Leena Krohn: Valeikkuna

Luettu: 29.7.2009

Leena Krohnin Valeikkuna oli Lukupiirin elokuun kirjana, ja onnekseni sain sen käsiini jo heinäkuun puolella.

Valeikkuna on dystopinen tarina kelluvasta valefilosofista. Ympäröivässä maailmassa nuoret viettävät suurimman osan aikaansa Mukamukamaassa ja kaupunkia terrorisoi murhanhimoinen Harppiliiga. Filosofi viettää kaiken aikansa -paitsi viikottaisen tankinkorjauksen ajan- asuntoonsa rakennuttamassa kelluntatankissa, jonka katossa on illuusiomainen maalaus ikkunasta. Tankistaan käsin filosofi pitää vastaanottoa ja Valeikkuna koostuukin pitkälti näiden vastaanottokäyntien keskusteluista.

Valeikkuna käsittelee todellisuuden ja sen vastakohtien -mielikuvituksen, lääkehuurujen ja vastaavien- välistä eroa. Mikä on 'totta', mikä ei ole? Valeikkunan luettuani jäin miettimään juuri tätä. Eräällä tuntemallani 2-vuotiaalla lapsella on mielikuvitusystävä ja hän näkee omiaan valvetilassa. Hänelle se kaikki on yhtä totta kuin varpaan lyöminen kaapin reunaan minulle vartti sitten. Missä menee se toden raja ja kuka sen saa määrittää jamillä meriiteillä? Kellä on oikeus väittää, että tuo lapsi olisi mielenvikainen; ehkä hän näkee todellisia asioita, joita me aikuiset emme voi enää nähdä. Onko todellisuus aina subjektiivista vai onko sille mahdollistakaan antaa objektiivista, absoluuttista ja universaalia määritelmää? Entä lääkkeiden ja huumeen raja; Carl Saganin pilvenpoltosta nousi kauhea haloo, aivan kuin vaikutuksen alaisena Saganin tekstit olisivat jotenkin vähempiarvoisia. Entäs Valeikkunan taiteilija Mimi Martonin unissakävellessä tekemänsä maalaukset? Entä valvetilan nuokahdusten ajatukset? Unet? Voiko filosofin tyttären tapaa käyttää aikansa täydelliseksi luodussa, virtuaalisessa Mukamukamaassa? Omat eskapistiset TSH-leffasessiot? Lukeminen? Eräs mielenkiintoinen kannanotto tähän pohdiskeluun löytyy viimeisestä Harry Potterista Dumbledoren sanomana:

'Tell me one last thing,' said Harry. 'Is this real? Or has this been happening inside my head?'
'Of course it is happening inside you head, Harry, but why on earth should that mean it is not real?'

Lukupiirissä on keskusteltu Valeikkunasta noin viikon verran ja Leena Krohn itse on vastannut keskustelijoiden lähettämiin, Valeikkunan nostamiin kysymyksiin. Sitä lukiessa voi vain todeta, että oma reflektioni Valeikkunasta on niihin verrattuna vajavainen, vaikka joitain kirjallisia viittauksia huomasinkin. Pitänee lukea se joskus toiste, josko silloin kirjallinen sivistykseni olisi tasolla, jolla saisin Valeikkunasta syvemmän otteen. Avaruuten puetusta pidän silti eniten.

-----

Valeikkuna muualla:
Helsingin Sanomat
Savon Sanomat
Etelä-Saimaa
Keskipohjanmaa
Risingshadow.net
Lukupiiri
Verkkomaisteri-blogi

Leena Krohn: Tainaron - Postia toisesta kaupungista

Luettu: 9.5.2009

Lupasin taannoin tutustua Krohniin lisää Unelmakuoleman ristiriitaisten tuntemusten "innoittamana". Koska viimeksi luin kirjan nimen perusteella, tällä kertaa perusteena oli kirjan klassikkoasema, mikä Tainaronilla epäilemättä on.

Tainaron - Postia toisesta kaupungista on kirjeromaani, jossa yksi määritelmiltään tuntemattomaksi jäävä henkilö lähettää ystävälleen Tainaronin omituisesta kaupungista, vaikka nimettömäksi jäävä henkilö ei niihin koskaan vastaa. Tainaronissa toistuu Ovidiuksen tapaan muodonmuutokset: milloin kaupungin henkilöt, milloin kaupunki itse muuttuu toiseksi. Tainaronissa kaupunkilaiset ovat hyönteisten kaltaisia ja hyönteisten todelliset muodonmuutokset ja tavat kuvataan tavalla, jota emme ole saaneet lukea ainakaan peruskoulun biologian kirjasta.

Tainaron jäi vielä hämärämmäksi kuin Unelmakuolema. Olettaisin kantavana ajatuksena olevan metaforat nykyiseen maailmaan, vaikka varsinaiset yhteydet jäivätkin allekirjoittaneelle epäselviksi. Kenties en ole kokemusmaailmaltani oikea henkilö lukemaan Tainaronia, vaikka periaattessa kaikki kirjat ovat kaikkien luettavissa ja kaikkien kokemus kirjoista ainakin jotakuinkin yhtä arvokas. Ehkä en sitten ole maailmankuvaltani sellainen, joka saa Tainaronista jotain pintapuolista syvempää irti. Kenties luen tämän joskun tulevaisuudessa ja mietin, miksi en tajunnut yhtä ja toista asiaa nyt. Itse asiassa olen vakuuttunut tästä. Nyt pitää vain odottaa omaa muodonmuutostani.

----

Tainaron muualla:
Saran kirjat -blogi
Risingshadow.net

Leena Krohn: Unelmakuolema

Luettu: 2.5.2009

Vihreässä langassa oli taannoin juttu Leena Krohnista, luultavasti Valeikkunan tiimoilta. Leena Krohn on ehdottomasti yksi Suomen nykykirjallisuuden tunnetuimmista kirjailijoista. Kaikilla kirjallisuuden kursseilla on mainittu Krohnin vuonna 1985 julkaistu Tainaron, jota luennoitsijat ovat toinen toisensa jälkeen kutsuneet suomalaisen kirjeromaanin klassikoksi. VL:n artikkeli piirsi kuvan niin mielenkiintoisesta -ja ennen kaikkea selkärangallisesta- kirjailijasta, että Krohnin tuotantoon oli pakko tutustua ja paikata aukko sivistyksessäni. Tainaronin sijasta päätin kuitenkin lähteä liikkeelle kirjasta, jonka nimi lupaa minun tyyppistä tematiikkaa: Unelmakuolema.

Unelmakuoleman pääosassa on anestesiologi Lucia, jonka työviikko jakautuu kahden laitoksen välillä ja työpäivien väliset yöt menevät unettomuudessa. Työssään Lucia joutuu kohtaamaan kuolemaa ja elämää monessa eri muodossa: Unelmakuolema-yritys tarjoaa itsemurhan haluaville unelmiensa kuoleman, jossa Lucian tehtävänä on haastatella palveluita hakevat henkilöt ja sitten tehdä kullekin sopivan annoksen kuolettavaa juomaa; Pakastamossa varakkaat voivat pakastaa koko vartalonsa tai vain päänsä uskoen että tulevaisuudessa, kun teknologia on tarpeeksi kehittynyt, heidät voidaan sulattaa ja tehdä kuolemattomiksi; lisäksi Lucia heittää keikkaa paikallisessa vanhainkodissa. Työssään Lucia joutuu pohtimaan omaa, potilaidensa ja kollektiivisesti ihmisten halua toisaalta kuolla ja toisaalta elää ikuisesti.

Ensikosketukseni Leena Krohnin maailmaan jäi ristiriitaiseksi. Toisaalta pidin Krohnin kirjoitustavasta ja ratkaisusta asettaa kuoleman ongelmalliseksi kokeva töihin eutanasiayritykseen, mikä aiheutti ainakin minussa provosoivia tunteita: millä oikeudella Lucia kuvittelee voivansa tuomita fyysisesti terveiden nuorten halua kuolla unelmakuolemansa? Toisaalta Krohn sai pohtimaan elämän ja kuoleman rajaa: jotkut uskovat elämän jatkuvan ilman ruumista, toiset ostavat itselleen paikan kryoluolasta tieteen ja teknologian tarjoaman ikuisen elämän toivossa, joillekin riittää tämä yksi elämä ja senkin keskipituus ylittää sietokyvyn. Unelmakuolema ei kuitenkaan säväyttänyt ihan niin paljon kuin alun perin Krohnin haastattelun luettuani oletin. Tästä huolimatta Krohn on moderni klassikko ja koska en saanut akuuttia allergista reaktiota tekstiin, luen jatkossa lisää Krohnia. Oli se filosofinen taso kuitenkin sen verran kiinnostava, vaikka yhteiskunnan tilan kuvaus ei sielua erityisemmin ylentänytkään.

-----

Unelmakuolema muualla:
Risingshadow.net
Helsingin Sanomat
Kirjahyllyn kautta -blogi