Luettu: 5.6.2011
Oman kaupungin kirjailijalta on tullut luettua jo aiemmatkin, ja koska olen seurannut Hautalan blogista tämän romaanin etenemistä, ei liene yllätys että halusin myös lukea kirjan mahdollisimman piakkoin julkaisemisen jälkeen.
Torajyvät alkaa 1600-luvulta, kun Jakob Mörtiä, noituudesta syytettyä, kuljettava laiva haaksirikkoutuu ulkosaariston karulle ja eristyneelle Spegelön saarelle. Sellaiset neljäsataa vuotta myöhemmin saarella on pieni yhteisönsä, jonka yksi jäsenistä on kolarissa aivovaurion saanut kolmikymppinen Markus ja hänen hoitajansa Iina. Iina sisar ja Markuksen entinen tyttöystävä saapuu saarelle miehensä Aaronin, Markuksen isän, ja kuusivuotiaan poikansa Miron kanssa. Mukaan sovitusta etsimään tulee myös Markuksen äiti ja Aaronin ex-vaimo Liisa. Tämä saippuasarjamainen ihmissuhdesoppa kaipaa selvittämistä ja sovitusta. Mörtin saari on kuitenkin tälle huono paikka: saaren peilit vääristävä, saaren vesissä on jähmettyneitä kalaparvia ja meri heittää pelottavaa, punaista heijastusta mustalle yötaivaalle. Mitä saarella tapahtuu?
On se nyt perkele, että en osannut tätä lopetusta arvata. Ei ollenkaan paha, ottaen huomioon, että taktiikkaa löytyy myös Hautalan aiemmista teoksista. Tulin myös huomanneeksi, että oma lukutapani tai miksi sitä nyt haluaakin kutsua, on hieman erilainen kirjan genrestä riippuen. Tästä johtuen, Torajyvien kohdalla hain kirjallista suuntaani useampaan otteeseen, sillä teos -jos nyt ei varsinaisesti vaihda genreä- leikittelee genreillä: Mörtin 1600-luvun kuvauksissa asennoidun tekstiin psykologisen romaanin ja kauhun mukaan, alun nykypäiväkuvaukseen draaman lailla, loppupuolella dekkarina. Kuulostaa yhtäkkiä aikamoiselta sekametelisopalta, mutta käytännössä se ei sitä ole.
Itsevalaisevissa Hautala aprikoi uskonnon ja uskonlahkojen toimintaa, ja nyt Torajyvissä tätä pohdintaa jatketaan: miten kultit syntyvät, millaisia niiden johtajat ovat, mihin kaikkeen ihminen voi uskoa ja mihin he pystyvät sen uskon voimalla. Torajyvät saattaa olla fiktiota, mutta lopputulos ikävä kyllä ei.
-----
Torajyvät muualla:
Helsingin Sanomat
Keskisuomalainen
Kirjavinkit.fi
Hautala ja Torajyvät 'Aamun kirjassa' (video)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Marko Hautala. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Marko Hautala. Näytä kaikki tekstit
Marko Hautala: Käärinliinat
Luettu: 19.9.2009
Hautalan edellinen, Itsevalaisevat, oli niin vaikuttava lukukokemus, että pitihän Käärinliinatkin lukea.
7.5.1995: 70-vuotias Olavi Finne tappaa veljenpoikansa lapsen ja istuu katsomaan Suomen jääkiekon maailmanmestaruusvoittoa.
Joskus 2000-luvulla: kolmekymppinen Mikael Siinto määrätään Olavin Finnen omahoitajaksi psykiatrisessa sairaalassa. Pikkuhiljaa Mikael alkaa kuunnella Finnen omituisia tarinoita tarkemmin.
Käärinliinat on ihan mielenkiintoinen tuttavuus. Se on nopealukuinen ja hyvin kirjoitettu - pintapuolisesti simppeleitä virkkeitä, jotka semanttisesti ovat syviä ja monimutkaisia. Ainut heikkous lienee se, että Olavi Finnen menneisyyteen on omat, erilliset luvut joissa käytetään preesensiä. Jotenkin nämä luvut hyppivät silmille kokonaisuuden kannalta, sillä kaikkia muita lukuja yhdistää Mikael ja/tai mielisairaalamiljöö. Ehkä nämä olisi kuitenkin voinut kirjoittaa flashback-muotoon, siis upottaa osaksi Finnen lepositeissä makoilua pluskvamperfektiä käyttäen. Tätä lukuunottamatta Käärinliinat (nimen taustat olisi mielenkiintoista tietää) toimi juonellisesti ihan hyvin. Loppuratkaisua osasin kyllä aavistella jo puolivälissä kirjaa, mutta sen volyymia en. Kyllä tämän ihan mielellään luki (kun se tuttu paikkakuntakin siellä edelleen välähtelee). Suosittelen.
-----
Käärinliinat muualla:
Karjalainen
Pohjalainen
Usvan toimittajan blogi
Hautala ja Käärinliinat Aamun kirjassa (video katsottavissa marraskuun loppuun asti)
Ilkan haastattelu
Hautalan edellinen, Itsevalaisevat, oli niin vaikuttava lukukokemus, että pitihän Käärinliinatkin lukea.
7.5.1995: 70-vuotias Olavi Finne tappaa veljenpoikansa lapsen ja istuu katsomaan Suomen jääkiekon maailmanmestaruusvoittoa.
Joskus 2000-luvulla: kolmekymppinen Mikael Siinto määrätään Olavin Finnen omahoitajaksi psykiatrisessa sairaalassa. Pikkuhiljaa Mikael alkaa kuunnella Finnen omituisia tarinoita tarkemmin.
Käärinliinat on ihan mielenkiintoinen tuttavuus. Se on nopealukuinen ja hyvin kirjoitettu - pintapuolisesti simppeleitä virkkeitä, jotka semanttisesti ovat syviä ja monimutkaisia. Ainut heikkous lienee se, että Olavi Finnen menneisyyteen on omat, erilliset luvut joissa käytetään preesensiä. Jotenkin nämä luvut hyppivät silmille kokonaisuuden kannalta, sillä kaikkia muita lukuja yhdistää Mikael ja/tai mielisairaalamiljöö. Ehkä nämä olisi kuitenkin voinut kirjoittaa flashback-muotoon, siis upottaa osaksi Finnen lepositeissä makoilua pluskvamperfektiä käyttäen. Tätä lukuunottamatta Käärinliinat (nimen taustat olisi mielenkiintoista tietää) toimi juonellisesti ihan hyvin. Loppuratkaisua osasin kyllä aavistella jo puolivälissä kirjaa, mutta sen volyymia en. Kyllä tämän ihan mielellään luki (kun se tuttu paikkakuntakin siellä edelleen välähtelee). Suosittelen.
-----
Käärinliinat muualla:
Karjalainen
Pohjalainen
Usvan toimittajan blogi
Hautala ja Käärinliinat Aamun kirjassa (video katsottavissa marraskuun loppuun asti)
Ilkan haastattelu
Marko Hautala: Itsevalaisevat
Luettu: 28.4.2009
Itsevalaisevien kohtaaminen on jälleen unohtunut. Kenties kiittäminen on jonkun lukublogia, kenties päädyin jotain kautta Hautalan omaan blogiin.... joka tapauksessa päädyin listaamaan Itsevalaisevat lukulistalle ja pari kuukautta sen jälkeen satuin törmäämään siihen kirjaston nk. tyrkkyhyllyllä. Ehkäpä tämä oli osin Haitekstinkin syytä; kalateema muistutti toisesta kalateemaisesta kirjasta.
Itsevalaisevissa päähenkilö Elias on keski-ikäinen mies, joka juuri viidennen rakastajansa jätettyään palaa kotiin ja on risteyksessä näkevinään 15-vuotiaan tyttärensä sateessa vanhemman miehen kanssa. Parissa päivässä selviää, että Elias näki tyttärensä: Iiristä ei ole nähty sen jälkeen, ja isän vastaajassa on pelottavan morbidi viesti. Samalla Eliaksen rakastajan, psykologi Maarian, luona alkaa käydä sisään sulkeutunut ja äärimmäisen aggressiivinen teinipoika Maunu, josta pala palalta alkaa muodostua kuvio: kaupungissa on vallalla outo kristillinen nuorten kalakultti, johtajanaan mysteerinen Opettaja. Eliaksen etsiessä kulttiin sotkeutunutta tytärtään, Maaria saa tietää kultista huomattavasti enemmän kuin olisi halunnut.
On todella outoa lukea kirjaa, joka sijoittuu tuttuun kaupunkiin. Itsevalaisevissa ei kertaakaan sanota sen sijoittuvan nimenomaan Vaasaan, mutta Vaasassa asuneena sitä alkoi pikkuhiljaa tunnistaa tiettyjä maamerkkejä tarinan edetessä. Itse tarina on jostain syystä täysin karmiva. Ehkäpä tuttu miljöö ja hienosti rakennetut hahmot tuovat aiheen -lapsen katoamisen, kulttien vaikutuksen- iholle, aivan kiinni itseen. Lisäksi kirjoitustapa, takaumat varsinaisen tarinan lomassa, toimivat erinomaisesti, valottavat Iiriksen ja Maunun potilaan osuutta kulttiin ja sen ilmentymisen hänen elämässään. Kaikkein karmivin kohtaus oli ehdottomasti Maunun kuumeisin silmin kuvattu kohtaus Iiriksen ja rippileirin papin välillä; pidän suunnattomasti tekniikasta, jossa tapahtumia ei ole pureskeltu valmiiksi, vaan lukijan mielikuvitukselle jätetään tilaa.
Jään odottamaan mielenkiinnolla Hautalan seuraavaa romaania, Käärinliinat, joka julkaistaan myöhemmin tänä vuonna.
-----
Itsevalaisevat muualla:
Kiiltomato
Savon Sanomat
Helsingin Sanomat
Ehkä riivaajia ei ollut. Oli vain ihmisiä, jotka menivät helposti rikki. -- Ihmisiä, jotka loivat kuvitelmia, kun maailma uhkasi murskata.
Itsevalaisevien kohtaaminen on jälleen unohtunut. Kenties kiittäminen on jonkun lukublogia, kenties päädyin jotain kautta Hautalan omaan blogiin.... joka tapauksessa päädyin listaamaan Itsevalaisevat lukulistalle ja pari kuukautta sen jälkeen satuin törmäämään siihen kirjaston nk. tyrkkyhyllyllä. Ehkäpä tämä oli osin Haitekstinkin syytä; kalateema muistutti toisesta kalateemaisesta kirjasta.
Itsevalaisevissa päähenkilö Elias on keski-ikäinen mies, joka juuri viidennen rakastajansa jätettyään palaa kotiin ja on risteyksessä näkevinään 15-vuotiaan tyttärensä sateessa vanhemman miehen kanssa. Parissa päivässä selviää, että Elias näki tyttärensä: Iiristä ei ole nähty sen jälkeen, ja isän vastaajassa on pelottavan morbidi viesti. Samalla Eliaksen rakastajan, psykologi Maarian, luona alkaa käydä sisään sulkeutunut ja äärimmäisen aggressiivinen teinipoika Maunu, josta pala palalta alkaa muodostua kuvio: kaupungissa on vallalla outo kristillinen nuorten kalakultti, johtajanaan mysteerinen Opettaja. Eliaksen etsiessä kulttiin sotkeutunutta tytärtään, Maaria saa tietää kultista huomattavasti enemmän kuin olisi halunnut.
On todella outoa lukea kirjaa, joka sijoittuu tuttuun kaupunkiin. Itsevalaisevissa ei kertaakaan sanota sen sijoittuvan nimenomaan Vaasaan, mutta Vaasassa asuneena sitä alkoi pikkuhiljaa tunnistaa tiettyjä maamerkkejä tarinan edetessä. Itse tarina on jostain syystä täysin karmiva. Ehkäpä tuttu miljöö ja hienosti rakennetut hahmot tuovat aiheen -lapsen katoamisen, kulttien vaikutuksen- iholle, aivan kiinni itseen. Lisäksi kirjoitustapa, takaumat varsinaisen tarinan lomassa, toimivat erinomaisesti, valottavat Iiriksen ja Maunun potilaan osuutta kulttiin ja sen ilmentymisen hänen elämässään. Kaikkein karmivin kohtaus oli ehdottomasti Maunun kuumeisin silmin kuvattu kohtaus Iiriksen ja rippileirin papin välillä; pidän suunnattomasti tekniikasta, jossa tapahtumia ei ole pureskeltu valmiiksi, vaan lukijan mielikuvitukselle jätetään tilaa.
Jään odottamaan mielenkiinnolla Hautalan seuraavaa romaania, Käärinliinat, joka julkaistaan myöhemmin tänä vuonna.
-----
Itsevalaisevat muualla:
Kiiltomato
Savon Sanomat
Helsingin Sanomat
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)