Vuosi 2010 on nyt virallisesti ohi ja on aika kerrata olennaiset osat kirjallisesta vuodestani ennen seuraavan alkua. Kaiken kaikkiaan tuli luettua 90 kirjaa männä vuonna. Kotimaisia näistä oli 23 kappaletta, siis alle kolmasosa! Varsin räikeä vaa'an kääntö vuoteen 2009 verrattuna, kun valittelin englanninkielisen kirjallisuuden puutteesta. Toisaalta olen varsin kiitollinen Kirjallisesta maailmanvalloituksen haasteesta, sillä ei-suomalaisessa kirjallisuudessa on tullut vastaan varsin huomattavia teoksia ja kirjailijoita. Tilastollisesti on tosin yksi varsin masentava luku: vain 33 kirjaa koko 90:stä on naisten kirjoittamia. Aijaijai.. tälle tarvitsee tehdä jotain tänä vuonna. Mutta sitä ennen: kokosin alle vuoden 2010 aikana lukemistani kirjoista kahdentoista kategorian voittajat. Ajoittain tehtävä oli sen verran hankala, että taivuin sallimaan kategoriaan kaksi voittajaa.
Paras fakta: Stiff
Paras fiktio (proosa): Herra Darwinin puutarhuri ja Kärsimysten musta kivi
Paras sarjakuva: Lost Girls ja Fables-sarja
Paras näytelmä: Equus
Paras klassikko: Animal Farm
Paras populaarikirjallinen: The Descent
Paras 2010 julkaistu: Siilin eleganssi
Paras ulkomainen: Stiff ja Kärsimysten musta kivi
Paras kotimainen: Tuhansien zombien maa ja Herra Darwinin puutarhuri
Löytö (kirja): Kärsimysten musta kivi ja The Descent
Löytö (kirjailija): Mary Roach ja Atiq Rahimi
Erityismaininta: Ismail Kadaren Kolme surulaulua Kosovolle
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Peter Shaffer. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Peter Shaffer. Näytä kaikki tekstit
Peter Shaffer: Equus
Luettu: 4.4.2010
Päädyin katsomaan Inside the Actor's Studio -sarjan haastattelua Daniel Radcliffesta, kun tajusin viime vuonna, että perhana, sehän on jo 19-vuotias eikä mikään esiteini! Haastattelun yksi tietty kohta käsitteli Danielin viimeisintä teatterinäytelmää, Peter Shafferin Equusia, jonka pääroolia hän esitti Broadwaylla pari vuotta sitten.
Equus (suom. Hevonen) on näytelmä, joka kertoo psykiatri Martin Dysartin matkasta nuoren Alan Strangin mieleen. Alan on päätynyt psykiatrin luo sokaistuaan paikallisen tallin kuusi hevosta. Sessioiden aikana Dysart huomaa, että Alanilla on varsin voimakas, palvova fiksaatio hevosiin, ja pikku hiljaa Dysart uppoutuu Alanin fantasioihin mukaan. Lopulta Dysart joutuu kyseenalaistamaan kaiken -yhteiskunnan moraalin, oman järkensä- ratkaistakseen Alanin kohtalon.
Peter Shaffer on ladannut näytelmän alkuun usean sivun verran näytelmän käytännön asioita, lavastusta, puvustusta, taustoja. Kaiken tämän lukiessani jouduin toteamaan, että näytelmä on näyttänyt epäilemättä helvetin upealta teatterin lavalla. Kuten Shaffer sanoo:
Itse teksti on aivan upea. Se on yhtä aikaa draamaa, trilleriä ja dokumenttia. Ennen kaikkea se saa miettimään montaa filosofista kysymystä. Missä määrin yhteiskunnan on oikeutettua normalisoida epänormaaliksi katsomiaan yksilöitä? Saako se poistaa ihmiseltä tunteet kokonaan, jos ne suuntautuvat väärään kohteeseen? Equus pohtii myös ikiaikaista vastakkainasettelua luonnon ja kasvatuksen välillä; puhkooko ihminen kuuden hevosen silmät, koska on "hirviö" ja "hullu", vai johtuuko se kokonaan vanhemmista ja ympäristöstä? Milloin elämä on elämisen arvoinen, ja mikä sen keskuksessa on? Kaikki tämä on verrattavissa niin moneen muuhunkin aiheeseen kuin hevosiin kohdistuvaan ihailuun, palvontaan, rakastamiseen, pakkomielteeseen.
Rikon varmasti jotain tekijänoikeuslakia näin tehdessäni, mutta haluan jakaa muiden kanssa yhden ehdottomasti kauneimmista kirjan kansista ikinä: mustaa, valkoista ja harmaan eri sävyjä, ihmisen ja hevosen yhdistyminen uskomattoman kauniisti. Yksinkertainen mutta niin kaunis. Kävi muuten ilmi, että eräs suosikkileffoistani -Amadeus- perustuu erääseen Shafferin toiseen näytelmään. Voinen siis olla melko varma, että palaan tähän kirjoittajaan vielä jatkossakin.
-----
Equus muualla:
Robert Machrayn arvostelu (englanniksi)
John Bakerin blogi (englanniksi)
Päädyin katsomaan Inside the Actor's Studio -sarjan haastattelua Daniel Radcliffesta, kun tajusin viime vuonna, että perhana, sehän on jo 19-vuotias eikä mikään esiteini! Haastattelun yksi tietty kohta käsitteli Danielin viimeisintä teatterinäytelmää, Peter Shafferin Equusia, jonka pääroolia hän esitti Broadwaylla pari vuotta sitten.
Equus (suom. Hevonen) on näytelmä, joka kertoo psykiatri Martin Dysartin matkasta nuoren Alan Strangin mieleen. Alan on päätynyt psykiatrin luo sokaistuaan paikallisen tallin kuusi hevosta. Sessioiden aikana Dysart huomaa, että Alanilla on varsin voimakas, palvova fiksaatio hevosiin, ja pikku hiljaa Dysart uppoutuu Alanin fantasioihin mukaan. Lopulta Dysart joutuu kyseenalaistamaan kaiken -yhteiskunnan moraalin, oman järkensä- ratkaistakseen Alanin kohtalon.
Peter Shaffer on ladannut näytelmän alkuun usean sivun verran näytelmän käytännön asioita, lavastusta, puvustusta, taustoja. Kaiken tämän lukiessani jouduin toteamaan, että näytelmä on näyttänyt epäilemättä helvetin upealta teatterin lavalla. Kuten Shaffer sanoo:
There are, however, evils attendant to this sort of description. It can emprison a play in one particular stylization. -- It can actually minimize those ideas, just by flatly setting down on paper what was far from flat on the stage, and listin inexpressively details of his work which, in accumulation, became deeply expressive. (s. vii)
Itse teksti on aivan upea. Se on yhtä aikaa draamaa, trilleriä ja dokumenttia. Ennen kaikkea se saa miettimään montaa filosofista kysymystä. Missä määrin yhteiskunnan on oikeutettua normalisoida epänormaaliksi katsomiaan yksilöitä? Saako se poistaa ihmiseltä tunteet kokonaan, jos ne suuntautuvat väärään kohteeseen? Equus pohtii myös ikiaikaista vastakkainasettelua luonnon ja kasvatuksen välillä; puhkooko ihminen kuuden hevosen silmät, koska on "hirviö" ja "hullu", vai johtuuko se kokonaan vanhemmista ja ympäristöstä? Milloin elämä on elämisen arvoinen, ja mikä sen keskuksessa on? Kaikki tämä on verrattavissa niin moneen muuhunkin aiheeseen kuin hevosiin kohdistuvaan ihailuun, palvontaan, rakastamiseen, pakkomielteeseen.
Rikon varmasti jotain tekijänoikeuslakia näin tehdessäni, mutta haluan jakaa muiden kanssa yhden ehdottomasti kauneimmista kirjan kansista ikinä: mustaa, valkoista ja harmaan eri sävyjä, ihmisen ja hevosen yhdistyminen uskomattoman kauniisti. Yksinkertainen mutta niin kaunis. Kävi muuten ilmi, että eräs suosikkileffoistani -Amadeus- perustuu erääseen Shafferin toiseen näytelmään. Voinen siis olla melko varma, että palaan tähän kirjoittajaan vielä jatkossakin.
-----
Equus muualla:
Robert Machrayn arvostelu (englanniksi)
John Bakerin blogi (englanniksi)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)