Luettu: 29.6.2010
Alkuperäinen nimi: Broderies
Käännös: Anjali Singh
Kirjaston sarjakuvahyllyä selailessa tuli vastaan montakin yllättävää löytöä (en todellakaan odottanut sen valikoiman olevan niin laaja; olen selvästi antanut kirjaston englanninkielisen kirjallisuuden osaston muka puutteiden hiipiä muihinkin odotuksiin... paha minä!). Satrapin non-Persepolis -kirjan oli yksi näistä löydöistä.
Embroideries (suom. Pistoja) on kertomus naisten keskeisestä juttelutuokiosta, jonka aikana Marjanen useat sukulaisnaiset kertovat kokemuksistaan (ja ystäviensä kokemuksista) seksuaalisuudesta, seksistä ja miehistä. Käy ilmi, että iranilaisnaisten seksielämä on varsin odottamatonta.
Kirjaa lukiessa on hyvä pitää mielessä Satrapin tausta: hän on yläluokan kasvatti. Samalla tavalla kun Riadin tytöissä ylemmän luokan liberaalien perheiden naisilla on tiettyjä etuja toisin kuin köyhemmistä ja/tai konservatiivisimmista perheistä tuleville naisille. Näin esimerkiksi kirjan nimen viittaamassa kaksinaismoral.. kröhöm, pelastuksesta. Kyse ei ole nimittäin tekstiilitöistä vaan leikkauksesta, jolla naisesta tehdään aviomiehen kusipäisyyden takia taas biologisesti neitsyitä. Sama kaksinaismoralismi heijastuu jotakuinkin kaikessa. Naisista suurimmalla osalla elämän ainoana tavoitteena on naimisiinmeno huolimatta siitä, että naisilla ei ole juuri mitään oikeuksia avioliitossa tai sen purkamisen päättämisessä. On hyvin surrealistista -ja äärimmäisen kyseenalaista-, että koko kulttuuri painottaa naisen neitsyyttä, miehen ja perheen kunniaa joka siihen on liitetty, avioliittoa mutta samalla antamatta naisille tästä mitään palkintoa. On aivan sama, säilyttääkö neitsyytensä avioliittoon jos mies on vain puhkoo kirsikan ja lähettää seuraavaksi postissa avioeroilmoituksen, jonka jälkeen nainen on "epäpuhdas" sekä biologisesti että sosiaalisesti (niin, kukapa sitä eronnutta, kierrätettyä tavaraa haluaisi... voi ristus!).
Kaiken tämän jälkeenkin naisilla on jollain käsittämättömällä tavalla halu elää. Kukin heistä reagoi asiaan eri tavoin, ja Satrapin teos maalaa kaikista naisista omia yksilöitään. Esimerkiksi Marjin täti edustaa edelläkuvatunlaista feminismiä (lain rajoissa tosin), Marjin isoäiti viimeiseen asti konservatiivia naista (puhuttelee miestään sukunimellä osoittaakseen kunnioitusta ja ilmaistakseen tietävänsä paikkansa miehen alapuolella), yhtä joka ei neljästä lapsesta huolimatta ole koskaan nähnyt penistä (voinemme arvata naisen seksuaalisen tietämyksen tason), puoskareista jotka käyttävät Iranin neitsyys- ja hedelmällisyysobsessioita räikeästi hyväkseen, naisia jotka tekevät kaikkensa (lue: plastiikkakirurgisia leikkauksia) miellyttääkseen miehiä jotka puolestaan eivät tee paskaakaan naisten hyväksi, ja kaikkea siltä väliltä.
Embroideriesissa kirjan sarjakuvanomaisuus ei ole niin vahvasti esillä kuin Persepolis-kirjoissa, vaan paino on selvästi hahmojen puheessa. Se ei tosin häirinnyt, vaan on pikemminkin satunnainen huomio lukemisen ajalta. Itse asiassa kirjan rakenne oli oikein mukava. Se vaatii tietyssä määrin keskittymistä, sillä tarinan kehyskertomuksena on päivällisen jälkeinen jutteluhetki, jossa joku kertoo tarinaa, jossa on sisällä oma tarinansa naisesta joka kertoo vielä yhtä tarinaa... Vaikka Iran - Huntu ja haaste -kirja kuulostaakin mielenkiintoiselta, luulen että Embroideries kuvastaa kuitenkin selittävän perspektiivin puutteesta huolimatta paremmin iranilaisnaisten seksuaalielämän paradoksaalista olemusta.
Embroideries saattaa ilmetä joillekin keveänä välipalana, sillä se on nopealukuinen, mutta sisällöltään se on kevyestä kaukana. Suosittelen Persepoliksen ohella kaikille Lähi-idän naisten asemasta kiinnostuneille.
-----
Embroideries muualla:
The Guardian (englanniksi)
Bookslut-blogi (englanniksi)
More than Words -blogi (englanniksi)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Marjane Satrapi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Marjane Satrapi. Näytä kaikki tekstit
Persepolis 2 - Kotiinpaluu
Luettu: 18.1.2010
Alkuperäinen nimi (tai tässä tapauksessa nimet): Persepolis 3 ja Persepolis 4
Käännös: Taina Aarne
Ensimmäisen Persepoliksen jälkeen satoi niin monta kehuvaa kommenttia myös kakkososasta, joten tokihan sekin oli luettava. Ja olinhan sen sitä paitsi lainannut jatko-osan ensimmäisen kirjan yhteydessä, jos vaikka innoistuisin ideasta.
Persepolis 2 jatkaa siitä, mihin ensimmäinen osa päättyi. Marjanen vanhemmat ovat lähettäneet 14-vuotiaan tyttärensä Itävaltaan opiskelemaan, pois Iranin-Irakin sodan jaloista. Iranin fundamentalismi tekee tilaa ulkopuolisuuden tunteelle: Marjane ei tunne kuuluvansa joukkoon ja päätyy jopa sanomaan olevansa Ranskasta. Koti-ikävä vie voiton ja Marjane palaa takaisin Iraniin, fundamentalismin, marttyyrien, pommitusten ja huivien alaiseksi. Marji päätyy opiskelemaan taidetta, rakastuu toiseen opiskelijaan ja tekee sen, mitä ei ikinä olisi kuvitellut tekevänsä: menevänsä naimisiin 21-vuotiaana. Avioliitto ei etene ihan niinkuin piti, mutta Marjane jatkaa elämäänsä.
Persepolis 2 jatkaa ensimmäisestä osasta tuttua tyyliä. Piirrokset ovat mustavalkoisia ja pelkistettyjä aivan kuten muukin maailma, josta harmaan sävyjä ei vain tunnu löytyvän. Pidin suuresti Satrapin ulkopuolisuuden esityksestä, siitä miltä tuntuu kun on yhdessä paikkaa ympäristö pitää nipona pinkona ja toisessa kapinnallisena lutkana, siitä miten näiden kahden erilaisen maailman välissä sukkuloidaan, ja miten paljon huumoria se luo. Lisäksi on varsin vahvistavaa katsoa, miten Marjanesta kasvaa virheiden kautta parempi ihminen ja miten mahtavaa on, jos ympärillä on verkosto joka antaa tehdä virheitä ja auttaa päästäksesi niistä läpi ja oppiaksesi niistä jotain. Persepolis 1:n tapaan ideologinen fundamentalismi on naurun kohteena; miettikää itse, millaista on tehdä taiteen anatomian kurssilla alastonpiirrosta, kun mallilla on tshador ja niqab päällä? Ihan ensimmäisen osan tasolle terävyydessään Persepolis 2 ei yltänyt, mutta Satrapi hakkaa kyllä kaikki Harlequinit silmät sidottuina ja toista kättä heittäen koska vain.
-----
Persepolis 2 muualla:
New York Magazine Book Review
Alkuperäinen nimi (tai tässä tapauksessa nimet): Persepolis 3 ja Persepolis 4
Käännös: Taina Aarne
Ensimmäisen Persepoliksen jälkeen satoi niin monta kehuvaa kommenttia myös kakkososasta, joten tokihan sekin oli luettava. Ja olinhan sen sitä paitsi lainannut jatko-osan ensimmäisen kirjan yhteydessä, jos vaikka innoistuisin ideasta.
Persepolis 2 jatkaa siitä, mihin ensimmäinen osa päättyi. Marjanen vanhemmat ovat lähettäneet 14-vuotiaan tyttärensä Itävaltaan opiskelemaan, pois Iranin-Irakin sodan jaloista. Iranin fundamentalismi tekee tilaa ulkopuolisuuden tunteelle: Marjane ei tunne kuuluvansa joukkoon ja päätyy jopa sanomaan olevansa Ranskasta. Koti-ikävä vie voiton ja Marjane palaa takaisin Iraniin, fundamentalismin, marttyyrien, pommitusten ja huivien alaiseksi. Marji päätyy opiskelemaan taidetta, rakastuu toiseen opiskelijaan ja tekee sen, mitä ei ikinä olisi kuvitellut tekevänsä: menevänsä naimisiin 21-vuotiaana. Avioliitto ei etene ihan niinkuin piti, mutta Marjane jatkaa elämäänsä.
Persepolis 2 jatkaa ensimmäisestä osasta tuttua tyyliä. Piirrokset ovat mustavalkoisia ja pelkistettyjä aivan kuten muukin maailma, josta harmaan sävyjä ei vain tunnu löytyvän. Pidin suuresti Satrapin ulkopuolisuuden esityksestä, siitä miltä tuntuu kun on yhdessä paikkaa ympäristö pitää nipona pinkona ja toisessa kapinnallisena lutkana, siitä miten näiden kahden erilaisen maailman välissä sukkuloidaan, ja miten paljon huumoria se luo. Lisäksi on varsin vahvistavaa katsoa, miten Marjanesta kasvaa virheiden kautta parempi ihminen ja miten mahtavaa on, jos ympärillä on verkosto joka antaa tehdä virheitä ja auttaa päästäksesi niistä läpi ja oppiaksesi niistä jotain. Persepolis 1:n tapaan ideologinen fundamentalismi on naurun kohteena; miettikää itse, millaista on tehdä taiteen anatomian kurssilla alastonpiirrosta, kun mallilla on tshador ja niqab päällä? Ihan ensimmäisen osan tasolle terävyydessään Persepolis 2 ei yltänyt, mutta Satrapi hakkaa kyllä kaikki Harlequinit silmät sidottuina ja toista kättä heittäen koska vain.
-----
Persepolis 2 muualla:
New York Magazine Book Review
Marjane Satrapi: Persepolis - iranilainen lapsuuteni
Luettu: 7.1.2010
Alkuperäinen nimi: Persepolis
Käännös: Taina Aarne
Olen useaan otteeseen tutkaillut useita graafisten romaanien (novellien? kirjojen? jotain muuta, mitä?) lukuhaasteita ja niiden kirjalistoja. Yhdessä jos toisessakin on tullut vastaan kaksiosainen Persepolis. Yksikään sivustoista ei kertonut, mistä kirja kertoo enkä itsekään sen paremmin ottanut asiasta selvää... mutta tänään kirjastossa sompaillessani Persepolis osui silmiini ja muistin sen niiltä kirjalistoilta. Kirjasta on muuten tehty samanniminen elokuvakin; jospa saisin senkin käsiini...
Persepolis - iranilainen lapsuuteni on tekijänsä Marjane Satrapin omaelämänkerrallisen teossarjan ensimmäinen osa hänen lapsuudestaan Iranin islamilaisen vallankumouksen aikana. Vapaan kasvatuksen saaneen 10-vuotiaan tytön elämä muuttui täysin: aiemmin profeetaksi isona halunnut tyttö joutui nyt käyttämään huntua, sietämään ulkona ollessaan uskonnollisen poliisin häirintää, katsomaan miten hänen ystävänsä ja sukulaisensa joutuivat vankilaan kidutettaviksi ja teloitettaviksi. Tyttö osallistui äitinsä mukana myös huntujen vastaiseen mielenosoitukseen ja oli joutua miesjoukon pahoinpitelemäksi ja tappamaksi ("koska hunnuttamattomat naiset ovat lutkia"). 14-vuotiaana Marjanen vanhemmat lähettävät tyttärensä Itävaltaan opiskelemaan, pois Iranista joka oli nyt sodassa Irakia vastaan.
Satrapi kuvaa kaikki tapahtumat lapsen näkökulmasta, mikä saa ajoittain aikaan varsin absurdejakin sävyjä. Suurin osa huumorista irtoaa uskonnollisen fundamentalismin itse luomista solmuista. Juuri lapsenomaisuuden takia Persepolis onkin niin valloittava. Mustavalkoinen piirrostyyli sopii aiheeseen; uskonnollisen totalitarismin hallitsemaan maahan ei mahdu eri värejä vaan kaikki ovat joko meitä tai niitä. Samaan tapaan George W. Bushkin jakoi maailman maat Irakin sodan alussa: jos et ole meidän puolella, olet meitä vastaan. Juuri tätä vaarallista yksinkertaistusta vastaan Persepolis puhuu. Totalitarismin, oli se oikeistolainen, vasemistolainen tai uskonnollinen, on aina vaarallinen, sillä sen takia on aina monia ihmisjoukkoja, jotka luokitellaan helposti vihollisiksi ja siksi epäihmisiksi ja siksi tapettaviksi.
Ehdottomasti lukemisen arvoinen teos!
------
Persepolis muualla:
Helsingin Sanomat
Kepan Kumppani-lehti
Alas taikavirtaa -blogi (PDF)
Vauhkon kirjat ja kirjaimet
Myrrysmies-blogi (29.5.2007-päiväyksellä)
-----
Kirjallinen maailmanvalloitus: Iran
Alkuperäinen nimi: Persepolis
Käännös: Taina Aarne
Olen useaan otteeseen tutkaillut useita graafisten romaanien (novellien? kirjojen? jotain muuta, mitä?) lukuhaasteita ja niiden kirjalistoja. Yhdessä jos toisessakin on tullut vastaan kaksiosainen Persepolis. Yksikään sivustoista ei kertonut, mistä kirja kertoo enkä itsekään sen paremmin ottanut asiasta selvää... mutta tänään kirjastossa sompaillessani Persepolis osui silmiini ja muistin sen niiltä kirjalistoilta. Kirjasta on muuten tehty samanniminen elokuvakin; jospa saisin senkin käsiini...
Persepolis - iranilainen lapsuuteni on tekijänsä Marjane Satrapin omaelämänkerrallisen teossarjan ensimmäinen osa hänen lapsuudestaan Iranin islamilaisen vallankumouksen aikana. Vapaan kasvatuksen saaneen 10-vuotiaan tytön elämä muuttui täysin: aiemmin profeetaksi isona halunnut tyttö joutui nyt käyttämään huntua, sietämään ulkona ollessaan uskonnollisen poliisin häirintää, katsomaan miten hänen ystävänsä ja sukulaisensa joutuivat vankilaan kidutettaviksi ja teloitettaviksi. Tyttö osallistui äitinsä mukana myös huntujen vastaiseen mielenosoitukseen ja oli joutua miesjoukon pahoinpitelemäksi ja tappamaksi ("koska hunnuttamattomat naiset ovat lutkia"). 14-vuotiaana Marjanen vanhemmat lähettävät tyttärensä Itävaltaan opiskelemaan, pois Iranista joka oli nyt sodassa Irakia vastaan.
Satrapi kuvaa kaikki tapahtumat lapsen näkökulmasta, mikä saa ajoittain aikaan varsin absurdejakin sävyjä. Suurin osa huumorista irtoaa uskonnollisen fundamentalismin itse luomista solmuista. Juuri lapsenomaisuuden takia Persepolis onkin niin valloittava. Mustavalkoinen piirrostyyli sopii aiheeseen; uskonnollisen totalitarismin hallitsemaan maahan ei mahdu eri värejä vaan kaikki ovat joko meitä tai niitä. Samaan tapaan George W. Bushkin jakoi maailman maat Irakin sodan alussa: jos et ole meidän puolella, olet meitä vastaan. Juuri tätä vaarallista yksinkertaistusta vastaan Persepolis puhuu. Totalitarismin, oli se oikeistolainen, vasemistolainen tai uskonnollinen, on aina vaarallinen, sillä sen takia on aina monia ihmisjoukkoja, jotka luokitellaan helposti vihollisiksi ja siksi epäihmisiksi ja siksi tapettaviksi.
Ehdottomasti lukemisen arvoinen teos!
------
Persepolis muualla:
Helsingin Sanomat
Kepan Kumppani-lehti
Alas taikavirtaa -blogi (PDF)
Vauhkon kirjat ja kirjaimet
Myrrysmies-blogi (29.5.2007-päiväyksellä)
-----
Kirjallinen maailmanvalloitus: Iran
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)