Anna-Leena Härkönen: Takana puhumisen taito

"Valomerkki palauttaa meidät todellisuuteen. Vielä hetki sitten ihmisten ympärillä oli utuinen hämärä, ja kaikki näyttivät ihanilta. Raaka kattovalo paljastaa totuuden: kasa takkutukkaisia kännikaloja.
   Joku huomaa laskuhumalan alkaneen ajat sitten. Toisen päätä särkee; tulee äitiä ikävä. Kolmas saa pakkomielteen löytää vielä yksi baari, joka on auki. Hyvä juttu jää kesken ja sänkykumppani iskemättä. Valomerkin jälkeen on paha marssia kenenkään eteen kysymään: "Meille vai teille?" Kysyjä antaa itsestään epätoivoisen vaikutelman. Kysymyksen kohde tuntee itsensä jämäksi, mitä hän onkin. Ei tule kauppoja." (s.7-8)

Härkönen, Anna-Leena: Takana puhumisen taito. Kirjakauppaliitto 2014. 156 sivua. ISBN 978-952-67705-2-9.

Anna-Leena Härkönen on eräs pitkäaikaisimmista suosikkikirjailijoistani. (Seikka, joka ei blogistani ilmene, koska suurimman osan hänen kirjoistaan olen lukenut ennen tämän blogin syntymistä.) Lisäksi hän on hemmetin mielenkiintoinen persoona, jonka haastatteluja ym. esiintymisiä olen seurannut aina ilolla! Tämä pakinakokoelma Takana puhumisen taito on julkaistu vuonna 2014 Kirjan ja ruusun päivän kampanjakirjana.

Luen hyvin harvoin novelleja ym., mutta taas huomasin kuinka kivoja tällaiset lyhyet tarinat ovat, koska niitä voi lukea hyvinkin pienissä pätkissä omien lukubreikkien sallimissa rajoissa. Kokoelma sisältää 32 pakinaa, joista suurimmasta osasta pidin. Härkönen kertoo paljon tapahtumia omasta ja tuttavapiirinsä elämästä, minkä ansiosta lukukokemus olikin kuin olisi hyvän kaverin tarinointia yön pikkutunneilla kuunnellut. Itse asiassa välillä ihmetytti kuinka avoimesti Härkönen mainitsi kavereitaan ja ystäviään nimeltä ja usein vähemmän mairittelevaan sävyyn. Toivon mukaan ja todennäköisesti nimet ovat vaihdettuja yksityisyydensuojan takaamiseksi tai Härkösellä ei ole kohta kavereita...

Ihailin taas miten tarkkanäköisesti Härkönen kuvaa ihmisiä ja aikamme ilmiöitä! Moni pakinoiden oivalluksista osui ja upposi ainakin tähän lukijaan. Aiheet käsittelivät mm. somea, hymiöiden käyttöä, miesten ja naisten välisiä eroavaisuuksia ja eroamista, vanhempien ja lasten konflikteja ja vanhenemista. Itse pidin kovasti esim. seuraavista:

Valomerkki (tarkkanäköistä kuvausta ihmisten toiminnasta valomerkin aikaan)
Hyvää syntymäpäivää! (syntymäpäivien vietosta aikuisiällä, sai taas hörähtelemään, kun on niin tuttua)
Takana puhumisen taito (viiltävän tarkkanäköistä kuvausta selän takana puhumisesta ja juoruilusta)
Hymiö (viestittelyistä, hymiöistä ja väärinkäsityksistä, kovin tuttua itsellenikin tyyliin "tarkoittiko tuo nyt jotain pahaa, kun se ei laittanut viestin perään hymynaamaa?") 
Entä jos puutarhanhoito ei kiinnosta? ("Älä hanki puutarhaa." Tämä oli paras!)
Revontulien pointti (ihmisten tyhmyydestä, kaikista pakinoista filosofisin ja sai hymähtelemään)
Jono (kukapa meistä ei olisi joskus kokenut jonottamisen tuskaa)
Työtarjous (päättymätön terassiprojekti Härkösen omasta elämästä, hulvattoman hauska!)
Kuppi suklaata (käytöstavoista, sai hörähtelemään)

Välillä minua nyppi Härkösen negatiivisuus ja kyynisyys. Vähän niin kuin se kaveri, joka aina valittaa kaikesta, tiedätte varmaan tyypin. Tehokeinona negatiivisuus siellä täällä on jees, mutta näin isossa kokoelmassa siihen alkaa myös tympääntyä. Jotkut Härkösen esille tuomat "ongelmat" ei ainakaan itselleni ole ongelmia ollenkaan ja niistä teksteistä jäikin vähän sellainen tekemällä tehdyn maku. Esim. Lentokenttäpelko, Matkaopas avautuu, Ehdottomasti kielletty, Kosto (itse pidän kostamista epäkypsänä toimintana, joten ei kolahtanut) ja Niksi-Sirkka (tekemällä tehty).

Aluksi ihmettelin miksi juuri Takana puhumisen taito on nostettu koko kokoelman nimeksi, mutta loppua kohden sekin alkoi luullakseni minulle avautumaan: Härkönen puhuu pakinoissaan varsin paljon pahaa muista! ;) Tämä viihdyttävä kirja oli nopeasti luettu ja sai kaipaamaan lisää Härköstä. Suosittelen herkullisena välipalakirjana!

Tähdet: ***½

Lisätietoa: Härkönen Wikipediassa.

Miina Supinen: Liha tottelee kuria

Miina Supinen: Liha tottelee kuria (2007)

WSOY, 336 sivua, ISBN 978-951-0-33956-0

Luettu: 21.1.2014

Miina Supisen kertomus Siloloiden hullunkurisesta perheestä kutkutti nauruhermojani oikein urakalla! Herkullisuus on se sana, joka kuvaa hyvin sekä tekstiä että muutamia tarinallisia oivalluksia kirjassa. Juoni yllätti jatkuvasti ja loppua kohden se kävi suorastaan jännittäväksi, kun ns. silmukka kiristyi ja huolellisesti rakennettu korttitalokulissi alkoi horjua. Mutta mistä tämä kirja kertoo? Lukemisen jälkeen jäi vähän hölmistynyt olo, että mikä tämän teoksen punainen lanka oli? Lihallisuus ja fyysisyys ovat hyvin esillä kirjassa mm. Silmu-pojan kuntosalitreenauksen ja Astra-tyttären sm-seksikokeilujen muodossa. Kirjassa on kekseliäästi nimetyt luvut, joista hyvin jäi karmivuudessaan mieleen luku nimeltä "vapaat kädet" (s.132-134). Jännä kirja, liippasi vakavia ja ahdistavia teemoja, mutta onnistui samalla olemaan erittäin viihdyttävä, hauska ja nopealukuinen. Lopussa tulikin harmistus kirjan päättymisestä, sillä mielelläni olisin lukenut lisää!

Jari Tervo: Layla

En yleensä lue liian realistisia ja synkkiä kirjoja. Jari Tervon Layla kuitenkin kolahti jotenkin, kun siitä ensi kertaa kuulin. Niinpä tartuin pelkäämättä ja ennakkoluulottomasti tähän kunniamurhien, prostituution ja kaikenmuotoisen väkivallan maailmaan, joka paiskattiin silmieni eteen rankalla yhteiskunnallisella kritiikillä varustettuna.

Laylassa Tervo tarjoilee meille synkän tarinan, jossa kuitenkin on mukana jonkinlainen toivo ja positiivinen taustavire. Layla on kurdityttö, joka tuottaa aviomiehelleen ja perheelleen suuren häpeän, kun ei vuodakaan verta hääyönään. Lylan väistämätön kohtalo olisi kunniamurha. Laylan veli auttaa hänet kuitenkin pakenemaan kodistaan Turkissa ja niin alkaa karkumatka kohti Finlandiyaa.

Samaan aikaan kirjassa seurataan suomalaista prostituutiobisnestä, johon tulee ajautuneeksi mukaan suomalainen Helena. Prostituutioon Helenan ajaa halu saada poikansa takaisin elämäänsä. Lisäksi kirjassa seikkailevat mm. parittaja Armonlahti ja mamu-vastainen opiskelija Jaussi.

Vaikka Layla olikin tarinan pääosassa, seurasin yhtä suurella mielenkiinnolla ja empatialla myös näitä muita henkilöhahmoja, joiden kohtalot lopussa nivoutuvatkin yhteen. Jotenkin Tervo osasi tehdä kaikista sympaattisia olentoja, joilla oli omat inhimilliset syynsä toimia niin kuin toimivat, vaikka tekivätkin vääriä valintoja. (Tosin Jaussin motiiveja oli vaikea hyväksyä tai ymmärtää.) Tarina vei heti mukaansa ja juoni tiivistyi oikein jännittäväksi kohti loppua. Oli kiva lukea, kun en yhtään arvannut miten kirja voisi päättyä!

Tervon kieli on rikasta, paikoitellen ronskia, tarvittaessa myös kaunista. Lukiessa lauseisiin joutui keskittymään, koska ne olivat harvoin arvattavissa. Tervon huumori sai minut myös hymyilemään siellä täällä, mikä oli helpottavaa rankan tarinan keskellä. Ennen kaikkea tarina oli kiinnostava ja tuntui ikävä kyllä varsin ajankohtaiselta. Tykkäsin! 

Näyte sivulta 8:

     Laylaa ei ollut koskaan koskettanut kukaan suvun ulkopuolinen.
     Ibrahim nauroi hohottamalla niin että hänen kaulansa vahvat li-
hakset jännittyivät. Layla ei voinut sanoa hänelle mitään, koska hän-
tä rangaistaisiin siitä, vieraille juttelemisesta.
     Äkkiä Layla tajusi jo kertoneensa Ibrahimille, että hän oli kihlau-
tunut kehdossa.
     Isä saapui. Hän hymyili Ibrahimille. Kun turkkilainen lähti, isä
vei Laylan gecekondun muurien sisälle. Kanakoppien edustalla hän
hakkasi vyönsä solkipäällä Laylaa niin kauan että Layla poti selkä-
saunaa viikon kyljellään.
     Vielä toivuttuaan hän haistoi hakkaamisesta hengästyneen isänsä
hien. Isä oli keskeyttänyt ruoskimisen vain irvistääkseen ja painaak-
seen nyrkillään rintaansa.

Tervo, Jari: Layla

WSOY, 2011, 362 sivua, ISBN 978-951-0-38277-6

Lisätietoa: kirja WSOY:n sivuilla, kirjailijasta Wikipediassa

Arvosteluja: Savon Sanomat, Helsingin Sanomat

Blogeissa: mm. INAhdus, Järjellä ja tunteella, Nenä kirjassa