusta on viime vuosina välillä tuntunut sitä, että en aina kuule omia ajatuksiani. Välillä tuo tunne johtuu unettomuudesta niin kuin viime aikoina, välillä metelistä, välillä ruuhkavuosissa monen asian kanssa jonglööraamisesta, keskeytymättömän ajan puutteesta jne... Edelleen kuitenkin uskon olevani ihan analyyttinen ja pohdiskeleva ihminen. Tänä vuonna haluaisin löytää taas aikaa oman ajattelun kirkastamiselle ja kehittämiselle. Koitan etsiä arjesta tilaisuuksia lukea (tai kuunnella) enemmän kirjoja ja seurata maailman menoa ja ilmiöitä tarkemmin.

Moni äiti varmasti tunnistaa tilanteen, että kun tilaisuus omaan aikaan tulee, sitä alkaa helposti tehokkaana hoitamaan arkisia asioita; lajittelee pyykkejä, suunnittelee kirppisprojektia, nimikoi päiväkotivaatteita, varaa neuvola aikaa... Sitä jopa vain riemuitsee siitä, miten mahtavaa onkaan siivota ihan rauhassa. Olisikohan sitä myös syytä ihan vain joskus pysähtyä. Totesin, että tämän asian korjaamiseen on ainakin itseni tartuttava ihan ajattelutavan muuttamisen tasolla. Välillä on vain tietoisesti irrotettava itsensä to do -listojen kohtien kuittaamisesta. Sillä kuten tiedätte arjen to do -lista ei tyhjene koskaan, vaan sitä mukaa kun vedät asioita yli, niitä ilmestyy jo lisää.

Yleisesti kyllä rummutan listojen tekemisen puolesta. Parhaimmillaan listat auttavat hahmottamaan muistettavia asioita. Välttämättä en koskaan edes palaa listaan kun sellaisen teen, kunhan vain olen saanut tyhjennettyä asiaa pääni kovalevyltä. Kirjoitan listoja paperille ja myös wunderlist- sovellukseen. Sovelluksessa ne pysyvät paremmin tallessa ja voin jakaa listoja muidenkin kanssa. Tykkään kuitenkin kirjoittaa myös vanhanaikaisesti käsin. Teen kalenteriin usein lyhyen aikavälin listoja ja wunderlist-sovellukseen taas, ei niin kiireellisiä listoja myös vapaa-aikaan liittyen: kirjoja jotka olisi kiinnostava lukea, postausideoita, matkakohteita, kauppalistoja, leffoja, laatusarjoja jne...

Listat eivät kuitenkaan toimi, jos lappu kalenterin välistä tuntuu huutavan nimeäsi, silloin kun ei ehdi antaa sille huomiotaan. Tällaiset listat alkavat helposti vain ahdistaa ja syömään siivua ajatuksista silloinkin kun ne pitäisi saada vaiennettua olennaisempien asioiden tieltä. Tunnistatteko fiiliksen, kun sen sijaan, että ottaisi asian kerrallaan, päästääkin itsensä tilaan, jossa ei osaa tarttua mihinkään ja epämääräinen tekemättömien asioiden olo vain alkaa velloa. 
Välillä asiat vain kasaantuvat erilaisista syistä, ja se on inhimillistä, mutta mitä silloin pitäisi tehdä. Katsoa asiaa vähän laajempaa. Noissa hetkissä pienetkin tekemättömät asiat kuitenkin tuntuvat leijuvan samalla viivalla isojen kanssa. En osaa antaa vinkkejä teille tai itsellenikään miten kaikki asiat hoidetaan kerralla tai varsinkaan yhtä aikaa, mutta sen sijaan edelleen yritän opetella, että mitäpä jos aloittaa yhdestä asiasta vatvomisen sijaan.

Huolimatta siitä, että en itsekään näitä vinkkejäni aina osaa noudattaa, taisin alussa mennä lupaamaan vinkkejä arkistressin taltuttamiseen. 

Ensimmäinen vinkki on yksinkertaisesti rennompi asenne.
Lopulta elämän hallinnan tunne ei tule siitä, onko kodinhoitohuone järjestyksessä vai ei. 
Elämän ei ruuhkavuosienkaan äärellä pitäisi olla vain asioiden hoitamista, vaan sellaista, että myös impulsiivisille hetkille ja kodista nauttimiselle olisi tilaa. Täytyyhän ne kotityötkin toki hoitaa, mutta  mitä tehdä pyykkivuoresta ärsyyntymisen sijaan? Toinen vinkkini onkin se, että tee työstä itsellesi kivaa, ja  kuuntele samalla vaikka hyvää kirjaa tai podcastia. 

En siis todellakaan esitä, että meidän kodinhoitohuone näyttäisi aina tältä. Kuten sanoin näiden kuvien ottamiseen meni "vain" vajaat kolme vuotta. Ajattelin, että en ehkä saa näytettyä tätä tilaa teille koskaan, sillä miksi esittelisin teille kurahaalareita ja pyykkivuoria, tai toisaalta miksi siistiä kodinhoitohuonettakaan, kun eihän se sellainen usein miten ole. Mutta niin vain kävi, että tässä se nyt on kodinhoitohuonepostaus, toki aika erilaisena kuin olin ajatellut.

Huvittavaa on myös se, että esteetikolle motivaatio siivota kodinhoitohuone, ei tullut vielä siitä, että puhtaat sukat loppuvat, vaan tosiaankin noista kolmesta Tukholman tuliaisena tuodusta kauniista purkista. Eli kolmas vinkkini on: Motivoi itseäsi kauniilla asioilla. Kun olet laittanut tilan kivan näköiseksi, haluat luultavasti myös, että se pysyy sellaisena. Odotukseni kolmea pulloa kohtaan ovat siis melko korkealla. Nähtäväksi jää motivoiko nuo kolme purkkia myös perheen miesväkeä. No eihän sitä koskaan tiedä. ;)

Täytyy siis myöntää, että vaikka esimerkiksi ritilä pyyykiteline on meillä jo edellisessä kodissa hyväksi todettu ratkaisu, kodinhoitohuoneessa ihan kaikkein parasta on kuitenkin se, että oven saa tarvittaessa kiinni. Neljäs vinkki on siis se, että joskus poissa silmista, poissa mielestä -metodi on se kaikkein paras.

Arki vastaan minä -taistelussa voittaa aina, kun ottaa asiat huumorilla.

Halusinkin ehkä vain sanoa, että kuullakseen itseään arkihulinassa, on välillä tosi ok vetäytyä yksin pyykkejä viikkaamaan, jos pieni puuhastelu on sinulle sopiva tapa vetää henkeä arjessa. Ihan yhtä hyvä on myös jättää koko kaaos odottamaan parempaa motivaatiota ja hetkeä, ja mennä vaikka kylpyyn (jos omaa aikaa on tarjolla) tai mennä laskemaan mäkeä lasten kanssa, niin kuin minä tänään valitsin. Kaaos uhkaa siis jo taas meidän kodinhoitohuonetta, mutta todistettavasti maailma ei kaadu pyykkipussin mukana, ja kaiken puuhan keskelläkin me äidit, jopa välillä ajattelemme jotain.

HAASTE: Mitä viimeksi?

Sain jo joku aika sitten Syyskuun kuudes blogista Mitä viimeksi? -haasteen, johon nyt tartun. Ideana on siis rennosti listata asioita teemalla viimeisin. Kuulun niihin ihmisiin, jotka tykkäävät tehdä listoja, joten tämähän sopii minulle. Kiitos siis haasteesta Netta ja lämpimät vauvaonnittelut!

Viimeisin viesti tuli lapsuuden ystäviltä meidän pieneen kolmen hengen WhatsApp -ryhmään. Noiden ystävien tuki ja kanssa eläminen kaikessa on yksi tärkein voimavara elämässäni. Ei ole asiaa, jossa emme olisi toisiamme varten. Vaikka emme voisi toisiamme nähdä niin usein kuin haluamme, niin viestit lentelee niin suruista ja murheista kuin hulvattomista koomisista arkitilanteista, puhumattakaan kaikista niistä muistoista, joita keskenämme jaamme.

Viimeisin itku tuli, kun isompi poika pelleili ja siinä olisi voinut käydä huonosti. Minä ihan herkistyin, kun annoin vallan ajatukselle, että hänelle olisi voinut sattua todella pahasti. Se on se äidin suojeluvaisto. Vaaratilanteessa yleisesti toimin nopeasti, ja omat tunteet tulevat sitten vähän jäljessä, kun tilanne on rauhoittunut.

Viimeisin nauru oli se kun, meidän 2-vuotias esitti robottia. Niin söpöä tepsutusta kädet robottimaisesti heiluen. :D

Viimeisin hermostuminen taisi tulla, kun koin epäoikeudenmukaisuutta. Pieni aktivisti minussa herää puollustautumaan, jos koen, että toisen ihmisen käytös ei ole reilua itseäni tai muita kohtaan. Olen monesti huono sanomaan ei, mutta harvemmin annan kenenkään kävellä ylitseni. Kun hermostuminen laskee, haluan aina yrittää ymmärtää, mistä toisen käytös johtuu, ja oliko hermostumiseni syy myös siinä, että asia osuikin johonkin omaan heikkoon kohtaani. Ihmisten käytökseen on yleensä jonkin syy, tai näkökulma asiaan on vain hyvin erilainen. Joskus sitä vain itsekin toimii ajattelemattomasti tai tiedostamatta omaa käytöstään.

Viimeisin ostos on joulupallo, jos nyt ei ruokakauppaostoksia lasketa. Meille tulee tänäkin vuonna kaksi joulukuusta; tekokuusi ja aitokuusi. Koristeita ei siis voi olla liikaa, kun laittelen kuusenkoristeita aina myös astelmiini.

Viimeisin muutos sisustuksessa on jouluisten elementtien lisääntyminen kodissa. Näissä tämän postauksen kuvissa näkyy yläkerran aula, jossa ei suoranaisia joulukoristeita ole, mutta ehkä tunnelmaa jo hieman. Ehkä vähän yllättäen sammunut vaalenapunainen on mukana ainakin marraskuun harmonisessa väripaletissani, tuomassa vastapainoa tähän pimeyteen. Yleensä roosa ja nuden sävyt ovat hetkeksi vähän väistyneet joulun aikaan, mutta tänä vuonna noita sävyjä saattaa olla pieninä ripauksina jopa joulusisustuksessani.

Mitään isompaa tai kovin radikaalia muutosta sisustuksessa ei silti viime aikoina ole tapahtunut.

Viimeisin blogiteksti ei nyt muistu mieleen, kun en ole tällä viikolla oikein ehtinyt lukea muiden blogeja. Mutta tuli mieleeni, että jos kaipaatte sisustusinspiraatiota, niin me päätettiin sisustusbloggaajien kanssa jakaa yhdessä marraskuista sisustusinspiraatiota instagarmissa, joten kurkkaa #mynovemberhygge ja löydät tunnelmallisia kuvia, ja ehkä myös uusia suomalaisia sisustusblogeja ja instatilejä seurattavaksi.

Viimeisin suunnitelmani on aika tylsä, mutta tärkeä. Suunnittelen nimittäin, että josko vaikka olisi vähän tylsääkin välillä. ;) Tähän syksyyn on mahtunut niin paljon: Poikien päiväkodin aloitus, teatteriopetuksia Espoon kouluissa ja omissa ryhmissä, Omanin matka, sisustuspodin lanseeraus, sisustussuunnitelua ja myymälästailausta, sisustus- ja kukkaworkshoppia, lehtijuttuja ja vaikka mitä muuta. Joka viikko on ollut jotain kivaa, mutta kivojenkin juttujen jännittäminen on aika kuluttavaa. Minä olen ehdottomasti ekstrovetti, mutta jopa minä tässä kaamoksessa voisin kaiken koetun jälkeen vetäytyä hetkeksi ihan vain itsekseni omiin oloihin talviunille. Kalenteri on ainakin tämän viikon osalta vielä niin täynnä, että rauhoittuminen on vielä hoidettava pienissä hetkissä. Joulukuuta kohti ehkä oikeasti on mahdollisuus hiljentää.

Haasteen heitä eteen päin Viljalle (Muotoseikka) ja Hannalle (Pastellimaja)

Bloggaaja lähikuvassa

Blogi otti melkein parin viikon tauon, mutta tämä postaus on ollut minulla työn alla ja luonnoksissa 

vielä paljon pidempään, itse asiassa tooooodella paljon pidempään. Nappasin Homevialaura -blogista miljoona vuotta sitten johonkin haasteeseen liittyvät kysymykset (en edes enää muista mikä haaste se oli), ja ajattelin että jos niiden kautta (muka helpostikin) vähän kertoisin itsestäni. Tehtävä olikin yllättävän vaikea. Postaus on pysynyt "pöytälaatikossa" ja olen siihen aina silloin tällöin antanut vilkaisun. Toisin kuin Lauralla, jonka ajatukset aiheesta kuin aiheesta ovat aina niin ihailtavan jäsentyneitä, omia vastauksiani miettiessä jouduin analysoimisen kierteeseen.
Minulla on ollut pitkään halu kertoa itsestäni täällä blogissa jotain vähän enemmän kuin mitä sisustusjutuista yleisesti käy ilmi. Minä ja mun jutut on itselle niin selviä, että sitä usein kuvittelee muiden tietävän jo kaiken olennaisen tai jää miettimään, että kiinnostaako ketään. Blogimaailmassa itselleni olennaista on edelleen erityisesti visuaalisuus. Koska olen huomannut itse ilahtuvani ja kiinnostuvani, jos joku seuraamistani bloggaajista poikkeuksellisesti kertookin jotain vähän syvällisempää itsestään ja ajatuksistaan, päätin nyt vihdoin tehdä niin itsekin.
 Nämä muutamat kysymykset vastauksineen eivät nekään tietenkään kerro minusta kaikkea, mutta ehkä kuitenkin jotain uutta. On siis tullut aika (eipä siihen mennytkään kuin muutama vuosi) valottaa vähän lisää siitä, että kuka tämän blogin takana oikein on.

Kuva: Inke Rosilo (Kuva on teatterikorkeakouluajoiltani voimauttava valokuva -kurssilta)

1. Kerro jotain, mitä emme tiedä sinusta?

Työstäni sisustustailistina olen teille jo jotain kirjoittanut vaikka ne työt aloitin vasta viime sykynä, mutta varsinaisesta ammatistani en ole täällä juuri kirjoittanut. Olen siis maininnut, että olen ammatiltani teatteriopettaja, mutta sen tarkemmin en ole asiaa valottanut. Tämä on ollut ihan tietoinen valinta, jostain syystä nämä kaksi asiaa ovat omassa mielessäni olleet jotenkin eri bokseissa. Ainakin tämän verran rikon nyt päätöstäni.
Opiskelin ensin teatteri-ilmaisun ohjaajaksi Stadiassa Helsingin ammattikorkeassa, ja sitten Teatterikorkeakoulussa teatteritaiteen maisteriksi tanssi- ja teatteripedagogiikan laitoksella. Olen aina ollut kiinnostunut teatterista, ja ammatti teatterialalta on ollut jo lapsuuden haaveeni. Niin kuin monet teatterialalla olevat, minäkin haaveilin ensin näyttelijän ammatista. Kun teatteri tuli syvemmin tutuksi, sen sijaan, että olisin itse kuitenkaan halunnut olla valokeilassa, minua alkoi kiinnostaa enemmän ryhmä. Niinpä opettaminen ja ohjaaminen ovatkin teatterissa sitä minun aluettani. Olen tehnyt molemmat lopputyöni liittyen ryhmä- ja prosessikeskeisyyteen teatterissa. Se tarkoitaa sitä, että en ole autoritäärinen opettaja/ohjaaja vaan uskon, että ryhmä on enemmän kuin osiensa summa, ja että teatterissa lopputulos, eli esitys, ei ole kaiken keskipiste, vaan että taiteellinen ja pedagoginen prosessi on olennainen.
Näihin asioihin uskon elämässä muutenkin  - matka on tärkeämpi kuin määränpää, ja yhdessä tekeminen antaa aina enemmän kuin yksin nykertäminen.
Aiemmin opetin ja ohjasin feelancerina eri taidekouluissa pääkaupunkiseudulla. Tällä hetkellä olen töissä taiteen perusopetusta antavassa esittävän taiteen koulussa, ja opetan siellä kahtena iltana neljää eri ryhmää. Työni paras puoli on, että saan tehdä töitä hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Nytkin minulla on oppilaita alakouluikäisistä, teineihin ja aikuisiin. Saan nähdä miten ihmiset ylittävät näkymättömiä rajojaan. Se laajentaa ja avartaa omiakin käsityksiä itsestä ja maailmasta. Jos sisustuksessa olen oman tyylini suhteen mustavalkoisen, hillityn ja harmoonisen linjan kannattaja, niin taiteessa ja elämässä moninaisuutta saa ja pitää olla. Ammattini on tuonut minulle joko tai -ajattelun sijaan ennakkoluulottomampaa sekä että -ajattelua.
Työ niin teatteriopettajana, sisustusstailistina kuin bloggaajanakin ovat kaikki minulle paikkoja toteuttaa luovuuttani, ja myös inspiroida luovuutta toisissa. Ehkä joku päivä täältä blogistakin voi lukea postauksia esimerkiksi liiittyen juuri luovuuteen. Kiinnostaisivatkohan teitä sellaisetkin aiheet? Moni sisustusbloggaaja kirjoittaa pohdiskelevia, ja jopa kantaa ottavia tekstejä. Itse olen kokenut, että saan teatterin kautta toteuttaa sanomisen tarvettani, ja blogi onkin ollut minulle ennen kaikkea paikka sisustusfiilistelylle, visualisoinnille ja inspiraatiolle. Olen tähän asti kokenut, että blogini voi hyvin pysyä melko kepeänä paikkana luoda, ja jakaa tyyliini kuuluvia ennen kaikkea visuaalisia asioita.

2. Onko väliä mitä lukijat ajattelevat blogistasi? Miksi?

On tietysti. En tietenkään voi miellyttää kaikkia ihmisiä, mutta en kai olisi valinnut julkista kanavaa, jos muiden mielipiteet olisivat minulle ihan sama. Kauniit sanat ilahduttavat aina. On kiva, kun jätätte kommentteja tai joku joskus vetäisee hihasta vaikka kaupungilla ja kertoo seuraavansa blogiani. Vaikka blogin kirjoittamisen aloitin lähinnä itselleni, niin nykyisin kirjoitan sitä hyvin paljon teille. Mietin mikä lukijoitani voisi kiinnostaa, mutta kokisin valheelliseksi kirjoittaa jostain sellaisesta, josta en itse innostuisi, joka ei olisi tyylistäni, itselleni ajankohtaista ja/tai motivoivaa. Blogitarjontaa on niin paljon, että blogiani jäävät seuraamaan ne, joita kiinnostaa blogini aiheet ja tyyli.

Vuorovaikutteisuus on yksi parhaista asioista bloggaamisessa. Ette tiedäkkään miten iloinen sitä aina on jokaisesta kommentista, jonka jätätte, tai muusta palautteesta, joka korviini kantautuu. Ihan harmittaa, että en aina ehdi niihin heti vastata. Negatiivisia kommentteja olen saanut hyvin vähän, ja kun sellaisia on tullut, nekin ovat saaneet minut miettimään asioita ja tarkentamaan sekä perustelemaan ajatuksiani tai toimintaani. Blogi ei koskaan voi olla koko totuus, mutta se on jotain siitä, palasia. Välillä sitä kuitenkin miettii, että saako minusta tai elämästäni liian silotellun kuvan blogistani. Yksityisyyden nimissä sitä ei halua jakaa blogissa kaikkea. Vaikka visuaalisesti haluan luoda blogistani kaunista kokonaisuutta, niin teksteihin päätyy usein myös huumoria ja pohdintaakin. Pääpaino tässä blogissa on kuitenkin visuaalisuudessa, olenkin aina luottanut siihen, että te lukijani olette fiksuja, medialukutaitoisia ja ymmärrätte blogini tyylilajin. Henkilökohtaisiin asioihin liittyy usein myös muita ihmisiä, jotka eivat halua asioitaan julkisesti puitavan, enkä itsekään. Monet surut ja murheet jäävät blogin ulkopuolelle, ja välillä ilotkin. Jotkut asiat haluaa jakaa vain läheistensä kanssa.

Minulla ei ole minkään ulkopuolisen tahon velvoitetta päivittää blogiani jollain tietyllä tahdilla. Koen yleensä silti kuitenkin enemmänkin runsauden pulaa aiheista, joita haluaisin teidän kanssa jakaa, kuin että tuntisin blogini olevan pakollinen velvollisuus. Aika jonka blogille voin tässä elämäntilanteessa antaa, on tietysti rajallinen, ja paljon ideoita jää toteuttamatta tai ne ehtivät väljähtyä ennen kuin ehdin painaa julkaise-nappia.

3.Miten bloggariminä eroaa "reaaliminästäsi"?

Tavallaan ei mitenkään ja tavallaan poikkeaa. Ehkä siinä mielessä poikkeaa, että blogissa painottuu visuaaliseen tyyliin liittyvät asiat. Pidän esimerkiksi siisteydestä, ja järjestys onkin ensimmäinen sisustusvinkkini, silti ei oma kotini todellakaan ole aina siisti ja järjestyksessä. Lapsiperheessä elämä nyt on sellaista, ja nykyisin osaan paremmin myös sietää kaaosta, vaikka edelleen nautin, kun koti on järjestyksessä ja puhdas. Tyylini on reaalielämässänikin sama, mutta paljon muita asioita jää myös blogin ulkopuolelle. Vaikka tyylini on harmoninen, niin monissa asioissa tykkään vain antaa mennä ja luotan paljon intuitioon. Elämä on opettanut, että järkeily ei toimi kaikessa. Esimerkiksi äitinä luotan paljon tunteeseen. Periaatteeni on, että sanokoot kasvatusoppaat ja neuvojat mitä vain, kunhan meillä on hyvä olla.
Olen myös aikamoinen fiilistelijä, mutta se tuskin on teille yllätys, kun se taitaa näkyä blogissani aika vahvasti. Haaveilu tekee hyvää mielelle ja uskon, että kun maailmankaikkeudelle heittää tilauksia saattaa siltä saada jotain takaisin. Pienetkin jutut saavat minut innostumaan. Sisustamisessa näkyy, että pidän harkituista ja valituista yksityiskohdista ja asetelmista, mutta suuremmat kokonaisuudet ovat silti vielä enemmän juttuni. En koskaan opiskeluaikoinakaan ole ollut mikään ulkoa opettelija, vaan olen halunnut ymmärtää kokonaisuuksia. En oikein koskaan ole tyytynyt siihen, että asiat vain ovat niin kuin ne ovat, vaan minua on aina kiinnostanut asioiden yhteydet, syy- ja seuraussuhteet, miksi asia on niin kuin se on.

4. Mikä saa sinut nauramaan?

Minut saa nauramaan tilanteesta riippuen melkeinpä mikä vain. Tilannekomiikka on parasta, kun joku asia on vähän vinksallaan tai oudossa asiayhteydessä. Taidan olla tunnettu siitä, että nauran omille huonoille jutuilleni. Olen surkea kertomaan perinteisiä vitsejä, koska en osaa kertoa niitä vakavalla naamalla, vaan nauran itse jo puolessa välissä tai pahimmassa tapauksessa unohdan miten koko juttu päättyy. Tässä kohtaa siitä ei siis ole mitään hyötyä, että olen esiintymisen ammattilainen. Joskus minua naurattaa myös ns. älykäs huumori, josta näkee, että kertojalla on niin sanotusti välähtänyt. Toisaalta ehkä vieläkin enemmään minuun uppoaa huumori, josta näkyy itseironia, se että humoristi ei vitsaile vain muiden kustannuksella, vaan uskaltaa laittaa itsensäkin peliin. Tarkemmin kun mietin, niin taidan keräillä tällaisia rehellisiä, aitoja ihmisiä ympärilleni. Ystävilläni on nimittäin kaikilla mahtava huumorintaju. Ystävien lisäksi aidoimmat ihan sydämmestä asti tulevat naurut saan tietysti noiden omien poikien kanssa. Ihan pian 4-vuotiaan jutut ovat välillä aivan hulvattomia. Hän onkin varsinainen huumorimies, eikä pikkuvelikään kakkoseksi jää. Siitä asti, kun ensimmäinen hymy tuli, sitä on riittänyt. Pikkuisten kihertävää naurua ei voi vastustaa.

5. Mitä luovuus merkitsee sinulle?

Luovuus on työni ja vapaa-aikani. Opetan töissä luovuutta muille, joten takataskussani on aikamoinen arsenaali konsteja luovuuden aktivoimiseen ja lisäämiseen. Ilman luovuutta en pärjäisi. Itse asiassa en tiedä mitä olisin tai mitä teksin, jos luovuus yhtäkkiä katoaisi maailmankaikkeudesta. Luovuutta tarvitaan niin joka päiväisessä arjessa kuin kaikessa luovassa toiminnassa, jota teen. Minulla on aina ollut kova luomisen vimma, ja olen tuottelias. Kun luomisen vimma iskee, siitä saattaa minulla syntyä esitys, maalaus, sisustusmuutos, blogipostaus tai laajemmassa perspektiivissä vaikka talo. Ehkä juuri tästä johtuen olen sellainen projektista projektiin nainen. Minulla on yleensä enemmänkin runsaudenpula ideoiden suhteen kuin että odottelisin luovuuden saapuvan luokseni.

6. Ketä läheistäsi ihailet?

Näitä riittää, koska kaikkissa läheisissäni ja ystävissäni on sellaisia piirteitä, joiden kohdalla olen vain että "wau"! Yleisesti eniten ihailen heidän asennettaan. Monia heistä yhdistääkin juuri se, että heillä kaikilla on loistava asenne elämään. Kukaan ei ole mikään ruikuttaja, vaikka elämä on monelle sellaisia asioita eteen heittänyt, että siihenkin olisi ollut täysi oikeus. Heiltä olen oppinut, että vaikka sitä mitä elämä eteen heittää ei voi valita, niin oman asenteensa useinmiten voi.

7. Mikä sinussa ärsyttää itseäsi?

Minulla on monta rautaa tulessa, enkä oikein osaa vain olla. Näennäisesti ehkä, mutta vähintään mielessäni on aina 100 käynnissä olevaa tai tuloillaan olevaa prosessia. Välillä ihailen ihmisiä, jotka osaavat elää niin sanottua tasaista tavallista elämää, jossa asiat ovat ehkä pienessä mittakaavassa, mutta kuitenin hyvin hallinnassa. Minä taas löydän itseni aina jonkun ison tai usemman päällekkäisen projektin ääreltä, ja usein miten vielä yhtä aikaa monella elämän osa-alueella. En tunnista itsestäni kilpailuhenkisyyttä, mutta itseäni tykkään haastaa, ennen kaikkea henkisesti. Ennen keskityin mielelläni yhteen asiaan kerrallaan satakymmenen prosenttisesti. Ruuhkavuodet ovat kuitenkin opettaneet miten monia palasia pelataan kerralla, ja nykyisin oikeastaan nautin tästä elämän palasten kanssa jonglööraamisesta. Ei kai tässä muuten äitiys, perhe-elämä, työt, bloggaamien ja taloprojekti yhtä aikaa olisi ollut mahdollista.
Innostun helposti, ja joissakin asioissa taas olen harkitsevainen. En yleensä ryhdy mihinkään ns. hulluun. Tavallaan on kiva innostua helposti, mutta toisaalta raskasta, varsinkin, kun tunnollisena ihmisenä haluaisin silti saattaa myös kaikki asiat kunnolla loppuun.

8. Mikä sinussa ihastuttaa muita?

Ihmisten on yleensä helppo avautua minulle, ja se johtuu ehkä siitä, että avaan myös itseäni muille. Ymmärrän, että monet haluavat suojata itseään, ja pitävät tiukkaakin linjaa siitä mitä jakavat muille. Minulle avoimuus on tärkeää, koska olen oppinut, että itsensä näyttäminen muille on enemmänkin tuonut jotain lisää kuin vienyt pois. Nähdyksi tuleminen vaattii yleensä muiden näkemistä ja itsensä paljastamista. Se ei ole aina helppoa. Minua on sanottu myös idearikkaaksi ja inspiroivaksi.

9. Mikä sinusta tulee isona?

Minulla on sellainen intohimo teatterityöhön, että uskon aina pysyväni teatteriopettajana. Työ on niin vaihtelevaa, ja haasteita voi luoda itselleen niin paljon kuin haluaa, joten työ kyllä pysyy aina kiinnostavana. Toisaalta olen viime vuosina oivaltanut, että näin reilu kolmekymppisenäkin maailma ja vaihtoehdot ovat avoinna. Sitähän voi tehdä mitä vain, mihin on inspiraatiota ja intoa. Sinä aikana, kun tämä postaus on ollut pöytälaatikossa, olen kirjoittanut näin. "On siis mahdollista, että tekisin jotain muutakin teatterityön rinnalla, ja sellaista on vireilläkin." No nythän sitten teen myös sistusstailistin töitä. Ajattelin joskus, että minun täytyy olla ikään kuin uskollinen tettaerityölleni, enkä voi tehdä muuta, mutta nyt ajattelen, että sehän on vain rikastuttavaa tehdä monia erilaisia töitä. Nykyisin myös blogi on minulle tulonlähde vielä pieni ja aika satunnainen, mutta kuitenkin. En ole koskaan tehtyt niin sanottua kahdeksasta viiteen työtä, ja jatkossakin työni tulevat olemaan jotain luovaa ja sellaista, jossa voin olla muiden ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa. Nautin sekä itseni että muiden ihmisten inspiroinnista, ja nautin kun saan luoda elämyksiä.

10. Uskotko onnellisiin loppuihin?

Tämä on aika filosofinen kysymys tai ainakin vastaukseni on. Mottoni voisi olla: "Happines is the journey not a destination."

Onnelliseksi ei siis tulla, onnellinen ollaan. Onnellisuus ei tarkoita sitä, että happy happy joy joy -ilme tarvitsisi olla kasvoilla jatkuvasti. En usko loppuihin, uskon enemmänkin uusiin alkuihin. En siis ole pessimisti, vaan uskon kyllä onneen. En kuitenkaan halua jäädä elämässä odottamaan tai tavoittelemaan tietynlaisia onnellisia loppuja, vaan elää hetkessä. Elämässä on minusta aina monia mahdollisuuksia uusiin alkuihin. Jos tuijottaa vain päätepisteitä, jää moni asia matkan varrelta huomaamatta. Nautin suunnittelemisesta ja asioiden tavoittelemisesta, ja olen monesti todennut sen vaiheen olevan jopa kiinnostavampi kuin saavutetun päämäärän. Tämä pätee myös sisustamiseen. Olen hyväksynyt, että ei sisustuskaan koskaan tule valmiiksi ja miksi sen pitäisikään.
Elämään kuuluu myös varjot, ne onnettomat hetket, kun suru ja menetykset osuvat kohdalle. Iloista ja onnistumisista on siis toki osattava nauttia, kun elämä tarjoilee onnen hetkiä. Onnen hetket tulevat eteen toki välillä myös työn ja saavutusten kautta, mutta myös usein ihan yllätten pienissä hetkissä, aivan toisessa kohdassa tai muodossa kuin alunperin on ajatellut tai mihin on valmistautunut. Tällä asenteella epäonnistumiset ja pettymykset eivät myöskään saa ylitsepääsemätöntä negatiivista valtaa. 

***

Pitkä ja tuhti paketti, mutta kiva, jos joku pääsi tekstin loppuun saakka. Jos alussa kerroin, että luen mielelläni siitä keitä seuraamieni blogien takana on, niin vähintäänkin yhtä suurella mielenkiinnolla kuulisin edes jotain pientä teistä, jotka blogiani seuraatte. Ilahtusin valtavasti, jos jättäisitte pienen kommentin, kertoisitte jotain pientä itsestänne tai vaikka sen, jos nämä minun ajatukseni herättivät jotain ajatuksia.