Sattuipa niin somasti, että huomasin ihan vahingossa kirjailija Hannu Rajaniemen vierailevan Oulun pääkirjastolla tänään. Kirjastolle oli järjestetty kaikille avoin yleisötilaisuus, jossa Rajaniemeä haastatteli kirjastonhoitaja Anne Rätti (kuvassa vasemmalla).
En ole koskaan aikaisemmin käynyt seuraamassa kirjailijahaastattelua, joten mielenkiinnolla odotin mitä tuleman pitää!
Rajaniemi nousi pinnalle scifi-menestyskirjallaan The Quantum Thief (2010), josta ilmestyi vuotta myöhemmin Antti Aution suomennos nimeltä Kvanttivaras. Itse innostuin kovasti Kvanttivarkaasta sen luettuani ja kyseinen kirja saikin kunnian olla blogini ensimmäinen kirja, josta arvion tein. :) Rajaniemen myötä kiinnostuin lisäksi ihan uudella tavalla science fictionista ja sen eri lajityypeistä (joita olin lukenut aika kapea-alaisesti tähän asti).
Haastattelu sujui leppoisissa tunnelmissa. Ensin käytiin läpi kirjailijan suhdetta Ouluun (opiskellut Oulun yliopistossa), kirjoitustaustaa ja kirjoitusprosessia. Hauskana yksityiskohtana jäi mieleeni, että Rajaniemi oli jo lapsena ollut niin innokas lukemaan, että hänen vanhempiensa oli täytynyt rajoittaa poikansa kirjastossa käyntejä vain yhteen kertaan viikossa... ;) Rajaniemi aloitti jo nuorena lukemaan fantasia- ja scifikirjoja englanniksi, joten osin tämän takia kuulemma tuntui myös luontevalta kirjoittaa itsekin englanniksi. Rajaniemi kertoi, että jos hän olisi kirjoittanut Kvanttivarkaan suomeksi, siitä olisi tullut ihan erilainen.
Seuraavaksi haastattelussa siirryttiin Kvanttivaras-teoksen maailmaan, päähenkilöihin ja teemoihin. Oli mukava saada tarkennusta joihinkin itseänikin mietityttäneisiin seikkoihin. Jonkin verran valoitettiin myös sarjan seuraavan osan, Fraktaaliruhtinaan, sisältöä ja Rajaniemi luki siitä myös itse pienen näytteen. Olipa muuten miellyttävä ääni ja miellyttävä mies kaiken kaikkiaan. Todella sympaattinen tyyppi! :)
Fraktaaliruhtinaan (The Fractal Prince) pitäisi kuulemma ilmestyä tammikuussa suomeksi. Suomentaja Antti Autiosta Rajaniemi kertoi, että hän tekee kuulemma kääntäessään hyvin huolellista ja pikkutarkkaa työtä ja että Rajaniemi on ollut oikein tyytyväinen käännöksiin. Tällä hetkellä Rajaniemi työstää sarjan kolmatta osaa, josta hän paljasti sen verran, että sen teemana tulee olemaan pelit. Yleisökysymykseen siitä, että mitä kirjailija aikoo tämän sarjan jälkeen kirjoittaa, hän vastasi salaperäisesti, että ehkä jotakin ei niin kauas tulevaisuuteen sijoittuvaa, vaan lähempänä tätä aikaa tapahtuvaa kummallista...
Haastattelusta jäi todella kiva mieli ja odotan suurella mielenkiinnolla myös kirjailijan tulevia tuotoksia! Ainoa suuri harmitukseni oli, ettei minulla ollut kirjahyllystämme löytyvää Kvanttivarasta mukanani. Nyt jäi se nimikirjoitus saamatta... Perhana sentään!
Seuraavaksi Rajaniemi on tavattavissa Helsingin kirjamessuilla ensi viikolla!
Arvioni Kvanttivarkaasta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rajaniemi Hannu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rajaniemi Hannu. Näytä kaikki tekstit
lauantai 20. lokakuuta 2012
maanantai 11. heinäkuuta 2011
Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras - Kvanttivaras-trilogia 1
"Tänään vankilan seinät ovat lasia. Kaukana yläpuolella loistaa aurinko, joka on melkein aidon näköinen mutta jotenkin liian haalea. Ympärilläni levittäytyy miljoonittain lasiseinäisiä ja -lattiaisia sellejä, joiden rivit jatkuvat äärettömiin. Valo siivilöityy lasipintojen läpi ja kirjoo oman sellini lattian sateenkaaren väreillä. Muita sisustuselementtejä ei ole: selli on alastoman paljas, niin kuin minäkin. Ase minulla sentään on kädessäni." (s. 7-8)
Rajaniemi, Hannu: Kvanttivaras. Gummerus 2011. Alkuperäinen teos: The Quantum Thief (2010). Suomennos Antti Autio. 440 s. ISBN 978-951-20-8395-4.
Onpa ihanaa aloittaa kirja-arvostelut suomalaisella tieteiskirjallisuudella! Kuultuani tästä uudesta suomalaisen kirjoittajan scifi-romaanista kiinnostuin heti, etenkin kun kirjailija eli Hannu Rajaniemi on opiskellut Oulun yliopistossa matemaattista fysiikkaa ja on lisäksi toiminut Cryossa (Oulun yliopiston roolipelikerho).
Rajaniemi on aikaisemmin kirjoittanut englanniksi novelleja ja teos Kvanttivaras on hänen esikoisromaaninsa, joka mielenkiintoista kyllä ilmestyi alunperin englanninkielisenä (The Quantum Thief). Kirjan suomentamisesta ei kuitenkaan vastannut kirjailija itse vaan Antti Autio.
Kvanttivarkaan tapahtumat sijoittuvat tulevaisuuden aurinkokuntaan, tarkemmin sanottuna Mars-planeetalle. Kirjan päähenkilö, mestarivaras Jean le Flambeur viruu dilemmavankilassa, josta hänet vapauttaa nainen nimeltä Mieli. Vapautuksella on kuitenkin hintansa: varkaan on hoidettava yksi keikka Mielen työnantajalle. Lisäksi varas haluaa selvittää kuka hän itse entisessä elämässään oli ja mitä teki.
Rajaniemi maalaa lukijalle erittäin mielenkiintoisen tulevaisuuden maailman. Hän on keksinyt kirjaan paljon kutkuttavia asioita, kuten liikkuvan kaupungin tai sen, että muistonsa voi halutessaan jakaa toiselle. Rahan tilalta Marsissa käytetään maksuvälineenä aikaa. Ja kun aika loppuu, tulee kuolema ja herääminen uuteen elämään niin kutsuttuna hiljaisena...
Rajaniemi ei päästä lukijaansa kovin helpolla. Ensiksikin Kvanttivaras vilisee täynnä fysiikan termejä, jotka eivät välttämättä tavalliselle tallaajalle aukene. Toiseksi kirjassa on paljon myös hänen itse keksimiään termejä, joista vain osa selittyy tarinan myötä. Asia ärsytti minua aluksi, mutta lopulta oli vain hauskaa arvuutella ja päätellä asiayhteyksistä mistä oli kyse ja leikkiä ikäänkuin salapoliisia. :) Huomasin, että lukeminen vaati keskittymistä, eikä Kvanttivaras siksi soveltunut sänkylukemiseksi ennen nukahtamista.
Tarina oli taitavasti rakennettu viimeistä yksityiskohtaa myöten ja se piti otteessaan alusta loppuun asti. Yksi tarinan teemoista oli yksityisyys ja sen rajat, mikä herätti paljon ajatuksia ja tunteita lukiessa. Kun kerronnassa oli mukana myös huumoria ja lopussakin sopivasti yllätyksiä, pidin kovasti lukemastani! Lisäksi tarina jäi kutkuttavasti kesken eli jatkoa lienee luvassa. Ainakin kirjailija on tehnyt sopimuksen kolmesta kirjasta kustantajansa kanssa (HS).
Muokkausta: Google kertoikin, että toinen osa on todellakin tulossa. Kiva juttu!
Lisätietoa: Kvanttivaras esiteltynä Gummeruksen sivuilla
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)