Mike Carey: The Unwritten 5 - On to Genesis

Luettu: 1.10.2012
Taide: Peter Gross & Vince Locke

The Unwritten jatkuu sarjan viidennellä albumilla.

On to Genesiksessä Tom porukoineen lähtee varastamaan korkealuokkaisesta huutokaupasta Wilson Taylorin jäämistöä. He jäävät kiinni, heitä yritetään kaupata salaisessa huutokaupassa maailman eliitille, he pakenevat ja jatkavat Wilsonin mysteerin selvittämistä huutokaupan varastosta löytyneen päiväkirjan avulla. Päiväkirjaan on raapustettu muun muassa protosupersankarisarjis The Tinkeristä 1940-luvulta. Käy ilmi, että Wilson oli aikanaan lähetetty ajassa taaksepäin tappamaan The Tinkerin. Wilson kuitenkin rakastuu kohteeseensa, mikä ymmärrettävästi käy assassinaatiotehtävän antanutta Kabaalia. Siirtymä nykyaikaan, jossa Tom ja Liz lähtevät tapaamaan vanhainkodissa kuolevaa Tinkerin äitiä. Itse Tinker kuitenkin ilmaantuu paikalle ja hyökkää heidän kimppuunsa. Samaan aikaan Kabal on ottanut tehtäväkseen pyyhkiä jokaisen Wilsonin koskaan tunteman ihmisen pois maan päältä, mikä saa Tomin kostonappulan painumaan kaakkoon.

Jotenkin tuota synopsista kirjoittaessa tuntuu kuin The Unwrittenin viides osa olisi jotenkin sekava. Lukiessa tästä ei kuitenkaan ole jälkeäkään, sillä Carey on onnistunut punomaan aikamatkailusta, tekstin ja todellisuuden välisestä suhteesta sekä kolmen päähahmonsa henkilöhahmojen omista ongelmista varsin mukiinmenevän kokonaisuuden. On to Genesis ei siltikää vastaa edellisosien herättämiin kysymyksiin niin paljon kuin se nostaa uusia pintaan. Kuka perkele Madame Rauch on? Mikä Kabaalin, ja varsinkin heidän muskelinsa Pullmanin, tarina on? Mikä Tomin olemassaolossa heitä hiertää? Kuka Sue Morgenstern oikeastaan on ja miksi hänen kellarissaan on loputon portaikko? Portaikosta puheen ollen, miten edellisosassa siellä matkansa aloittaneella hahmoryhmälle kuuluu? Mikä kirjallisuuden aspekti on Careyn tarinan kohteena seuraavaksi?

Näyttää siltä, että kaupungin budjettileikkaukset ovat pysäyttäneet The Unwrittenin kirjastoon hankkimiset tähän viidenteen osaan. Pitänee jossain vaiheessa hankkia seuraavat kaksi osaa kaukolainoina (kuutososan viittaus saa hykertämään innosta scifistelyn mahdollisuuden takia). Osa 8, Orpheus in the Underworlds, saapuu maailmaan vasta ensi vuoden alussa. Jos vaikka siihen mennessä olen päässyt ajan tasalle; ideaalitilanteessa saanut luettua myös Ovidiuksen Metamorfooseja. Hei, eipäs tirskuta siellä takana!

-----

On to Genesis muualla:
Sallan lukupäiväkirja -blogi
Valopolku-blogi
Deer in the Xenon-Arc Lights -blogi (englanniksi)
Loose Logic -blogi (englanniksi)

Mike Carey: The Unwritten 4 - Leviathan

Luettu: 24.8.2012
Taide: Peter Gross

Jee, kirjaston varauksesta tuli vihdoin The Unwrittenin nelososa! Ja taas mainostin sarjaa kirjastotädille. Samalle, jolle hehkutin kolmososaa hakiessani sitä varauksesta. :)

Leviathan:ssa (ei suomennettu) pääkolmikko seuraa Tomin isän kirjallista karttaa Yhdysvaltain New Englandiin Moby Dickin pyrstönjäljissä. Tomia metsästävän Kabalin toimeksiannosta mystinen nukentekijä Madame Rausch taikoo Tomin sauvoineen ja ovinuppineen Moby Dickin sivuille. Yrittäessään päästä takaisin todellisuuteen Tom päätyy Sinbadin tarinan kautta muun muassa Pinokkion ja Joonan seuraan valaan sisuksiin. Samaan aikaan Richie alkaa huomata hälyttäviä muutoksia Kreivi Ambrosia -tyypin häntä edellisosassa purtua: ruoka ei maistu, veri ei kierrä ihon pintaverisuoniin asti, auringonvalo käy silmille ja lopulta kuvajainenkin katoaa peilistä. Toteamus: Ambrosio-tyyppi ei ollutkaan joku kirjasarjan sekopää fani, vaan jotenkin todeksi tullut fiktiivinen vampyyri. Lopuksi saamme tutustua sekalaiseen seurakuntaa andropomorfisia olentoja, jotka ottavat tehtäväkseen matkata loputtomilta tuntuvaa portaikkoa ylöspäin, johtajanaan/diktaattorinaan aiemmassa osassa tavattu kiivasluontoinen pupu.

Oijoijoi, taas tuli niin monta kirjallista referenssiä, että tuntuu kuin en olisi koskaan mitään lukenutkaan. Moby Dickit ovat lukematta, samoin Tuhat ja yksi yötä. Raamattukaan ei ole ottanut tuulta alleen, ja Hobbesin Leviathan on aina vaan kirjastossa lainaamatta. Jotkin viittaukset menevät niin yli, etten edes tiedä mihin viitataan. Epäilemättä Leviathanissa on rutkasti viittauksia, jotka menevät niin reilakkaasti kirjallisen tietämykseni yli, etten edes tajua hävetä!

Ehkäpä tästä syystä varsinainen päätarina jää hieman valjuksi. Älkääkö käsittäkö väärin: se on mielenkiintoinen, kekseliäs, mahtava. Lopun eksodus-tarinaan verrattuna se vain ei saa minulta ihan yhtä paljon kaikupohjaa. Ensinnäkin yksi hahmoista muistuttaa sekä ulkoisesti että nimeltään epäilyttävän paljon Niiskuneitiä (Quark Maiden eli "freaky little fucker" kuten jänö häntä kauniisti kutsuu). Mutta näin uskontojen syntyyn, leviämiseen ja vaikutukseen kiinnostuneena kaikkein mielenkiintoisinta on nähdä, miten uskonto on tässä tarinassa keskiössä. Tämä hahmoporukkahan lähti alun perin matkalleen portaikkoon, koska...

We seek the Golden Door, behind which the Miller dwells. When we find it, we will live with him in peace and plenty forever.

Uskontojen keskeinen voima: ajatus tämänpuoleisen elämän kärsimyksen päättymisestä, jos vain saavuttaa tietyn päämäärän ("the Golden Door") ja miellyttää jotain tiettyä hahmoa ("the Miller") joka päämäärän saavutuksesta tyytyväisenä palkitsee ikuisella hyvällä "peace and plenty forever". Mielenkiintoista myös on, miten kyyninen jänö hoksaa muiden olentojen uskon ja käyttää sitä hyväkseen oman vallanhalun pönkittämiseksi. Ja sitä hän kernaasti käyttää: hän pakottaa muut orjatyöhön portaikon kipuamiseksi nopeammin ja tehokkaammin, manipuloi muut jättämään vanhat ja raihnaiset jäsenet jälkeensä ja tuhoamaan portaikkoa takanaan päästäkseen ylemmäs. Ennen pitkää tämä johtaa Jänön puolella ja vastaan olevien porukoiden sisällissotaan (josta Jänö itse häviöllä olemisensa huomattuaan häipyy taikahatun kautta hännän huiskahduksessa) ja jäljellä olevista Quark Maiden ottaa johdon. Haluan niin nähdä mitä heille tapahtuu. Ja miksi nimeksi Kvarkkineitonen? Ja ennen kaikkea: miten helvetissä he liittyvät tähän tarinaan?! Ja Pauly-jänö: kenen hatusta hän nousee, minne, milloin, häh?

Päätarinan lomassa näkyy myös flashbackejä Tomin lapsuuteen. Haluaisin niin kovasti olla järkyttynyt, mutta luen uutisia säännöllisesti. Verrattuna raiskaukseen jossa rautaputki työnnetään naisen sisään ja vedetään ulos niin kovalla voimalla että hänen suolensa tulevat ulos... tai naisen kuolemaan, joka olisi voitu estää abortilla... ei saatana, näihin verrattuna aistimukset tukahduttava vesitankki tarinatunteineen on varsin järkyttämätöntä. Moraalitonta ja (toivon mukaan) laitonta, kyllä, muttei tässä maailmassa järkyttävää.

Femmalla jatketaan.

-----

Leviathan muualla:
Sallan lukupäiväkirja -blogi
Whimpulsive-blogi (englanniksi)

Kirjallinen vuosi 2011

Vastuuvapauslauseke: Olen 38 asteen kuumeessa (helvetin hyvää uutta vuotta vaan minullekin...), joten jos jokin osa tekstistä on erityisen levotonta, se johtuu siitä että aivojeni tilalla kallossani on pelkkää räkää.

Ja kun kuusi tuntia uuden vuoden ensimmäistä päivää on kulunut ja em. syystä en luota itseeni tarpeeksi kirjoittaakseni itse arvosteluja (eikä Musiikkitiistaitakaan ole vielä pariin päivään), tyydyn vuosikatsaukseen. Tuli luettua vähemmän kuin aiempina vuosina, vain 73 kirjaa. Kielellisesti yritin kovasti jakaa tasan suomen ja englannin, mutta toisin kävi siinäkin; kenties se johtuu siitä että suomeksi on nopeampi lukea ja ajattelen lukemista ajallisesti, en niinkään kirjojen lukumäärän kanssa. Samassa ajassa siis luetaan enemmän suomeksi kuin englanniksi, ja ruotsiksi lukeminen on sangen hidasta (katsotaan saisinko sen kirjan luettua tämän vuoden aikana....). Sukupuolijakaumakin on varsin jyrkkä; johtunee siitä että minua kiinnostavia tietokirjoja edelleen kirjoittavat lähinnä miehet. Toisin kuin moni muu, en lähde leikkimään piirakkataulukoilla vaan etenen kirjanpitäjämäisen tylsästi luvuilla ja riveillä:

Kotimaiset: 24
Ulkomaiset: 49

Suomeksi: 41
Englanniksi: 32

Käännös: 21
Originaali: 51
Sekä että: 1

Naiset: 25
Miehet: 44
Sekä että: 4

---------------------
Yhteensä 73

Haasteiden tila eteni vuoden aikana seuraavasti:

Kirjallinen maailmanvalloitus: 5
Klassikkohaaste: 3
Nobel-haaste: 1
Challenge-upon-Avon: 2
What's in a Name (WIAN): 2 ja haaste päättyi

Tässä "palkitsemani" teokset/sarja/kirjailija. Huomaa, että yksi kirja on joulukuulta ja vielä arvioimatta. Sen päätyminen tälle listalle antanee kuitenkin yleisosviittaa siitä, mille puolelle akselia "tykkään-en tykkää" päädyn.

Paras fakta: Eeva puhui - Ihmisen kieli ja ihmisen evoluutio

Paras fiktio (proosa): Metro 2033

Paras sarjakuva: The Unwritten -sarja

Paras lastenkirja: Möbiuksen maa

Paras näytelmä: The Crucible

Paras klassikko: Ruusun nimi

Paras populaarikirjallinen: Sukupolvi Z - Zombisodan aikakirjat

Paras 2011 julkaistu: Valoa valoa valoa

Paras ulkomainen: Metro 2033

Paras kotimainen: Valoa valoa valoa

Löytö (kirja): Kertomuksia pimeestä

Löytö (kirjailija): Dmitri Gluhovski ja Haruki Murakami

Erityismaininta: Kulttikirja - tutkimuksia nykyajan kultti-ilmiöistä

Kultilla päätettiin teksti, kultilla aloitetaan siirtyminen Blogistanin ulkopuoliseen maailmaan. LET'S DO THE TIME WARP AGAAAAAAAIN!!!

Mike Carey: The Unwritten 3 - Dead Man's Knock

Luettu: 16.9.2011
Kuvitus: Peter Gross & Ryan Kelly

The Unwritten -sarja jatkuu kolmannella, yllättävän nopeasti kirjaston varauksesta tulleella osalla.

The Unwritten 3 - Dead Man's Knock: Tom pääsee ystävineen lainvalvojien kiikareista, kun edellisosan vankilapalossa Tom pääsee pakenemaan ja teeskentelemään kuolemansa. Samaan aikaan markkinoille ilmestyy jotain täysin odottamatonta: Tomin kauankadonneen isän, Wilson Taylorin, tekemäksi väitetty Tommy Taylor- sarjan neljästoistaosa. Kyseinen sanasotku on tosiasiassa kuitenkin fiktion kautta maailmaa hallitsevan salaseuran tuotos, jolla he pyrkivät saamaan entisen jäsenensä, sittemmin kyseistä lafkaa vastustamaan ryhtyneen Wilsonin piilostaan ja ryhmän lihaskimppu-Pullmanin tappolinjalle. Kukaan ei kuitenkaan odota, mitä Wilsonin kasvattama Tom lopulta pystyy tekemään. Fiktion ja todellisuuden raja hämärtyy entisestään.

Tällä kertaa alaotsikko on viittaus amerikkalaisdekkaristi John Dickson Carrin samannimiseen suljetun huoneen mysteeriin. Juoneltaan se muistuttaa kovasti Agatha Christien The Murder of Roger Ackroyd -dekkaria; harmittaa, etten ole tätä Carrin kirjaa lukenut, sillä tuskinpa kyseinen viittaus sattuma on. Voi että! Lue yksi kirja ja saa siitä vähintään toisen kirjan verran lisäluettavaa; ei riitä ihmisikä, ei!

Mutta DMK. Sarja tuntuu muuttuvan osa osalta aina vain mielenkiintoisemmaksi. Tässä on muuten pakko tulle jossain vaiheessa suht pian raja vastaan: seuraava askel on vain enää mennä kiltisti AdLibrikseen ja laittaa seuraava osa varaukseen, ettei tarvitsisi odotella kirjaston kappaleen valmistumista. Sitten kilpailuni Sallan kanssa siitä, kumpi ehtii arvostella viimeisimmän osan seuraavana, olisi myös asteen verran tasaväkisempi. ;)

Carey jatkaa siis tuttuun tapaan rima korkealla. Päätös avata lukijalle sarjan mystistä salaseuraa on mielestäni varsin hyvä päätös, sillä se vahvistaa sitä kivijalkaa, jolla lukija sarjaa seuratessaan seisoo/istuu/makaa tikari ja lappunen rinnassa. Erityisplussaa tulee Lizzie Hexamin elämänkerran rakentamisesta. Kyseessä on nimittäin Julio Cortazarin Ruutuhyppelyä-romaanin tapainen "siirry sivulle xx", (ainakin sivunumeroista katsottuna) epäjärjestyksessä luettava tarina, joka ajaa kotiin koko Unwrittenin perusajatuksen siitä, että viime kädessä tarina valmistuu lukijan sitä lukiessa ja tulkitessa. Ja tokikin tein saman kuin Salla: omien ensisijaisten valintojeni tarinan jälkeen luin myös muut versiot siitä, miten Lizzielle olisi voinut käydä.

Saapa nähdä, miten Tom/Tommy jatkaa matkaansa Roninsa ja Hermionensa kanssa. :) Sitä ennen haluaisin lukea kyllä tuon mainitun Dickens-romaanin. No juu, eipä ihme että TBR-kasa sen kuin kasvaa...!

-----

Dead Man's Knock muualla:
Sallan lukupäiväkirja -blogi
Booking it some more -blogi
IGN Comics (englanniksi)

Mike Carey: The Unwritten 2 - Inside Man

Luettu: 1.7.2011
Kuvitus: Peter Gross

Frankensteinin hirviö: We will speak again when you are ready to admit the truth about yourself.
Tom: I know what the truth is! Don't fucking-- HEY! I KNOW what the truth is! You don't get to tell me what the truth is! You've got a defective brain! That's in the book! That's CANONICAL!

Varaukseen laitettu kakkososa tulikin nopeammin, kuin kuvittelin; jatkamme siis Unwrittenin kanssa samantien.

The Unwrittenin kakkososassa, alaotsikoltaan Inside Man, Tom Taylor löytää itsensä ranskalaisvankilasta syytettynä edellisosasta tutusta Villa Diodatin verikekkereistä. Vankilan johtajalla on käsissään multimediapaskaa Taylorin olemassaolon takia, eikä vähiten siksi, että hän -kaikkien muiden vanhempien mukana- yrittää kaikkensa salatakseen Tomin murhasyytteet Tommy Taylor-fanillisilta jälkikasvuiltaan, joiden mielestä Tom on Tommy. Hänellä kun on ihan tarpeeksi haipakkaa tyttärensä kanssa, joka jo valmiiksi ottaa kirjat turhan todesta. Samaan aikaan Tom yrittää selviytyä todellisuudessa, jossa kirjallisuus tuntuu tulevan kirjoista ulos. Viimeistään siinä vaiheessa, kun isänsä kirjoista tuttu taikaovennuppi (avaa oven minne vaan pinnalle) vie Tomin "ystävyksineen" myös isänsä kirjallisessa kartassa mainittuun 1945 vuoden natsi-Saksaan tarinassa 'Jud Süss', alkaa Tomille valjeta isänsä toimien laajuus ja tarinoiden voiman todellisuuteen. Lopussa saamme kurkata myös sangen pahasuiseen pupuun, joka yrittää erittäin kovasti paeta tästä pastellinsävyisestä lastensatumetsästä.

Huh, homma laajenee ja paranee edellisosaan nähden vielä enemmän! Välillä tuntuu jopa siltä, että tämä formaatti (eli tietyn verran sivuja/osa) on hieman kahlitseva, sen verran mammuttimaisiin mittasuhteisiin tarinan voi kuvitella menevän. Koko albumin parasta antia on jo edellä mainittu 'Jud Süss', jossa natsit ovat kierouttaneet kirjallista todellisuutta hirviömäisesti ottaessaan juutalaisen juutalaisuutta positiivisessa valossa esittävän kirjan ja repiessään sen antisemiittiseksi elokuvaksi.. siihen pisteeseen asti, että teoksesta on syntymyt todellinen fysikaaliseksi muotoutuva paradoksihirviö, joka uhkaa koko maailmaa. Tekee kovasti mieli lukea kyseinen kirja.. mahdollisesti myös kirjan alkuosassa mukana liikkuva The Song of Roland.

Saaga jatkuu, jahka kirjastomme tilauksessa oleva kolmas osa saapuu; varaus on jo päällä. En malta odottaa!

-----

The Unwritten 2 muualla:
Sallan lukupäiväkirja -blogi
Tor.com (englanniksi)
Superheroes, etc. -blogi (englanniksi)

Mike Carey: The Unwritten 1 - Tommy Taylor and the Bogus Identity

Luettu: 6.6.2011
Kuvitus: Peter Gross

Kirjastomme englanninkielisten sarjakuvien osastollakin kannattaa välillä hengailla. Siellä saattaa ajoittain törmätä sarjakuvauutuuksiin, jotka minulta ovat menneet ohi. Kuten tämä.

The Unwritten -sarjassa maailma on mennyt sekaisin Harry P- ei kun Tommy Taylorista. Tämä fantasiaromaanien päähenkilö on kirjailija Wilson Taylorin suurin saavutus. Tyyppi ei ikävä kyllä ole paikalla siitä nauttimassa, sillä tämä katosi poikansa ollessa vielä pieni. Sen sijaan Wilsonin poika, Tom Taylor, on kaikein huomion kohteena, mikä tarkoittaa myös laajenevaa fanikuntaa joka pitää Tomia Tommy Taylorin lihaksi tulleena sankarina ja eräiden Tommy-kulttien messiaana. Tom ei kuitenkaan erityisemmin näistä teorioista perusta, mutta kansa on puhunut. Tästä syystä hän saakin kivasti paskaa niskaan, kun eräs toimittaja nostaa päydälle epäilyksen siemeniä Tomin syntyperästä ja osallisuudesta Wilsonin katoamiseen. Maineensa puhdistaakseen ja isänsä katoamisen ratkaisemiseksi Tom lähtee kohti Sveitsiä, taloon jossa hänen isänsä viimeksi nähtiin. Tom saa kuitenkin nopeasti huomata, että hänen elämänsä alkaa edetä kovasti Tommy Taylorin fiktiivisen elämän urilla ja ympärillä alkaa olla entistä enemmän sekopäitä, jotka sekoittavat toden ja mielikuvituksen välistä rajaa.

Jos pitää kirjallisuudesta, ei varmaan voi olla pitämättä tästä sarjasta, ainakaan ensimmäisen osan perusteella. Wilson takoi lapsena Tomin päähän hengästyttävän määrän kirjallista maantietoa jota Tom melkeinpä automaattisesti toistelee keskusteluissaan. Toisaalta The Bogus Identity on täynnä muitakin kirjallisia viittauksia: takaumia Dickensin, Twainin ja Wilden elämiin, kauhukirjailijoiden kokoontuminen Mary Shelley et co:n tapaan... Ja kaiken tämän ohella lukija saa aprikoida, missä määrin fiktiolla on valtaa faktaan, mielikuvituksella todellisuuteen. Ovatko tarinat ainoita, joiden vuoksi kuolla?

Sanoissa todella on voimaa. En malta odottaa tarinan jatkoa, sillä hieman normia vahvempana HP-fanina Tommy/Tom Taylorin seikkailut kiinnostavat. Onkohan Rowling lukenut tätä sarjaa?

Ja kakkososa on tosiaan jo varauksessa. The Unwrittenistä lisää kesän mittaan. :)

-----

The Unwritten 1 muualla:
Tähtivaeltaja
Rolling Stone India (englanniksi)
Superheroes etc. -blogi (englanniksi)
Battle Hymns -blogi (englanniksi)