Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta

Kappas, sehän on jo kesäkuu. Lukemisen kanssa menee tällä hetkellä niin hitaasti, että blogissakin on ollut hiljaista. Goodreadsissakin olen jo jäänyt kolmisen kirjaa jälkeen lukutavoitteestani. Onneksi lukuinnostus ei ole kadonnut aivan kokonaan. Luen nyt ehkä vähän vähemmän, mutta toivottavasti sitten pelkkää laatua.

Olen joskus todella kauan sitten lukenut muutaman kirjan Marja-Leena Tiaiselta, mutta sen jälkeen Tiainen on päässyt vähän unohtumaan. Keväällä julkaistu Viestejä Koomasta palautti kuitenkin mieleen miten hyvä nuortenkirjailija Tiainen on.

Silvan paras ystävä Jemina onnistuu houkuttelemaan Silvan milloin mihinkin. Eräänä kesäpäivänä kaverit yllyttävät tytön hyppäämään sillalta jokeen. Silva lyö päänsä ja melkein hukkuu. Hän herää oudossa paikassa, Koomassa, jossain elämän ja kuoleman välitilassa. Silva saa tehtäväkseen viedä eläville viestejä, jotka voivat ehkä muuttaa vastaanottajan elämän parempaan suuntaan.

Tykkäsin. Viestejä Koomasta oli nopeaa luettavaa, sujuvaa kerrontaa ja vieläpä hyvä ideakin. Päähenkilö Silva oli ainakin alussa vähän yksiulotteinen ja tylsä hahmo, joka ajattelematta menee mukaan Jeminan tyhmiinkin juttuihin, mutta lopulta kokemustensa kautta Silvassakin tapahtui selvää kasvua ja järkiintymistä.

Tiaisen idea elämän ja kuoleman välitilasta, Koomasta, on hyvä, mutta harmittavasti Koomassa ollaan oikeastaan varsin vähän aikaa, vain muutaman kappaleen verran. Paikka vaikuttaa sen verran kiehtovalta, että olisin voinut lukea siitä enemmänkin. Mutta toisaalta vain pieni piipahtaminen ja pintaraapaisu Koomassa sopii Silvan viestintuojan rooliin.
 
Niin kuin melkein aina kirjojen kohdalla, tässäkin kiinnitin erityistä huomiota kansikuvaan. Eikä yhtään mitenkään huonolla tavalla. Kansikuva on kaunis, herkkä ja jotenkin täydellisen sopiva kirjan tunnelmaan. Luin tämän sähköisenä versiona, joten kantta oli vähän hankalampi vilkuilla lukiessa, mutta siitä huolimatta tulihan tuota ihasteltua oikein urakalla. Hieno kansi, hyvä kirja.

------

Tammi 2016, 210 s.

arvostelukappale (pyytämättä saatu)

Claire Legrand: The Year of Shadows

Claire Legrand on itselleni ihan uppoouto kirjailija ja The Year of Shadowskin löytyi ihan sattumalta Scribdiltä. Jokin tässä kirjassa ja varsinkin sen kansikuvassa kuitenkin sen verran kiinnosti, että pakkohan tämä oli lukea.

Olivia Stellatella muuttaa isänsä ja isoäitinsä kanssa vanhaan konserttitaloon, jonka epäonnistunutta orkesteria Olivian isä johtaa. Uudessa asuinpaikassa ei ole edes suihkua ja Olivia joutuu nukkumaan pukuhuoneessa. Koulussakin on vaikeaa ja välit isään tulehtuneet äidin jätettyä perheen. Juuri kun Olivia luulee, että hänen elämänsä ei voi mennä yhtään monimutkaisemmaksi, hän tapaa neljä aavetta, jotka kummittelevat konserttitalossa.

The Year of Shadows on middle grade fictionia ja sellaiseksi yllättävänkin synkkä. Tarina ei ole mikään tavallinen kummitustarina, vaan erittäin koskettava, hieman surullinenkin ja tunteita herättävä. Kirja käsittelee sellaisia vaikeitakin aiheita kuten yksinäisyys tai läheisen menettäminen.

Äidin lähteminen painaa Oliviaa ja on lähes kokonaan katkaissut tytön ja hänen isänsä välit. Ajoittain Olivian suhtautuminen isäänsä tuntui hieman liiankin välinpitämättömältä, jopa julmalta. Olivian suoranainen viha isäänsä kohtaan sai melkeinpä säälimään isää. Tuo oli ehkä sellainen asia, joka tuntui hieman jopa ärsyttävältä. Onhan isäkin kokenut menetyksen vaimonsa lähtiessä, joten ehkä Olivia olisi voinut olla hieman armollisempi.

Vaikka pidinkin nokkelasta ja itsenäisestä Oliviasta, kirjan paras hahmo oli ehkä kuitenkin musta kissa nimeltä Igor, jonka kanssa Olivialla on huvittavia keskusteluja. Pidin kovasti myös Henrystä, joka vähän puoliväkisin tunkee Olivian kaveriksi. Henry vaikuttaa Oliviasta aluksi täydelliseltä tyypiltä, mutta loppujen lopuksi heissä onkin yllättävän paljon samaa.

Koska kirjan tapahtumat sijoittuvat melkein kokonaan konserttitaloon, on musiikilla suuri osa tarinassa. En juurikaan tunne klassista musiikkia, joten kirjassa mainittu musiikki ei minua erityisemmin koskettanut tai tuonut tarinaan jotain lisää. Kirjan loppuun on koottuna kaikki tarinassa mainitut sävellykset.

The Year of Shadows oli paljon hienompi kirja kuin osasin odottaa. Tämä ehdottomasti herätti kiinnostukseni Claire Legrandin muuhun tuotantoon. Kirjailijan esikoisteos The Cavendish Home for Boys and Girls ainakin löytyisi Scribdiltä, joten ehkäpä sekin tulee jossain vaiheessa luettua.

-------

Simon Schuster 2013, 404 s.

Scribd

Leigh Bardugo: Shadow and Bone

Viime vuonna luin jonkin verran e-kirjoja ja nyt teinkin pienimuotoisen lupauksen, että tänä vuonna yritän lukea vielä enemmän sähköisiä kirjoja. Sen takia päätin myös uusia Scribdin tilaukseni ja ilokseni palvelun valikoimaan oli lisätty paljon kiinnostavia kirjoja, etenkin nuortenkirjoja. Scribdin valikoimaa katsellessani meinasikin iskeä pienoinen paniikki. Kaikkea kivaa, mutta en yhtään osannut päättää mitä lukea ensimmäiseksi. Lopulta päädyin lukemaan Leigh Bardugon Grisha -trilogian aloittavaa Shadow and Bonea.

Ravkan kuningaskuntaa halkoo Shadow Fold, paikka, jonka pimeydessä vaanivat hirviöt vaanivat kuningaskunnan toiselle puolelle matkaavia. Kun orvoksi jäänyt heiveröinen Alina Starkov yllättäen pelastaa laivueellisen matkalaisia Shadow Foldin hirviöiltä, paljastuu, että hänellä on voima, joka voisi pelastaa Ravkan. 

Tämän vuoden puolella olen jo ehtinyt lukea yhden ihanan kirjan ja nyt ilokseni luin toisenkin. Shadow and Bone oli mahtava ja pikkuvioistaan huolimatta nautittava lukukokemus.

Shadow and Bonen venäläisestä kulttuurista ja kansanperinteistä ammentava maailma on omalaatuinen, mutta hieman harmittavasti lukija heitetään keskelle fantasiamaailmaa ilman, että maailmaa sen kummemmin esitellään tai selvennetään. Varsinkin alussa tuli vähän sellainen tunne, että mitäs tämä nyt tarkoittikaan tai mikäs tuo nyt on. Mutta pikku hiljaa alkuihmettelyjen jälkeen Ravkan maailmakin alkoi avautua ja asiatkin hieman selkeytyä. 

Bardugon kerronta ei ehkä ole kaikkein korukielisintä ja maalailevinta, mutta tarina kulkee eteenpäin sujuvasti ja mukana on juuri tarpeeksi koukkuja, että tämän kirjan parissa pysyy kuin liimattuna. Lopussa tapahtumat vyöryvät eteenpäin ehkä vähän liiankin vauhdikkaasti.

Päähenkilö Alina ei ehkä noussut suosikikseni YA-kirjojen sankarittarista, mutta siitä huolimatta pidin hahmosta. Alinan lapsuudenkaveri ja haikailun kohde Mal oli vähän sellainen mitäänsanomaton. The Darkling oli ehdottomasti kirjan kiinnostavin hahmo ja toivottavasti hahmosta paljastuu seuraavissa kirjoissa jotain yllättävää, eikä The Darkling ole niin yksioikoinen kuin millaisen kuvan hahmosta tässä kirjassa ehkä saa.

Hieman harmittaa, että luin tämän nimenomaan e-kirjana, koska kirjassa on todella kiva kartta, jota olisi paperiversiona ollut välillä helpompi vilkaista. Ja ovathan nuo kannetkin todella upeat, joten niitäkin olisi painetussa kirjassa voinut ihastella.

Aion ehdottomasti jatkaa trilogian parissa eteenpäinkin. Scribdiltä ei näköjään ainakaan tällä hetkellä löydy jatko-osia Siege and Storm ja Ruin and Rising, joten ne pitänee muuta kautta etsiä luettavaksi. Tässähän olisikin hyvä tekosyy hankkia nämä kauniit kirjat omaankin hyllyyn.

------

Macmillan 2012,  368 s.

Scribd

Colleen Hoover & Tarryn Fisher: Never Never: Part Two

Maaliskuussa luin Colleen Hooverin ja Tarryn Fisherin yhteistyön tuloksen Never Neverin ensimmäisen osan ja pidin kirjasta äärettömän paljon. Edellinen kirja jäi aivan järkyttävän kutkuttavaan cliffhangeriin, joten parin kuukauden odotus seuraavasta osasta tuntui vähintään tuplasti pidemmältä.

Never Never: Part Two on sarjan toinen osa, joten tämä kirjoitus saattaa sisältää juonipaljastuksia. 

Charlie on kadonnut ja pulassa. Silaksen on kiirehdittävä ehtiäkseen etsiä Charlie ja selvittää mikä heitä oikein vaivaa ennen kuin on liian myöhäistä. Edessä tuntuu kuitenkin olevan liian paljon kysymyksiä ja aivan liian vähän vastauksia.

Ensimmäisen osan herättämien kysymysten jälkeen toivoin, että kakkososa vähän selventää asioita, mutta turha toivo. Oi voi, minkä menitte tekemään Colleen Hoover ja Tarryn Fisher. Lisää kysymyksiä, ilman vastauksia tietenkin. Part Two ei oikeastaan selvennä mitään ja sekoittaa Charlien ja Silaksen tilannetta entisestään. Se suurin kysymys eli mitä ihmettä kaksikolle on tapahtunut ei suostu vieläkään paljastumaan eli langanpätkät todennäköisesti tulevat yhdistymään vasta kolmannessa ja viimeisessä osassa.

Aivan niin hyvä kuin ykkösosa tämä ei kuitenkaan ollut, mutta siitä huolimatta vetävästi kirjoitettua ja koukuttavaa luettavaa. Loppu oli kyllä aivan yhtä ärsyttävä kuin edellisessäkin osassa. Ärsyttävä vain siksi, että Never Never: Part Two päättyy kirjaimellisesti melkeinpä kesken lauseen ja niin paljon jää jälleen avoimeksi.

Tämän kakkososan jälkeen harmittaa, että Never Never on jaettu kolmeen lyhyeen osaan. Ilmeisesti tämän oli alunperin tarkoitus olla yksi kirja, mutta syistä tuntemattomista tarina on lopulta jaettu novella - muotoon. Sitten kun kolmas osa on ilmestynyt, haluan ehdottomasti lukea kaikki kolme osaa uudestaan ja yhteen putkeen. Jos yhtä pidempää kirjaa olisi päässyt heti alunperin lukemaan, olisi lukukokemus varmasti ollut erilainen.

Kolmannen osan, Never Never: Part Threen, ilmestymisestä ei ole vielä tietoa. Toivottavasti kuitenkin melko pian, sillä haluan ehdottomasti tietää miten tarina päättyy ja saadaanko kaikkiin avoimiin kysymyksiin lopulta vastaukset.

-------

2015, 104 s.

oma ostos

Colleen Hoover & Tarryn Fisher: Never Never

Amazonilta on liian helppo tehdä parin dollarin e-kirjalöytöjä, jotka saattavat olla pelkkää roskaa tai täyttä timanttia. Colleen Hooverin ja Tarryn Fisherin yhdessä kynäilemä Never Never kuului onneksi jälkimmäiseen.

Charlie ja Silas ovat seurustelleet neljä vuotta ja tunteneet toisensa siitä asti kun oppivat kävelemään. Yllättäen kesken koulupäivän tapahtuu jotain; he menettävät muistinsa ja kaikki muistot itsestään ja elämästään. Äkkiä he ovat täysin tuntemattomia toisilleen. Silas on valmis tekemään kaikkensa muistaakseen, Charlie unohtaakseen.

Erittäin houkuttelevasti kirjoitettu esittelypätkä oli onnistunut nostamaan odotukseni tätä kirjaan kohtaan jonnekin taivaisiin, mutta silti yllätyin miten hyvä Never Never olikaan. Kirja oli ehdottomasti kunnon page-turner; kirja, jota on pakko vain ahmia sivu sivulta eteenpäin.

Olen hieman ymmälläni miten kirja, joka herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa niihin vastauksia voi olla näin koukuttavaa ja mukanaan vievää luettavaa. Useammin kuin kerran pohdiskelin, että mitä ihmettä onkaan tapahtunut ja yritin arvuutella mitä tulee tapahtumaan osumatta kertaakaan oikeaan.

Mysteeri Charlien ja Silaksen ympärillä avautuu pikku hiljaa muisto kerrallaan ja kun ehtii jo tuntua siltä, että kohta kaikki on jo selkeämpää, Hoover ja Fisher heittävät sekaan vielä uusia arvoituksia. Never Never yllättää kerta toisensa jälkeen ja viimeistään lopussa on niin odottamaton jättiyllätys, että oksat pois. Lopun täyskäännös saa näkemään kaiken kerrotun aivan uudella tavalla.

Pidin valtavasti sekä Charliesta että Silaksesta. Hahmoihin ehti lyhyen kirjan aikana kehittyä aivan erityinen kiintymys, sillä asiat paljastuivat lukijalle samaan aikaan kuin hahmotkin ne saivat tietää. Kiinnostavaa oli miten vuoroluvuin äänessä olevat päähenkilöt suhtautuvat itseensä muistinmenetyksen jälkeen aivan eri tavoilla.

Kirjaa aloittaessani luulin, että tämä olisi itsenäinen teos, mutta viimeistään lopussa selvisi, että Never Never on sarjan aloitus. Onneksi Never Never: Part Two ilmestyy jo toukokuun 17. päivä eli muutamaa kuukautta pidempään ei tarvitse odotella. Jatkon kimppuun aion hyökätä heti kun se ilmestyy.

Never Never kuittaa lukuhaasteesta kohdan 27. A book you can finish in a day.

------

2015, 159 s.

oma ostos 

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

Olen yrittänyt tänä vuonna parantaa tapaani roikottaa blogitekstejä luonnoksissa liian pitkiä aikoja. En ole tainnut onnistua tuossa kovin hyvin, sillä nytkin tekstiluonnoksia on ehtinyt kertyä muutama ja niistä pisimpään on joutunut odottelemaan Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät, vaikka kirja olisi ehdottomasti ansainnut päästä blogiini heti lukemisen jälkeen. 

Osallistuin joulukuussa Elisa Kirjan ja Blogatin järjestämään kirjaystävärinkiin, jossa valittiin kirja lahjaksi toiselle bloggaajalle. Minulle lahjan valitsi Erja ja hänen valitsemansa kirja oli täysi yllätys, mutta onneksi oikein miellyttävä sellainen.

Suomalainen Alina ja amerikkalainen Joe tapaavat Italiassa, rakastuvat ja romanssista seuraa avioliitto ja poika, Samuel. Sopeutumisvaikeudet Suomeen ajavat Joen lähtemään takaisin Yhdysvaltoihin. Alina jää yksin poikansa kanssa. Parikymmentä vuotta myöhemmin sekä Joella että Alinalla on uudet perheet ja Samuelista on kasvanut eläinten oikeuksia ajava nuorukainen. 

Myönnän, että minulla ei ennen tämän lukemista ollut hajuakaan mistä viime vuoden Finlandia - palkinnon napannut He eivät tiedä mistä tekevät kertoo. Nimen olin kyllä kuullut jossain uutisoinneissa, mutta muuten Valtosen romaani oli omalla osallani jäänyt erittäin vähälle huomiolle. Lähdin siis lukemaan kirjaa täysin avoimin mielin ja vailla minkäänlaisia odotuksia.

He eivät tiedä mitä tekevät on monitasoinen ja yksinkertaisesti huikean hyvä romaani, joka yhdistää erittäin taidokkaasti monta kiinnostavaa aihetta, kuten esimerkiksi sosiaalisen median ja teknologian tulevaisuus, ekoterrorismi, akateeminen maailma ja kulttuurierot Suomen ja Yhdysvaltojen välillä.

Harmittaa, että otin samanaikaisesti lukuun muitakin kirjoja, jotka onnistuivat puskemaan itsensä tämän ohi ja työntämään He eivät tiedä mitä tekevät useammankin kerran syrjään. Näin hyvä kirja olisi ehdottomasti ansainnut, että siihen keskittyy täysillä, eikä anna muiden kirjojen rikkoa lukurytmiä. Tämä on ehdottomasti otettava uudestaan lukuun, korjattava ensimmäisen lukukerran virheet ja yksinkertaisesti vain nautittava hienosta kotimaisesta romaanista.

En ole ennen tätä lukenut mitään Valtoselta eli kirjailija on minulle aivan uusi tuttavuus. Ainakin kirjailijan edellinen teos Siipien kantamat kuulostaa niin mielenkiintoiselta, että jossain vaiheessa tulee varmasti luettua lisääkin Valtosta.

He eivät tiedä mitä tekevät sopii haasteessa kohtaan 1. A book with more than 500 pages.

-----

Tammi 2014, 554 s.

lahjaksi saatu (Blogat)

A.G. Riddle: Departure

A.G. Riddle on minulle aivan uusi kirjailijatuttavuus, jonka uusimman teoksen Departure huomasin täysin sattumalta Amazonilta. Luettuani pari ensimmäistä riviä kirjan esittelystä tuli heti se tunne, että tämän haluan ehdottomasti lukea. Lukuvuoroaan odottamassa olisi ollut iso pino muitakin kirjoja, mutta en vain jotenkin saanut tätä mielestäni ja lopulta olikin pakko käydä juuri Departuren kimppuun kaikkien muiden ehdokkaiden ohi.

Vuonna 2014 lento 305 on matkalla New Yorkista Lontooseen kun jotain menee pahasti vikaan ja lentokone syöksyy maahan jonnekin Englannin maaseudulle. Harper Lane, Nick Stone, Sabrina Schröder, Yul Tan ja muut maahansyöksystä selviytyneet tajuavat pian, että he ovat päätyneet muuttuneeseen maailmaan. Aika on vähissä. Selviytyjien on selvitettävä minne he ovat joutuneet ja oliko kaikki pelkkää sattumaa vai ovela salaliitto.

Departure on niitä kirjoja, jotka nappaavat otteeseensa heti ensimmäisiltä sivuilta ja pitävät siinä aivan loppuun asti. Lentokoneen maahansyöksystä ja siitä selviytymisestä tuli vähän hyvällä tavalla mieleen Lost. Tuohon kun yhdistettiin vielä aikamatkailua, on tuloksena varsin vastustamaton yhdistelmä: vauhdikasta ja nautittavaa scifiä.

Tarina etenee nopeasti, mutta tapahtumien runsaudesta huolimatta Departure ei missään vaiheessa muuttunut sekavaksi. Kirjassa on toki aika liuta tiedehöpinää aikamatkailusta ja muusta, jotka itselleni eivät ehkä aivan täysin avautuneet, mutta onneksi tuo ei haitannut vetävästä juonesta nauttimista.

Harper ja Nick pääsivät kirjassa kunnolla esille ja tarina kerrottiinkin juuri heidän näkökulmistaan. Alussa suhtauduin vähän nihkeästi etenkin Harperiin, mutta lopulta huomasin oikeasti välittäväni ja pitäväni hahmosta, mitä en olisi alun perusteella uskonut tapahtuvan. Sabrina ja Yul jäivät taka-alalla, vaikka molempiin olisin mielelläni tutustunut enemmänkin. Kaiken kaikkiaan Departuressa oli kyllä harvinaisen mukavat ja onnistuneet hahmot, minkä takia pidin kirjasta vielä enemmän.

Loppua kohden tarina pääsi hieman lässähtämään, enkä aivan lopusta oikein pitänyt. Osin ehkä siksi, että lopetus sai vain haluamaan jatkoa, mitä ei kuitenkaan ole tulossa. Departure kun ilmeisesti on yksittäinen kirja, eikä sarjan aloitus. Toisaalta tuo on varmaan ihan hyväkin asia, sillä kirja toimii yksinään erinomaisesti, enkä tiedä miten tähän saisi aikaiseksi jatkoa ilman, että koko juttu menee sekavaksi ja väkisin väännetyksi. Mutta silti lopussa itselleni hieman auki ja epäselväksi jääneille asioille haluaisi edes jonkinlaisen selityksen.

Mainitsemisen arvoisia ovat myös kirjailijan loppusanat, joissa on muutamassa lauseessa kommentoitu ajatuksia herättävästi nykyajan teknologiaa pursuavasta maailmasta.

Tämän lukukokemuksen rohkaisemana voisin lukea muutakin Riddleltä. The Origin Mystery - trilogia vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta ja olenkin sen jo laittanut korvan taakse eli tuskinpa Departure jää ainoaksi lukemakseni Riddleksi.

Departure kuittaa lukuhaasteesta kohdan 35. A book set in the future.

------

Riddle Inc. 2014, 318 s.

oma ostos

E. Lee & C. Quinn: Path of Destruction

Viime kesänä lukemani E. Leen ja C. Quinnin Storm Warning oli erinomainen indie nuortenkirja, joka loppui erittäin jännittävään cliffhangeriin. Jatkoa Broken Heartland - sarjalle joutui odottamaan tuskallisen pitkään kun kakkososan julkaiseminen venyi ja venyi. Lopulta kovasti odottamani Path of Destruction ilmestyi jouluaattona kuin joululahjana sarjan faneille. Itse en päässyt kirjan kimppuun kuin vasta tammikuun puolella, mutta kun vihdoinkin sain tämän luettavaksi, en hetkeen halunnut lukea mitään muuta.

Path of Destruction on sarjan toinen osa, joten tämä kirjoitus sisältää juonipaljastuksia. Lisäksi tekstissä saatetaan myös sivuta sarjan ensimmäisen kirjan tapahtumia.

Hope's Groven yli pyyhkäissyt tornado jätti jälkeensä paitsi tuhoutuneita rakennuksia myös muuttuneita elämiä. Myrskystä selviytyneiden matka menetyksistä toipumiseen ja normaaliin elämään palaamiseen on täynnä sydänsuruja, valheita ja murheita. Kaikki on muuttunut, eivätkä myrskyt ole vielä ohi. 

Storm Warning loppui tilanteeseen, jossa tiedettiin, että joku viisikosta (Cameron, Kyle, Hayden, Cooper tai Ella Jane) ei tule selviämään myrskystä elossa. Yritin ennen tämän lukemista arvuutella kuka mahtaakaan kuolla, mutta en kertaakaan osunut oikeaan. Hahmo ei ollut suosikkini, mutta silti tuntui pahalta, koska juuri tämän hahmon menetys iski muihin niin kovaa. Lisäksi nyt kun tiedän kuka on kuollut, Storm Warningin epilogin lukee aivan eri tavalla.

Rakastan Leen ja Quinnin kirjoitus- ja kerrontatyyliä, joka vetää lukijan tiukasti kiinni hahmojen elämään ja tunteisiin. En olisi uskonut, että tämä on niin tunteikasta luettavaa. Aivan en ollut itku silmässä tätä lukiessani, mutta lähellä se kyllä oli. Välillä raivostuttikin kun joku meni tekemään huonoja päätöksiä tai käyttäytyi kuin idiootti.

Kirjassa tapahtuu erittäin paljon kun nuoret yrittävät jokainen omalla tavallaan selviytyä tuhoisasta myrskystä. Toisilla menee hyvin, toisilla ei. Ella Janen syöksykierre syvälle suruun ja jopa huumeisiin ja huonoon seuraan sekaantuminen olivat raskasta luetttavaa kun hahmon oli tottunut näkemään aivan erilaisena, sellaisena kilttinä naapurintyttönä. Storm Warningissa melkein inhoamani Cameron oli tässä kirjassa yllättäen yksi suosikeistani, sillä hahmon kokemat vaikeat asiat toivat rytinällä alas tarkoin rakennetun ulkokuoren ja sisältä paljastuikin aivan erilainen ihminen.

Path of Destruction ei ollut aivan niin hyvä kuin sarjan ensimmäinen osa, mutta silti tämä on loistava nuortenkirja, jota lukiessa tunteet menivät aikamoista vuoristorataa. En ole lukenut E. Leeltä tai C. Quinnilta erikseen mitään, mutta yhdessä nämä kirjailijat ovat tehneet loistavaa työtä. Broken Heartland - sarjaa ei voi muuta kuin suositella kaikille, joita kiinnostaa lukea realistista, vahvaa ja koukuttavaa nuorten draamaa, joka toimii vanhemmallakin lukijalla täysillä.

Kirjan loppu ei ole aivan yhtä jännittävä kuin Storm Warningin, mutta monta asiaa jää pahasti auki ja haluaisin heti päästä kolmannen osan kimppuun. Seuraava osa, Taking Shelter, pitäisi ilmestyä vielä tämän vuoden puolella. En malttaisi odottaa.

Path of Destruction kuittaa lukuhaasteesta kohdan 13. A book set in a different country.

------

2014, 229 s.

oma ostos

Pittacus Lore: I Am Number Four

Joskus parisen vuotta sitten törmäsin jossain Pittacus Loren (pseudonyymin takana kirjailijat James Frey ja Jobie Hughes) I Am Number Four -kirjan elokuvaversioon ja siitä lähtien kirja on ollut lukulistallani, ei kuitenkaan mitenkään erityisen korkealla. Huomasin vähän aikaa sitten sattumalta kirjan olevan Google Playlla alennuksessa parin euron hintaan ja niinhän se sitten tuli tabletille ostettua.

John on yksi yhdeksästä valitusta, jotka yhdessä suojelijoidensa kanssa pakenivat Maahan heidän kotiplaneettansa Lorienin jouduttua hyökkäyksen kohteeksi ja lopulta tuhotuksi. Valitut ovat Lorienin ainoa toivo, minkä vuoksi eri maailmankolkissa piilottelevat nuoret ovatkin joutuneet kotinsa tuhonneiden mogadorianilaisten jahtaamiksi. Valitut voi kuitenkin tappaa vain oikeassa järjestyksessä. Kolme on kuollut. John on seuraava, numero neljä.

Huolimatta siitä, että I Am Number Four oli paikoitellen erittäin ennalta-arvattava ja jotkut hahmot luonteiltaan kuin tusinasta muusta YA-kirjasta repäistyjä, jotenkin, kummallista kyllä, pidin kirjasta, vaikka tuntuu hieman siltä, että en oikein osaa sanoa tarkalleen mistä tässä oikein pidinkään.

Alienit ihmishahmossa ei ole kaikkein omaperäisimpiä ideoita tai kirja kirjoitettu erityisen häikäisevästi, mutta silti olin kuin liimautunut kirjaan. Tarina on kuitenkin niin vauhdikas, että luin tämän innolla nopeasti loppuun. Jäin hieman kaipaamaan lisää tietoa Johnin kotiplaneetasta Lorienista ja yhdeksästä valitusta ja näiden kyvyistä yms, mutta ehkä kaikesta tuosta kerrotaan lisää tietoa sarjan edetessä.

I Am Number Four oli keskinkertaista luettavaa, mutta jotenkin kirjasta pystyi nauttimaan ilman, että keskittyi lukiessa liikaa sen puutteisiin. Muuten tämä olisikin saattanut jäädä kesken.

Tässä, kuten sarjan muissakin osissa, on harvinaisen onnettomat kannet. Onneksi e-kirjaa lukiessa tuota oranssinpunaista sotkua ei tarvitse tuijotella juuri ollenkaan.

Kirja aloittaa Lorien Legacies - sarjan, josta on ilmeisesti kaavailtu seitsenosaista. Ensimmäisen osan jälkeen sarjasta on ilmestynyt jo neljä seuraavaa kirjaa; The Power of Six, The Rise of Nine, The Fall of Five ja The Revenge of Seven. Ainakaan tämän ensimmäisen osan perusteella sarja ei herättänyt sellaista "pakkolukeakokosarjahetinyt"- tunnetta, mutta en silti sulje pois, että en joskus myöhemmin jatkaisi sarjan parissa.

I Am Number Four on siis saanut elokuvaversionkin. Vuonna 2011 ilmestynyt leffa ei ilmeisesti menestynyt erityisen hyvin lippuluukuilla tai arvosteluissa, minkä vuoksi kirjasarjan seuraavista osista ei todennäköisesti ole tulossa elokuvia. Trailerin perusteella leffa vaikutti todella sekavalta, mutta ehkä joskus voisi tuon katsoa ihan vain uteliaisuudesta.

I Am Number Four sopii lukuhaasteessa kohtaan 5. A book with a number in the title.

  

-------

HarperCollins 2010, 440 s.

oma ostos

Pierce Brown: Red Rising

Pierce Brownin esikoisteos Red Rising voitti Goodreads Choice Awardseissa kategorian 'Best Debut Goodreads Author'. Juuri sieltä minäkin tämän kirjan bongasin ja lisäilin lukulistalle ajatuksella, että ehkä jossain vaiheessa voisi tuonkin lukea. Sitten kirja löytyikin sattumalta Amazonilta tarjouksesta parilla dollarilla ja pakkohan se oli ostaa. Red Rising alkoikin heti kummasti houkutella aiempaa enemmän kun se oli omana ja kirjan kimppuun pääsisi heti.

Darrow on Red, punainen, väreittäin jakautuneen yhteiskunnan ala-arvoisinta kastia, syvällä kaivoksissa Marsin pinnan alla työskentelevä mainari. Darrow ja muut hänen kaltaisensa ahkeroivat, että Maan asukkaat voisivat joskus muuttaa kuolevalta planeetaltaan Marsiin. He ovat Maan viimeinen toivo. Tai niin heille väitetään. Kun Darrowlle selviää, että Mars on ollut asutettu jo vuosikymmeniä ja kaivoksissa työskentelevät ovat pelkkiä orjia, eivätkä pelastajia, hänet värvätään uskaliaaseen kokeiluun. Darrowsta tehdään Gold, yhteiskuntaa hallitsevan luokan jäsen ja hänet lähetetään soluttautumaan yläluokkaan ja selviytymään koulutuksesta, jossa monet muutkin taistelevat samasta kunniasta, keinolla millä hyvänsä.

Huh huh millaiseen kyytiin Red Risingin parissa pääsikään, vaikka matka aluksi lähtikin hieman yskähdellen käyntiin. Aluksi tuntui, että en millään saa otetta Brownin luomasta omaperäisestä ja monimutkaisesta maailmasta, mutta onneksi tuo ongelma häipyi kun vain malttoi lukea eteenpäin ja antaa kirjan maailman avautua pikkuhiljaa. Kohta kaikki tuntuikin jo selkeämmältä.

Red Risingia on verrattu Nälkäpeliin ja sitä ei voi kieltää, etteikö kirjoissa olisi joitakin yhtymäkohtia. Vertailut kannattaa kuitenkin jättää sikseen ja keskittyä vain hyvin kirjoitettuun, nopeatempoiseen ja jännittävään kirjaan, joka on young adult - kirjaksi yllättävän brutaali ja synkkä.

Alussa haparoin päästä kiinni tarinaan, mutta kun alkuvaikeudet oli selätetty, olin loppuun asti koukussa, lujasti. Useammassakin kohdassa jännitin oikein kunnolla mitä tulee tapahtumaan ja yksi käänne jopa herkisti niin, että meinasi tulla itku silmään. Lopussa lipsahdettiin tapahtumien osalta ehkä hieman sekaville ja hätäisille poluille, mutta kokonaisuutena Red Rising oli erittäin hieno kokemus.

Kirjan maailma on hienosti rakennettu ja väreittäin jaoteltu yhteiskunta kiehtova. Red Risingin maailmassa kultaiset ovat yläluokkaa, punaiset alinta pohjasakkaa ja siihen väliin mahtuu mm. pinkkejä, vihreitä ja harmaita. Jokaisella luokalla (värillä) on oma määritelty asemansa yhteiskunnassa, esimerkiksi keltaiset ovat lääkäreitä ja harmaat lainvalvojia.

Pidin päähenkilö Darrowsta, vaikka muutamassa kohdassa heppu tuntui aavistuksen liian täydelliseltä ja kaikessa onnistuvalta. Suosikikseni nousi Darrown ohi ihanan ovela Sevro, joka ei ollutkaan niin altavastaaja kuin kuviteltiin. Kirjailijaa on kiitettävä erityisesti siitä, että mieshahmojen tulvan keskellä on parikin (ainakin Eo ja Mustang) vahvaa ja onnistunutta naishahmoakin.

Red Rising aloittaa trilogian, jonka toinen osa, Golden Son, ilmestyi muutama päivä sitten ja aion ehdottomasti jatkaa sarjan parissa toisenkin osan verran. Ja ehkä kolmannenkin jos kakkonen ei jotenkin onnistu pilaamaan vahvasti alkanutta trilogiaa. Varovaisesti uskallan toivoa, että Red Rising  joskus suomennettaisiin, vaikka tässä saattaa olla kääntäjälle aikamoinen urakka saada kirja toimimaan suomeksikin.

Red Rising kuittaa 50 kategorian haasteesta kohdan 37. A book with a color in the title.

------

Del Rey Books 2014, 400 s.

oma ostos

AnnaLisa Grant: The Lake

Viime vuoden viimeisistä luetuista AnnaLisa Grantin The Lake löytyi puolivahingossa tabletiltani, enkä yhtään muistanut, että tällainenkin kaikkien lukemista odottavien e-kirjojen joukossa oli tai miksi edes olin sen alunperin ladannut. Ehkä siksi, että kyseessä on ilmainen kirja Amazonilta, mutta varmaan lataamiseen oli jokin muukin syy. Kirja oli sitten luettava ihan vain sen takia, että saisin selville mikä tässä alunperin houkutti.

17-vuotias Layla Weston muutti isovanhempiensa luokse vanhempiensa kuoltua auto-onnettomuudessa. Kun Layla menettää isovanhempansakin, hän joutuu muuttamaan etäisen setänsä ja tämän vaimon luo Pohjois-Carolinaan, kauas entisestä kodistaan Floridassa. Nyt Laylalla on vihdoinkin mahdollisuus olla oma itsensä, jouduttuaan viimeiset viisi vuotta keskittymään lähinnä vanhan isoisänsä auttamiseen. Uuteen elämään kuuluu myös komea ja vastustamaton Will Meyer.

Voi että tämän lukeminen oli vaikeaa. The Lake oli alusta loppuun niin pitkäveteistä ja puuduttavaa luettavaa, että lopulta kirjan lukemiseen meni pari viikkoa. Oikeastaan ainoa syy, miksi en jättänyt tätä kesken oli toive siitä, että jossain vaiheessa kirja muuttuisi edes hieman paremmaksi ja jossain vaiheessa olisi joku kiva käänne, eikä koko kirja olisi vain samaa Laylan ärsyttävää valitusta tunteistaan ja elämästään höystettynä kliseisellä teinirakkaudella ja sen ongelmilla. Olisi tehnyt mieli vain hyppiä osioita yli ja kurkistella eteenpäin tapahtuisiko siellä jotain kiinnostavampaa.

Kirjan hahmoista kukaan ei ollut niin kiinnostava, että olisin jaksanut välittää yhdestäkään. Layla oli, kuten sanottua, suurimman osan ajasta ärsyttävä ja Will liian täydellinen, johon ei voi muuta kuin päätä pahkaa rakastua. Siitäkin huolimatta, että tyyppi oikeasti on välillä pelottavan omistushaluinen. Ilmeisesti jonkinlaiseksi pahikseksi tarkoitettu Willin isä oli enemmänkin naurettava kuin mitenkään pelottava.

Grant kirjoittaa sujuvasti ja suurimmat ongelmat tässä kirjassa olivat muualla kuin kirjoitustyylissä. The Lakessa oli minun makuuni aivan liikaa teinirakkausdraamaa, jota jauhetaan uudestaan ja uudestaan joka käänteessä. Ehkä paremmilla päähenkilöillä tuota olisi sietänyt paljon paremmin.

The Lake on trilogian avausosa. Vaikka lopussa olikin ihan vähän kiinnostava cliffhangeri, en luultavasti tule lukemaan trilogian seuraavia osia, Troubled Waters ja Safe Harbor. Tämän trilogian kirjoilla on kyllä erittäin kauniit kannet, joten siitä plussaa tällekin kirjalle.

------

Truman House 2014, 304 s.

ilmainen e-kirja

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Jostain syystä jotkut kirjat vain jäävät lukematta, vaikka ne kuinka kiinnostaisivat ja ne haluaisi lukea samantien. Todella pitkään, oikeastaan kirjan parin vuoden takaisesta ilmestymisestä lähtien Emmi Itärannan Teemestarin kirja on ollut minulle juuri sellainen kirja. Haluaisin kovasti lukea sen, mutta jotenkin löytyy aina muuta luettavaa, ei ole aikaa tai löydän jonkun muun tekosyyn kirjan ohittamiselle. Onneksi nyt tuo vääryys on kuitenkin korjattu ja pääsin vihdoinkin lukemaan Itärannan ylistetyn dystopian.

Vesi on loppumassa ja ihmiskunta sinnittelee suurten mullistusten jälkeen sotilasdiktatuurin vallan alla. Teemestarien sukua oleva Noria saa kuulla isältään tunturiin kätketystä salaisesta lähteestä. Vesipulasta kärsivässä maailmassa vesirikos on rikoksista suurin. Paljastuessaan Norian salaisuus voi vaarantaa enemmän kuin yhden elämän.

Itäranta on kirjoittanut huikean hyvän esikoisteoksen, jota ei ole turhaan ylistetty niin monessa kirjablogissa ennen minua. Kirjan kieli ja kerronta on erittäin kaunista ja sujuvaa. Aloittaessani tämän lukemista minulla oli tarkoitus lukea ensin vain muutama sivu kuin maistiaisiksi ja jos tarina lähtisi hyvin etenemään, lukisin myöhemmin oikein kunnolla lisää. Kävikin sitten niin, että lumouduin jo ensimmäisiltä sivuilta tarinasta niin paljon, että ahmaisin puolet kirjasta melkein huomaamatta.

Teemestarin kirjan maailma on karu ja ahdistavakin, sellainen, josta on vaikea löytää juuri mitään hyvää tai kaunista. Itäranta on tehnyt hienoa työtä rakentaessaan dystooppisesta maailmasta täysin uskottavan. Juomakelpoista, makeaa vettähän ei ihan oikeasti välttämättä tule riittämään loputtomasti. Pidin siitä, että kirjassa ei ole kerrottu kuinka kauas tulevaisuuteen tarina sijoittuu, vaan asia jätetään lukijan pohdittavaksi.

Tätä kirjaa on luettu erittäin paljon, mutta jos vielä löytyy joku, joka ei ole Teemestarin kirjaan tarttunut, patistelenpas minäkin tämän lukemaan. Tämä oli erittäin hieno lukukokemus ja jään odottelemaan Itärannan tulevaa tuotantoa. Ainakin esikoisen perusteella voi varovaisesti odottaa kirjailijan tulevaisuudelta paljon.

Lopuksi vielä hieman iloisempiin tunnelmiin. Ihan kohta on jo joulukuu ja suosikkijuhlani (omien syntymäpäivieni lisäksi) lähestyy. Pidän joulun ajan tunnelmasta (en niinkään siitä kaupallisesta ja turhaan kulutukseen kehottavasta puolesta), joten halusin tuoda blogiinikin ihan pikkuisen jouluista tunnelmaa. Pitäähän kummituksella olla tonttulakki päässä lämmittämässä :)

Kiitos kirjasta Elisa Kirja!

------

Teos 2013 (e-kirja), 201 s.

arvostelukappale (Blogat)

Bella Forrest: A Shade of Vampire

Tämä kirja löytyi täysin sattumalta kun tutkiskelin Amazonin valikoimaa ja etsiskelin jälleen uusia e-kirjoja lisättäväksi tabletilleni. A Shade of Vampire ei vaikuttanut mitenkään mullistavan erilaiselta kirjalta, mutta kun hintaakaan ei ollut euroa enempää, ajattelin, että kyllä tämän varmaan voisi lukea ajankuluksi. Kyllä kirjan lukikin, mutta onneksi en enempää tästä maksanut, koska niin ärsyttävää moskaa kirja lopulta oli.

Sofia Claremontin 17-vuotissyntymäpäivä saa ikävän käänteen kun hänet siepataan ja kuljetetaan salaperäiseen The Shade - nimiseen vampyyriyhteisöön, jossa ihmiset ovat paitsi ruokaa myös palvelijoita. Sofia passitetaan palvelijaksi yhteisön johtajalle, 400-vuotisesta unesta heränneelle Derek Novakille. Vain Derekin palvelijana Sofia on turvassa yhteisön muilta, verenhimoisemmilta vampyyreiltä. Voiko vampyyriprinssiinkään luottaa vai odottaako Sofiaa muiden ihmispalvelijoiden kohtalo, väistämätön kuolema?

Kuulostaako tutulta? Kyllä vain. A Shade of Vampirea ei ole turhaan verrattu Stephenie Meyerin Twilight - sarjaan, joka kuuluu ainakin tämän bloggarin iki-inhokkeihin. Tätä kirjaa lukiessa tuli useammassakin kohdassa mieleen Twilight, mikä ei ainakaan parantanut lukukokemusta. Jos Meyerin kirjoista pitää enemmän kuin minä, saattaa oikeastaan tykätä A Shade of Vampirestakin, ellei sitten pidä tätä vain kehnona kopiona.

Forrestin kerronta ei ole mitenkään mestarillista, mutta tarina kulkee eteenpäin oikeastaan aika sujuvasti, vaikka tarina onkin kliseinen ja lyhyeen kirjaan on mahdutettu muutama todella tympeä juonenkäänne. The Shade - yhteisö on kuitenkin mielenkiintoinen ja olisin oikeastaan halunnut tietää lisääkin siitä.

Ärsyttävintä kirjassa on kuitenkin (tämä on niin itsestäänselvää, että tuskin spoilaa ketään) Sofian ja Derekin rakastuminen, joka ainakin Derekin osalta on todellakin niin salamarakkautta, että oikein vihastuttaa. YA - kirjoissa rakastutaan lähes aina salamana ja se on joskus ihan suloista ja mukavaa, mutta tässä mennään kyllä jo minun sietokykyni rajoille ja niiden yli. Onneksi A Shade of Vampire on vain 157 sivun mittainen, koska en olisi jaksanut lukea tätä enää yhtään sivua enempää.

Sarja on jostain syystä ollut hurjan suosittu ja Forrest on kirjoittanut ensimmäiselle osalle jatkoa erittäin ahkerasti. Sarjan kahdeksas (!) osa pitäisi ilmeisesti ilmestyä lähiaikoina. Minun osaltani sarjan lukeminen saa jäädä tähän ensimmäiseen osaan.

Kirjassahan on siis vampyyreitä, joten osallistun tällä Lokakuun lukuhaasteeseen, vaikka haaste ehdottomasti ansaitsisi parempaa. Yritänkin vielä tässä kuussa ehtiä lukea jotain muutakin haasteeseen liittyen, toivottavasti juuri sitä parempaa.

------

2012, 157 s.

oma ostos

Rick Riordan: The Blood Of Olympus

Lokakuu on hieman liiankin mainio kuukausi kirjojen kannalta, koska tässä kuussa on ilmestynyt useampikin kirja, joiden lukemista odotan ja suurimman osan olenkin jo ehtinyt kirjastosta saada, mutta eivät ole vielä päässeet lukuun asti. Paitsi tämä Rick Riordanin Olympoksen Sankarit - sarjan päättävä The Blood of Olympus, jonka päätin heti julkaisupäivänä hankkia e-kirjana. Olin jo päässyt hyvään vauhtiin lukemisen kanssa kun syysloman muut suunnitelmat sotkivat lukemisen, mutta onneksi eilen taas syvennyin kirjan kimppuun ja melkein samantienhän se olikin jo luettu loppuun.

The Blood of Olympus on kirjasarjan viimeinen osa ja tämä kirjoitus saattaa sisältää pieniä juonipaljastuksia. Jos et halua tietää mitään kirjasta, kannattaa jättää lukematta tai ainakin vilkuilla varovasti.

Aika on loppumassa. Gaian herääminen ja maailman tuho on hetki hetkeltä lähempänä. Seitsemän puolijumalan retken tiellä tuntuu kuitenkin olevan enemmän esteitä ja hirviöitä kuin koskaan ennen. Lisäksi toisella puolella maapalloa Puoliveristen leiri on vaarassa roomalaisten ja näiden hirvittävien liittolaisten piirittämänä. Percyllä, Annabethillä, Jasonilla, Leolla, Frankilla, Hazelilla ja Piperilla on edessään mahdottomalta tuntuva tehtävä; pelastaa maailma ja vieläpä ilman jumalien apua. Siinä onnistuminen vaatii kaikilta heiltä uhrauksia, toisilta isompia kuin muilta. 

Olympoksen Sankarit on ollut tasaisen varma ja mukaansatempaava sarja (taattua Riordan laatua!), joten odotukseni myös sarjan päättävän osan kohdalla olivat korkealla. Niitä tämä ei kuitenkaan aivan onnistunut täyttämään, sillä vaikka The Blood Of Olympus on vetävä ja vauhdikas tarina, se ei ollut niin hyvä kuin olisin halunnut sen olevan. Huono kirja ei tämäkään ole, mutta ehkä sarja olisi kuitenkin ansainnut hieman yllättävämmän ja räväkämmän lopetuksen.

Ennen kuin paasaan sydämeni kyllyydestä siitä, mikä viidennessä kirjassa ärsytti ja jäi vaivaamaan, aloitetaan kuitenkin niillä hyvillä jutuilla. Aiemmista kirjoista tutut elementit ovat mukana tässäkin. Riordanmaista huumoria, toinen toistaan kummallisempia otuksia kreikkalaisista ja roomalaisista mytologioista, vauhtia sekä tietenkin ne hahmot, jotka ovat ehtineet sarjan mittaan tulla jo niin tutuiksi. Eivät kuitenkaan liian tutuiksi, sillä jotain uutta paljastetaan useammastakin hahmosta.

Uusin suosikkini eli Nico di Angelo sai vihdoinkin oman lukunsa (itse asiassa useammankin) ja hahmon kasvaminen kirjan aikana oli nappisuoritus Riordanilta ja sai minut pitämään Haadeksen pojasta vielä enemmän. Ehkä synkän pojan elämässä on sittenkin tulossa jotain mukavaakin ;) Samoin myös Reyna sai omat lukunsa ja äänensä esille ja vaikka en aiemmin hahmosta olekaan juuri välittänyt, paljastettiin Reynasta nyt jotain lisää, mikä teki tytöstä kertaheitolla kiinnostavamman. Jasonkin sai vihdoin isomman osan tarinassa, eikä jäänyt enää statistin rooliin.

Kirjassa oli paljon mistä pidin, mutta valitettavasti paljon sellaistakin, mistä en pitänyt. Yksi suurimmista oli joidenkin hahmojen jääminen täydelliseen pimentoon. Kirjaa lukiessa saattoi melkeinpä unohtaa, että myös Frank ja Hazel olivat mukana seikkailussa, sillä kaksikko jäi pahasti muiden varjoon.

Vielä suurempi vääryys kaikkia sarjan ja Percy Jackson - kirjojen faneja kohtaan on kuitenkin Riordanin päätös jättää Percy ja Annabeth melkein yhtä pieneen rooliin kuin Frank ja Hazel. Samalla jätettiin hyödyntämättä miten Tartarus on vaikuttanut kaksikkoon ja myös Percyn fatal flaw (en nyt ollenkaan muista miten tuo on suomennettu), jota on kuitenkin toitotettu useammassakin kohdassa. Koska sarja nyt tähän loppuu, olisi ollut aivan mahtavaa jos kaikki langanpätkät olisi saatu edes jotenkin solmittua. 

Varsinkin kirjan loppupuoli tuntui ajoittain erittäin hätäisesti etenevältä. Taistelut pyyhkäistiin läpi hyvin nopeasti, vaikka ainakin yhdellä isommalla ja merkittävämmällä olisi voinut herkutella oikein kunnolla, ihan vain sarjan päätöksen kunniaksi. Lisäksi neljän kirjan verran pelätty Gaia oli lopulta sellainen floppi, että en niitä sivuja lukiessani tiennyt itkeäkö vai nauraa. Riordanilta odotin kyllä enemmän. Lopetuskin oli vähän pliisu minun makuuni ja olisin toivonut, että kirjailija järkyttäisi faneja edes jollain kunnon yllätyksellä, mutta ei.

Vaikka tähän kirjoitukseen jotenkin ilmestyi noin monta kappaletta valitusta kirjan epäkohdista, en halua tuomita The Blood of Olympusta huonoksi. Se ei vain ole sellainen kuin toivoin ja odotin. Viides kirja ei ole sarjan paras, mutta ei tätä kannata minun paasaukseni takia jättää lukemattakaan. Riordanin kirjoitustyylillä hieman huonompikin kirja pitää otteessaan niin tiukasti, että ennen kuin huomaakaan on jo viimeisillä sivuilla.

The Blood of Olympusta päästään suomeksi lukemaan ehkä ensi kesänä, mikäli kirjojen suomennostahti pysyy samana.

Riordan ei suinkaan lopeta kirjoitushommia, vaikka tämä sarja onkin nyt saatu päätökseen. Norjalaiseen mytologiaan perustuva Magnus Chase and the Gods of Asgard - sarjan ensimmäinen osa The Sword of Summer ilmestyy ensi vuoden lokakuussa.

------

Puffin Books 2014, 502 s.

oma ostos

Lori Brighton: The Mind Readers

Edellisessä postauksessani mainitsinkin jo, että sain tabletin ja pääsin vihdoinkin tutustumaan kunnolla e-kirjoihin. Innoissani sitten latasin Amazonin kautta ison kasan ilmaisia, englanninkielisiä (pääosin indie) YA-kirjoja, että pääsisin kokeilemaan miten e-kirjojen lukeminen tabletillani onnistuu. Kasasta piti valita joku ensimmäiseksi kirjaksi ja jotenkin päädyin tähän Lori Brightonin The Mind Readersiin, joka on trilogian avausosa. 

Cameron Wintersillä on salaisuus, jonka takia hän on isoäitinsä kanssa joutunut muuttamaan paljon ja asunut ympäri maata. Cameron osaa lukea muiden ihmisten ajatuksia, mikä on useammin kuin kerran johtanut tytön hankaliin tilanteisiin. Isoäitinsä pakottamana Cameron on salaillut taitoaan, mutta komean Lewis Douglasin kannustamana tyttö ei enää haluakaan piilotella.

The Mind Readers oli lukukokemus, josta mietin pitkään pidinkö vai enkö. Ajatustenluku ja sen aiheuttamat ongelmat ovat ideana mielenkiintoisia, mutta muuten The Mind Readers ei ollut kerronnaltaan tai hahmoiltaan erityisen häikäisevä tai erilainen. Tämä oli sellainen keskinkertainen YA-kirja, joka on ihan mukavaa luettavaa, mutta mieleen kirja ei jää niin hyvin kuin paremmat nuortenkirjat.

Kirjan päähenkilö Cameron vaikuttaa muutamien käsittämättömien valintojensa perusteella erittäin ajattelemattomalta, melkeinpä yksinkertaisesti tyhmältä. Vaikea kuvitella, että kukaan oikeasti luottaisi suurimman salaisuutensa ihmiselle, jonka on vasta hetki sitten tavannut tai muutenkaan käyttäytyisi samalla tavalla kuin Cameron muutamassa tilanteessa tekee. Onneksi loppua kohden tytön päähän vihdoinkin tulee hieman tervettä järkeä.

Lopussa tarina saa mukavan odottamattoman käänteen ja muutenkin loppupuolen tapahtumat ovat ehkä kirjan parasta antia. En arvannut ollenkaan lopussa paljastuvaa yllätystä, mistä ehdottomasti kehuja kirjoittajalle. Muutenkin kirjan loppu luo hyvin jännitystä ja odotuksia seuraavalle osalle, minkä varmaan hankin luettavakseni, vaikka tämä ensimmäinen osa ei ollutkaan mikään YA-kirjallisuuden merkkiteos.

The Mind Readers aloittaa siis samannimisen trilogian, jonka kaksi muuta osaa ovat The Mind Thieves ja The Mind Games. Molemmat näyttäisivät löytyvän Amazonistakin niin käsittämättömän pienellä hinnalla, että ainakaan kirjojen kalleuteen ei trilogian lukemisen jatkaminen kaadu.

Tämän kirjan jälkeen olen e-kirjoista yhtä innoissani kuin aiemminkin. Kirjastosta kävin kuitenkin kahmimassa jälleen ison kasan varauksia ja muita kirjoja, joten tällä hetkellä luettavana ja yöpöydällä kovasti odottelemassa luettavaksi pääsemistä on pääasiassa ihan perinteisiä kirjoja. Syksystä vaikuttaisi tulevan kiireinen paitsi opiskelujuttujen myös kirjojen ja lukemisen suhteen.

-------

2010, 236 s.

ilmainen e-kirja