Mari Jungstedt: Saaren varjoissa - Gotlanti 3

Mari Jungstedt: Saaren varjoissa - Gotlanti 3

(Den inre kretsen, 2005)

Suomentanut Leena Peltomaa

Otava, nid., 2009, 381 sivua, ISBN 978-952-239-026-4

Mari Jungstedtin Gotlantiin sijoittuvasta informatiivisesta dekkarisarjasta on tullut yöpöytäni vakiolukemistoa. Saaren varjoissa -kirjassa seurataan arkeologisia kaivauksia ja käsitellään rituaalimurhia. Rituaalimurha-aihe on mielenkiintoinen, mutta samalla myös aika vastenmielinen. Jungstedtin kirjoitustyyli on kuitenkin sisäsiistiä, joten näissä kirjoissa ei yleensä herkutella millään veren roiskumisilla tms. Tässäkin osassa, kuten edellisessä, käsitellään poliisin ja median suhdetta ja tasapainoillaan näiden kahden työn onnistumisen välillä.

Väliavautuminen: Sarjan kirjojen takakansitekstit ovat muuten olleet ainakin tähän mennessä uskomattoman epäonnistuneita. Joko niissä paljastetaan juonesta aivan liikaa tai sitten juonesta annetaan harhaanjohtava kuva. Olenkin nyt jättänyt takakannet suosiolla lukematta, jotta lukukokemus ei menisi ihan pilalle. On kyllä ärsyttävää!

Takaisin asiaan... Tarina alkaa siitä, kun pikkutytöt löytävät maastosta irrallisen hevosen pään ja vähän myöhemmin eräs arkeologian opiskelija murhataan. Komisario Knutas työryhmineen saa taas tämän karmivan arvoituksen selvitettäväkseen. Lisäksi kirjassa vierailee sarjan edellisestä osasta tuttu krp:n hauska komisario Kihlgård, jolla on sukset ristissä Knutaksen kanssa vähän väliä (ja joka kutsuu Knutasta Knutteksi tämän suureksi ärsytykseksi ;). Näiden kahden välinen suhde ja keskinäinen sanailu oli viihdyttävää seurattavaa.

Myös toimittaja Johan Berg seikkailee tässäkin osassa. Gotlantiin on avattu paikallistoimitus, johon Johan on saapunut Tukholmasta työskentelemään vakituisesti. Emma, johon Johanilla on ollut suhde, on eronnut miehestään ja odottaa lasta. Johanilla on suuret odotukset parin yhteiselämän alkamiselle, mutta kaikki ei menekään suunnitelmien mukaan. Johanin ja Emman kautta kirja käsittelee mm. vauvaperheen elämää, uskottomuutta ja masennusta.

Merkillepantavaa Jungstedtin kirjoissa on, että murhaajat eivät tunnu koskaan olevan pelkästään pahoja, vaan herättävät aina myös sympatiaa. Jungstedtin filosofiana tuntuu olevan, että kukaan ei ole paha syntyjään, vaan murhaaja on itse ensin kokenut jotain pahaa elämässään tullakseen sellaiseksi kuin on. Ehkä kauheudet on näin helpompi hyväksyä tai ymmärtää?

Saaren varjoissa oli hyvä dekkari, se piti otteessaan alusta asti, eikä tylsiä vaiheita ollut!

Tähdet: ***1/2 (Luettu 30.1.2014)

Gotlanti-sarja:

1. Kesän kylmyydessä (2006) - Den du inte ser (2003)
2. Meren hiljaisuudessa (2007) - I denna stilla natt (2004)
3. Saaren varjoissa (2008) - Den inre kretsen (2005)
4. Muurien kätköissä (2009) - Den döende dandyn (2006)
5. Aamun hämärissä (2010) - I denna ljuva sommartid (2007)
6. Kevään kalpeudessa (2011) - Den mörka ängeln (2008)
7. Hiljaisuuden hinta (2012) - Den dubbla tystnaden (2009)
8. Vaarallinen leikki (2013) - Den farliga leken (2010)
9. Neljäs uhri (2014) - Det fjärde offret (2011)
10. Den sista akten (2012)
11. Du går inte ensam (2013)

Mari Jungstedt: Meren hiljaisuudessa - Gotlanti 2

Mari Jungstedt: Meren hiljaisuudessa - Gotlanti 2

(I denna stilla natt, 2004)

Otava, 2010 pokkari, 366 sivua, ISBN 978-951-1-24940-5

Suomentanut Leena Peltomaa

Luettu 15.1.2014

Jungstedtin Gotlantiin sijoittuvalla dekkarisarjalla ei taida olla virallista nimeä, joten kutsun sitä jatkossa Gotlanti-sarjaksi. Näistä kirjoista on tullut vakiovaruste yöpöydälleni, koska ne ovat erityisen hyvää iltalukemista ennen nukahtamista: kirjojen luvut ovat lyhyitä ja tauotettu useisiin välikappaleisiin, joten on helppo lopettaa, kun väsymys iskee...

Kuten dekkarit yleensä, tämäkin tarina alkaa murhalla. Keski-ikäinen alkoholisti voittaa raviradalla suuren summan rahaa ja hieman myöhemmin hänet löydetään kuolleena. Toisaalla vanhempi mies käyttää teinityttöä seksuaalisesti hyväkseen, kunnes eräänä iltana asiat menevät liian pitkälle...

Meren hiljaisuudessa käsittelee paljon erilaisia yhteiskunnallisia teemoja kuten syrjäytyneet, alkoholismi, seksuaalinen hyväksikäyttö, uskottomuus parisuhteessa... Lisäksi kirjassa käsitellään uutistoimittajan työn etiikkaa sekä poliisin ja median välistä suhdetta. Tämä oli mielenkiintoinen aihe ja herätti lukiessa paljon ajatuksia liittyen median käyttäytymiseen. Ajatuksia (karmivia sellaisia) herätti myös hyvin aidosti ja uskottavasti kuvatut seks. hyväksikäytön kohtaukset. Yök.

Gotlanti-sarjan kirjat ovat kaikki hyvin informatiivisia, tämä Meren hiljaisuudessakin on kuin matkailukirja Gotlantiin. Kirjailija ujuttaa juonen sisään kaikenlaista Gotlanti-tietoa toimittaja Johan Bergin tai komisario Anders Knutaksen silmin. (Esim. tässä osassa lukija saa tietää mm. Gotlannin kirkon historiasta.)

Parhaiten Jungstedt mielestäni kuvaa ihan normaalia ihmisten elämää ja ihmissuhteita. Lukija oppii taas lisää komisario Knutaksen perhe-elämästä ja sen kriiseistä (mm. vaimon paino-ongelma). Sarjan edellisessä osassa alkanut Johanin ja Emman salasuhde saa tässä osassa odottamattomia ja kauaskantoisia seurauksia. Emman ja Johanin tilanne jääkin lopussa tosi kutkuttavaan kohtaan, joten seuraava pokkari kehiin heti kiitos! ;) Jungstedt on täyttä dekkariviihdettä kera yhteiskunnallisen kritiikin. Suosittelen!

Gotlanti-sarja:

1. Kesän kylmyydessä (2006) - Den du inte ser (2003)
2. Meren hiljaisuudessa (2007) - I denna stilla natt (2004)
3. Saaren varjoissa (2008) - Den inre kretsen (2005)
4. Muurien kätköissä (2009) - Den döende dandyn (2006)
5. Aamun hämärissä (2010) - I denna ljuva sommartid (2007)
6. Kevään kalpeudessa (2011) - Den mörka ängeln (2008)
7. Hiljaisuuden hinta (2012) - Den dubbla tystnaden (2009)
8. Vaarallinen leikki (2013) - Den farliga leken (2010)
9. Neljäs uhri (2014) - Det fjärde offret (2011)
10. Den sista akten (2012)
11. Du går inte ensam (2013)

John Ajvide Lindqvist: Kuinka kuolleita käsitellään

Käsitykseni John Ajvide Lindqvististä on ollut, että siinäpä kirjailija, jonka nimi kannattaa niin sanotusti pistää korvan taakse. Häntä on kuvailtu mielenkiintoiseksi ja hyväksi kertojaksi, jonka kirjoissa on fantasiaa ja kauhua. Onpa joku kirja myös herättänyt lukijoissa järkytystäkin. Näin ollen minulla oli kovat odotukset tämän Kuinka kuolleita käsitellään -kirjan suhteen ja olin varma, ettei se jättäisi minua kylmäksi. Mutta kuinkas sitten kävikään...

Kirjan tapahtumat alkavat eräästä illasta, jolloin Tukholmaa pitkään kiusannut helleaalto kulminoituu kaupungin ylle laskeutuvaksi sähkökentäksi. Kaupungin asukkaiden sähkölaitteet kieltäytyvät sulkeutumasta ja heitä vaivaa kova päänsärky. Tästä ilmiöstä kärsivät myös vaimonsa kuolinvuoteella valvova David, kaksi kuukautta siiten lapsenlapsensa menettänyt ex-toimittaja Mahler ja zombientappamispelejä pelaava koulutyttö Flora. Yhtäkkiä sähkökenttä katoaa ja tukholmalaisia piinannut päänsärky häviää. Jos tämä ei olisi tarpeeksi kummallista, niin vielä oudompaa on se, että kuolleet näyttävät heränneen henkiin.

Voi argh, mikä pettymys! Koko lukukokemustani vahingoitti ja ohjaili se, että kuvittelin kirjan olevan samaa tyyliä kuin Guillermo del Toron ja Chuck Hoganin Vitsaus. Kaikki alkutekijät viittasivat tähän: heti alussa luotiin intensiivinen ja jännittävä tunnelma ja tapahtumien kehitystä seurattiin eri ihmisten näkökulmista eri puolilla Tukholmaa. Paikka ja aika oli lukijan tiedossa koko ajan kadunnimiä ja kellonaikaa myöten, joiden mukaan kirjan kappaleet oli nimetty. Lisäksi päässäni yhdistyivät Vitsauksen zombimaiset vampyyrit heti näihin tämän kirjan kuolleisiin, joten odotin juonen etenevän totuttua kaavaa ja verilöylyn alkavan pian. Lupasihan kirjan takakansikin, että "Pian. Tapahtuu. Jotain."

Edellä mainitussa mielleyhtymässä Vitsaukseen ei olisi muuten ollut mitään vikaa, jos en olisi odottanut koko kirjan ajan, että milloin ihmeessä se itse tositoiminta (=verenvuodatus ja piinaava jännitys) oikein alkaa? Onhan kyseessä kuitenkin kauhun genreä edustava kirja. Siinä missä Vitsaus piti minut tiiviisti nenä kirjassa henkeä pidätellen, sai Kuinka kuolleita käsitellään minut tylsistymään ja pahasti. Minua nauratti, kun kirjan sivulla 140 eräs kirjan päähenkilöistä miettii huolestuneena: "Entä jos ei tulekaan mitään muuta?" Ajattelin, että nyt kyllä veit sanat suustani! Sama huoli kun oli alkanut kasvaa omassakin mielessä. (Oliko lausahdus tahallista itseironiaa kirjailijalta vai tahaton sattuma, se jäänee arvoitukseksi...)

No, tapahtuihan sitä jotain, mutta kovin vaisuksi jäi koko tämä lukukokemus. Tämän kirjan kauhu ei perustunut niinkään jännittäviin tai pelottaviin juonenkäänteisiin, vaan johonkin ihan muuhun, josta minulla ei ole aikaisempaa kokemusta (ja johon en ole tottunut). Noin sata sivua ennen loppua tarina hieman tiivistyi ja alkoi vähän paremmin imaisemaan mukaansa, mutta jätti silti paljon kysymysmerkkejä ja ihmetystä. Mitä ihmettä juuri luin? Matoja, sieluja, ruumiita, Kuolemaa ja Neitsyt Mariaa... tämä kaikki meni minulta jotenkin täysin ohi. Suorastaan ärsytti, kun en ymmärtänyt kaikkea mitä kirjassa tapahtui.

Jotain hyvääkin sentään oli. Esim. kirjassa oli piristäviä väliosia, joissa oli otteita radio- ja televisiolähetyksistä sekä artikkeleita lehdistä. Myös henkilöhahmot olivat ihan mielenkiintoisia ja esimerkiksi Mahlerin epätoivoiset teot pelastaa kuollut lapsenlapsensa olivat mielenkiintoisinta (ja ehkä myös vastenmielisintä) seurattavaa. Lisäksi positiiviseksi voi laskea sen, etten yhtään arvannut mihin juoni tulee etenemään, vaikken sen suunnasta pitänytkään.

Mutta älkää toki ymmärtäkö minua väärin. John Ajvide Lindqvist osaa kyllä kirjoittaa hyvin, sen myönnän. Paikoitellen pidin kovastikin hänen kirjoitustyylistään. Minulle suurin ongelma oli vain se, etten ollut hänen kanssaan yhtään samalla aaltopituudella juonen suhteen ja se, että minulla oli niin järkyttävän vääränlaiset ennakko-odotukset. Kirjahyllyssäni odottaa vielä Ajvide Lindqvistin esikoisromaani Ystävät hämärän jälkeen. Koska olen nähnyt kyseisen kirjan elokuvaversion (joka oli mielestäni aivan loistava!), uskaltanen kuitenkin joku ilta tarttua vielä siihenkin tämän kirjan aiheuttamasta pettymyksestä huolimatta!

Näyte sivulta 93:

    "Mahler meni pitkin pituuttaan makamaan maahan,
syleili maata jonka alla arkku oli. Hän painoi korvansa 
ruohoa vasten. Tämä oli mieletöntä. Hän kuulosteli,
painoi käden korvalle joka ei ollut maata vasten.
    Ja hän kuuli.
    Raapimista.
    Hän puri huultaan niin kovaa että verta tihkui esiin,
painoi päänsä lujemmin maata vasten, tunsi miten
ruohikko antoi periksi.
    Niin. Siellä alhaalla raavittiin."

Ajvide Lindqvist, John: Kuinka kuolleita käsitellään

(Hanteringen av odöda, 2005)

Gummerus, 2010, 398 sivua, ISBN 978-951-20-8178-3)

Suomentanut Jaana Nikula

Lisätietoa: Kirja kustantajan sivuilla ja kirjailijasta Wikipediassa ja Risingshadow-sivustolla

Blogeissa: mm. Lukutuulia, Satun luetut, Vinttikamarissa ja Booking it some more

Mari Jungstedt: Kevään kalpeudessa - Anders Knutas 6

Kevään kalpeudessa on ruotsalaisen Mari Jungstedtin kirjoittaman Gotlantiin sijoittuvan dekkarisarjan kuudes kirja. Löysin kirjan paikallisen kirjastomme Dekkaripiirin lukulistalta ja kiinnostuin heti. Olen kovasti tykännyt ruotsalaisista televisiossakin pyörivistä jännityssarjoista (Beck, Wallander) ja niiden tunnelmasta, joten positiiviset odotukset täyttivät mieleni myös tämän ruotsalaisteoksen kohdalla.

Kevään kalpeudessa -teoksen tapahtumat käynnistyvät, kun Visbyn kongressitalon avajaisjuhlien järjestäjä Viktor Algård löydetään murhattuna juhlapaikalta juhlien jälkeisenä aamuna. Tarinassa seurataan toisaalta komisario Knutasin murhatutkimuksia, mutta samalla myös paikallistelevision toimittajan Johan Bergin omia tutkimuksia, jotka tuovat tapaukseen lisäinformaatiota median näkökulmasta. Varsinaisen työnsä lisäksi kummankin miehen henkilökohtaista elämää ja sen ongelmia myös raotetaan lukijalle.

Lukukokemus oli yllättävän rankka dekkariksi. Ihmettelin, miten kirja voikin olla samaan aikaan äärimmäisen viihdyttävä ja koukuttava perusdekkari, kun siinä samalla käsitellään vaikeita ja raskaita tosielämän ongelmia: nuorisoväkivaltaa, vanhemmuuden vaikeutta ja traumaattisia lapsuuden kokemuksia. Oli jotenkin hämmentävää esim. siirtyä viihteellisestä puolesta koskettaviin ja traagisiin kuvauksiin, joita kirjan ainoa minäkertoja jakaa. Muutama kyynelkin tuli tirautettua, kun kohtaukset tuntuivat niin aidoilta ja uskottavilta kaikessa kauheudessaan.

Komisario Knutas ja toimittaja Berg työpareineen ovat mielenkiintoisia hahmoja. Vaikka tämä sarjan kuudes kirja tuntuu toimivan näin yksinäänkin, niin jonkin verran kirjassa viitattiin myös em. henkilöiden kokemiin menneisiin tapahtumiin. (Minulle, jolle on tärkeää lukea kaikki sarjat oikeassa järjestyksessä, tämä aiheutti pientä harmistusta!)

Selkeästi nostaisin tämän Kevään kalpeudessa -kirjan perusdekkarien yläpuolelle, koska se tarjosi ainakin itselleni tavallista vahvemman lukukokemuksen! Lisäksi se aiheutti suuren kiinostuksen sarjassa aiemmin ilmestyneitä kirjoja kohtaan, joten Jungstedtin nimi saattaa hyvinkin ilmestyä blogiini vielä uudestaan...

"Knutas kiukustui. Hän oli sietänyt happamia naamoja aamusta saakka, mutta nyt hänen mittansa tuli täyteen.
    - Lopeta! Rikoit hienon golfbägisi, jonka sait joululahjaksi. Kuukausirahaa ei tipu ennen kuin olet maksanut takaisin joka ikisen kruunun!
    Hän keräili vihaisena tavaroitaan ja jatkoi torumista.
    - Tässä sitä yrittää järjestää mukavaa yhteistä puuhaa ja saa palkaksi vain nyrpeitä ilmeitä. Kyllä, tämä koskee myös sinua, Petra! Tämä ei käy. Käyttäydytte kumpikin kuin pilalle hemmotellut kakarat!
    - Paskat siitä! Nils huusi hänen peräänsä. - En halua mitään uutta golfbägiä, en halua enää pelata golfia! Vihaan golfia!
    - Älä minulle huuda, en minä ole tehnyt mitään, Petra sanoi närkästyneenä.
    Knutas tarpoi autolle.
    Hän oli vihainen, surullinen ja pettynyt. Joskus hän totisesti tunsi olevansa riittämätön vanhempana. Hän ei enää ymmärtänyt lapsiaan." (s. 30)

Kirjailija: Mari Jungstedt
Teos: Kevään kalpeudessa
Alkuperäisteos: Den mörka ängeln (2008)
Sarja: Dekkarisarjan 6. osa
Kustantaja: Otava
Painos: 1. painos, 2011
Suomennos: Sanna Manninen
Sivuja: 320
ISBN 978-951-1-24513-1

Lisätietoa: Otavan sivuilla kirjailijasta ja kirjasta