Kiera Cass: Valinta

Kiera Cassin hurjan suosittu The Selection - sarja ei ole itseäni mitenkään erityisesti kiinnostanut, sillä sarjan asetelma vaikuttaa vähän turhan hömpältä minun makuuni. Sattumalta Adlibriksen valikoimaa selaillessani huomasin kuitenkin, että kirjasta on tulossa suomennos, joten päätin, että voisihan tämän vaikka lukeakin ihan kannatuksen vuoksi. Mukavaa, että uusia YA-sarjoja saadaan suomeksi.

Illéa on valtio, luokkajärjestelmässä America Singer on viitonen, taiteilija. Vaikka America ei oikeastaan edes haluaisi, hän hakee mukaan Valintaan, joka on kilpailu, jossa 35 tyttöä tavoittelee kruunua ja prinssi Maxonin sydäntä. Valituksi tuleminen tietäisi nousua parempaan luokkaan ja helpotusta American perheen kurjuudelle. Yllätyksekseen America tulee valituksi ja joutuu matkustamaan palatsiin osallistuakseen kilpailuun. Samalla hän kuitenkin joutuu jättämään taakseen salaisen rakastettunsa Aspenin.

Valinta oli sellainen lukukokemus, että lukiessa ärsytti koko ajan jokin asia, mutta silti en jättänyt tätä kesken. Useammankin kerran harkitsin, että nyt en enää lue eteenpäin, mutta vioistaan (ja niitä oli paljon!) huolimatta tarinassa oli jotain koukuttavaa. Tai sitten halusin lukea eteenpäin vain nähdäkseni loppuuko kirjan kökköys jossain vaiheessa.

Valinta oli pinnallista höttöä. Minäkin pystyn sulattamaan tietyn määrän hömppää, mutta tämän kohdalla sietokykyni alkoi jo ylittyä. Jollain enemmän romantiikkapainotteisia kirjoja sietävällä tämä saattaisi mennä hyvänä viihteenä.

Kirjan dystopinen maailma on sekava ja epäuskottava. Vaikea kuvitella, että Yhdysvalloista voisi mitenkään realistisesti edes vaihtoehtoisessa tulevaisuudessa tulla monarkia ja kansakunta nimeltään Illéa. Valinnan yhteiskunnassa vallitseva kastijärjestelmää ei juurikaan avattu, vaan yleensäkin koko yhteiskunta jäi ohueksi raapaisuksi. Ehkä kirjan maailmaa avataan enemmän seuraavissa osissa. Kuningaskuntaa tietysti terrorisoivat kapinalliset eivät ainakaan tässä kirjassa vaikuttaneet kovin vaarallisilta, vaan jäivät varsin laimeaksi uhaksi.

Tässä kirjassa on kyllä harvinaisen hölmöjä nimiä. Mitähän lienee Cassilla ollut mielessä kun on nimennyt päähenkilön America Singeriksi, joka on yksinkertaisesti typerä nimi. Mitenkäs sattuikaan, että America on sukunimensä mukaisesti laulaja. Kirjassa on myös sellaisia nimeämisen helmiä kuten Maxon Schreave, Swendway ja Honduraguas.

Päähenkilönä America oli rasittava ja liian täydellinen. Jopa traumatisoitunut kamarineito Lucy oli kiinnostavampi hahmo kuin America.

Kirjan takakannen perusteella vähän odotin, että kilpailuun valittujen tyttöjen välillä olisi oikeasti raadollista kilpailua, mutta oikein likaiset temput ja kynsin ja hampain voiton tavoitteleminen jäivät puuttumaan. Millä todennäköisyydellä samaa palkintoa havittelevien 35:n tytön välille ei syntyisi oikeasti suuria riitoja? Palkintona on kuitenkin täydellinen prinssi Maxon, joten luulisi tyttöjen haluavan eliminoida kilpailijoitaan keinolla millä hyvänsä.

Kehuja kirjalle pitää antaa kauniista kansista. 

Melko todennäköisesti tämä sarja jää osaltani tähän ensimmäiseen kirjaan. Voisin ehkä lukea seuraavan osan vain tietääkseni mikä on yhden hahmon salaisuus. Tai sitten säästän itseäni kidutukselta ja käyn vain etsimässä vastauksen tuohon jostain netistä.

------

Alkuteos: The Selection

Pen & Paper 2016, 339 s.

Suom. Laura Haavisto

kirjastosta

Pierce Brown: Red Rising

Pierce Brownin esikoisteos Red Rising voitti Goodreads Choice Awardseissa kategorian 'Best Debut Goodreads Author'. Juuri sieltä minäkin tämän kirjan bongasin ja lisäilin lukulistalle ajatuksella, että ehkä jossain vaiheessa voisi tuonkin lukea. Sitten kirja löytyikin sattumalta Amazonilta tarjouksesta parilla dollarilla ja pakkohan se oli ostaa. Red Rising alkoikin heti kummasti houkutella aiempaa enemmän kun se oli omana ja kirjan kimppuun pääsisi heti.

Darrow on Red, punainen, väreittäin jakautuneen yhteiskunnan ala-arvoisinta kastia, syvällä kaivoksissa Marsin pinnan alla työskentelevä mainari. Darrow ja muut hänen kaltaisensa ahkeroivat, että Maan asukkaat voisivat joskus muuttaa kuolevalta planeetaltaan Marsiin. He ovat Maan viimeinen toivo. Tai niin heille väitetään. Kun Darrowlle selviää, että Mars on ollut asutettu jo vuosikymmeniä ja kaivoksissa työskentelevät ovat pelkkiä orjia, eivätkä pelastajia, hänet värvätään uskaliaaseen kokeiluun. Darrowsta tehdään Gold, yhteiskuntaa hallitsevan luokan jäsen ja hänet lähetetään soluttautumaan yläluokkaan ja selviytymään koulutuksesta, jossa monet muutkin taistelevat samasta kunniasta, keinolla millä hyvänsä.

Huh huh millaiseen kyytiin Red Risingin parissa pääsikään, vaikka matka aluksi lähtikin hieman yskähdellen käyntiin. Aluksi tuntui, että en millään saa otetta Brownin luomasta omaperäisestä ja monimutkaisesta maailmasta, mutta onneksi tuo ongelma häipyi kun vain malttoi lukea eteenpäin ja antaa kirjan maailman avautua pikkuhiljaa. Kohta kaikki tuntuikin jo selkeämmältä.

Red Risingia on verrattu Nälkäpeliin ja sitä ei voi kieltää, etteikö kirjoissa olisi joitakin yhtymäkohtia. Vertailut kannattaa kuitenkin jättää sikseen ja keskittyä vain hyvin kirjoitettuun, nopeatempoiseen ja jännittävään kirjaan, joka on young adult - kirjaksi yllättävän brutaali ja synkkä.

Alussa haparoin päästä kiinni tarinaan, mutta kun alkuvaikeudet oli selätetty, olin loppuun asti koukussa, lujasti. Useammassakin kohdassa jännitin oikein kunnolla mitä tulee tapahtumaan ja yksi käänne jopa herkisti niin, että meinasi tulla itku silmään. Lopussa lipsahdettiin tapahtumien osalta ehkä hieman sekaville ja hätäisille poluille, mutta kokonaisuutena Red Rising oli erittäin hieno kokemus.

Kirjan maailma on hienosti rakennettu ja väreittäin jaoteltu yhteiskunta kiehtova. Red Risingin maailmassa kultaiset ovat yläluokkaa, punaiset alinta pohjasakkaa ja siihen väliin mahtuu mm. pinkkejä, vihreitä ja harmaita. Jokaisella luokalla (värillä) on oma määritelty asemansa yhteiskunnassa, esimerkiksi keltaiset ovat lääkäreitä ja harmaat lainvalvojia.

Pidin päähenkilö Darrowsta, vaikka muutamassa kohdassa heppu tuntui aavistuksen liian täydelliseltä ja kaikessa onnistuvalta. Suosikikseni nousi Darrown ohi ihanan ovela Sevro, joka ei ollutkaan niin altavastaaja kuin kuviteltiin. Kirjailijaa on kiitettävä erityisesti siitä, että mieshahmojen tulvan keskellä on parikin (ainakin Eo ja Mustang) vahvaa ja onnistunutta naishahmoakin.

Red Rising aloittaa trilogian, jonka toinen osa, Golden Son, ilmestyi muutama päivä sitten ja aion ehdottomasti jatkaa sarjan parissa toisenkin osan verran. Ja ehkä kolmannenkin jos kakkonen ei jotenkin onnistu pilaamaan vahvasti alkanutta trilogiaa. Varovaisesti uskallan toivoa, että Red Rising  joskus suomennettaisiin, vaikka tässä saattaa olla kääntäjälle aikamoinen urakka saada kirja toimimaan suomeksikin.

Red Rising kuittaa 50 kategorian haasteesta kohdan 37. A book with a color in the title.

------

Del Rey Books 2014, 400 s.

oma ostos

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Jostain syystä jotkut kirjat vain jäävät lukematta, vaikka ne kuinka kiinnostaisivat ja ne haluaisi lukea samantien. Todella pitkään, oikeastaan kirjan parin vuoden takaisesta ilmestymisestä lähtien Emmi Itärannan Teemestarin kirja on ollut minulle juuri sellainen kirja. Haluaisin kovasti lukea sen, mutta jotenkin löytyy aina muuta luettavaa, ei ole aikaa tai löydän jonkun muun tekosyyn kirjan ohittamiselle. Onneksi nyt tuo vääryys on kuitenkin korjattu ja pääsin vihdoinkin lukemaan Itärannan ylistetyn dystopian.

Vesi on loppumassa ja ihmiskunta sinnittelee suurten mullistusten jälkeen sotilasdiktatuurin vallan alla. Teemestarien sukua oleva Noria saa kuulla isältään tunturiin kätketystä salaisesta lähteestä. Vesipulasta kärsivässä maailmassa vesirikos on rikoksista suurin. Paljastuessaan Norian salaisuus voi vaarantaa enemmän kuin yhden elämän.

Itäranta on kirjoittanut huikean hyvän esikoisteoksen, jota ei ole turhaan ylistetty niin monessa kirjablogissa ennen minua. Kirjan kieli ja kerronta on erittäin kaunista ja sujuvaa. Aloittaessani tämän lukemista minulla oli tarkoitus lukea ensin vain muutama sivu kuin maistiaisiksi ja jos tarina lähtisi hyvin etenemään, lukisin myöhemmin oikein kunnolla lisää. Kävikin sitten niin, että lumouduin jo ensimmäisiltä sivuilta tarinasta niin paljon, että ahmaisin puolet kirjasta melkein huomaamatta.

Teemestarin kirjan maailma on karu ja ahdistavakin, sellainen, josta on vaikea löytää juuri mitään hyvää tai kaunista. Itäranta on tehnyt hienoa työtä rakentaessaan dystooppisesta maailmasta täysin uskottavan. Juomakelpoista, makeaa vettähän ei ihan oikeasti välttämättä tule riittämään loputtomasti. Pidin siitä, että kirjassa ei ole kerrottu kuinka kauas tulevaisuuteen tarina sijoittuu, vaan asia jätetään lukijan pohdittavaksi.

Tätä kirjaa on luettu erittäin paljon, mutta jos vielä löytyy joku, joka ei ole Teemestarin kirjaan tarttunut, patistelenpas minäkin tämän lukemaan. Tämä oli erittäin hieno lukukokemus ja jään odottelemaan Itärannan tulevaa tuotantoa. Ainakin esikoisen perusteella voi varovaisesti odottaa kirjailijan tulevaisuudelta paljon.

Lopuksi vielä hieman iloisempiin tunnelmiin. Ihan kohta on jo joulukuu ja suosikkijuhlani (omien syntymäpäivieni lisäksi) lähestyy. Pidän joulun ajan tunnelmasta (en niinkään siitä kaupallisesta ja turhaan kulutukseen kehottavasta puolesta), joten halusin tuoda blogiinikin ihan pikkuisen jouluista tunnelmaa. Pitäähän kummituksella olla tonttulakki päässä lämmittämässä :)

Kiitos kirjasta Elisa Kirja!

------

Teos 2013 (e-kirja), 201 s.

arvostelukappale (Blogat)

Tahereh Mafi: Unravel Me

Parin viikon odottamaton hiljaiselo blogissa on päättynyt ja vihdoinkin sain kirjoiteltua yhdestä loppukesän lukukokemuksesta. Ehkä saisin viimeinkin purettua myös bloggaamista odottavien luettujen sumaa, joista kaikki eivät todennäköisesti kuitenkaan blogiin pääse. Ensin kuitenkin vähän tuoreempaa lukukokemusta. Tahereh Mafin dystopiatrilogian aloitusosan Shatter Me luin kesäkuussa ja jatko-osa päätyi omaan hyllyyn ja luettavaksi yllättävän nopeasti.

Kirja herätti yllättävän voimakkaita ajatuksia, joten tämä kirjoitus saattaa sisältää tavallista enemmän juonipaljastuksia. Ei mitään dramaattista, mutta pieniäkin paljastuksia pelkäävien kannattaa varmaankin lukea kirjoitus varovasti.

Vankeus on vaihtunut vapauteen ja uuteen elämään Omega Pointissa, mutta Juliettella on vaikeuksia sopeutua joukkoon. Aika Adamin kanssa on vähissä, eikä Juliette ole edistynyt kykyjensä kehittämisessä niin paljon kuin muut toivovat. Lisäksi Juliette ei saa mielestään Warneria, jonka tietää haluavan löytää hänet ja Omega Pointin. Warner on valmis tekemään mitä tahansa saadakseen Julietten ja tuhotakseen kapinalliset. 

Ensimmäisessä osassa tykkäsin erittäin paljon Mafin kirjoitustyylistä, joka tuntui tässä toisessa kirjassa laimentuneen hieman tylsempään ja "tavallisempaan" suuntaan. Kirja ei siis samalla tavalla pursuillut kauniita ja erikoisia kielikuvia kuin edellinen ja yliviivauksetkin olivat harvassa. Juliette ei tietysti enää kirjoittele muistikirjaansa, minkä takia yliviivaukset eivät ole enää niin suuressa osassa kerronnassa. Harmi, koska pidin niiden tuomasta omaperäisestä lisästä kerrontaan.

Turhauduin suuresti siihen, että ainakin kirjan alkupuoliskolla Juliette oli hyvin ärsyttävä ja itsekeskeinen, mutta onneksi oli ihana Kenji takomassa vähän järkeä tyhmän tytön päähän. Valitettavasti tuota tarvittiin useampaan kertaan. Aivan koko kirjaa ei tarvinnut kärsiä rasittavasta Juliettesta, vaan loppua kohden tyttö oli jo paljon siedettävämpi. Julietten ja Warnerin kuvio aiheutti myös epämääräisiä tunteita. Warnerista paljastui muutenkin paljon uutta ja hahmo oli edelleen kiinnostava sekä yhdessä Kenjin kanssa sarjan parhaita hahmoja.

Tarina ei ollut niin sujuva ja vetävä kuin ensimmäisessä osassa, mutta kuitenkin ihan mukavaa luettavaa. Toivottavasti trilogian päätös olisi yhtä loistava kuin aloituskin oli. Unravel Me ei samaan yltänyt, mutta ei kirja täyttä kuraakaan ollut. Vahvan ensimmmäisen osan jälkeen pieni pettymys kuitenkin.

Onnistuin jo vahingossa netistä spoilaamaan itseäni eräästä Unravel Me:n paljastuksesta, joten se ei minua enää yllättänyt. Erääseen hahmoon liittyvä paljastus on kuitenkin varsin merkittävä, vaikka ehkä hieman kulunut ja epäuskottava.

Kirjan loppu aiheutti lievää hämmennystä ja sekavia tunteita. En ole aivan varma mitä ajatella siitä. Loppu jättää paljon avoimeksi seuraavaan osaan, eikä kirjassa mukana ollut maistiainen kolmannesta kirjasta juurikaan täytä lopun jättämiä aukkoja.

Trilogian päätösosa, Ignite Me, julkaistiin alkuvuodesta ja se varmasti päätyy luettavakseni jossain vaiheessa. Vaikka tämä kakkososa ei ollutkaan niin hyvä kuin ensimmäinen, en mitenkään voi jättää trilogiaa kesken tässä vaiheessa.

Täysin tähän kirjaan liittymättömänä asiana haluan innoissani kertoa, että olen pari viime viikkoa ollut onnellinen tabletin omistaja ja pääsen vihdoinkin kunnolla sukeltamaan e-kirjojen maailmaan! Olen jo pitkään halunnut kokeilla e-kirjoja, mutta ennen siihen ei ole ollut mahdollisuutta. Myöhemmin mahdollisesti tulossa lisää juttua ensikosketuksestani sähköisiin kirjoihin. :)

------

HarperCollins 2013, 461 s.

oma ostos

Tahereh Mafi: Shatter Me

Goodreadsista löytyi tämäkin ja kirjailijaan pelkkänä nimenä törmäsin jo aiemmin etsiessäni löytyisikö Random Riggsin kolmannesta kirjasta netistä mitään tietoa (Tahereh Mafi on Riggsin puoliso). Esittelyn luettuani tiesin, että Shatter Me oli pakko saada luettavaksi. Kirjastosta tätä ei tietenkään löytynyt (niin kuin ei montaa muutakaan kiinnostavaa teosta), joten omaan hyllyynhän se oli sitten hankittava.

Julietten kosketus tappaa. Yhteiskunnalle vaarallisena hänet on unohdettu virumaan selliinsä karussa laitoksessa ilman minkäänlaista ihmiskontaktia. Sitten Juliette saa sellikaverikseen Adamin, joka mullistaa tytön yksinäisyyden. Laitoksen ulkopuolella yhteiskunta on romahduksen partaalla, mutta yksi taho lupaa muuttaa kaiken. Sama taho haluaa hyötyä Julietten erikoisesta kyvystä ja käyttää tyttöä omiin julmiin tarkoituksiinsa. Juliette voi joko alistua muiden tahtoon tai päättää itse kohtalostaan.

Pidin pidin pidin tästä kirjasta aivan valtavasti! Jo lähtökohdiltaan Shatter Me oli erittäin kiinnostava, toteutukseltaan suorastaan loistava. Tarina kulki eteenpäin sujuvasti ja jälleen kerran kävi niin, että halusin vain lukea ja lukea eteenpäin aina uuden luvun toisen perään. Lopussa tarina lässähti melko pahasti, eikä loppu luonut kunnon jännitystä ja kiinnostusta seuraavaan osaan, mutta siitä huolimatta eiköhän tuo jatkokin tule luettua.

Tietysti tässä oli myös romanssi, josta huomasin yllättäen pitäväni oikein kovasti. Kirjojen rakkaus on aina elämää suurempaa, mutta silti en hirveästi yleensä innostu siirappisista rakkaustarinoista. Tässä se kuitenkin toimii ja on kirjoitettu erittäin kauniisti. Juliette ja Adam olivat ihania, mutta myös Warner kaikessa pakkomielteisyydessään oli kiinnostava.

Mafi kirjoittaa erittäin kauniisti, tunteikkaasti ja omalaatuisesti. Tarina sisältää muun muassa sanojen toistoa ja yliviivauksia, minkä lisäksi teksti pursuilee kielikuvia. Niistä kaikkein runollisimmat ihmetyttivät ja muutenkin tällainen kieli ei ehkä kaikkien mieleen, mutta itse kyllä tykkäsin hirvittävästi Mafin tyylistä. Runollisuutensa takia Shatter Me oli ajoittain hidasta luettavaa, mutta se ei vähentänyt ollenkaan lukunautintoa.

Kirjalle on pakko antaa vielä lisää suitsutusta. Tässä osassa ja sarjan muissa kirjoissa on uskomattoman kauniit kannet. Näitä kelpaa katsella lukiessa ja kirjahyllyssäkin! 

Shatter Me on trilogian ensimmäinen osa. Toinen, Unravel Me, julkaistiin 2013 ja päätösosa, Ignite Me, tämän vuoden helmikuussa. Lisäksi Mafi on kirjoittanut trilogian osien väliin sijoittuvia tarinoita, jotka täydentävät tarinaa. Kirjan elokuvaoikeudetkin on jo ostettu eli tämän uskaltaa ehkä varovaisesti odottaa joskus näkevänsä valkokankaallakin.

------

Harper Collins 2012, 338 s.

oma ostos

Siri Kolu: Pelko ihmisessä

Jonossa olisi useampikin kirja odottamassa blogiin pääsyä, joten nyt kun opiskelukiireetkin ovat laantumassa ennen joululomaa, on aikaa purkaa blogijonoa ja lueskella lisää kirjoja. Siri Kolun Pelko ihmisessä päätyi oikeastaan sattumalta luettavakseni, sillä jälleen jostain syystä tämä oli mennyt minulta aivan täysin ohi, vaikka yritänkin lukea uutuusluettelot niin tarkasti, että kaikki vähänkään kiinnostavat kirjat tulisi laitettua ajoissa varaukseen. Mutta tällä kertaa löysin tämän ihan tavallisesti kirjaston uutuushyllystä etsiskellessäni muuta luettavaa.

P-influenssa muuttaa koko yhteiskunnan ja sairastuneet, pihmiset, eristetään muista. 16-vuotias Pilvi siirretään parin sadan muun sairastuneen kanssa Luolaan, jossa sairaille muodostuu oma yhteiskuntansa. Pilvin veli Petri joutuu kokemaan siskonsa sairastumisen takia rankkaa syrjintää, mutta hän haluaisi vain saada siskonsa takaisin ja vapauteen. Luolassa Pilvi tutustuu salaperäiseen Largoon, jonka ansiosta tytön kapinahenki herää. 

Pelko ihmisessä oli kiinnostava ja idealtaan mielenkiintoinen, vaikka muuten kirja ei ollutkaan mitenkään erityisen erilainen moniin muihin dystopisiin nuortenkirjoihin verrattuna. Lukiessa minua häiritsi koko ajan se miten vähän kirjassa selitetään joitain tapahtumia, etenkin P-influenssaa. Kirja toteaa, mutta ei selittele, mikä jossain määrin voisi ollakin ihan hyvä ratkaisu. Nyt kuitenkin alkoi ärsyttää kun olisin halunnut tietää joistain asioista enemmänkin, mutta lisätietoja ei kuitenkaan annettu. 

Kirjan henkilöistä juuri kukaan ei ollut kovin mieleenpainuva ja varsinkin Tuomas jäi jotenkin etäiseksi ja epämääräiseksi hahmoksi. En pitänyt erityisemmin päähenkilö Pilvistäkään, jonka kohdalla tuntui tapahtuvan erittäin paljon asioita hieman liian nopeaan tahtiin, eikä tytön persoonakaan ollut niin vahva ja kiinnostava kuin olisin toivonut.

Varsinkin loppua kohden käsitys siitä, että tämä ei ehkä olekaan itsenäinen kirja, vaan mahdollisesti sarjan aloittava osa, vahvistui koko ajan. Viimeistään erittäin avoin ja epämääräinen lopetus herätti epäilykseni siitä, että tarinalle todellakin voisi jossain vaiheessa olla tulossa jatkoakin. Saa nähdä jatkuuko Pilvin tarina. Voisin ehkä mahdollisen jatko-osankin lukea, vaikka Pelko ihmisessä melko keskinkertainen lukukokemus olikin.

------

Otava 2013, 284 s.

kirjastosta

Cormac McCarthy: Tie

Luin joskus arvostelun Cormac McCarthyn Tie - romaanin pohjalta tehdystä elokuvasta ja jo silloin alkoi kirjan lukeminen kiinnostaa. En oikeastaan muistanut koko kirjaa ennen kuin se sattumalta osui tielleni kirjastossa. Mietin ennen kirjan aloittamista uskallanko lukea tämän, koska takakannen esittelyn perusteella kirja vaikutti niin lohduttomalta ja synkältä. Onneksi en antanut esittelyn lannistaa itseäni, enkä jättänyt sen takia hyvää kirjaa lukematta.

Maailmasta on jäljellä enää vain tuhkaa ja raunioita. Toivottomassa maailmassa isä ja poika vaeltavat suuntanaan etelärannikko. Heillä ei ole mukanaan vain vähän ruokaa, vaatteita ja revolveri, jossa on kaksi luotia. Matka etelään on raskas, sillä matkaa koettelevat paitsi ankarat olosuhteet myös teillä vaanivat kannibalismiin sortuneet kanssaihmiset.

Vaikka aluksi Tie vaikutti aivan niin lohduttomalta kuin olin aluksi pelännyt, jo muutaman sivun jälkeen tuntui siltä, että tämä on pakko lukea loppuun. Tarina on toteava ja pelkistetty, sillä esimerkiksi maailman tuhoon johtanutta katastrofia ei selitetä millään lailla, eikä päähenkilöillä ole nimiä. Jos toivon koko lukemisen ajan, että päähenkilöille käy lopulta hyvin, on se varma merkki siitä, että kirja on voittanut minut puolelleen. Isän ja pojan matka maailmanlopun maisemissa oli koskettava ja vaikuttava, ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Tykästyin tämän kirjan myötä McCarthyn kirjoitustyyliin ja kävinkin etsimässä jo kirjailijan Menetetty maa - teoksen itselleni kirjastosta. Vaikka tuo vaikuttaakin hyvin erilaiselta kirjalta kuin Tie, ajattelin silti tutustua muuhunkin McCarthyn tuotantoon. Lisäksi minua kiinnostaisi kovasti nähdä tästä kirjasta tehty elokuvaversio, sillä haluaisin tietää onko kirja muuntautunut elokuvaksi edes kohtuullisen hyvin. Liian monesta hyvästä kirjasta kun on tehty huono elokuva.

------

Alkuteos: The Road

WSOY 2008, 245 s.

Suom. Kaijamari Sivill

kirjastosta

Ahmad Khalid Tawfiq: Utopia

Kirjaston uutuushylly on jokaisella kirjastoreissulla pakko tutkia perusteellisesti ja yleensä sieltä löytyy mukaan edes jotain mielenkiintoista. Tämäkin Ahmad Khalid Tawfiqin dystopiaromaani löytyi juuri uutuuksista ja tuli luettua jo jokin aika sitten. Bloggaaminen näistä luetuista vain jotenkin venyy nykyisin kun on koulun ja muun elämän kanssa niin paljon muuta tekemistä.

Yhdysvalloissa 2010-luvulla kehitetään uusi polttoaine, mikä romahduttaa Lähi-Idän öljyvarat ja Egyptin eliitti vetäytyy Utopian aidattuun kaupunkivaltioon. Vuosikymmentä myöhemmin Utopian tylsistyvä nuoriso huvittaa itseään huumeilla ja seksillä. Äärimmäisiä kokemuksia etsivä utopialaiskaksikko kuitenkin livahtaa urbaanilegendan innoittamana turva-aitojen ulkopuolelle. Utopian ulkopuolinen rappeutuva maa kuitenkin tarjoaa kaksikolle odottamattomia yllätyksiä.

Joskus tulee luettua kirjoja, joiden lukemisen jälkeen on vähän kummallinen olo. Ei oikein tiedä mitä lukemastaan ajattelisi, oliko se hyvä vai ei. Utopia oli juuri tuollainen kirja, sillä sen herättämät mielipiteet ja ajatukset olivat ristiriitaisia ja sekavia. Toisaalta pidin kovasti Utopian ideasta ja Tawfiqin tavasta kirjoittaa, mutta kuitenkin jotkut tapahtumat eivät olleet mieleeni. Etenkin kirjan loppuratkaisu tuntui omaan makuuni liian avoimelta.

Tylsistyneet utopialaiset etsivät hauskuutusta mistä tahansa, minkä vuoksi tarinassa on paljon väkivaltaa ja raiskauksetkin ovat sallittua huvitusta. Utopian maailma on synkkä ja sairas, minkä vuoksi kirja ei ole helppo lukukokemus. Vaikka kirjan herättämät ristiriitaiset ajatukset tuntuiva jo ensimmäisiä sivuja lukiessa ja vain vahvistuivat kun viimeisetkin oli luettu, en pystynyt jättämään tätä kesken, vaan luin kirjaa ahkerasti sivu sivulta eteenpäin. Erityismaininta on pakko antaa hienolle kansitaiteelle, sillä kirjan kannet ovat erittäin kauniit ja jotenkin kirjaan sopivat.

------
Alkuteos: Utopia

Like 2013, 202 s.

Suom. Sampsa Peltonen
kirjastosta