Veikko Huovinen: Pojan kuolema

Luettu: 8.3.2010

Jaha, pari viikkoa tyhjää. Nothing. Nada. Niente. Minulla oli parin viikon lukulama, Jennin terminologiaa lainatakseni. Veikko Huovinen tuli vastaan ensin Sallan lukupäiväkirjassa ja sittemmin Koko lailla kirjallisesti -blogissa. Myönnettäköön, etten ole järin syvällisesti tutustunut suomalaiseen nykykirjallisuuteen, etenkään mieskirjailijoihin, joten Huovinen oli vain hämärästi tutunkuuloinen. Itse asiassa se oli kirjan aihe, joka sai siihen tarttumaan.

Pojan kuoleman aiheena on Huovisen 41-vuotiaan pojan itsemurhasta. Eristäytynyt poika meni Pieneen-Kiimasjärveen syksyllä 2005 jättäen jälkeensä iäkkäät vanhempansa ja sisarukset. Kirjassa Huovinen, 78-vuotias kirjailijaisä, kertaa poikansa Pekan elämää, hänen omaa suhdettaan poikaansa, ammattiinsa ja yrittää ymmärtää poikansa tekoa. Mukana on Pekan omia puheenvuoroja myöhemmin löytyneiden runojen ja ajatelmien muodossa.

Tyhjyys. Tunnevammaisuuteni sai näköjään taas vallan, sillä avasin, luin ja suljin kirjan ilman sen kummempia tunnekuohuja. Kyllä, on ikävää että Veikko Huovinen koki tällaista vanhoilla päivillään, mutta ymmärrän pojan tekoa hyvin. Veikkaan, että suurin osa nykynuorista pystyy ymmärtämään miltä tuntuu, kun ympäristö edellyttää vähintään neljää tutkintoa viidessä vuodessa ja joustokykyä ja innokkuutta ja ties mitä loputtomiin. Ei ihminen voi loputtomiin venyä, varsinkaan jos venyttäminen aloitetaan jo lapsena. Masennus on yleistymään päin ja kuoleman lopullisuus antaa lohtua oravanpyörään, jonka nimi on elämä. Kaikki tappelevat pyörälle pääsemisestä, voittaja tyrkkii muut pois tieltä päästäkseen pyörimään lujempaa ja lujempaa kunnes pyörä päättää mihin menet ja kun et enää kestä, lennät pihalle ja seuraava hamsteri tulee tilalle. Näin ikään:



Onko mikään ihme, että mielenterveysongelmat nousevat kun inhimillisyyttä pidetään heikkoutena?

-----

Pojan kuolema muualla:
Helsingin Sanomat
Hernekeppi-blogi
Sallan lukupäiväkirja -blogi
Kirjojen kanta-asiakas -blogi
Susan kirjasto -blogi