Rick Riordan: The Hidden Oracle

Olen potenut pientä kyllästymistä blogiini, minkä vuoksi vuoden ensimmäinen postaus tulee vasta nyt helmikuun puolella. Aikeissa oli ainakin kirjoitella blogin 5-vuotissyntymäpäivänä 7. tammikuuta, mutta sekin sitten jotenkin jäi. Lukujumini heijastelee selvästi myös bloggaamiseeni. Viime aikoina en ole oikein viihtynyt blogimaailmassa ja esimerkiksi Blogistanian palkintojen äänestykset ja paljon kivaa muiden ihanien kirjabloggareiden blogeissa on mennyt minulta ihan kokonaan ohi. Huoh. Toivon todella, että tilanne tästä parantuu.

Löysin Rick Riordanin uuden The Trials of Apollo -sarjan aloitusosan The Hidden Oraclen ihan sattumalta kirjastosta. Riordanin muista sarjoista olen pitänyt niin valtavasti, että tämäkin oli pakko päästä lukemaan.

Apollo onnistuu suututtamaan Zeuksen, joka nakkaa auringon jumalan pois Olympokselta ja muuttaa tämän rangaistukseksi kuolevaiseksi teinipojaksi. Apollon on selvittävä ilman jumalallisia voimiaan kuolevaisten maailmassa kunnes hän onnistuu jälleen pääsemään Zeuksen suosioon. Mistäs muualta Apollo hakisikaan apua kuin Camp Half-Bloodin puolijumalilta? Leirissä ei kaikki kuitenkaan ole kohdallaan.

Kyllä Riordan osaa! Jälleen yksi viihdyttävä, hauska ja mukaansa tempaiseva kirja. Tykkäsin valtavasti ja tämä oli juuri täydellinen kirja lukujumisiin tunnelmiini. Itse asiassa pidin tästä niin paljon enemmän kuin viime vuonna lukemastani Riordanin toisen sarjan aloituksesta Kesän miekasta. Juoni pysyi paremmin kasassa, eikä lähtenyt poukkoilemaan ja rönsyilemään niin pahasti. Tahti The Hidden Oraclessa oli itse asiassa aavistuksen rauhallisempi ja tasaisempi, mutta kyllä tästäkin vauhtia hyvin löytyi.

Ihanaa, että tässä palataan takaisin Camp Half-Bloodiin, vaikka asiat leirissä eivät olekaan kovin hyvällä mallilla. Eikä vierailu leirissä ole mikään nopea pyrähdys, vaan suurimmaksi osaksi Apollo ja kumppanit viihtyvät tutuissa Camp Half-Bloodin maisemissa. Mukana tarinassa on paljon tuttuja hahmoja, mutta kahden edellisen Riordanin kreikkalaista/roomalaista mytologiaa käsittelevien sarjojen päähahmot eivät paria poikkeusta lukuunottamatta ole ainakaan tässä ensimmäisessä osassa mukana. Percy Jackson käy kyllä pyörähtämässä tarinassa ja suosikkini Nico di Angelokin on menossa mukana.

Apollo on mahtava ja hauska päähenkilö ja kertoja. Tykkäsin Apollosta jo muissakin Riordanin kirjoissa, joten ei ollut ihme, että pidin runouden, jousiammunnan ja monen muun jumalasta myös tässä kirjassa. Mukavaa, että kuolevaiseksi päätyminen ei ole ihan kokonaan karsinut Apollon riemastuttavaa luonnetta.

The Hidden Oracle on siis viisiosaisen The Trials of Apollo sarjan ensimmäinen osa. Seuraava osa on  nimeltään The Dark Prophecy ja ilmestyy toukokuun alussa. En malttaisi odottaa! Toivottavasti tämä sarja saataisiin suomeksikin jossain vaiheessa, sillä ainakin ensimmäisen kirjan perusteella sarja on taattua laatua Riordanilta ja varmasti Riordanin kirjojen ystävien mieleen.

------

Puffin Books 2016,  374 s.

kirjastosta

Aleksi Delikouras: Nörtti 4 - Pro gamer & Jessica Schiefauer: Pojat

Miten nopeasti marraskuu onkaan mennyt. Pari päivää ja sitten onkin jo joulukuu. Marraskuussa minua on vaivannut sama jumittelu kuin jo pidempään, mutta sentään pari kirjaa olen saanut luettua. Niistä bloggaaminen on vain tuntunut jotenkin vaikealta. Jotenkin tuntuu, että nyt kun ei kirjoittele blogiin niin usein kuin ehkä haluaisin, ei oikein osaa enää koko hommaa. Bloggailua helpottaakseni iskin yhteen postaukseen kaksi kirjaa, jotka olen jo aikaisemmin tässä kuussa saanut luettua.

Joulukuusta toivottavasti tulee vähän vilkkaampi luku- ja bloggauskuukausi. Tavoitteena olisi lukea perinteisesti ainakin yksi jouluinen kirja. Lähiaikoina aion myös pureutua kustantamoiden ensi kevään uutuuksiin. Pikaisesti olen jo vähän tutkiskellut kevään kirjoja ja varsin hyvältä näyttää :)

ALEKSI DELIKOURAS: NÖRTTI 4 - PRO GAMER

Oikein mainion Nörtti - sarjan neljäs osa ilmestyi melkein minun huomaamattani, sillä en ollut tätä jostain syystä laittanut syksyn kiinnostavimpien kirjojen listaani tai muuallakaan huomannut. Onneksi kirja tuli sattumalta vastaan kirjastoreissulla ja sehän lähti samantien mukaan. Olen lukenut ja pitänyt kaikista kolmesta edellisestä osasta, joten tottakai tämä neljäskin oli luettava. 

DragonSlayer666 on aloittanut lukion ja kaipaa lukiossa yläastetta. Hän vanhoja kavereitaan MegaMania ja jopa Pinokkiota. Drago tutustuu koulussa Daisukeen, joka on yksi Suomen kovimpia CS-pelaajia ja kansainvälisissä kisoissa menestyneen tiimin kapteeni. Drago tähtää ammattilaispelaajaksi ja unelma tuntuu olevan lähempänä kun Daisuke pyytää Dragon tiimiinsä.

Nörtti 4 - Pro gamer oli ihana piristys pahan lukujumin keskellä. Kirja, joka on niin vetävä ja viihdyttävä, että sen yksinkertaisesti ahmaisee kerralla. Vähään aikaan en ole päässyt niin hyvään vauhtiin minkään kirjan kanssa, että se ei olisi jäänyt kokonaan kesken tai ainakin jumittamaan puoliksi luettuna lukupinoon. Muiden sarjan osien tapaan myös Nörtti 4 on humoristinen, nopealukuinen ja riemastuttavan viihdyttävä. 

-----

Otava 2016, 222 s.

kirjastosta

JESSICA SCHIEFAUER: POJAT

Näin sattumalta Jessica Schiefauerin Pojat kirjaan perustuvan elokuvan Girls Lostin trailerin ja leffa vaikutti sen verran kiinnostavalta, että päätin etsiä kirjan luettavaksi. Onneksi kirja löytyi heti seuraavalla kirjastoreissulla hyllystä ja pääsin sitä nopeasti lukemaan.

14-vuotiaat Kim, Momo ja Bella ovat kavereita, jotka eivät vielä haluaisi jättää lapsuutta taakseen. Erottamaton kolmikko viettää aikaa yleensä Bellan kasvihuoneella. Kun Bella eräänä päivänä istuttaa kasvihuoneeseensa outoja siemeniä, siemenistä versoaa hyvin epätavallinen kasvi, joka avaa tytöille oven poikien elämään.

Luettuani viimeisen sivun minun piti vähän aikaa mietiskellä ja makustella kirjaa. Toisaalta pidin tästä ja luin kirjan todella nopeasti, koska Pojat piti otteessaan loistavasti ja en välillä voinut lopettaa lukemista ennen kuin olin lukenut vielä yhden sivun ja sitten vielä pari lisää. Toisaalta välillä tuntui, että jokin kirjassa häiritsee todella paljon ja etenkin loppupuolen tapahtumista en pitänyt juuri lainkaan.

Tykkäsin, mutta en rakastunut. Pojat on sivumäärältään lyhyehkö, mutta tunnelmaltaan erittäin intensiivinen. Jos lopussa en olisi kadottanut niin pahasti mielenkiintoani kirjaa kohtaan, olisi tämä ollut varmasti parempi kuin kolmen tähden keskikastin lukukokemus.

Kirjassa on todella hienot ja yksityiskohtaiset kannet, jotka eivät todellakaan pääse oikeuksiinsa oheisessa kuvassa. Paikallisessa kirjastossa kirjastotarra oli taas lätkäisty keskelle etukantta (käytäntö, jota inhoan suuresti), minkä takia jätin koko kannen kuvaamisen väliin. Mutta kannet ovat upeat ja sopivat kirjaan loistavasti.

Schiefauerilta ilmestyi tänä vuonna toinen suomennettu teos Ester & Isak, jota katselin jo kirjastossa, mutta en vielä lainannut mukaan. Pojat ei nyt aivan täysin vakuuttanut, mutta ehkä jossain vaiheessa luen lisääkin Schiefaueria.

------

Karisto 2015, 188 s.

Suom. Säde Loponen

kirjastosta

Magdalena Hai: Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita Uhriniituntakaisesta

Vaikka lukufiilikseni ovatkin olleet kadoksissa, päätin osallistua Halloween - lukuhaasteeseen. Oikeastaan vasta tuossa lokakuun puolivälissä tajusin, että nythän pitäisi lukea haasteeseen sopivaa, joten kirjastoreissulta tarttui mukaan tarinakokoelma Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita Uhriniituntakaisesta. Magdalena Hailta olen aiemmin lukenut Gigi ja Henry -trilogian, joka ei aivan täysin minua hurmannut, mutta siitä huolimatta oli mukava päästä lukemaan muutakin Hain tuotantoa.

Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita Uhriniituntakaisesta sisältää parisenkymmentä kauhistuttavaa tarinaa nuorille. Tarinat sijoittuvat pääasiassa Uhriniituntakaisen kylään, jossa voi törmätä vaikka zombeihin, aaveisiin tai mörköihin. 

Olipas mukava ja viihdyttävä tarinakokoelma, jonka tarinoissa oli oikeasti ihan mukavaa kauhua. Nämä kauhujutut varmasti uppoavat nuorempaankin lukijaan, niin tyttöihin kuin poikiinkin. Haiseva käsi on erinomaista luettavaa näin syksyn pimeinä iltoina ja Halloweenin alla.

Osa kirjan tarinoista on lyhyempiä ja osa pidempiä, mutta lyhyistäkin tarinoista Hai on osannut kirjoittaa varsin jännittäviä. Esimerkiksi vain kahden sivun mittainen FPS on lyhyestä pituudestaan huolimatta erittäin intensiivinen. Suosikkejani kirjan tarinoista olivat Pahanukke, Namusetä ja Poika portilla, joista varsinkin jälkimmäisen lopetus oli loistava.

Ihanaa, että tämän kirjan kohdalla minulle ei kertaakaan tullut sellaista tunnetta, että vaikka kirja on hyvä, en jaksa lukea sitä loppuun. Sellaista on tapahtunut viime aikoina liian monesti, mutta Haiseva käsi piti mielenkiintoni yllä alusta loppuun ja lukaisin kirjan varsin nopeasti.

Tätä kirjaa kelpaa ehdottomasti suositella kauhujuttujen ystäville, niin nuoremmille kuin vanhemmillekin.

------

Karisto 2016, 230 s.

kirjastosta

Chris Riddell: Ada Gootti ja Humisevan karju

Chris Riddellin upea kuvitus ja ihanan hullunkuriset hahmot ovat hurmanneet minut Ada Gootin faniksi. Odotinkin innoissani tämän kolmannen kirjan suomennoksen ilmestymistä, eikä kirja jäänyt lojumaan lukupinoon pitkäksi aikaa kun varauksen olin kirjastosta käynyt hakemassa.

Kalmatollon kartanoon kerääntyy jälleen toinen toistaan eriskummallisempaa väkeä osallistumaan lordi Gootin kirjalliseen koiranäyttelyyn. Samaan aikaan Ullakkokerho saa tutkittavaa kun kartanosta löytyy epäilyttävä määrä pureksittuja kenkiä ja omituisia jalanjälkiä. 

Vaikka lukemistani häiritsee vieläkin pieni lukujumitus, nämä Ada Gootit ovat kyllä sellaisia kirjoja, että niiden parissa jumittamisesta ei ole tietoakaan. Tälläkin kertaa luin tämän nopeasti ja innokkaasti nautiskellen hassuista hahmoista, ihanasta kuvituksesta ja mukavasta, vaikka ehkä vähän heppoisesta, tarinasta.

Varsinkin takakannen tekstistä poiketen Humisevan karjussa ollaan enemmän kirjallisessa koiranäyttelyssä kuin selvittämässä Kalmatollon kartanon omituisia yöllisiä tapahtumia. Juoni on varsin hajanainen, mitä jo kahden edellisen osan perusteella osasin oikeastaan jo odottaa, mutta kyllä tälle kolmannelle osalle jo vähän toivoi tasaisempaa ja paremmin kasassa pysyvää juonta. Jälleen kerran keskitytään vähän liikaa erikoisten hahmojen esittelyyn ja liian vähän itse tarinaan. Mutta kyllä minä suloisen Ada Gootin parissa viihdyin tuosta huolimattakin.

Edellisten osien tapaan myös Humisevan karju on pullollaan herkullisia nimiväännöksiä ja viittauksia, tällä kertaa erityisesti kirjailijoihin. Kalmatollon kartanon kirjalliseen koiranäyttelyyn osallistuu sellaisia henkilöitä kuin Karu Austen, Peppi Pätkätossu ja Pappilan sisarukset Charlotte, Emily ja Anna. Laatutyötä jälleen Jaana Kapari-Jatalta. Toisaalta kiinnostaisi kovasti lukea tämäkin osa englanniksi, että näkisin millaisia väännöksiä alkuperäisen englanninkieliset nimet ovat.

Riddellin kuvitus on jälleen kerran ihanan vinksahtanutta ja upean yksityiskohtaista. Kirjan sivujen reunat ovat kauniin vaaleansiniset ja kansikuva jälleen oikein ihastuttava. Tämän sarjan kirjat paikkaavat visuaalisella näyttävyydellään osan niistä puutteista, mitä oikeastaan jokaisen osan juonessa on ollut. 

Seuraavaa Ada Goottia saakin sitten odotella pidempään, koska tämä viime vuonna alunperin ilmestynyt kolmas osa on sarjan viimeisin osa, eikä ainakaan Goodreadsilta löytynyt vielä tietoa onko sarjaan tulossa jatkoa. Suomennettujen kirjojen lisäksi Chris Riddell on kirjoittanut Adasta lyhyen Goth Girl and the Pirate Queen kirjan osana World Book Dayta.

------

Alkuteos: Goth Girl and the Wuthering Fright

Gummerus 2016, 224 s.

Suom. Jaana Kapari-Jatta

kirjastosta

Patrick Ness & Siobhan Dowd: Hirviön kutsu

Olen Goodreadsin puolelta lukenut todella paljon ylistäviä arvioita Patrick Nessin Siobhan Dowdin idean pohjalta kirjoittamasta ja Jim Kayn kuvittamasta Hirviön kutsusta. Kirja on ollut lukulistalla jo pitkään, mutta nyt kun tämä ilmestyi suomeksi, päätin vihdoinkin vastata hirviön kutsuun. 

13-vuotiaan Conorin äiti sairastuu syöpään. Eräänä yönä seitsemän minuuttia yli keskiyön hirviö saapuu Conorin luo ja sanoo kertovansa kolme tarinaa, kunhan Conor kertoo neljännen - totuuden.

Ennakko-odotukseni kirjan suhteen olivat varsin korkealla, joten petyin hieman kun lukeminen lähtikin yskähdellen käyntiin, enkä saanut tarinasta heti alussa kiinni. Jopa sysäsin tämän syrjään joksikin aikaa ja luin muuta kun tuntui, että tarina ei oikein kiinnosta ja lukeminen ei onnistu.

Tarvitsin ilmiselvästi pienen tuumaustauon kirjan kanssa, koska poimiessani tauon jälkeen Hirviön kutsun taas luettavakseni, tarina tuntui avautuvan ihan uudella tavalla ja lähtevän kunnolla vauhtiin. Hirviön kutsu on surullinen, koskettava ja älykäs tarina, joka ehdottomasti kannattaa lukea. Vain reilu 200 sivuinen tarina kertoo paljon enemmän kuin sivumäärältä voisi luulla. Vaikka alussa tätä lukiessa minulla olikin vaikeuksia, ne palkittiin kerrassaan hienolla tarinalla. Etenkin tarinan loppu on yksinkertaisesti kaunis.

Jim Kayn upea kuvitus kruunaa hyvän tarinan. Olen juuri tällaisen vähän rosoisen ja synkän kuvituksen ystävä, joten tätä tuli luettua ihastellen ja ihaillen uskomattoman hienoa kuvitusta. Kirjan kuvitus on kokonaan mustavalkoinen, joten ainakin itseäni hieman häiritsi se, että kansikuva on väreissä. Pidän paljon enemmän kuvitetun laitoksen alkuperäisestä mustavalkoisesta kannesta. 

Hirviön kutsu on ensimmäinen lukemani Patrick Nessin teos, mutta olen kuullut kirjailijasta paljon hyvää Goodreadsin puolella. Olinkin jo aiemmin laittanut Nessin korvan taakse niihin kirjailijoihin, joiden tuotantoon aion jossain vaiheessa tutustua, mutta taidanpas tämän kirjan jälkeen kohottaa Nessiä listalla vähän ylemmäs.  

Hirviön kutsun elokuvasovitus tulee ensi-iltaan tämän vuoden lokakuussa. Katsoin leffasta trailerin ja se näytti kyllä todella hyvältä. Erityisen iloinen olen siitä, että Liam Neeson on leffassa hirviön äänenä. Neesonilla on loistava ääni, juuri hirviölle sopiva.

-------

Alkuteos: A Monster Calls

Tammi 2016, 215 s.

Suom. Kaisa Kattelus

arvostelukappale (kiitos kustantajalle!)

Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta

Kappas, sehän on jo kesäkuu. Lukemisen kanssa menee tällä hetkellä niin hitaasti, että blogissakin on ollut hiljaista. Goodreadsissakin olen jo jäänyt kolmisen kirjaa jälkeen lukutavoitteestani. Onneksi lukuinnostus ei ole kadonnut aivan kokonaan. Luen nyt ehkä vähän vähemmän, mutta toivottavasti sitten pelkkää laatua.

Olen joskus todella kauan sitten lukenut muutaman kirjan Marja-Leena Tiaiselta, mutta sen jälkeen Tiainen on päässyt vähän unohtumaan. Keväällä julkaistu Viestejä Koomasta palautti kuitenkin mieleen miten hyvä nuortenkirjailija Tiainen on.

Silvan paras ystävä Jemina onnistuu houkuttelemaan Silvan milloin mihinkin. Eräänä kesäpäivänä kaverit yllyttävät tytön hyppäämään sillalta jokeen. Silva lyö päänsä ja melkein hukkuu. Hän herää oudossa paikassa, Koomassa, jossain elämän ja kuoleman välitilassa. Silva saa tehtäväkseen viedä eläville viestejä, jotka voivat ehkä muuttaa vastaanottajan elämän parempaan suuntaan.

Tykkäsin. Viestejä Koomasta oli nopeaa luettavaa, sujuvaa kerrontaa ja vieläpä hyvä ideakin. Päähenkilö Silva oli ainakin alussa vähän yksiulotteinen ja tylsä hahmo, joka ajattelematta menee mukaan Jeminan tyhmiinkin juttuihin, mutta lopulta kokemustensa kautta Silvassakin tapahtui selvää kasvua ja järkiintymistä.

Tiaisen idea elämän ja kuoleman välitilasta, Koomasta, on hyvä, mutta harmittavasti Koomassa ollaan oikeastaan varsin vähän aikaa, vain muutaman kappaleen verran. Paikka vaikuttaa sen verran kiehtovalta, että olisin voinut lukea siitä enemmänkin. Mutta toisaalta vain pieni piipahtaminen ja pintaraapaisu Koomassa sopii Silvan viestintuojan rooliin.
 
Niin kuin melkein aina kirjojen kohdalla, tässäkin kiinnitin erityistä huomiota kansikuvaan. Eikä yhtään mitenkään huonolla tavalla. Kansikuva on kaunis, herkkä ja jotenkin täydellisen sopiva kirjan tunnelmaan. Luin tämän sähköisenä versiona, joten kantta oli vähän hankalampi vilkuilla lukiessa, mutta siitä huolimatta tulihan tuota ihasteltua oikein urakalla. Hieno kansi, hyvä kirja.

------

Tammi 2016, 210 s.

arvostelukappale (pyytämättä saatu)

Rick Riordan: Kesän miekka

Rick Riordanin uuden Magnus Chase - trilogian avausosa Kesän miekka on yksi kovasti odottamistani kevään uutuuksista. Kirjan ilmestyessä viime lokakuussa ja jo silloin mietin, että lukisinko kirjan englanniksi, mutta päätinkin odottaa suomennosta, joka tuli mukavan nopealla tahdilla. Riordan on yksi suosikkikirjailijoistani ja olen pitänyt sekä Percy Jacksoneista että Olympoksen Sankarit - sarjasta, joten Kesän miekkaa kohtaan odotukset olivat aika korkealla.

Magnus Chase asuu yksin Bostonin kaduilla ja selviytyy hengissä nokkeluutensa avulla. 16-vuotispäivänään Magnus saa tietää, että hän on muinaisen viikinkijumalan poika ja hänen on etsittävä isänsä kadonnut miekka estääkseen maailmanlopun taistelun, ragnarökin, alkamisen. Joutuessaan tulijättiläisen hyökkäyksen kohteeksi Magnus saa huomata, että joskus ainoa tapa aloittaa uusi elämä on kuolla.

Oi voi, ei tämä minua nyt oikein täysin vakuuttanut. Jotenkin odotin Riordanin uuden sarjan avaukselta paljon enemmän. Ja varsinkin kun mukana on skandinaavista mytologiaa, jossa on kiehtovaa materiaalia käytettäväksi.

Jo heti muutaman ensimmäisen sivun perusteella minua alkoi mietityttää miten paljon Magnus Chasen kertojaääni muistutti Percy Jacksonia. Koska on vain yksi Percy, ei tuo tietenkään ollut hyvä juttu. Olisin toivonut Magnukselle selvästi erilaisempaa persoonaa kun ollaan kuitenkin aloittamassa ihan uutta sarjaa ihan uusilla tyypeillä. Kirjassa on kuitenkin muutama kiva viittaus Riordanin toisiin sarjoihin ja yksi tuttu hahmokin tekee vierailun.

Kesän miekka etenee vauhdikkaasti ja Magnus ja kumppanit päätyvät Riordanin tapaan varsin usein ojasta allikkoon ennen kuin lopulta ollaan siellä, minne ollaan koko ajan yritetty päästä. Välillä lukijalle vyörytetään niin paljon tietoa skandinaavisesta mytologiasta, että lukiessa meinasi tulla oikea infoähky, enkä siltikään muistanut muutaman sivun jälkeen, että mikäs tämä juttu nyt olikaan. Jotenkin skandinaavinen mytologia ainakin tässä kirjassa kerrottuna tuntui paljon vaikeammalta sisäistää kuin Riordanin edellisten kirjojen kreikkalainen/roomalainen mytologia. Ehkä aivan kaikkia jumalia ja muita otuksia ei olisi tarvinnut tässä ensimmäisessä kirjassa tunkea mukaan?

Loppujen lopuksi Kesän miekka ei ole mitään uutta Riordanilta. Jumaluuksien lapset ovat tietysti se Riordanin juttu, mutta silti olisin toivonut, että tähän kirjaan olisi saatu jokin uusi näkökulma tai lähestymistapa. Kirja etenee niin samalla kaavalla kuin Percy Jacksonit ja Olympoksen Sankarit, että kirja voisi päähenkilöt vaihtamalla sopia melkein mihin tahansa Riordanin toiseen sarjaan. Toivoin kunnon repäisyä ihan uuteen suuntaan, jotain täysin uutta, mutta harmittavasti tämä ei sitä ollut ollenkaan.

Tällaisena pettymyksenäkin Kesän miekka oli nopealukuinen ja ihan viihdyttävä. Ehkä paremmin kohderyhmään kuuluva lukija ei koe joitain kirjan asioita aivan niin lapsellisiksi kuin minä reilusti yli-ikäisenä lukijana koin ja ehkä varmasti pitääkin kirjasta minua enemmän. 

Trilogian toinen osa The Hammer of Thor ilmestyy tämän vuoden lokakuussa. Vaikka tämä ensimmäinen kirja olikin pettymys, melko varmasti jatkan Magnuksen matkassa vielä toiseenkin kirjaan.

Riordanilta on tämän kuun alussa ilmestynyt myös toisen sarjan ensimmäinen osa eli The Hidden Oracle, joka aloittaa The Trials of Apollo -sarjan. Ainakin esittelyn perusteella siinä päästään jälleen tuttujen hahmojen luo Camp Half-Bloodiin. Tuo kuulostaa sellaiselta, että kirja on ihan pakko saada luettavaksi mahdollisimman pian.

-----

Alkuteos: The Sword of Summer

Otava 2016, 493 s.

Suom. Ilkka Rekiaro

kirjastosta

Rainbow Rowell: Eleanor & Park

Mikähän lie tässä keväässä on kun sekä lukeminen että bloggaaminen tuntuvat jumittavan. Tuntuu, että joka kevät on sama juttu. Blogin puolella varsinkin on ollut ärsyttävän hiljaista kun en vain ole saanut aikaiseksi kirjoittaa lukemistani kirjoista. Mutta korjaillaanpa nyt tilannetta ja rästipostaukset pusken ulos lähiaikoina. Yleensä yritän kirjoittaa pisimpään odottaneesta kirjasta ensin, mutta nyt mennäänkin toisinpäin. Eleanor & Park oli sen verran hurmaava ja ihana lukukokemus, että siitä oli päästävä nopeasti kirjoittamaan.

Vuonna 1986 kouluun tulee uusi tyttö isokokoinen, punatukkainen ja muutenkin vähän omituinen Eleanor, joka päätyy istumaan Parkin viereen koulubussissa. Kun Park huomaa, että Eleanor lukee salaa hänen sarjakuviaan, kaksikko ystävystyy. Hitaasti siitä kehittyy jotain syvempää. 

Uskallan rehellisesti sanoa, että Eleanor & Park on yksi parhaimmista, ellei jopa parhain, lukemani ei-dystooppinen nuortenkirja. Eleanor & Park on suloinen, koskettava ja taitavasti kirjoitettu tarina ensirakkaudesta. Kirjahan on muuten Rainbow Rowellin esikoisteos.

Eleanor & Park on yksinkertaisesti ihana kirja, jonka päähenkilöt hurmasivat minut aitoudellaan. Eleanor ja Park eivät ole täydellisiä ja tuntuvat ihanan aidoilta ihmisiltä virheineen ja ongelmineen. Parin suhde kehittyy erittäin uskottavasti, eikä mukana onneksi ole mitään väkisin väännetty kolmiodraamaa. Eleanor ja Park ovat muuten ehkä yksi parhaimmista ja suloisimmista pareista ikinä. Lopusta huolimatta.   

Alussa meni vähän aikaa, että totuin suomennoksen puhekielisyyteen eli esimerkiksi siihen, että hän - pronominin tilalla käytettiin ilmaisua se. Suomennoksessa oli käytetty myös joitain sanoja, joita suorastaan inhoan (esim. liikunta = voikka), mutta eivät tuollaiset pikkujutut kuitenkaan kirjan loistavuutta vähentäneet.

Minusta on jotenkin erityisen ihanaa, että kirja sijoittuu 80-luvulle, jolloin ei mitään Facebookeja ja Instagrameja ollut, vaan kirjoitettiin ihan oikeita kirjeitä ja nauhoitettiin musiikkia c-kasetille. 80- ja 90-luvuilla on aina ollut erityinen paikka sydämessäni (ehkä siksi, että oma lapsuuteni sijoittuu niille ajoille), joten jo senkin takia Eleanor & Park oli vielä ihanampi.

Tätä lukiessani en voi kuin ihmetellä miksi, oi miksi, Rainbow Rowellia ei ole aiemmin suomennettu. Suurensuuri hatunnosto Viisas Elämä (ent. Basam Books) kustantamolle siitä, että huippusuosittua kirjailijaa saatiin nyt vihdoinkin suomeksi.

Jo ennen tämän lukemista olin halunnut lukea jotain Rowellilta ja viimeistään nyt se tunne on vain voimistunut. Vähän jo vilkaisin kirjastosta, että siellä näyttäisi ainakin Fangirl olevan kokoelmassa, joten ehkä pitääkin tästä hipsiä laittamaan kirja varaukseen.

------

Alkuteos: Eleanor & Park

Viisas Elämä 2016, 384 s.

Suom. Terhi Kuusisto

kirjastosta

Kiera Cass: Valinta

Kiera Cassin hurjan suosittu The Selection - sarja ei ole itseäni mitenkään erityisesti kiinnostanut, sillä sarjan asetelma vaikuttaa vähän turhan hömpältä minun makuuni. Sattumalta Adlibriksen valikoimaa selaillessani huomasin kuitenkin, että kirjasta on tulossa suomennos, joten päätin, että voisihan tämän vaikka lukeakin ihan kannatuksen vuoksi. Mukavaa, että uusia YA-sarjoja saadaan suomeksi.

Illéa on valtio, luokkajärjestelmässä America Singer on viitonen, taiteilija. Vaikka America ei oikeastaan edes haluaisi, hän hakee mukaan Valintaan, joka on kilpailu, jossa 35 tyttöä tavoittelee kruunua ja prinssi Maxonin sydäntä. Valituksi tuleminen tietäisi nousua parempaan luokkaan ja helpotusta American perheen kurjuudelle. Yllätyksekseen America tulee valituksi ja joutuu matkustamaan palatsiin osallistuakseen kilpailuun. Samalla hän kuitenkin joutuu jättämään taakseen salaisen rakastettunsa Aspenin.

Valinta oli sellainen lukukokemus, että lukiessa ärsytti koko ajan jokin asia, mutta silti en jättänyt tätä kesken. Useammankin kerran harkitsin, että nyt en enää lue eteenpäin, mutta vioistaan (ja niitä oli paljon!) huolimatta tarinassa oli jotain koukuttavaa. Tai sitten halusin lukea eteenpäin vain nähdäkseni loppuuko kirjan kökköys jossain vaiheessa.

Valinta oli pinnallista höttöä. Minäkin pystyn sulattamaan tietyn määrän hömppää, mutta tämän kohdalla sietokykyni alkoi jo ylittyä. Jollain enemmän romantiikkapainotteisia kirjoja sietävällä tämä saattaisi mennä hyvänä viihteenä.

Kirjan dystopinen maailma on sekava ja epäuskottava. Vaikea kuvitella, että Yhdysvalloista voisi mitenkään realistisesti edes vaihtoehtoisessa tulevaisuudessa tulla monarkia ja kansakunta nimeltään Illéa. Valinnan yhteiskunnassa vallitseva kastijärjestelmää ei juurikaan avattu, vaan yleensäkin koko yhteiskunta jäi ohueksi raapaisuksi. Ehkä kirjan maailmaa avataan enemmän seuraavissa osissa. Kuningaskuntaa tietysti terrorisoivat kapinalliset eivät ainakaan tässä kirjassa vaikuttaneet kovin vaarallisilta, vaan jäivät varsin laimeaksi uhaksi.

Tässä kirjassa on kyllä harvinaisen hölmöjä nimiä. Mitähän lienee Cassilla ollut mielessä kun on nimennyt päähenkilön America Singeriksi, joka on yksinkertaisesti typerä nimi. Mitenkäs sattuikaan, että America on sukunimensä mukaisesti laulaja. Kirjassa on myös sellaisia nimeämisen helmiä kuten Maxon Schreave, Swendway ja Honduraguas.

Päähenkilönä America oli rasittava ja liian täydellinen. Jopa traumatisoitunut kamarineito Lucy oli kiinnostavampi hahmo kuin America.

Kirjan takakannen perusteella vähän odotin, että kilpailuun valittujen tyttöjen välillä olisi oikeasti raadollista kilpailua, mutta oikein likaiset temput ja kynsin ja hampain voiton tavoitteleminen jäivät puuttumaan. Millä todennäköisyydellä samaa palkintoa havittelevien 35:n tytön välille ei syntyisi oikeasti suuria riitoja? Palkintona on kuitenkin täydellinen prinssi Maxon, joten luulisi tyttöjen haluavan eliminoida kilpailijoitaan keinolla millä hyvänsä.

Kehuja kirjalle pitää antaa kauniista kansista. 

Melko todennäköisesti tämä sarja jää osaltani tähän ensimmäiseen kirjaan. Voisin ehkä lukea seuraavan osan vain tietääkseni mikä on yhden hahmon salaisuus. Tai sitten säästän itseäni kidutukselta ja käyn vain etsimässä vastauksen tuohon jostain netistä.

------

Alkuteos: The Selection

Pen & Paper 2016, 339 s.

Suom. Laura Haavisto

kirjastosta

Alexandra Bracken: Star Wars - Uusi toivo: Prinsessa, lurjus ja maalaispoika

Tämä Alexandra Brackenin kynäilemä versio Uusi toivo - leffasta tuli aivan sattumalta vastaan kirjaston lasten- ja nuortenosaston uutuushyllyssä. Pidän Star Warsista (vaikka en mikään himofani olekaan), joten kirja lähti mukaani. Prinsessa, lurjus ja maalaispoika oli sen verran nopealukuinen, että tämä tuli luettua ystävänpäivän lukumaratonissa.

Galaktisen Imperiumin joukkotuhoase Kuolemantähti on valmistumassa. Imperiumin puristuksissa kapinan kipinä elää yhä. Kapinallisten toivo on prinsessan, lurjuksen ja maalaispojan käsissä. Kolmikon tiet kohtaavat juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Prinsessa, lurjus ja maalaispoika kertoo alkuperäisen Star Wars - trilogian ensimmäisen elokuvan (Uusi toivo) tarinan prinsessa Leian, Han Solon ja Luke Skywalkerin näkökulmasta. Kirjailija lupaa esipuheessa kertovansa tarinan jotenkin uudesta näkökulmasta, mutta ainakaan minusta tässä ei ollut radikaalisti mitään uutta tai erilaista. Kirjassa ehkä vähän paremmin tutustuttiin Leian, Hanin ja Luken hahmoihin ja mukana on joitain tapahtumia, joita ei elokuvassa ole ollenkaan. 

Kirja perustuu George Lucasin käsikirjoituksiin, Brian Daleyn radiokuunnelman käsikirjoitukseen vuodelta 1981 ja Brackenin omaan mielikuvitukseen. Prinsessa, lurjus ja maalaispoika on sopivan uskollinen alkuperäiselle tarinalle, eivätkä ainakaan itseäni lisäykset ja vastavuoroisesti joidenkin tapahtumien jättäminen pois haitanneet. Tämän voisi oikeastaan lukea, vaikka ei olisi edes katsonut leffoja tai tutustunut muuten Star Warsin maailmaan.

Tarinaa maustaa Ralph McQuarrien ja Joe Johnstonin kuvitus, jota ei kuitenkaan aivan kamalasti sivuilla ole. Osa kuvista on oikein hienoja, osa taas ei niinkään erikoisia. Kirjan kuvat McQuarrien ja Johnstonin konseptitaidetta Star Warsin maailmasta, joten jotkut hahmoista näyttävät hyvin erinäköisiltä kuin millaisina heidät on totuttu näkemään. Esimerkiksi C-3PO on varsin erinäköinen.

Kirjan kieli oli välillä aika yksinkertaista ja heppoista, mutta uskoisin, että varsinkin nuoremmille lukijoille Prinsessa, lurjus ja maalaispoika uppoaa takuuvarmasti. Viihdyttävä ja vauhdikas tarina on nopeaa luettavaa. Pidän todella paljon kirjan kansista, jotka ovat yksinkertaiset, mutta tyylikkäät.

-------

Alkuteos: A New Hope: The Princess, the Scoundrel, and the Farm Boy

Sanoma Media 2016,  299 s.

Suom. Antti Hulkkonen

kirjastosta

Mintie Das: Storm Sisters - Kuohuva maailma

Mintie Dasin tyttöpiraateista kertova Storm Sisters - sarjan aloitusosa Kuohuva maailma on yksi niistä kevään uutuuksista, joita odotin erityisen innolla. Niin innolla, että pyöräilin inhottavassa räntäsateessa kirjastoon hakemaan kirjaa heti kun kirjasto ilmoitti varauksen saapuneen.

Charlie, Sadie, Raquel, Liu ja Ingela ovat viisi merirosvoiksi naamioitunutta tyttöä, jotka seilaavat maailman meriä 1780-luvulla. Tytöt tempautuvat hurjaan seikkailuun joutuessaan yllättäen pakenemaan Shanghaista varastetulla laivalla. Pelastaakseen kuninkaallisen laivan ryöstäjiltä tytöt joutuvat liittoutumaan Hylkiöiksi kutsuttujen poikien kanssa. Samalla he yrittävät selvittää mitä tapahtui heidän vanhemmilleen pahamaineisena Tuhon päivänä.

Ensimmäiset kappaleet luettuani ajattelin, että ohhoh, tässäpäs vauhdikas kirja, josta ei sähäkkää tyttöenergiaa puutu. Nuo samat ajatukset oikeastaan pätevät koko kirjaan, jossa on alusta loppuun kunnon seikkailun tuntua.

Pidän todella paljon kirjan ideasta ja tyttöpiraatit ajatuksena on suorastaan mahtava. Hienoa, että oikeasti vahvat ja itsenäiset tytöt ovat saaneet oman seikkailunsa, vaikka toki mukana on poikiakin. Heidän peräänsä ei kuitenkaan liikoja huokailla, paitsi ehkä tietysti vähän. Suosikkini pääosaviisikosta oli ehdottomasti pieni ja pippurinen Ingela.

Lukiessani laitoin vähän hassusti merkille, että tarinassa keskitytään välillä hieman liiankin paljon kaikkien ulkonäköjen kuvailuun. Jotenkin ei tuntunut oleelliselta tietää millaiset pohkeet tai miten lihaksikkaat käsivarret jollakin hahmolla on.

Jonnekin puolivälin tienoille lukeminen sujui niin mallikkaasti, että huomaamattani olin taas lukenut yhden luvun eteenpäin ja tarina vei kunnolla mukanaan. Sitten puolivälin jälkeen lukeminen alkoi tuntua takkuiselta ja eteneminen hidastui sen verran, että välillä tuntui kuin en pääsisi yhtään eteenpäin.

Tuntui, että välillä tapahtuu liikaa ja välillä taas ei oikein mitään mielenkiintoista. Jossain vaiheessa olin jopa varma, että en pääse ikinä kirjan loppuun, koska lukeminen ei vain yksinkertaisesti rullannut. Tarina tuntui hieman liian pitkäksi ja monimutkaiseksi venytetyltä. Ehkä seikkailua olisi voinut hieman tiivistää, niin alun ihana koukuttavuus olisi kantanut vielä paremmin koko kirjaan.

Minulle kirjojen kannet ovat tärkeä asia. Kukapa nyt ei tykkäisi hienoista kansista. Tämän kirjan kohdalla onneksi sai nautiskella upeista kansista. Nämä ovat kyllä napakymppi.

Kuohuva maailma oli mukiinmenevä sarjan aloitus, jonka lopussa on kiva koukku tuleviin osiin. Enköhän minä melko varmasti jatka sarjan parissa seuraavaankin osaan kun se ilmestyy suomennettuna. Ilmeisesti tästä Storm Sisters - sarjasta on tulossa viisiosainen, joten tyttöpiraattien hurjista seikkailuista pääsee nauttimaan vielä useammassakin kirjassa tämän jälkeen.

------

Alkuteos: The Sinking World

Tammi 2016, 441 s.

Suom. Marja Helanen

kirjastosta

Chris Riddell: Ada Gootti ja kuoloa kamalammat kestit

Viime syyskuussa ihastuin Chris Riddellin upeasti kuvittaman sarjan aloituskirjaan Ada Gootti ja hiiren haamu. Toinen osa Ada Gootti ja kuoloa kamalammat kestit oli yksi eniten odottamistani kevään uutuuskirjoista, joten heti kirjan käsiini saatuani hyppäsin takaisin ihastuttavan Ada Gootin seikkailuihin.

Kalmatollon kartanossa valmistellaan Täysikuukestejä ja kartanoon saapuukin koko joukko taiteilijoita ja kirjailijoita sekä Kalmatollon suuriin leipojaisiin osallistuvia kuuluisia kokkeja. Ada Gootti on varma, että hänen isänsä poissaollessa Nurjamaa juonii jotain katalaa. Adalla on kuitenkin muitakin mietittävää, sillä hänen kamaripalvelijaansa Marylebonea on kosittu. Kalmatollossa riittää jälleen vilinää ja Adan syntymäpäivätkin ovat ihan kohta.

Ihana Ada Gootti. Upeat Riddellin kuvitukset. Eihän näin hienoa silmäkarkkikirjaa voi kuin ihastella. Jälleen hieno kansikuva ja upeat tummanpunaiset sivunreunat. Näiden kirjojen ansiosta olen ihastunut Riddellin piirrostyyliin ja mietiskelin, että hankkisinko Riddellin kuvittamat Neil Gaimanin kirjat itselleni, että saisin vain ihastella hänen kuvitusjälkeään.

Kuoloa kamalammat kestit esittelee vielä enemmän Kalmatollon eriskummallista kartanoa ja sen tiluksia, joissa on niin savukoristepiippuja, ylikoristeltu suihkulähde, seurapeurapuisto kuin Tosi ujon karpin järvikin. Jaana Kapari-Jattan käännöstyö on jälleen kerran laadukasta ja sujuvaa luettavaa.

Myös toisessa osassa varsinainen juoni ja punainen lanka on välillä kadoksissa ja ajoittain tuntuu, että eihän tässä mitään tarinaa erikoisten hahmojen esittelyn ja ihmettelyn lisäksi ole, mutta näiden kirjojen kohdalla olen valmis antamaan tarinan hajanaisuuden anteeksi. Ada Gootin maailma rikastettuna Riddellin hienolla ja yksityiskohtaisella kuvituksella on yksinkertaisesti niin ihastuttava, että lukisin nämä kirjat, vaikka niissä ei mitään juonta alunperinkään olisi.

Niin kuin Hiiren haamussa, myös Kuoloa kamalammissa kesteissä tavataan erittäin omaperäisiä ja outojakin hahmoja. Sekä hahmojen ulkonäöissä että nimissä on viittauksia niin kirjallisuuteen kuin esimerkiksi huippukokkeihin. Mukana ovat mm. kokit Nigelliina Sokerilusikka ja Gordon Ramses sekä leipova runoilija William Bake. Varsinkin Gordon Ramses on harvinaisen paljon esikuvansa oloinen ja näköinen. Pidin erityisesti myös erikoisesta Kolkko-Stokerin herrasväestä.

Kirjassa on myös mukana Marylebonen kirjoittama minikirja Karhun elämää, joka on mukava pieni kirja eräästä Adalle tärkeästä henkilöstä ja sivuaa myös hieman sitä, mitä tapahtui Adan äidille. 

Jatkan ehdottomasti Adan parissa sarjaa eteenpäin. Toivottavasti viime vuonna englanniksi ilmestynyt kolmas osa Goth Girl and the Wuthering Frights saadaan suomeksi yhtä sukkelaa tahtia. 

------

Alkuteos: Goth Girl and the Fete Worse than Death

Gummerus 2016,  212 s.

Suom. Jaana Kapari-Jatta

kirjastosta

Claire Legrand: The Year of Shadows

Claire Legrand on itselleni ihan uppoouto kirjailija ja The Year of Shadowskin löytyi ihan sattumalta Scribdiltä. Jokin tässä kirjassa ja varsinkin sen kansikuvassa kuitenkin sen verran kiinnosti, että pakkohan tämä oli lukea.

Olivia Stellatella muuttaa isänsä ja isoäitinsä kanssa vanhaan konserttitaloon, jonka epäonnistunutta orkesteria Olivian isä johtaa. Uudessa asuinpaikassa ei ole edes suihkua ja Olivia joutuu nukkumaan pukuhuoneessa. Koulussakin on vaikeaa ja välit isään tulehtuneet äidin jätettyä perheen. Juuri kun Olivia luulee, että hänen elämänsä ei voi mennä yhtään monimutkaisemmaksi, hän tapaa neljä aavetta, jotka kummittelevat konserttitalossa.

The Year of Shadows on middle grade fictionia ja sellaiseksi yllättävänkin synkkä. Tarina ei ole mikään tavallinen kummitustarina, vaan erittäin koskettava, hieman surullinenkin ja tunteita herättävä. Kirja käsittelee sellaisia vaikeitakin aiheita kuten yksinäisyys tai läheisen menettäminen.

Äidin lähteminen painaa Oliviaa ja on lähes kokonaan katkaissut tytön ja hänen isänsä välit. Ajoittain Olivian suhtautuminen isäänsä tuntui hieman liiankin välinpitämättömältä, jopa julmalta. Olivian suoranainen viha isäänsä kohtaan sai melkeinpä säälimään isää. Tuo oli ehkä sellainen asia, joka tuntui hieman jopa ärsyttävältä. Onhan isäkin kokenut menetyksen vaimonsa lähtiessä, joten ehkä Olivia olisi voinut olla hieman armollisempi.

Vaikka pidinkin nokkelasta ja itsenäisestä Oliviasta, kirjan paras hahmo oli ehkä kuitenkin musta kissa nimeltä Igor, jonka kanssa Olivialla on huvittavia keskusteluja. Pidin kovasti myös Henrystä, joka vähän puoliväkisin tunkee Olivian kaveriksi. Henry vaikuttaa Oliviasta aluksi täydelliseltä tyypiltä, mutta loppujen lopuksi heissä onkin yllättävän paljon samaa.

Koska kirjan tapahtumat sijoittuvat melkein kokonaan konserttitaloon, on musiikilla suuri osa tarinassa. En juurikaan tunne klassista musiikkia, joten kirjassa mainittu musiikki ei minua erityisemmin koskettanut tai tuonut tarinaan jotain lisää. Kirjan loppuun on koottuna kaikki tarinassa mainitut sävellykset.

The Year of Shadows oli paljon hienompi kirja kuin osasin odottaa. Tämä ehdottomasti herätti kiinnostukseni Claire Legrandin muuhun tuotantoon. Kirjailijan esikoisteos The Cavendish Home for Boys and Girls ainakin löytyisi Scribdiltä, joten ehkäpä sekin tulee jossain vaiheessa luettua.

-------

Simon Schuster 2013, 404 s.

Scribd

Leigh Bardugo: Shadow and Bone

Viime vuonna luin jonkin verran e-kirjoja ja nyt teinkin pienimuotoisen lupauksen, että tänä vuonna yritän lukea vielä enemmän sähköisiä kirjoja. Sen takia päätin myös uusia Scribdin tilaukseni ja ilokseni palvelun valikoimaan oli lisätty paljon kiinnostavia kirjoja, etenkin nuortenkirjoja. Scribdin valikoimaa katsellessani meinasikin iskeä pienoinen paniikki. Kaikkea kivaa, mutta en yhtään osannut päättää mitä lukea ensimmäiseksi. Lopulta päädyin lukemaan Leigh Bardugon Grisha -trilogian aloittavaa Shadow and Bonea.

Ravkan kuningaskuntaa halkoo Shadow Fold, paikka, jonka pimeydessä vaanivat hirviöt vaanivat kuningaskunnan toiselle puolelle matkaavia. Kun orvoksi jäänyt heiveröinen Alina Starkov yllättäen pelastaa laivueellisen matkalaisia Shadow Foldin hirviöiltä, paljastuu, että hänellä on voima, joka voisi pelastaa Ravkan. 

Tämän vuoden puolella olen jo ehtinyt lukea yhden ihanan kirjan ja nyt ilokseni luin toisenkin. Shadow and Bone oli mahtava ja pikkuvioistaan huolimatta nautittava lukukokemus.

Shadow and Bonen venäläisestä kulttuurista ja kansanperinteistä ammentava maailma on omalaatuinen, mutta hieman harmittavasti lukija heitetään keskelle fantasiamaailmaa ilman, että maailmaa sen kummemmin esitellään tai selvennetään. Varsinkin alussa tuli vähän sellainen tunne, että mitäs tämä nyt tarkoittikaan tai mikäs tuo nyt on. Mutta pikku hiljaa alkuihmettelyjen jälkeen Ravkan maailmakin alkoi avautua ja asiatkin hieman selkeytyä. 

Bardugon kerronta ei ehkä ole kaikkein korukielisintä ja maalailevinta, mutta tarina kulkee eteenpäin sujuvasti ja mukana on juuri tarpeeksi koukkuja, että tämän kirjan parissa pysyy kuin liimattuna. Lopussa tapahtumat vyöryvät eteenpäin ehkä vähän liiankin vauhdikkaasti.

Päähenkilö Alina ei ehkä noussut suosikikseni YA-kirjojen sankarittarista, mutta siitä huolimatta pidin hahmosta. Alinan lapsuudenkaveri ja haikailun kohde Mal oli vähän sellainen mitäänsanomaton. The Darkling oli ehdottomasti kirjan kiinnostavin hahmo ja toivottavasti hahmosta paljastuu seuraavissa kirjoissa jotain yllättävää, eikä The Darkling ole niin yksioikoinen kuin millaisen kuvan hahmosta tässä kirjassa ehkä saa.

Hieman harmittaa, että luin tämän nimenomaan e-kirjana, koska kirjassa on todella kiva kartta, jota olisi paperiversiona ollut välillä helpompi vilkaista. Ja ovathan nuo kannetkin todella upeat, joten niitäkin olisi painetussa kirjassa voinut ihastella.

Aion ehdottomasti jatkaa trilogian parissa eteenpäinkin. Scribdiltä ei näköjään ainakaan tällä hetkellä löydy jatko-osia Siege and Storm ja Ruin and Rising, joten ne pitänee muuta kautta etsiä luettavaksi. Tässähän olisikin hyvä tekosyy hankkia nämä kauniit kirjat omaankin hyllyyn.

------

Macmillan 2012,  368 s.

Scribd

Satu Mattila-Laine: Parantola

Satu Mattila-Laineen esikoisteoksen huomasin Kariston uutuusluettelossa jo niinkin aikaisin kuin huhtikuussa. Kirjastosta tämä tuli varauksena ihan tuoreeltaan, mutta jäi sitten kuitenkin jostain syystä vain lojumaan lukupinoon. Sopivaa lukuintoa odotellessa ehdin lukea useammankin blogikirjoituksen kirjasta, mutta Unilmian bloggauksesta sain lopulta sysäyksen tarttua tähän.

Epilepsiaa sairastava 15-vuotias Elisa päätyy poikkeuksellisen rajun kohtauksen jälkeen aikamatkalle 1930-luvun kaatumatautiparantolaan. Elisa tapaa laitoksessa asuvan Annan, joka opastaa Elisan parantolan arkeen. Parantolassa työskentelevällä epäilyttävällä tohtori Gromanilla on mielessä jotain pahaenteistä Elisan ja Annan varalle.

Heti ensimmäisillä sivuilla silmiin pisti vähän kankea ja töksähtelevä kieli ja dialogi. Vähän jo tuskastuin alussa kun jotenkin tuntui, että mikään mitä hahmot sanoivat ei ollut ollenkaan luontevaa. Onneksi tuo ei kuitenkaan häirinnyt niin paljoa, että olisin jättänyt kirjan kesken, vaan tarina nappasi kaikesta huolimatta mukavasti otteeseensa. Parantola on erittäin nopealukuinen ja sen voi helposti ahmaista vaikka yhdeltä istumalta.

Mattila-Laine kuvaa hienosti 1930-lukua ja vanhoja epilepsian hoitomuotoja, joihin kuuluvat esimerkiksi suolaton ruokavalio ja eristys. Kiehtovinta kirjassa olikin ehkä juuri ajankuva.

Parantola on lyhyt kirja, vain 154 sivua. En taida olla ainoa, josta kirja on tuntunut jopa liian lyhyeltä. Tarinassa mennään eteenpäin välillä liian nopeasti ja hätäisesti, eikä parantolan kiehtovaa arkea valoteta kuin pienen pintaraapaisun verran. Tässä olisi varmasti ollut aineksia vaikka puolet pidempään kirjaan, jossa mielenkiintoisesta tarinasta olisi varmasti saatu vielä enemmän irti.

Parantola oli mukava nuortenkirja, vaikka aina teksti ei ollutkaan täydellisen sujuvaa ja tarina olisi ehkä tarvinnut lisäsivuja toimiakseen vielä paremmin. Plussaa kuitenkin kivoista kansista ja mukavasti toimivasta aikamatkustusjuonesta.

------

Karisto 2015, 154 s.

kirjastosta

Juha-Pekka Koskinen: Kirottu kartano

Juha-Pekka Koskisen Haavekauppias ja Lumottu lelutehdas olivat sen verran mukavia lukukokemuksia, että halusin tietysti jatkaa Samin, Liisan ja Jonin seikkailuiden parissa myös uudessa kirjasssa, Kirottu kartano.

Sami haluaisi viettää rauhallisen kesäloman, mutta muutaman yllätyksen kautta hänet lähetetään yhdessä Liisan ja Jonin kanssa ikivanhassa kartanossa asuvan kaukaisen sukulaistädin luo. Sokkeloisen kartanon uumenissa piileksii jotain, eikä aivan kaikki kartanossa ole kohdallaan. Pian kolmikko tempautuukin uskomattomaan seikkailuun. 

Kirottu kartano oli oikein mukavaa luettavaa, vaikka aivan samanlaista imua tarinassa ei olekaan kuin kahdessa edellisessä kirjassa. Sami, Liisa ja Joni joutuvat jälleen hyvin eriskummalliseen seikkailuun, joka on vauhdikas, mutta hieman sekavakin ja aivan kaikissa tapahtumissa ei välillä oikein pysynyt kunnolla mukana.

Näissä kirjoissa on aina kiehtovat tapahtumapaikat ja maailma jotenkin sopivalla tavalla vinksahtanut. Kirottu kartano ei ole poikkeus. Kyseinen kartano on mielenkiintoinen paikka, josta löytyykin paljon sellaista, mitä ei ollenkaan osaisi odottaa löytävänsä. 

Kirottu kartano on muiden sarjan kirjojen tavoin nopealukuinen ja sopii niin nuoremmille kuin vanhemmillekin lukijoille. Reiluun 140:een sivuun mahtuu oikein mukava tarina, ajoittaisesta liiallisesta vauhdikkuudesta huolimatta.

Miranda Koskisen kansitaide on jälleen kerran hurmaavaa. Itse asiassa lukemani kappaleen kansitaide poikkeaa hieman tuosta kuvassa olevasta (nimi on eri paikassa), mutta en onnistunut löytämään varsinaisen kannen kuvaa mistään. Blogini instagram tililtä löytyy kirjasta kuva oikealla kannella.

Vaikka tämä kolmas kirja ei nyt aivan täydellinen napakymppi ollutkaan, tykkään näistä kirjoista erittäin paljon. Sujuvaa ja kiinnostavaa suomalaista nuortenkirjallisuutta luen aina mielelläni. Toivotaan, että Sami, Liisa ja Joni pääsevät seikkailemaan vielä lisää ja sarjalle tulee jatkoa. 

-------

Karisto 2015,  141 s.

kirjastosta

Elena Mady: Vaihdokas

Elena Madyn The Body Jumper - trilogian aloittava Vaihdokas oli yksi niistä kirjoista, jonka jo keväällä bongasin syksyn uutuuksista ja jota odottelin innolla. 

Nuoren naisen mieli herää Alex Winterin kehossa. Hän on vaihdokas, joka ei haluaisi elää jonkun toisen elämää. Vaihdokas joutuu sopeutumaan elämään vanhempansa menettäneen Alexin kehossa ja saa vihdoinkin tuntea ystävyyttä ja rakkautta. Kaiken kuitenkin sekoittaa murha.

Ajatus toisen nahkoihin joutumisesta on erittäin kiinnostava ja se tässä kirjassa houkuttelikin. Mutta voi että mikä pettymys Vaihdokas olikaan. Samalla myös ärsytys, koska lukiessa tuntui, että vähän väliä jokin asia kirjassa alkoi ärsyttää. Ehdottomasti suurin oli se, että Vaihdokas tuntui aivan liian pitkäksi venytetyltä. Välillä tätä oli tuskastuttavaa lukea, koska tarina ei edennyt oikein mihinkään suuntaan.

Missään vaiheessa ei kunnolla selitetä kuka tai mikä Alex tai vaihdokkaat oikein ovat. Myöskin jonkinlaista selitystä hyppäämiselle olisin kaivannut, koska nyt asia jäi todella epämääräiseksi. Asiaa ei tietysti tarvitse rautalangastakaan alkaa lukijalle vääntää, mutta ehkä pieni selitys olisi ollut paikallaan.

Lukiessa minua alkavat harvemmin pikkuasiat haitata, mutta tässä kirjassa oli useampikin asia, mikä jäi häiritsemään lukemista. Ainakin  kirjoitustyyli ja välillä jotenkin epäaidon oloinen dialogi olivat sellaisia. Niin ja hahmojen nimet, joista useat olivat vain jotenkin häiritseviä. Esimerkiksi Robert Harri, Jenna Silvo ja Vera Anton, noin muutaman mainitakseni.

Loppupuolen paljastus on todella ennalta-arvattava. Ei tarvitse olla mikään nero, että tajuaa kuka onkaan murhan takana. Eikä se aivan viimeisten rivien paljastuskaan kovin erikoinen ollut, vaan tuntui hieman irralliselta ja sellaiselta, että tarina jotenkin saataisiin venytettyä toiseenkin kirjaan.

Päähenkilö Alex oli jo heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien erittäin ärsyttävä, eikä valitettavasti muuttunut parempaan suuntaan kirjan mittaan. Joskus nuortenkirjoille niin tyypilliset heti rakastumiset ovat todella söpöjä ja ihania, mutta Vaihdokkaassa romanssikuvio ei saanut minua puolelleen. Alexin ja Jessen romanssi oli vain liian siirappinen ja ylidramaattinen. Tai ehkä en vain pitänyt Alexista tarpeeksi, että olisin jaksanut surkuttelua ja kuolaamista Jessen perään.

Vaikka niin moni asia tässä kirjassa ärsyttikin, jaksoin silti lukea kirjan loppuun asti. Ehkä tässä siis jotain itseäni kiehtovaakin oli, mutta muuten Vaihdokas oli laimea lukukokemus.

Alex Winterin tarina jatkuu ensi vuonna ilmestyvissä jatko-osissa Varjo ja Varjelija. Minun osaltani tämä trilogia taitaa jäädä tähän yhteen osaan. 

Vaihdokas kuittaa lukuhaasteesta kohdan 4. A book published this year.

------

WSOY 2015, 379 s.

kirjastosta

Chris Riddell: Ada Gootti ja hiiren haamu

Olin tätä kirjaa jo kerran kirjastossa katsellut, mutta sillä kertaa päätin vielä jättää hyllyyn. Vähän myöhemmin luin Jassun bloggauksen kirjasta ja innostuin sittenkin lainaamaan tämän luettavaksi. Ja onneksi innostuin, koska tämä on yksi visuaalisesti ihastuttavimmista kirjoista, minkä olen lukenut.

Ada Gootti asuu yhdessä isänsä kuuluisan runoilijan lordi Gootin kanssa suuressa Kalmatollon kartanossa, jossa heidän lisäksensä on liuta erikoista palvelusväkeä. Eräänä iltana Ada tapaa hiiren haamun nimeltään Ishmael ja tutustuu Ullakkokerhoon, jonka kanssa Ada ryhtyy selvittelemään mitä Kalmatollon kartanossa oikein tapahtuu.  

Ada Gootti ja hiiren haamu on yksinkertaisesti ihastuttava. Chris Riddellin kuvitus on hämmästyttävän yksityiskohtaista ja Kalmatollon kartanosta löytyy vaikka minkälaista eriskummallista, varsinkin kartanon palvelusväki on kuin omituisten otusten kerho. Nimenä Ada Gootti ja hiiren haamu on hieman hassu, koska kyseinen hiiren haamu vierailee tarinassa vain muutaman kerran.

Ada Gootin ja hiiren haamun tarina on hyvällä tavalla hieman outo ja vinksahtanut. Tarinallisesti kirja ei kuitenkaan ole mikään järisyttävän hyvä ja välillä tuntuu, että kirjassa ei mitään yhteistä juonta ja punaista lankaa olekaan, mutta onneksi upea kuvitus pelastaa paljon ja tätä lukee ilolla vain päästäkseen ihastelemaan hienoja kuvia. Ada Gootti ja hiiren haamu on muutenkin hieno paketti, sillä näyttävien kansien lisäksi kirjassa on kauniin violetit sivunreunat.

Kirjan on suomentanut Potteritkin suomentanut Jaana Kapari-Jatta, joka on tehnyt loistavaa työtä. Parempaa kääntäjää juuri tällaiselle sopivasti eriskummalliselle tarinalle, jossa on myös hyvin omalaatuisia sanoja, tuskin olisi löytynytkään.

Ada Gootti ja hiiren haamu on itse asiassa sarjan ensimmäinen osa. Toinen osa Goth Girl and the Fete Worse than Death on ilmestynyt viime vuonna ja kolmas osa Goth Girl and the Wuthering Wright ilmestyy vielä tässä kuussa. Toivottavasti sarjan muutkin osat saadaan suomeksi. Lukisin ja ihastelisin oikein mielelläni lisääkin Ada Goottia.

Ada Gootti ja hiiren haamu kuittailee lukuhaasteesta kohdan 24. A book based entirely on its cover.

------

Alkuteos: Goth Girl and the Ghost of a Mouse

Gummerus 2015, 224 s.

Suom. Jaana Kapari-Jatta, Kristiina Drews

kirjastosta

Katie Alender: From Bad to Cursed

Oikea kirja lukujumin selättämiseksi oli minulla pähkäilyssä pitkään. Kirjastosta olisi taas iso pino kirjoja lainassa ja omassa hyllyssäkin odottelisi parikin lukematonta. Pitkästä aikaa kiinnosti lukea jotain englanniksi ja vaikka Sara Gruenin uusin oli jo vähän aloitettunakin, se ei nyt jaksanut kiinnostaa tarpeeksi. Sitten muistin, että minullahan on hyllyssä viime kesänä lukemani ja kovasti tykkäilemäni Katie Alenderin Bad Girls Don't Dien jatkot. From Bad to Cursed olisi varmasti sopivaa luettavaa jumittavaan mielentilaan.

From Bad to Cursed on trilogian toinen osa, joten tämä kirjoitus saattaa sisältää juonipaljastuksia tästä ja aiemmasta osasta.

Alexis on innoissaan kun hänen pikkusiskonsa Kasey liittyy The Sunshine Club -kerhoon ja saa uusia kavereita. Pian kerhon jäsenet muuttuvat epäsosiaalisista ja syrjityistä koulun suosituimmiksi ja upeimmiksi oppilaiksi. Kun Alexis saa tietää, että kerholaiset ovat vannoneet valan näennäisesti hyväntahtoiselle hengelle, hän päättää ystävänsä Meganin kanssa liittyä kerhoon ja tutkia asiaa. Yhteys vaikuttaa harmittomalta ja pian Alexis on yhtä mukana kerhossa kuin siskonsa. Miksi Alexis haluaisi tuhota jonkin, joka on antanut hänelle niin paljon?

From Bad to Cursed ei ollut aivan samanlainen napakymppi lukukokemus kuin trilogian ensimmäinen osa Bad Girls Don't Die. Tässäkin oli omat jännittävät hetkensä, mutta kirjan tunnelma ei ollut aivan niin creepy ja oikeasti kauhumainen kuin ensimmäisessä.

Pituutta kakkososalle on tullut melkein tuplasti ensimmäiseen verrattuna, eikä se kaikilta osin ole hyvä juttu. Parissakin kohtaa mentiin ensin todella hitaasti ja sitten liian nopeasti. Harmi, että juuri niissä tylsemmissä kohdissa tarina laahasi eteenpäin ja sitten osa tärkeimmistä tapahtumista pyyhkäistiin ohi turhan nopeasti. Sen verran koukuttava From Bad to Cursed vioistaan huolimatta oli, että kun olin ehtinyt aloittaa lukemisen, mikään muu kirja ei enää kiinnostanut vaan oli pakko lukea tämä nopeasti loppuun.

Ensimmäistä osaa lukiessani Alexis tuntui hieman ärsyttävältä, mutta jotenkin tytöstä alkoi tykkäämään kirjan loppua kohden. Tämän kirjan kohdalla jokin Alexiksessa alkoi taas ärsyttää. Varsinkin kirjan alkupuolella Alexis oli todella rasittava, eikä ollut ollenkaan se sama Alexis, josta edellisen kirjan lopussa pidin valtavasti.

Tämän sarjan kirjoilla on täydellisesti sarjan tunnelmaan sopivat kannet. Yksinkertaiset, mutta silti jotenkin voimakkaat ja toimivat. Muutenkin sarjan visuaalinen ilme toimii oikein loistavasti.

En ole vieläkään oikein varma, mitä ajatella siitä, että Bad Girls Don't Die on venytetty trilogiaksi asti. Ensimmäinen osa olisi toiminut loistavasti yksinäänkin, vaikka From Bad to Cursed ihan hyvää jatkoa kirjalle olikin. Ehkä kolmososa As Dead As it Gets jotenkin niputtaa yhteen sen miksi nämä on venytetty kolmeen kirjaan. Seuraava osa itse asiassa jo odottelisi hyllyssä ja ehkäpä se pääsisi piakkoin luettavaksikin.

------

Hyperion Books  2012, 442 s.

oma ostos

Kesällä luetut (lyhytarviot)

Koska bloggaamista odottavien kirjojen jono on kesän blogihiljaisuuden aikana päässyt kasvamaan sen verran pitkäksi, päätin laittaa kaikki kesän aikana lukemani kirjat yhteen postaukseen. Pari luettua ansaitsisi ehdottomasti oman kirjoituksensa ja niistä olisi enemmänkin sanottavaa, mutta ehkä tällä kertaa säästän itseäni ja herättelen bloggausintoani menemällä siitä, mistä aita on matalin. Muutama sananen siis kesällä lukemistani kirjoista.

DOUGLAS ADAMS: LINNUNRADAN KÄSIKIRJA LIFTAREILLE

Ensimmäinen sana mikä tuli mieleen lukiessani tätä on outo. Enkä ole varma, että hyvällä vai huonolla tavalla. Melkeinpä koko kirjan ajan tuntui vähän siltä, että en oikein pysynyt perässä mitä tässä nyt tapahtuu. Liian paljon kaikkea ja mitään ei oikein selitetäkään, että sen avulla pysyisi paremmin perässä tapahtumissa.

Tätä on lisäksi kehuttu todella hauskaksi, mutta ehkä en ole juuri tällaisen huumorin ystävä kun minua Linnunradan käsikirja liftareille ei oikein jaksanut edes hymyilyttää. Onneksi kirja oli kuitenkin lyhyt ja melko vetäväkin sekavuudestaan huolimatta, niin tuli kuitenkin luettua loppuun asti. Jos tämä olisi ollut vielä yhtään pidempi, en olisi ehkä lukenut loppuun, mutta parisataa sivua jaksaa lukea, vaikka ei kirjasta erityisemmin välittäisikään. Onpahan nyt paikattu yksi aukko sivistyksessä ja luettu tämäkin.

------
Alkuteos: The Hitchhiker's Guide to the Galaxy

Otava 2005, 156 s.
Suom. Pekka Markkula

kirjastosta

DOUGLAS PRESTON & LINCOLN CHILD: VELJENSÄ VARTIJA

Vihdoinkin taas Pendergastia! En voi uskoa, että siitä on oikeasti kolme vuotta kun luin sarjan edellisen osan Tulikiven. Miksi ihmeessä en ole lukenut tätä jo aikaisemmin! Mutta onneksi nyt luin, koska paluu Pendergastin pariin olikin erittäin jännittävä ja vauhdikas. Siis taattua laatua Prestonilta ja Childilta.

Edellinen Pendergast jäi erittäin jännittävään tilanteeseen ja tässä kirjassa vihdoinkin sai tietää kuinka agentin käy. Se paljastetaan ehkä vähän kuin sivulauseessa, mutta kuitenkin. Pendergastin veli Diogenes oli kiehtova, vähän vaarallisen ja mielenvikaisen väliltä oleva hahmo, joka jäi kuitenkin vielä hieman etäiseksi. Diogeneen todelliset tarkoitusperät ja tavoite olivat yllätys, enkä ollenkaan arvannut niitä etukäteen. Hyvä vain, koska on aina mukavampaa yllättyä kuin olettaa jotain ja saada tietää olevansa oikeassa.  

Jotenkin hassua kuvitella Pendergast lapsena. Agentin suvussa on kyllä ihanan kamalia nimiä :)

------

Alkuteos: Dance of Death

Gummerus 2012,  620 s.

Suom. Pekka Marjamäki

kirjastosta

JOHN GREEN: ARVOITUS NIMELTÄ MARGO 

Tätä lukiessa tuntui aika vahvasti, että olisin lukenut Kaikki viimeiset sanat uudestaan. Nörtihtävä poika + yli-ihana, kaikkeen pystyvä ja suorastaan legendaarinen tyttö = romanssi, joka ei tietenkään mene niin ruusuisesti kuin toivoisi. 

Margo Roth Spiegelman, miten rasittava ämmä. Jo se ärsytti, että tytön koko nimeä piti hokea joka välissä (pelkkä Margo ei ilmeisesti riittänyt). Margo on täysin mahdoton, vaativa ja kaikin puolin ärsyttävä. Tyttö haluaa kadota, mutta kuitenkin, että hänet löydettäisiin. Ja Quentin ihan hulluna tietysti lähtee perään.

Jokin näissä Greenin kirjoissa on sellaista, että en ole vielä kolmenkaan luetun jälkeen hullaantunut ihan täysin. Onneksi Green on kuitenkin sellainen kirjailija, että vaikka kirja ei oikein nappaisikaan, jotenkin sitä silti lukee mielellään ja sujuvasti. Greenin kirjat ovat jotenkin sellaista miellyttävää luettavaa. Ei välttämättä aiheiltaan, mutta kieleltään ja kerronnaltaan. Hienoja nuortenkirjoja siis.

Suomennoksessa oli jotain, mikä häiritsi koko ajan. Ehkä se oli "veli" - sana, joka ei vain istu omaan suuhun ja oli jotenkin tönkkö ilmaisu. Lisäksi suomennoksen kannet ovat kyllä aivan järkyttävät. En erityisemmin välitä Cara Delevignestä ja jotenkin tuon hepun tuijotus on todella häiritsevä. 

------

Alkuteos: Paper Towns

WSOY 2015, 399 s.

Suom. Helene Butzow

kirjastosta

GILLIAN FLYNN: TERÄVIÄ ESINEITÄ 

Viime kesänä luettuani Pahan paikan päätin, että en enää Gillian Flynniä lue. Jos en ollut pitänyt juuri ollenkaan kahdesta kirjailijan teoksesta, tuskin pitäisi kolmannestakaan. Kuitenkin Teräviä esineitä alkoi salakavalasti kiinnostaa ja päädyin tekemään kirjasta varausta kirjastoon. Ehkä sittenkin antaisin kirjailijalle kolmannen mahdollisuuden. Yllätyin todella positiivisesti, sillä tämähän oli oikeastaan aika hyvä. 

Ehkä pidin siitä, että tässä Flynnin esikoiskirjassa hahmot eivät olleet aivan niin inhottavan ärsyttäviä kuin kahden aiemman suomennetun kirjan hahmot. No Amma oli kyllä aika kauhea ja ärsyttävä, mutta jotenkin tuo ei häirinnytkään niin pahasti.

Teräviä esineitä oli sellainen hyvin otteessaan pitävä ja koukuttava kirja, jota luki perinteiseen tapaan siksi niin innolla, että pakkohan on saada tietää mitä pikkutytöille oikein tapahtui. Jotenkin vaikea tarkasti määritellä, mikä tässä oli erityisen hyvää. Ehkä se oli pikkukaupungin ja varsinkin Camillen äidin/perheen luoma tunnelma yhdistettynä hitaasti, mutta hyvin avautuvaan juoneen.  

------

Alkuteos: Sharp Objects

WSOY 2015, 317 s.

Suom.

kirjastosta