Brian K. Vaughan & Cliff Chiang: Paper Girls, vol. 2

Luin Brian K. Vaughanin ja Cliff Chiangin yhteistyön tuloksen Paper Girlsin ensimmäisen osan viime lokakuussa ja ilokseni huomasin, että kirjastoon oli hankittu myös tämä kakkosalbumi (sis. numerot 6-10) aika lailla tuoreeltaan. Pääsin siis jatkamaan sarjan parissa. 

Paper Girls vol. 2 on jatkoa sarjalle, joten tässä kirjoituksessa saattaa olla juonipaljastuksia.

Erin, Mac ja Tiffany huomaavat joutuneensa tulevaisuuteen - vuoteen 2016. Heidän ystävänsä KJ on edelleen kadoksissa ja etsiessään kadonnutta ystäväänsä tytöt törmäävät paitsi tulevaisuuden erikoisiin tavaroihin kuten taulutelevisioihin ja älypuhelimiin, myös tulevaisuuden versioihin itsestään.

Ensimmäisessä osassa tapahtui paljon kaikkea ja niissä tapahtumissa oli ajoittain vaikea pysyä kärryillä, mutta onneksi tämä kakkososa ei ole lähellekään niin sekava ja heitä sekaan koko ajan uutta ja outoa. Tarina pysyy paremmin kasassa ja ehkä sen takia pidinkin tästä albumista enemmän kuin ensimmäisestä.

Kehuin Paper Girlsin värejä jo edellisen osan bloggauksen yhteydessä ja kehunpas niitä nyt tässä uudestaan. Katsokaa vaikka tuota kantta! Ihanan eloisat ja voimakkaat värit, jotka sopivat tarinaan loistavasti, vaikka tässä osassa ei enää ollakaan 80-luvun loppupuolella.

Hauskasti tulevaisuuden ihmeet olivat suuri ihmetyksen aihe tulevaisuuteen paiskatuille ja aivan erilaiseen maailmaan tottuneille 80-luvun tytöille.

Tykkäsin todella paljon tämän mukavan omaperäisen tarinan jatkosta. Kyllä Brian K. Vaughan osaa asiansa, vaikka sehän on jo oikeastaan Sagalla todistettu. Lopussa oli jälleen vähän sellaiset tunnelmat, että mitähän tässä tulee tapahtumaan, joten odotan jatkoa innolla.

Näiden kokoelma-albumeiden kolmas osa (sisältää numerot 11-15) ilmestyy vasta elokuussa. Goodreadsilta jo vähän haikeana katselin kolmannen albumin kantta, joka on upea. Toivottavasti kirjastoon saadaan kolmonenkin, että pääsen sen mahdollisimman nopeasti ilmestymisestä lukemaan.

-------

Image Comics 2016, 128 s.

kirjastosta

Rick Riordan: The Hidden Oracle

Olen potenut pientä kyllästymistä blogiini, minkä vuoksi vuoden ensimmäinen postaus tulee vasta nyt helmikuun puolella. Aikeissa oli ainakin kirjoitella blogin 5-vuotissyntymäpäivänä 7. tammikuuta, mutta sekin sitten jotenkin jäi. Lukujumini heijastelee selvästi myös bloggaamiseeni. Viime aikoina en ole oikein viihtynyt blogimaailmassa ja esimerkiksi Blogistanian palkintojen äänestykset ja paljon kivaa muiden ihanien kirjabloggareiden blogeissa on mennyt minulta ihan kokonaan ohi. Huoh. Toivon todella, että tilanne tästä parantuu.

Löysin Rick Riordanin uuden The Trials of Apollo -sarjan aloitusosan The Hidden Oraclen ihan sattumalta kirjastosta. Riordanin muista sarjoista olen pitänyt niin valtavasti, että tämäkin oli pakko päästä lukemaan.

Apollo onnistuu suututtamaan Zeuksen, joka nakkaa auringon jumalan pois Olympokselta ja muuttaa tämän rangaistukseksi kuolevaiseksi teinipojaksi. Apollon on selvittävä ilman jumalallisia voimiaan kuolevaisten maailmassa kunnes hän onnistuu jälleen pääsemään Zeuksen suosioon. Mistäs muualta Apollo hakisikaan apua kuin Camp Half-Bloodin puolijumalilta? Leirissä ei kaikki kuitenkaan ole kohdallaan.

Kyllä Riordan osaa! Jälleen yksi viihdyttävä, hauska ja mukaansa tempaiseva kirja. Tykkäsin valtavasti ja tämä oli juuri täydellinen kirja lukujumisiin tunnelmiini. Itse asiassa pidin tästä niin paljon enemmän kuin viime vuonna lukemastani Riordanin toisen sarjan aloituksesta Kesän miekasta. Juoni pysyi paremmin kasassa, eikä lähtenyt poukkoilemaan ja rönsyilemään niin pahasti. Tahti The Hidden Oraclessa oli itse asiassa aavistuksen rauhallisempi ja tasaisempi, mutta kyllä tästäkin vauhtia hyvin löytyi.

Ihanaa, että tässä palataan takaisin Camp Half-Bloodiin, vaikka asiat leirissä eivät olekaan kovin hyvällä mallilla. Eikä vierailu leirissä ole mikään nopea pyrähdys, vaan suurimmaksi osaksi Apollo ja kumppanit viihtyvät tutuissa Camp Half-Bloodin maisemissa. Mukana tarinassa on paljon tuttuja hahmoja, mutta kahden edellisen Riordanin kreikkalaista/roomalaista mytologiaa käsittelevien sarjojen päähahmot eivät paria poikkeusta lukuunottamatta ole ainakaan tässä ensimmäisessä osassa mukana. Percy Jackson käy kyllä pyörähtämässä tarinassa ja suosikkini Nico di Angelokin on menossa mukana.

Apollo on mahtava ja hauska päähenkilö ja kertoja. Tykkäsin Apollosta jo muissakin Riordanin kirjoissa, joten ei ollut ihme, että pidin runouden, jousiammunnan ja monen muun jumalasta myös tässä kirjassa. Mukavaa, että kuolevaiseksi päätyminen ei ole ihan kokonaan karsinut Apollon riemastuttavaa luonnetta.

The Hidden Oracle on siis viisiosaisen The Trials of Apollo sarjan ensimmäinen osa. Seuraava osa on  nimeltään The Dark Prophecy ja ilmestyy toukokuun alussa. En malttaisi odottaa! Toivottavasti tämä sarja saataisiin suomeksikin jossain vaiheessa, sillä ainakin ensimmäisen kirjan perusteella sarja on taattua laatua Riordanilta ja varmasti Riordanin kirjojen ystävien mieleen.

------

Puffin Books 2016,  374 s.

kirjastosta

Mari Manninen: Yhden lapsen kansa & Elina Järvi, Tiina Hotti ja Outi Poppius: Error - Mielen häiriöitä

Luen tietokirjoja oikeastaan todella vähän, mutta tänä vuonna ehdin jo alkuvuodesta lukea pari tietokirjaa ja nyt loppuvuodesta kaksi lisää. Se taisikin olla pari enemmän kuin viime vuonna. Lukulistalla on pari kiinnostavaa tietokirjaa, joten ensi vuonna blogissani nähdään vielä lisääkin muutakin kuin kaunokirjallisuutta.

Mari Mannisen Yhden lapsen kansa ja Elina Järven, Tiina Hottin ja Outi Poppiuksen Error - Mielen häiriöitä taitavat jäädä vuoden viimeisiksi blogatuiksi kirjoiksi. 

Vuoden viimeinen lukemani kirja on Sarah Andersenin mainio sarjakuva Adulthood is a Myth, josta saatan ehkä kirjoittaa blogiinkin myöhemmin. Ensi vuonna yritän tuoda blogiini myös lukemani sarjakuvat, sillä tänäkin vuonna olen lukenut mahtavia sarjakuvia (esim. Kati Närhen loistava Agnes -trilogia), mutta jotka jäivät kuitenkin kirjoittelematta blogiin.

MARI MANNINEN: YHDEN LAPSEN KANSA

Mari Mannisen Kiinan yhden lapsen politiikan vaikutuksia käsittelevä Yhden lapsen kansa voitti tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Innostun todella harvoin Finlandia voittajista, mutta koska Kiina on kiehtonut minua aina, kiinnostuin Mannisen kirjasta ja laitoin heti voittajan selvittyä varausta kirjastoon. Nopeus oli todellakin valttia, sillä kirjalla näyttäisi nyt olevan lähemmäs sata varausta jonossa. 

Yhden lapsen politiikka oli Kiinassa voimassa vuosina 1979-2015, jolloin perheet saivat hankkia vain yhden lapsen. Kiinalaiset naiset tuntevat yhden lapsen politiikan aiheuttamata pakkoabortit ja salasynnytykset. Yhden lapsen kansa kertoo kymmenen kiinalaisperheen tarinan.

Ehdottomasti mielenkiintoinen kirja. Aiheeltaan tärkeä ja kiinnostava, mutta samalla ei mitenkään raskasta luettavaa. Sivujakin kirjassa on hieman reilu 200. Itselleni tällainen kevyehkö tietokirja sopi loistavasti, sillä raskaslukuiset tietokirjat eivät välttämättä jaksa pitää mielenkiintoani yllä, vaikka ne käsittelisivätkin itseäni kiinnostavaa aihetta.

Yhden lapsen kansa oli ainakin minulle valaiseva katsaus Kiinan yhden lapsen politiikan vaikutuksiin. Manninen on selvästi tehnyt ison työn tutkiessaan tällaista aihetta.

 

-----

Atena 2016, 205 s.

kirjastosta 

ELINA JÄRVI, TIINA HOTTI & OLGA POPPIUS: ERROR - MIELEN HÄIRIÖITÄ

Tämä kirja on ollut lukulistallani jo pitkään, sillä mielenterveysongelmat ovat minulle tuttuja lähipiiristäni ja siksi itselleni tärkeä asia. Error - Mielen häiriöitä tuli luettua jo marraskuun viimeisillä päivillä. Hetken mietin jätänkö kirjasta bloggaamisen väliin, koska lukemisesta ehti vierähtää aikaa. Joulukuun puolella lueskelin tätä kuitenkin uudestaan ja päätin, että näin tärkeästä kirjasta ei voi jättää bloggaamatta.

Puolet suomalaisista kärsii mielenterveyden häiriöistä jossain elämänsä vaiheessa. Kirjassa kertoo tarinansa 15 ihmistä, joiden elämään vaikuttaa jokin mielen häiriö, kuten kaksisuuntainen mielialahäiriö, pakko-oireinen häiriö tai skitsofrenia. 

Vau mikä kirja! Kaikin puolin niin tärkeä ja tarpeellinen kirja, jonka toivoisin jokaisen lukevan. Error - Mielen häiriöitä osoittaa miten syyt "hulluuden"  eli mielenterveysongelmien takana ovat hyvin monenlaiset ja miten tärkeää etenkin läheisten ja muiden ihmisten tuki mielenterveysongelmaiselle on.  

Hienoa, että kirjassa esiintyvät ihmiset kertovat tarinansa omalla nimellään ja naamallaan. He kertovat omista kokemuksistaan ja diagnooseistaan hätkähdyttävänkin avoimesti. Mukana on niin julkisuuden henkilöitä kuin tavallisia ihmisiäkin. Mielenterveysongelmat ovat vieläkin vähän sellainen aihe, että niistä ei herkästi puhuta, joten hienoa, että kirjassa esiintyvät henkilöt ovat uskaltaneet rohkeasti avautua mielenterveysongelmistaan.

Error - Mielen häiriöitä on hieno kirja ja suosittelen erittäin painokkaasti jokaista, jota kirja edes vähän kiinnosta, lukemaan se. 

-----

Like 2016, 243 s.

kirjastosta

 

M.R. Carey: Maailman lahjakkain tyttö

Vuodenvaihde lähestyy kovaa vauhtia ja minulla olisi vielä pari luettua kirjaa bloggaamatta. Yritän ne saada blogiin vielä ennen kuin kalenteri pyöräytetään vuoden 2017 puolelle. Myös jonkinlaista summausta tästä järkyttävän huonosta kirjavuodestanikin on tulossa. Kirjojen ja lukemisen osalta tämä vuosi meni huonosti, mutta toivottavasti ensi vuonna parannetaan :)

Olen jo todella pitkään halunnut lukea M.R. Careyn kirjan The Girl with All the Gifts. En kuitenkaan ole sitä omaksi hankkinut ja kirjastostakaan kirjaa ei ole löytynyt. Kun sain tietää, että kirja ilmestyy suomeksi nimellä Maailman lahjakkain tyttö, laitoin innoissani varausta kirjastoon ja onneksi tätä ei tarvinnut odotella kovin pitkään.

Joka aamu Melanie sidotaan pyörätuoliin ja noudetaan huoneestaan oppitunnille yhdessä muiden samalla tavalla pyörätuoliin sidottujen lasten kanssa. Samanlaisina toistuvien päivien piriste on neiti Justineau, joka kertoo tarinoita menneestä maailmasta, jota lapset eivät koskaan pääse näkemään. Melanien elämä muuttuu kun tukikohtaan hyökätään ja hän joutuu yhdessä neiti Justineuan, tohtori Caldwellin ja muutaman sotilaan kanssa pakomatkalle zombietartunnan romahduttamaan maailmaan.

Olipas huikea kirja!

Olen suuri post-apokalyptisten selviytymistarinoiden ja zombien ystävä, joten vähän aavistelinkin, että saattaisi tästä pitääkin. Lukiessani yllätyin silti, että miten paljon tästä pidinkään. Jännittävä ja koukuttava tarina on oikein kunnon page-turner. Maailman lahjakkain tyttö ei päästänyt minua hetkeksikään irti otteestaan, mikä kroonisessa lukujumissani on hieno saavutus ja todella hyvän kirjan merkki.

Tykkäsin todella paljon siitä mikä zombietartunnan aiheuttaa ja millaiseksi tartunta lopulta kehittyi. Vähän erilaisempia zombeja kuin monissa muissa zombietarinoissa. Siitä lisäpisteitä jo muutenkin mainiolle kirjalle.

En pidä leffakansista kirjoissa ja jos mahdollista, valitsen mieluummin sen alkuperäisen kannen kuin leffaversion. Harmi, että Maailman lahjakkain tyttö julkaistiin juuri leffakansilla, koska alkuperäiset keltaiset kannet ovat mielestäni paljon paremmat. Jo senkin takia, että kirjassa henkilöt kuvataan aivan erinäköisiksi kuin heidän leffaversionsa, jotka kansissa tuijottelevat.

Maailman lahjakkain tyttö herätti ehdottomasti kiinnostukseni M.R. Careyn muuhun tuotantoon, varsinkin romaaneihin. Kirjan leffaversio (jonka käsikirjoitus on Careyn omaa käsialaa) sai ensi-iltansa loppuvuodesta ja haluan ehdottomasti nähdä myös elokuvan.

------

Alkuteos: The Girl with All the Gifts

Like 2016, 408 s.

Suom. Juha Ahokas

kirjastosta

Matt Haig: Poika nimeltä Joulu

Joulu tulla jollottaa, eikä aattoon olekaan kuin yksi yö vain. Vaikka ainakin loppuvuodesta lukutahtini on ollut hitaanlainen, päätin, että tänäkin vuonna yritän lukea jotain jouluista vielä ennen joulua. Kaksi vuotta sitten luin Saiturin joulun, viime vuosi jäi jostain syystä välistä ja nyt tänä vuonna löysin kirjastosta luettavasti Matt Haigin uudeksi jouluklassikoksikin tituleeratun Poika nimeltä Joulun.

Köyhän puunhakkaajan poika Nikolas elelee isänsä kanssa pienessä mökissä Suomessa. Eräänä päivänä Nikolaksen isä värvätään mukaan retkelle etsimään Tonttuvaaraa ja oikeita tonttuja. Kun isää ei kuulu takaisin, Nikolas päättää karata kamalan Charlotta-tätinsä hoivista ja lähteä Pohjolaan etsimään isäänsä. Etsintäretkestä tuleekin huikeampi seikkailu kuin Nikolas osaa odottaa.

Poika nimeltä Joulu vauhdikas seikkailu ja sympaattinen kasvutarina, joka ilahduttavasti sijoittuu Suomeen. Omalla kohdallani tämä ei ehkä jokajouluiseksi klassikoksi noussut, mutta varsin mukava lukukokemus tämä kuitenkin oli.

Tunnelmaltaan Poika nimeltä Joulu on välillä yllättävänkin synkkä, omaan makuuni ehkä liiankin ankea. Alussa en juurikaan kiinnittänyt tuohon huomiota, vaan nautin vain hyvin etenevästä ja viihdyttävästä tarinasta. Loppua kohden mielenkiinto tarinaan oli vähällä lopahtaa useampaankin otteeseen, koska kyllästyin synkkyyteen ja loppua kohden tarina tuntui myös laahaavan eteenpäin. En kuitenkaan luovuttanut ja jättänyt kirjaa kesken. Olisin kuitenkin toivonut edes hieman kevyempää tunnelmaa.

Pidän valtavasti kirjoista, joissa on tarinaan hyvin sopivaa kuvitusta. Poika nimeltä Joulun on kuvittanut Chris Mould, jonka hienot mustavalkoiset piirrokset täydentävät tarinaa erinomaisesti.

Tämän kirjan myötä toivottelen kaikille blogini lukijoille ja satunnaisille vierailijoille oikein lämmintä, rauhallista ja kirjarikasta joulua!

------

Alkuteos: A Boy Called Christmas

Aula & Co 2016, 267 s.

Suom. Sarianna Silvonen

kirjastosta

Aleksi Delikouras: Nörtti 4 - Pro gamer & Jessica Schiefauer: Pojat

Miten nopeasti marraskuu onkaan mennyt. Pari päivää ja sitten onkin jo joulukuu. Marraskuussa minua on vaivannut sama jumittelu kuin jo pidempään, mutta sentään pari kirjaa olen saanut luettua. Niistä bloggaaminen on vain tuntunut jotenkin vaikealta. Jotenkin tuntuu, että nyt kun ei kirjoittele blogiin niin usein kuin ehkä haluaisin, ei oikein osaa enää koko hommaa. Bloggailua helpottaakseni iskin yhteen postaukseen kaksi kirjaa, jotka olen jo aikaisemmin tässä kuussa saanut luettua.

Joulukuusta toivottavasti tulee vähän vilkkaampi luku- ja bloggauskuukausi. Tavoitteena olisi lukea perinteisesti ainakin yksi jouluinen kirja. Lähiaikoina aion myös pureutua kustantamoiden ensi kevään uutuuksiin. Pikaisesti olen jo vähän tutkiskellut kevään kirjoja ja varsin hyvältä näyttää :)

ALEKSI DELIKOURAS: NÖRTTI 4 - PRO GAMER

Oikein mainion Nörtti - sarjan neljäs osa ilmestyi melkein minun huomaamattani, sillä en ollut tätä jostain syystä laittanut syksyn kiinnostavimpien kirjojen listaani tai muuallakaan huomannut. Onneksi kirja tuli sattumalta vastaan kirjastoreissulla ja sehän lähti samantien mukaan. Olen lukenut ja pitänyt kaikista kolmesta edellisestä osasta, joten tottakai tämä neljäskin oli luettava. 

DragonSlayer666 on aloittanut lukion ja kaipaa lukiossa yläastetta. Hän vanhoja kavereitaan MegaMania ja jopa Pinokkiota. Drago tutustuu koulussa Daisukeen, joka on yksi Suomen kovimpia CS-pelaajia ja kansainvälisissä kisoissa menestyneen tiimin kapteeni. Drago tähtää ammattilaispelaajaksi ja unelma tuntuu olevan lähempänä kun Daisuke pyytää Dragon tiimiinsä.

Nörtti 4 - Pro gamer oli ihana piristys pahan lukujumin keskellä. Kirja, joka on niin vetävä ja viihdyttävä, että sen yksinkertaisesti ahmaisee kerralla. Vähään aikaan en ole päässyt niin hyvään vauhtiin minkään kirjan kanssa, että se ei olisi jäänyt kokonaan kesken tai ainakin jumittamaan puoliksi luettuna lukupinoon. Muiden sarjan osien tapaan myös Nörtti 4 on humoristinen, nopealukuinen ja riemastuttavan viihdyttävä. 

-----

Otava 2016, 222 s.

kirjastosta

JESSICA SCHIEFAUER: POJAT

Näin sattumalta Jessica Schiefauerin Pojat kirjaan perustuvan elokuvan Girls Lostin trailerin ja leffa vaikutti sen verran kiinnostavalta, että päätin etsiä kirjan luettavaksi. Onneksi kirja löytyi heti seuraavalla kirjastoreissulla hyllystä ja pääsin sitä nopeasti lukemaan.

14-vuotiaat Kim, Momo ja Bella ovat kavereita, jotka eivät vielä haluaisi jättää lapsuutta taakseen. Erottamaton kolmikko viettää aikaa yleensä Bellan kasvihuoneella. Kun Bella eräänä päivänä istuttaa kasvihuoneeseensa outoja siemeniä, siemenistä versoaa hyvin epätavallinen kasvi, joka avaa tytöille oven poikien elämään.

Luettuani viimeisen sivun minun piti vähän aikaa mietiskellä ja makustella kirjaa. Toisaalta pidin tästä ja luin kirjan todella nopeasti, koska Pojat piti otteessaan loistavasti ja en välillä voinut lopettaa lukemista ennen kuin olin lukenut vielä yhden sivun ja sitten vielä pari lisää. Toisaalta välillä tuntui, että jokin kirjassa häiritsee todella paljon ja etenkin loppupuolen tapahtumista en pitänyt juuri lainkaan.

Tykkäsin, mutta en rakastunut. Pojat on sivumäärältään lyhyehkö, mutta tunnelmaltaan erittäin intensiivinen. Jos lopussa en olisi kadottanut niin pahasti mielenkiintoani kirjaa kohtaan, olisi tämä ollut varmasti parempi kuin kolmen tähden keskikastin lukukokemus.

Kirjassa on todella hienot ja yksityiskohtaiset kannet, jotka eivät todellakaan pääse oikeuksiinsa oheisessa kuvassa. Paikallisessa kirjastossa kirjastotarra oli taas lätkäisty keskelle etukantta (käytäntö, jota inhoan suuresti), minkä takia jätin koko kannen kuvaamisen väliin. Mutta kannet ovat upeat ja sopivat kirjaan loistavasti.

Schiefauerilta ilmestyi tänä vuonna toinen suomennettu teos Ester & Isak, jota katselin jo kirjastossa, mutta en vielä lainannut mukaan. Pojat ei nyt aivan täysin vakuuttanut, mutta ehkä jossain vaiheessa luen lisääkin Schiefaueria.

------

Karisto 2015, 188 s.

Suom. Säde Loponen

kirjastosta

Magdalena Hai: Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita Uhriniituntakaisesta

Vaikka lukufiilikseni ovatkin olleet kadoksissa, päätin osallistua Halloween - lukuhaasteeseen. Oikeastaan vasta tuossa lokakuun puolivälissä tajusin, että nythän pitäisi lukea haasteeseen sopivaa, joten kirjastoreissulta tarttui mukaan tarinakokoelma Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita Uhriniituntakaisesta. Magdalena Hailta olen aiemmin lukenut Gigi ja Henry -trilogian, joka ei aivan täysin minua hurmannut, mutta siitä huolimatta oli mukava päästä lukemaan muutakin Hain tuotantoa.

Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita Uhriniituntakaisesta sisältää parisenkymmentä kauhistuttavaa tarinaa nuorille. Tarinat sijoittuvat pääasiassa Uhriniituntakaisen kylään, jossa voi törmätä vaikka zombeihin, aaveisiin tai mörköihin. 

Olipas mukava ja viihdyttävä tarinakokoelma, jonka tarinoissa oli oikeasti ihan mukavaa kauhua. Nämä kauhujutut varmasti uppoavat nuorempaankin lukijaan, niin tyttöihin kuin poikiinkin. Haiseva käsi on erinomaista luettavaa näin syksyn pimeinä iltoina ja Halloweenin alla.

Osa kirjan tarinoista on lyhyempiä ja osa pidempiä, mutta lyhyistäkin tarinoista Hai on osannut kirjoittaa varsin jännittäviä. Esimerkiksi vain kahden sivun mittainen FPS on lyhyestä pituudestaan huolimatta erittäin intensiivinen. Suosikkejani kirjan tarinoista olivat Pahanukke, Namusetä ja Poika portilla, joista varsinkin jälkimmäisen lopetus oli loistava.

Ihanaa, että tämän kirjan kohdalla minulle ei kertaakaan tullut sellaista tunnetta, että vaikka kirja on hyvä, en jaksa lukea sitä loppuun. Sellaista on tapahtunut viime aikoina liian monesti, mutta Haiseva käsi piti mielenkiintoni yllä alusta loppuun ja lukaisin kirjan varsin nopeasti.

Tätä kirjaa kelpaa ehdottomasti suositella kauhujuttujen ystäville, niin nuoremmille kuin vanhemmillekin.

------

Karisto 2016, 230 s.

kirjastosta

Brian K. Vaughan & Cliff Chiang: Paper Girls, vol. 1

Löysin eräällä kirjastoreissulla sattumalta Brian K. Vaughanin kynäilemän Paper Girlsin, joka lähti kirjastosta mukaan oikeastaan vain siksi, että se oli Vaughanin kirjoittama. Vaughanin kynästä on myös ihana ja upea Saga, joten odotukset Paper Girlsin suhteen olivat varsin korkealla.

Halloween 1988. Neljä 12-vuotiasta tyttöä ovat aloittelemassa yön pikkutunteina lehdenjakokierrosta kun he törmäävät outoihin tummakaapuisiin hahmoihin. Tavallisesta yöstä tuleekin jotain aivan muuta kun tytöt saavat selville jotain järkyttävää, mikä mullistaa kaiken.  

Ei tämä lähellekään Sagan veroinen ollut, mutta ihan mukava lukukokemus kuitenkin. Vaughan todistaa jälleen olevansa eritäin lahjakas ja uskomattoman omaperäisiä tarinoita kynäilevä kirjoittaja.  

Välillä minulla oli vaikeuksia pysyä kärryllä tapahtumista, sillä tarinassa tapahtuu paljon ja välillä niin outoja asioita, että vähemmästäkin putoaa juonen kyydistä. Itse asiassa tarvitsin ensimmäisen nopean lukukerran jälkeen toisen, vähän hitaamman läpiluvun, että sain kunnolla kiinni siitä, mitä tässä nyt tapahtuikaan.  Paper Girlsissä on paljon vähän kaikkea ja ihme kyllä paketti pysyy varsin hyvin kasassa, vaikka onkin ehkä vähän sekava luettavaksi nopeasti.

80-luvulla ja etenkin vuodella -88 (onhan se minun syntymävuoteni!) on erityinen paikka sydämessäni, joten tykkäsin valtavasti, että Paper Girls sijoittuu nimenomaan 80-luvun lopulle.

Lukiessani tämän ensimmäisen kerran läpi, en pitänyt Cliff Chiangin piirrostyylistä, mutta toisella lukukerralla aloin jo vähän enemmän lämmetä Chiangin tyylille. Visuaalisesti ehdottomasti parasta Paper Girlsissä on Matt Wilsonin upea väritystyö. Ruudut hehkuvat upeissa ja kirkkaissa väreissä, jotka sopivat loistavasti tarinan tunnelmaan ja tapahtuma-aikaan eli 80-luvun loppupuolelle. 

Paper Girls, volume 2 julkaistaan marraskuun lopussa ja aion ehdottomasti lukea myös sen, jos vain jostain sen onnistun käsiini saamaan. Näin keskinkertainen tarina ei ehkä muuten innostaisi lukemaan jatkoa, mutta aivan lopussa oli niin hieno ja yllättävä käänne, että jo senkin takia haluan tietää mitä tulee tapahtumaan.

------

Image Comics 2016, 144 s.

kirjastosta

Rob Thomas & Jennifer Graham: The Thousand Dollar Tan Line

Vuosina 2004-2007 pyörinyt ja aivan liian aikaisin lopetettu Veronica Mars on ehdottomasti yksi tv-sarjasuosikkejani vielä näinkin monen vuoden jälkeen. Pari vuotta sitten olin oikein innoissani kuullessani, että ihana Veronica Mars tulee takaisin Kickstarter rahoitetun leffan muodossa. Elokuvan jälkeen julkaistiin kaksi kirjaa, jotka jatkavat tarinaa suoraan siitä mihin elokuva jäi. The Thousand Dollar Tan Line on kirjoista ensimmäinen.

Veronica Mars palaa kymmenen vuoden jälkeen vanhaan kotikaupunkiinsa Neptuneen, joka on yhtä aurinkoinen ja korruptoinut kuin ennenkin. Spring breakia viettävät riehakkaat opiskelijat täyttävät Neptunen viikoksi. Kun bileissä viimeksi nähty tyttö ilmoitetaan kadonneeksi, Veronica palkataan etsimään hänet. Tutkimuksissa paljastuu kuitenkin, että katoaminen ei olekaan mikään pikku juttu.

Myönnän, että tätä kirjaa lukiessani minulla saattoi olla silmilläni sellaiset fanilasit, että olisin melko varmasti tykännyt tästä, vaikka kirja olisikin ollut millainen tahansa. Ihan vain koska Veronica Mars. Tykkäsin siis tästä kirjasta aivan valtavasti. The Thousand Dollar Tan Line on koukuttavaa ja mukavan kevyttä dekkariviihdettä, jossa riitti mukavasti yllätyksellisyyttäkin. Varsinkin lopun käännettä en osannut yhtään odottaa. Mikäs sen mukavampaa kun tarina ei ole liian ennalta-arvattava.

Tv-sarjan ja leffan tuntemus on lukiessa suositeltavaa, sillä välillä viitataan aika paljonkin menneisiin, mutta uskoisin kirjan toimivan viihdyttävänä ja kevyenä dekkarina myös sellaisella lukijalla, joka ei ole koskaan kuullutkaan jostain Veronica Marsista.

Lukiessa tuli useamminkin mietittyä, että tämä olisi ollut aivan loistava tv-sarjan jaksona. Veronican naseva ja sanaileva tyyli ei ehkä välity aivan parhaiten kirjan muodossa, varsinkin kun tarinassa ei ole minä - kertojaa. Tätä lukiessa iski kyllä hirvittävä himo katsoa taas tv-sarjaa. Viime katselukerrasta onkin jo ihan liian pitkä aika! Suosittelen lämpimästi tutustumaan sarjaan, jos ei ole sitä vielä tehnyt ja yhtään kiinnostaa.

Voi itku kun kirjastosta ei löydy sarjan toista osaa, Mr. Kiss and Tell. Olisin niin mielelläni jatkanut heti Veronican seikkailuiden parissa. Pitää varmaankin hankkia kirja omaksi, että sen pääsee lukemaan. Ainakaan toistaiseksi Veronica Mars - kirjoja ei ole kuin kaksi, mutta toivottavasti jossain vaiheessa saadaan lisääkin.

-------

Vintage Books 2014, 324 s.

kirjastosta

Aino Kallas: Sudenmorsian

Aino Kallaksen alunperin 1928 ilmestynyt Sudenmorsian on yksi niistä klassikoista, jotka olen jo pitkään halunnut lukea. Olen erittäin huono lukemaan klassikkoja tai vanhempaa kirjallisuutta, mutta päätin, että nyt on aika lukea edes tämä. Ihmissusitarinoista tykkäävälle tämähän on melkeinpä pakollista luettavaa.

Hiidenmaalaisen metsänvahdin Priidikin vaimo Aalo joutuu oudon lumouksen valtaan ja alkaa tuntea vetoa metsiin susien luokse. Aalo kulkee öisin ihmissutena ja päivisin elää tavallista elämää. Pian Priidikin ja kyläläisten epäilykset kuitenkin heräävät.

Sudenmorsian on klassikkoasemansa ansainnut, vaikka itselleni tämä ei nyt niin erikoinen lukuelämys ollutkaan. Tarina sudeksi muuttuvasta Aalosta on kiehtova, mutta jotenkin kaipasin ehkä vielä jotain enemmän. 140 sivuisessa kirjassa ei päästy aina niin syvälle kuin olisin toivonut. Tästä olisi varmasti riittänyt pidempäänkin tarinaan. Pidin erityisesti siitä miten kirjassa muututaan ihmissudeksi eli pukemalla sudennahka ylle.

Kieleltään Sudenmorsian on vanhentunut ja täynnä ilmaisuja ja sanoja, joita ei enää nykykielessä juurikaan ole. Alussa minulla olikin vaikeuksia saada kirjasta otetta, sillä vanhan kielen takia lukeminen oli hidasta. Välillä Kallaksen kieli on turhankin runollista ja senkin takia alussa oli hieman totuttelemista, että pääsee kirjaan kunnolla kiinni. En itse ole niin kamalasti tällaisen kielen ystävä, mutta kyllähän Sudenmorsiamessa käytetyssä kielessä oli samalla jotain kaunistakin.

Ainoa lähikirjastosta löytynyt painos oli tämä vuoden 1979 painos, jonka kansikuva sopii kirjaa loistavasti. On tuossa kuitenkin jotain häiritsevää, minkä takia kantta ei kovin montaa kertaa tullut tuijoteltua lukiessa. Uusin painos Sudenmorsiamesta taitaa olla ilmestynyt vuonna 2014.

------

Otava 1979, 140 s.

kirjastosta

S.K. Tremayne: Jääkaksoset

S.K. Tremaynen Jääkaksoset oli lojunut kirjapinossa jo jonkin aikaa kunnes huomasin, että tämähän on ihan kohta palautettava kirjastoon, joten ei kun vaan kirja käteen ja lukemaan. Olisi vain pitänyt tajuta jo aikaisemmin lukea tämä. Sen verran upeaksi kirja kuitenkin osoittautui.

On kulunut vuosi siitä kun toinen Moorcroftien identtisistä kaksostytöistä kuoli. Perhe muuttaa syrjäiselle majakkasaarelle Skotlantiin ja toivoo, että he vihdoinkin toipuvat hirveästä tragediasta. Vanhempiensa kauhuksi henkiin jäänyt kaksonen Kirstie väittääkin äkkiä olevansa kuollut sisarensa Lydia. 

Hui, miten hyvä kirja! Luin tämän vähän reilussa päivässä, koska olin jo alkusivuilta ihan myyty ja koukussa. En edes muista milloin kirja olisi onnistunut olemaan niin koukuttava, että kirjasta oli tulossa melkeinpä pakkomielle. Halusin vain tietää mitä tapahtuu.

Jääkaksoset on tunnelmaltaan kutkuttavan ahdistava ja todella jännittävä. Hyytävä on oikeastaan varsin hyvä termi kuvaamaan tätä kirjaa, vaikka muuten en kys. adjektiivista juuri pidäkään, varsinkaan kirjojen kuvailussa. Karu majakkasaari Skotlannissa on täydellinen tapahtumapaikka tälle tarinalle ja osaltaan lisää tarinaan kolkkoa tunnelmaa.

Jääkaksoset oli loistavasti täynnä hetkiä, jolloin luulin jo tietäväni kaiken, mutta sitten Tremayne olikin luonut sellaisen käänteen, että mikään ei ollutkaan niin kuin luulin. Pelkäsin vähän, että loppu onnistuisi jotenkin pilaamaan hienon kirjan, mutta onneksi niin ei käynyt. Pidin todella paljon lopusta, jossa tuntui kunnolla purkautuvan kirjan ajan kasvanut tunnelma.

Vaikka pidinkin kirjasta aivan valtavasti, välillä oli kuitenkin kohtia, jotka eivät jaksaneet kiinnostaa aivan yhtä paljoa ja jotka hidastivat lukurytmiäni. Ainakin keskusteluja lastenpsykiatrin kanssa olisi ehkä voinut vähän tiivistää. Muutamassa muussakin kohdassa lukemiseni uhkasi herpaantua kun juoni ei mennyt eteenpäin sillä vauhdilla kuin toivoisin, joten aivan viiden tähden lukukokemus tämä ei ollut. Mutta kyllä erittäin lähellä sitä! 

Taidankin laittaa S.K. Tremaynen korvan taakse, sillä sen verran vaikuttunut minä Jääkaksosista olin. Tremaynelta onkin tänä vuonna ilmestynyt uusi teos, The Fire Child, joka sekin vaikuttaa kuvauksen perusteella erittäin kiinnostavalta.

-----

Alkuteos: The Ice Twins

Otava 2016, 350 s.

Suom. Oona Nyström

kirjastosta

Hitomi Kanehara: Käärmeitä & lävistyksiä

Hitomi Kaneharan Käärmeitä & lävistyksiä bongailin Kirjasampon Instagramista. Jotenkin kirja vaikutti jo kannen perusteella tutulta ja olen melko varma, että tämä on ollut minulla joskus kauan sitten ennen blogin aloittamista kirjastosta lainassa. En kuitenkaan muista, että olisin kirjan lukenut ennen kuin nyt.

19-vuotias Lui tapaa baarissa Aman, jonka kaksihaaraiseen kieleen hän ihastuu. Rajojaan kokeileva Lui muuttaa Aman luokse, ottaa itselleenkin kielilävistyksen ja pyytää Aman ystävää Shibaa tekemään selkäänsä ainutlaatuisen tatuoinnin. Shiba pyytää tatuoinnista hintaa, joka syöksee Luin rankkaan kolmiodraamaan.

Luettuani viimeisen sivun päällimmäisenä ajatuksena oli ehdottomasti, että mitä ihmettä minä olenkaan lukenut. Käärmeitä & lävistyksiä on erittäin rosoinen, raju ja väkivaltainen tarina, joka ei varmasti sovi herkille. Goodreadsissa kirja näyttäisi saaneen paljon yhden tähden arvosteluja ja onpa tätä siellä roskaksikin sanottu. Kirja ei todellakaan mitään laatua ollut, mutta oli tässä jotain itseäni kiehtovaa. Ainakin Käärmeitä & lävistyksiä kuvaa japanilaista underground- ja nuorisokulttuuria kiehtovasti. Kunpa kirja olisi tehnyt sen vähän paremmin kirjoitettuna.

Jotenkin vaikea uskoa, että tämä kirja on voittanut Japanin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon Agutazawan. Käärmeitä & lävistyksiä on todella huonosti kirjoitettu. Dialogi on kökköä ja epäuskottavaa, hahmot ärsyttäviä. Lui on lapsellinen ja yksiulotteinen, Ama vähän säälittävä ja Shiba puhdas sadisti.

Hyvänä puolena ehdottomasti se, että kirja on lyhyt. Vähän päälle 120 sivua oli juuri tarpeeksi tällaista melkein sontaa. Tykkään lisäksi Tea Tauriaisen piirroksesta kannessa. Ehkä juuri nuo nostivat oman Goodreads tähditykseni yhdestä tähdestä juuri ja juuri kahteen tähteen.

------

Alkuteos: Hebi Ni Piasu

Sammakko 2009, 124 s.

Suom. Sami Heino

kirjastosta

Chris Riddell: Ada Gootti ja Humisevan karju

Chris Riddellin upea kuvitus ja ihanan hullunkuriset hahmot ovat hurmanneet minut Ada Gootin faniksi. Odotinkin innoissani tämän kolmannen kirjan suomennoksen ilmestymistä, eikä kirja jäänyt lojumaan lukupinoon pitkäksi aikaa kun varauksen olin kirjastosta käynyt hakemassa.

Kalmatollon kartanoon kerääntyy jälleen toinen toistaan eriskummallisempaa väkeä osallistumaan lordi Gootin kirjalliseen koiranäyttelyyn. Samaan aikaan Ullakkokerho saa tutkittavaa kun kartanosta löytyy epäilyttävä määrä pureksittuja kenkiä ja omituisia jalanjälkiä. 

Vaikka lukemistani häiritsee vieläkin pieni lukujumitus, nämä Ada Gootit ovat kyllä sellaisia kirjoja, että niiden parissa jumittamisesta ei ole tietoakaan. Tälläkin kertaa luin tämän nopeasti ja innokkaasti nautiskellen hassuista hahmoista, ihanasta kuvituksesta ja mukavasta, vaikka ehkä vähän heppoisesta, tarinasta.

Varsinkin takakannen tekstistä poiketen Humisevan karjussa ollaan enemmän kirjallisessa koiranäyttelyssä kuin selvittämässä Kalmatollon kartanon omituisia yöllisiä tapahtumia. Juoni on varsin hajanainen, mitä jo kahden edellisen osan perusteella osasin oikeastaan jo odottaa, mutta kyllä tälle kolmannelle osalle jo vähän toivoi tasaisempaa ja paremmin kasassa pysyvää juonta. Jälleen kerran keskitytään vähän liikaa erikoisten hahmojen esittelyyn ja liian vähän itse tarinaan. Mutta kyllä minä suloisen Ada Gootin parissa viihdyin tuosta huolimattakin.

Edellisten osien tapaan myös Humisevan karju on pullollaan herkullisia nimiväännöksiä ja viittauksia, tällä kertaa erityisesti kirjailijoihin. Kalmatollon kartanon kirjalliseen koiranäyttelyyn osallistuu sellaisia henkilöitä kuin Karu Austen, Peppi Pätkätossu ja Pappilan sisarukset Charlotte, Emily ja Anna. Laatutyötä jälleen Jaana Kapari-Jatalta. Toisaalta kiinnostaisi kovasti lukea tämäkin osa englanniksi, että näkisin millaisia väännöksiä alkuperäisen englanninkieliset nimet ovat.

Riddellin kuvitus on jälleen kerran ihanan vinksahtanutta ja upean yksityiskohtaista. Kirjan sivujen reunat ovat kauniin vaaleansiniset ja kansikuva jälleen oikein ihastuttava. Tämän sarjan kirjat paikkaavat visuaalisella näyttävyydellään osan niistä puutteista, mitä oikeastaan jokaisen osan juonessa on ollut. 

Seuraavaa Ada Goottia saakin sitten odotella pidempään, koska tämä viime vuonna alunperin ilmestynyt kolmas osa on sarjan viimeisin osa, eikä ainakaan Goodreadsilta löytynyt vielä tietoa onko sarjaan tulossa jatkoa. Suomennettujen kirjojen lisäksi Chris Riddell on kirjoittanut Adasta lyhyen Goth Girl and the Pirate Queen kirjan osana World Book Dayta.

------

Alkuteos: Goth Girl and the Wuthering Fright

Gummerus 2016, 224 s.

Suom. Jaana Kapari-Jatta

kirjastosta

Charlaine Harris: Midnight Crossroad

Lukeminen sujuu tällä hetkellä hitaanlaisesti, mutta nyt kun seitsemän viikon urakka kesätöissä on ohi, tuntuu pitkästä aikaa siltä, että nyt olisi aikaa ja intoa lukeakin. Ensimmäisenä olen suunnitellut yrittäväni saada luettua ne muutamat kirjat, joita olen aloittanut, mutta hetken lukemisen jälkeen sysännyt syrjään. Charlaine Harrisin uuden sarjan (vai olikohan tämä nyt sittenkin trilogia) aloitusta Midnight Crossroadia starttailin lukemaan jo pitkä aika sitten. Välissä oli kuitenkin pidempi tauko kunnes tartuin taas kirjaan ja lukaisin paremmalla innolla loppuun.  

Midnight, pikkukaupunki Witch Light Roadin ja Davy Roadin risteyksessä Teksasissa, vaikuttaa aivan tavalliselta kuihtuneelta kaupungilta kuin moni muukin. Kaupungissa ei ole kuin kourallinen vakituisia asukkaita. Manfred Bernardo muuttaa Midnightiin voidakseen työskennellä rauhassa selvännäkijäbisneksensä parissa. Pian kuitenkin paljastuu, että Midnightin asukkaat eivät ole aivan sellaisia miltä näyttää.

Charlaine Harrisin kirjat ovat minulle olleet sellaisia helppoja luettavia ja niin oli tämäkin, vaikka tarina lähti erittäin hitaasti liikkeelle. Alkupuolella tuntui pitkään, että kirjassa ei tapahdu mitään muuta kuin Midnightin asukkaiden tavallista elämää. Ehkä osin juuri tuon takia hylkäsin kirjan vähäksi aikaa kokonaan. Loppua kohden alkoikin jo sitten tapahtua vähän enemmän ja kiinnostavampaa.

Midnight erittäin monen kirjavine asukkaineen on kiinnostava paikka. Jokaisella on vähän jotain salaisuuksia, eikä kaikki todellakaan ole sitä miltä näyttää. Jo Sookie Stackhouse - kirjoissa tykkäsin Harrisin luomasta pikkukaupungin tunnelmasta ja siitä tykkäsin tässäkin. Bon Tempsiin verrattuna Midnight on (jos mahdollista) vielä mysteerisempi, synkempi ja omalaatuisempi. Tässä ensimmäisessä kirjassa selvästi vasta raapaistiin pintaa asukkaiden salaisuuksista ja erikoisuuksista, joten jatko-osissa niihin pureudutaan toivottavasti vielä enemmän ja mehukkaammin. 

Tarvitsin pientä taukoa kunnolla innostuakseni Midnight Crossroadista, mutta kyllä tämän ihan mielellään luki. Harrisin kirjat eivät ehkä ole mitään kirjallisuuden mestariteoksia, mutta ne ovat yleensä varsin viihdyttäviä, niin oli tämäkin. Alun hitaudesta kun päästiin Midnight Crossroad oli loppujen lopuksi varsin viihdyttävää luettavaa.

Tämä ensimmäinen osa ei ehkä ollut aivan täysi napakymppi, mutta aion melko varmasti lukea sarjan jatkot eli Day Shift ja Night Shift. Jos olisin täysillä hurmaantunut Midnight Crossroadista, olisin varmaankin hankkinut jatkot ihan omaksi, mutta nyt kun aloitusosa ei ollutkaan kovin erikoinen, taidan laittaa kahdesta seuraavastakin hankintapyyntöä kirjastoon. Jatko-osissa toivottavasti tapahtuu vähän enemmän kuin tässä ensimmäisessä.

Midnight Crossroadista on ilmeisesti tulossa tv-sarjakin nimellä Midnight, Texas. En onnistunut löytämään tietoa, että milloin tv-sarja on USA:ssa alkamassa. Promokuvan perusteella ainakin Manfred näytti aivan erilaiselta kuin olin kuvitellut. Saa nähdä millaisen vastaanoton sarja saa.

-------

 Gollancz 2015, 320 s.

kirjastosta

Jukka Itkonen: Sirkusjuna saapuu

Jukka Itkosen kirjoittama ja Elina Warstan kuvittama Sirkusjuna saapuu löytyi kirjastosta ihan sattumalta. Luen ihan puhtaasti lastenkirjoja melko harvoin, mutta tässä ihastuin etenkin Warstan veikeään kuvitukseen kannessa, joten kirja lähtikin luettavaksi. Tämä osui juuri oikeaan saumaan, sillä kaipasin jotain kevyempää ja nopeampaa luettavaa pitämään palailevaa lukuinnostusta yllä.

Nurkanpyhtään pikkukaupunki on tylsä paikka, jossa ei ikinä tapahdu mitään. Eräänä kesäpäivänä Lilli Rahtunen on varma, että tulossa on jälleen yksi tylsä päivä. Yllättäen Nurkanpyhtäälle tuleekin vipinää kun poliisit jahtaavat vankikarkuria ja sirkusjuna ilmestyy kaupunkiin.

Sirkusjuna saapuu oli ihan kiva lastenkirja, josta ei ainakaan vauhtia ja kommelluksia puutu. Välillä tapahtumat menivät kuitenkin hieman liian vauhdikkaiksi ja sekaviksi. Huumorissaan Sirkusjuna saapuu on hieman epätasainen. Jotkin jutut olivat vain mukahauskoja kun taas välillä ihan oikeasti alkoi hymyilyttää. Riehakas huumori yhdistettynä lennokkaaseen juoneen, tämä kirja ei ole ainakaan mikään tylsä lukukokemus.

Tarinaan on ripoteltu mukavia runoja, jotka toimivat erinomaisesti. En runoista noin yleensä juurikaan välitä, mutta tässä kirjassa ne sopivat tarinaan oikein mainiosti ja tuovat tarinaan oman hyvän lisämausteensa. Tämä on ensimmäinen Itkoselta lukemani teos, mutta jo tästä huomaa, että Itkonen on erittäin taitava kirjoittaja. Aivan kaikki kielellinen hulvattomuus ei minun kohdallani oikein toiminut, mutta nuoremmat lukijat varmasti tykkäävät Itkosen kepeästä tyylistä.

Elina Warstan kuvitus viehätti minua jo kannessa ja ihastukseni vain kasvoi lukiessani tätä. Warstan kuvitus täydentää tarinaa loistavasti ja sopii oikein mainiosti kirjan muuhun tyyliin.

------

Lasten Keskus 2015, 92 s.

kirjastosta

Rick Riordan: Kesän miekka

Rick Riordanin uuden Magnus Chase - trilogian avausosa Kesän miekka on yksi kovasti odottamistani kevään uutuuksista. Kirjan ilmestyessä viime lokakuussa ja jo silloin mietin, että lukisinko kirjan englanniksi, mutta päätinkin odottaa suomennosta, joka tuli mukavan nopealla tahdilla. Riordan on yksi suosikkikirjailijoistani ja olen pitänyt sekä Percy Jacksoneista että Olympoksen Sankarit - sarjasta, joten Kesän miekkaa kohtaan odotukset olivat aika korkealla.

Magnus Chase asuu yksin Bostonin kaduilla ja selviytyy hengissä nokkeluutensa avulla. 16-vuotispäivänään Magnus saa tietää, että hän on muinaisen viikinkijumalan poika ja hänen on etsittävä isänsä kadonnut miekka estääkseen maailmanlopun taistelun, ragnarökin, alkamisen. Joutuessaan tulijättiläisen hyökkäyksen kohteeksi Magnus saa huomata, että joskus ainoa tapa aloittaa uusi elämä on kuolla.

Oi voi, ei tämä minua nyt oikein täysin vakuuttanut. Jotenkin odotin Riordanin uuden sarjan avaukselta paljon enemmän. Ja varsinkin kun mukana on skandinaavista mytologiaa, jossa on kiehtovaa materiaalia käytettäväksi.

Jo heti muutaman ensimmäisen sivun perusteella minua alkoi mietityttää miten paljon Magnus Chasen kertojaääni muistutti Percy Jacksonia. Koska on vain yksi Percy, ei tuo tietenkään ollut hyvä juttu. Olisin toivonut Magnukselle selvästi erilaisempaa persoonaa kun ollaan kuitenkin aloittamassa ihan uutta sarjaa ihan uusilla tyypeillä. Kirjassa on kuitenkin muutama kiva viittaus Riordanin toisiin sarjoihin ja yksi tuttu hahmokin tekee vierailun.

Kesän miekka etenee vauhdikkaasti ja Magnus ja kumppanit päätyvät Riordanin tapaan varsin usein ojasta allikkoon ennen kuin lopulta ollaan siellä, minne ollaan koko ajan yritetty päästä. Välillä lukijalle vyörytetään niin paljon tietoa skandinaavisesta mytologiasta, että lukiessa meinasi tulla oikea infoähky, enkä siltikään muistanut muutaman sivun jälkeen, että mikäs tämä juttu nyt olikaan. Jotenkin skandinaavinen mytologia ainakin tässä kirjassa kerrottuna tuntui paljon vaikeammalta sisäistää kuin Riordanin edellisten kirjojen kreikkalainen/roomalainen mytologia. Ehkä aivan kaikkia jumalia ja muita otuksia ei olisi tarvinnut tässä ensimmäisessä kirjassa tunkea mukaan?

Loppujen lopuksi Kesän miekka ei ole mitään uutta Riordanilta. Jumaluuksien lapset ovat tietysti se Riordanin juttu, mutta silti olisin toivonut, että tähän kirjaan olisi saatu jokin uusi näkökulma tai lähestymistapa. Kirja etenee niin samalla kaavalla kuin Percy Jacksonit ja Olympoksen Sankarit, että kirja voisi päähenkilöt vaihtamalla sopia melkein mihin tahansa Riordanin toiseen sarjaan. Toivoin kunnon repäisyä ihan uuteen suuntaan, jotain täysin uutta, mutta harmittavasti tämä ei sitä ollut ollenkaan.

Tällaisena pettymyksenäkin Kesän miekka oli nopealukuinen ja ihan viihdyttävä. Ehkä paremmin kohderyhmään kuuluva lukija ei koe joitain kirjan asioita aivan niin lapsellisiksi kuin minä reilusti yli-ikäisenä lukijana koin ja ehkä varmasti pitääkin kirjasta minua enemmän. 

Trilogian toinen osa The Hammer of Thor ilmestyy tämän vuoden lokakuussa. Vaikka tämä ensimmäinen kirja olikin pettymys, melko varmasti jatkan Magnuksen matkassa vielä toiseenkin kirjaan.

Riordanilta on tämän kuun alussa ilmestynyt myös toisen sarjan ensimmäinen osa eli The Hidden Oracle, joka aloittaa The Trials of Apollo -sarjan. Ainakin esittelyn perusteella siinä päästään jälleen tuttujen hahmojen luo Camp Half-Bloodiin. Tuo kuulostaa sellaiselta, että kirja on ihan pakko saada luettavaksi mahdollisimman pian.

-----

Alkuteos: The Sword of Summer

Otava 2016, 493 s.

Suom. Ilkka Rekiaro

kirjastosta

Takashi Hiraide: Kissavieras & Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon

Oho, nyt onkin jo toukokuu. Luin huhtikuussa suorastaan hävettävän vähän ja bloginkin suhteen olin vähän liiankin laiska. Lukeminen jumittelee vieläkin, mutta blogin kanssa yritän nyt päästä ajan tasalle ja bloggaamattomat kirjat (onneksi niitä on vain kaksi) esiteltyä. Olen myös katsellut kustantamoiden uutuusluetteloita, joten pientä koontia syksyn (ja vähän kesänkin) kiinnostavimmista kirjoista on tulossa piakkoin.

Tykkäsin kovasti sekä Hiraiden että Morrisonin teoksista, mutta luku- ja blogijumien takia ne ovat jääneet blogissa esittelemättä. Molemmat on siis luettu jo aika päiviä sitten, mutta nyt vihdoinkin muutama sananen kummastakin.

TAKASHI HIRAIDE: KISSAVIERAS

Takashi Hiraiden Kissavieras onnistui melkein menemään minulta kokonaan ohi kevään uutuuksista. Onneksi huomasin tämän kuitenkin Instagramin puolelta, sillä kirja oli ehdottomasti jotain, mitä halusin lukea. Ja kansi on jotain aivan upeaa. Katsokaa nyt sitä. Pelkistetty, mutta lumoava. Upea kansi on Satu Kontisen käsialaa.

Eräänä päivänä Tokion laitamilla asustelevan kirjailijapariskunnan pihalle tassuttelee kissa, joka vierailee pihalla seuraavinakin päivinä. Chibiksi nimetyn kissan lähes päivittäiset vierailut muuttavat pariskunnan elämän. Chibi alkaa tuntua aivan kuin omalta kissalta, vaikka kissa palaakin aina oikeiden omistajiensa luo. Sitten tapahtuu jotain, mikä muuttaa kaiken.

Kissavieras on kaunis ja minimalistinen kirja. Tässä oli sellainen miellyttävän verkkainen ja erittäin japanilainen tunnelma, johon en voinut muuta kuin ihastua. 

Kissanomistajana minua erityisesti ilahduttivat ne kohdat, joissa kerrottiin Chibin tekemisistä. Kissojen touhot ovat selvästikin universaaleja, sillä Chibin touhuilut tuntuivat jotenkin niin tutuilta, kuin ne olisi kirjoitettu omasta kissasta. 

Kerrassaan ihana kirja. Rauhallinen ja kevyt, mutta samalla yllättävän viisas ja syvällinen. Kissavierasta on luettu paljon, mutta jos joku ei vielä ole tätä lukenut, suosittelen ehdottomasti lukemaan viimeistään nyt.

------

Alkuteos: Neko no Kyaku

Kustantamo S & S 2016, 152 s.

Suom. Raisa Porrasmaa

kirjastosta

 TONI MORRISON: LUOJA LASTA AUTTAKOON

Luoja lasta auttakoon on vasta toinen lukemani kirja Toni Morrisonilta. Ensimmäinen oli pari vuotta sitten lukemani Koti, josta pidin valtavasti. Lisää Morrisonia päädyin kuitenkin lukemaan vasta nyt.  

Syntyessään Bride on "sudaninmusta" ja vaaleammalle äidilleen Sweetnessille tyttären tumma ihonväri on katastrofi ja kauhistus. Sweetness häpeää lastaan ja äidin ja tyttären välille kasvaa kuilu. Aikuisena Bride on kääntänyt ihonvärinsä edukseen ja hänestä on tullut menestyjä.

Sanon tämän nyt vain kahden kirjailijalta lukemani teoksen perusteella, mutta Morrisonilla on taito kertoa suuri tarina pienessä paketissa. Luoja lasta auttakoon on vain 180 sivua pitkä, mutta tarina on siitä huolimatta väkevä, vahva ja hienosti kerrottu. Kirjassa ei käsitellä mitään pikkujuttuja, mutta siitä huolimatta tarina ei missään vaiheessa tuntunut liian raskaalta. 

Tarinaa kerrotaan suurimmaksi osaksi Briden suulla, mutta ääneen pääsevät myös esimerkiksi Briden äiti Sweetness ja miesystävä Booker, joista jokainen tuo tarinaan oman lisäyksensä. Morrison saa rakenteen toimimaan hienosti. Näin hienoa ja kauniisti kirjoitettua teosta oli suorastaan ilo lukea. 

Ehkä seuraavan Morrisonini luen vähän aikaisemmin kuin vasta parin vuoden päästä. Morrisonilta on suomennettu tusinan verran teoksia, joten valinnanvaraa luulisi ainakin löytyvän.

-----

Alkuteos: God Help the Child

Tammi 2016, 180 s.

Suom. Kaijamari Sivill

kirjastosta 

 

George R.R. Martin: Jäälohikäärme

Bongasin George R.R. Martinin Jäälohikäärmeen jo helmikuun puolella Raijan blogista ja laitoin melkein samantien hankintaehdotusta kirjastoon. Jouduin odottelemaan kirjaa tuskallisen pitkään, mutta onneksi pitkä odotus palkittiin oikein mukavalla lukukokemuksella sitten kun vihdoinkin pääsin kirjaa lukemaan ja ihastelemaan.

Kesyttämätön ja jälkeensä pelkkää jäätä ja kylmää jättävä jäälohikäärme ei pelota Adaraa, joka on talvilapsi, syntynyt ankarien pakkasten aikaan. Kun Adara oli nelivuotias hän kosketti jäälohikäärmettä, viiden vanhana tyttö ratsasti lohikäärmeellä ensimmäisen kerran. Eräänä tyynenä kesäpäivänä Adaran ollessa 7-vuotias, pohjoisen tuliset lohikäärmeet saapuvat rikkomaan hänen kotitilansa rauhan.

The Ice Dragon on George R.R. Martinin jo vuonna 1980 julkaisema novelli, joka ilmestyi alunperin antologiassa ja myöhemmin erillisenä painoksenaan.

Jäälohikäärme oli erittäin ihastuttava ja vahvasti kerrottu tarina. Kirja on lyhyt, vain reilut 120 sivua, mutta jotenkin tarina tuntuu paljon suuremmalta kuin sivumäärä antaa olettaa. Vaikka olisin mielelläni lukenut Adaran ja jäälohikäärmeen erikoisesta ystävyydestä enemmänkin, Jäälohikäärme oli juuri sopivan mittainen ja mukavan suoraviivaisesti etenevä satu.

Jäälohikäärme on nopealukuinen ja olisin ehkä lukenut sadun vielä nopeamminkin jos en välillä olisi jäänyt ihastelemaan Luis Royon upeaa kuvitusta. Pidin kovasti Royon kuvituksesta, joka tuo tarinaan lisää eloa ja syvyyttä. Jäälohikäärmeestä on julkaistu myös Yvonne Gilbertin kuvittama versio. Haluaisin lukea myös sen ja nähdä millaisia eroja kahdella kuvittajalla on.

Luin Jäälohikäärmeen siis kirjastolainana, mikä vähän harmittaa. Joudun jossain vaiheessa palauttamaan kirjan, enkä voi sitten enää ihastella sitä. Olenkin jo vähän katsellut kirjaa nettikirjakaupoista eli melko varmasti Jäälohikäärme lennähtää asustelemaan myös omaan hyllyyn jossain vaiheessa. Tarkoitus olisi hankkia omaksi myös Martinin tunnetumpaa tuotantoa eli tietenkin Tulen ja jään laulu -sarja, jota en vieläkään ole lukenut kahta ensimmäistä osaa pidemmälle.

-----

Alkuteos: The Ice Dragon

Kirjava 2016, 128 s.

Suom. Satu Hlinovsky

kirjastosta

Rainbow Rowell: Eleanor & Park

Mikähän lie tässä keväässä on kun sekä lukeminen että bloggaaminen tuntuvat jumittavan. Tuntuu, että joka kevät on sama juttu. Blogin puolella varsinkin on ollut ärsyttävän hiljaista kun en vain ole saanut aikaiseksi kirjoittaa lukemistani kirjoista. Mutta korjaillaanpa nyt tilannetta ja rästipostaukset pusken ulos lähiaikoina. Yleensä yritän kirjoittaa pisimpään odottaneesta kirjasta ensin, mutta nyt mennäänkin toisinpäin. Eleanor & Park oli sen verran hurmaava ja ihana lukukokemus, että siitä oli päästävä nopeasti kirjoittamaan.

Vuonna 1986 kouluun tulee uusi tyttö isokokoinen, punatukkainen ja muutenkin vähän omituinen Eleanor, joka päätyy istumaan Parkin viereen koulubussissa. Kun Park huomaa, että Eleanor lukee salaa hänen sarjakuviaan, kaksikko ystävystyy. Hitaasti siitä kehittyy jotain syvempää. 

Uskallan rehellisesti sanoa, että Eleanor & Park on yksi parhaimmista, ellei jopa parhain, lukemani ei-dystooppinen nuortenkirja. Eleanor & Park on suloinen, koskettava ja taitavasti kirjoitettu tarina ensirakkaudesta. Kirjahan on muuten Rainbow Rowellin esikoisteos.

Eleanor & Park on yksinkertaisesti ihana kirja, jonka päähenkilöt hurmasivat minut aitoudellaan. Eleanor ja Park eivät ole täydellisiä ja tuntuvat ihanan aidoilta ihmisiltä virheineen ja ongelmineen. Parin suhde kehittyy erittäin uskottavasti, eikä mukana onneksi ole mitään väkisin väännetty kolmiodraamaa. Eleanor ja Park ovat muuten ehkä yksi parhaimmista ja suloisimmista pareista ikinä. Lopusta huolimatta.   

Alussa meni vähän aikaa, että totuin suomennoksen puhekielisyyteen eli esimerkiksi siihen, että hän - pronominin tilalla käytettiin ilmaisua se. Suomennoksessa oli käytetty myös joitain sanoja, joita suorastaan inhoan (esim. liikunta = voikka), mutta eivät tuollaiset pikkujutut kuitenkaan kirjan loistavuutta vähentäneet.

Minusta on jotenkin erityisen ihanaa, että kirja sijoittuu 80-luvulle, jolloin ei mitään Facebookeja ja Instagrameja ollut, vaan kirjoitettiin ihan oikeita kirjeitä ja nauhoitettiin musiikkia c-kasetille. 80- ja 90-luvuilla on aina ollut erityinen paikka sydämessäni (ehkä siksi, että oma lapsuuteni sijoittuu niille ajoille), joten jo senkin takia Eleanor & Park oli vielä ihanampi.

Tätä lukiessani en voi kuin ihmetellä miksi, oi miksi, Rainbow Rowellia ei ole aiemmin suomennettu. Suurensuuri hatunnosto Viisas Elämä (ent. Basam Books) kustantamolle siitä, että huippusuosittua kirjailijaa saatiin nyt vihdoinkin suomeksi.

Jo ennen tämän lukemista olin halunnut lukea jotain Rowellilta ja viimeistään nyt se tunne on vain voimistunut. Vähän jo vilkaisin kirjastosta, että siellä näyttäisi ainakin Fangirl olevan kokoelmassa, joten ehkä pitääkin tästä hipsiä laittamaan kirja varaukseen.

------

Alkuteos: Eleanor & Park

Viisas Elämä 2016, 384 s.

Suom. Terhi Kuusisto

kirjastosta

Anu Laitila & Silja Koivisto (toim.): Kirja joka muutti elämäni

Viime aikoina olen taas kärsinyt pienestä lukujumista. Jotenkin ei vain kiinnosta tai jaksa lukea mitään, vaikka kesken on useampikin mukava kirja. Ehkä se on tämä kevät, että ei vain jaksa keskittyä lukemiseen. Kunnon lukupuuskaa odotellessa olen kuitenkin saanut luettua pari lyhyempää kirjaa. Niistä toinen on tämä sattumalta kirjastosta löytämäni Kirja joka muutti elämäni.

Lukukeskus keräsi suomalaisilta lukijoilta ja kirjailijoilta tarinoita heille tärkeistä kirjoista. Mikä kirja on jättänyt lukijaansa lähtemättömän jäljen? Minkä lukukokemuksen jälkeen maailma ei ollut enää entisensä? Osa Lukukeskuksen keräämistä tarinoista on koottu tähän Kirja joka muutti elämäni teokseen.

Tämä oli oikein mukava kirja täynnä kiinnostavia tarinoita siitä, miten jokin kirja on vaikuttanut lukijaansa niin voimakkaasti, että on muuttanut tämän elämää. Mukana on tarinoita hyvin erilaisistakin kirjoista. Jotenkin osasin odottaa, että ainakin Raamattu ja Seitsemän veljestä varmasti ovat mukana ja niinhän ne olivatkin. Joukossa oli aika paljonkin sellaisia kirjoja, joista en ollut koskaan kuullutkaan ja lukulistallekin tuli muutama kirja poimittua.

Luin kirjaa aina muutama tarina kerrallaan, mikä tuntui tällaisessa kirjassa oikealta tavalta. Jos olisin lukenut kaikki kirjan yli 50 tarinaa yhteen putkeen olisi saattanut iskeä ähky. Vähä kerrallaan lukemalla tarinoihin tuli kiinnitettyä eri tavalla huomiota. Oli kiehtovaa lukea siitä miten erilaisilla tavoilla kirja voi muuttaa lukijansa elämää ja miten kirja on voinut jäädä niin tiukasti elämään, että se on vielä monen vuodenkin (tai vuosikymmenen) jälkeen tärkeä.

Lukiessani pohdiskelin, että mikä on sellainen kirja, joka on muuttanut minun elämääni. Vaikka olen lukenut monta vaikuttavaa kirjaa, ei varmaankaan taida olla yhtä kirjaa, joka olisi iskenyt niin lujaa, että olisi jättänyt lähtemättömän jäljen elämääni. Ehkä sellainen kirja on itselläni vielä lukematta.

------
Toim. Anu Laitila ja Silja Koivisto

WSOY 2013, 175 s.

kirjastosta