Luettu: 1.2.2012
Alkuperäinen nimi: In cosa crede di non crede?
Käännös: Minna Proctor
Filosofian tenttiin lukiessa päädyn silloin tällöin palaamaan joidenkin ajattelijain kohdalla heidän alkuperäisteksteihinsä. Eräällä tällaisella tarkistusreissulla huomasin pienen kirjan kaikkien tiiliskivien välissä, joka sitten lähti mukaan heti takakannen luettuani.
Belief or Nonbelief? - A Dialogue (suom. Mihin uskot jos et usko?) on kokoelma italialaislehdessä alunperin käydystä kirjeenvaihdosta uskonnon aihepiiristä. Keskustelijoina ovat Umberto Eco ja kardinaali-tittelin itselleen uskonut Carlo Maria Martini. Keskustelun aiheina ovat maailmanloppu, elämän alku, naispappeus sekä sekulaari etiikka. Brittiversiossa (tämä amerikkalaisversio) on lisäksi käsitelty myös väkivallan ja suvaitsevaisuuden kysymyksiä.
Kirjan keskustelut on alunperin käyty Corriere della Seran sivuilla 1997, joten voi olla mahdollista että Esko Valtojan ja Juha Pihkalan hyvin samantapainen kirjeenvaihto on saanut inspiraationsa tästä (ensimmäinen osa, Nurkkaan ajettu Jumala?, julkaistiin 2004). Erona on se, että luterisen piispan ja tähtitieteilijän sijaan vastakkain on aseteltu kirjallisuuden professori/kirjailija/filosofi Umberto Eco ja katolinen kardinaali Carlo Maria Martini. Toinen ero löytyy tekstin tasosta: sekä Eco että Martini viittailevat jouhevasti menneen ajan filosofeihin ja kirjoihin eikä näitä sen tarkemmin ole lukijalle selitetty. Jos en olisi juuri sattunut lukemaan Tuomas Akvinolaisen loppuun em. tenttiä varten, olisin jäänyt miettimään mitkä helvetin Summa ja Contra (Tuomaan pääteos Summa Theologicae ja erityinen uskonpuolustuskirjanen Summa Contra Gentiles, FYI).
Kun kirjan päätin lukea, yksi asia oli samantien selvä: tämän luettuani tarkistan ensimmäisenä mikä on Martinin osuus arvon kirkon pedofiliarikoksiin. Ainakaan tyyppiä ei ole julkisesti yhdistetty osaksi pedofileja tai heitä seurakunnasta toiseen siirteleviin tyyppeihin (=paavi), vaan on jopa katolisen kirkon liberaalin siiven julkiedustaja. Ja sitten itse kirjaan. Tässä sitä voi vain katsoa vierestä kahden selvästi yleistiedoltaan paljon vahvemman abstraktia sanailua; kuinka monimutkaiseksi voikaan yksinkertaisenkin asian vetää ja miten monimutkaisesti sen voikaan sanoa?! Kyseenalaistan myös Econ valinnan sillä hän ei itse katso edustavansa 'nonbelief'-leiriä, mutta kenties julkisesti ei-katolisia, tarpeeksi tietäviä henkilöitä ei Italiassa ole tällöin ollut saatavilla.
Varsin peruskysymyksiä tässäkin kirjassa käsiteltiin. Eco kyseli elämän alun määritelmästä, naisten päästämisestä papeiksi ja Martini ah-niin-yllättävästi ei-uskonnollisten etiikan lähteestä kun se ei kerran ole Pyhä Kirja™. Onneksi Raamattu ei ole suurimman osan kristityistäkään moraalin lähteenä, muuten naiset ja lapset olisivat edelleen omaisuutta ja orjuus OK, käsien pesuusta puhumattakaan.
-----
Belief or Nonbelief? muualla:
Kiiltomato
Agricola
The Modern Word (englanniksi)
Il Censore -blogi (italiaksi)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Umberto Eco. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Umberto Eco. Näytä kaikki tekstit
Umberto Eco: Ruusun nimi
Luettu: 9.7.2011
Alkuperäinen nimi: Il nome della rosa
Käännös: Aira Buffa
Ja lisää klassikoita!
Ruusun nimessä matkaamme 1300-luvun italialaiseen benediktiiniläisluostariin englantilaisen fransiskaanimunkki Fra William Baskervillen mukana. Williamia, ex-inkvisiittoria ja loogisista kyvyistään tunnettua munkkia, on pyydetty toimimaan paavin edustajien ja keisarin edustajien välisen neuvottelun neutraalina osapuolena, ja mukanaan tällä on benediktiiniläisnoviisi Adson Melkiläinen. Williamin tehtävälista kuitenkin kasvaa, sillä hieman ennen neuvotteluja eräs luostarin munkeista löydetään kuolleena luostarin alla sijaitsevalla kalliolla. Paavin ja keisarin välinen valtataistelu olisi jo itsessään luostarille hermoja kiristävä tapahtuma, mutta kun joka aamu luostari herää seuraavaan murhaan. Ja kun paavin possen päämiehenä on missä tahansa paholaisen palvelijoita näkevä inkvisiittori.. no, murhat on paras selvittää ennen tyypin saapumista, mikäli neuvotteluissa aiotaan saada jotain aikaiseksi.
Yksi asia, mikä minulle on Klassikkohaasteesta huomannut, on se, miten klassikkostatus tekee kirjasta jotenkin automaattisesti tylsän. Ja jos kirja on vielä tiiliskivi, kuten Ruusun nimi 550 sivullaan, kynnys tarttua kirjaan nousee vielä korkeammaksi. Ja kun laskin kirjan käsistäni, tajusin miten haitallinen tuo em. ilmiö on, sillä pidin Ruusun nimestä hyvin paljon! Moni (ks. alla oleva linkkilista muihin arvioihin) on pitänyt kirjan teologis-filosofisia osia jaaritteluina, mutta minusta ne vain sopivat kokonaisuuteen: kun lopussa saamme tietää murhaajan motiivin, sitä olisi vaikea ymmärtää ilman kirjan, nykymielestämme sangen triviaalien, riidanaiheiden läpikäymistä. Sitä paitsi katolinen kirkkohistoria on minulle ennestään tuntematon aihe (koulussa kun keskityttiin vain luterilaisen kirkon historiaan.. tunnukseton uskonnonopetus, my fat ass!).
Erityisiä ilon hetkiä sain kirjassa käytetyistä, tekstissä kääntämättömistä (mutta kirjan lopussa käännetyistä) latinalaislauseista, joiden aikana sain verestää lukion aikaisia latinan taitoja. Lisäksi Econ pilke silmäkulmassa kirjoitetut lukujen "selitykset" olivat mahtavia. Ajoittain jäin miettimään Williamin minusta outoa käytöstä; kenties Fra Williamin hahmo ei ole sieltä läpimietitymmästä päästä, mutta tämä 1300-luvun aikainen Sherlock Holmes on silti mielenkiintoinen hahmo. Adson käy joskus tosin hermoille, vaikka eihän hänen tapansa hypätä heti yliluonnolliseen selitykseen suoranaisesti hänen vikansa ole, pikemminkin koko senaikaisen kirkkomentaliteetin vika. Tästä erinomainen huomio tuleekin kirjan alkupuolella, kun Adsonin tapaan yliluonnollisia selityksiä preferoiva luostarin apotti yrittää kovasti saadan Williamin myöntämään, että inkvisitiossa noituudesta syytetyt ovat vanhan vihtahousun pauloissa. Ja miettikää, tämä oli tyypin esikoinen!
Kirja on uusintapainos ja osa WSOY:n klassikkosarjaa, ja se käyttää vuoden 1983 suomennosta. Sinänsä suomennos on ihan OK, mutta olisin suonut, että teksti olisi oikoluettu typojen ja pienten kielioppivirheiden takia. On nimittäin harmillista, että näin hyvän kirjan flow'ta häiritsee väärä sijamuoto tai sanan puuttuminen. Kaiken kaikkiaan Ruusun nimi on kuitenkin hienosti erilainen dekkari ja historiallisesti mielenkiintoinen teos, ja se nousee myös painokkaasti suositeltavien kirjojen listalle.
-----
Ruusun nimi muualla:
Kirjavinkit.fi
Amman lukuhetki -blogi*
Sallan lukupäiväkirja -blogi
Kirjaurakka 2011 -blogi
Perkeleen periskooppi -blogi
* "Selibaatti sopii vain harvoille". AAMEN!
-----
What's in a Name: Plant, which thus concludes this challenge
Alkuperäinen nimi: Il nome della rosa
Käännös: Aira Buffa
Ja lisää klassikoita!
Ruusun nimessä matkaamme 1300-luvun italialaiseen benediktiiniläisluostariin englantilaisen fransiskaanimunkki Fra William Baskervillen mukana. Williamia, ex-inkvisiittoria ja loogisista kyvyistään tunnettua munkkia, on pyydetty toimimaan paavin edustajien ja keisarin edustajien välisen neuvottelun neutraalina osapuolena, ja mukanaan tällä on benediktiiniläisnoviisi Adson Melkiläinen. Williamin tehtävälista kuitenkin kasvaa, sillä hieman ennen neuvotteluja eräs luostarin munkeista löydetään kuolleena luostarin alla sijaitsevalla kalliolla. Paavin ja keisarin välinen valtataistelu olisi jo itsessään luostarille hermoja kiristävä tapahtuma, mutta kun joka aamu luostari herää seuraavaan murhaan. Ja kun paavin possen päämiehenä on missä tahansa paholaisen palvelijoita näkevä inkvisiittori.. no, murhat on paras selvittää ennen tyypin saapumista, mikäli neuvotteluissa aiotaan saada jotain aikaiseksi.
Yksi asia, mikä minulle on Klassikkohaasteesta huomannut, on se, miten klassikkostatus tekee kirjasta jotenkin automaattisesti tylsän. Ja jos kirja on vielä tiiliskivi, kuten Ruusun nimi 550 sivullaan, kynnys tarttua kirjaan nousee vielä korkeammaksi. Ja kun laskin kirjan käsistäni, tajusin miten haitallinen tuo em. ilmiö on, sillä pidin Ruusun nimestä hyvin paljon! Moni (ks. alla oleva linkkilista muihin arvioihin) on pitänyt kirjan teologis-filosofisia osia jaaritteluina, mutta minusta ne vain sopivat kokonaisuuteen: kun lopussa saamme tietää murhaajan motiivin, sitä olisi vaikea ymmärtää ilman kirjan, nykymielestämme sangen triviaalien, riidanaiheiden läpikäymistä. Sitä paitsi katolinen kirkkohistoria on minulle ennestään tuntematon aihe (koulussa kun keskityttiin vain luterilaisen kirkon historiaan.. tunnukseton uskonnonopetus, my fat ass!).
Erityisiä ilon hetkiä sain kirjassa käytetyistä, tekstissä kääntämättömistä (mutta kirjan lopussa käännetyistä) latinalaislauseista, joiden aikana sain verestää lukion aikaisia latinan taitoja. Lisäksi Econ pilke silmäkulmassa kirjoitetut lukujen "selitykset" olivat mahtavia. Ajoittain jäin miettimään Williamin minusta outoa käytöstä; kenties Fra Williamin hahmo ei ole sieltä läpimietitymmästä päästä, mutta tämä 1300-luvun aikainen Sherlock Holmes on silti mielenkiintoinen hahmo. Adson käy joskus tosin hermoille, vaikka eihän hänen tapansa hypätä heti yliluonnolliseen selitykseen suoranaisesti hänen vikansa ole, pikemminkin koko senaikaisen kirkkomentaliteetin vika. Tästä erinomainen huomio tuleekin kirjan alkupuolella, kun Adsonin tapaan yliluonnollisia selityksiä preferoiva luostarin apotti yrittää kovasti saadan Williamin myöntämään, että inkvisitiossa noituudesta syytetyt ovat vanhan vihtahousun pauloissa. Ja miettikää, tämä oli tyypin esikoinen!
Kirja on uusintapainos ja osa WSOY:n klassikkosarjaa, ja se käyttää vuoden 1983 suomennosta. Sinänsä suomennos on ihan OK, mutta olisin suonut, että teksti olisi oikoluettu typojen ja pienten kielioppivirheiden takia. On nimittäin harmillista, että näin hyvän kirjan flow'ta häiritsee väärä sijamuoto tai sanan puuttuminen. Kaiken kaikkiaan Ruusun nimi on kuitenkin hienosti erilainen dekkari ja historiallisesti mielenkiintoinen teos, ja se nousee myös painokkaasti suositeltavien kirjojen listalle.
-----
Ruusun nimi muualla:
Kirjavinkit.fi
Amman lukuhetki -blogi*
Sallan lukupäiväkirja -blogi
Kirjaurakka 2011 -blogi
Perkeleen periskooppi -blogi
* "Selibaatti sopii vain harvoille". AAMEN!
-----
What's in a Name: Plant, which thus concludes this challenge
Tilaa:
Kommentit (Atom)