Mari Manninen: Yhden lapsen kansa & Elina Järvi, Tiina Hotti ja Outi Poppius: Error - Mielen häiriöitä

Luen tietokirjoja oikeastaan todella vähän, mutta tänä vuonna ehdin jo alkuvuodesta lukea pari tietokirjaa ja nyt loppuvuodesta kaksi lisää. Se taisikin olla pari enemmän kuin viime vuonna. Lukulistalla on pari kiinnostavaa tietokirjaa, joten ensi vuonna blogissani nähdään vielä lisääkin muutakin kuin kaunokirjallisuutta.

Mari Mannisen Yhden lapsen kansa ja Elina Järven, Tiina Hottin ja Outi Poppiuksen Error - Mielen häiriöitä taitavat jäädä vuoden viimeisiksi blogatuiksi kirjoiksi. 

Vuoden viimeinen lukemani kirja on Sarah Andersenin mainio sarjakuva Adulthood is a Myth, josta saatan ehkä kirjoittaa blogiinkin myöhemmin. Ensi vuonna yritän tuoda blogiini myös lukemani sarjakuvat, sillä tänäkin vuonna olen lukenut mahtavia sarjakuvia (esim. Kati Närhen loistava Agnes -trilogia), mutta jotka jäivät kuitenkin kirjoittelematta blogiin.

MARI MANNINEN: YHDEN LAPSEN KANSA

Mari Mannisen Kiinan yhden lapsen politiikan vaikutuksia käsittelevä Yhden lapsen kansa voitti tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Innostun todella harvoin Finlandia voittajista, mutta koska Kiina on kiehtonut minua aina, kiinnostuin Mannisen kirjasta ja laitoin heti voittajan selvittyä varausta kirjastoon. Nopeus oli todellakin valttia, sillä kirjalla näyttäisi nyt olevan lähemmäs sata varausta jonossa. 

Yhden lapsen politiikka oli Kiinassa voimassa vuosina 1979-2015, jolloin perheet saivat hankkia vain yhden lapsen. Kiinalaiset naiset tuntevat yhden lapsen politiikan aiheuttamata pakkoabortit ja salasynnytykset. Yhden lapsen kansa kertoo kymmenen kiinalaisperheen tarinan.

Ehdottomasti mielenkiintoinen kirja. Aiheeltaan tärkeä ja kiinnostava, mutta samalla ei mitenkään raskasta luettavaa. Sivujakin kirjassa on hieman reilu 200. Itselleni tällainen kevyehkö tietokirja sopi loistavasti, sillä raskaslukuiset tietokirjat eivät välttämättä jaksa pitää mielenkiintoani yllä, vaikka ne käsittelisivätkin itseäni kiinnostavaa aihetta.

Yhden lapsen kansa oli ainakin minulle valaiseva katsaus Kiinan yhden lapsen politiikan vaikutuksiin. Manninen on selvästi tehnyt ison työn tutkiessaan tällaista aihetta.

 

-----

Atena 2016, 205 s.

kirjastosta 

ELINA JÄRVI, TIINA HOTTI & OLGA POPPIUS: ERROR - MIELEN HÄIRIÖITÄ

Tämä kirja on ollut lukulistallani jo pitkään, sillä mielenterveysongelmat ovat minulle tuttuja lähipiiristäni ja siksi itselleni tärkeä asia. Error - Mielen häiriöitä tuli luettua jo marraskuun viimeisillä päivillä. Hetken mietin jätänkö kirjasta bloggaamisen väliin, koska lukemisesta ehti vierähtää aikaa. Joulukuun puolella lueskelin tätä kuitenkin uudestaan ja päätin, että näin tärkeästä kirjasta ei voi jättää bloggaamatta.

Puolet suomalaisista kärsii mielenterveyden häiriöistä jossain elämänsä vaiheessa. Kirjassa kertoo tarinansa 15 ihmistä, joiden elämään vaikuttaa jokin mielen häiriö, kuten kaksisuuntainen mielialahäiriö, pakko-oireinen häiriö tai skitsofrenia. 

Vau mikä kirja! Kaikin puolin niin tärkeä ja tarpeellinen kirja, jonka toivoisin jokaisen lukevan. Error - Mielen häiriöitä osoittaa miten syyt "hulluuden"  eli mielenterveysongelmien takana ovat hyvin monenlaiset ja miten tärkeää etenkin läheisten ja muiden ihmisten tuki mielenterveysongelmaiselle on.  

Hienoa, että kirjassa esiintyvät ihmiset kertovat tarinansa omalla nimellään ja naamallaan. He kertovat omista kokemuksistaan ja diagnooseistaan hätkähdyttävänkin avoimesti. Mukana on niin julkisuuden henkilöitä kuin tavallisia ihmisiäkin. Mielenterveysongelmat ovat vieläkin vähän sellainen aihe, että niistä ei herkästi puhuta, joten hienoa, että kirjassa esiintyvät henkilöt ovat uskaltaneet rohkeasti avautua mielenterveysongelmistaan.

Error - Mielen häiriöitä on hieno kirja ja suosittelen erittäin painokkaasti jokaista, jota kirja edes vähän kiinnosta, lukemaan se. 

-----

Like 2016, 243 s.

kirjastosta

 

Aleksi Delikouras: Nörtti 4 - Pro gamer & Jessica Schiefauer: Pojat

Miten nopeasti marraskuu onkaan mennyt. Pari päivää ja sitten onkin jo joulukuu. Marraskuussa minua on vaivannut sama jumittelu kuin jo pidempään, mutta sentään pari kirjaa olen saanut luettua. Niistä bloggaaminen on vain tuntunut jotenkin vaikealta. Jotenkin tuntuu, että nyt kun ei kirjoittele blogiin niin usein kuin ehkä haluaisin, ei oikein osaa enää koko hommaa. Bloggailua helpottaakseni iskin yhteen postaukseen kaksi kirjaa, jotka olen jo aikaisemmin tässä kuussa saanut luettua.

Joulukuusta toivottavasti tulee vähän vilkkaampi luku- ja bloggauskuukausi. Tavoitteena olisi lukea perinteisesti ainakin yksi jouluinen kirja. Lähiaikoina aion myös pureutua kustantamoiden ensi kevään uutuuksiin. Pikaisesti olen jo vähän tutkiskellut kevään kirjoja ja varsin hyvältä näyttää :)

ALEKSI DELIKOURAS: NÖRTTI 4 - PRO GAMER

Oikein mainion Nörtti - sarjan neljäs osa ilmestyi melkein minun huomaamattani, sillä en ollut tätä jostain syystä laittanut syksyn kiinnostavimpien kirjojen listaani tai muuallakaan huomannut. Onneksi kirja tuli sattumalta vastaan kirjastoreissulla ja sehän lähti samantien mukaan. Olen lukenut ja pitänyt kaikista kolmesta edellisestä osasta, joten tottakai tämä neljäskin oli luettava. 

DragonSlayer666 on aloittanut lukion ja kaipaa lukiossa yläastetta. Hän vanhoja kavereitaan MegaMania ja jopa Pinokkiota. Drago tutustuu koulussa Daisukeen, joka on yksi Suomen kovimpia CS-pelaajia ja kansainvälisissä kisoissa menestyneen tiimin kapteeni. Drago tähtää ammattilaispelaajaksi ja unelma tuntuu olevan lähempänä kun Daisuke pyytää Dragon tiimiinsä.

Nörtti 4 - Pro gamer oli ihana piristys pahan lukujumin keskellä. Kirja, joka on niin vetävä ja viihdyttävä, että sen yksinkertaisesti ahmaisee kerralla. Vähään aikaan en ole päässyt niin hyvään vauhtiin minkään kirjan kanssa, että se ei olisi jäänyt kokonaan kesken tai ainakin jumittamaan puoliksi luettuna lukupinoon. Muiden sarjan osien tapaan myös Nörtti 4 on humoristinen, nopealukuinen ja riemastuttavan viihdyttävä. 

-----

Otava 2016, 222 s.

kirjastosta

JESSICA SCHIEFAUER: POJAT

Näin sattumalta Jessica Schiefauerin Pojat kirjaan perustuvan elokuvan Girls Lostin trailerin ja leffa vaikutti sen verran kiinnostavalta, että päätin etsiä kirjan luettavaksi. Onneksi kirja löytyi heti seuraavalla kirjastoreissulla hyllystä ja pääsin sitä nopeasti lukemaan.

14-vuotiaat Kim, Momo ja Bella ovat kavereita, jotka eivät vielä haluaisi jättää lapsuutta taakseen. Erottamaton kolmikko viettää aikaa yleensä Bellan kasvihuoneella. Kun Bella eräänä päivänä istuttaa kasvihuoneeseensa outoja siemeniä, siemenistä versoaa hyvin epätavallinen kasvi, joka avaa tytöille oven poikien elämään.

Luettuani viimeisen sivun minun piti vähän aikaa mietiskellä ja makustella kirjaa. Toisaalta pidin tästä ja luin kirjan todella nopeasti, koska Pojat piti otteessaan loistavasti ja en välillä voinut lopettaa lukemista ennen kuin olin lukenut vielä yhden sivun ja sitten vielä pari lisää. Toisaalta välillä tuntui, että jokin kirjassa häiritsee todella paljon ja etenkin loppupuolen tapahtumista en pitänyt juuri lainkaan.

Tykkäsin, mutta en rakastunut. Pojat on sivumäärältään lyhyehkö, mutta tunnelmaltaan erittäin intensiivinen. Jos lopussa en olisi kadottanut niin pahasti mielenkiintoani kirjaa kohtaan, olisi tämä ollut varmasti parempi kuin kolmen tähden keskikastin lukukokemus.

Kirjassa on todella hienot ja yksityiskohtaiset kannet, jotka eivät todellakaan pääse oikeuksiinsa oheisessa kuvassa. Paikallisessa kirjastossa kirjastotarra oli taas lätkäisty keskelle etukantta (käytäntö, jota inhoan suuresti), minkä takia jätin koko kannen kuvaamisen väliin. Mutta kannet ovat upeat ja sopivat kirjaan loistavasti.

Schiefauerilta ilmestyi tänä vuonna toinen suomennettu teos Ester & Isak, jota katselin jo kirjastossa, mutta en vielä lainannut mukaan. Pojat ei nyt aivan täysin vakuuttanut, mutta ehkä jossain vaiheessa luen lisääkin Schiefaueria.

------

Karisto 2015, 188 s.

Suom. Säde Loponen

kirjastosta

Magdalena Hai: Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita Uhriniituntakaisesta

Vaikka lukufiilikseni ovatkin olleet kadoksissa, päätin osallistua Halloween - lukuhaasteeseen. Oikeastaan vasta tuossa lokakuun puolivälissä tajusin, että nythän pitäisi lukea haasteeseen sopivaa, joten kirjastoreissulta tarttui mukaan tarinakokoelma Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita Uhriniituntakaisesta. Magdalena Hailta olen aiemmin lukenut Gigi ja Henry -trilogian, joka ei aivan täysin minua hurmannut, mutta siitä huolimatta oli mukava päästä lukemaan muutakin Hain tuotantoa.

Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita Uhriniituntakaisesta sisältää parisenkymmentä kauhistuttavaa tarinaa nuorille. Tarinat sijoittuvat pääasiassa Uhriniituntakaisen kylään, jossa voi törmätä vaikka zombeihin, aaveisiin tai mörköihin. 

Olipas mukava ja viihdyttävä tarinakokoelma, jonka tarinoissa oli oikeasti ihan mukavaa kauhua. Nämä kauhujutut varmasti uppoavat nuorempaankin lukijaan, niin tyttöihin kuin poikiinkin. Haiseva käsi on erinomaista luettavaa näin syksyn pimeinä iltoina ja Halloweenin alla.

Osa kirjan tarinoista on lyhyempiä ja osa pidempiä, mutta lyhyistäkin tarinoista Hai on osannut kirjoittaa varsin jännittäviä. Esimerkiksi vain kahden sivun mittainen FPS on lyhyestä pituudestaan huolimatta erittäin intensiivinen. Suosikkejani kirjan tarinoista olivat Pahanukke, Namusetä ja Poika portilla, joista varsinkin jälkimmäisen lopetus oli loistava.

Ihanaa, että tämän kirjan kohdalla minulle ei kertaakaan tullut sellaista tunnetta, että vaikka kirja on hyvä, en jaksa lukea sitä loppuun. Sellaista on tapahtunut viime aikoina liian monesti, mutta Haiseva käsi piti mielenkiintoni yllä alusta loppuun ja lukaisin kirjan varsin nopeasti.

Tätä kirjaa kelpaa ehdottomasti suositella kauhujuttujen ystäville, niin nuoremmille kuin vanhemmillekin.

------

Karisto 2016, 230 s.

kirjastosta

Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta

Kappas, sehän on jo kesäkuu. Lukemisen kanssa menee tällä hetkellä niin hitaasti, että blogissakin on ollut hiljaista. Goodreadsissakin olen jo jäänyt kolmisen kirjaa jälkeen lukutavoitteestani. Onneksi lukuinnostus ei ole kadonnut aivan kokonaan. Luen nyt ehkä vähän vähemmän, mutta toivottavasti sitten pelkkää laatua.

Olen joskus todella kauan sitten lukenut muutaman kirjan Marja-Leena Tiaiselta, mutta sen jälkeen Tiainen on päässyt vähän unohtumaan. Keväällä julkaistu Viestejä Koomasta palautti kuitenkin mieleen miten hyvä nuortenkirjailija Tiainen on.

Silvan paras ystävä Jemina onnistuu houkuttelemaan Silvan milloin mihinkin. Eräänä kesäpäivänä kaverit yllyttävät tytön hyppäämään sillalta jokeen. Silva lyö päänsä ja melkein hukkuu. Hän herää oudossa paikassa, Koomassa, jossain elämän ja kuoleman välitilassa. Silva saa tehtäväkseen viedä eläville viestejä, jotka voivat ehkä muuttaa vastaanottajan elämän parempaan suuntaan.

Tykkäsin. Viestejä Koomasta oli nopeaa luettavaa, sujuvaa kerrontaa ja vieläpä hyvä ideakin. Päähenkilö Silva oli ainakin alussa vähän yksiulotteinen ja tylsä hahmo, joka ajattelematta menee mukaan Jeminan tyhmiinkin juttuihin, mutta lopulta kokemustensa kautta Silvassakin tapahtui selvää kasvua ja järkiintymistä.

Tiaisen idea elämän ja kuoleman välitilasta, Koomasta, on hyvä, mutta harmittavasti Koomassa ollaan oikeastaan varsin vähän aikaa, vain muutaman kappaleen verran. Paikka vaikuttaa sen verran kiehtovalta, että olisin voinut lukea siitä enemmänkin. Mutta toisaalta vain pieni piipahtaminen ja pintaraapaisu Koomassa sopii Silvan viestintuojan rooliin.
 
Niin kuin melkein aina kirjojen kohdalla, tässäkin kiinnitin erityistä huomiota kansikuvaan. Eikä yhtään mitenkään huonolla tavalla. Kansikuva on kaunis, herkkä ja jotenkin täydellisen sopiva kirjan tunnelmaan. Luin tämän sähköisenä versiona, joten kantta oli vähän hankalampi vilkuilla lukiessa, mutta siitä huolimatta tulihan tuota ihasteltua oikein urakalla. Hieno kansi, hyvä kirja.

------

Tammi 2016, 210 s.

arvostelukappale (pyytämättä saatu)

Jukka Itkonen: Sirkusjuna saapuu

Jukka Itkosen kirjoittama ja Elina Warstan kuvittama Sirkusjuna saapuu löytyi kirjastosta ihan sattumalta. Luen ihan puhtaasti lastenkirjoja melko harvoin, mutta tässä ihastuin etenkin Warstan veikeään kuvitukseen kannessa, joten kirja lähtikin luettavaksi. Tämä osui juuri oikeaan saumaan, sillä kaipasin jotain kevyempää ja nopeampaa luettavaa pitämään palailevaa lukuinnostusta yllä.

Nurkanpyhtään pikkukaupunki on tylsä paikka, jossa ei ikinä tapahdu mitään. Eräänä kesäpäivänä Lilli Rahtunen on varma, että tulossa on jälleen yksi tylsä päivä. Yllättäen Nurkanpyhtäälle tuleekin vipinää kun poliisit jahtaavat vankikarkuria ja sirkusjuna ilmestyy kaupunkiin.

Sirkusjuna saapuu oli ihan kiva lastenkirja, josta ei ainakaan vauhtia ja kommelluksia puutu. Välillä tapahtumat menivät kuitenkin hieman liian vauhdikkaiksi ja sekaviksi. Huumorissaan Sirkusjuna saapuu on hieman epätasainen. Jotkin jutut olivat vain mukahauskoja kun taas välillä ihan oikeasti alkoi hymyilyttää. Riehakas huumori yhdistettynä lennokkaaseen juoneen, tämä kirja ei ole ainakaan mikään tylsä lukukokemus.

Tarinaan on ripoteltu mukavia runoja, jotka toimivat erinomaisesti. En runoista noin yleensä juurikaan välitä, mutta tässä kirjassa ne sopivat tarinaan oikein mainiosti ja tuovat tarinaan oman hyvän lisämausteensa. Tämä on ensimmäinen Itkoselta lukemani teos, mutta jo tästä huomaa, että Itkonen on erittäin taitava kirjoittaja. Aivan kaikki kielellinen hulvattomuus ei minun kohdallani oikein toiminut, mutta nuoremmat lukijat varmasti tykkäävät Itkosen kepeästä tyylistä.

Elina Warstan kuvitus viehätti minua jo kannessa ja ihastukseni vain kasvoi lukiessani tätä. Warstan kuvitus täydentää tarinaa loistavasti ja sopii oikein mainiosti kirjan muuhun tyyliin.

------

Lasten Keskus 2015, 92 s.

kirjastosta

Anu Laitila & Silja Koivisto (toim.): Kirja joka muutti elämäni

Viime aikoina olen taas kärsinyt pienestä lukujumista. Jotenkin ei vain kiinnosta tai jaksa lukea mitään, vaikka kesken on useampikin mukava kirja. Ehkä se on tämä kevät, että ei vain jaksa keskittyä lukemiseen. Kunnon lukupuuskaa odotellessa olen kuitenkin saanut luettua pari lyhyempää kirjaa. Niistä toinen on tämä sattumalta kirjastosta löytämäni Kirja joka muutti elämäni.

Lukukeskus keräsi suomalaisilta lukijoilta ja kirjailijoilta tarinoita heille tärkeistä kirjoista. Mikä kirja on jättänyt lukijaansa lähtemättömän jäljen? Minkä lukukokemuksen jälkeen maailma ei ollut enää entisensä? Osa Lukukeskuksen keräämistä tarinoista on koottu tähän Kirja joka muutti elämäni teokseen.

Tämä oli oikein mukava kirja täynnä kiinnostavia tarinoita siitä, miten jokin kirja on vaikuttanut lukijaansa niin voimakkaasti, että on muuttanut tämän elämää. Mukana on tarinoita hyvin erilaisistakin kirjoista. Jotenkin osasin odottaa, että ainakin Raamattu ja Seitsemän veljestä varmasti ovat mukana ja niinhän ne olivatkin. Joukossa oli aika paljonkin sellaisia kirjoja, joista en ollut koskaan kuullutkaan ja lukulistallekin tuli muutama kirja poimittua.

Luin kirjaa aina muutama tarina kerrallaan, mikä tuntui tällaisessa kirjassa oikealta tavalta. Jos olisin lukenut kaikki kirjan yli 50 tarinaa yhteen putkeen olisi saattanut iskeä ähky. Vähä kerrallaan lukemalla tarinoihin tuli kiinnitettyä eri tavalla huomiota. Oli kiehtovaa lukea siitä miten erilaisilla tavoilla kirja voi muuttaa lukijansa elämää ja miten kirja on voinut jäädä niin tiukasti elämään, että se on vielä monen vuodenkin (tai vuosikymmenen) jälkeen tärkeä.

Lukiessani pohdiskelin, että mikä on sellainen kirja, joka on muuttanut minun elämääni. Vaikka olen lukenut monta vaikuttavaa kirjaa, ei varmaankaan taida olla yhtä kirjaa, joka olisi iskenyt niin lujaa, että olisi jättänyt lähtemättömän jäljen elämääni. Ehkä sellainen kirja on itselläni vielä lukematta.

------
Toim. Anu Laitila ja Silja Koivisto

WSOY 2013, 175 s.

kirjastosta

Karoliina Korhonen: Suomalaisten painajaisia - Vähäsanaista vertaistukea

Karoliina Korhosen Finnish Nightmares on noussut suureksi ilmiöksi sosiaalisessa mediassa ja itsekin olen naureskellut näille suomalaisten painajaisille ainakin Instagramin puolella. Halusin ehdottomasti lukea näitä myös kirjan muodossa, vaikka osan kirjassa mukana olevista tilanteista olinkin jo aiemmin muualla nähnyt.    

Suomalaisten painajaisia - Vähäsanaista vertaistukea kertoo keskivertosuomalaisesta Matista, joka kohtaa monenlaisia suomalaisille kiusallisia tilanteita. Niihin kuuluvat ainakin se kun ventovieras katsoo silmiin ja hymyilee tai kun ruoan kanssa ei saakaan maitoa.

Suomalaisten painajaisia on sympaattinen ja hauska pieni kirja, joka ainakin minulla nosti hymyn huulille. Matin kohtaamat painajaiset olivat melkoisen osuvia ja yllättäen tunnistin itseni useammastakin kohdasta. Ilmeisesti minunkin sisälläni asuu pieni Matti. Korhonen on muuten onnistunut tekemään Matista yllättävän ilmeikkään, vaikka hahmo ei ole muutamaa viivaa monimutkaisempi.

Aivan täydellisesti itseeni sopivia suomalaisia painajaisia ja tilanteita, jotka itse koen  vaivaannuttaviksi olivat mm. kun kaupassa myyjä tulee kysymään tarvitsetko apua ja sanot vain katselevasi, mutta kohta tarvitsetkin myyjän apua tai kun joku kehuu sinua julkisesti. Mukavaa, että tuollaiset ihan mitättömiltä vaikuttavat tilanteet ovat jonkun muunkin mielestä painajaismaisia.

Vaikka kirjan tilanteet saattavatkin olla hieman kliseisiä, tämä kirja saattaisi hyvinkin toimia lempeänä ja hauskana tutustuttamisena suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin jollekin sitä vähemmän tuntevalle. 

------

Atena 2016, 100 s.

Suom. Ville Lähteenmäki

arvostelukappale (kiitos kustantajalle!)

Vuoden viimeiset: Stockmann Yard & Mantelimaa

Joulu tuli, oli ja meni. Tänä jouluna en saanut kirjallisia lahjoja, mutta sitäkin mukavampaa kaikkea muuta. Nyt kun joulusta on selvitty ja vuosi on ihan kohta vaihtumassa uuteen, on varmaan aika purkaa lyhyt blogijono ja kirjoitella muutamasta jo vähän ennen joulua luetusta kirjasta.

Nämä jäävätkin vuoden viimeisiksi luetuiksi kirjoiksi, sillä vaikka olenkin päässyt Siri Pettersenin kiehtovassa Odininlapsessa hyvään alkuun, en ehdi sitä enää tämän vuoden puolella lopetella. Mutta uusi vuosi onkin mukava aloitella hyvällä kirjalla.

ANTTO TERRAS: STOCKMANN YARD
 
Antto Terraksen Stockmann Yard - Myymäläetsivän muistelmat jäi mieleeni muistaakseni jostain lehtijutusta ja sen perusteella päätyi kirjastoon varaukseen. Kirja kiinnostaa ilmeisesti muitakin, koska sain tätä jonkun aikaa kirjastosta odotella. 

Antto Terras on toiminut 18 vuotta Helsingin Stockmannin myymäläetsivänä. Stockmann Yard on kurkistus tavaratalon kulisseihin ja turvallisuuspalvelun toimintaan. 

Helsingin Stockmann (tai Stockmann ylipäätään) ei itselleni ole niin kovin tuttu. Olen siellä ehkä kerran tai pari piipahtanut Helsingin reissujen yhteydessä. Ehkä osa kirjan viehätyksestä omalla kohdallani olikin siinä, että Stockmann Yard oli kiinnostava kurkistus itselleni tuntemattomampaan maailmaan. Toisaalta lukukokemus on varmasti aivan erilainen jos Stockmann on lukijalle läheisempi ja tutumpi.

Stockmann Yard oli oikein mukavaa luettavaa ja useampikin tarina nosti hymyn huulille. Huumoria oli siis mukana aimo annos, vaikka tytöttelyllä ja ryssittelyllä välillä kolkuteltiinkin vähän korrektiuden rajoja. Terraksella on yllättävän suoriakin mielipiteitä työnantajastaan, joten uskoisin, että ainakaan Stockmannin puolelta ajatukset kirjasta eivät ole kovin lämpimiä. Viihdyttävä ja hauska paketti tämä Stockmann Yard.

-------

Like 2015, 285 s.

kirjastosta

 MIINA SUPINEN: MANTELIMAA

Miina Supinen on minulle uusi kirjailija tuttavuus, johon tutustumisen päätin aloittaa tällä jostain blogista mieleeni jääneellä Mantelimaalla. Odotin tältä jotain hieman perinteisempää joulutarinaa, mutta Mantelimaa olikin sitten jotain muuta, paljon erikoisempaa. 

Länsi-Kyykkään kunnassa keskellä peltoa on Mantelimaa, yhdistelmä huvipuistoa ja ostosparatiisia, jossa on aina joulu ja mekaaniset tontut ahertavat ympäri vuoden. Aviomiehen onnettomuus tuo Mantelimaahan vastentahtoisesti töihin myös entisen teinitähden Molli Niemisen, joka vihaa joulua. Jouluparatiisin lattioiden alla on aivan toisenlainen maailma.

Mantelimaa ei ehkä ollut aivan täydellinen lukukokemus, mutta kyllä tämä ehdottomasti herätteli kiinnostusta Supisen muuhunkin tuotantoon. Kirja on sen verran vetävästi kirjoitettu, että tähän koukuttui nopeasti. Välillä jouduin ihmettelemään vähän, että mitäs nyt tapahtuu, mutta muuten tarina pysyi kasassa hyvin.

Toivoin, että lopussa pamahtaa oikein kunnolla ja lopetus olisi huikea. Valitettavasti jouduin pettymään, sillä loppu olikin melkoinen lässähdys. Paremmalla ja hurjemmalla loppuratkaisulla Mantelimaa olisi ollut paljon parempi. Nyt kirja jäi melko lailla keskinkertaiseksi lukukokemukseksi.

------

WSOY 2015,  316 s.

kirjastosta

Arman Alizad & Meeri Koutaniemi: Riisuttu Suomi

Arman Alizadin ja Meeri Koutaniemen yhteisteos Riisuttu Suomi osui silmään jossain nettiartikkelissa ja alkoi kiinnostaa heti. Luen nykyisin aika harvoin tietokirjallisuutta, joten tämä oli paitsi kiinnostava myös virkistävä harppaus hetkeksi kaunokirjallisuuden ulkopuolelle.

Riisuttu Suomi tarjoaa katsauksen suomalaiseen yhteiskuntaan ja työhön. Henkilökuvista jokainen kertoo aidosti tarinan ihmisistä, jotka eivät yleensä muuten ole esillä.  Kirjaan on haastateltu henkilöitä, jotka ovat kuin kolikon eri puolet, esimerkiksi poliisi ja liivijengiläinen, seksityöläinen ja asiakas, siivooja ja roskakuski ja saattohoitaja ja terminaalipotilas.

Riisuttu Suomi on mielenkiintoinen kirja, joka ehdottomasti herättää ajatuksia. Minulla meni jonkin aikaa tottua kirjan kysymys-vastaus-tyyliin eli siihen, että haastattelukysymykset on jätetty näkyviin, eikä haastateltavien vastauksia ole muokattu enemmän tarinamaiseen muotoon.

Alkuvaikeuksien jälkeen totuin kuitenkin kirjan tyyliin ja se alkoi sivu sivulta tuntua luentavammalta. Näin jälkikäteen ajateltuna ratkaisu jättää kysymykset näkyville oli oikea ja tyyli sopi kirjan luonteeseen erittäin hyvin.

Erityisesti mieleen jäivät ne henkilöt, joilla oli oikeasti paljon sanottavaa ja mielenkiintoisia ajatuksia ja joista Arman saa kysymyksillään enemmän irti. Esimerkiksi eversti, huumekauppias, seksityöläinen, portsari ja terminaalipotilas olivat näitä mieleenpainuvimpia tarinoita. Vaikka etukäteen ajattelin, että omien ennakkoluulojeni takia en jaksaisi satanistin haastattelua lukea, tuli se sitten silkasta uteliaisuudesta kuitenkin luettua. Yllätyin, että haastattelu oli oikeasti ihan mielenkiintoinen ja satanistilla oli sanottavaa itse asiassa varmaankin tuplasti enemmän kuin kenelläkään muulla koko kirjassa.

Vähän harmittavasti kirjassa oli myös niitä, joiden haastatteluista ei irronnut aivan yhtä paljon kuin kaikkein kiinnostavimmista, esimerkiksi opiskelija tai baarin asiakas. 

Pientä ärsytystä lukiessa herätti se, että kirjassa on todella paljon kirjoitusvirheitä. Ehkä kirja olisi kaivannut vielä yhden oikolukemisen ennen julkaisua, koska nyt muuten niin kiinnostavaa kirjaa vähän laimentaa kirjoitusvirheiden paljous.

Meeri Koutaniemen valokuvat täydentävät loistavasti kirjaan haastateltujen tarinoita. Osassa haastatteluista haastateltava, esimerkiksi huumekauppias, ei kuitenkaan ole kuvissa omilla kasvoillaan, joten kuvituksena on jotain muuta aiheeseen liittyvää. Riisutun Suomen kannet ovat erittäin pelkistetyt ja mustavalkoiset, mutta sopivat kirjaan aivan mahtavasti.

Riisuttu Suomi kuittailee lukuhaasteesta kohdan 14. A nonfiction book.

------

Docendo 2015, 239 s.

kirjastosta

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki

Pidin valtavasti Emmi Itärannan esikoisesta eli Teemestarin kirjasta. Huomasin vasta kesällä, että Itärannalta on syksyllä tulossa toinen kirja ja varausta kirjastoonkin tein normaalia myöhemmin, jolloin iso joukko innokkaita oli jo ehtinyt varausjonossa edelle. Onneksi edellä oli sen verran nopeita lukijoita, että kirjaa ei jonosta huolimatta tarvinnut odotella kovin kauaa itselle luettavaksi.

Tuhoisat tulvat piinaavat saarta, jota hallitsee Neuvosto. Unten näkeminen on kiellettyä ja unennäkijät viedään Tahrattujen Taloon. Nuori kutoja Eliana löytää rannalta pahasti loukkaantuneen nuoren naisen, jolta on leikattu kieli. Naisen, Valerian, ihoon on kirjoitettu nimi, Elianan nimi. Elianan selvittäessä Valerian kohtaloa muutkin saaren salaisuudet uhkaavat paljastua.

Viimeistään tämä toinen teos todistaa sen, että Itäranta on mestarillinen sanataituri. Kudottujen kujien kaupunki on kielellisesti uskomattoman kaunis, taitava ja runollinen. 

Lukukokemuksena kirja oli yhtä aikaa nautittava ja hieman raskas. Raskas sen takia, että kirjan runollinen kieli pakotti ainakin minut lukemaan kirjaa ajatuksella ja ehkä normaalia lukutahtiani hitaammin. Kirja vaati ihan kunnolla keskittymistä, että kielen ja tarinan pystyi sisäistämään kunnolla. Ehkä juuri tuosta syystä välillä tuntui, että eihän tässä edisty oikein mihinkään suuntaan. Oli oikeastaan mukavaa, että kerrankin kirja jumitti sen takia, että se oli niin kaunista luettavaa, eikä sen takia, että se oli huono.

Kudottujen kujien kaupungin saarimiljöö on erittäin kiehtova ja omalaatuinen. Kaupunki on täynnä monia kiinnostavia ja erikoisia yksityiskohtia, kuten Seittien Talo, Tahrattujen Talo, verikorallit ja laulumeduusat. Näin kiehtovasta maailmasta voisi lukea lisääkin.

Jonnekin puolen välin tienoille olin kirjasta täysin haltioitunut.  Sen jälkeen jotenkin tuntui, että alkoi tapahtua liikaa liian lyhyessä ajassa ja kadotin otteeni tarinasta. Luinko kirjaa sittenkin liian hätäisesti, enkä tarpeeksi ajatuksella koska varsinkin lopussa tuntui, että en ehkä oikein ymmärtänyt kaikkea. 

Kiinnitän aina lukemieni kirjojen kansiin huomiota ja tässä kirjassa kannet ovat oikea napakymppi. Yksinkertaisesti lumoavat ja kirjaan täydellisesti sopivat. 

Pidin Teemestarin kirjasta enemmän kuin Kudottujen kujien kaupungista. Huono tämä ei missään nimessä kuitenkaan ole. Itse vain en pysynyt kirjassa kiinni niin hyvin kuin Itärannan esikoisessa. Ehkä tarvitsen toisen lukukerran, että näen Kudottujen kujien kaupungin koko kauneuden ja loistavuuden.

Jo kahden ensimmäisen teoksensa perusteella Itäranta on erittäin lahjakas kirjailija, joten häneltä on lupa odottaa hyvää varmasti myös tulevaisuudessa.

------

Teos 2015, 335 s.

kirjastosta

Pauliina Vanhatalo: Pitkä valotusaika

Viime aikoina olen vähän jumitellut sekä bloggaamisessa että lukemisessakin. Edellisen postauksen jälkeen olen ehtinyt lukea vain kaksi kirjaa ja nyt luettavana oleva Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunki etenee hitaasti, vaikka onkin aivan mahtavan hyvä kirja ollut tähän mennessä. 

Tällä hetkellä blogijono on vielä onneksi pieni ja aloitetaan sen purkaminen Pauliina Vanhatalon kirjasta. Pitkä valotusaika oli oikeastaan lukupiirissä marraskuun kirjana. Muuten tämä olisi varmaan jäänyt lukematta ihan vain sen takia, että kirja oli mennyt ihan kokonaan ohi, vaikka yleensä uutuuskirjat noin suurin piirtein tiedänkin. 

60-luvun Oulussa nuori Aarni ei tiedä mitä elämältään haluaisi, eikä isättömän pojan tulevaisuuskaan ei näytä kovin hyvältä. Äiti pakottaa Aarnin töihin Enni-tädin valokuvausliikkeeseen ja kun nuori poika saa käteensä kameran, hänelle aukeavat uudet mahdollisuudet.

Vaikka tämän lukemisesta on jo vähän aikaa en oikein vieläkään osaa sanoa mitä mieltä tästä olin. Luin Pitkän valotusajan melko nopeasti ja vaikka yritin kuinka ajatuksella ja rauhassa lukea, tuntui että en aivan saanut kiinni siitä jostain tässä kirjassa. Ihan kuin en aivan kokonaan päässyt tähän sisälle ja sen takia lukukokemuksesta jäi puuttumaan jotain.  Pidin kirjassa kuitenkin paljon Vanhatalon kielestä, joka on lempeää ja kaunista luettavaa. Kirjan loppu oli odottamaton ja yhtä aikaa vähän järkyttävä ja koskettava.

En yleensä tykkää jos kirjassa puhutaan vahvasti murteella ja kirjan alkupuolella Aarnin puhuma Oulun murre hieman ärsyttikin. Eteenpäin luettuani en kuitenkaan enää kiinnittänyt murteeseen niin paljon huomiota. Loppujen lopuksi murre sopikin tarinaan ja erityisesti Aarnin hahmoon loistavasti. 

Vaikka Pitkä valotusaika ei aivan kaikkea mahdollista hienouttaan minulle avannutkaan, tämän lukemisen myötä heräsi kyllä kiinnostus lukea muutakin Pauliina Vanhatalolta. Laitetaanpas siis kirjailijan muuta tuotantoa lukulistalle. 

-------

Tammi 2015, 224 s.

kirjastosta

Satu Mattila-Laine: Parantola

Satu Mattila-Laineen esikoisteoksen huomasin Kariston uutuusluettelossa jo niinkin aikaisin kuin huhtikuussa. Kirjastosta tämä tuli varauksena ihan tuoreeltaan, mutta jäi sitten kuitenkin jostain syystä vain lojumaan lukupinoon. Sopivaa lukuintoa odotellessa ehdin lukea useammankin blogikirjoituksen kirjasta, mutta Unilmian bloggauksesta sain lopulta sysäyksen tarttua tähän.

Epilepsiaa sairastava 15-vuotias Elisa päätyy poikkeuksellisen rajun kohtauksen jälkeen aikamatkalle 1930-luvun kaatumatautiparantolaan. Elisa tapaa laitoksessa asuvan Annan, joka opastaa Elisan parantolan arkeen. Parantolassa työskentelevällä epäilyttävällä tohtori Gromanilla on mielessä jotain pahaenteistä Elisan ja Annan varalle.

Heti ensimmäisillä sivuilla silmiin pisti vähän kankea ja töksähtelevä kieli ja dialogi. Vähän jo tuskastuin alussa kun jotenkin tuntui, että mikään mitä hahmot sanoivat ei ollut ollenkaan luontevaa. Onneksi tuo ei kuitenkaan häirinnyt niin paljoa, että olisin jättänyt kirjan kesken, vaan tarina nappasi kaikesta huolimatta mukavasti otteeseensa. Parantola on erittäin nopealukuinen ja sen voi helposti ahmaista vaikka yhdeltä istumalta.

Mattila-Laine kuvaa hienosti 1930-lukua ja vanhoja epilepsian hoitomuotoja, joihin kuuluvat esimerkiksi suolaton ruokavalio ja eristys. Kiehtovinta kirjassa olikin ehkä juuri ajankuva.

Parantola on lyhyt kirja, vain 154 sivua. En taida olla ainoa, josta kirja on tuntunut jopa liian lyhyeltä. Tarinassa mennään eteenpäin välillä liian nopeasti ja hätäisesti, eikä parantolan kiehtovaa arkea valoteta kuin pienen pintaraapaisun verran. Tässä olisi varmasti ollut aineksia vaikka puolet pidempään kirjaan, jossa mielenkiintoisesta tarinasta olisi varmasti saatu vielä enemmän irti.

Parantola oli mukava nuortenkirja, vaikka aina teksti ei ollutkaan täydellisen sujuvaa ja tarina olisi ehkä tarvinnut lisäsivuja toimiakseen vielä paremmin. Plussaa kuitenkin kivoista kansista ja mukavasti toimivasta aikamatkustusjuonesta.

------

Karisto 2015, 154 s.

kirjastosta

Juha-Pekka Koskinen: Kirottu kartano

Juha-Pekka Koskisen Haavekauppias ja Lumottu lelutehdas olivat sen verran mukavia lukukokemuksia, että halusin tietysti jatkaa Samin, Liisan ja Jonin seikkailuiden parissa myös uudessa kirjasssa, Kirottu kartano.

Sami haluaisi viettää rauhallisen kesäloman, mutta muutaman yllätyksen kautta hänet lähetetään yhdessä Liisan ja Jonin kanssa ikivanhassa kartanossa asuvan kaukaisen sukulaistädin luo. Sokkeloisen kartanon uumenissa piileksii jotain, eikä aivan kaikki kartanossa ole kohdallaan. Pian kolmikko tempautuukin uskomattomaan seikkailuun. 

Kirottu kartano oli oikein mukavaa luettavaa, vaikka aivan samanlaista imua tarinassa ei olekaan kuin kahdessa edellisessä kirjassa. Sami, Liisa ja Joni joutuvat jälleen hyvin eriskummalliseen seikkailuun, joka on vauhdikas, mutta hieman sekavakin ja aivan kaikissa tapahtumissa ei välillä oikein pysynyt kunnolla mukana.

Näissä kirjoissa on aina kiehtovat tapahtumapaikat ja maailma jotenkin sopivalla tavalla vinksahtanut. Kirottu kartano ei ole poikkeus. Kyseinen kartano on mielenkiintoinen paikka, josta löytyykin paljon sellaista, mitä ei ollenkaan osaisi odottaa löytävänsä. 

Kirottu kartano on muiden sarjan kirjojen tavoin nopealukuinen ja sopii niin nuoremmille kuin vanhemmillekin lukijoille. Reiluun 140:een sivuun mahtuu oikein mukava tarina, ajoittaisesta liiallisesta vauhdikkuudesta huolimatta.

Miranda Koskisen kansitaide on jälleen kerran hurmaavaa. Itse asiassa lukemani kappaleen kansitaide poikkeaa hieman tuosta kuvassa olevasta (nimi on eri paikassa), mutta en onnistunut löytämään varsinaisen kannen kuvaa mistään. Blogini instagram tililtä löytyy kirjasta kuva oikealla kannella.

Vaikka tämä kolmas kirja ei nyt aivan täydellinen napakymppi ollutkaan, tykkään näistä kirjoista erittäin paljon. Sujuvaa ja kiinnostavaa suomalaista nuortenkirjallisuutta luen aina mielelläni. Toivotaan, että Sami, Liisa ja Joni pääsevät seikkailemaan vielä lisää ja sarjalle tulee jatkoa. 

-------

Karisto 2015,  141 s.

kirjastosta

Sofi Oksanen: Norma

Olen lukenut Sofi Oksaselta vain Baby Janen, enkä juurikaan ole ollut kiinnostunut kirjailijan muusta tuotannosta. Jokin tässä uusimmassa kuitenkin kiinnosti, joten laitoin Normasta varausta kirjastoon jo hyvissä ajoin, vaikka kirjasta ei siinä vaiheessa oltu paljastettu muuta kuin nimi.

Kolmekymppisen Norman äiti on juuri juossut metron alle. Norma jää selvittelemään syitä äitinsä päätökseen ja yksin salaisuutensa kanssa. Hänen hiuksensa kasvavat hurjaa vauhtia ja elävät kuin omaa elämäänsä. Selvitellessään äitinsä kohtaloa Norma tutustuu äitinsä työkaveriin Marioniin ja Lambertin sukuun, jonka lonkerot ulottuvat vähän kaikkialle.

Norma oli kuin ripauksella maagisuutta höystetty arvoituksellinen rikosromaani, jota ei pystynyt laskemaan käsistä. Uppouduin tarinaan heti alusta alkaen, sillä niin vahvasti juoni nappasi otteeseensa jo ensimmäisiltä sivuilta. Välillä tuskastutti pelkästään hyvällä tavalla kun olisi vain heti halunnut tietää mitä seuraavaksi tapahtuu, mutta kaikkea ei tietenkään paljastettu heti.

Tarinan taustalla on isoja teemoja kuten hiuslisäke- ja kohdunvuokrausbisnes. Missään vaiheessa Norma ei kuitenkaan teemoistaan huolimatta tuntunut raskaalta luettavalta, vaan Oksasen kieli oli erittäin sujuvaa ja nautittavaa. Erityisesti pidin tekstin monista yksityiskohdista, joita esimerkiksi Norman erityisherkät aistit tuovat esille. Päähenkilö Norma Ross oli hahmona sympaattinen ja kiehtova. Vahva nainen, mutta kuitenkin vähän reppana moderni Tähkäpää.

En pysty vertaamaan Normaa muihin Oksasen teoksiin kuin Baby Janeen, jota tämä oikeastaan muistutti aika paljon. Vaikka Baby Janen lukemisesta on jo pidemmän aikaa, muistan pitäneeni kirjasta ja niin pidin tästäkin. Itse asiassa pidin niin paljon, että taitaapa Norma olla yksi parhaimmista tänä vuonna lukemistani kirjoista.

Harmi kun jouduin tämän jo palauttamaan takaisin kirjastoon. Tämä tekisi mieli lukea heti uudestaan.

------

Like 2015, 304 s.

kirjastosta

Elena Mady: Vaihdokas

Elena Madyn The Body Jumper - trilogian aloittava Vaihdokas oli yksi niistä kirjoista, jonka jo keväällä bongasin syksyn uutuuksista ja jota odottelin innolla. 

Nuoren naisen mieli herää Alex Winterin kehossa. Hän on vaihdokas, joka ei haluaisi elää jonkun toisen elämää. Vaihdokas joutuu sopeutumaan elämään vanhempansa menettäneen Alexin kehossa ja saa vihdoinkin tuntea ystävyyttä ja rakkautta. Kaiken kuitenkin sekoittaa murha.

Ajatus toisen nahkoihin joutumisesta on erittäin kiinnostava ja se tässä kirjassa houkuttelikin. Mutta voi että mikä pettymys Vaihdokas olikaan. Samalla myös ärsytys, koska lukiessa tuntui, että vähän väliä jokin asia kirjassa alkoi ärsyttää. Ehdottomasti suurin oli se, että Vaihdokas tuntui aivan liian pitkäksi venytetyltä. Välillä tätä oli tuskastuttavaa lukea, koska tarina ei edennyt oikein mihinkään suuntaan.

Missään vaiheessa ei kunnolla selitetä kuka tai mikä Alex tai vaihdokkaat oikein ovat. Myöskin jonkinlaista selitystä hyppäämiselle olisin kaivannut, koska nyt asia jäi todella epämääräiseksi. Asiaa ei tietysti tarvitse rautalangastakaan alkaa lukijalle vääntää, mutta ehkä pieni selitys olisi ollut paikallaan.

Lukiessa minua alkavat harvemmin pikkuasiat haitata, mutta tässä kirjassa oli useampikin asia, mikä jäi häiritsemään lukemista. Ainakin  kirjoitustyyli ja välillä jotenkin epäaidon oloinen dialogi olivat sellaisia. Niin ja hahmojen nimet, joista useat olivat vain jotenkin häiritseviä. Esimerkiksi Robert Harri, Jenna Silvo ja Vera Anton, noin muutaman mainitakseni.

Loppupuolen paljastus on todella ennalta-arvattava. Ei tarvitse olla mikään nero, että tajuaa kuka onkaan murhan takana. Eikä se aivan viimeisten rivien paljastuskaan kovin erikoinen ollut, vaan tuntui hieman irralliselta ja sellaiselta, että tarina jotenkin saataisiin venytettyä toiseenkin kirjaan.

Päähenkilö Alex oli jo heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien erittäin ärsyttävä, eikä valitettavasti muuttunut parempaan suuntaan kirjan mittaan. Joskus nuortenkirjoille niin tyypilliset heti rakastumiset ovat todella söpöjä ja ihania, mutta Vaihdokkaassa romanssikuvio ei saanut minua puolelleen. Alexin ja Jessen romanssi oli vain liian siirappinen ja ylidramaattinen. Tai ehkä en vain pitänyt Alexista tarpeeksi, että olisin jaksanut surkuttelua ja kuolaamista Jessen perään.

Vaikka niin moni asia tässä kirjassa ärsyttikin, jaksoin silti lukea kirjan loppuun asti. Ehkä tässä siis jotain itseäni kiehtovaakin oli, mutta muuten Vaihdokas oli laimea lukukokemus.

Alex Winterin tarina jatkuu ensi vuonna ilmestyvissä jatko-osissa Varjo ja Varjelija. Minun osaltani tämä trilogia taitaa jäädä tähän yhteen osaan. 

Vaihdokas kuittaa lukuhaasteesta kohdan 4. A book published this year.

------

WSOY 2015, 379 s.

kirjastosta

Kirsti Kuronen: Paha puuska

Ehdin muutamasta blogista huomata ylistäviä arvioita Kirsti Kurosen nuortenkirjasta Paha puuska. Vain 75 sivuinen tarina on runomuotoinen ja koska en lue runoja juuri koskaan, suhtauduin kirjaan erittäin suurella varauksella. Paha puuska onnistui kuitenkin karistamaan kaikki ennakkoluulot ja varautuneisuuteni heti ensimmäisellä sivulla.

14-vuotiaan Hillan vuotta nuorempi pikkuveli Lauri menee syyslukukauden ensimmäisen koulupäivän jälkeen junan alle. Laurin itsemurha suistaa perheen raiteiltaan. Isä muuttaa Tallinnaan, äiti vetää unilääkkeitä ja Hilla istuu metsässä kivellä juttelemassa veljelleen.

Enpä olisi uskonut, että Paha puuska iskee minuun, joka en runoista ole oikein koskaan erityisemmin välittänyt, niin voimakkaasti. Kirja on kauniisti kerrottu, mutta samalla surullinenkin tarina Hillasta, joka yrittää paitsi selvitä veljensä itsemurhasta myös löytää sille syyn, sillä pitäähän teolle olla jokin syy. Lukiessani en oikeastaan edes ajatellut, että nyt luen runoa, vaan tarina kuljetti mukanaan erikoisemmasta kerrontamuodosta huolimatta.

Olin varma, että Paha puuska tulisi koskettamaan myös tällaista kovapintaistakin lukijaa. Yllätyin kuitenkin siitä, että kuinka paljon Kurosen kirjoittamat kauniit lauseet ja etenkin Hillan vahvat tunteet lopulta koskettivatkaan. Lähellä oli, että en olisi kyynel silmässä tätä lukenut. En voi kuvitellakaan miten väkevä lukukokemus tämä olisi sellaiselle, jolle itsemurha on läheisempi aihe.

Paha puuska on hieno kirja, jota voin ehdottomasti suositella niin nuorille kuin vähän aikuisemmillekin lukijoille. Eikä kannata olla niin kuin minä, että antaa runomuotoisuuden luoda typeriä ennakkoluuloja.

Pahan puuskan lukee nopeasti, mutta se vaikuttaa varmasti pitkään.

Pitkästä aikaa saan lukuhaastettakin eteenpäin. Paha puuska kuittailee haasteesta kohdan 28. A book with antonyms in the title. 

-----

Karisto 2015, 75 s.

kirjastosta

********

Aloitin toukokuun alussa opiskeluihini kuuluvassa työharjoittelussa, jossa aika vierähtääkin sitten ihan syksyn puolelle asti ja saattaa näkyä blogissakin pienenä hiljaiselona.

Jo nyt reilun viikon jälkeen huomaa, että aikaa lukemiseen ei enää sitten olekaan ihan niin paljon kuin toivoisin. Goodreadsin puolella jo valittelin, että kivat kirjat joutuvatkin nyt odottelemaan, että löytyy tarpeeksi lukuaikaa.

Huomasinpas, että blogini 200. postaus lähestyy. Ehkä pitäisi keksiä jotain kivaa sen kunniaksi ;)

Magdalena Hai: Gigi ja Henry -trilogia

Magdalena Hain Gigi ja Henry -trilogia on roikkunut lukulistallani jo pitkään, mutta ei kuitenkaan niin lähellä kärkeä, että kirjat olisin jo aiemmin ehtinyt lukea. Kun sitten sattumalta löysin ensimmäisen osan Kerjäläisprinsessan vähän päälle eurolla Kontin kirjaosastolta, sain sopivan sysäyksen lukea kirjan. Kaksi jälkimmäistä osaa löytyi sopivasti kirjastosta, joten päätinkin sitten lukea koko trilogian putkeen. 

Nämäkin kirjat ehdin lukea jo viime kuussa, mutta nyt viimeinkin ne pääsivät bloginkin puolelle.

Tämä kirjoitus käsittelee koko trilogiaa, joten juonipaljastukset ovat erittäin todennäköisiä. Jos trilogia ei ole vielä tuttu, kannattaa lukea varovasti.

KERJÄLÄISPRINSESSA

Gigi ja Henry #1

Gigi on Umbrovian prinsessa, joka on perheensä kanssa paennut vallankumousta kaukaiseen Keloburgin satamakaupunkiin. Kun perheen asuntoon heitetään pommi ja Gigin äiti sekä kolme siskoa kaapataan, Gigi ja hänen paras ystävänsä Henry ajautuvat vaaralliseen seikkailuun pelastaakseen Gigin perheen.

Kerjäläisprinsessa oli vauhdikas kirja, jonka ajoittain liiankin nopeasta tahdista olin välillä pudota kyydistä. 188 sivuisessa tarinassa ei turhia hidastella, vaan eteenpäin mennään aikamoisella vauhdilla. Eipähän tullut tylsää ja kirjan luki erittäin nopeasti. 

Steampunk ei ole itselleni turhan tuttua, mutta siitä huolimatta kirjan vaihtoehtoisella 1860-luvulle sijoittuva maailma oli oikein kiinnostava. Kerjäläisprinsessa oli selvästi vasta Gigin ja Henryn tarinan aloitus, eikä maailmaa vielä juurikaan esitelty pintaraapaisua enempää. Gigi oli mukavan eloisa ja itsenäinen tyttö, jonka kaveri Henry on myös varsin vekkuli tapaus. Gigin hajamielinen keksijäisä on yksinkertaisesti ihana ja sympaattinen. Ihmissusi Mussovits vaikutti myös oikein kiinnostavalta hahmolta.

Kerjäläisprinsessa sopii hyvin luettavaksi niillekin, jotka eivät steampunkista ole koskaan kuulleetkaan.

Karisto 2012, 188 s.

oma ostos

KELLOPELIKUNINGAS

Gigi ja Henry #2

Gigi on päässyt pois rähjäisestä Alhaistosta ja tytön perhe on nyt osa Keloburgin yläluokkaa. Gigin isä on päätynyt rakentamaan jättimäistä ilmalaivaa Keloburgin mahtimiehelle. Gigi ja Henry ajautuvat jälleen seikkailuun kun fanaattinen uskonlahko Sokean Jumalan veljeskunta alkaa kasvattaa suosiotaan ja saarnata, että kaikki ilmalaivat pitäisi hävittää.

Kakkososa on melkein tuplasti pidempi kuin ensimmäinen ja tarina on saanut enemmän tilaa tapahtumien kehittymiselle sekä maailmakin esitellään ensimmäistä osaa paremmin. Välillä tuntui kuitenkin, että tarina junnaa paikallaan, eikä oikein mitään tapahdu. Sokean Jumalan veljeskunta ei oikein sytyttänyt, enkä välittänyt oikein maanalaisista lapsistakaan, joista tuli itselleni jotenkin ehkä liikaa mieleen Peter Pan ja kadonneet pojat. 

Katerina ja Barnabas olivat jotenkin todella suloinen pari. Kuten edellisessäkin kirjassa susimies Mussovits oli tässäkin osassa erittäin mielenkiintoinen ja Mussovitsista onkin tullut suosikkini kaikista sarjan hahmoista.

Kellopelikuninkaassa oli hieman sellaista trilogian keskimmäisen kirjan makua, mutta kyllä tämän silti mielellään ja varsin nopeastikin luki.

Karisto 2013, 330 s.

kirjastosta

SUSIKUNINGATAR

Gigi ja Henry #3

Kolme vuotta taistelutaitojen opettelua Pariisissa on valmistanut Gigiä Susikuningattaren tehtävään. Umbroviasta kantautuvat huolestuttavat tiedot saavat Gigin, Henryn ja Mussovitsin matkaamaan Umbroviaan tehdäkseen lopun vallananastaja Andros Luopion hirmuvallasta.

Susikuningatar on trilogian kirjoista selvästi kypsin ja vakavin, sillä Gigi ja Henry eivät ole enää lapsia Keloburgin kaduilla. Ehkä kaipasin Kerjäläisprinsessan keveyttä, sillä päätösosa on inhokkini koko trilogiasta. Inhokki on ehkä hieman liian voimakas sana ilmaisemaan sitä, että pidin tästä kirjasta vähiten. Ehkä juuri tuon takia Susikuningatar oli minulla pitkään kesken, lojuen vain odottamassa kunnes saisin taas sopivan fiiliksen lukea kirja loppuun. 

Gigi vaikutti välillä erittäin ylimieliseltä ja ärsyttävältä. Lisäksi Gigin tekemä erittäin vakava virhe suorastaan raivostutti, sillä seurauksena oli tietenkin suuri menetys. Ihmissudet pääsivät tässä osassa vihdoinkin kunnolla esille. Vaikka Mussovitsista koko kirjan läpi tykkäsinkin, Mussovitsin veljesten ja Lucijan välille viritelty sotku oli erittäin kulunut ja arvattava. 

Karisto 2014, 448 s.

kirjastosta

Suosikkini koko trilogiasta on aloitusosa Kerjäläisprinsessa, mutta kokonaisuutena Gigin ja Henryn tarina on kuitenkin varsin onnistunutta suomalaista nuortenkirjallisuutta, jossa on kiehtova, erilainen ja omalaatuinen maailma.

Pakko on vielä kehua koko trilogian kansitaidetta. Sára Kötelekin piirtämät kannet sopivat sarjaan täydellisesti.

Gigi ja Henry -trilogia kuittaa lukuhaasteesta luonnollisesti kohdan 32. A trilogy.

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

Olen yrittänyt tänä vuonna parantaa tapaani roikottaa blogitekstejä luonnoksissa liian pitkiä aikoja. En ole tainnut onnistua tuossa kovin hyvin, sillä nytkin tekstiluonnoksia on ehtinyt kertyä muutama ja niistä pisimpään on joutunut odottelemaan Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät, vaikka kirja olisi ehdottomasti ansainnut päästä blogiini heti lukemisen jälkeen. 

Osallistuin joulukuussa Elisa Kirjan ja Blogatin järjestämään kirjaystävärinkiin, jossa valittiin kirja lahjaksi toiselle bloggaajalle. Minulle lahjan valitsi Erja ja hänen valitsemansa kirja oli täysi yllätys, mutta onneksi oikein miellyttävä sellainen.

Suomalainen Alina ja amerikkalainen Joe tapaavat Italiassa, rakastuvat ja romanssista seuraa avioliitto ja poika, Samuel. Sopeutumisvaikeudet Suomeen ajavat Joen lähtemään takaisin Yhdysvaltoihin. Alina jää yksin poikansa kanssa. Parikymmentä vuotta myöhemmin sekä Joella että Alinalla on uudet perheet ja Samuelista on kasvanut eläinten oikeuksia ajava nuorukainen. 

Myönnän, että minulla ei ennen tämän lukemista ollut hajuakaan mistä viime vuoden Finlandia - palkinnon napannut He eivät tiedä mistä tekevät kertoo. Nimen olin kyllä kuullut jossain uutisoinneissa, mutta muuten Valtosen romaani oli omalla osallani jäänyt erittäin vähälle huomiolle. Lähdin siis lukemaan kirjaa täysin avoimin mielin ja vailla minkäänlaisia odotuksia.

He eivät tiedä mitä tekevät on monitasoinen ja yksinkertaisesti huikean hyvä romaani, joka yhdistää erittäin taidokkaasti monta kiinnostavaa aihetta, kuten esimerkiksi sosiaalisen median ja teknologian tulevaisuus, ekoterrorismi, akateeminen maailma ja kulttuurierot Suomen ja Yhdysvaltojen välillä.

Harmittaa, että otin samanaikaisesti lukuun muitakin kirjoja, jotka onnistuivat puskemaan itsensä tämän ohi ja työntämään He eivät tiedä mitä tekevät useammankin kerran syrjään. Näin hyvä kirja olisi ehdottomasti ansainnut, että siihen keskittyy täysillä, eikä anna muiden kirjojen rikkoa lukurytmiä. Tämä on ehdottomasti otettava uudestaan lukuun, korjattava ensimmäisen lukukerran virheet ja yksinkertaisesti vain nautittava hienosta kotimaisesta romaanista.

En ole ennen tätä lukenut mitään Valtoselta eli kirjailija on minulle aivan uusi tuttavuus. Ainakin kirjailijan edellinen teos Siipien kantamat kuulostaa niin mielenkiintoiselta, että jossain vaiheessa tulee varmasti luettua lisääkin Valtosta.

He eivät tiedä mitä tekevät sopii haasteessa kohtaan 1. A book with more than 500 pages.

-----

Tammi 2014, 554 s.

lahjaksi saatu (Blogat)

Hellevi Salminen: Hello, I love you

Opiskeluissa on menossa sellaista hulinaa, että hetkeen ei ole jäänyt kunnolla aikaa lukemiselle. Hellevi Salmisen Hello, I love you osui jokin aika sitten sattumalta silmään kirjastossa. Kaipailin jotain nopealukuista ja takakannen lyhyen esittelypätkän perusteella kirja vaikutti myös ihan mielenkiintoiselta, joten en voinut olla tätä lainaamatta.

Emmi ja Luukas ovat tunteneet toisensa aina. Emmi on ihastunut Luukakseen, mutta poika ei tiedä mitä tuntea. Maalle juhannusta viettämään kokoontuu paitsi Luukaksen ja Emmin vanhempia, myös ranskalainen Daniel, joka saa Luukaksen sydämen sykkimään.  

Päädyin lukemaan tämän jo samana iltana kuin olin kirjastosta lainannut eli ainakin nopealukuinen kirja kyllä oli, niin kuin olinkin toivonut. Luvut ovat lyhyitä, joskus vain sivun tai pari, ja kieli välillä turhankin yksinkertaista, joten tätä tuskin kukaan kauan lukee kun sivujakin on vain reilu 120. Nopealukuisuus ja The Doorsin samannimisestä kappaleesta napattu nimi olivatkin sitten oikeastaan ainoita asioita, mistä kirjassa pidin.

Tätä lukiessa tuntui koko ajan, että tarina ei oikeastaan mene minnekään suuntaan. Välillä haahuillaan vähän joka puolella, mutta Luukaksen oman seksuaalisuutensa ja tunteidensa pohdiskelu jää jotenkin liian kevyeksi. Asiaa ei oikeastaan oteta ennen loppua edes kunnolla esille kuin muutamassa kohdassa. 

Harmittavasti Luukas ja Emmi jäävät etäisiksi ja vähän epämääräisiksi hahmoiksi. Danielkin on niin täydellinen ja kliseinen, että oikein ärsyttää. Oikeastaan yksikään kirjan hahmoista ei tuntunut erityisen kiinnostavalta.

Toivottavasti kirja ei päädy luettavaksi seksuaalisuudestaan epävarmalle nuorelle lukijalle, sillä Luukaksen kaapistatulon hänen läheisissään aiheuttamista negatiivisista tunteista on vaikea löytää mitään tukea tai toivoa hyväksynnästä juuri sellaisena kuin on. Olisin toivonut kirjaan edes yhtä hahmoa (Daniel poislukien), joka suhtautuu Luukaksen homouteen ymmärtäväisemmin ja positiivisemmin.

Hello, I love you ei siis toiminut minun kohdallani oiken ollenkaan ja jos kirjassa olisi ollut enemmän sivuja, olisin melko varmasti päätynyt lopettamaan tämän kesken.  

Tämän kanssa olin vähän kahden vaiheilla mihin kategoriaan tämän listahaasteessa laittaisin. Kirjan Goodreadsissa saaman arvosanan ja arvosteluiden (sekä osin oman lukukokemukseni) perusteella päädyin lopulta siihen, että Hello, I love you kuittaa lukuhaasteesta kohdan 31. A book with bad reviews.

------

Otava 2013, 126 s.

kirjastosta

Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa valoa valoa

En yleensä jahkaile kirjastolainojen kanssa, vaan kannan niitä kotiin isoja pinoja ihan pienestäkin syystä, esimerkiksi pelkästään kansien perusteella. Vuoden 2011 Finlandia Junior -voittaja Vilja-Tuulia Huotarisen Valoa valoa valoa ehti kuitenkin sattua silmiini kirjastossa useampaankin kertaan ennen kuin vihdoin päätin, että nyt lainaan ja luen tämän.

Vuonna 1986 räjähtää paitsi Tshernobyl myös 14-vuotiaan Mariian tajunta. Hänen tasapaksu elämänsä muuttuu kun hän tapaa uimarannalla Mimin. Tytöt ystävystyvät, rakastuvat ja rakastavat.

Luin tämän jo jokin aika sitten, mutta bloggaaminen on venähtänyt kun tuntui siltä, että tarvitsen hieman aikaa sulatella mitä mieltä tästä olinkaan. 

Kirjan lukijaa puhuttelevaa kerrontaa on kehuttu, mutta minun kohdallani juuri tuo oli se asia, minkä takia en täysin hurmioitunut muuten kyllä kauniista tarinasta. Jo ensimmäisillä sivuilla kirjoitustyyli tuntui oudolta, mutta ajattelin, että siihen kyllä tottuu kun lukee hieman eteenpäin ja tarina vie mukanaan.  

Vähän harmittaa, että ei vienyt. Olisin ehkä pitänyt kirjasta vielä enemmän jos tämä olisi kerrottu eri tavalla. Minäkertoja Mariian suulla kuultu omalaatuinen, runollinen ja kommentoiva kerronta tuntui yksinkertaisesti ärsyttävältä. Valoa valoa valoa oli aivan liian tajunnanvirtamainen minun makuuni. Vaikka en kirjan tyylistä pitänytkään, tämä oli silti kaunis, haikea ja surullinenkin tarina tyttöjen välisestä rakkaudesta.

Valoa valoa valoa on ensimmäinen kosketukseni Vilja-Tuulia Huotarisen tuotantoon, jota en ole vielä valmis aivan kokonaan hylkäämään vain siksi, että en juuri tämä kirja ei toiminutkaan. Huotarisen uusin kirja Kimmel oli minulla lainassa kirjastosta, mutta lopulta päädyin palauttamaan sen lukemattomana. Kimmel kuitenkin kiinnostaa, joten sen melko varmasti joskus aion lukea ja antaa Huotariselle uuden yrityksen vakuuttaa minut.

Valoa valoa valoa kuittaa lukuhaasteesta kohdan 9. A book by a female author.

------

Karisto 2011, 175 s.

kirjastosta