Luettu: 23.7.2010
Kova laki: Erikoisyksikön innoittamana luin alkuperäissarjaan perustuneen kirjan SVU-sisaruksen.
True Stories of Law & Order: Special Victims Unit seuraa edeltäjänsä kaavaa. Lukuja on 25, joista jokaisessa käsitellään jokin tosirikos, joka on toiminut innoittajana jollekin Kova laki: Erikoisyksikön jaksoista. Niille, joille kyseinen sarja on tuntematon, mainittakoon että perinteisestä murhayksiköstä sen erottaa erikoistuminen seksuaalirikoksiin. Mukana on viimeisen sadan vuoden aikana USA:ssa tapahtuneita tapauksia, muun muassa David Koresh Daavidin oksineen, BTK, Aileen Wuornos sekä (yksi monista) Kuoleman enkeli Charles Cullen. Tässä kohtaa tekisi mieli huomauttaa ihmisten loputtomasta kyvystä alentaa, kiduttaa ja tuottaa sekä fyysistä että psyykistä mielipahaa lajitovereilleen, mutta antaa olla. Toistoa, toistoa...
Kirjaa lukiessa tulee huomattua erään mielenkiintoisen seikan: tyypillisen suomalaisen tietomäärän USA:n lakiasioista vs. tyypillisen suomalaisen tietomäärän Suomen lakiasioista. Muistan joskus lukeneeni artikkelia, joissa poliisit valittelivat amerikkalaissarjojen vaikutuksen suomalaisiin; he vaativat etsintälupia, lain mukaista yhtä puhelua ja oikeustapausten odotetaan olevan samanlaista todellista debattia kuin sarjoissa kuvataan. Itse asiassa kirjassa olevat tietoiskut vahvistavat tätä ennestään, vaikka epäilemättä kohdeyleisö on nimenomaan Amerikan Yhdysvaltojen kansalaiset.
Kirjoittajat ovat pysyneet samoina, joten tekstissä ei ollut odotettavissa muutoksia. True Stories on edelleen outo sekoitus iltalööppien skandaalihakuisia, tunteisiin vetoavia sanakäänteitä ja neutraalia, dokumentaarista selostusta joiden seassa on ripaus analyysintapaista. Jotenkin tuntuu, että kirjoittajat eivät ole oikein osanneet päättää, minkä näkökulman näistä ottaisivat. Henkilökohtaisesti lukisin mieluiten analyysiin keskittyvää tekstiä kuin pelkkää tapahtumien kuvausta lööppikielellä. Taidanpa siirtyä itse TV-sarjan pariin, siellä kun tapahtumat eivät ole niin mustavalkoisia kuin kirjoittajat ne kuvaavat. Ymmärrän tilanpuutteen, mutta määrä harvemmin korvaa laatua.
-----
True Stories of Law & Order: SVU muualla:
-
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juré Fiorillo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Juré Fiorillo. Näytä kaikki tekstit
Kevin Dwyer & Juré Fiorillo: True Stories of Law & Order
Luettu: 19.4.2010
Tuppaan olemaan ääripäiden ihminen. Tämä tarkoittaa, että kun löydän jotain todella mielenkiintoista, pidän siitä dominoivasti kiinni tietyn ajan. Musiikissa tämä on käytännössä sitä, että kuuntelen jotain albumia non-stop kuukauden ajan hurmiossa. Television maailmassa tämä puolestaan tarkoittaa käytännössä sitä, että haluan saada kyseisen sarjan kaikki kaudet käsiini voidakseni katsoa niitä puoli päivää putkeen joka päivä. Law & Orderin tapauksessa päädyin hankkimaan myös sarjan inspiroimat kaksi kirjaa. Näistä ensimmäinen keskittyy alkuperäiseen Law & Order -sarjaan.
True Stories of Law & Order (ei suomennettu) on kokoelma todellisista rikoksista, jotka ovat olleet perustana Law & Order -sarjan eri jaksoille. Kaiken kaikkiaan jaksoja ja rikoksia on kirjassa käsitelty 25 kappaletta. Aihepiireiltään tekstit vaihtelevat laajasti: mukana on niin mafiatapauksia, lakimuutoksia aikaan saavia tapauksia ja lapsimurhaajia, että pieleen menneitä manaussessioita, parkkipaikkatappeluita ja aggressiivisten koirien hyökkäyksiä.
True Stories of Law & Order on taas yksi monista muistutuksista siitä, miten ihmisen pahuudella ei tunnu olevan mitään rajoja. Jos hallitus etsii innovaatioita, rikostapauksista -ja puolustusasianajajilta- niitä löytyy, ei Aalto-yliopistosta. Kerta toisensa jälkeen jää miettimään, missä menee raja tietoisella pahuudella ja vahingolla? Onko sellaista rajaa edes olemassa, vai onko kyseessä pikemminkin kumulatiivisesti etenevä värijakauma? Onko tietämättömyys pätevä puolustus? Jos en tiedä, että en voi tappaa toista ihmistä huvin vuoksi, saanko armahduksen? Onko kuolemanrangaistus tosiaan yksiselitteisesti paha? Miksi veronmaksajien pitäisi käyttää omaisuus pitääkseen hengissä parinkymmenen lapsen raiskaajan? Olemmeko valmiita ottamaan riskin syyttömän kuolemasta? Onko uskoontulo pätevä perustelu kuolemantuomion perumisella? Miksi USA:n vankilat ovat todella vankiloita, eivätkä parin tähden hotelleja kuten Suomessa? Miksi amerikkalaiset todella pelkäävät vankilaa toisin kuin suomalaiset omaansa? Miksi USA:ssa rikolliset saavat tuntuvia rangaistuksia, toisin kuin Suomessa? Miksi Suomessa pidetään talous- ja materiaalirikoksia pahempina kuin ihmiseen kohdistuvia rikoksia? Miten suomalaispoliitikot voivat nukkua, tietäen että vapauttavat rikollisia saadakseen tilastot näyttämään hyviltä? Mikseivät he kuuntele tuomioihin tyytymättömiä kansalaisia? Miksei kukaan tee mitään?
Kumpi on pahempi, syytön vankilassa vai syyllinen vapaana?
-----
True Stories of Law & Order muualla:
Bukisa (englanniksi)
Tuppaan olemaan ääripäiden ihminen. Tämä tarkoittaa, että kun löydän jotain todella mielenkiintoista, pidän siitä dominoivasti kiinni tietyn ajan. Musiikissa tämä on käytännössä sitä, että kuuntelen jotain albumia non-stop kuukauden ajan hurmiossa. Television maailmassa tämä puolestaan tarkoittaa käytännössä sitä, että haluan saada kyseisen sarjan kaikki kaudet käsiini voidakseni katsoa niitä puoli päivää putkeen joka päivä. Law & Orderin tapauksessa päädyin hankkimaan myös sarjan inspiroimat kaksi kirjaa. Näistä ensimmäinen keskittyy alkuperäiseen Law & Order -sarjaan.
True Stories of Law & Order (ei suomennettu) on kokoelma todellisista rikoksista, jotka ovat olleet perustana Law & Order -sarjan eri jaksoille. Kaiken kaikkiaan jaksoja ja rikoksia on kirjassa käsitelty 25 kappaletta. Aihepiireiltään tekstit vaihtelevat laajasti: mukana on niin mafiatapauksia, lakimuutoksia aikaan saavia tapauksia ja lapsimurhaajia, että pieleen menneitä manaussessioita, parkkipaikkatappeluita ja aggressiivisten koirien hyökkäyksiä.
True Stories of Law & Order on taas yksi monista muistutuksista siitä, miten ihmisen pahuudella ei tunnu olevan mitään rajoja. Jos hallitus etsii innovaatioita, rikostapauksista -ja puolustusasianajajilta- niitä löytyy, ei Aalto-yliopistosta. Kerta toisensa jälkeen jää miettimään, missä menee raja tietoisella pahuudella ja vahingolla? Onko sellaista rajaa edes olemassa, vai onko kyseessä pikemminkin kumulatiivisesti etenevä värijakauma? Onko tietämättömyys pätevä puolustus? Jos en tiedä, että en voi tappaa toista ihmistä huvin vuoksi, saanko armahduksen? Onko kuolemanrangaistus tosiaan yksiselitteisesti paha? Miksi veronmaksajien pitäisi käyttää omaisuus pitääkseen hengissä parinkymmenen lapsen raiskaajan? Olemmeko valmiita ottamaan riskin syyttömän kuolemasta? Onko uskoontulo pätevä perustelu kuolemantuomion perumisella? Miksi USA:n vankilat ovat todella vankiloita, eivätkä parin tähden hotelleja kuten Suomessa? Miksi amerikkalaiset todella pelkäävät vankilaa toisin kuin suomalaiset omaansa? Miksi USA:ssa rikolliset saavat tuntuvia rangaistuksia, toisin kuin Suomessa? Miksi Suomessa pidetään talous- ja materiaalirikoksia pahempina kuin ihmiseen kohdistuvia rikoksia? Miten suomalaispoliitikot voivat nukkua, tietäen että vapauttavat rikollisia saadakseen tilastot näyttämään hyviltä? Mikseivät he kuuntele tuomioihin tyytymättömiä kansalaisia? Miksei kukaan tee mitään?
Kumpi on pahempi, syytön vankilassa vai syyllinen vapaana?
-----
True Stories of Law & Order muualla:
Bukisa (englanniksi)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)