Kiba Lumberg: Samettiyö

Luettu: 20.9.2009

Memesa-trilogia (aiemmat osat ovat nimeltään Musta perhonen ja Repaleiset siivet) jatkuu sen kolmannella ja viimeisellä osalla.

Samettiyö jatkaa jotakuinkin siitä, mihin Repaleiset siivet päättyi. Memesa on parikymppinen taiteilijanalku ja asuu Helsingissä kommuunissa. Matkalla uskottavaksi taiteilijaksi Memesa tekee hanttihommia yhdellä jos toisella alalla, kohtaa erilaisia ihmisiä, elää mustalaisyhteisön kurinpalautuksen uhan alla ja hyväksyy itsensä lesbona. Memesasta tulee taiteilijana entistä näkyvämpi hahmo romanikultuurin julkisessa kritisoinnissa ja joutuu maksamaan siitä vapaudellaan, kun vanhoilliset mustalaiset uhkaavat verikostolla heimon kunnian palautukseksi.

Samettiyö jatkaa edellisillekin osille tyypillistä kirjoitustyyliä. Teksti on luettavissa nopeasti, mutta sen aiheen raskaus hidastaa ainakin allekirjoittaneen lukua. Samettiyö on ehkä kolmikon paras teos. Se soljuu kivasti eteenpäin ilman sen kummempia suvantokohtia. Lisäksi Memesan matkallaan tapaamat henkilöt tuntuvat hyvin eläviltä; olen varma, että heistä jokaisella on yksi tai useampi lähes ilmetty ihminen todellisuudessa. Erityisesti pidin Memesan tädistä, Zaidasta.

"Ei miehistä oo mihinkää. Nehän vaikka tappaa ittensä, jos niillä ei seiso, tai alkavat lyödä vaimoonsa tai tyttöystäväänsä, niinko tuokin vellihousu. Pitää osata luovia, you know. Niinkus näet, mies pelaa voimalla, nainen viisaudella."
"Mitä viisasta tuossakin on, kun tuo Sirpa lähti takas tuon raivotautisen sonnin luo lapsineen?" kysyn.
"Katos Memesa. Tuo mieskyttä jää vielä junan raiteelle kun junasta tippunu paskakokkare, ja juna jatkaa matkaa Sirpa ja lapset kyydissään." (s. 36)

Lisäksi Lumberg Memesan suulla tekee ympäröivästä yhteiskunnasta osuvia havaintoja.

Sen illan jälkeen tajuan, miksi olen mustalaisille kuin punainen vaate. En suostu alistumaan lauman sääntöihin, ja siitä suuttumus sikiää. En halua talloa itseäni ja jäädä uhriksi. Haluan löytää oman tähteni ja mennä sitä kohti. Se riittää minulle, mutta on liikaa muille. Etenkin monille naisille. Mustalaisnaiset alistuvat osaansa ja hyväksyvät alistetun asemansa. Niin kuuluu olla. Minä muistutan heitä vapaudesta. Uhmaan lauman lakeja enkä häpeä fyysisyyttäni. Se satuttaa ja raivostuttaa katkeria naisia, eivätkä he voi katsoa minua. (s. 139)

Itse asiassa edellinen lainaus sopinee kaikkiin vähemmistöihin, kaikkiin normeista poikkeaviin. Koska en ole laiha, rikon naisnormia ja se ärsyttää erityisesti miehiä aivan suunnattomasti. Olen kävelevä muistutus siitä, että he eivät voi kontrolloida minua. Memesan moninkertainen toiseus on -vaikka Memesan kohtaama syrjintä onkin raivostuttavaa- kuitenkin voimistuttavaa. Memesa jatkaa esteistä huolimatta valitsemallaan polulla, kieltäytyy menemästä siitä missä aita on matalin. Hän seuraa osin Simpan (Mustassa perhosessa esitelty ja kuollut poikatyttömustalainen) jalanjälissä. Lopetuksen en odottanut olevan se mikä se sitten lopulta oli. Surullista.

Lumbergin trilogia on erittäin tärkeää luettavaa, erityisesti niille jotka eivät sitä tule lukemaan. Sivistetään me muut näitä tyyppejä lukemalla nämä kolme suurta pientä kirjaa.

-----

Samettiyö muualla:
Helsingin Sanomat
Kiiltomato
Yhteishyvä-lehti

Kiba Lumberg: Repaleiset siivet

Luettu: 16.7.2009

Memesa-trilogian toinen osa (ensimmäinen osa oli Musta perhonen).

Repaleiset siivet jatkuu siihen, mihin Musta perhonen päättyi. 13-vuotias Memesa on karannut kotoa ja istuu junassa matkalla Helsinkiin. Matkan aikana Memesan isoäiti kuitenkin ilmestyy Memesalle ja hän päättää jäädä junasta pois ja palata takaisin Lappeenrantaan ja poliisin kautta lastenkotiin. Lastenkotiin Memesa pääsee, mutta huomaa, että valtaväestö ei katso mustalaistyttöä hyvällä sielläkään; alhaisimpien sosiaaliluokkien lastenkin keskellä Memesa on alinta kastia. Memesa tasitelee elämässään kuitenkin eteenpäin, peläten jatkuvasti mustalaisyhteisöä joka voi koska tahansa pakottaa hänet takaisin. Memesa joutuu huonoihin piireihin, vaihtaa lastenkotia ja pääsee ennen pitkää opiskelemaan kansalaisopistoon, jossa hän huomaa rakastuneensa toiseen naiseen. Sitä ennen Memesa joutuu kuitenkin kohtaamaan pahimman pelkonsa.

Musta perhosen tavoin Repaleiset siivetkin oli nopealukuinen, mutta ahdistava sillä toisessa osassa Memesa joutuu kestämään kolminkertaista toiseutta lesbona mustalaisnaisena. Kirjan feministinen ote on kuitenkin elintärkeää. Jään odottamaan mielenkiinnolla, mitä Memesa-trilogian viimeinen osa, viime vuonna julkaistu Samettiyö tuo Memesalle tullessaan.

-----

Repaleiset siivet muualla:
Kiiltomato
Helsingin Sanomat

Kiba Lumberg: Musta perhonen

Luettu: 16.7.2009

Ennen Mustaa perhosta Kiba Lumberg oli minulle melko tuntematon tapaus. Jotain hämäriä muistikuvia jostain polemiikkia herättäneestä kaalesta -tai siis mustalaisesta, kuten minut valkolaisena on jo lapsena opetettu kutsumaan tätä porukkaa, muttei missään nimessä päin naamaa. Nyt Kiba Lumberg oli eurovaaliehdokkaana Vasemmiston listoilla, ja kun eräs tuttuni huomautti että ihan kelpo ehdokkaita on muuallakin kuin Vihreillä, tutustuin henkilön ohessa myös kirjallisiin tuotoksiin. Naisen asema mustalaisheimon sisällä on aina ollut mielenkiintoinen, sillä yläasteelta en muista kovin montaa mustalaistyttöä (pojat -sekä valkolaiset että mustalaiset- erosivat massasta nopeasti tappelemisellaan) ja lukiossa oli tasan yksi mustalainen.

Musta perhonen on Memesa-trilogian ensimmäinen osa. Tarina lähtee liikkeelle Memesa-nimisen tytön lapsuudesta: Memesa on yksi monilapsisesta perheestä, jossa äidillä on valkolaistausta (mikä on punainen vaate monille muille mustalaisyhteisön jäsenille, erityisesti naisille). Memesan isä kuvataan aluksi lempeänä jättiläisenä, mutta totuus paljatsuu nopeasti: tyyppi on vaimoaan ja lapsiaan hakkaava juoppo. Memesan elämää terrorisoi myös väkivaltainen fundamentalisti-isoveli, misogynistinen suku ja yhtä misogynistisempi yhteisö, jossa tytöille on tiukka, ennalta saneltu rooli, jota ei saa rikkoa tai tulee turpaan niin kauan että sen hyväksyy. Memesa yrittää kasvaa kahdessa maailmassa: toisaalta Memesa on mustalaisuudesta ylpeä oleva tyttö, joka näkee kultuurinsa epäkohdat ja tietää, ettei sielunsa mahdu mustalaishameeseen; toisaalta hän saa lokaa valkolaisenemmistöltä pelkän ihonvärinsä takia. Poikkeuksena on koulun ystävällinen naisopettaja, joka auttaa Memesaa. Lopussa 13-vuotiaalla Memesalla on kaksi vaihtoehtoa: tulla tapetuksi puolustettuaan itseään mustalaismiestä vastaan, tai karata kotoa.

Kielellisesti Musta perhonen on aivan mahtava: sen murteellisesti kirjoitettu dialogi on todella mukavaa luettavaa. Toisaalta Musta perhonen on nopealukuinen, mutta suunnattoman ahdistava. Väkivalta on läsnä mustalaisyhteisössä koko ajan: joko perheen sisällä miehet ja pojat hakkaavat ja raiskaavat naisia ja tyttöjä silloin kun huvittaa, tai sitten sukujen väliset, ikuiset verikostot ja kunnianpalautukset voivat osua kohdalle. Joskus hirvitti kuinka pienen lapsen pitää käsitellä asioita, joita aikuisenakin voi olla hankala selvitä järjissään. Saattaa olla, että sen lukioni mustalaistytön perhe oli huomattavan edistyksellinen (vaikka konservatiivisen pikkukaupungin kasvattina epäilen sitä vahvasti), mutta se ei yhtään vähennä sitä, miten huomattava saavutus sillä tytöllä oli paitsi läpäistä peruskoulu, myös lukio ja päästä ylioppilaaksi.

-----

Musta perhonen muualla:
Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon voittaja 2004
Näyte Mustasta perhosesta (Helsingin Sanomat)

Post scriptum: Toivon todella, ettei arvostelujen puute Mustalle perhoselle johdu valkolaisten itsesensuurista. Se olisi häpeällistä!