Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ray Bradbury. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ray Bradbury. Näytä kaikki tekstit

Ray Bradbury: Fahrenheit 451 - The Authorized Adaptation

Luettu: 18.10.2012
Taide: Tim Hamilton


Kirjaston sarjakuvahyllyä tutkiskellessa vastaan tuli Ray Bradburyn klassikkoromaanista tehty sarjakuvasovitus. Luin alkuperäisen muutama vuosi sitten, mietteeni siitä täällä.

Fahrenheit 451:n (suom. Fahrenheit 451) perusasetelma lienee kaikille tuttu: kirjat ovat kiellettyjä ja palomiehet -päähenkilö Guy Montag mukaan lukien- ovat niiden polttajia. Eräs kerta Montag alkaakin napata "rikos"paikoilta kirjoja mukaansa ja päätyy yhteiskunnan vihollisten listalle.

Olen jo aiemmin edellä mainitussa linkissä käynyt läpi tämän kirjan juonen, hahmojen ja teemojen herättämät ajatukset, ne eivät ole juuri muuttuneet edelliskerrasta. Keskittykäämme siis Bradburyn itsensä kirjoittamaan johdatukseen/esipuheeseen, jossa hän nostaa esiin moniakin hyviä pointteja sekä heittää lukijalle haasteen (tästä lisää alempana). Päällimmäisenä on se, miten haitallinen totalitaarinen yhteiskuntajärjestelmä on kaikille sen osasille paitsi ihan huipulla olevalle: toisinajattelijat ovat kuolemanvaarassa, minkäänlaista keskustelua ei sallita joten abstraktimmat alat kuten tiede ja oikeus jämähtävät ja/tai katoavat, perusajattelutaidotkin katoavat pikku hiljaa, hallitsevaa luokkaa promoavat taviksetkin menettävät ihmisyytensä ja päätyvät vain osasiksi kaikenkattavaa valvontajärjestelmää. Kukaan ei voi luottaa toiseen. Ei mikään ihme, että Montagin vaimo on psyykisesti niin huonossa kunnossa.

On muuten pelottavaa, miten nopeasti yksittäisen sanan tai termin merkitystä voi lukemattomien (tai meidän kohdallamme lukutahdottomien) ihmisten täyttämässä yhteiskunnassa. Fahrenheitissa palomiesten alkuperäinen tehtävä tulipalojen sammuttamisesta on siirtynyt naurettavaksi marginaaliuskomukseksi. Itse prosessi jää tarinassa epäselväksi, mutta tätä näkee nykyäänkin. Parhaita esimerkkejä tästä löytyy hyvin poliittisista ja uskonnollisista piireistä, varsinkin niiltä puolilta joille ideologian ja oman uran pönkittäminen ovat etusijalla kaikelle muulle, myös inhimillisyydelle. Otetaan nyt vaikka USAssa käytettävän vapauden käsite, joka on siirtynyt varsinkin WTC-iskujen jälkeisessä ajassa muistuttamaan pikemminkin Orwellin 'War is Peace' -slogania: esimerkiksi Briteissä (se USAn epävirallinen 51. osavaltio) vedettiin juuri mutkia aivan helvetisti suoriksi määrittelemällä hallitukselle epämieluisia juttuja kirjoittavia journalisteja terroristeiksi. Tämä sai kiroamaan ääneen pidemmäksi aikaa.

Finally, may I suggest that anyone reading this introduction should take the time to name the one book that he or she would most want to memorize and protect from any censors or "firemen". And not only name the book, but give the reasons why it would be a valuable asset to be recited and remembered in the future. (s. viii)

Mietin tätä pitkään ja hartaasti, ja päädyin lopulta kolmeen vaihtoehtoon: Tove Janssonin muumikirja (Trollvinter tai novellikokoelma Det osynliga barnet), Sarah Watersin romaani Tipping the Velvet tai Carl Saganin esseekokoelma Billion and Billions. Koska Bradburyn skenaariossa ei ole koordinaatiota, olen taipuvainen eniten muumien puolelle. Suurin ongelmani olisi luultavasti kirjan elämän loppukaneetti eli sen polttaminen. En ihan heti pystyisi näitä polttamaan edes henkeni pitimiksi. Minkähän kirjan muut haluaisivat säästää jälkipolville tällaisessa tilanteessa. Taidanpa ottaa tämän kysymyksen esille niissä sangen harvoissa tilanteissa, kun tapaan uusia ihmisiä ja pääsen sääkeskustelua syvempään sananvaihtoon heidän kanssaan.

Toivottavasti Fahrenheit 451, sarjakuva- tai romaanimuodossa, pysyy lukijakunnalle saatavilla niin kauan kuin lukutaitoa on. Ilman tätä lienemme lähempänä sen kuvaamaa todellisuutta, varsinkin nykyisin (maasta ja kanavasta riippuen enemmän tai vähemmän hallituksen mainoksia) twitteruutisten ja -"uutisten" täyttämissä ihmismielissä. Niinpä: koska viimeksi näit uutisten vetävän yhteyksiä tapahtuman X ja aiempien tapahtumien A,B,C ja D välillä näyttämään, miten X:ään päädyttiin? Tätä Bradburyn klassikko eniten kuvaa, ja helvetin pelottavasti kuvaakin.

Post scriptum: That's it. It's settled. My cutie mark would be a book pile of some sort. Possible with a quote flying out of an open one on top in lieu of the cover of the first Unwritten collection. I'll have to add that to my tattoo sketch collection. (Kirjoitin tuon englanniksi, sillä en tiedä miten 'cutie mark' on käännetty suomenkielisessä MLP:FiM-versiossa enkä keksi sopivaa käännöstä tältä istumalta; saa sivistää, Pegasiskot ja broniet!)

-----

Fahrenheit 451 - The Authorized Adaptation muualla:
The Novel Hunter's Reviews -blogi (englanniksi)
NPR (englanniksi)
L.J. Zinda (englanniksi, videoarvostelu)
Books YA Love -blogi (englanniksi)

Ray Bradbury: Fahrenheit 451

Luettu: 30.5.2009
Alkuperäinen nimi: Fahrenheit 451
Käännös: Juhani Koskinen


Klassikkolistalta lisää materiaalia. Kirjavalinnaksi tuli hienoisen pähkäilyn jälkeen Bradburyn Fahrenheit 451; suomennos -ja pähkäily- siksi, ettei kirjastossa ollut teosta alkuperäiskielellä, mikä kihtaa perusperiaatteni kanssa lukea kirjat alkuperäiskielellä jos alkuperäiskieli on englanti ja saan käsiini englanninkielisen version melko vähällä vaivalla. Järkyttävää kyllä, Fahreinheit 451:tä ei ole saatavilla englanniksi edes yliopiston kirjastosta! Varsinainen katalysti Fahrenheitin lukemiseen on kuitenkin 1960-luvulla tehty, kirjaan perustuva elokuva jonka näin jokin yö vuosia sitten.

Fahrenheit 451 on muun muassa Yhdysvalloissa käytetyn lämpötila-asteikon mukaan se lämpö, jossa paperi palaa. Päähenkilö Guy Montag on palomies tulevaisuudessa aikana, jolloin heidän tehtävänään ei ole sammuttaa paloja vaan suorittaa etsintöjä ja tuhota kaikki löytämänsä kirjat, sillä heidän yhteiskunnassaan kaikki kirjallisuus on kielletty. Kirjojen ajatuksia tarjoavan ja niitä muuttavan vaikutuksen sijaan ihmiset on tylsistetty kilteiksi kuluttajiksi ja auktoriteettien mitä tahansa käskyä totteleviksi lampaiksi. Eräänä päivänä Montag törmää naapurustoon juuri muuttaneen pariskunnan vapaamieliseen ja perinteisiä ajattelutapoja kyseenalaistavaan tyttäreen, joka saa Montagin miettimään asennettaan elämään. Montagin ajatukset vahvistuvat, kun hän näkee erään naisen polttavan itsensä kirjastonsa mukana. Lopulta Montag varastaa kirjan, lukee sen ja päätyy tekemään elämänsä ensimmäisen oman, perustellun ratkaisunsa.

Fahrenheit 451 on pelottava tulevaisuudenkuva. Toisaalta, kun ottaa huomioon eri fundamentalististen uskontoryhmien karsastuksen omalle ajattelulle ja näiden ryhmien saaman lisenevän vallan politiikassa, ei voi olla miettimättä, mitä jos tällainen todella tapahtuisi? Mitä jos kirjat kiellettäisiin? Ei ainoastaan vallalla olevan eturyhmän mielipiteiden vastaiset, vaan kaikki kirjat (sillä pelkkä kirjallisuuden olemassaolo on potentiaalinen kasvualusta vastakkaisille mielipiteille). Mutta toisaalta... kirjoja julkaistaan niin paljon joka vuosi. Suurin osa niistä hukkuu pienemmän osan saaman huomion alle, harva niiden olemassaolosta tietää ja vielä harvempi on niitä lukenut. Ei ole oikeastaan tarpeen kieltää kirjallisuutta, riittää että ihmisten kriittisen ajattelun kyky tylsistytetään tai annetaan heidän ympäristössä olla sellaisia kirjoja, jotka vahvistavat heidän jo olemassaolevia ajatusmalleja. Näen tämän kehityksen itsessänikin; kaikista kirjoista (kaunokirjalliset klassikot, eri tietoalan klassikot, Nobel/Pulitzer/Nuori Aleksis/Finlandia-palkitut, erityisgenren kirjallisuuspalkinnot, nykykirjallisuuden klassikot, mediahuomiota saaneet uutuudet, joka vuosi julkaistavista kirjoista ne jotka vaikuttavat mielenkiintoisilta ja lukemisen arvoisilta, lempikirjailijoiden uutuudet, muiden suosittelemat kirjat, mielenkiinnon kohtdealojen uutuudet...) en millään ehdi lukea kaikkea, vaan päädyn ottamaan niistä -erityispalkittuja lukuunottamatta, ne luetaan siksi että ne ovat palkittuja- ne jotka jollain tapaa pyörivät omien ideologioideni ympärillä jo valmiiksi. Ja se on aika pelottavaa: olemmeko jo Fahrenheit 451:n metaforisessa maailmassa?

Osin vastaus on osin 'ei'. Monet ideologisesti (ideologiana ei -yllätys, yllätys- ole sananvapaus, ihmisoikeudet ja ajatteluun kannustaminen) kansalaisjärjestöt vetävät herneitä nenäänsä milloin mistäkin kirjasta edelleen ja pyrkivät kaikin keinoin päästä kirjoista eroon. Yleensä kohkaaminen tosin antaa pisteitä lähinnä vastapuolelle, kuten esimerkiksi Harry Potter - kirjojen kieltoyritys monissa usalaisissa kirjastoissa. Ikävä kyllä, jotkut kirjat ovat oikeasti kiellettyjä länsimaissa (muslimimaat -sekulaari tai ei- ovat aivan oma lukunsa tällä saralla, maista joissa lukutaidottomuus on normi nekin omansa). Fahrenheit 451:n juonikuviota vasten onkin ironista, että myös se on ollut kielletty ja pitkän aikaa kirjakaupoissa ja kirjastoissa oli tarjolla ainoastaan Fahrenheitin siistitty versio (sanat 'helvetti', 'hitto' ja 'napa' ovat ilmeisesti yhteisön moraalin rappeuttamista).