Näytetään tekstit, joissa on tunniste Stevenson Robert Louis. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Stevenson Robert Louis. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Robert Louis Stevenson: Tohtori Jekyll ja herra Hyde

Tohtori Jekyll ja herra Hyde -kirjasta sain ns. kaksi kärpästä yhdellä iskulla eli kaksi haastetta täyttyi samalla kertaa. Ensinnäkin se sopi scifi-haasteen kategoriaan "hullu tiedemies" ja toiseksi minulla on ollut menossa tällainen epävirallinen minihaaste vähän niin kuin taustalla jo pitemmän aikaa, nimittäin Otavan Keskiyön kirjasto -sarjan kauhuklassikoiden lukeminen.

Lukukokemustani laimensi alusta alkaen ehkä se, että tiesin skotlantilaisen Robert Louis Stevensonin kirjan perusidean entuudestaan, vaikka lukukerta olikin ensimmäinen. (Ovathan Jekyll ja Hyde hyvän ja pahan käsitteinäkin jo itsessään muodostuneet klassikoksi!)

Kiltti ja hyvätapainen tiedemies, tohtori Jekyll, tekee laboratoriossaan kokeita ja herättää ystävissään kummastusta veljeilemällä ilkeän herra Hyden kanssa, joka kylvää kauhua Lontoon kaduilla. Odotin jostain syystä, että tarinan kertoisi Jekyll itse, mutta tapahtumia seurattiinkin ulkopuolisen silmin. Arvoitus ratkesi pala palalta sen mukaan, miten eräs tohtori Jekyllin ystävistä, lakimies herra Utterson, alkoi arvoitusta selvittämään.

Kirjan rakenne ei ollut oikein minun mieleeni. Lopussa oleva Jekyllin selonteko oli hieman raskasta ja suorastaan paatoksellista luettavaa. Se harmitti, että aluksi kirjassa annettiin lukijalle informaatiota varsin verkkaiseen tahtiin ja lopussa sitten kaadettiin kaikki kerralla niskaan. Kirjan tärkeimmän pointin (pahuus vs. hyvyys ihmisessä) käsittely kärsi em. asian takia hieman.

Itse olisin pitänyt enemmän siitä, jos koko tarina olisi kerrottu Jekyllin näkökulmasta. Siitä olisi voinut saada psykologisesti erittäin mielenkiintoisen jännitystarinan. Nyt lukukokemus jäi varsin pliisuksi ja yllätyksettömäksi. Harmi, sillä tuosta mielenkiintoisesta hyvyys/pahuus-teemasta olisi voinut saada niin paljon enemmän irti. Olisin odottanut myös pituuden puolesta "suurempaa" tarinaa, sillä nyt kirja oli harmittavan lyhyt.

Näiden vanhojen klassikoiden arvostelu on aina jotenkin turhauttavaa, koska pääsääntöisesti en ole pitänyt niistä ja ne ovat tuntuneet jääneen jo pahasti ajan jalkoihin. Samalla niitä kuitenkin myös väkisinkin kunnioittaa, sillä nämä kirjat ovat olleet kuitenkin eräänlaisia tienluojia omana aikanaan. 

Tohtori Jekyll ja herra Hyde on muuten tähän asti lukemistani kauhuklassikoista jotenkin nykyaikaisimman tuntuinen eikä siinä ole samalla tavalla 1800-luvun "kankeutta" kuin esim. Draculassa tai Frankensteinissa paikoitellen on.

Näyte sivulta 24:

    Sopivasti herra Uttersonin asunnon lähettyvillä olevan kirkon kellot löivät kuudesti, ja yhä vain hän pohti ongelmaansa. Tähän saakka se oli koskettanut vain hänen älyllistä puoltaan, mutta nyt se oli temmannut mukaansa tai pikemminkin kahlinnut myös hänen mielikuvituksensa. Hänen maatessaan unettomana yön ja verhotun huoneen pimeydessä liukui herra Enfieldin kertomus hänen sielunsa silmien ohi valaistuna kuvanauhana. Hän näki nukkuvan kaupungin valtavan lamppumeren, nopeasti kävelevän mieshahmon, lääkärin luota juoksevan tyttösen. Sitten - törmäys, ja tuo ihmispaholainen polki tytön jalkoihinsa jatkaen matkaansa tämän huudoista välittämättä.

Stevenson, Robert Louis: Tohtori Jekyll ja herra Hyde

(The Strange Case of Dr. Jekyll and Mr. Hyde, 1886)
Otava, 2007, 122 sivua, ISBN-13: 978-951-1-21604-9
Suomentanut Erkki Haglund

Kirja on julkaistu suomeksi ensimmäisen kerran vuonna 1911 nimellä Salaperäinen ovi.

Lisätietoa: Otavan sivuilla, kirjailijasta Wikipediassa
Blogeissa: Kirjanurkkaus, Kirjoja teehuoneessa  

tiistai 8. marraskuuta 2011

Kirjastotuliaisia ja muita mietteitä

Blogini on viettänyt vähän hiljaiseloa ja lukeminen myös. Pari luettua kirjaa odottaa tuossa arviotani (Väristys ja Vampyyripäiväkirjat 1) ja sitä suurempi määrä kirjoja odottaa varsinaista lukemista. Opiskelulukeminen on vienyt tavallista enemmän aikaa viime aikoina. Samalla lukulistani sen kuin kasvavat (tiedätte varmaan tunteen ;) eikä millään malttaisi pitää näppejään erossa odottavista kirjoista ihanine mielenkiintoisine maailmoineen... Tuskaa...

Kirjastoissa on ihana käydä. Taas eilen sain kokonaisen tunnin kulumaan hupsista vain ihan vahingossa kirjarivistöjä kolutessa, vaikka piti vain "nopeasti käväistä". ;) Tämäkin on varmaan tuttu tunne kaikille lukemista harrastaville. Kirjastoreissultani tarttui mukaan kovin scifi/fantasia-painotteisesti tällaisia saaliita:

George Orwell: Eläinten vallankumous
- Tämä on pyörinyt monta vuotta lukulistalla ja nyt sen vihdoinkin lainasin! Ihme kyllä koulussa tai lukiossa tätä ei luettu, joten ihan uusi kirja minulle. (Toki nimi ja kirjan idea ovat tuttuja useista yhteyksistä.)

Robert Louis Stevenson: Tohtori Jekyll ja herra Hide
- Olen tänä vuonna lukenut Otavan Keskiyön kirjasto -sarjan kirjoja ja tarkoitus olisi lukea ne kaikki!

Anne Rice: Vampyyri Lestat
- Luin Veren vangit -kirjan pari vuotta sitten ja aloitin kerran jo lukemaan tätä Vampyyri Lestatia, mutta jätin sen kesken, koska en ollut päässyt vielä yli Louisin näkökulmasta ja tuntui vaikelta siirtyä vastenmieliseksi kuvatun Lestatin pään sisälle. Tuntui kuin pettäisin Louisin lukemalla Lestatin tarinan. Tiedän, olen ihan hassu. ;) Mutta nyt siis päätin antaa Lestatille mahdollisuuden.

Arthur C. Clarke: Jumalan moukari
- Asteroidi uhkaa maata -idea vaikuttaa mielenkiintoiselta ja on aina kehittävää tutustua itselle ennestään tuntemattomaan kirjailijaan.

Toni Aho: Samuel
- Tämän otin kirjastossa käteen, laitoin pois, otin käteen, laitoin pois... mutta kuin magneetti se veti puoleensa kuitenkin. Neandertalinihminen. Kloonaus. Geeniteknologia. Nuo taitavat olla taikasanoja, joilla minut saa houkuteltua. Se mikä sai empimään kirjastossa, oli päiväkirjamaisten osuuksien määrä, joka nopealla vilkaisulla oli aika suuri. Mietin onko liian raskasta luettavaa...

Jari Tervo: Layla
- Tämä oli alkuperäinen syy kirjastovisiitilleni. Eli Layla-varaukseni oli vihdoin saapunut! Tämä tarina kiinnostaa kovasti ja odotan nyt rohkeutta sen aloittamiseen, koska se on kirjallisen mukavuusalueeni ulkopuolelta. Uskon kuitenkin, että on kasvattavaa kokeilla välillä omia rajojaan lukijana!

Onko joku blogini lukijoista mahdollisesti lukemassa jotain näistä kirjoista tällä hetkellä?
Miten teidän muiden kirjastokäynnit sujuvat, tarttuuko aina jotain mukaan? :)