Luettu: 2.10.2011
Nyt on joku kumma bardibuumi päällä, kun tekee kovasti mieli lukea Shakespearea näin paljon. No, tuleepa tämä osa yleissivistyksestä rakennettua vahvemmalle maaperälle.
Siltä varalta, että Othello on jäänyt tunnetumpien Shakespearen draamojen alle, kerrataan juoni: Othello on pohjoisafrikkalaista syntyperää oleva venetsialainen maahanmuuttaja. Tyyppi on hyvinkin keski-ikäinen sotilaskomentaja, joka saa tehtäväksi mennä Kyprokselle taltuttamaan tätä italialaisomistuksessa olevaa saarta kiusaavat turkkilaishyökkäykset. Othellon komennus tulee juuri oikeaan aikaan, hän kun on mennyt salaa naimisiin erään venetsialaissenaattorin 17-vuotiaan tyttären, Desdemonan, kanssa ja tätä ei isäpappa katso hyvällä. Vastanainut pari matkaa Kyprokselle ja odottavat elävänsä elämänsä onnellisina loppuun asti, mukanaan Othellon lähimmät alaiset, luutnantti Cassio ja edellä mainitus luutnantinpestin Cassiolle hävinnyt Iago. Iago on kostomielellä ja päättää manipuloida Othellon uskomaan, että tämän nuorikkovaimo pettää tätä Cassion kanssa. Othellon tyyneys pettää ja seuraa tragedian kaavan tapaan verta, kyyneliä ja suolenpätkiä.
Varsin mielenkiintoinen näytelmä. Minusta sen olennaisin pointti on siinä, että todistusaineistoa kannattaa vaatia ja logiikkaa käyttää. Beyond reasonable doubt -fraasi on tässä kohtaa erittäin hyvä, ja sen Othello on unohtanut täysin. Osin se johtuu tyypin omasta epävarmuudesta ja yhteiskunnan stereotypioista ajatella venetsialaisnaisia huorina. Kaikkein mielenkiintoisinta on Iagon manipulointitaidot: Iago tietää tasan, mistä naruista vetää ja mitä nappeja painella. Hän on ihmismielen insinööri, sitä hullu tiedemies -laatua.
Lukemassani Arden Shakespeare -versiossa, A.J. Honigmannin editoimana, on myös runsaasti tietoa, joka valottaa lukijalle, miksi edelleenkin tästä 400 vuotta vanhasta näytelmästä tehdään uusia tuotantoja, jotka houkuttavat runsaasti yleisöä. Okei, juoni on vanhaa kauraa, mutta sen ympärillä on vaikka kuinka paljon materiaalia, jota muokkaamalla kukin näytelmä on omanlaisensa. Lisäksi osaan arvostaa nyt enemmän näyttelijöiden työtä. Lisää infoa tulee myös Shakespearen näytelmien ajoittamisen prosessista, sekä selvyyttä miten yhdestä näytelmästä voi olla tuhat eri versiota (vinkkaan tutustumaan Quartoon ja Folioon).
Kielellisesti Shakespeare on Othellossa ilmeisesti varsin kekseliäs, sen verran usein tulee alaviitteissä vastaan kommentti "unique in Shakespeare". Itse asiassa Stephen Fry käsitteli Shakespearen sananmuodostuksen perintöä Planet Wordin viitososassa.
Ja sitten se ikuinen dilemma: pitäisikö lukea näytelmiä edeltävät pitkät, toimittajan kirjoittamat johdannot vai ei? Toisaalta se antaa hyvän yhteiskuvan ja vinkkaa mitä asioita voi lukijana pitää silmällä, toisaalta alkaa näytelmää lukiessa tuntua kuin se olisi jo introssa pureskeltu minimaaliseksi silpuksi, jota minä nyt jauhan. Vinkkejä?
-----
Othello muualla:
Meten Luetut 2006-2011 -blogi
Näytetään tekstit, joissa on tunniste William Shakespeare. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste William Shakespeare. Näytä kaikki tekstit
William Shakespeare: The Tempest
Luettu: 26.5.2011
Jatkan pitkästä aikaa klassikkohaasteella, jossa helpoimmin lähestyttävä kirjailija on Bardi.
The Tempest (suom. Myrsky) on Shakespearen viimeisiä näytelmiä. Milanon herttua Antonio, Napolin kuningas ja heidän possensa ajavat myrskyssä karille ja pelastuvat läheiselle saarelle. Heitä odottaa siellä yllätys, sillä Prospero (Antonion veli ja Milanon valtaistuimelta heitetty, oikea herttua) on valmis takaisinmaksuun. Hän jakaa porukan osiin ja uskottelee kullekin kaikkien muiden olevan kuolleita. Pahimman iskun saa Napolin kuningas, joka uskoo poikansa Ferdinandin makaavan meren pohjassa. Koska Prospero tyttärineen ja palvelijoineen pysyy varjossa, selvinneiden välillä alkaa valtataistelu: kuka takaisin mantereelle päästyään on herttua, kuka kuningas ja kuka hallitsee tätä mysteeristä saarta? Kaiken tanimisen ja juonittelun ohella Ferdinand tulee tavanneeksi Prosperon tyttären ja rakastuu tähän päätä pahkaa, ja sama toisinpäin.
Bardin juonet tuppaavat olemaan kovin tylsiä, luultavasti siksi, että näytelmät lukemattomatkin tietävät juonikuviot melko hyvin. Näinpä yllätyksiä ei sillä saralla kauheasti ole tiedossa, mutta onneksi sitä voikin keskittyä kieleen. Luin Longman Literature -version Tempestista, jossa kieli oli pidetty melko samana, vaikka enimpiä kirjoitusvirheitä (siis nykykieliopin mukaan virheitä) oli muokattu nykyenglannimmaksi. Yksi pääkriteereitä Shakespearen näytelmien eri versioiden välillä valitessani on juuri tuo kieli ja erityisesti sitä selventävä sanasto. Tässä versiossa sanasto oli viereisellä sivulla, mikä teki lukemisesta varsin mukavaa; mikään ei ole ärsyttävämpää kuin lehteillä aina takasivuille etsimään senhetkisen sanan nykymerkitystä.
Lisäksi Longman tarjoaa alkuun melko simppelin johdannon: Bardin elämää, näytelmien aikataulutusta jne. Hieman outoa on laittaa heti johdantoon lukuisia esimerkkejä näytelmän kielen tulkinnasta; luulisi, että lukijan lukukokemuksen parantamiseksi hänen annettaisiin itse saada se löytämisen riemu, kun huomaa vaikkapa proosan ja blank versen käytön eron. No, kenties (oikeutetusti) ajatellaan, että Bardin näytelmissä on tarpeeksi paljon materiaalia syvempäänkin tulkintaan, jolloin kaikkein katetuimmat tulkinnat voidaan lisätä heti alkuun. Ei sitä pyörää tarvitse jokaisen erikseen keksiä. Plussaa vielä Longmanille lopussa olevasta opiskelusivuista, joissa on kysymyksiä, hahmoanalyyseja ja muuta kivaa. Ja onpa siellä vieläpä testi, kuinka paljon lukemastaan tekstistä muistaa. :)
Post scriptum: Tempestista on tehty myös mangasovitus, kuten monista muistakin Shakespearen näytelmistä. Omani on Manga Shakespeare -sarjaa SelfMadeHero-kustantamolta. Kuvituksesta vastaa Paul Duffield, editoinnista Richard Appignanesi ja kieli on englanti. Sovitus on sinällään mielenkiintoinen, sillä Manga Shakespeare tuo näytelmät nykyaikaan. The Tempestissa tämä tarkoittaa taustaa, jossa energiakriisi on heittänyt ihmiskunnan takaisin pimeälle keskiajalle, jossa ympäristöä koristavat ruosteiset tehdasmiljööt ja saastuneen luonnon. Suosittelen lukemaan näitä mangaversioita, mikäli itse näytelmäteksti tuntuu jostain syystä puisevalta.
Alla vielä viekkuun Sibeliuksen sävellystä tähän samaiseen näytelmään. Sopii myös tähän päivään, kun viikon helleaallon jälkeen vihdoin sataa!
-----
The Tempest muualla:
Hannu Marttilan blogi
Jatkan pitkästä aikaa klassikkohaasteella, jossa helpoimmin lähestyttävä kirjailija on Bardi.
The Tempest (suom. Myrsky) on Shakespearen viimeisiä näytelmiä. Milanon herttua Antonio, Napolin kuningas ja heidän possensa ajavat myrskyssä karille ja pelastuvat läheiselle saarelle. Heitä odottaa siellä yllätys, sillä Prospero (Antonion veli ja Milanon valtaistuimelta heitetty, oikea herttua) on valmis takaisinmaksuun. Hän jakaa porukan osiin ja uskottelee kullekin kaikkien muiden olevan kuolleita. Pahimman iskun saa Napolin kuningas, joka uskoo poikansa Ferdinandin makaavan meren pohjassa. Koska Prospero tyttärineen ja palvelijoineen pysyy varjossa, selvinneiden välillä alkaa valtataistelu: kuka takaisin mantereelle päästyään on herttua, kuka kuningas ja kuka hallitsee tätä mysteeristä saarta? Kaiken tanimisen ja juonittelun ohella Ferdinand tulee tavanneeksi Prosperon tyttären ja rakastuu tähän päätä pahkaa, ja sama toisinpäin.
Bardin juonet tuppaavat olemaan kovin tylsiä, luultavasti siksi, että näytelmät lukemattomatkin tietävät juonikuviot melko hyvin. Näinpä yllätyksiä ei sillä saralla kauheasti ole tiedossa, mutta onneksi sitä voikin keskittyä kieleen. Luin Longman Literature -version Tempestista, jossa kieli oli pidetty melko samana, vaikka enimpiä kirjoitusvirheitä (siis nykykieliopin mukaan virheitä) oli muokattu nykyenglannimmaksi. Yksi pääkriteereitä Shakespearen näytelmien eri versioiden välillä valitessani on juuri tuo kieli ja erityisesti sitä selventävä sanasto. Tässä versiossa sanasto oli viereisellä sivulla, mikä teki lukemisesta varsin mukavaa; mikään ei ole ärsyttävämpää kuin lehteillä aina takasivuille etsimään senhetkisen sanan nykymerkitystä.
Lisäksi Longman tarjoaa alkuun melko simppelin johdannon: Bardin elämää, näytelmien aikataulutusta jne. Hieman outoa on laittaa heti johdantoon lukuisia esimerkkejä näytelmän kielen tulkinnasta; luulisi, että lukijan lukukokemuksen parantamiseksi hänen annettaisiin itse saada se löytämisen riemu, kun huomaa vaikkapa proosan ja blank versen käytön eron. No, kenties (oikeutetusti) ajatellaan, että Bardin näytelmissä on tarpeeksi paljon materiaalia syvempäänkin tulkintaan, jolloin kaikkein katetuimmat tulkinnat voidaan lisätä heti alkuun. Ei sitä pyörää tarvitse jokaisen erikseen keksiä. Plussaa vielä Longmanille lopussa olevasta opiskelusivuista, joissa on kysymyksiä, hahmoanalyyseja ja muuta kivaa. Ja onpa siellä vieläpä testi, kuinka paljon lukemastaan tekstistä muistaa. :)
Post scriptum: Tempestista on tehty myös mangasovitus, kuten monista muistakin Shakespearen näytelmistä. Omani on Manga Shakespeare -sarjaa SelfMadeHero-kustantamolta. Kuvituksesta vastaa Paul Duffield, editoinnista Richard Appignanesi ja kieli on englanti. Sovitus on sinällään mielenkiintoinen, sillä Manga Shakespeare tuo näytelmät nykyaikaan. The Tempestissa tämä tarkoittaa taustaa, jossa energiakriisi on heittänyt ihmiskunnan takaisin pimeälle keskiajalle, jossa ympäristöä koristavat ruosteiset tehdasmiljööt ja saastuneen luonnon. Suosittelen lukemaan näitä mangaversioita, mikäli itse näytelmäteksti tuntuu jostain syystä puisevalta.
Alla vielä viekkuun Sibeliuksen sävellystä tähän samaiseen näytelmään. Sopii myös tähän päivään, kun viikon helleaallon jälkeen vihdoin sataa!
-----
The Tempest muualla:
Hannu Marttilan blogi
William Shakespeare: Much Ado About Nothing
Luettu: 6.10.2008
Lisää materiaalia kurssikirjastosta; renessanssikirjallisuuden kurssilla tuli puhetta näytelmästä, ja pitipä katsoa pätkä Kenneth Branaghin leffaversio tästä näytelmästä (ja kotona kokonaan... toinen kerta, kun olen pingotuksissani katsonut klassikkoon perustuvan romanttisen komedian kurssia varten).
Much Ado About Nothing (suom. Paljon melua tyhjästä) kuvaa Don Pedron joukkion saapumista puolitutun aatelisen luo voitettuaan nyt ystävänä saapuvan pahiksen, Don Johnin, valloitusyrityksen. Don Pedron joukon nuori kreivi Claudio rakastuu (miten ne aina rakastuvatkin yhdellä katseella ja sitten olla muutenkin kuin ulkonäöllisesti sopiva pari?) aatelisen tyttäreen Heroon. Häitä odotellessa on jäynän aika: yritetäänpä parittaa ivallinen naisvihaaja Benedick ja yhtä ivallinen miesvihaaja Beatrice toisilleen. Samaan aikaan ei-niin-hyvis Don John päättää juonia koston ja tuhota Claudion ja Heron häät. Koska kyseessä on (romanttinen) komedia, loppu on kaikille selvillä.
Kuvaus romanttinen komedia tuo aina miinuspisteitä, mutta itse asiassa pidän Shakespearen sukupuoliroolileikittelyllä, etenkin kun nnäytelmän voi lukea helposti niiden vastaiseksi sarkastiseksi lausunnoksi. Don Johnin perusidea on pelata yhteiskunnan stereotypialla naisten kevytkenkäisyydestä; hän järjestää Claudion todistamaan kaksimielistä kosiskelua Heron ikkunassa ja uskottelee tälle, että kyseessä on Hero joka ei ole ihan niin neitsyt kuin Claudio kuvittelee. Käsitys naisten huora-madonna-jaosta saa vettä niskaan lopussa, kun todetaan miesten olevan se todellinen häntäheikkisukupuoli. Näytelmän nimi Paljon melua tyhjästä on täydellinen: miehet kohkaavat vaginasta ja vaginan tilasta aivan liikaa. Harmi, ettei länsimaatkaan ole oikein saaneet tätä kalloonsa. Mutta propsit Shakespearelle tästä feministisestä näytelmästä!
Lisää materiaalia kurssikirjastosta; renessanssikirjallisuuden kurssilla tuli puhetta näytelmästä, ja pitipä katsoa pätkä Kenneth Branaghin leffaversio tästä näytelmästä (ja kotona kokonaan... toinen kerta, kun olen pingotuksissani katsonut klassikkoon perustuvan romanttisen komedian kurssia varten).
Much Ado About Nothing (suom. Paljon melua tyhjästä) kuvaa Don Pedron joukkion saapumista puolitutun aatelisen luo voitettuaan nyt ystävänä saapuvan pahiksen, Don Johnin, valloitusyrityksen. Don Pedron joukon nuori kreivi Claudio rakastuu (miten ne aina rakastuvatkin yhdellä katseella ja sitten olla muutenkin kuin ulkonäöllisesti sopiva pari?) aatelisen tyttäreen Heroon. Häitä odotellessa on jäynän aika: yritetäänpä parittaa ivallinen naisvihaaja Benedick ja yhtä ivallinen miesvihaaja Beatrice toisilleen. Samaan aikaan ei-niin-hyvis Don John päättää juonia koston ja tuhota Claudion ja Heron häät. Koska kyseessä on (romanttinen) komedia, loppu on kaikille selvillä.
Kuvaus romanttinen komedia tuo aina miinuspisteitä, mutta itse asiassa pidän Shakespearen sukupuoliroolileikittelyllä, etenkin kun nnäytelmän voi lukea helposti niiden vastaiseksi sarkastiseksi lausunnoksi. Don Johnin perusidea on pelata yhteiskunnan stereotypialla naisten kevytkenkäisyydestä; hän järjestää Claudion todistamaan kaksimielistä kosiskelua Heron ikkunassa ja uskottelee tälle, että kyseessä on Hero joka ei ole ihan niin neitsyt kuin Claudio kuvittelee. Käsitys naisten huora-madonna-jaosta saa vettä niskaan lopussa, kun todetaan miesten olevan se todellinen häntäheikkisukupuoli. Näytelmän nimi Paljon melua tyhjästä on täydellinen: miehet kohkaavat vaginasta ja vaginan tilasta aivan liikaa. Harmi, ettei länsimaatkaan ole oikein saaneet tätä kalloonsa. Mutta propsit Shakespearelle tästä feministisestä näytelmästä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)