Karel Čapek: R.U.R. - Rossum's Universal Robots

Luettu: 26.7.2010
Alkuperäinen nimi: R.U.R. Rossum's Universal Robots. Kolektivní drama o vstupní komedii a třech dějstvích
Käännös: Eero Balk

Tällä kertaa vaihteeksi kirjastossa haahuilun tuloksena löytyi näytelmä, joka sittemmin Adam Robertsia selaillessa kävi ilmi olevan scifin klassikko. Čapek nimittäin loi erään scifin keskeisen konseptin, robotin (tulee muuten tsekin sanasta 'robota', joka tarkoittaa 'raadantaa' ja 'orjuutta'.

R.U.R.issa koko maailman on muuttanut erään eksentrisen keksijän elämäntyö: robotit, ihmiseltä näyttävät, itsenäiset palveluun tarkoitetut yksiköt. Rossum's Universal Robots -yhtiöllä pyyhkii hyvin ja syytää markkinoille entistä enemmän aina ehompaa robottia, kunnes tapahtuu se mitä monet ihmisjärjestöt ovat yrittäneet saada aikaan: robotit nousevat kapinaan isäntiään vastaan.

Kuten niin monesti aiemmin, tälläkin kertaa tie helvettiin on päällystetty hyvin aikein. Vanhan Rossumin elämäntyön oli tarkoitus vapauttaa ihmiset työn kahleista ja luoda ihmisrodusta maailman älyllinen aristokratia, jonka käytännön työt hoitavat ihmisasuun puetut koneet. Ikävä kyllä R.U.R.in markkinatekniikka ampuu itseään jalkaan, ja älyllisen nousun sijaan ihmiskunta kuihtuu, sillä äly on koottu ihmistä paremmaksi tehtyihin robotteihin, jotka tekevät loogisen päätelmän: he ovat fyysisesti vahvempia ja älyllisesti ylivertaisia ihmiseen verrattuna, joten ihmisistä on päästävä eroon. Robotit tosin todistavat olevansa ihmisen todellisia kuvia: he vetävät vallankaappauksen överiksi eikä jäljelle jää enää ainuttakaan ihmistä tuottamaan lisää hedelmättömiä robotteja edellisten mentyä epäkuntoon.

Miksi robotit kuvataan aina ihmisten vihollisiksi? Alien-leffat, I, Robot, Battlestar Galactica, Cybermenit Doctor Whossa... Olisi mielenkiintoista joskus nähdä kuvaus tulevaisuudesta, jossa ihmisrotu on oppinut elämään tasavertaista elämää luomansa keinoälyn kanssa. En tosin pidätä hengitystäni, sillä tämä vastakkainasettelu kuvaa ihmisluontoa varsin hyvin: emme pysty tasavertaisuuteen edes oman lajimme eri edustajien kesken, saatika eri lajin kanssa, varsinkaan jos tämä laji uhkaa pelkällä olemassaolollaan meidän heikkoa, egoistista itsetuntoa ja säälittävää kaipuuta olla maailman keskipiste ja luomakunnan kruunu.

Lisäkiitosta Savukeitaalle kirjan lopussa olevasta kääntäjän jälkipuheesta, joka auttaa näytelmän analysoinnissa tsekkiä osamaattomille. Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen näytelmä ja historiallisesti tärkeä. Sivuhuomiona sanottakoon, että Čapek on varsin tiukka näytelmän teknisen puolen suhteen: hän on lisännyt tekstiin monia huomioita hahmojen vaatetusta ja lavastuksen yksityiskohtia myöten.

-----

R.U.R. muualla:
None. Nada. Niente.

Karel Čapek: Puutarhurin vuosi

Luettu: 30.12.2009
Alkuperäinen nimi: Zahradníkův rok
Käännös: Toivo Kalervo

Čapek on yksi monista kirjaston hyllyiltä vahingossa löydetyistä kirjailijoista ja kirjoista. Kuuluisien kirjailijoiden vieressä on selvästikin hyvä hengata, jos sattuu olemaan oikea nimi.

Puutarhurin vuosi kuvaa teoksen nimen mukaisesti.. no, puutarhurin vuotta tammikuusta joulukuuhun. Eri luvuissa kuvataan vannoutuneen puutarhurin edesottamuksia ja antaumusta harrastukselleen kunkin kuukauden aikana. Lisäksi kuukausien välissä -ja joskus jopa kuukausilukujen sisällä- Čapek on kirjoittanut enemmän tai vähemmän vuodenaikasidonnaisia esseitä erinnäisistä huomioista ja ilmiöistä puutarhanhoidon eri osa-alueilta. Huomiota saa niin puutarhan aloittamisen vaikeus, tietyn lajikkeen puutarhurit (itse kuulun lievään kaktuspuutarhurin "lahkoon", josta myöhemmin lisää), sateesta ja siemenistä.

Čapek kirjoittaa varsin mielenkiintoisesti ja takakannen lupauksen mukaisesti humoristisesti. Ilmeisesti kyseessä on itseironinen ote, sillä sen verran selkeä botaniikan ja luonnon tieto kirjasta kuvastuu, jota tuskin vannoutuneita puutarhureita haastattelemalla voisi irrota. Čapek on mielestäni parhaimmillaan juuri luonnon kuvauksessa, ei niinkään puutarhurin sekoiluijen kuvauksessa. Puutarhurin vuodessa on useita kohtia, jolloin mieleni palaa lapsuuden matkoihin metsiin, järvelle ja pelloille, paikkoihin joihin ei nyt kaupungissa asuessani pääse käsiksi kuin ikkunasta katsomalla linja-auton mennessä lähiöiden laitamien ohi ja eteenpäin. Mieleen muistuu miltä multa tuoksuu, kivet tuntuvat paljaiden jalkojen alla, viljanjyvät tuntuvat kun upotan käteni viljavaraston aihioon, metsät näyttävät talvella kun lähekkäiset kuuset eivät ole päästäneet lunta lävitseen maahan asti... Lisäksi Čapekilla on monia oivalluksia luonnosta, joita ei todella ole tullut ajatelleeksi aiemmin:

Tätä te sanotte uneksi! -- Täällä maan alla on vasta todellinen työmaa! Täällä ja tuolla ja tässä kasvaa uusia juuren päitä esille. Täältä ja marraskuun rajalinjoilta saakka kasvaa maaliskuun elämä esiin. Täällä maan alla on kevään suurenmoinen ohjelma jo suunniteltu. (s. 143)

Sitten se kaktuslahkolaisten kuvaus, joka osui ja upposi, sekä kaktuksiin että kasvattajaansa:

[N]e ovat kovia kuin kivi, hampaisiin saakka aseistettuja ja tiukasti ovat päättäneet olla antautumatta. Väistykää, valkonaamat, taikka minä ammun! Tuommoinen pieni kaktuskokoelma on kuin linnoitetussa leirissä oleva paholaisten sotajoukko. Jos leikkaa pään tai käden tuollaiselta urholta, kasvaa sen tilalle kohta uusi, ja täysin varustettuna se heiluttelee kalpaa ja tikaria. Elämä on taistelua! Mutta tulee salaperäsiä hetkiä, jolloin tämä kärtyisä ja niskoitteleva härkäpää ikään kuin unohtaa itsensä ja alkaa uneksia. Se loihtii itsestään esille kukan, suuren, loistavan kukan, ruhtinaallisen kukan paljastettujen aseiden keskelle. (s. 108-9)

Čapekin kirjasta tulin todella hyvälle mielelle. Se oli paitsi hauska myös oivaltava, ja kirjoitettu hyvin. Käännös toki tuntuu vanhahkolta, onhan julkaisusta viisitoista vuotta, mutta itse asiassa se sopii tekstiin muutenkin. Puutarhurin vuosi on nimittäin kirjoitettu ennen toista maailmansotaa kun Tšekki oli vielä Tšekkoslovakia ja kommunistinen valtio, mihin ajoittain sivulauseissa viitataankiin. Koska en ole vannoutunut puutarhuri, en tiedä missä määrin teksti kuvaa todellisuutta, mutta veikkaan ettei puutarhurin vuodenkierto ole muuttunut olennaisesti 80 vuodessa. Kirja sai miettimään äitini motivaatiota puutarhanhoitoon kun olin lapsi (oli kukkapenkkejä, vihanneksia, mansikkamaa ja kivikkopuutarha). Ehkäpä pitäisi suositella tätä kirjaa hänelle erityisesti. Saatte te muutkin sen lukea. :)

-----

Puutarhurin vuosi muualla:
Valvatintarha-puutarhablogi
Kirjava-puutarhablogi

-----

Kirjallinen maailmanvalloitus: Tšekki