Mari Manninen: Yhden lapsen kansa & Elina Järvi, Tiina Hotti ja Outi Poppius: Error - Mielen häiriöitä

Luen tietokirjoja oikeastaan todella vähän, mutta tänä vuonna ehdin jo alkuvuodesta lukea pari tietokirjaa ja nyt loppuvuodesta kaksi lisää. Se taisikin olla pari enemmän kuin viime vuonna. Lukulistalla on pari kiinnostavaa tietokirjaa, joten ensi vuonna blogissani nähdään vielä lisääkin muutakin kuin kaunokirjallisuutta.

Mari Mannisen Yhden lapsen kansa ja Elina Järven, Tiina Hottin ja Outi Poppiuksen Error - Mielen häiriöitä taitavat jäädä vuoden viimeisiksi blogatuiksi kirjoiksi. 

Vuoden viimeinen lukemani kirja on Sarah Andersenin mainio sarjakuva Adulthood is a Myth, josta saatan ehkä kirjoittaa blogiinkin myöhemmin. Ensi vuonna yritän tuoda blogiini myös lukemani sarjakuvat, sillä tänäkin vuonna olen lukenut mahtavia sarjakuvia (esim. Kati Närhen loistava Agnes -trilogia), mutta jotka jäivät kuitenkin kirjoittelematta blogiin.

MARI MANNINEN: YHDEN LAPSEN KANSA

Mari Mannisen Kiinan yhden lapsen politiikan vaikutuksia käsittelevä Yhden lapsen kansa voitti tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon. Innostun todella harvoin Finlandia voittajista, mutta koska Kiina on kiehtonut minua aina, kiinnostuin Mannisen kirjasta ja laitoin heti voittajan selvittyä varausta kirjastoon. Nopeus oli todellakin valttia, sillä kirjalla näyttäisi nyt olevan lähemmäs sata varausta jonossa. 

Yhden lapsen politiikka oli Kiinassa voimassa vuosina 1979-2015, jolloin perheet saivat hankkia vain yhden lapsen. Kiinalaiset naiset tuntevat yhden lapsen politiikan aiheuttamata pakkoabortit ja salasynnytykset. Yhden lapsen kansa kertoo kymmenen kiinalaisperheen tarinan.

Ehdottomasti mielenkiintoinen kirja. Aiheeltaan tärkeä ja kiinnostava, mutta samalla ei mitenkään raskasta luettavaa. Sivujakin kirjassa on hieman reilu 200. Itselleni tällainen kevyehkö tietokirja sopi loistavasti, sillä raskaslukuiset tietokirjat eivät välttämättä jaksa pitää mielenkiintoani yllä, vaikka ne käsittelisivätkin itseäni kiinnostavaa aihetta.

Yhden lapsen kansa oli ainakin minulle valaiseva katsaus Kiinan yhden lapsen politiikan vaikutuksiin. Manninen on selvästi tehnyt ison työn tutkiessaan tällaista aihetta.

 

-----

Atena 2016, 205 s.

kirjastosta 

ELINA JÄRVI, TIINA HOTTI & OLGA POPPIUS: ERROR - MIELEN HÄIRIÖITÄ

Tämä kirja on ollut lukulistallani jo pitkään, sillä mielenterveysongelmat ovat minulle tuttuja lähipiiristäni ja siksi itselleni tärkeä asia. Error - Mielen häiriöitä tuli luettua jo marraskuun viimeisillä päivillä. Hetken mietin jätänkö kirjasta bloggaamisen väliin, koska lukemisesta ehti vierähtää aikaa. Joulukuun puolella lueskelin tätä kuitenkin uudestaan ja päätin, että näin tärkeästä kirjasta ei voi jättää bloggaamatta.

Puolet suomalaisista kärsii mielenterveyden häiriöistä jossain elämänsä vaiheessa. Kirjassa kertoo tarinansa 15 ihmistä, joiden elämään vaikuttaa jokin mielen häiriö, kuten kaksisuuntainen mielialahäiriö, pakko-oireinen häiriö tai skitsofrenia. 

Vau mikä kirja! Kaikin puolin niin tärkeä ja tarpeellinen kirja, jonka toivoisin jokaisen lukevan. Error - Mielen häiriöitä osoittaa miten syyt "hulluuden"  eli mielenterveysongelmien takana ovat hyvin monenlaiset ja miten tärkeää etenkin läheisten ja muiden ihmisten tuki mielenterveysongelmaiselle on.  

Hienoa, että kirjassa esiintyvät ihmiset kertovat tarinansa omalla nimellään ja naamallaan. He kertovat omista kokemuksistaan ja diagnooseistaan hätkähdyttävänkin avoimesti. Mukana on niin julkisuuden henkilöitä kuin tavallisia ihmisiäkin. Mielenterveysongelmat ovat vieläkin vähän sellainen aihe, että niistä ei herkästi puhuta, joten hienoa, että kirjassa esiintyvät henkilöt ovat uskaltaneet rohkeasti avautua mielenterveysongelmistaan.

Error - Mielen häiriöitä on hieno kirja ja suosittelen erittäin painokkaasti jokaista, jota kirja edes vähän kiinnosta, lukemaan se. 

-----

Like 2016, 243 s.

kirjastosta

 

M.R. Carey: Maailman lahjakkain tyttö

Vuodenvaihde lähestyy kovaa vauhtia ja minulla olisi vielä pari luettua kirjaa bloggaamatta. Yritän ne saada blogiin vielä ennen kuin kalenteri pyöräytetään vuoden 2017 puolelle. Myös jonkinlaista summausta tästä järkyttävän huonosta kirjavuodestanikin on tulossa. Kirjojen ja lukemisen osalta tämä vuosi meni huonosti, mutta toivottavasti ensi vuonna parannetaan :)

Olen jo todella pitkään halunnut lukea M.R. Careyn kirjan The Girl with All the Gifts. En kuitenkaan ole sitä omaksi hankkinut ja kirjastostakaan kirjaa ei ole löytynyt. Kun sain tietää, että kirja ilmestyy suomeksi nimellä Maailman lahjakkain tyttö, laitoin innoissani varausta kirjastoon ja onneksi tätä ei tarvinnut odotella kovin pitkään.

Joka aamu Melanie sidotaan pyörätuoliin ja noudetaan huoneestaan oppitunnille yhdessä muiden samalla tavalla pyörätuoliin sidottujen lasten kanssa. Samanlaisina toistuvien päivien piriste on neiti Justineau, joka kertoo tarinoita menneestä maailmasta, jota lapset eivät koskaan pääse näkemään. Melanien elämä muuttuu kun tukikohtaan hyökätään ja hän joutuu yhdessä neiti Justineuan, tohtori Caldwellin ja muutaman sotilaan kanssa pakomatkalle zombietartunnan romahduttamaan maailmaan.

Olipas huikea kirja!

Olen suuri post-apokalyptisten selviytymistarinoiden ja zombien ystävä, joten vähän aavistelinkin, että saattaisi tästä pitääkin. Lukiessani yllätyin silti, että miten paljon tästä pidinkään. Jännittävä ja koukuttava tarina on oikein kunnon page-turner. Maailman lahjakkain tyttö ei päästänyt minua hetkeksikään irti otteestaan, mikä kroonisessa lukujumissani on hieno saavutus ja todella hyvän kirjan merkki.

Tykkäsin todella paljon siitä mikä zombietartunnan aiheuttaa ja millaiseksi tartunta lopulta kehittyi. Vähän erilaisempia zombeja kuin monissa muissa zombietarinoissa. Siitä lisäpisteitä jo muutenkin mainiolle kirjalle.

En pidä leffakansista kirjoissa ja jos mahdollista, valitsen mieluummin sen alkuperäisen kannen kuin leffaversion. Harmi, että Maailman lahjakkain tyttö julkaistiin juuri leffakansilla, koska alkuperäiset keltaiset kannet ovat mielestäni paljon paremmat. Jo senkin takia, että kirjassa henkilöt kuvataan aivan erinäköisiksi kuin heidän leffaversionsa, jotka kansissa tuijottelevat.

Maailman lahjakkain tyttö herätti ehdottomasti kiinnostukseni M.R. Careyn muuhun tuotantoon, varsinkin romaaneihin. Kirjan leffaversio (jonka käsikirjoitus on Careyn omaa käsialaa) sai ensi-iltansa loppuvuodesta ja haluan ehdottomasti nähdä myös elokuvan.

------

Alkuteos: The Girl with All the Gifts

Like 2016, 408 s.

Suom. Juha Ahokas

kirjastosta

Vuoden viimeiset: Stockmann Yard & Mantelimaa

Joulu tuli, oli ja meni. Tänä jouluna en saanut kirjallisia lahjoja, mutta sitäkin mukavampaa kaikkea muuta. Nyt kun joulusta on selvitty ja vuosi on ihan kohta vaihtumassa uuteen, on varmaan aika purkaa lyhyt blogijono ja kirjoitella muutamasta jo vähän ennen joulua luetusta kirjasta.

Nämä jäävätkin vuoden viimeisiksi luetuiksi kirjoiksi, sillä vaikka olenkin päässyt Siri Pettersenin kiehtovassa Odininlapsessa hyvään alkuun, en ehdi sitä enää tämän vuoden puolella lopetella. Mutta uusi vuosi onkin mukava aloitella hyvällä kirjalla.

ANTTO TERRAS: STOCKMANN YARD
 
Antto Terraksen Stockmann Yard - Myymäläetsivän muistelmat jäi mieleeni muistaakseni jostain lehtijutusta ja sen perusteella päätyi kirjastoon varaukseen. Kirja kiinnostaa ilmeisesti muitakin, koska sain tätä jonkun aikaa kirjastosta odotella. 

Antto Terras on toiminut 18 vuotta Helsingin Stockmannin myymäläetsivänä. Stockmann Yard on kurkistus tavaratalon kulisseihin ja turvallisuuspalvelun toimintaan. 

Helsingin Stockmann (tai Stockmann ylipäätään) ei itselleni ole niin kovin tuttu. Olen siellä ehkä kerran tai pari piipahtanut Helsingin reissujen yhteydessä. Ehkä osa kirjan viehätyksestä omalla kohdallani olikin siinä, että Stockmann Yard oli kiinnostava kurkistus itselleni tuntemattomampaan maailmaan. Toisaalta lukukokemus on varmasti aivan erilainen jos Stockmann on lukijalle läheisempi ja tutumpi.

Stockmann Yard oli oikein mukavaa luettavaa ja useampikin tarina nosti hymyn huulille. Huumoria oli siis mukana aimo annos, vaikka tytöttelyllä ja ryssittelyllä välillä kolkuteltiinkin vähän korrektiuden rajoja. Terraksella on yllättävän suoriakin mielipiteitä työnantajastaan, joten uskoisin, että ainakaan Stockmannin puolelta ajatukset kirjasta eivät ole kovin lämpimiä. Viihdyttävä ja hauska paketti tämä Stockmann Yard.

-------

Like 2015, 285 s.

kirjastosta

 MIINA SUPINEN: MANTELIMAA

Miina Supinen on minulle uusi kirjailija tuttavuus, johon tutustumisen päätin aloittaa tällä jostain blogista mieleeni jääneellä Mantelimaalla. Odotin tältä jotain hieman perinteisempää joulutarinaa, mutta Mantelimaa olikin sitten jotain muuta, paljon erikoisempaa. 

Länsi-Kyykkään kunnassa keskellä peltoa on Mantelimaa, yhdistelmä huvipuistoa ja ostosparatiisia, jossa on aina joulu ja mekaaniset tontut ahertavat ympäri vuoden. Aviomiehen onnettomuus tuo Mantelimaahan vastentahtoisesti töihin myös entisen teinitähden Molli Niemisen, joka vihaa joulua. Jouluparatiisin lattioiden alla on aivan toisenlainen maailma.

Mantelimaa ei ehkä ollut aivan täydellinen lukukokemus, mutta kyllä tämä ehdottomasti herätteli kiinnostusta Supisen muuhunkin tuotantoon. Kirja on sen verran vetävästi kirjoitettu, että tähän koukuttui nopeasti. Välillä jouduin ihmettelemään vähän, että mitäs nyt tapahtuu, mutta muuten tarina pysyi kasassa hyvin.

Toivoin, että lopussa pamahtaa oikein kunnolla ja lopetus olisi huikea. Valitettavasti jouduin pettymään, sillä loppu olikin melkoinen lässähdys. Paremmalla ja hurjemmalla loppuratkaisulla Mantelimaa olisi ollut paljon parempi. Nyt kirja jäi melko lailla keskinkertaiseksi lukukokemukseksi.

------

WSOY 2015,  316 s.

kirjastosta

Sofi Oksanen: Norma

Olen lukenut Sofi Oksaselta vain Baby Janen, enkä juurikaan ole ollut kiinnostunut kirjailijan muusta tuotannosta. Jokin tässä uusimmassa kuitenkin kiinnosti, joten laitoin Normasta varausta kirjastoon jo hyvissä ajoin, vaikka kirjasta ei siinä vaiheessa oltu paljastettu muuta kuin nimi.

Kolmekymppisen Norman äiti on juuri juossut metron alle. Norma jää selvittelemään syitä äitinsä päätökseen ja yksin salaisuutensa kanssa. Hänen hiuksensa kasvavat hurjaa vauhtia ja elävät kuin omaa elämäänsä. Selvitellessään äitinsä kohtaloa Norma tutustuu äitinsä työkaveriin Marioniin ja Lambertin sukuun, jonka lonkerot ulottuvat vähän kaikkialle.

Norma oli kuin ripauksella maagisuutta höystetty arvoituksellinen rikosromaani, jota ei pystynyt laskemaan käsistä. Uppouduin tarinaan heti alusta alkaen, sillä niin vahvasti juoni nappasi otteeseensa jo ensimmäisiltä sivuilta. Välillä tuskastutti pelkästään hyvällä tavalla kun olisi vain heti halunnut tietää mitä seuraavaksi tapahtuu, mutta kaikkea ei tietenkään paljastettu heti.

Tarinan taustalla on isoja teemoja kuten hiuslisäke- ja kohdunvuokrausbisnes. Missään vaiheessa Norma ei kuitenkaan teemoistaan huolimatta tuntunut raskaalta luettavalta, vaan Oksasen kieli oli erittäin sujuvaa ja nautittavaa. Erityisesti pidin tekstin monista yksityiskohdista, joita esimerkiksi Norman erityisherkät aistit tuovat esille. Päähenkilö Norma Ross oli hahmona sympaattinen ja kiehtova. Vahva nainen, mutta kuitenkin vähän reppana moderni Tähkäpää.

En pysty vertaamaan Normaa muihin Oksasen teoksiin kuin Baby Janeen, jota tämä oikeastaan muistutti aika paljon. Vaikka Baby Janen lukemisesta on jo pidemmän aikaa, muistan pitäneeni kirjasta ja niin pidin tästäkin. Itse asiassa pidin niin paljon, että taitaapa Norma olla yksi parhaimmista tänä vuonna lukemistani kirjoista.

Harmi kun jouduin tämän jo palauttamaan takaisin kirjastoon. Tämä tekisi mieli lukea heti uudestaan.

------

Like 2015, 304 s.

kirjastosta

Robert Kirkman & Jay Bonansinga: The Walking Dead - Tie Woodburyyn

The Walking Deadin jäi maaliskuun lopussa telkkarissa kiduttavan pitkälle tauolle ennen syksyllä starttaavaa kuudetta tuotantokautta. Tarvitsin jotain lievittämään pitkän odotuksen tuskaa. Se jotain oli tietenkin Robert Kirkmanin ja Jay Bonansingan The Walking Dead - Tie Woodburyyn, joka on jatkoa jokunen aika sitten lukemalleni Kuvernöörin nousulle.

Kasvavat zombielaumat pakottavat Lilly Caulin ja pienen joukon selviytyjiä pakenemaan henkensä edestä etsiessään turvapaikkaa eläviltä kuolleilta. Sattumalta tie vie muureilla suojattuun kaupunkiin nimeltä Woodbury, jota johtaa rautaisella otteella itseään Kuvernööriksi kutsuva Philip Blake. Pian Lilly huomaa kuinka pelottaville raiteille Kuvernöörin ajatukset ajautuvatkaan.

Tie Woodburyyn on trilogian toinen osa, joka toimii kyllä mainiosti itsenäisenäkin teoksena. Kuvernöörin nousun tapahtumia sivutaan muutamassa kohdassa, mutta kuitenkin niin, että niistä saa varmasti ensimmäiseen osaan tutustumatonkin lukija. Jotkut asiat kuitenkin avautuvat paremmin jos Kuvernöörin nousukin on luettuna, joten kannattaa aloittaa trilogiaan tutustuminen ihan alusta asti.

Muuten oikein otteessaan pitävä tarina hieman kärsi kun todella montaa asiaa lipsahdettiin toistamaan liian monta kertaa. Esimerkiksi aivan liian monessa kohdassa mainitaan päähenkilön etu- ja sukunimi eli siis Lilly Caul, vaikka pelkällä etunimelläkin olisi varmasti selvitty. Lisäksi ärsytti, että myös aikaa toistettiin niin monesti. Koko ajan johonkin oli senjasenverran minuutteja tai henkilöt eivät tienneet, että viiden minuutin päästä tulisi jotain tapahtumaan. Muutamassa kohdassa tuollainen olisi ollut sopivan dramaattinen kerrontakeino, mutta kun sitä sitten oli melkein jokaisessa luvussa parhaimmillaan vielä useammassa kohdassa, alkoi pikkuisen väsyttää jo.

Zombietarinoiden ja tietysti TWD:n faneille Tie Woodburyyn on vauhdikasta ja jännittävää luettavaa, jossa ei tälläkään kertaa säästellä eläviä kuolleita. Itse asiassa zombeja tuntui vyöryvän entistä enemmän jokaikisen nurkan takaa selviytyjien kiusaksi.

Trilogian viimeinen osa on oikeastaan kaksiosainen, sillä The Fall of the Governor on jaettu kahdeksi kirjaksi. Toivottavasti myös trilogian päätöstä päästään lukemaan suomeksikin jossain vaiheessa.
 

------

Alkuteos: The Walking Dead: Road to Woodbury

Like 2015,  362 s.

Suom. Marika Saastamoinen

kirjastosta

Gillian Anderson & Jeff Rovin: Liekkien näkijät

Gillian Anderson on varmasti monelle tuttu Salaisten Kansioiden Dana Scullyna. Minullekin, vaikka myönnän, että en juurikaan ole tuota kulttisarjaa katsellut. Liekkien näkijät on Andersonin kirjallinen debyytti yhdessä vähän kaikkea kynäilleen Jeff Rovinin kanssa.

Lastenpsykiatri Caitlin O'Hara palkataan hoitamaan Intian USA:n suurlähettilään tytärtä Maanikia, joka isänsä murhayrityksen jälkeen alkaa saada voimakkaita kohtauksia. Näyttää siltä kuin jokin näkymätön olisi saanut Maanikin valtaansa. Pian Caitlin saa kuulla, että Haitilla ja Iranissa on samalla tavalla oireilevia nuoria. Nuorten oireilla näyttäisi olevan yhteys johonkin.

Liekkien näkijät kuulostaa yhdistävän herkullisesti scifiä ja jännitystä, mikä nosti odotukseni kirjaa kohtaan erittäin korkeiksi. Valitettavasti jouduin kuitenkin pettymään. Lupaavasta ja omaperäisestä ideastaan huolimatta kirja oli outo sekasotku, johon oli tungettu vähän kaikkea, eikä niitäkään onnistuneesti. Toivoin, että sekavaa juonta olisi parantanut edes vahva ja kiinnostava päähenkilö, mutta jouduin siinäkin pettymään. Caitlin oli ärsyttävän tylsä ja mitäänsanomaton hahmo.

Kirja ei anna ainakaan Andersonin kirjailijanlahjoista kovin hyvää kuvaa, sillä teksti on vähän väliä erittäin kömpelöä ja takkuista luettavaa. Useasti tuli sellainen olo, että vaikka olisi kuinka pitkään lukenut, ei kirjassa pääse yhtään eteenpäin.

Missään vaiheessa ei tullut sellaista ihanaa tunnetta, että tarina olisi kunnolla imaissut mukaansa ja kuljettanut eteenpäin kuin itsestään. Kirjasta kertoo varmaan kuitenkin jotain se, että vaikka lukeminen olikin aikamoista urakkaa välillä, en jättänyt tätä kesken tai missään vaiheessa edes harkinnut sitä. Sekavuudesta ja kömpelyydestä huolimatta halusin kuitenkin tietää mihin suuntaan tapahtumat etenevät ja mitä lopulta tapahtuukaan.

Goodreadsissa Liekkien näkijät on merkitty Earthend Saga - sarjan aloitusosaksi, joten ilmeisesti tälle on tulossa jatkoakin. Minun osaltani Andersonin kirjallisiin tuotoksiin tutustuminen oli varmaankin tässä, mutta eihän sitä koskaan tiedä jos muun lukemisen puutteessa voisin lukea lisääkin tätä sarjaa jos jatkoa todella on tulossa.

Kiitos kirjasta kustantajalle!

------

Alkuteos: A Vision of Fire

Like 2015, 300 s.

Suom. Einari Aaltonen

arvostelukappale (pyytämättä saatu)

Robert Kirkman & Jay Bonansinga: The Walking Dead - Kuvernöörin nousu

The Walking Dead on ehkä paras tv-sarja ikinä ja oikeastaan ainoa, mitä jaksan aktiivisesti seurata. Sarjakuvanakin TWD on aivan yhtä loistava ja hyllyssäni majaileekin setti tähän asti ilmestyneitä suomennettuja kokoelmia. Koko sarjan luojan Robert Kirkmanin yhdessä Jay Bonansingan kanssa kynäilemä Kuvernöörin nousu oli siis tällaiselle zombeista innostuneelle melkeinpä pakkoluettavaa.

Philip Blake, hänen tyttärensä Penny, veljensä Brian sekä kaverinsa Nick ja Bobby pakenevat kotiseuduiltaan päämääränään mikä tahansa paikka, missä epidemia ei vielä raivoa ja kadut eivät ole täyttyneet vaeltavista elävistä kuolleista. Atlantassa huhutaan olevan turvapaikka, mutta matka suurkaupunkiin on vaarallisempi kuin he uskoivatkaan. Philipin on oltava valmis tekemään mitä tahansa suojellakseen tytärtään ja veljeään.

Philip Blaken eli Kuvernöörin taustoja valottava tarina oli kiinnostavaa luettavaa. Olen miettinyt miten ihmisestä tulee niin hirvittävä kuin Kuvernööri varsinkin sarjakuvassa on. Onko syynä yksinkertaisesti mielen kierous vai muuttuneessa maailmassa koetut kauheat asiat. Kuvernöörin nousun luettuani kallistun enemmän jälkimmäiseen vaihtoehtoon.

Kuvernöörin nousu on väkivaltainen, karu ja raaka tarina, jossa halkotaan zombien kalloja, aivonpalaset ja suolenpätkät lentävät sekä muutenkin meno on välillä erittäin veristä. Herkemmälle lukijalle tämä saattaa olla vaikeampaa luettavaa, mutta tv-sarjaa katsonut tuskin hätkähtää hurmeisista hetkistä.

Vaikka välillä kerronta tuntui hieman käsikirjoitusmaiselta ja liiankin toteavalta, oli tarina paikoitellen oikein jännittävä ja lopussa niin täydellinen yllätyskäänne, että en ollenkaan osannut odottaa mitään sellaista. Kirjassa oli myös muutama oikein hieno kytkös sarjakuvaan, esimerkiksi Wiltshire Estatesin varoituskyltin alkuperä. Mukana olivat myös Chalmersin siskokset, jotka on poimittu kirjasta sarjan neljännelle tuotantokaudelle, tosin varsin paljon muokattuna.

Kuvernöörin nousu toimi tv-sarjaan ja sarjakuvaan rakastuneella oikein mainiosti ja saattaa toimia, vaikka The Walking Dead missään muodossa ei olisikaan tuttu. Tarina ja maailma kuitenkin avautuvat paljon paremmin jos on edes vähän tutustunut siihen missä TWD:ssä mennään. 

Kirjalle on jo ehtinyt ilmestyä suomeksi jatkoakin. The Walking Dead II - Tie Woodburyyn ilmestyi helmikuussa ja ehdottomasti tulee tuokin osa luettua jossain vaiheessa, toivottavasti melko piankin.

The Walking Dead - Kuvernöörin nousu kuittaa haasteesta kohdan 49. A book based on or turned into a TV show.

------

Alkuteos: The Walking Dead: Rise of the Governor

Like 2014, 361 s.

Suom. Marika Saastamoinen

oma ostos

Rebecca Alexander: Elämän ja kuoleman salaisuudet

Kiinnostuin Rebecca Alexanderin kirjasta hypistellessäni sitä kirjakaupassa. En aivan uskaltanut kirjaa omaksi ostaa, vaikka se vaikuttikin erittäin kiinnostavalta. Päädyinkin sitten etsimään ja lainaamaan tämän kirjastosta.

Vuonna 1585 tiedemies John Dee ja hänen apulaisensa Edward Kelley kutsutaan auttamaan haurasta ja kuolemansairasta kreivitär Elisabeth Bathorya. Miehet huomaavat kauhukseen, että vain erittäin pimeät voimat voivat pelastaa kreivittären. Englannissa vuonna 2013 professori Felix Guichard kutsutaan tutkimaan junasta kuolleena löytyneen teinitytön vartalossa olevia outoja, okkultistisilta vaikuttavia symboleita. Tutkimukset johdattavat miehen tutustumaan salaperäiseen Jackdaw Hammondiin, joka elää kirjaimellisesti laina-ajalla. Jackin ja hänen kaltaistensa perässä on jotain ikivanhaa ja voimakasta.   

Olipas yllättävän hankalaa saada tästä kirjoiteltua pientä esittelyä mahdollisimman selvästi ja tiiviisti.  Menin tarkistamaan muutamaa asiaa Liken sivuille ja huomasin, että siellä ainakin osa kirjan esittelystä on jotain muuta kuin mitä kirjassa tapahtuu. Jouduin tällä kertaa palauttamaan kirjan ennen kuin olin ehtinyt siitä blogata, joten en voinut tarkistaa lukeeko sama teksti kirjan takakannessakin. Hieman outoa ja harhaanjohtavaa.

Elämän ja kuoleman salaisuudet ei vielä ensimmäisillä sivuilla täysin vakuuttanut, mutta pikku hiljaa tarina sai minusta koko ajan paremman otteen ja pysyinkin siinä loppuun asti. Alexander kuljettaa tarinaa sujuvasti kahdessa ajassa. Itse pidin nykyaikaan sijoittuvista kappaleista enemmän, mutta myös Deen ja Kelleyn (jotka muuten olivat ihan oikeita henkilöitä) osuus oli kiinnostava ja toimi hyvin ajoittaisesta hitaudesta huolimatta.

Elämän ja kuoleman salaisuudet oli juuri sopivaa luettavaa näin Halloweenin alla, sillä kirjassa on paitsi jännitystä myös noitia, okkultismia ja magiaa. Felixin ja Jackin juttu tuntui kuitenkin päälleliimatulta ja turhalta, mikä hieman latisti lukukokemusta. Tuon olisi varmasti hyvin voinut jättää pois ilman, että tarina olisi siitä kovinkaan paljoa kärsinyt. 

Punainen ja musta ovat mielestäni suorastaan loistava yhdistelmä melkein missä vain, joten pidin valtavasti suomennoksen kansista. Huomasin tosin vasta kirjan luettuani, että kannessa on veripisara. Kirjan alkuperäisessä versiossakin on todella kauniit kannet, mutta näissäkään ei minulla ole mitään valittamista.

Onneksi ehdin lukea tämän ennen kuin lokakuu vaihtuu jo marraskuuksi (ei enää pitkä aika jouluun!). Osallistun siis vielä tällä Lokakuun lukuhaasteeseen. Olisin mielelläni lukenut vielä enemmänkin haasteeseen liittyvää, mutta tällä kertaa aikaa ei vain ollut riittävästi.

-------

Alkuteos: The Secrets of Life and Death

Like 2014, 416 s.

Suom. Sami Heino

kirjastosta

Marja Björk: Mustalaisäidin kehtolaulu

Mustalaisäidin kehtolaulu on ensimmäinen kosketukseni Marja Björkin tuotantoon. Olen Björkin edellistä kirjaa Poikaa katsellut pikalainahyllyssä kirjastossa, mutta kun en pikalainoista juuri välitä, on se jäänyt lainaamatta. Kun tämä Björkin uutukainen sattui uutuuskirjojen hyllyssä vastaan, lähti se samantien mukaani ja kiilasi muiden lukupinossa olevien ohi luettavaksi.

Sikrin ollessa nuori romanit kiertelivät ja elanto hankittiin kovalla työllä. Sikrin tyttären Maritan aikuistuessa on toisin. Yhteiskunta antaa rahat ja asunnot, eikä tarvitse enää kiertää. Vaikka Maritan tyttärien Assin ja Teresan varttuessa kaikki on muuttunut, romaneita vältellään vieläkin ja heitä pidetään muiden elätteinä.

Myönnän, että en tiedä romanikulttuurista juuri mitään. Se minua tässä kirjassa kiehtoikin, että saisi tietää enemmän ihmisistä, joista tuntuu olevan niin paljon ennakkoluuloja ja omituisia käsityksiä. Björk on saanut kirjoitettua vaikeasta ja vähän käsitellystä aiheesta erittäin hienon kirjan. Mustalaisäidin kehtolaulun romaninaisten elämä ei ole helppoa, sillä esimerkiksi etenkin Marita kohtaa elämässään sen, että romaneiden on melkein mahdotonta saada oikeita töitä, pelkkiä kursseja vain.

Kirja avaa romaneiden kulttuuria ja tapoja erittäin paljon, mutta missään vaiheessa ei tuntunut siltä, että tietoa olisi tulvinut liikaa. Itse asiassa painoin innokkaasti mieleeni kaikki pienimmätkin tiedonmuruset samalla kun nautiskelin Björkin tavasta kirjoittaa ja kertoa. Mustalaisäidin kehtolaulu oli niin hieno lukukokemus, että tätä voi erittäin lämpimästi suositella kenelle tahansa.

Tästä aiheesta voisin ehdottomasti lukea enemmänkin, mutta ainakaan nyt mieleeni ei tule yhtään muuta kaunokirjallista kirjaa, jossa romanikulttuuria olisi käsitelty. Mustalaisäidin kehtolaulu ei varmasti jää myöskään ainoaksi lukemakseni kirjaksi Björkin tuotannosta. Ehkä nyt vihdoinkin etsin sen Pojan kirjastosta ihan normaalilla laina-ajalla ja oikeastaan muutkin Björkin teokset vaikuttavat sen verran mielenkiintoisilta, että olen ne jo ehtinyt lisätä lukulistalle.

Tekemistä minulta ei nyt vähäksi aikaa ainakaan puutu. Lukupinossa odottaa hirveä kasa kirjoja ja toinen mokoma vielä e-kirjoina tabletilla. Lievittääkseni ärsytystä siitä, että minulla ei tänäkään vuonna ole mahdollisuutta lähteä Helsingin kirjamessuille, jonne olisin kovasti halunnut, ajattelin tämän viikon sitten vain raivoisasti lukea kun päivät ovat opiskeluidenkin suhteen melkein tyhjää täynnä ja niin monta kiinnostavaa kirjaa odottaa lukemista.

------

Like 2014, 273 s.

kirjastosta

Liz Williams: Kultainen lohikäärme

Vaikka kahdessa edellisessä osassa Liz Williamsin Chen - kirjojen maailma tuntuikin välillä ylitsepursuavan monimutkaiselta, odotin silti innolla kolmannen osan suomennosta ja se oli pakko saada luettavaksi niin pian kuin mahdollista. Edellinen osa Demonien taivas oli oikein mukavaa luettavaa, joten odotukset kolmannen kirjan, Kultaisen lohikäärmeen, kohdalla olivat korkealla.

Komisario Chen ja senesalkki Zhu Irzh lähetetään diplomaattimatkalle Helvettiin mukanaan taivaallinen lähettiläs. Samaan aikaan rouva Pa saa hoidettavakseen lapsenlapsensa nimeltä Kultainen lohikäärme. Kun kaksikon matka saa ikävän käänteen, käy selväksi, että harmiton pikkupoika on jotain aivan muuta kuin näyttää ja pojan perässä ovat Helvetin vaarallisimmat demonit. Lisäksi Taivaan ja Helvetin välit ovat kärjistymässä täysimittaiseksi sodaksi, johon tahtomattaan uhkaavat sotkeutua myös Chen ja Zhu Irzh.

Edellisen osan lukemisesta on jo aikaa (melkein vuosi!), joten tätä aloittaessa meni hetki muistellessa mitä olikaan aiemmin tapahtunut ja päästessä taas kärryille omaperäisestä maailmasta, jossa riittää ulottuvuuksia ja otuksia. Tarinasta oli kuitenkin onneksi helppo napata kiinni, vaikka jälleen kerran oli pakko myöntää, että en muistanut edellisestä kirjasta niin paljon kuin olisin halunnut. 

Mutta tuohan ei estänyt minua nauttimasta hyvin etenevästä tarinasta. Kultainen lohikäärme esitteli paitsi lisäyksiä jo ennestään runsaaseen fantasiamaailmaan myös uusia puolia siitä. Esimerkiksi Helvetistä esiteltiin aivan uusia, kiinnostavia puolia, joista ehdottomasti kiehtovimpiin ja samalla kummallisimpiin kuului tarkempi tutustuminen Himon ministeriöön, joka kaikessa kaksimielisyydessään oli suorastaan nerokas miljöö. Kultainen lohikäärme ei hetkeäkään tuntunut sekavalta, vaikka tarinassa oli jälleen paljon kaikkea mukana. Kolmesta suomennetusta osasta tämä taitaa olla suosikkini.

Jo Demonien taivas paljasti mielenkiintoisia asioita senesalkki Zhu Irzhistä ja olihan niitä lisäpaljastuksia myös Kultaisessa lohikäärmeessä. Chen vaikutti tässä kirjassa välillä vähän laimealta ja tylsältä, mutta demonietsivä sen sijaan nousi vielä varmemmin suosikikseni tämän sarjan henkilöistä. Saas nähdä mitä seuraavat kirjat tuovat tullessaan Zhu Irzhille.

Jos ja kun sarjan neljäs osakin (The Shadow Pavilion) julkaistaan suomennettuna aion ehdottomasti lukea senkin. Olen tähän asti viihtynyt loistavasti tämän sarjan parissa ja uskallan toivoa, että niin tulee olemaan jatkossakin. Jokin Williamsin luomassa maailmassa on niin kiehtovaa, että siihen jää koukkuun.

------

Alkuteos: Precious Dragon

Like 2014, 398 s.

Suom. Sirje Niitepöld

kirjastosta

Charlie Huston: Kuolleena palannut

Charlie Hustonin Kuolleena palannut herätti mielenkiintoni heti kun bongasin sen Liken kevään uutuuksista. Kirjastoon lähti salamana varausta ja sain kirjan vihdoinkin luettavakseni pari päivää sitten. Lukupinossa olisi odotellut muitakin, mutta tämä onnistui jotenkin kiilaamaan kaikkien muiden lukemista odottavien kirjojen edelle.

Manhattan on jakautunut vampyyriklaanien alueisiin, joiden välillä hallitsee vain hatara rauha. Klaaneille likaisia hommia tekevä Joe Pitt on sitoutumaton oman tiensä kulkija, joka palkataan hoitelemaan Manhattania uhkaavan zombieviruksen kantaja. Samalla Joen palveluksia tarvitaan kadonneen miljoonaperijättären löytämiseksi. Katoamistapauksen tutkimukset ja vaarallisen kantajan jäljittäminen johdattavat Joen suurempiin ongelmiin kuin hän osasi odottaakaan.

Olin varma jo muutaman ensimmäisen sivun jälkeen, että jos kirjan loppupuolella ei tapahtuisi mitään emämunausta, tykkäisin tästä kirjasta. Ja niinhän siinä sitten onneksi kävi. Kuolleena palannut oli menevä, noir -henkinen lukukokemus, jonka parissa ei tylsistynyt ollenkaan, vaan sivut kääntyivät kuin itsestään ja kohta kirja olikin jo ahmittu loppuun. Kirja oli juuri sopiva sekoitus vauhtia, jännitystä, vampyyreja ja olihan mukana hieman huumoriakin. Tuloksena oli erittäin piristävä keitos, jonka parissa vierähti tosiaan vain vähän aikaa, koska en pystynyt laskemaan kirjaa käsistäni. Lukukokemusta vain paransi kiehtovat kannet, vaikka kansien värit eivät olekaan mieleeni, noissa on jotain sellaista tunnelmaa, minkä takia pidän niistä.

Kirjan vampyyrit ovat perinteiseen vampyyristereotypiaan verrattuna piristävän omaperäiseiä ja kekseliäitä luomuksia, joskin mukana on tietysti niitä pakollisiakin vampyyrien ominaisuuksia. Kirjan maailmassa vampirismin aiheuttaa Vyrus - niminen virus, jonka salaisuuksia ei vielä tässä kirjassa paljastettu paljoa, mutta ehkä myöhemmissä kirjoissa Vyruksesta paljastuu lisääkin.

Charlie Hustonilta on lisäksi aiemmin suomennettu yksi teos, Kalmasiivouksen salattu taito, joka sekin kiinnostaisi ainakin kirjailijan tyylin takia lukea. Joe Pitt - sarjan aloittava Kuolleena palannut on alkuperäiskielellä ilmestynyt jo vuonna 2005 ja sarjassa on toistaiseksi ilmestynyt viisi osaa, viimeisin 2009. Toivottavasti sarjan seuraavakin osa julkaistaan jossain vaiheessa suomennettuna, koska ainakin täällä olisi sille yksi innokas lukija.

------

Alkuteos: Already Dead

Like 2014, 288 s.

Suom. Einari Aaltonen

kirjastosta

Rob Zombie: Salemin kirous

Muistaakseni Morre kesällä vinkkaili tästä kirjasta, joka oli itseltäni aivan kokonaan jäänyt huomaamatta syksyn uutuuskirjoista. Kirjasta lähti salamana varausta kirjastoon, koska eihän tätä mitenkään voinut jättää lukematta.

Heidi Hawthorne soittaa radiossa salaperäisen vinyylilevyn, jonka soittamisella on järkyttävät vaikutukset. Salemin kaupungissa puhkeaa verinen murha-aalto, minkä lisäksi Heidi alkaa kärsiä oudoista harhanäyistä ja pelkotiloista, jotka tuntuvat liian todellisilta ollakseen vain huumemenneisyyden kaikuja. Tapahtumilla näyttäisi olevan yhteys Salemin kuuluisiin noitavainoihin. Kaupungissa on herännyt jotain vanhaa ja kostonhimoista.

Salemin noitavainot yhdistettynä nykypäivään kuulosti todella herkulliselta yhdistelmältä, joten odotin tältä kirjalta paljon. Rob Zombie on minulle lähinnä etäisesti tuttu muusikkona, joten odotukseni keskittyivät enemmänkin juoneen kuin Zombien kirjoitustaitoihin. Harmittavasti herkullinen lähtöidea ei ollut muokkautunut loistavaksi kirjaksi.

Salemin kirous oli paikoitellen erittäin sekava ja kirjan otteessa oli vaikea pysyä kun tapahtumat muuttuivat kaikkein oudoimmiksi. Jotkin kohtaukset olivat niin surrealistisia, että tapahtumissa mukana pysyminen vaati todella ankaraa keskittymistä juuri siihen kohtaan tarinassa. Yritin kuitenkin lukea ahkerasti eteenpäin, vaikka olin välillä hyvin sekaisin siitä mitä kirjassa oli juuri tapahtunut.

Salemin kirous ei todellakaan ole sieltä kesyimmästä päästä kauhukirjallisuutta, vaan mukana on paljon verta, suolenpätkiä ja muitakin eritteitä, melkein ällöttävyyteen asti. Välillä liiankin veristen tapahtumien lisäksi tarinassa oli jonkinverran ärsyttävää toistoa, sillä vain muutamaa sivua sitten kerrottuja asioita ei tarvitsisi melkein samantien kertoa uudestaan. Loppuratkaisu oli muun kirjan tavoin hyvin outo ja sekavakin, eikä juurikaan mieleeni.  

Salemin kirous oli mielenkiintoinen lukukokemus, mutta enemmän negatiivisessa kuin positiivisessa mielessä. Salemin noitavainoissa olisi varmasti aineksia parempaankin tarinaan. Tämä oli minun makuuni aavistuksen liian verinen ja sekava. Salemin kirous on kirjoitettu Zombien ohjaaman, vuonna 2012 ilmestyneen The Lords of Salem elokuvan pohjalta.
 

------

Alkuteos: The lords of Salem

Like 2013, 317 s.

Suom. Einari Aaltonen

kirjastosta

Glen Duncan: Viimeinen ihmissusi

Ajatus maailman viimeisestä ihmissudesta oli niin kutkuttava, että Glen Duncanin Viimeinen ihmissusi oli pakko saada luettavaksi mahdollisimman nopeasti. Onneksi kirjaston varaustilanne näytti nollaa ja sain kirjan käsiini ilahduttavan nopeasti.

Maailman toiseksi viimeinen ihmissusi tapetaan Berliinissä ja Jake Marlowe jää viimeiseksi lajinsa edustajaksi. Kuolema odottaa Jakeakin seuraavan täysikuun aikaan, sillä ihmissudenmetsästäjät ovat hänen perässään. Ainoan ystävänsä karu kohtalo pakottaa Jaken pakenemaan metsästäjiä. Yllättävän kohtaamisen jälkeen Jakella on enemmänkin menetettävää kuin oma henkensä.

Yritin olla odottamatta tältä kirjalta paljoa, vaikka Viimeinen ihmissusi vaikuttikin ilahduttavan erilaiselta ihmissusiromaanilta. Tietysti yritykset epäonnistuivat ja kirjan aloittaessani odotukset olivat korkealla. Viimeinen ihmissusi vaikutti särmikkäältä ja sopivan rosoiselta, eikä päähenkilö Jake Marlowekaan vaikuttanut tylsältä ihmissusinössykältä. 

Kirjan alkupuolella tuntui vielä siltä, että kirja on niin hyvä kuin odotin, mutta sitten tapahtui täyskäännös. Jossain toisen osan kohdalla Viimeinen ihmissusi hukkasi punaisen lankansa todella pitkäksi aikaa, sillä keskiosan tapahtumat tuntuivat jotenkin irrallisilta. Viimeistään erittäin kliseiset lopputapahtumat veivät lukukokemuksen negatiivisen puolelle. En olisi uskonut, että hyvän alun jälkeen kirja muuttuu niin paljon, että harkitsin jopa sen lopettamista kesken, vaikka jäljellä oli enää vain muutama kymmenen sivua. 

Kirjan kieli oli ajoittain hyvin ronskia ja karkeaa, ehkä liiankin minun makuuni. Tuo seikka ei häirinnyt minua yhtä paljon kuin juoni, josta en todellakaan kirjan loppupuoliskolla pitänyt. 

Lopun perusteella vähän epäilin, että onkohan tälle tulossa tai jo ilmestynyt jatkoa. Kyllä on. Tarinaa jatkava Talulla Rising on ilmestynyt englanniksi viime vuoden puolella. En pitänyt Viimeisestä ihmissudesta niin paljon, että haluaisin jatko-osaa lukea.

-----

Alkuteos: The Last Werewolf

Like 2013, 414 s.

Suom. Elina Koskelin

kirjastosta

Kishwar Desai: Pimeyden lapset

Tämän viikon saan nauttia pitkään odotetusta lomasta. Miten mukavaa onkaan kun voi vaikka vain hetkeksi sysätä opiskelujutut syrjään ja keskittyä taas kunnolla lukemaan. Lukupinossa on tuttuun tapaan hirveä määrä kirjoja, joten lomalta lopu tekeminen kesken. Tämän Kishwar Desain esikoiskirjan Pimeyden lapset luin jo viikonloppuna, mutta nyt vasta se pääsee esille blogiinkin.

14-vuotiasta Durgaa syytetään kolmentoista perheenjäsenensä järkyttävistä murhista. Ainoa, joka uskoo Durgan olevan enemmänkin olosuhteiden uhri kuin syyllinen, on delhiläinen sosiaalityöntekijä Simran, joka saapuu pikkukaupunkiin tapaamaan Durgaa ja selvittämään tämän taustaa. Rikkaan ja merkittävän perheen menneisyydestä paljastuu järkyttäviä salaisuuksia.

Kishwar Desai on kirjailijana minulle aivan uusi tuttavuus ja tähänkin kirjaan tutustuin vain, koska löysin kirjailijalta tänä vuonna ilmestyneen toisen kirjan. Päätin lukea ensimmäisen Simran - kirjan ennen uudempaa, vaikka sekin kirja lähti kirjastosta samalla reissulla mukaan. 

Tykästyin kirjan päähenkilöön Simraniin, joka nelikymppisenä naimattomana naisena ja vieläpä tupakoitsijana ei sovi tyypilliseen intialaisnaisen muottiin. Ei ole varmaan ihme, että kirjasta ja sen päähenkilöstä tykkäsin, koska vahvat ja itsenäiset naishahmot kirjoissa ovat melkein aina suosikkejani. Simran ei ole poikkeus, vaikka välillä naisen touhuista tulee mieleen enemmänkin salapoliisi kuin sosiaalityöntekijä.

Pimeyden lapset oli välillä hieman vaikea lukukokemus, koska jäin muutamassakin kohdassa epäuskoisena ihmettelemään voidaanko intialaisessa kulttuurissa todella suhtautua niin kamalasti tyttölapsiin. En halua tämän yhden kirjan perusteella liikaa yleistää, mutta silti Pimeyden lapset antoi ajattelemisen ja kauhistelemisen aihetta. 

Vaikka muuten pidinkin tästä, kirjan lopetus sai tunnelman ikävästi lässähtämään. Harmi, että muuten hyvää lukukokemusta latisti omasta mielestäni kehno loppuratkaisu.

Lukupinossa odottelee jo Desain toinen romaani Postimyyntilapset, jota toivottavasti pääsen lukemaan mahdollisimman pian. Kilpailu on kuitenkin kova, koska samassa pinossa odottelee monta muutakin mielenkiintoista kirjaa.

-----

Alkuteos: Witness the Night

Like 2010, 237 s.

Suom. Terhi Kuusisto

kirjastosta

Liz Williams: Demonien taivas

Liz Williamsin Rikosetsivä Chen - sarjan edellinen suomennos ja sarjan aloittava osa Aavekauppiaan tytär oli mielestäni kiehtova, joskin omaan makuuni ehkä paikoitellen hieman sekava, tarina, jonka maailma oli varmasti kiinnostava. Huomasin toisen osan ilmestymisen hiukan jälkijunassa, mutta onneksi kirjan sai nopeasti kirjastosta luettavaksi. 

Demonietsivä Zhu Irzh sekaantuu Singapore Kolmessa tapahtuneen raa'an murhan rikostutkintaan ja yhdessä komisario Chenin kanssa saa selville, että verityön jäljet johtavat kansainvälisen Paugeng - suuryrityksen johtoportaaseen asti. Murhatutkinnassa käy ilmi, että teon taustalla on paljon vakavampi juoni, jonka toteutuessa helvetti pääsisi valloilleen maan pinnalla. Taivaskaan ei enää näytä suojelevan maata, joten kun maailmoja erottavat meridiaanit alkavat romahtaa, on Zhu Irzhillä ja Chenillä jälleen kädet täynnä töitä.

Demonien taivasta lukiessa minulla oli oikeastaan samoja ongelmia kuin sarjan ensimmäistäkin osaa lukiessani. Kirjojen maailma on niin laaja ja monimutkainen, eikä asioita ainakaan liikaa tässäkään osassa selitetty, joten välillä tuli tunne, että jotkut asiat jäivät taas hämärän peittoon. En tiedä johtuiko se sitten siitä, että en niin paljon aloitusosasta muistanutkaan kuin kuvittelin tai sitten yksinkertaisesti oletetaan, että lukija tajuaa jotkin yliluonnollisen maailman kummallisimmatkin asiat ilman niiden sen suurempaa selitystä.

Vaikka välillä jouduinkin muistelemaan, että mitäs tämäkin asia nyt tarkoitti, Demonien taivas oli mukava lukukokemus. Senesalkki Zhu Irzh saa tässä osassa edellistä suuremman roolin ja Chen saa tällä kertaa tyytyä melkeinpä sivuosaan. Demonietsivä tuntui jo edellisessä osassa mielenkiintoiselta hahmolta ja nyt vielä mielenkiintoisemmalta.

En pitänyt oikeastaan ollenkaan Aavekauppiaan tyttären kansista, mutta tässä kirjassa on jo vähän enemmän yritystä. Silti kannet tuntuvat kuitenkin hieman leikkaa - liimaa - tyyppiseltä ratkaisulta eli aivan nappiin kansien osalta ei Demonien taivas osunut. Harvoin kiinnitän mitään erityistä huomiota kirjojen kansiin, mutta kun sarjan edellisen osan kansista en pitänyt, tuli tähän osaan kiinnitettyä siltäkin osalta enemmän huomiota.

-------

Alkuteos: The Demon and the City 

Like 2013, 397 s.

Suom. Sirje Niitepöld
kirjastosta

Elizabeth Hand: Pimeää kohti

Joillekin kirjoille ei ole mitään erikoisempaa tarinaa, miksi ne päätyivät lukupinooni. Elizabeth Handin jännäri on yksi sellaisista. Kiinnostava takakansiteksti ja Suomiyhteys olivat oikeastaan suurimmat syyt siihen, että Pimeää kohti lähti mukaani kirjastosta. 

Huume- ja alkoholihuuruista elämää elävä Cassandra Neary ansaitsi mainetta joskus kolmekymmentä vuotta sitten julkaistulla valokuvakirjalla. Uransa pohjalla oleva Cassandra saa oudon toimeksiannon matkustaa Helsinkiin ja tarkistaa suomalaisen valokuvaajan ottamien kuvien aitouden. Työkeikan jälkeen Cassandra suuntaa Islantiin etsimään kadotettua nuoruuden rakkauttaan. Kun Helsingissä tehdään verinen murha, Cassandra tajuaa joutuneensa murhaajan tappolistalle, eikä hyisessä Islannissa ole paikkaa minne paeta.

Ensiksi on pakko mainita se suurin asia, joka tätä lukiessa alkoi erittäin kovasti vaivata. Jotenkin koko ajan lukiessani tuli sellainen tunne, että joitain tarinassa mainittuja tapahtumia ei kerrottu kunnolla, aivan kuin viitattaisiin johonkin toiseen kirjaan. En siis tiennyt, että Pimeää kohti on osa jotain sarjaa. Ystävämme Wikipedia kuitenkin tiesi kertoa, että tämä on sarjan toinen osa ja jatkoa Generation Loss - romaanille. En ymmärrä millä perusteella on päätetty suomentaa juuri tämä, eikä sarjan alusta. Varmaankin osittainen Suomeen sijoittuminen ja vahvat Suomi - viittaukset ovat olleet siinä osallisena. Mutta silti, olisihan se ollut mukavaa lukea sarjan ensimmäinen osa ennen tätä toista.

Pimeää kohti on tunnelmaltaan hyvin synkkä, sillä mukana on blackmetalia, muinaisia taruja ja erittäin raakoja valokuvia. Lisäksi Cassandran huumeidenkäyttö on erittäin suuressa osassa. Itse asiassa niitä huumeita olisi voinut olla vähemmänkin, sillä päähenkilön huumesekoilua olisi voinut korostaa paljon vähemmän, eikä tarina olisi siitä mitenkään kärsinyt. Cassandran rappion korostaminen juuri huumeilla tuntui jotenkin liian hallitsevalta.

Vauhdikas tarina oli mielenkiintoista luettavaa alusta loppuun. Odotin perinteistä dekkarilopetusta, mutta Hand olikin onnistunut kirjoittamaan jotain paljon yllättävämpää ja raaempaa. Tykkäsin kyllä tästä oikein paljon ja voisin harkita sarjan ensimmäisenkin osan lukemista englanniksi.

------

Alkuteos: Available Dark

Like 2012, 238 s.

Suom. Juha Ahokas
kirjastosta

Ahmad Khalid Tawfiq: Utopia

Kirjaston uutuushylly on jokaisella kirjastoreissulla pakko tutkia perusteellisesti ja yleensä sieltä löytyy mukaan edes jotain mielenkiintoista. Tämäkin Ahmad Khalid Tawfiqin dystopiaromaani löytyi juuri uutuuksista ja tuli luettua jo jokin aika sitten. Bloggaaminen näistä luetuista vain jotenkin venyy nykyisin kun on koulun ja muun elämän kanssa niin paljon muuta tekemistä.

Yhdysvalloissa 2010-luvulla kehitetään uusi polttoaine, mikä romahduttaa Lähi-Idän öljyvarat ja Egyptin eliitti vetäytyy Utopian aidattuun kaupunkivaltioon. Vuosikymmentä myöhemmin Utopian tylsistyvä nuoriso huvittaa itseään huumeilla ja seksillä. Äärimmäisiä kokemuksia etsivä utopialaiskaksikko kuitenkin livahtaa urbaanilegendan innoittamana turva-aitojen ulkopuolelle. Utopian ulkopuolinen rappeutuva maa kuitenkin tarjoaa kaksikolle odottamattomia yllätyksiä.

Joskus tulee luettua kirjoja, joiden lukemisen jälkeen on vähän kummallinen olo. Ei oikein tiedä mitä lukemastaan ajattelisi, oliko se hyvä vai ei. Utopia oli juuri tuollainen kirja, sillä sen herättämät mielipiteet ja ajatukset olivat ristiriitaisia ja sekavia. Toisaalta pidin kovasti Utopian ideasta ja Tawfiqin tavasta kirjoittaa, mutta kuitenkin jotkut tapahtumat eivät olleet mieleeni. Etenkin kirjan loppuratkaisu tuntui omaan makuuni liian avoimelta.

Tylsistyneet utopialaiset etsivät hauskuutusta mistä tahansa, minkä vuoksi tarinassa on paljon väkivaltaa ja raiskauksetkin ovat sallittua huvitusta. Utopian maailma on synkkä ja sairas, minkä vuoksi kirja ei ole helppo lukukokemus. Vaikka kirjan herättämät ristiriitaiset ajatukset tuntuiva jo ensimmäisiä sivuja lukiessa ja vain vahvistuivat kun viimeisetkin oli luettu, en pystynyt jättämään tätä kesken, vaan luin kirjaa ahkerasti sivu sivulta eteenpäin. Erityismaininta on pakko antaa hienolle kansitaiteelle, sillä kirjan kannet ovat erittäin kauniit ja jotenkin kirjaan sopivat.

------
Alkuteos: Utopia

Like 2013, 202 s.

Suom. Sampsa Peltonen
kirjastosta

Sapphire: Precious - harlemilaistytön tarina

Pääsin pitkästä aikaa käymään kirjastossa nyt kun tuntuu olevan taas aikaa ja intoa opiskeluiden ohessa lukea. Sapphiren esikoisromaani Precious - harlemilaistytön tarina osui vahingossa silmään hyllyltä ja koska minua oli kiinnostanut lukea tämä kirja jo todella pitkään, mukaanhan se lähti.

Precious Jones on 16-vuotias tyttö Harlemista, jonka elämä on karua. Hän odottaa jo toista lasta raiskaavalle isälleen, minkä lisäksi Precious joutuu kestämään hirviömäistä pahoinpitelevää äitiä. Luku- ja kirjoitustaidoton Precious tuntee olevansa näkymätön maailman silmissä. Jouduttuaan erotetuksi koulusta Precious päätyy erikoiskouluun, jossa hän ryhtyy opettelemaan lukemista ja kirjoittamista. Elämän potkiman tytön elämä on vihdoinkin muuttumassa paremmaksi.

Precious on rankka tarina, jota ei ole helppo lukea. Päähenkilön suulla kerrottu tarina on kaunistelematon ja karu, minkä vaikutusta lisää kirjassa käytetty puhekieli. Alle parin sadan sivun mittaisena kirja on nopealukuinen siitäkin huolimatta, että melkeinpä jokainen sivu onnistuu järkyttämään, sillä jotkut todella ikävät asiat kerrotaan kirjassa erittäin suorasti ja siis todellakin kaunistelematta.

Tarinassa on onneksi kaiken järkyttävyyden lisäksi mukana myös toivoa, sillä kaiken kokemansa jälkeen Preciousin elämä alkaa vihdoinkin mennä parempaan suuntaan. Kirja on koukuttava ja itsekin luin tämän melkein yhdeltä istumalta loppuun asti, sillä en olisi halunnut laskea kirjaa käsistäni.

Kirjan pohjalta on tehty samaa nimeä kantava elokuva, joka on kerännyt paljon mainetta ja positiivisia arvioita. Itse en ole vielä tuota elokuvaa nähnyt, mutta ehdottomasti jossain vaiheessa haluaisin sen nähdä, sillä kiinnostaa tietää miten kirja on onnistuttu muokkaamaan elokuvaksi.

-----

Alkuteos: Push

Like, 174 s.

Suom. Kristiina Drews
kirjastosta

Liz Williams: Aavekauppiaan tytär

Viime aikoina olen tutustunut useampaankin aivan uuteen kirjailijaan ja Liz Williams kuuluu siihen joukkoon. Muistan jossain yhteyksissä nähneeni Williamsin nimen, mutta kirjailijan tuotantoon en ennen tätä ole tutustunut. Aavekauppiaan tytär on ensimmäinen Williamsilta suomennettu romaani ja aloittaa samalla Rikosetsivä Chen - sarjan.

Komisario Chen on erikoistunut yliluonnollisiin rikoksiin Singapore Kolmen franchise - kaupungissa. Hän saa selvitettäväkseen teollisuusjohtajan tyttären kuolemantapausta, jossa tytön sielu on taivaan sijasta päätynyt helvetin bordelliin. Tutkiessaan tapausta Chen saa avukseen helvetin puolelta senesalkki Zhu Irzhin ja kaksikko saa selville, että maan ja helvetin välillä tapahtuu laitonta aavekauppaa. Tapauksen taustalla on kuitenkin suurempi ja vakavampi hanke, jonka takana on vaikutusvaltaisia tahoja. Selvittääkseen tapauksen ja pelastaakseen maan Chenin on paikkaan, jonne kukaan ei mene mielellään, helvettiin.

Aavekauppiaan tytär on mielikuvituksekas scifin ja fantasiankin sekoitus, jossa mukana on taivasta, helvettiä, demoneita, aasialaisia uskomuksia ja rutkasti toimintaakin. Williamsin luoma maailma on kiinnostava, mutta lukijalle olisi voinut joitain asioita paljastaa vähän paremmin. Välillä minulle tuli tunne, että eikö tämä olekaan sarjan avausosa, sillä parissa kohdassa tuli sellainen tunne, että onko tämä ja tämä juttu selitetty mahdollisessa edellisessä kirjassa. Eli muutamat asiat jäivät hämärän peittoon, mutta ehkäpä ne selitetään paremmin sarjan seuraavissa osissa. Vaikka tarina tosiaan oli omaan makuuni välillä hiukan sekava, Williams kirjoittaa sujuvasti ja kirjan maailman monet mielenkiintoiset asiat paikkaavat juonen ajoittaista sekavuutta.

Suomennoksen nimi ja kansi eivät ehkä ole niitä kaikkein onnistuneimpia. Nimi oikeastaan vielä menettelee, mutta kansi on minun mielestäni sekava ja ainakin tekstien fonttia ja asettelua olisi voinut miettiä vähän enemmän, itse kansikuvasta puhumattakaan. En yleensä juurikaan kiinnitä huomiota kirjojen kansiin, mutta tämän kirjan kohdalla huonot kannet tuntuivat jotenkin erityisen häiritseviltä.

Olen viime aikoina lukenut todella paljon uutuuksia, joten seuraavalla kirjastoreissulla pitää ehdottomasti etsiä luettavaksi jotain vähän vanhempaakin kirjallisuutta. Uutuuksia vain paikallisessa kirjastossa on melkein aina hyvin paikalla samassa hyllyssä, joten niitä varmaan sen takia tulee luettua niin runsaasti.

-------

Alkuteos Snake Agent

Like 2012, 352 s.

Suom. Marianna Leikomaa
kirjastosta

Simon Lelic: Laitos

Simon Lelicin Laitos - romaani ehti jo muutaman kerran lipsahtaa käsistäni kirjastossa ja päätyä muiden matkaan, mutta onneksi onni suosi vihdoinkin ja kirjan sain itselleni lainattua. Vaikka olinkin jo jonkin aikaa halunnut kirjan lukea, ei se kuitenkaan kuulunut siihen joukkoon, jotka on pakko saada käsiinsä mahdollisimman nopeasti ja luettua samantien. Jaksoin siis odotella vähän pidempään, että pääsin tätä lukemaan.

Hammaslääkäri Arthur Priestley pidätetään täysin yllättäen. Hänet kuljetetaan useiden muiden pidätettyjen kanssa salaperäiseen laitokseen, jonne hämärien kansallisten turvallisuussäännösten perusteella pidätetyt miehet ja naiset kuljetetaan. Arthurin katoamisen jälkeen hänen vaimonsa Julia haluaa selvittää miehensä katoamisen ja turvautuu liberaalin verkkolehden toimittajan Tom Clarken apuun. Kaikki laitokseen ja pidätyksiin liittyvä yritetään pitää salassa paitsi Julialta ja Tomilta myös kaikilta muiltakin. Julia ei kuitenkaan aio luovuttaa, vaan haluaa saada miehensä vapaaksi.

Tällä kirjalla olisi ideansa puolesta kaikki mahdollisuudet olla suorastaan loistava teos. Ajatus yhteiskunnasta, jossa lähes kuka tahansa voidaan pidättää vedoten kansalliseen turvallisuuteen ja sen turvaamiseksi laadittuihin hämäriin säännöksiin, on ahdistava. Loistavista lähtökohdista huolimatta Laitos ei omasta mielestäni ollut edes keskivertoa parempi kirja, vaan hyvät alkuasetelmat haaskataan melkein kokonaan. Liikaa tärkeitä asioita jätetään kertomatta ilmeisesti, että lukija voisi itse vetää omat johtopäätöksensä, mutta sellaisessakin tilanteessa olisi hyvä, jos paljastettaisiin edes hiukan enemmän.

Kirjan hahmot eivät ole mitenkään erityisen kiinnostavia tai moniulotteisia. Ehkä siksi, että hahmoista ei juurikaan paljasteta mitään syvällisempää, mikä saisi lukijan oikeasti kiinnostumaan kirjan henkilöistä. Omasta mielestäni ainoa vähänkään kiinnostava hahmo on laitoksen johtaja Graves, joka ei hyväksy kaikkea laitoksessa tapahtuvaa ja kamppailee moraalisten ongelmien kanssa. Hahmon kohtalo tuntuu jotenkin hätäiseltä ratkaisulta.

Laitos oli vielä kaiken muun lisäksi joiltain osin ärsyttävän ennalta-arvattava. En myöskään pitänyt kirjan lopusta ja loppuratkaisu sai vähän hämmentyneeksi, koska tarinan olisi voinut lopettaa niin monilla muillakin paremmilla tavoilla. Nyt kaikki jäi hiukan liian avoimeksi ja jälleen kerran lukijan itsensä täydennettäväksi.

Puutteistaan huolimatta Laitos ei ole täysin huono ja lukukelvoton tekele, vaan siinä on hieno idea ja Lelic myös kirjoittaa suht sujuvasti, vaikka itse tarinassa onkin ongelmia. Niistä ongelmista huolimatta ainakin minä pysyin kirjan otteessa hyvin ja luin tämän loppuun aika nopeastikin aivan siitä syystä, että halusin tietää miten tarina tulee loppumaan. Olen todella huono lopettamaan kirjoja kesken ja kirjan pitää olla todella todella huono, että päättäisin olla lukematta sitä loppuun. Laitos ei sellainen ollut, joten urheasti jatkoin eteenpäin, vaikka moni asia tätä kirjaa lukiessa häiritsikin. Saatan suhtautua tähän kirjaan vähän liian kriittisesti ja joku muu varmaankin löytää siitä enemmän hyvää kuin itse löysin. Eli jos yhtään kiinnostaa, kannattaa lukea ja muodostaa oman mielipiteensä tästä aavistuksen dystopisesta romaanista.

-------

Alkuteos: The Facility

Like 2012, 355 s.

Suom. Terhi Kuusisto 
kirjastosta