Stephen King: Kuvun alla

Luettu: 9.2.2014
Alkuperäinen nimi: Under the Dome
Käännös: Ilkka Rekiaro

Viime jouluna äitini luona käydessä satuin näkemään Nelosella mainoksen vuoden vaihteen jälkeen alkavasta, Kingin teokseen perustuvasta scifisarjasta nimeltä Kuvun alla. Juonen lähtökohta sekä korvamadoksi helposti päätyvä taustamusiikki (Skeeter Davisin 'The End of the World') saivat mielenkiintoni heräämään. Myönnän, että rikoin omaa sääntöäni lukea kirja ennen tv/leffa-version katsomista, mutta tuo alkupremissi vain on niin mielenkiintoinen!

Kuvun alla -kirjassa Koilis-Yhdysvaltalainen pikkukaupunki Chester's Mill löytää itsensä eräs aamupäivä eristettynä muusta maailmasta näkymättömän, tuhoutumattoman ja lähes läpäisettömän mysteerisen kuvun takia. Alle jää Irak-veteraani Dale "Barbie" Barbara jonka jalkapatikka poistua kaupungista jää ikävästi muutamaa metriä vajaaksi, kulissien takana kaupunkia johtava autokauppias Jim "Big Jim" Rennie joka ei murhatessaankaan kiroile, Big Jimin sairas poika Junior joka löytää sisäisen rauhan pimeästä komerosta mätäneviä ruumiita paneskellessaan, lauma edellä mainittujen lakeijoita sekä hiljainen enemmistö joka on järkyttävän helposti vietävissä kuin lammas teuraalle. Lyhyesti siis Milgram- ja Stanfordin vankila-kokeet pikkukaupungin mittakaavassa.

On harvinaista, että kannen blurb pitää kohdallani täysin paikkaansa, mutta tämän yli 1111-sivuisen järkäleen kohdalla New York Timesin lausahdus "[k]irjaa on vaikea nostaa, mutta vielä vaikeampi sitä on laskea käsistään" on nyt vain niin osuva. Tokihan kirja on vetävästi kirjoitettu ja eri henkilöiden näkökulmien vaihtelut päättyen lähes poikkeuksetta jonkin asteen cliffhangeriin auttavat, mutta henkilökohtaisesti minua ajoi kauhu. Vaikka Kingin teoksia kauhugenreen kuuluviksi yleensä sanotaankin, en itse ole juurikaan sitä lukiessa tuntenut. En ole kovin vastaanottavainen yliluonnolliselle kauhulle, joten kun Kuvun alla ihminen on ihmiselle susi (sanonta joka on susien kannalta suuri loukkaus), ahdistus on aivan helvetin suuri. Se kasvaa joka luvulta eikä anna olla hetkeäkään, edes silloin kun kirjaa ei lue vaan tulee vain vilkaisseeksi sinne päin. Päädyin siis ihan vain ahdistuksesta eroon pääsemiseksi, jonkinlaisen katharsisksen saavuttamiseksi kirjan takakannen suljettua, lukemaan yli tuhat sivua muutamassa päivässä unirytmin tuhoamisenkin uhalla.

Moni kirjan lukeneista on todennut kirjassa kuvatn väkivallan olevan erityisen raakaa, laajamittaista ja turhaa (sekä turhan tarkasti kuvattua). Minun on pakko jättää tässä kohtaa eriävä mielipide: kyllä, Kingin teemana on selkeästi ajatus siitä, että ihmisen pahin vihollinen on toinen ihminen. Jokapäiväisten värillisten sota-, väkivallanteko- ja ihmisoikeusloukkausuutisten katveessa kasvaneena en voi olla eri mieltä. En voi myöskään pitää epärealistisena sitä, että Chester's Millin asukkaiden sivistys on summittaisen raapauksen verran erossa raa'asta me-muut tribaalikäytöksestä. Uskon, että tällaisessa tilanteessa ei menisi todellisuudessa kovinkaan kauaa ennen kuin veri lentää; ei ehkä neljää päivää mutta tulisi reilussa viikossa, varsinkin kun nyt puhutaan niinkin kahtiajakautuneesta ihmisryhmästä kuin amerikkalaiset, varsinkin jos kaupungin johto on jo ennestään niin korruptoitunut kuin se Chester's Millissä on. Varsin huomattavaa on se, että wannabe-tyrannille kupu on mahdollisuus puhtaaseen, demokratian ja rauhan häiritsemättömään valtaan, ja tyrannin apureille lupa tehdä ihan mitä vaan. Valta turmelee, ehdoton valta turmelee ehdottomasti, kuten John Dalberg-Acton aikanaan sanoi. Ja Kuvun alla valta on yhtä kuin äärimmilleen viety teokraattinen kontrolli, jossa pelkojen provosointi, manipulointi, mustavalkoinen ajattelu, mustamaalaus ja guilt by association ovat Rennien hienoimmilleen hiottuja taitolajeja. Tässä kohtaa peilaantuu hyvin Big Jimin ääriuskonnollisuus: tarinan edetessä Rennie seniorin puheenparsi saa selkeitä, amerikkalaisilta fundamentalistipastoreilta tuttuja fraaseja samalla kun ennestään pahenevat teot selitetään Jumalan tahdolla (joka nyt vain sattuu olemaan joka tilanteessa aivan sama asia kuin Big Jimin tahto).

Haluan nostaa esille vielä Ilkka Rekiaron aivan mahtavan käännöksen. Sen sijaan, että hän olisi suomentanut mahdollisimman neutraalisti, Rekiaro on päättänyt käyttää värikkäämpää kieltä. Esimerkiksi etelävaltioiden murre saa sävyä suomeksi itä-suomalaisten persoonapronominien käytöllä. Sitten on puhekielisten sanontojen käyttö: "Ja herttainen Nora-parka, jonka kanssa Elsa oli joskus salaa ottanut pienet napanderit giniä tai votkaa sairaalan pesutuvassa." (s. 69) Tästä valinnasta Rekiarolle ne kuuluisat kymmenen pistettä, papukaijan merkki puolestaan kustantajalle hyvästä kääntäjävalinnasta. Näin mustaan tarinaan kaipaa jonkinlaista helpotusta, ja käännösvalintojen pohdinta hoitaa tehtävää oikein hyvin. Vaikka periaatteeni onkin lukea englanniksi jos se alkuperäinen kieli on ja saatavilla kirjastosta, tässä kohtaa olen iloinen että englanninkielinen versio oli lainattu, kun menin tätä kirjastosta hakemaan.

Jos nyt jostain haluan valittaa, niin takakannen tekstin viittaus kirjaan ilmastonmuutoksen metaforana aiheutti pettymyksen. Chester's Millin asukkaat eivät juurikaan huomioineet ilmanlaadun huononemista tai autojen käyttöä ennen kuin näkyvyys oli jotakuinkin nollassa. Olisin odottanut edes yhden tai kahden hahmon yrittävät saada asukkaat välttämään autoilua heti alusta; jos ilma ei kerran kuvun sisä- ja ulkopuolen välillä voi vaihtua, ei tarvita teoreettista fyysikkoa näkemään lopputulos. Toisaalta tämän voi nähdä kansainvälisessä politiikassakin: ilmastokokouksia pidetään ja latteuksia lätistään, mutta jos pitäisi piiruakaan omaa valtaa tai elintasoa kaventaa, niin mitään ei tapahdu. Toinen valituksen kohteeni on lopetus, joka ei anna ihan kunnollista puhdistautumisen tunnetta. Kuvun alkuperäkin on selkeästi aika viime tipassa keksityn oloinen. Myös kirjan "scifiys" on melko taka-alalla: juonen -ja lukijan- keskiössä ei ole itse kupu vaan ihmiset jotka sen alla yrittävät selvitä. Itseäni laaja hahmogalleria ei juurikaan häirinnyt; alussa oleva päähenkilöiden esittely oli hyödyllinen varsinkin alussa, mutta sangen nopeasti kukin hahmo jäi mieleen (ja kuoleehan niitä melko tasaiseen tahtiin jos muistin kuormitusta pelkää).

Alla vielä tv-version 1. kauden traileri. Sarjaan on tehty useitakin muutoksia kirjasta, lähinnä nuoremmalle yleisölle sopivaksi (ei siis joukkoraiskauskohtauksia tai nekrofiliaa) ja muutama hahmokin on vedetty uusiksi, mutta perusidea on sama. Tutustu jos kirjan Lite-versio sopii itselle kirjan graafista ja brutaalia realismia enemmän; kakkoskausi alkaa USAssa tämän kuun lopussa eli tullee Suomeen loppuvuodesta mikäli Nelonen sen uusii.


-----

Kuvun alla muualla:
Morren maailma -blogi
Järjellä ja tunteella -blogi
Kirjamielellä-blogi
Kirjakuiskaaja-blogi
Luettuja maailmoja -blogi
Kirjojen keskellä -blogi
Puolisilmä-blogi
Kirjavinkkari-blogi

Stephen King: The Shining

Luettu: 10.8.2012

REDRUM

Ankin kirjablogissa oli alkuvuodesta Stephen Kingistä puhetta. Tästä innostuneena kaivoin kirjahyllyn lähes lattiatasossa pölyä jonkun aikaa keränneeseen King-klassikkoon, Hohtoon. Joten: Heeeere's Johnny!

Suurin osa The Shiningin (suom. Hohto) juonen vähintään Kubrickin hienon leffan takia: Coloradon vuoristossa nököttää hieno vanha hotelli, joka on auki vain kesäkauden. Muun ajan sitä pyörittää yksi ihminen, joka tällä kertaa on Jack Torrance, näytelmäkirjailijan tapainen alkoholisti joka on juuri saanut hienostokoulusta New Yorkin tietämiltä potkut käytyään raivoissaan erään oppilaan kimppuun. Väkivaltaisuus on tietysti osa myös perhe-elämää: taustalla on muun muassa lapsen mukilointia tämän ollessa kolmevuotias. Tällä perhedynamiikalla porukka lähtee siis lumen muusta maailmasta eristämiin maisemiin Overlook-hotelliin. Homma lipsahtaa hyvinkin pian lapasesta, sillä pikku-Danilla on erityinen kyky aistia muiden ajatuksia, nähdä hotellissa kuolleita henkilöitä, kuulla heidän äänensä. Jackille Overlook ei olekaan se inspiraatio, mitä hän kuvitteli sen olevan ja tämä ravistelee Jackin psyykettä. Ensilumen saavuttua tilanne menee entistä pahemmaksi: Jack alkaa kuulla hänkin omiaan, kun hänen omat painajaisensa ja syyllisyytensä ja vihansa tulevat hotellin pimeydessä ja lumen valkeudessa eloon. Kaikki kulminoituu yhteen yöhön, jolloin Jackilla napsahtaa lopullisesti.

Helvetti, tämä oli parempi kuin ajattelinkaan! Minulla oli King-kausi yläasteella ja hieman lukion puolella ja olen varmaan tämän silloin lukenut Cujojen ja Christinojen ohella, mutta silti: damn! Vaikka tiesin tasan tarkkaan, mitä tulee tapahtumaan, King kirjoittaa niin vetävästi, ettei sillä ole enää väliä: paino on siirtynyt juonesta itse henkilöhahmojen kuvaukseen. Eniten tuntemuksia herättää minulle Jack Torrancen hahmo, alkoholisti kun on. On kuitenkin äärimmäisen mielenkiintoista, miten hotelli vaikuttaa näihin kolmeen niin eri tavalla ja miten pikku hiljaa, melkein huomaamatta hotelli muuttuu mustaksi vetäen sen asukkaat mukanaan. Ja miten hienosti King onkin käyttänyt yliluonnollista elementtiä: sitä voi ajatella, että kaikki mitä Danny ja Jack kokevat ovat todellisia tapahtumia, mutta toisaalta hohtoa lukuunottamatta kaiken voi myös lukea osaksi Jackin mielen hajoamista hotellin lämmittimen tapaan. Niin, liikkuivatko nuo eläimet vai ovatko ne vain Jackin alkoholista riippuvaisten, stressaantuneiden, lapsuuden pahojen muistojen ja eristyksen aikaansaannosta?

Juu, kyllä Kingiä ihan syystä kauhun kuninkaaksi kutsutaan, vaikka itse aika nihkeästi yliluonnollisiin selittäviin elementteihin kirjoissa suhtaudunkin. Lisäboostia King saa kauhutunnelmalle siitä, että hän kirjoittaa eri hahmojen näkökulmista. Joten kun viisivuotias Danny saa näkyjä, joissa hurmetta käytetään pikemminkin sisustuselementtinä, siinä on pakko reagoida itsekin. Lapset ja kauhu: se kombo toimii kyllä minulle, varsinkin nyt kun olen niin läheinen kahden nuorimmaisen serkkuni kanssa.

Mutta. Jatkanenpa varmaan Pet Sematarylla. Ja arvostelutekstin kanssa laulamme Ramonen veljesten kanssa siitä, mihin emme ainakaan halua maallisia jäännöksiämme haudattavan.

-----

The Shining muualla:
Bibliofile-blogi
100 kirjaa -blogi